Yhdenvertaisuuslain tultua voimaan ainakin oppilaitoksissa mutta myös muissa instituutioissa yhdenvertaisuussuunnitelmien teko jäi "viime tinkaan" ja yleisten havaintojen mukaan ne tehtiin usein asiaan tarkemmin paneutumatta. Monesti yv-suunnitelma myös lisättiin aiemmin tehdyn tasa-arvosuunnitelman jatkeeksi varsin lyhyenä. Tämä näkyy myös suunnitelmien nimissä, sillä ne ovat hyvin usein tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmia vaikka voisivat olla lakien kattavuutta vertailtaessa myös toisin päin, kuten onkin yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan kohdalla perustellusti valittu poiketen aakkojärjestyksestä.
Kun olen toista kautta yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan jäsenenä, tämä yv-suunnitelmien pintapuolisuus on tullut esille neuvottelukunnan keskusteluissa ja myös yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston jonkinlaisissa kartoituksissakin.
Itse törmäsin konkreettisuuden puutteeseen jo vuonna 2017, kun selvitin Helsingin kaupungin peruskoulujen yv-suunnitelmia. Tässä siitä kertova, tekemäni lehtiartikkeli (Uskomaton-lehti 2017, netissä: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/04/06/onko-uskonnottomuus-tabu-kouluissa/ ). Uskontoa ja vakaumusta koskevan osan lisäksi tuo konkreettisuuden puute, ohittaminen koski monia muitakin kiellettyjä syrjintäperusteita.
Uskonnon ja vakaumuksen osalta valitettavaa on, että uskonnottomaan vakaumukseen perustuvaa syrjintää ei yv-suunnitelmissa ole juurikaan todettu, tunnistettu eikä sen ehkäisemiseksi tai poistamiseksi ole esitetty suuntaviivoja. Kuitenkin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukioissakin ilmenee uskonnottomiin ja ei-uskonnollisiin perheisiin, lapsiin, nuoriin ja heidän huoltajiinsa kohdistuvaa syrjintää.
Tietoa tästä syrjinnästä on kertynyt mm. Kantelupukille (https://kantelupukki.fi/ ) sekä uskontokuntaan kuulumattomien vanhempien facebook-ryhmään. Kumpaankin on kertynyt luetteloita kymmenistä syrjintätapauksista. Erityisen ongelmallista on, että aluehallintovirastojen ja eduskunnan oikeusasiamiehen tekemät päätökset eivät tunnu vaikuttavan edes syrjinnästä "kiinni jääneisiin" puhumattakaan että tieto niistä leviäisi muihin päiväkoteihin, kouluihin ja kuntiin.
Kun olen toista kautta yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan jäsenenä, tämä yv-suunnitelmien pintapuolisuus on tullut esille neuvottelukunnan keskusteluissa ja myös yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston jonkinlaisissa kartoituksissakin.
Itse törmäsin konkreettisuuden puutteeseen jo vuonna 2017, kun selvitin Helsingin kaupungin peruskoulujen yv-suunnitelmia. Tässä siitä kertova, tekemäni lehtiartikkeli (Uskomaton-lehti 2017, netissä: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2017/04/06/onko-uskonnottomuus-tabu-kouluissa/ ). Uskontoa ja vakaumusta koskevan osan lisäksi tuo konkreettisuuden puute, ohittaminen koski monia muitakin kiellettyjä syrjintäperusteita.
Uskonnon ja vakaumuksen osalta valitettavaa on, että uskonnottomaan vakaumukseen perustuvaa syrjintää ei yv-suunnitelmissa ole juurikaan todettu, tunnistettu eikä sen ehkäisemiseksi tai poistamiseksi ole esitetty suuntaviivoja. Kuitenkin varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukioissakin ilmenee uskonnottomiin ja ei-uskonnollisiin perheisiin, lapsiin, nuoriin ja heidän huoltajiinsa kohdistuvaa syrjintää.
Tietoa tästä syrjinnästä on kertynyt mm. Kantelupukille (https://kantelupukki.fi/ ) sekä uskontokuntaan kuulumattomien vanhempien facebook-ryhmään. Kumpaankin on kertynyt luetteloita kymmenistä syrjintätapauksista. Erityisen ongelmallista on, että aluehallintovirastojen ja eduskunnan oikeusasiamiehen tekemät päätökset eivät tunnu vaikuttavan edes syrjinnästä "kiinni jääneisiin" puhumattakaan että tieto niistä leviäisi muihin päiväkoteihin, kouluihin ja kuntiin.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Vuosi sitten Vapaa-ajattelijain liiton koulutyöryhmä teki avoimen nettikyselyn yhtäältä uskonnonharjoitustilaisuuksiin ja niille rinnakkaisiin tilaisuuksiin liittyen ja toisaalta elämänkatsomustiedon opetuksen käytännön järjestelyihin liittyen. (Elämänkatsomustiedon opiskelun kielto kirkkoon liitetyiltä lapsilta ja nuorilta on vielä asia erikseen; se on lainsäädännöllinen epäkohta.)
Tässä kommentteja koulu- ja päiväkotipäiviin liitettyjen jumalanpalvelusten ja hartauksien johdosta: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2021/06/30/koulukyselysta-aihetta-johtopaatoksiin-kunnissa/
Ja tässä kommentteja elämänkatsomustiedon opetuksen toteutumisesta ja sen epäkohdista: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2021/10/07/koulukyselysta-johtopaatoksiin-kunnissa/
Lain ja opetussuunnitelman mukaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen pitäisi olla "uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta", mutta tätä linjausta rikotaan hyvin yleisesti antamalla kylän suurimmalle puolueelle etuoikeus pitää puolueen valistustilaisuuksia kouluissa ja päiväkodeissa 2-3 kertaa kuukaudessa sekä lisäsi 2-3 kertaa vuodessa omissa tiloissaan niin että koulu organisoi oppilaat paikalle vuodesta toiseen.
No, ihan noin se ei ole, vaan tätä linjausta rikotaan hyvin yleisesti antamalla kylän suurimmalle uskonnolliselle yhdyskunnalle eli ev.-lut. kirkon seurakunnalle etuoikeus pitää valistustilaisuuksiaan kouluissa ja päiväkodeissa 2-3 kertaa kuukaudessa sekä lisäsi 2-3 kertaa vuodessa seurakunnan kirkkorakennuksessa niin että koulu organisoi oppilaat paikalle jumalanpalvelukseen - vuodesta toiseen. On selvää, että uskonnolliset tilaisuudet eivät ole mitään ekskursioita, vaan tunnustuksellista ja samalla sitouttavaa uskonnollista informaatiovaikuttamistoimintaa.
Yhden uskonnon haaran (ev.-lut.) suosiminen on toisten uskontojen tai uskonnottoman katsomuksen omaavien ihmisten syrjintää. Uskonnottomien syrjinnän poistaminen pitäisi ottaa esille yv-suunnitelmissa siten että se asiana mainitaan ja sen riskit tunnistetaan ja sen lisäksi esitetään keinoja sen ehkäisyyn.
Monin paikoin esimerkiksi elämänkatsomustiedon opiskelijat ovat vielä niin pieni vähemmistö, että yv-lain mukaan rehtorin ja koulun tulisi kohdistaa erityisiä positiivisia toimia varmistamaan, että oikeus ET-opetukseen toteutuu syrjimättömällä tavalla.
Selkein ratkaisu varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa olisi pitäytyä kokonaan sitouttamattomassa toiminnassa, koska uskonnonharjoituksen liittäminen päivätoimintaan aiheuttaa syrjiviä tilanteita joka tapauksessa, vaikka rinnakkaisia tilaisuuksia miten yritettäisiin järjestää ja tiedottaa parhain päin. Lapsiryhmien jakaminen kahtia vain ev.-lut. uskonnonharjoitustilaisuuksien takia ei ole sopusoinnussa yhdenvertaisen kohtelun kanssa.
Esa Ylikoski
FM, yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan jäsen
Huomasin tämän vaparien fb-ryhmässä. Asiaa, kannatta viedä kotikuntien opetuksen ja kasvatuksen lautakuntiin.
Juuri näin. Kukaan meistä ei ole katsomossa, ei tarvitse olla.
Jokainen kunta voi päättää, että noudatetaan sitouttamattomuutta
Kunnat voivat päättää pitäytyä sitouttamattomuudessa.
Kiitos perusteellisista selvityksistä.
Juuri näin, yärkeä asia. Lain ja ops:n puolesta.
Laki ja opetussuunnitelma, ovatko ne perinnäistapojen yläpuolella?
Elämänkatsomustiedon opetusjärjestelyjen kehittäminen, varmistaminen on olennainen asia kunnissa ja kouluissa. Oppilasosuus on kasvussa.
Antaahan se myös suuntaa. Silti uskonnossa olevienkaan ei ole pakko osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin.
Vahva puheenvuoro, joka o yllä julkaistu kahdessa osassa.
Kouluissa pitää myös tarjota asiallista seksuaali- ja sukupuolivalistusta ja mm. tietoa ehkäisymenetelmistä.
Tämän kaiken voi unohtaa, koska Ukraina.
Tärkeä puheenvuoro, ehdottomasti.
Tilannekuva vaikuttaa valitettavasti oikealta. Joten asiaan pitää vaikuttaa.
Penttilä kehuu olevansa valmis kuuntelemaan.
Hyvin sanottu. Muistan lukeneeni tuon jutun taannoin.
Pitää vaan jaksaa jurnuttaa. Laki on puolellanne.
Tätä me kiitämme. Vertaistuella myös.
Niin, hyvä ihminen, kyse on SYRJINNÄN lopettamisesta.
Henkilökohtainen lapsipoliittinen kirjoitus ýlikoskelta.
Sitouttamattomuus huudettu. Mikä mättää?
Tämäkin asia liittyy tähän laajempaan kokonaisuuteen: https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/valtion-ja-kirkon-suhde-uusiksi/
Okm:n katsomusaineiden selvityksessä ei puututtu näihin uskonnollisiin tilaisuuksiin.
Varhaiskasvatukseen myös suunnitteluvelvoite.
Tämä asia nousee välttämättömyyden pakosta tapetille.
Suomalaisia syrjivä pakkoruotsikommariosasto on merkittävässä asemassa va-liitossa levittämässä apatheid- menetelmin pikkuruista pakkokieltä jättääkseen suomalaiset kielimuurin taakse
Lässymölinää . Taistolaisliiton LiAndesson kertoo: "Ruotsin kielen opetuksen lisäämisen takana huoli kielivarannon kaventumisesta: ”On perusteltua, että kaikki opiskelevat toista kansalliskieltä”
”Huoli on siitä, että kielivaranto maassa kaventuu tällä hetkellä. Vieraita kieliä opiskellaan vähemmän, ja toista kotimaista kieltä kirjoitetaan vähemmän ylioppilaskirjoituksissa”, opetusministeri Li Andersson sanoo""
Puolueiden oma satutunnit eivät vielä toteutuneet, vaikka on sananvapaus.
Juu, puolueiden sananvapautta ei saa rajoittaa, eikä evl kirkon. Pääsy lasten tykö.
Koittakaa vedellä, sanoin palopäällikkö. Koittakaa opetussuunnitelmalla, sanoi vapaa-ajattelijat.
Puolueitten satutunnit kouluihin, niin loppuu sananvapauden syrjintä.
Nyt pitää paneutua suunnitelmien tekoon asianmukaisesti päiväkodeissa.
Ehdottomasti, puolueiden sananvapaus ja kirkon uskonnonvapaus kunniaan.
Puolueiden ja kirkon pitää päästä aukomaan päätään päiväkoteihin ja kouluihin.
Niin, jos antivaparin tulkintaa uskonnonvapaudesta sovelletaan sananvapauteen ja puoluedemokratiaan.
Käyttääkö täyslesbo transnainen ehkäisyä syrjintätilanteessa
Syrjinnän ehkäisy on ihan oikein meille kaikille.
Nyt lain uudistamisen jälkeen toimeenpanossa varhaiskasvatukseen pitää ottaa oppia oppilaitosten virheistä.
Suunnitteluvelvoite tulossa varhaiskasvatukseen.
Hihat käärittävä. Myönteinen mahdollisuus.
Ei saa ohittaa suunnitelmia laadittaessa.
Päiväkotien suunnitelmien laadintaa on syytä tukea ja seurata.
Varhaiskasvatuksessa yv-suunnitelmiin kannattaa panostaa.
Tämä nyt erityisen huomion kohteeksi. Asenne ratkaisee paljon.
En tiennyt?
Nyt on parannuksen paikka!
Toimikauden alkuna määrittyy tiettyjä lähtökohtia. Nyt rohkeutta huoltajille ilmoittaa uskonnollisille tilaisuuksille ei, jos niitä yhä tyrkytetään.
Onko vapariliittossa kiinnitetty huomiota kehitysmaalaisten ehkäisyyn
missä vain?
Syntyvyyden säännöstelyä tarvitaan kaikkialla, ja uskontojen taholta tuleva kampanjointi sitä vastaan on karseaa. Voisi sanoa jopa rikollista ainakin moraalisesti.
Kysymys on pitkälti asenteesta.
Syrkintään pitää puuttua. Hiljaisuus on osa ongelma.
Suunnittelu- ja arviointivelvoite kaikissa syrjintäperusteissa on lain uudistumisen tuoms uutuus.
Nyt myös päiväkodeissa. Pieni siirtymä- eli valmistelusika.
Uudenvuoden tervehdys lautakunnan jäsenille.
Uudenvuoden lupauksien listaan.
Tärkeä puheenvuoro. Asiaa.
Tavallista perusteellisempi katsaus. Hyvä.
Koulut: päivitys. Päiväkodit: uutta.
Lyhyempi versio, kiitos.
Esa Ylikoski
FM, yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunnan jäsen
Ylikoski on Scheininin edustaja va-liitossa eli samasta puolueesta ex- skdl
Martin Scheininin ja Esa Ylikosken yhdenvertaisuusasioiden neuvottelukunta sitoo VAliittoon seksipriden, islamintukemisen, vasemmistoradikalismin ja sen kummallisuuden, ettei KIELIVAPAUS = pakkoruotsin vastustus ole VAliiton ohjelmassa, minkä nyt voisi kuvitella olevan täysin selvä asia VAliitossa
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17917096/kimmo-sundstrom-uutisoi-jalleen-asioista-joista-vapariliitto-vaikenee#comment-122029544
Eli yhdenvertaisen kohtelun puolesta.