Ensin miehiä, nyt tulee naisia ja lapsia

Aikaisemmat Suomeen kohdistuneiden pakolaisaaltojen tulijoista (poislukien Vietnamilaiset venepakolaiset) suurin osa on ollut miehiä. Toki perheitä ja lapsiakin on ollut mutta yleensä ensin ovat maahan tulleet miehet ja sitten perheen yhdistämisen kautta naiset ja lapset.

Mutta nyt tulijat ovatkin ensin naisia ja lapsia. Miehiä ei juuri tule, koska miehet ovat sotimassa maansa (Ukraina) puolesta. Mitä tästä voi päätellä? Rasismia, huutaisi joku. Mutta ei se ole sitä vaan kyse on kulttuurieroista. Esim. Lähi-idän maissa ja useimmissa Afrikan maissa ihmiset eivät välitä niinkään valtiosta, vaan elämä perustuu perheen, suvun ja oman klaanin ympärille. Valtio tulee vasta ihan viimeisenä.

Meille tämä näyttäytyy toki suorastaan surkealta. Nuoria miehiä tallustelee kaduilla ja istuskelee kahvioissa, kun heidän pitäisi meidän näkemyksen mukaan olla puolustamassa maataan.

No, jos jotain positiivista tässä nykyisessä tilanteessa niin ainakin kulttuurit ovat lähempänä ja asia näyttäytyy nyt meille maahan tulijoiden osalta luonnollisemmalta ja sitä myöten myös paremmin hyväksyttävämmältä.

Lopuksi, ettei tärkeä asia unohdu. Muista antaa äänesi jalkaväkimiinojen puolesta. Tähän löydät erinomaiset perustelut tietokirjailija M.Pollarin kirjaamana seuraavasta linkistä:

https://www.facebook.com/721072636/posts/10158986674062637/?d=n


Jalkaväkimiinojen puolesta tehtyyn kansalaisaloitteeseen pääset tästä:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9991


Vielä lopuksi, jos sinulla on ylimääräistä taskun pohjalla niin lukaise lyhyesti kirjatut ja helposti sisäistettävät sijoitusvinkit tästä:

https://vaurastuviisaasti.webnode.fi/sijoitusvinkkeja/
474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Herää suomi ja eurooppa, kuloa levittää kaikki haluava tyranni

    Äänestä

Rasmuslaisetkin heränneet Ukrainan tragediaan; ne itkee siellä kun pommituksissa on kuollut intialainen nuori mies.

Äänestä

Pakolaisbisneksessä olevat hierovat jälleen käsiään 🤔

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Aikaisemmat Suomeen kohdistuneiden pakolaisaaltojen tulijoista (poislukien Vietnamilaiset venepakolaiset) suurin osa on ollut miehiä. Toki perheitä ja lapsiakin on ollut mutta yleensä ensin ovat maahan tulleet miehet ja sitten perheen yhdistämisen kautta naiset ja lapset.

Mutta nyt tulijat ovatkin ensin naisia ja lapsia. Miehiä ei juuri tule, koska miehet ovat sotimassa maansa (Ukraina) puolesta. Mitä tästä voi päätellä? Rasismia, huutaisi joku. Mutta ei se ole sitä vaan kyse on kulttuurieroista. Esim. Lähi-idän maissa ja useimmissa Afrikan maissa ihmiset eivät välitä niinkään valtiosta, vaan elämä perustuu perheen, suvun ja oman klaanin ympärille. Valtio tulee vasta ihan viimeisenä.

Meille tämä näyttäytyy toki suorastaan surkealta. Nuoria miehiä tallustelee kaduilla ja istuskelee kahvioissa, kun heidän pitäisi meidän näkemyksen mukaan olla puolustamassa maataan.

No, jos jotain positiivista tässä nykyisessä tilanteessa niin ainakin kulttuurit ovat lähempänä ja asia näyttäytyy nyt meille maahan tulijoiden osalta luonnollisemmalta ja sitä myöten myös paremmin hyväksyttävämmältä.

Lopuksi, ettei tärkeä asia unohdu. Muista antaa äänesi jalkaväkimiinojen puolesta. Tähän löydät erinomaiset perustelut tietokirjailija M.Pollarin kirjaamana seuraavasta linkistä:

https://www.facebook.com/721072636/posts/10158986674062637/?d=n


Jalkaväkimiinojen puolesta tehtyyn kansalaisaloitteeseen pääset tästä:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/9991


Vielä lopuksi, jos sinulla on ylimääräistä taskun pohjalla niin lukaise lyhyesti kirjatut ja helposti sisäistettävät sijoitusvinkit tästä:

https://vaurastuviisaasti.webnode.fi/sijoitusvinkkeja/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu