Mitä mieltä olisitte, jos

Ihastus kaivaa teidän numeronne jostain? Tai teihin ihastunut henkilö..
Ajatellaan, että et itse olisi kiinnostunut. Mikä on reaktio?
Itsellä lähtökohtaisesti kävi kerran niin, että näin tein ja sanoin kyllä, että mikäli haittaa, voin numeron poistaa. Oli kuulemma varsin fine eikä haitannut yhtään.
No ei mennyt aikaakaan, kun hän ei sitten viesteihin juuri vastannut. Enemmänkin vältteli. Jätin rauhaan ja poistin numeron lopulta. Olimme irl tekemisissä normaalisti silti senkin jälkeen.
Olisin halunnut vain tutustua ja ystävyyskin olisi riittänyt.

Olen tosiaan nainen ja yleensä näissä asioissa ujokin, mutta tässä iässä saa jo ujouden tapettua.

En ole mikään missi, enkä sotanorsu. Aika tavallinen. Tuskin ihan kaikille kelpaakaan nykyäänkin. Minä silti teen asioille jotain..

Ois yhden ihanan miehen numero nyt, mutta saa nähdä rohkenenko. Todennäköisesti joutuu taas pettymään. Ahdistaako, jos teitä lähestyy nainen ja ette välttämättä tunne samoin?
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voihan se olla, että hänkin minusta pitää. Tai sitten oli hermostunut muuten vaan välillä seurassani ja olen vain jollain tapaa ollu rasittava.
Välillä tuntui siltä ja välillä ei. Ujohkojen miesten fiiliksistä on tosi vaikea ottaa selvää.

Äänestä

Eli kukaan ei uskalla tällaista täällä tehdä. Menen vauvafoorumille.

Äänestä
  • Niin, vauvathan ovat niin välittömiä ja uhkarohkeitakin.
    ;D

    Äänestä

Jos, ihastus - siis minun ihastus kaivaisi numeroni, joka muuten on aivan löydettävissä . Vink, vink😉💋🔥. Niin olisin otettu, että näkisi vaivaa, enkä kyllä löisi luuria korvaan🥰😍

Äänestä
  • Sama.
    :D

    Äänestä

Ei itseäni haittaisi ☺

Äänestä

Eipä tuommoinen kaiketi ketään haittaisi, sehän vaan helpottaa toista, kun ihastukset ottaa yhteyttä ja voi siitä helpolla valkata. Mulla särähti korvaan tavallinen. Mitä ap tarkoittaa tavallisella? Keskimääräinen ulkonäkö ja keskimääräinen tulotaso, keskimääräinen koulutus, keskimääräinen pituus, keskimääräinen älykkyys jne. Ite en pidä ihmisiä tavallisina, kun kaikki on yksilöitä enkä ikinä haluis olla kenenkään kanssa, joka pitää mua tavallisena, mä haluun olla spesiaali rakkaalle. Mitä muutan tarkoitetaan sotanorsulla? Onko se sellainen vahva, muita tallova ihminen, semmoinenkin pärjäis sodassa, pelkästään pyöreä ihminenhän olis huonosti jaksava sodassa.

Äänestä

Heh, tuskin kukaan ahdistuu jos joku on noin rohkea. Arvostan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ihastus kaivaa teidän numeronne jostain? Tai teihin ihastunut henkilö..
Ajatellaan, että et itse olisi kiinnostunut. Mikä on reaktio?
Itsellä lähtökohtaisesti kävi kerran niin, että näin tein ja sanoin kyllä, että mikäli haittaa, voin numeron poistaa. Oli kuulemma varsin fine eikä haitannut yhtään.
No ei mennyt aikaakaan, kun hän ei sitten viesteihin juuri vastannut. Enemmänkin vältteli. Jätin rauhaan ja poistin numeron lopulta. Olimme irl tekemisissä normaalisti silti senkin jälkeen.
Olisin halunnut vain tutustua ja ystävyyskin olisi riittänyt.

Olen tosiaan nainen ja yleensä näissä asioissa ujokin, mutta tässä iässä saa jo ujouden tapettua.

En ole mikään missi, enkä sotanorsu. Aika tavallinen. Tuskin ihan kaikille kelpaakaan nykyäänkin. Minä silti teen asioille jotain..

Ois yhden ihanan miehen numero nyt, mutta saa nähdä rohkenenko. Todennäköisesti joutuu taas pettymään. Ahdistaako, jos teitä lähestyy nainen ja ette välttämättä tunne samoin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu