Koronapassin jatkovalmistelua perustellaan virkamafiavalheilla

TYÖRYHMÄN asettamiskirjeessä jatkovalmistelua perustellaan sillä, että koronapassi olisi vastedes otettavissa tarvittaessa käyttöön tilanteessa, jossa se olisi ”ihmisten hengen ja terveyden suojelemiseksi tai sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen riittävyyden turvaamiseksi tehokas keino epidemian hallinnassa”."

Käytännössä tuo on haista vittu lääketieteelle ja tuon työryhmän tarkoitusperät ovat puhtaasti poliittiset eivätkä lääketieteeseen perustuvat.

Koronapassihan otettiin pois käytöstä epidemian pahentuessa nimenomaan siksi, että sen käyttö pahensi koronatilannetta lisäten tartuntoja.

Jopa THL johtajat Markku Tervahauta ja Mika Salminen totesivat koronapassin ja sen suunnitellun korvaajan rokotepassin olevan turhia ja negatiivisia koronatoimia, koska rokotetut levittävät koronatartuntoja siinä missä muutkin koronapassin ja rokotepassin ollessa vain kulkutaudin levityslupa - kuin polttoainetta tai suoranaista napalmia koronapaloon.

Luotto hallitukseen ja oppositioporvareihin sekä elinkeinoelämään mennyt täysin, jotka ajavat tätä syrjivää, perustuslakia ja kansalaisten perusoikeuksia räikeästi rikkovaa Apartheid-järjestelmää vain, jotta pahimmat koronatartuntariskibisnekset voidaan pitää auki ja asiakkaissa epidemiatilanteen roihun vakavuudesta huolimatta, syöttämällä sille rokotettujen massoja polttoaineena. Talous menee kaiken edelle. Tällä koronapassi/rokotepassidiktatuurilla suojellaan vain kaverikapitalistien bisneksiä covidilta kansalaisten perusoikeuksia polkemalla. Täysin sairasta ja oikeusvaltion vastaista toimintaa. Lain irvikuva!
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

TYÖRYHMÄN asettamiskirjeessä jatkovalmistelua perustellaan sillä, että koronapassi olisi vastedes otettavissa tarvittaessa käyttöön tilanteessa, jossa se olisi ”ihmisten hengen ja terveyden suojelemiseksi tai sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen riittävyyden turvaamiseksi tehokas keino epidemian hallinnassa”."

Käytännössä tuo on haista vittu lääketieteelle ja tuon työryhmän tarkoitusperät ovat puhtaasti poliittiset eivätkä lääketieteeseen perustuvat.

Koronapassihan otettiin pois käytöstä epidemian pahentuessa nimenomaan siksi, että sen käyttö pahensi koronatilannetta lisäten tartuntoja.

Jopa THL johtajat Markku Tervahauta ja Mika Salminen totesivat koronapassin ja sen suunnitellun korvaajan rokotepassin olevan turhia ja negatiivisia koronatoimia, koska rokotetut levittävät koronatartuntoja siinä missä muutkin koronapassin ja rokotepassin ollessa vain kulkutaudin levityslupa - kuin polttoainetta tai suoranaista napalmia koronapaloon.

Luotto hallitukseen ja oppositioporvareihin sekä elinkeinoelämään mennyt täysin, jotka ajavat tätä syrjivää, perustuslakia ja kansalaisten perusoikeuksia räikeästi rikkovaa Apartheid-järjestelmää vain, jotta pahimmat koronatartuntariskibisnekset voidaan pitää auki ja asiakkaissa epidemiatilanteen roihun vakavuudesta huolimatta, syöttämällä sille rokotettujen massoja polttoaineena. Talous menee kaiken edelle. Tällä koronapassi/rokotepassidiktatuurilla suojellaan vain kaverikapitalistien bisneksiä covidilta kansalaisten perusoikeuksia polkemalla. Täysin sairasta ja oikeusvaltion vastaista toimintaa. Lain irvikuva!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu