Euron alennus nakkien kilohinnassa saa perheenemännät ostamaan nakkien ohella myös tavallisen hintaista keittolihaa, tomaatteja, joiden hinta saattaa olla korkeampikin kuin lähiliikkeessä, ja pitkän pötkön normaalihintaista lauantaimakkaraa.
Samalla tavoin alennettujen kananmunien siivellä emäntä täyttää kassinsa leivällä, voilla, viilillä, pullapitkolla ja juustolla, joiden hinta ei poikkea mitenkään yleisestä tasosta.
Erikoistarjouksien houkutukseen sortuu suurin osa asiakkaista, miehet yhtä hyvin kuin naisetkin.
Ja huomaamatta he ostavat monen kympin ruokatavarat liikkeestä samalla kun metsästävät pieniä alennuksia.
Ja kolmenkymmenen euron laskussa erikoistarjouksien säästöt ovat häviävän pieni murunen. Puhumattakaan niiden saavuttamiseen käytetystä ajasta ja usein myös bensiinistä.
Lähes kolme neljännestä suomalaisista perheenemännistä suunnittelee ruokaostoksensa jossakin määrin erikoistarjousten mukaan.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Halvin tapa on käydä muutaman viikon välein Prismasta useamman viiikon tarpeet. Huonommin säilyvät syödään ensimmäisenä, ja paremmin säilyvät sitten kierroksen lopussa.
Hienosti kopioitu HS:n artikkeli osastolta HS 50 vuotta sitten 7.3.1972
https://www.hs.fi/historia/art-2000008639532.html
Osaispa itteki..!
Tiedätkö minä vuonna eurot on otettu käyttöön? :-D
Kyllä vielä näillä bensan hinnoilla kannattaa metsästää parhaat tarjoukset.