Mutta vaikutat siltä ettei ehkä enää kiinnosta ja/tai saattaa hermostuttaa? En halua väkisin mitään. Olet ehkä naisten kanssa ujo.
Ihastuin sinuun
Anonyymi
472
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
❤❤❤❤❤❤🥺
Kiinnostaa kyllä, kiitos! Ja hieman vastakkainen sukupuoli saakin perhosia vatsaan ja sanat välillä sekoamaan suussa mutta kestän ja ihanaa kaikki vain lopulta on.
Ujous on heikkous ajoittain mutta ole Sinä rohkeampi silloin. Nykäise hihasta tms. ja sano, että Sinulla on asiaa. Nykyaikana minusta on OK myös naisen olla aloitteentekijä ja varsinkin, jos näyttää siltä, että toinen eli mies arastelee tykkäyksen ollessa kuitenkin aistittavissa/nähtävissä.
"Ei kysyvä tieltä eksy!" neuvoo sananlaskukin ja eihän tunne-, ihastumis- yms. asioissa koskaan halua olla vastauksessakaan kysyjälle ilkeä tai muuta epämiellyttävää. "Ole siis rohkea!" sekä minä ja Sinä. Vain silloin jotain hyvää ja ihanaa voi seuratakin meille.
Näin ajattelen, jos olisi mulle? Todennäköisesti kuitenkin jollekin toiselle. Mistä ihastuksen lopulta tunnistaa? Epävarmuutta ehkä vaan, kokema ruokkinut epävarmuutta, kun tunne huijatuksi tulemisesta tuntuu enemmän mahdolliselta kuin onnistuminen. Onnistuakseen, paljon on kysymyksiä ja vähemmän vastauksia.
Epävarmuutta voi olla monenlaista, myös riittämättömyyden tunne luo sitä, samoin epäilyt epäonnistumiseen, kun huomaa itsestään seikkoja, ettei omat kyvyt riitä välttämättä suhteiluunkaan? Luottamuksen rakentaminen vaikeampaa, kun pettynyt monesti toisiin.
Vaatisi enemmän itsetutkiskelua ja vuoropuhelua luotettavan kumppanin kanssa, ehkä siten löytäisi itsestä enemmän niitä hyviä puolia, jotka kadonneet itseltä ainakin jonnekin syvälle sisään. Mistä tunnistaa luotettavan kumppanin? Iso haaste, vaatii paljon aikaa ja pureskelua, myös toisilta pitkää pinnaa?
Haluaako vaikeuttaa omaa arkea uusilla epäonnsitumisilla. Aloitekyky menetetty. Onnistuakseen on paljon kysymyksiä, joihin on vaikeampi saada oikeanlaisia vastauksia. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeammalta kaikki tuntuu, koska varovaisuudella pyrkii välttää turhalta tuntuvia karikoita.
Pelottaa. Olet liian seksikäs.