12 vuotta ollaan oltu yhdessä. Muistan hyvin ensimmäisen kohtaamisen ja kuinka sitten viime tipassa, minun jo kävellessä poispäin, huusit perääni ja kysyit numeroani. Muistan sen tunteen, kuinka oli helppoa olla toisen kanssa niin nopeasti, vaikkei edes tuntenut tätä. Se, kuinka välitön ja hyväntahtoinen olit, teki vaikutuksen. Olit ihan naapurinpoika, niinkuin minäkin halusin ajatella olevani ihan naapurintyttö. Harrastit luontoilua ja kaikkea siihen liittyvää ja mentiin yhdessä metsään ja lintutorneille ja ihmeteltiin pellon laidassa ruskosuohaukkaa.
Saatiin poika kymmenen vuotta sitten, ihana, terve, fiksu poika. Koskaan ei menty naimisiin, koska me ei olla sellaisia naimisiin meneviä tyyppejä kumpikaan. Sinä pääsit hyvään työpaikkaan ja elätit perheen minun kituillessa pätkätöissä. Omakotitalon sait perintönä ja sinne muutimme, pojalla ihana oma huone ja ikkunoista avautuu komea peltonäkymä.
Jokatapauksessa tuntuu nyt, että koko elämäni on ollut rakentunut ympärillesi. Tuntui joskus, että kaikki eroavat ympäriltä, mutta me ollaan aina yhdessä, me ei erota, me puhuttiinkin siitä. Me ei olla eroavaa tyyppiä. Me rakastetaan ja ollaan niinkuin paita ja peppu. Mulla oli tosi turvallinen olo.
Eka merkki oli kai se, kun iltaa ennen lähtiessäsi kavereidesi kanssa saksaan, satuin vahingossa löytämään kassistasi avatun kondomipakkauksen. Me ei käytetty kumeja.
Sitten aloit viettämään tosi paljon aikaa puhelimen parissa ja hakeuduit entisestä poiketen omaan rauhaan, vedit ovia kiinni perässäsi ja olit ärhäkkä jos sinua häirittiin.
Riidan haastamista, raivokohtauksia pikku asioista..yhtäkkiä niistä tuli arkipäivää. Ensin pikkuasiasta raivoamista ja sen perään toteamus: "kato nyt, me ei tulla enää toimeen!". Aloit huolehtia ulkonäöstäsi. Kommentoin yhdessä vaiheessa, että saat mun vanhan meikkipussin käyttöön, kun sulla on enemmän meikkejä jo, kuin mulla.
Lopulta, erään poikien kanssa vietetyn illan päätteeksi, kerroit mulle, että haluat erota.
On niin pöllämystynyt, petetty, hylätty olo. Koko tulevaisuuden rakensin sinun ympärille, meidän ei pitänyt ikinä erota. Olen rakastanut niin täydestä sydämestä ja nyt tuntuu, että mut heitetään roskiin. Niin paljon julmia sanoja mua ja meidän poikaa kohtaan on tullut. "Häipykää mun talosta", sanoit. Minä ja meidän poika. Tuntuu niin viiltävän pahalle. Kuin joku suolistaisi elävältä. Pelkään, etten koskaan enää pysty luottamaan. Miehellä on varmaan joku nainen nyt, joka joutuu himmailemaan, koska me ollaan vielä miehen talossa, kun ei olla löydetty uutta kämppää. Olen niin rikki ja pojan vuoksi on yritettävä jaksaa.
12 vuotta ja tässä tulos
Anonyymi
1
1205
Vastaukset
- Anonyymi
Moi,mitä kuuluu sulle nyt? Kamalaa oot joutunut kokemaan lapsen kanssa. Mulla sentään ei " seurustelu" ehtinyt kestää kuin lähes vuoden, eikä siitä avioliittoa ilmeisesti voisi ko miehen puolelta tulla,niin paras kai lopettaa. Menis kai vaan enemmän rikki,mitä pitempään tää tilanne jatkuisi.... kaikkea hyvää sulle ja pojalle .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1156996Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1084757L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa564010TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133354Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6982100Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2401469- 661368
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581338Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531296Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12982