Ukrainassa, mutta ketä vastaan Venäjä sotii?

Ukrainassa soditaan, kyllä, mutta
Venäjää vastaan sotii käytännössä nyt
koko USAn ja Saksan vaikutusvallassa oleva pallonpuolisko.

Esim:

Taloussotaan osallistuu täysillä järeydellä EU/NATO -maat
Tärkein tiedusteluosasto EU/NATO-maat
Informaatiosodankäynti pääosin EU/NATO -maat, Saksalaistyylistä.
Vapaaehtoiset sotilaat ympäri EU/NATO -maita
Modernit aseet ja muut aseet : EU/NATO -maista

jne,jne, jne, jne.

Ei ihme että Venäläisten eteneminen ei ole ollut juurikaan suunnitelmien mukaista.
886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sota seis ja maailman päättäjät takaisin
neuvottelupöytään, tällä kertaa itsekkyys
korvattaisiin kompromisseilla ja joustavuudella.

Äänestä

Nyt alkaa näyttää siltä että lopultakin Venäjä saadaan kaadettua ja Putin syrjäytettyä.
Selvää on että Ukraina on ollut välikappale ja se viimeinkin onnistunut syy jonka nimissä saatiin kaappaussuunnitelma käynnistettyä.
Mutta että leikkiin haluttiin lähteä ikään kuin unohtaen ydinaseisden olemassa olo, se tuntuu liian vastuuttomalta edes ihmishengistä aikaisemmin piittaamttomille saalistajille. Heikkojen öljymaiden ryöstäminen oli kuitenkin erilaista, mitään todellista uhkaa ei ollut.
Nyt on. Vakava ja hyvin pitkällisiin seurauksiin johtava uhka.
Onko saavutettavissa oleva tulos todellakin arvioitu oikein suhteessa mahdollisiin seurauksiin?

Äänestä

Pissasiko fasisti Putin eväisiinsä kuvittelemalla, että hänet otetaan Ukrainassa veljeskansan toimesta vastaan suunnilleen pelastaja pahalta maailmalta?
Putin elää Stalinin ajan harhoissa, maailmassa jossa kukan muu ei halua tarpoa.

Äänestä
  • Noinhan Putin käyttäytyy. Hän on rakentenut Venäjän hallituksesta fasistisen hallituksen.
    Kun ei ole oikeata oppositiota, niin kukaan ei ole kritisoimassa hänen päätöksiä. Tällöin virheellisten päätösten todennäköisyys kasvaa. Sotilaallinen interventio oli/on vahingollinen Venäjän valtiolle ja kansalle.

    "Fasismi on nationalistista, ja siinä vaalitaan ja ihannoidaan oman maan historiaa, kulttuuria ja ominaispiirteitä. Ulkomaita pidetään usein alempiarvoisina ja potentiaalisina vihollisina.[8] Voimakkaimmat fasistiset valtiot pyrkivät valloittamaan vieraita alueita joko taloudellisesta pakosta, maailmankatsomuksen vuoksi, naapurimaiden uhan edessä tai elintilan valloittamiseksi. Sota nähtiin aina kansakuntaa yhdistävänä voimana.[8] Poliittinen valta ei kuitenkaan ollut armeijalla vaan puolueella, Francon Espanjaa ja Pinochetin Chileä lukuun ottamatta.[8]" -wikipedia

    Äänestä

"Vihreitä kansallissosialisteja vastaan"!!!

Äänestä

Jos NATO taistelisi Venäjää vastaan - olisi Venäjä jo tuhottu.

NATO on täysin ylivoimainen tavallisessa sodankäynnissä.

Äänestä

Ei venäjä mitään sotaa käy, on ainoastaan evakuoimassa omia kansalaisiaan turvaan barbaarisesta Ukrainasta!

Äänestä

Epäilemättä venäläisten etenemistä hidastaa myös oma epäilys sotatoimien oikeutuksesta. Tämä voi ilmetä hidasteluna odottaessa asian ratkaisua poliittisella tasolla Moskovassa.

Sotilas ei voi olla varma kuinka pitkälle saa nyt mennä ilman, että joutuu jälkeenpäin syytetyksi sotarikoksiin osallistumisesta. Moni Venäjän sotilas haluaisi olla nyt jossain muualla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ukrainassa soditaan, kyllä, mutta
Venäjää vastaan sotii käytännössä nyt
koko USAn ja Saksan vaikutusvallassa oleva pallonpuolisko.

Esim:

Taloussotaan osallistuu täysillä järeydellä EU/NATO -maat
Tärkein tiedusteluosasto EU/NATO-maat
Informaatiosodankäynti pääosin EU/NATO -maat, Saksalaistyylistä.
Vapaaehtoiset sotilaat ympäri EU/NATO -maita
Modernit aseet ja muut aseet : EU/NATO -maista

jne,jne, jne, jne.

Ei ihme että Venäläisten eteneminen ei ole ollut juurikaan suunnitelmien mukaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu