Vanhempaan mieheen. Hitsin pimpulat.
Ihastuin kahdeksan vuotta
Anonyymi
2060
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Älä sellaseen vanhukseen, pientä rajaa!
Aatella! Melkein 40.
Mitä vikaa melkein 40v on? Mä olen ainakin täysin häiriintynyt muiden mielestä.
Ei se vielä mitään oon huomannut että 20 vuotta vanhemmat miehet ovat hyvinkin komeita silmässäni.
Niin, vaatimustaso on kunkin oma, suudellessa tekarit vaihtaa paikkaa.. hihhih!
Niin juurikin vaatimustaso niillä on jo älykkäät jutut.
😉 Samoin suunnilleen saman verran nuoremmat naiset ovat erittäin hotteja silmissäni. Kokemuksesta myös suosittelen. Aivan kaikki on hyvää yhdessä ja kumpikin saa hyvää sekä sen kaiken hyvän toisistaan. Kumpikin opettaa toiselleen paljon uusia asioita ja juttuja. Parasta aikaa elämässä, kun saa rakastaa, antaa ja saada rakkautta ja olla oma itsensä suhteessa. Tasa-arvoisesti ja toisiaan kunnioittaen. Ilman mitään säätöjä, kun kumpikin tietää, millainen pitää hyvän ja rakastavan parisuhteen olla... Rakastan sinua ihanaiseni❣️❣️
Olipa yllätys. Mies joka pitää nuoremmista naisista.Stop the Press . Etusivu meni uusiksi. Oi voi mutta vain ystäväni kutsuvat minua ihanaiseksi eikä rakkaani. Hän ei ole noin vanha. Mutta yhtä viisas kyllä eli periaatteessa voisi olla.
Ei hätää. Setämiehet voivat olla hyvinkin vetreitä.
Joo riippuu urhelulajista.
Viagraa kehiin ni jo vain
Rollaattori kans, pääset omaishoitajaksi orjapalkalla, . hihhih!
Muista kuitenkin oma vanhenemisesi. Se on ennemmin, kuin huomaatkaan. Tuskin silloin pitäisit ilkkumisesta.
Siis jos ikäeroa on 8 vuotta??!!
Käytäs nyt vähän järkeä ennen kuin kirjoitat tänne..
Koska tämä tapahtui? Oma ihastukseni saman verran nuorempaan neitokaiseen on roihunnut jo vuosia.
Vasta äsken
Ei hitsi. Oisitpa mun muru.
Kohdallamme se oli loskainen päivä. Olosuhteet vähän mitä oli, mutta seura parasta🧡🖤
Kerro lisää
itse seurustelin aikoinaan yksinhuoltaja Äidin kanssa
jonka Isä oli nuorempi kuin minä.
Kun menimme tapaamaan häntä sanoin:
"Miten voin mennä Isäsi eteen kun hän on nuorempi kuin minä"?
Nainen vastasi: "Väärennä paperit".