Putin-kiimaiset vastustavat Suomen Nato-jäsenyyttä

Nämä vastustajat ovat niin kiimassa Putiniin, että ovat valmiita luovuttamaan maamme Putinille eivätkä halua että Suomi suojattaisiin Nato-jäsenyydellä, mikä on ainoa konkereettinen turva Venäjää vastaan.

Sitä se Putin-kiima teettää. Onneksi nämä Putin-kiimaiset on enää pieni vähemmistö Suomen kansasta, kuten viimeisin gallup osoitti. Minun mielestäni nämä Putin-kiimaiset Natoö-vastustajat saisivat etsiä itselleen uuden kotimaan ja lähteä Suomesta.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aivan totta. Reppu selkään ja itää kohti. Niinhän ne ennenkin on lähteneet ja hyvin ne siellä on hoidettiin. Ei ollut työstä pulaa Siperiassa.

Äänestä

Hjuva nato-vastustajat, hjuva, sanoo Putin 😁

Äänestä

Ole hyvä, muuta minne haluat.

Äänestä

olen natovastainen,. mutta en ole putinmielinen. Natojäsenyys ei tuo yhtään enempää suojaa kuin EUkaan. Ukraina sai jopa ilman EUta merkittävän tuen Venäjää vastaan.
Naton pitää olla eurooppalainen, ennen kuin Suomen siihen kannattaa mukaan lähteä. Usalle nato on pelkkä riidankylvämis-ja asekaupan lobbausjärjestö.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nämä vastustajat ovat niin kiimassa Putiniin, että ovat valmiita luovuttamaan maamme Putinille eivätkä halua että Suomi suojattaisiin Nato-jäsenyydellä, mikä on ainoa konkereettinen turva Venäjää vastaan.

Sitä se Putin-kiima teettää. Onneksi nämä Putin-kiimaiset on enää pieni vähemmistö Suomen kansasta, kuten viimeisin gallup osoitti. Minun mielestäni nämä Putin-kiimaiset Natoö-vastustajat saisivat etsiä itselleen uuden kotimaan ja lähteä Suomesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu