Ei voi olla kahta isäntää. On vain yksi.
Paperiliiton lakko on kestänyt kauan. Se osoittaa, että liiton miehet ovat kuin Putin, he ajavat eteenpäin ja eteenpäin, kuuntelematta, mitä ulkopuolella sanotaan. Silmät kiiluvat ja lakkorummut raikaa. Kysymys on naurettavan pienestä, mutta SAK painaa päälle. SAK on se Suomen suurin työttömyyden aiheuttaja.
Koira puree isäntäänsä ja saa lähteä. Kumpi on isäntä, UPM vai Paperiliitto? Kummalta lakkolainen haluaa potkut?
Olisiko suuri murhe, jos liitto antaa fudut?
Entä jos UPM antaa fudut ja lopettaa tehtaan?
Kumpi on isäntä, jota lakkolainen puree?
Koira puree isäntäänsä, koira saa lähteä
8
<50
Vastaukset
- Anonyymi
UPM voi lähtä puolestani vittuun Suomesta, joku muu firma tekee sitten ne hommat mitä jää tuolla puljulta tekemättä. Ei tule ikävä kellään.
- Anonyymi
upm kun lähtee ei uutta tehdasta tule kenenkään toimesta näin epävakaaseen ympäristöön, paperimiehet ovat aikansa kortistossa ja sen jälkeen menevät töihin puolet pienemmällä palkalla jonnekin muualle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
upm kun lähtee ei uutta tehdasta tule kenenkään toimesta näin epävakaaseen ympäristöön, paperimiehet ovat aikansa kortistossa ja sen jälkeen menevät töihin puolet pienemmällä palkalla jonnekin muualle.
Helsingin Sanomat kärsii paperipulaa kun Kaipola lopetti. Lehti joutuu jo rajoittamaan sivuja kun ei painopaperi riitä.
- Anonyymi
Lakkoa jatketaan ja rikkurit ruiskutetaan kuten aina ennenkin, siankusella ja lietteellä unohtamatta munien tärpätillä sutimistakaan jos ei ruuttakaan opeta pysymään poissa lakkoporteilta.
Talkoo-Taavetti- Anonyymi
Hienoa ettei rikkureita ole portilla.
- Anonyymi
Näi on
- Anonyymi
Työntekijät ja työnantaja ovat samassa veneessä. Ammattiliitto on ulkopuolinen myrsky ja keikuttaa venettä. Jokunen ammattiliiton kanssa liittoutunut työntekijä yrittää irrottaa tappia. Perkele! Se on rikkuri, kun rikkoo luonnonrauhan.
Työnantaja antaa töitä. Mieti vähän. - Anonyymi
Ei kaikkiin toihin eikä kaikilla ehdoilla.
Työnantajat saa tehdä itse työnsä jos ovat kerran niin eteviä.
Ay-liike puolustaa työntekijöitä ja tarvitessa voimakeinoin. Mieti vähän.
Mieti vähän miltä tuntuisi tulla sinunkin ruiskutetuksi kunnolla siankusella lakkoportilla jos et tottele kieltoamme töihin menosta lakon aikana !!!
Talkoo-Taavetti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 961872
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1761387Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll161238En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061157Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?651138- 81984
- 87976
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K72969Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289793Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107768