Keskusta odottaa Nato kantaansa kesäkuun puoluekokoukseen

Mitä ihmettä? Minä voin sanoa tämän johdosta jo, että en enää perinteiseen tapaan äänestä Keskustaa vaan siirryn Kokoomuksen kannattajaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Meidän koko perhe tekee niin, koska Suomen itsenäisyys ja sen turvaaminen on meille iso asia.
19102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Minä en enää äänestä kokoomusta, koska Natoon liittyminen on nyt vaarallista. Venäjä on ilmoittanut ettei hyväksy Naton laajentumista itään. Natoon liittyminen nyt on riidan haastamista Venäjää vastaan, siellä on hullu presidentti jokavarmasti käy kimppuumme heti kun jäsenyyshakemus on lähtenyt. Minä ja koko meidän sukumme emme enää äänestä kokoomusta vaan keskustaa, jossa aina tehdään huolellisesti harkittuja päätöksiä.

Äänestä
  • Keskusta ei ole oppinut toisesta mailmansodasta mitään vaan on jälleen saamassa Suomen yksin Venäjää vastaan. Naapuri on näyttänyt, etyä se uskoo vain voimaa. Silloin ei lohduta Suomen lipun kuvat ja kannustus eri mailta. Ainoa mikä voi turvata suveriniteettimme on Puolustusliitto Nato, jonka jäsenmaihin ei Venäjä eikä muutkaan maat hyökkää. Tämä pelkuruus omien intressien puolustamisessa on näkynyt Keskustalla myös kansallisen huoltovarmuuden alasajamisessa turpeen ja maatalouden osalta yhdessä vihervasemmiston kanssa. Nyt ajetaan myös puolustus alas Venäjän edessä. Tarvitsemme Suomen etua ajavia päättäjiä ja kaiken perusteella Keskusta ei edusta tätä kantaa. Onneksi vuoden päästä nähdään kansan tuomio ellei vihollinen ole tehnyt ennen sitä invaasiota.

    Äänestä

Kokoomusta lähellä oleva presidentti on nyt vaikeassa tilanteessa. Tuntuu, että ei ole oikein innokas Natoon liittymisen kannattaja tällä hetkellä . Hän on suuri mielipidevaikuttaja, ja jos hän olisi sitä mieltä, että täytyy liittyä niin olisihan hän sen jo sanonut. Tässä asiassa on tasan kaksi vaihtoehtoa, joko liitytään tai ei.
Valitettavasti kukaan ei tiedä kumpi on parempi vaihtoehto, vasta historia sen sitten osoittaa.

Äänestä

Odotetaan mitä Mauri sanoo, Matti jo sanoi, että suut suppuun.

Äänestä
  • Kepu pettää aina!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepu pettää aina!

    .............sanoo persu eikä se mitään muuta osaa sanoakaan vaikka onhan sekin jo persulta jotain että osaa kolme sanaa kirjoittaa

    Äänestä

On aivan oikein, että ei turhaan hätäillä ja hötkyillä.

Äänestä
  • Tällä menettävät muitakin äänestäjiä.

    Äänestä

Ei Suomi voi liittyä natoon

Äänestä

Tämä oli niin pohjanoteeraus. Kepulaisuutta parhaimmillaan

Äänestä
  • Kyllä ihmetellä pitää kepuleita! Nyt on sota käynnissä ja kepulit rupeaa miettimään puolen vuoden päästä pitäiskö olla jotain mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ihmetellä pitää kepuleita! Nyt on sota käynnissä ja kepulit rupeaa miettimään puolen vuoden päästä pitäiskö olla jotain mieltä.

    Kepu voi tehdä puolen vuoden päästä Putlerin kanssa yhteisen kannanoton.

    Äänestä

Täällä on sitten valmiina tuleva yhteistyökykyinen hallitus mailman tappiin, nimittäin Suomi Venäjä seura.

Äänestä

Kyllä M.Pekkarinen ja E.Aho tän kepulle konsultoi, toivottavasti joku sielä aattelee itekin.

Äänestä
  • Tämä on surkeaa sillä nyt pitäisi olla jo natossa! Onko myöhäistä?

    Äänestä

Niin myyt sen muille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä ihmettä? Minä voin sanoa tämän johdosta jo, että en enää perinteiseen tapaan äänestä Keskustaa vaan siirryn Kokoomuksen kannattajaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Meidän koko perhe tekee niin, koska Suomen itsenäisyys ja sen turvaaminen on meille iso asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu