Uutta elpymispakettia valmistellaan, minkä kannan ottaa Suomi?

Kun Ranska vetosi muihin EU-maihin artikla 42.7:n pohjalta vuoden 2015 attentaattien yhteydessä, oli Suomi ensimmäisten joukossa lähettämässä sotilaita Libanoniin, jotta Ranska voisi vapauttaa sieltä joukkojaan terrorismin vastaiseen savottaan omalla maallaan. Se hieno reaktio muistetaan Ranskassa vieläkin.

Sen sijaan tämän viikonlopun ranskalainen Le Monde -lehti ei ole unohtanut Suomen solidaarisuuden puutetta menneisyydessä.

EU:n puheenjohtajamaan presidenttinä Emmanuel Macron on nimittäin esittänyt EU-komissiolle valmisteltavaksi uuden paketin, ”le plan de résilience”. Sen tarkoituksena on tarvittaessa pehmentää Ukrainan sodan seurauksena Venäjälle asetettujen massiivisten talouspakotteiden, pakolaisvirtojen ja energian hinnannousun Euroopalle aiheuttamaa shokkia. Nykyisestä elpymispaketista voidaan suunnata varoja samaan tarkoitukseen.

Tiettävästi Macronin ehdotukseen saattaa kuulua myös paketin hyödyntäminen EU:n niin sanotun strategisen kompassin eli yhteisen puolustuksen vahvistamiseen.

Macron keskusteli paketista perjantaina Saksan liittokansleri Olaf Scholtzin kanssa, ja hänen on määrä keskustella siitä tänään sunnuntaina EU:n presidentin, Charles Michelin, kanssa Pariisissa. Paketti saattaa tulla esittelyyn jo ensi viikon epävirallisessa huippukokouksessa Versailles’ssa siltä varalta, että sodan pitkittyessä sellaista tarvittaisiin. Macron on puhunut Putinin kanssa puhelimessa peräti kolme kertaa sitten sodan alkamisen ja tullut siihen tulokseen, että pahin on vielä edessä ja että nopeita toimia tarvitaan yhä.

Solidaarisuuskysymys saattaa siis tulla Suomen eteen taas uudestaan hyvinkin nopeasti. Le Monde arveleekin, että kun Venäjään nähden etulinjassa oleva Suomi laskee nyt sekä Naton että EU:n solidaarisuuden varaan, siltä voisi itseltäänkin tällä kertaa löytyä uudenlaista ymmärrystä.

Sitä on syytä todella toivoa. Olisi jo aika ymmärtää, ettei solidaarisuus ole mikään yksisuuntainen ”one-way road”, vaan se kulkee aina molempiin suuntiin.

Taas saavat EU-vihaajat vastustettavaa!
Tokihan heidän on Venäjän puolesta aherrettava,kuten ennenkin!
12155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Joko olet valmis taistelemaan Nato joukkojen etulinjassa
vai oletko se Franz Emil Sillanpää Ryssää tyssää Ruotsista?
Meni vetiset housuihin?

Äänestä
  • Suomea puolustaa vain oma armeijamme. Tosin Ruotsin vahvalla tuella.

    Muistele vain,miten Puna-armeijalle kävi Talvisodassa.
    Mieti ennen kuin liityt.

    On selvää,että EU:n vahva yhteishenki riepoo EU-vihaajia aina pahemmin ja panee kirkumaan typeriä valeita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomea puolustaa vain oma armeijamme. Tosin Ruotsin vahvalla tuella.

    Muistele vain,miten Puna-armeijalle kävi Talvisodassa.
    Mieti ennen kuin liityt.

    On selvää,että EU:n vahva yhteishenki riepoo EU-vihaajia aina pahemmin ja panee kirkumaan typeriä valeita.

    Ei huutosi auta, voimaa olla pitää.
    Joten matkudta Suomen Itä rajalle niin olet valmis
    heti toimimaan kun venäläiset ryntää.
    Sukulaiset saavat prenikan urhoollisuudestasi
    Suomea puolustaessasi.
    Lopeta tuo usuttamisesi ja ota fysikaalisia toimenpiteitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei huutosi auta, voimaa olla pitää.
    Joten matkudta Suomen Itä rajalle niin olet valmis
    heti toimimaan kun venäläiset ryntää.
    Sukulaiset saavat prenikan urhoollisuudestasi
    Suomea puolustaessasi.
    Lopeta tuo usuttamisesi ja ota fysikaalisia toimenpiteitä.

    Siinä tuli taas sarja typeriä valeita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä tuli taas sarja typeriä valeita.

    Älä kuluta aikaasi vaan mene jo heti puolustamaan
    länttä ukrainaan.
    Turha poliittinen suunsoitto ei hyödytä ketään.
    Ei edes Tarrja Halosen keksittyihinn valtion ja
    kuntien 1970 luvun virkailijoita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä kuluta aikaasi vaan mene jo heti puolustamaan
    länttä ukrainaan.
    Turha poliittinen suunsoitto ei hyödytä ketään.
    Ei edes Tarrja Halosen keksittyihinn valtion ja
    kuntien 1970 luvun virkailijoita.

    Hyötyä on siis1970-luvulla keksittyjen valeiden toistelusta?

    Äänestä

Otahan EU-poika lääkkeesi

Äänestä
  • Totuus aina kirpaisee EU-vihaajia.

    Äänestä

Mitä solidaarisuuden puutetta le Monde ei ole unohtanut? Ei oikein selvinnyt artikkelista.

Äänestä

Tiedoksi sinulle muuten kukaan joka arvostelee EU: ei ole mikään Venäjän etujen ajaja jos arvostelee EU: ta tai vaikka sen päätöksiä. Sinä itse olisit valmis vaikka tuhoamaan Suomen kansan ja oman perheesi Eu: n puolesta.

Äänestä
  • Kumoat omia väitteitäsi.
    Kuka ja missä on väittänyt EU:n arvostelua Venäjän etujen ajamiseksi?

    EU:sta esitettyjen valeiden kumoaminen on nimenomaan Suomen etujen ajamista.
    EU:n päätökset ovat myös Suomen hyväksymiä.

    EU ei vaadi mitään tuhotekoja muualla kuin kaltaistesi EU-vihaajien valeissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kumoat omia väitteitäsi.
    Kuka ja missä on väittänyt EU:n arvostelua Venäjän etujen ajamiseksi?

    EU:sta esitettyjen valeiden kumoaminen on nimenomaan Suomen etujen ajamista.
    EU:n päätökset ovat myös Suomen hyväksymiä.

    EU ei vaadi mitään tuhotekoja muualla kuin kaltaistesi EU-vihaajien valeissa.

    Voisiko pitää taloudellisena tuhotekona velan ottamista kansalaisten piikkiin?

    Tätä EU:n kermasellaiset ovat harrastaneet jo pitkään. Velanottoa on selitetty
    monenlaisella eri perusteella, jopa suorastaan typerillä perusteilla.

    Kummallista tässä on se, että se uppoaa kansaan ku kivi veteen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kun Ranska vetosi muihin EU-maihin artikla 42.7:n pohjalta vuoden 2015 attentaattien yhteydessä, oli Suomi ensimmäisten joukossa lähettämässä sotilaita Libanoniin, jotta Ranska voisi vapauttaa sieltä joukkojaan terrorismin vastaiseen savottaan omalla maallaan. Se hieno reaktio muistetaan Ranskassa vieläkin.

Sen sijaan tämän viikonlopun ranskalainen Le Monde -lehti ei ole unohtanut Suomen solidaarisuuden puutetta menneisyydessä.

EU:n puheenjohtajamaan presidenttinä Emmanuel Macron on nimittäin esittänyt EU-komissiolle valmisteltavaksi uuden paketin, ”le plan de résilience”. Sen tarkoituksena on tarvittaessa pehmentää Ukrainan sodan seurauksena Venäjälle asetettujen massiivisten talouspakotteiden, pakolaisvirtojen ja energian hinnannousun Euroopalle aiheuttamaa shokkia. Nykyisestä elpymispaketista voidaan suunnata varoja samaan tarkoitukseen.

Tiettävästi Macronin ehdotukseen saattaa kuulua myös paketin hyödyntäminen EU:n niin sanotun strategisen kompassin eli yhteisen puolustuksen vahvistamiseen.

Macron keskusteli paketista perjantaina Saksan liittokansleri Olaf Scholtzin kanssa, ja hänen on määrä keskustella siitä tänään sunnuntaina EU:n presidentin, Charles Michelin, kanssa Pariisissa. Paketti saattaa tulla esittelyyn jo ensi viikon epävirallisessa huippukokouksessa Versailles’ssa siltä varalta, että sodan pitkittyessä sellaista tarvittaisiin. Macron on puhunut Putinin kanssa puhelimessa peräti kolme kertaa sitten sodan alkamisen ja tullut siihen tulokseen, että pahin on vielä edessä ja että nopeita toimia tarvitaan yhä.

Solidaarisuuskysymys saattaa siis tulla Suomen eteen taas uudestaan hyvinkin nopeasti. Le Monde arveleekin, että kun Venäjään nähden etulinjassa oleva Suomi laskee nyt sekä Naton että EU:n solidaarisuuden varaan, siltä voisi itseltäänkin tällä kertaa löytyä uudenlaista ymmärrystä.

Sitä on syytä todella toivoa. Olisi jo aika ymmärtää, ettei solidaarisuus ole mikään yksisuuntainen ”one-way road”, vaan se kulkee aina molempiin suuntiin.

Taas saavat EU-vihaajat vastustettavaa!
Tokihan heidän on Venäjän puolesta aherrettava,kuten ennenkin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu