Vaikea parisuhde ja kuoleman kaipuu

Terve
Olen 21 mies jolla parisuhde on ollut hankala sen jälkeen kun puolisolla alkoi kipusairaus jonka mukana tuli mielenterveys ongelmat kuten maaniset jaksot ja psykoottinen käytös. Lääkkeitä toinen ostaa pimeästi ja salaa yrittänyt myydä seuraa lääkäri laskuihin ja lääkkeisiin. Olimme ehtineet kiintyä toisiimme kovasti joten itselle suhteesta pois käveleminen tuntuu mahdottomalta kun jättäisi toisen laskujen ja terveysongelmien kanssa. Elämä yhdessä on mukavaa kun on hyviä päiviä mutta ne huonot päivät ajamat itseäni kestämisen rajoille kovasti.
Tässä kaikessa on se oma itseni hävinnyt ja oma masennus nakertaa aivosoluja ja verenpainetta. Lääkärissä kävin ja yritän parantua, jotta voisi joskus vielä näyttää omille lapsille miten korjataan autoa tai opettaa uimaan. Edessä on siis pitkä tie parantumiseen. Henki oli mennä nuoruus vuosilla stressistä ja kyvyttömyydestä keskustella pahasta olosta ja asioiden käsittelystä. Viime kerralla huomasin puolison käyttäytyvän omituisesti ja huonona aviomiehenä hänen nukahdettua vilkaisi hänen puhelinta ja ennen avaamista näin ilmoituksen viestistä missä hän hehkutti miten paljon rahaa hän sai viime kerrasta ja miten hyvin ekstaasi potkii. Avasin puhelimen kun tälläinen huono aviomies olen ja näin keskustelut toisen vanhemman miehen kanssa jotka aiheutti niin pahan olon itselleni että oksensin suuhuni ilmeisesti ahdistuksesta tai jostain muusta. Herätin hänet ja kysyin että mitä noi viesti oli. Huomasin heti että hän ei ollut ihan tässä maailmassa ja oma kattila kiehahti niin yli että kävelin suoraan ovesta ulos ja lähdin ajamaan todella kovaa. Siinä sitten soitin parhaalle kaverilleni joka tietää ja ymmärtää masennukseni ja sen syyt. Kaveri kyllä tiesi että se päivä saattaa koittaa kun joutuu arkkua kantamaa, mutta sai rauhoitettua minua. Kuitenkin ehdin kolaroida auton puuhun vaikka sillalta alas piti mennä alunperin.
Kaikesta vuosien aikana tapahtuneesta ja tapahtuvasta jää oma elämä sivuun ja päivät menee toista vahtiessa ja auttamisessa. Edelleen iltaisin ja kun hiljainen hetki löytyy, katselen ikkunasta ulos samalla kun hennolla äänellä surullisin silmin pyydän että saisi jo mennä pois... Lupaa siihen en ole vieläkään saanut... Pakko siis jatkaa kunnes kroppa ja pää ei enää vastaa käskyihin ja hiljaisuus laskeutuu...
Kaikkea tätä en haluaisi oman hoitajani kanssa keskustella kun edelleen koitan suojella puolisoani kaiken tämänkin jälkeen. Tänään tuntui siltä että jonnekin tämä mun tarina kuuluisi kirjoittaa muistiin. Tästä on monta mieltä mitä pitäisi tehdä. Lähteä elämään omaa elämää mitä kaipaan, kertoa viranomaisille tai sitten jäädä hoitamaan toinen kuntoon. En usko että hirveä samanlaista kenelläkään ollut, mutta jos jollain olisi jotain selviytymis tarinaa samanoloisesta tilanteesta niin se olisi piristävää kuulla miten kävi.
Jos edes jotain kommenttia pistää niin jotain painostusta oman elämän ja itseni etsimiseen. Tähän ikään kun tulee niin viesti vaan pitenee heh. Harva tän lukee kokonaan mutta täällä tää on sitten turvassa jos jotakuta kiinnostaa. En vihaa elämistä. Ainoastaan sen aiheuttamaa tuskaa...