"Entinen puolustusvoimien komentaja, kenraali Gustav Hägglund pitää Naton laajentumista Itä-Eurooppaan virheenä, jota ilman moni nyt käynnissä oleva kriisi olisi vältetty. Venäjä on Naton laajentumisen myötä joutunut Hägglundin mukaan yhä enemmän nurkkaan.
Raja tuli vastaan hänen mukaansa siinä vaiheessa, kun Nato ilmoitti ottavansa mielellään jäsenikseen Ukrainan ja Georgian.
– Siinä on käynyt kuin koiralle, joka ajetaan nurkkaan. Se murisee aikansa, sitten se puree. Jos sen sijaan, että lähdettiin laajenemaan olisi tyydytty kumppanuuteen, maailma olisi hyvin erilainen tällä hetkellä. Ei olisi näitä kriisejä. Ei Itämerellä eikä monessa muussakaan paikassa, Hägglund sanoi keskiviikkona turvallisuuspolitiikan suuntaa käsittelevän Vakaus vaakalaudalla -kirjan (Into) julkistamistilaisuudessa.
Hän luonnehti kirjaa Suomen Nato-jäsenyyteen vähintäänkin varauksellisesti suhtautuneiden kirjoittamaksi. Oman kantansa Suomen Nato-jäsenyyteen Hägglund kertoi muuttaneensa myönteisestä kielteiseksi muun muassa sen vuoksi, että havaitsi Itä-Euroopan uusien jäsenmaiden ajaneen liittymisen jälkeen alas oman puolustuskykynsä.
– En halunnut Suomea osaksi tätä sotilaallista rupusakkia.
Kirjassa Hägglund toteaa pelkäävänsä mahdollisen Suomen Nato-jäsenyyden romahduttavan maanpuolustustahdon.
– Tämä olisi Nato-jäsenyyden suurin kielteinen vaikutus. Toinen iso negatiivinen seuraus olisi suhteemme Venäjään.
Suomella ei Hägglundin mukaan ole tähän mennessä ollut mitään yhteistä Naton uusien jäsenmaiden kanssa.
– Meidän referenssiryhmämme on ollut Ruotsi, Sveitsi, Itävalta ja Irlanti. Mikään niistä ei ole liittynyt Natoon. Ne, jotka ovat jäseniksi hakeutuneet ovat entisiä kommunistimaita.
Kirjaan yhdessä toimittaja Larserik Häggmanin kanssa kirjoittaneen kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan (sd.) mukaan Suomen kannalta erityinen merkitys on Ruotsilla, joka on Suomen ohella osa Pohjolan puolueetonta vyöhykettä Venäjän ja Yhdysvaltain johtaman Naton välissä.
"
Raja tuli vastaan hänen mukaansa siinä vaiheessa, kun Nato ilmoitti ottavansa mielellään jäsenikseen Ukrainan ja Georgian.
– Siinä on käynyt kuin koiralle, joka ajetaan nurkkaan. Se murisee aikansa, sitten se puree. Jos sen sijaan, että lähdettiin laajenemaan olisi tyydytty kumppanuuteen, maailma olisi hyvin erilainen tällä hetkellä. Ei olisi näitä kriisejä. Ei Itämerellä eikä monessa muussakaan paikassa, Hägglund sanoi keskiviikkona turvallisuuspolitiikan suuntaa käsittelevän Vakaus vaakalaudalla -kirjan (Into) julkistamistilaisuudessa.
Hän luonnehti kirjaa Suomen Nato-jäsenyyteen vähintäänkin varauksellisesti suhtautuneiden kirjoittamaksi. Oman kantansa Suomen Nato-jäsenyyteen Hägglund kertoi muuttaneensa myönteisestä kielteiseksi muun muassa sen vuoksi, että havaitsi Itä-Euroopan uusien jäsenmaiden ajaneen liittymisen jälkeen alas oman puolustuskykynsä.
– En halunnut Suomea osaksi tätä sotilaallista rupusakkia.
Kirjassa Hägglund toteaa pelkäävänsä mahdollisen Suomen Nato-jäsenyyden romahduttavan maanpuolustustahdon.
– Tämä olisi Nato-jäsenyyden suurin kielteinen vaikutus. Toinen iso negatiivinen seuraus olisi suhteemme Venäjään.
Suomella ei Hägglundin mukaan ole tähän mennessä ollut mitään yhteistä Naton uusien jäsenmaiden kanssa.
– Meidän referenssiryhmämme on ollut Ruotsi, Sveitsi, Itävalta ja Irlanti. Mikään niistä ei ole liittynyt Natoon. Ne, jotka ovat jäseniksi hakeutuneet ovat entisiä kommunistimaita.
Kirjaan yhdessä toimittaja Larserik Häggmanin kanssa kirjoittaneen kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan (sd.) mukaan Suomen kannalta erityinen merkitys on Ruotsilla, joka on Suomen ohella osa Pohjolan puolueetonta vyöhykettä Venäjän ja Yhdysvaltain johtaman Naton välissä.
"
Vastaukset 355
Vanhimmat
Fiksua puhetta.
Peruskauraa yleisneroudelta; En minä ainakaan tuolta mieleltä vähempää odottaisikaan.
👌😢
Heklundi on ruotsalaisten rolli.
Täysin samaa mieltä. Mies vaahtoaa ja puhua pälättää, mutta tekoja puuttuu.
Joo, jos Natolle antaa pikkusormen niin se vie koko käden ja lopuksi koko suomineidon. On asiallista tiedostaa, että Nato myös ottaisi komennon ja kalusto-omistuksen myös itselleen. Eipä kannata luovuttaa Suomea ja puolustusvoimiamme ulkomaalaiselle taholle.
Fiksua puhetta.
Paskaa puhetta,rotta högglund!
Mitä kapi kommentoi tähän "Köpin" ajatukseen!
Everstiluutnantti+Jyri+Raitasalo+kirjoitti+omasta+englanninkielisessä+blogissaan+että+"Nato+ei+ole+todellinen+sotilaallinen+tekijä".+Tarkoitti+juuri+Euroopan+Natoa.+Rautasalon+mukaan+Euroopan+Nato-maiden+sotilasbudjeteista+60-80%+menee+pelkkiin+henkilöstökuluihin+(palkat,+päivärahat,+muut+sivukulut,+byrokratia).+Vain+10-30%+budjeteista+menee+materiaaleihin.
Eiköhän maailman tilanne muuta tuota suhdetta raudan suuntaan?
Nyt Putte on aiheuttanut todellisen uhkan ja se rauhallinen aika meni ja nyt pitää reagoida sen mukaiseen timintan.
Kuten Aaltola sanoi, voiman pitää kohdata vastavoima ennen kuin Putin tajujaa ettei kannata.
Onko Natosta mihinkään?
On niistä natopelleistä sentään johonkin...räksyttämään kuin naton rakkikoirat!
Missäs muumilaaksossa sotilas EI OLE jokaisen armeijan selkäranka!?
Siinä teidän kommari-sivarien ”armeijassa” kenties? :)
On niist johonkin?
Esim: Muualla herrasmiehellä nimeltä S. Hussein oli maailman suurin armeija! Ei ole enää! ;) Kuten ei ole enää kyseistä herrasmiestäkään! :)
Eiköhän Suomessakin henkilökuluihin menisi enemmän jos kymmenet tuhannet varusmiehet eivät palvelisi käytännöllisesti katsoen ruokapalkalla.
Ei Suomen rajoille, kiitos. Joten ei Natolle.
Jos jo pelkkä Ukraina pistää voitokkaasti hanttiin Putinin pellearmeijalle, niin ei NATOa välttämättä edes tarvita kuin vauhdittamaan Putingulagin noloa romahdusta.
Haluatko tietää onko Natosta mihinkään?
Kysy Putinilta milloin ja millä ruplilla hän hyökkää Natomaahan.
Ei tässä mistään voimatasapainosta ole kyse.
Venäjä hyökkää vain selkeästi heikompiaan vastaan, ottaa mitä on otettavissa. Samaan aikaan länsimaiden johtajat ovat istuneet pelisilmänsä päällä ja pyöritelleen hyvin hoidettuja peukaloitaan. Tähän asti.
Natoa vastaan Venäjä olisi ilman muuta häviäjä, jolla kuitenkin ydinaseet.
Kun nyt suurin osa kommentoijista vihaa Natoa ja Amerikkaa ja länsimaista elintapaa ja ehkä siitä syystä haluaa Suomen, 5,5 miljoonan kansalaisen jäävän yksin Venäjän 144 miljoonaisen kansan armoille, niin se on hitto vie silkkaa hulluutta!
Tässä hulluuden roviossa ei olisi lainkaan hullua Suomen hankkia ydinaseita turvakseen. Vain silloin hinta tulee olemaan Venäjälle selkeästi liian kova.
Hyvä idea. Jäädään yksin odottamaan mitä Venäjä tekee.
Koskisiko mahdollinen liikekannelepano myös sinua, vai luikitko pakoon?
Juurikin näin. Ei kannataisi huudella suureen ääneen NATOa. Ukraina huuteli aikansa ja sai vastauksen huhuilulleen. Nyt näyttää mieli kääntyneen, kun komedia-presidentti Zelensky sai oppitunnin tragediasta.
On. Nato on paras rauhanliike. Sanoi presidentti Ahtisaari.
Miksi ei menty silloin NATOoon, on ollut varmaan oikeasa?
"ennen kuin Putin tajujaa ettei kannata."
Luuletko siis, että Putin tulee järkiinsä ja lopettaa sodan?
Turha luulo. Kun tähän pisteeseen on tultu, niin nyt on pakko lyödä Putin lattajalaksi, jotta saataisiin sota loppumaan.
Mutta sitähän nyt ollaan tekemässä.
Tai sitten Putin saa tahtonsa perille.
Kysymys kuuluukin: kenellä on enemmän vastavoimaa?
Samalla tavalla käy Suomen. Natouskonto on eliitin kuoleva uskonto, johon Suomen kaltaisella pienellä maalla ei ole varaa.
On, mutta kun järki sanoo, ettei hullua vastaan kannata ja se pitää täällä keskustelupalstoillakin huomioida, jopa tyhmempienkin!
Osoitappa tuo kyselysi punakaartille, joka sen liittymisen esti!
USA esitti Suomelle 1990-luvulla vastuualueeksi Baltian turvaamisen. Se sinetöi ettei Suomi missään tapauksessa liittyisi Natoon. Tämän paljasti Pekka Ervasti saatuaan vahvistuksen Paavo Lipposelta.
Jos Suomi liittyy Natoon Suomen pitää ottaa vastuuta Baltian maiden, etenkin Viron puolustamisesta. Jos Suomi liittyy Natoon eroan reservissä sillä sotilasvalassa en vannonut puolustavani ulkomaita vaan isänmaata.
Eroaa moni muukin ja vähenee siinä muillakin puolustustahto.
Kerrotko vielä millä lihaksilla, rahalla, Venäjä koskaan, ikinä kykenisi hyökkäämään Natomaahan?
Venäjä ei koskaa ole, eikä tule hyökkäämään Natomaahan.
Venäjä on hyökännyt ei Natomaahan ja käy tälläkin hetkellä sotaa. Venäjä on julkaissut listan Venäjälle vihamielisistä maista. Suomi mainittu. Venäjä on sanoutunut irti kaikista kansainvälisistä sopimuksista. Venäjä on lopettanut kaikki diblomaattisuhteet länteen.
Jos Ukraina kaatuu, mikähän Natoon kuulumaton maa on vuorossa seuraavaksi?
Joku sellainen, jonka se on julistanut vihamieliseksi ja joka ei kuulu Natoon. Hmm.
Jaa,meinaatkos että suomen pitäisi olla Natossa siipeilijä
Miten perustelet selviäväsi?
Heikot sortuu elon tiellä vahva sen kun porskuttaa.
Taidatkin olla pelkkä hupiukko, jollaisia Suomen armeija ei todellakaan kaipaa, ollaan sitten Natossa, tai ei!
Älä uhoo!
No ei… poika, sulla on mun luonto! 👍😅
Paavo Lipponen on yksi pahimmista venäjän nuolijoista. Tämän luopion sanomisiin ei pidä luottaa saati uskoa. Tiitisen lista julkiseksi! Saadaan "kotiryssät" päivänvaloon eli Tarja Halonen, Paavo Lipponen ja Tuomioja. Nykyiset putinin venäjälle nöyrät Hanhiluoma ja Pekkarinen sekä Esko Aho. Huh huh, mitä läpeensä poliittiselta moraalilta mätiä isänmaan ystäviä. Laura Huhtasaarta unohtamatta! Yllättävän hiljaista on Lauran suunnassa...
Ajat on muuttuneet tuon naton itälaajentumisen jälkeen ja nyt joudutaan päättämään kuulutaanko Natoon vai Venäjään.
Puolustammeko mahdollisessa tilanteessa Suomea yksin vai kaverin kanssa?
Kun niillä teidän "kavereilla" on omakin puolustus niin heikolla tasolla, ettei niiltä kannata mitään apua odottaa. Ainoa joka realistisesti pystyy apua antamaan on USA ja sen kanssa voi tehdä kahdenkeskeisiä sopimuksia. NATO on pelkkä riippakivi Suomen puolustukselle.
Mutta Usa auttaa tietenkin Natomaita ja parhaalla kalustollaan. Eipä Usa ole kauheasti Ukrainaan auttanut ja olisi auttanut kovasti jos olisi ollut Natossa.
hyvin+sanottu;+mahdollisessa.+Eli+ei+siis+100%+varmasti+tapahtuvassa,+vaan+ainoastaan+mahdollisessa.+Vaikkakin,+ottaen+huomioon+erinäiset+ongelmien+väkinäisetkin+luomiset+kokolailla+tyhjästä,+äärimmärisen+valitettavasti+nousevin+todennäköisyyksinkin+jo?
Kaverin+kanssa+tottakai.+Ruotti.+Vallat.+Jne.+Jos+vain+muistavat+myös+vastata+puhelimeensa+maks+neg+potentiaalin+manifestoituessa..+Tutut+ovat+hauskoja.+Kaverit+ovat+hyväpäivän+varalle.+Ja+ystävät,+harvempia+kuin+yhteiset+väliaikaiset+intressit..+Ystävyyttä+kun+ei+rahalla+eikä+edes+asemallakaan+voi+ostaa.
Mielestäni+paras+maanpuolustus+tapahtuu+heidän+kanssa,+joilla+jtk+tässä+maassa+on.+Oli+se+omaisuutta,+perhettä,+ystäviä+tai+edes+muistoja.
Niin, siinä on se vastuunkantoaspekti liitteenä myös. Vaikeita valintoja. Onneksi eivät ole minun vastuulla niitä ratkoa.
Miksi kuuluisimme Venäjään?
Samaa mieltä.
Nato meni Venäjän porteille, mutta oliko varsinainen hyökkäysuhka sinne todellinen? Fakta on se että Venäjä hyökkäsi, ja Baltian mailla olisi nyt kusi sukassa ilman natoa. Jos sattuu millainen mielipuoli "johonkin" maahan ei siinä turvaa muu kuin liittouma. Herrasmiessopimukset ei pidä. Nytkään ei millään tahtoisi hyökätä, olla vain pelote ensalkuun.
Ainoa sota jossa mukaan kuvioihin on tullut nato artikla5:een on "USA:n puolustautuminen afganistania vastaan". Kuinkas kävikään vaikka apua otettiin jopa naton ulkopuolelta mm. Suomesta tunnetuin seurauksin?
Voi v*tun autisti. Lue se mun viesti ajatuksella, ennen kuin rupeat lässyttämään noista sun kuvitelluista "kommareista". Et tiedä minusta hevonv*ttua, mutta sen voin sanoa, että vihaan kommunismia. Sulla ei selvästikkään aivosolut riitä näin monimutkaisiin asioihin, niin mene sinne hiekkalaatikolle jauhamaan vaikka teletapeista.
Hyvä niin jos Venäjään, tänään diesel 70centtii litra suomes näky olleet 2.25
"Riippakivi", jolla valtavat resulssit, liki rajattomat. Maailman paras tiedustelu, satelliitit, verkostot, kehittyinen ja tuhovoimaisin kalusto, jota Putinkin kadehtii. Ja tietenkin tuhansia ydinaseita sekä mahdollisuuksia myös niiden torjuntaan. Lisäksi nyt natomaat laittavat vauhdilla, euroja säästämättä puolustustaan kuntoon.
USA ei ehkä halua tehdä Suoman kanssa kovin pitävää kandenkeskistä sopimusta, syyksi ilmoitettu, että silloin muutkin voisivat alkaa vaatia samanlaista. Oli miten oli, turvatakuut lienee tässä vaiheessa unennäköä.
Suomi on ollut Neuvostoliiton/Venäjän mielivallan armoilla ja vasallivaltiona vuosikymmenien ajan. Kuka haluaisi, että Putin päättäisi ketkä poliitikot saavat tulla Suomessa valituiksi? Kaikki media toistaisi vain virallista totuutta. Väärästä mielipiteestä tai vakaumuksesta vankilaan.
Jannut ei ehkä muista lähihistoriaa, mutta juuri näin oli vuosikymmenien ajan. YYA-sopimus, lasten aivopesua päiväkodista yliopistoon. Kehdosta hautaan. Se voi tulla jälleen todeksi!
Koska lampaat (määki) tarvitsevat vahvan paimenen, joka osoittaa meille karsinamme.
Vain kurjuudessa voimme kukoistaa ;).
Nyt poijjaat ja tytöt, hoilaamme Venäjän kansallislaulun, jonka jälkeen lähtee tulille Nälkämaan laulu.
Puolustamme joka tapauksessa Suomea yksin. Kuten jatkosodassa. Mikä sen tilanteen olisi muuttanut tai muuttaisi? Nyt huonona kaverina on vaan USA, kun jatkosodassa oli Saksa. Samaa paskaa. Joudutaan itse ajamaan pois nekin.
Kyllä Suomessa ollaan tyhmiä, suorastaan idiootteja. Ei opita mistään ja maksetaan kalliit oppirahat.
"YYA-sopimus, lasten aivopesua päiväkodista yliopistoon. Kehdosta hautaan. Se voi tulla jälleen todeksi!"
Ei, kun nyt pitää olla häntämaasopimus. Kun koira rapakon takana heilauttaa, niin häntä pohjolassa heiluu.
Holllantilaiset lähtivät pakoon Balkanilla.
ENSIMMÄINEN periaate on hakattuna Suomenlinnan kallioon:
Pysy omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun.
Sekin on tietämätöntä olisiko Ukrainaa hyväksytty Natoon.
Saati EUhun. Ukrainan synkkä puoli on ollut korruptio sekä virheenä länsisuuntauksen kasvaessa syrjivä suhtautuminen venäjänkielisiin.
Niin, se oli hyvää aikaa!
Nato on nykyään yhä enemmän slaavilainen entisten kommunistien rähinäremmi.
Aseellisestihan EUn itäblokki on kehittynyt huimasti tuon valinnan seurauksena. Asevelvollisuudet ovat monissa kärsineet, mutta puolustuskyky on kyllä noussut paljonkin - ja samassa suhteessa, ellei enemmänkin, sodan realisoitumisriski, koska suurvallat vaan ajattelevat tietyllä tavalla.
Samaa mieltä. Ei tuollaisia maita kuin Puola, Romania, Georgia, Ukraina jne. tarvitse ottaa, eikä edes harkita ottaa Natoon. Mistä niillä olisi niin paljon rahaa, kun omakin talous saattaa olla täysin kuralla? Se Natossa oleminen kun maksaa maltaita. Mistähän Suomikaan sellaisia rahoja meinaa löytää?
Eiköhän pian Venäjääkin pyydetä
mukaan? Sitten ei kenelläkään olisi mitään hätää, kaikki olisivat kaikkien kavereita, eikä sodan pelkoa olisi ollenkaan.
Miksi ne Puolat ja Romaniat sitten ovat EU:ssa kun niille Suomenkin pitää nettomaksamassa kaiken aikaa miljardeja?
Mutta Suomelta kyllä pitäisi joienkin selkäänpuukottajien mielestä viedä maataloustuetkin pois!
Juu ja entäs kaikki Baltian maat? :) EUn rikkaimpia maita vai? Ja jokaikinen NATOssa!
Todistaa vaan jälleen kerran et noi kommarit ei tiiä hevon*ittukaan matematiikasta!
Puola ja Romania ovat olleet Natossa jo vuosikymmeniä.
Suomen sotilasmenot on nyt isommat mitä Nato jäseniltään odottaa.
2000 luvun alussa venäjä pyrki Nato jäseneksi mutta ei rupusakkina hyväksytty
Puola ja Romania Natossa ja Suomi, on yhä lähtötelineissä!
Voi tätä kansaa. Siis ihan oikeasti Natovastustajat, käytännössä ollaan jo Natossa, mutta ilman turvatakuita. Vähän pelkään, että Erkit, Tarjat, Kimmot ja Anot, joutuvat vielä katumaan jääräpäisyyttään, kovalevyä joka jumittanut. Entä jos ajamanne asia onkin kohtalokas virhe? Entä jos nyt vastassa onkin mies, joka toimii teidän järkenne vastaisasti? Kyseessä on, ei vähempää kuin kansakuntamme kohtalo. Oletteko vieraantuneet todellisuudesta? Ja missä määrin?
No, ei auta surkutella, otetaan asiat sellaisina kuin ne ovat.
Kannattaa ehkä mielessään jo varautua pahimpaan, niin ei tule sitten liian kovana shokkina. Toimintakyky säilyy. Onko esim. Ruotsissa tai Norjassa sukulaisia, jotka ottaisivat lapset viimeistään siinä vaiheessa kun siviilikohteita aletaan pommittamaan. Eripurat on pian syytä unohtaa, antaa toistemme pöljyydet anteeksi ja rakastaa lähimmäistä.
Puola ja Romania ovat Nato maita.
Nato ei ole sosiaalitoimisto kuten EU. Nato velvoittaa jäsentään käyttämään varoja omaan puolustukseensa. HS:ssä oli hiljaittain juuri juttua, että me jo nykyisellään täytämme tämän investointiehdon. Toisin kuin EU, se EI ole klubi, johon maksetaan rahaa ja saadaan vähäisiä palautuksia.
Tietysti se velvoittaa auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta kaveria. Sehän on koko homman juju. Vaan ei ole Talebania lukuunottamatta ollut hyökkääjiä. Harva haluaa ottaa turpiinsa. Se talebanin partaretalekin laskettiin maailman meriin jo pitkän aikaa sitten.
Tulee ottaa huomioon myös se, että jos on natossa, niin silloin suomen on oltava mukana sotilaallisesti puolustamassa nato maita, jos niihin kohdistuu hyökkäys.
Ei nato ole sellainen, että siellä vaan ollaan ja nato tulee puolustamaan, eikä tarvitse lähteä sotimaan muihin nato maihin.
Täältä lähtee vain eliittiukot niihin hommiin.
Varusmiehiä se ei koske.
Juuri+näin.+Kuinka+monella+NATO-maalla+on+edes+se+velvoitettu+2%+BKT:sta+omistettu+puolustukseen?+Ei+taida+montaa+olla.+Eli+jos+NATO-Suomeen+hyökätään,+noilta+oman+puolustuksen+laiminlyöneiltä+valtioilta++on+ihan+turha+odottaa+mitään+konkreettista+apua.+Suomi+halutaan+NATO:on+koska+meillä+on+vahvat+asevoimat.
nato on kuin eu, jonne nettomaksajia halutaan ja tarvitaan.. - nato lisävero suomeen siis!!
Britannia ja Ranska ovat varsin vahvoja ja pysyvät helposti panostamaan armeijaan vaikka miten paljon lisää. Saksa on kuitenkin jo ennen vuotta 2030 Euroopan vahvin.
Muutama vuosi, emmekä enää välttämättä tarvitse Yhdysvaltain tavanomaisia joukkoja Euroopassa. Ja sen muutaman vuoden ajan Venäjä on näännyksissä.
Perää tuossakin.
Johtunee+siitä,+että+tuo++2%+on+ollut+vain+tavoite,+ei+velvoite.++Putinin+lobbausretki+Ukrainaan+tuo+melko+varmasti+siihen+muutoksen.++
Hägglundin+puheet+Naton+itälaajentumisen+ajoista+ovat+sinällään+totta.++Itä-Euroopan+valtioilla+ei+yksinkertaisesti+ollut+varaa+panostaa+puolustukseen.++Saivat+paljon+apua+mm.+USA:lta.++Asiat+ovat+toki+noista+ajoista++muuttuneet.+++
Luin+jokin+aika+sitten+amerikkalaisen+strategisen+tutkimuslaitoksen+(CSIS)+arvion+Suomen+ja+Ruotsin+Nato-kelpoisuudesta.++Kirjoitettu+alkuvuodesta+2021.++Sen+mukaan+Suomenkin+puolustusbudjetti+alittaa+tuon+++2%++bkt:sta.++Olin+saanut+suomalaisten+puheista+toisen+käsityksen.++Niin+tai+näin,++meidät+arvioitiin++Nato-jäseniksi+hyvin+sopivaksi.
Ei niitä USA:n joukkoja ole tähänkään asti tarvittu Euroopassa.
meillä+juuri+nyt+on+tuo+noin+2%+bruttokansantuottesta+puolustusministeriön+alaiset+menot.+2%=+noin+5+miljardia.+Syynä+tuohon+on+1,5+miljardin+hävittäjähankintaerä,+muuten+jäätäisiin+sen+verran+alle.
+Suomi+ei+tarvitse+natoa,+jos+vuositasolla+ostamme+parilla+miljardilla+aseita,+tai+edes+miljardilla.+Nyt+hankittavat+israelilaiset+ohjuspuolustusjärjestelmät+ovat+150+miljoonaa+kappale.+niitä+pitäisi+nyt+tilata+mahdollisimman+nopealla+aikataululla+väh+10+kappaletta+ja+sitten+vuosittain+muutama+lisää.+F35+sia+pitäisi+nyt+myös+kiirehtiä.
Suomella ei todellakaan ole vahvat asevoimat, kansainvälisen tutkimuslaitoksen mukaan pohjois-euroopan heikoimmat. Pääosa kalustoa 50 - 60 vuoden takaa ja siviilit lasketaan suomessa sotilaiksi, mitä ne reservin ukot ei oikesti ole, intin lusimien pakosta ei tee kenestäkään sotilasta, näitä sitten johtaisivat sodassa siviilistä reväistyt amatöörit, tuloksena järkyttävät tappiot.
Se on erikoinen ristiriita, kun samalla toitotetaan miten huonossa jamassa Venäjän asevoimat on. Suomessa varusmiehille tarjotaan erinomainen koulutus, ihan globaalilla tasolla vertaillessa. Täällä käy amerikkalaisetkin hakemassa koulutusta. Joko yliarvioit muiden valtioiden asevoimien tasoa, tai sitten aliarvioit suomalaisten osaamista. Pointti on, että Suomessa on varauduttu ainoastaan yhteen uhkaan ja se on idän uhka ja siihen meillä on valmiudet vastata. Tuskin venäläisten sotilaskoulutus on suomalaisten tasolla ja siellä suurin osa ei ole koulutettu arktiseen sodankäyntiin.
Suomi on itse se, joka on pahiten vaaravyöhykkeessä ja muiden avun tarpeessa.
Suomen sotilailla, siis reservin möhömahoilla on vuosien tai vuosikymmenien tauko aseenkäsittelyssä ja sotataidoissa ylipäätään. Sotakalusto uusitaan 15 vuoden välein, jolloin erikoiskoulutetuista taistelijoista tulee hoo moilasia vailla muuta relevanttia osaamista kuin rynkyn käsittelytaito. Ei tässä kannata paukutella henkseleitä Suomen sotavoimien määrällä eikä laadulla. Torni ei edes keksi tekemistä kaikille reserviläisille ja pääti ilmoittaa siitä kirjeellä. Että jos ei ole reservin aines hääviä taistelijaa, niin vähissä on eväät myös terävässä kärjessä. Hägglund uskoi wincapitan satumaisiin tuottolupauksiin.
Tietysti on. Ei tositoimissa, vaan varmistamassa ettei idästä hyökätä.
Hyökätä minne?
Montako+f-35:sta+albania+ym.+kehitysmaat+ostaa+2%+osuudella+bkt:a?++Suomi+halutaan+pääasiassa+maksumieheksi+mukaan+natoon.
https://en.wikipedia.org/wiki/Member_states_of_NATO
Eihän Natomaihin kukaan eikä mikään hyökkää. joten ei tarvitse puolustaakaan.
Siis saamme lopullisen maailman rauhan ainakin Euroopassa. Venäjälläkään ei olisi enää maita, joihin se voisi hyökätä.
Mieluummin sekin kuin Venäjän tankit rajojemme yli.
Useat Nato jäsenet jättäneet maksamatta, miksiköhän
Ammattisotilaista koostuvat Natojoukot etupäässä hoitavat sen pestin.
Sitäpaitsi, kuka hyökkäisi Natomaahan? Ei edes Venäjä lähde siihen, koska se on käytännössä itsemurha.
Myöskään mitään ohjussiiloja ei Suomeen sijoitettaisi. Suomi hoitaisi rajojensa puolustuksen yhä jatkossakin itse. Kansalaisen arjessa tuskin mikään muuttuisi.
Itse miellän puolustusliitto Naton rauhan takeeksi tai pahimmassa tapauksessa palovakuutukseksi. Katsokaa ihmiset karttaa Venäjä vs. Suomi. Populaatiot noin 144 miljoonaa vs. 5,5 miljoonaa. Siinä sitä saa vähän suhteellisuutta asiaan. Pärjätäänkö me todellakin yksin ja missä todellisuudessa?
Mutta varusmiehiä ja koko reserviä ja kaikkia suomalaisia tulee koskemaan, ja tulee koskemaan kovasti, se kun Venäjä yrittää ottaa Suomen.
Naton kustannukset Suomelle, parhaimpien arvioiden mukaan 39 - 55 miloonaa euroa vuodessa. Eli pisara meressä. Vertaa vaikka vuosittain käytettävään kehitysapuun 1300 miljoonaan euroa. Eli yhden vuoden kehitysapurahalla Suomi rahoittaisi Natojäsenyyttään 33,3 - 23,6 vuotta.
"Suomi ei tarvitse Natoa". Putin on sattumalta kanssasi samaa mieltä.
Minä olen eri mieltä ja niin on suurin osa suomalaisistakin.
Nato on kuin palovakuutus. Onko sinulla palovakuutusta?
'Hyökätä minne'
No mitä luulisit?
Sama näkemys Rahikaisella...
Ukrainan kansa on kärsinyt huonoista johtajista,,,
jo silloin 1920- 1939-45 lenin-stalin,,
Sitten sarja oligarkkeja ja syvää korruptiota.
nyt länsi median valtaan nostama stand up koomikko.
On turhaa uhrata ja tuhlata siviilejä huonon johdon vuoksi!'
Lännen rahan eu.us. judas raha, etujen ajo on rikos!
Sankaruus on teoriassa hienoa kyllä.
Mutta käytännössä on turha ja tarpeetonta uhrata siviilejä!!
Huonokin sopimus on parempi.
Ja rauhan tietä eteenpäin, -- sukupolvet vaihtuu, HUOM HUOM!!
Kyllä nyt on kuule niin, että se koomikko on miljoona kertaa rohkeampi johtaja kuin hyökkääjää johtava säälittävä kuukasvoinen pelkuri.
Kovassa paikassa nähdään, mistä puusta kukin on veistetty. Yksi on balsasta, toinen kirveensärkijästä. Jokainen tietää, keitä tarkoitan.
Argumentit vähissä vai, kun tuota kuukasvoa pitää varmuuden vuoksi joka paikkaan änkeä.
Kiistatonta lienee se, että Ukrainan johdossa todellakin on entinen TV-koomikko, jolla ei ole poliittista kokemusta. Kiistatonta lienee sekin, että oligarkin suurella rahallaisella panostuksella TV-koomikosta saatiin tehttyä presidentti.
Ja tuo entinen TV-koomikko näyttäisi nyt esittävän suurta sotapäällikköä sen turvin, että luuli EU:n ja/tai Naton rientävän heti hänet pelastamaan. Eihän puolustuliitto Nato voi sinne edes mennä, Ukraina eiole jäsenvaltio. Unohtivat kertoa tuon Zelenskylle.
Jokatapauksessa se esitää sitä sotapäällikköä HELVETIN HYVIN vierailemalla rintamalla solkenaan, siinä missä Kremlin pikkuballeriina tutisee bunkkerinsa sängyn alla eikä uskalla edes omalle esikunnalleen sanoa edes ”moi” kahtakymmentä metriä lähempää! :)
Putano on täys pelkuri! 🧚♀️
stand up koomikko ymmärtämättömyyttään, tai us. rahan palvelijana uhraa oman kansansa!! Siinä ei ole rohkeutta, vaan suurta typeryyttä!
Parempi se TV kokemus kuin vallan aiheuttama hulluus politiikan kannalta.
Antautuminen taistelutta lienee venäläisten mielestä kerrassaan syljeksittävän halveksittavaa. Toivottavasti et saa muita eritteitä päällesi kun toimit kuin maan matonen.
No vitsi vitsi, et tietenkään saa, koska olet ilmiselvästi Venäjämielinen trolli. Trollaus tosin niin huono, että tuskin saat siitä palkkaa :)
Putin lienee valinnut jo seuraajansa. Mitä teillä Pietarissa puhutaan, onko Putinin seuraaja jo valittu? Arvaan, että Venäjän seuraavan pressan arvomaailma ja pyrkimykset samat kuin Putinulla.
Näin ollen Venäjän uhka ei tule väistymään Putinin myötä.
Ronald Reagan esitti presidenttiä niin vakuuttavasti, että sai Neuvostoliiton uhraamaan taloutensa asekehittelyn alttarille (star wars program).
Entäs sinä?
Toimit Venäjän hyödyllisenä hölmönä, ja ihan ilmatteeksi!
Se on jotakin muutakin.
Hyvin sanottu 😂😂
Ukrainan johto luotti Venäjän puheisiin Krimin valtaukseen asti ja on siitä lähtien pyrkien kehittämään asevoimiaan paremmiksi. Venäjän vallatessa Krimin Ukrainalla ei ollut luottavaisena tai sinisilmäisenä maana kunnollisia puolustusvoimia, mutta tällä hetkellä Ukraina antaa jo vastuksen Venäjän imperialistisille tavoitteille.
Kuinka moni täällä olevista natottajista on valmis lähtemään esim. "veljeskansa" Turkin avuksi jos siellä suunnalla paska osuu tuulettimeen? Miettikää nyt vähän mihin te olette Suomea viemässä.
Jos Venäjä uhkaa Turkkia, meitä ei siellä tarvita, koska meillä on pitkä omakin raja puolustettavana ja vihollinen hyvin todennäköisesti sama.
Mutta noin periaatteessa – emme tietenkään voi odottaa apua muilta, jos emme ole myös itse valmiita tarvittaessa auttamaan. Tämä on tietysti päivänselvää kaikille Nato-maille.
Kiehtova tuo turkki-kommentti. Olenkin pitkään odottanut, että se jossain kohtaa tulee vielä esiin - kreikka-turkki vesirajakiistat, ja kypros-dilemma - sekä se istanbulin ..
Energia ja ruoka. Omavaraisuus sekä itsemääräämisoikeus.
Katsoin tänään, ehkä hieman epämielenkiinnollakin jo, virovierailun lehdistötiedotetta ja mietin että onpas hassua, kuinka yksi oli niin varmana ja toinen niin hillittynä noiden sotilaskuvioiden kanssa. Toinen tunsi olonsa turvalliseksi ja toinen oli varuillaan. Muistui mieleeni naiset, jotka aikoinaan flirttailivat juupaseipästä kaikkien kanssa ja sitten ne, jtk osasivat testata viisaasti ennen päätöksiänsä. Mutta miten asetelma muodostuikaan jääkööt kunkin oman tulkinnan tai kuvitusmielen varaan.
En todellakaan.
Venäjä ei tietenkään tule uhkaamaan Turkkia, sillä se on USA:n jälkeen sotilaallisesti Naton toiseksi vahvin valtio. :D
Tuo "**kka osuu tuulettimeen" osuu ajan kohtaan hyvin.
Natotus suomessa osui nyt tuulettimeen täydellä voimalla puskista joista Suomalaiset eivät tähän päivään mennessä tienneet mitään.
James Bond ja Suomen blondit.
Kyllä, Suomi on Bond-tyttö.
"Kiehtova tuo turkki-kommentti. Olenkin pitkään odottanut, että se jossain kohtaa tulee vielä esiin - kreikka-turkki vesirajakiistat, ja kypros-dilemma - sekä se istanbulin .."
Fantasiat ovat kiehtovia. Mutta fakta on se, että Turkki on Euroopan sotilaallisesti vahvin Nato-valtio, johon on sijoitettu USA:n tukikohtia ml. ydinaseita. Sellaista yksittäistä valtiota ole, joka haaveilisi tosissaan Turkkiin hyökkäämisestä. Naton turvatakuut eivät taas koske Turkkia, jos se lähtee itse sotilaallisesti selvittelemään alueellisia kiistojaan.
Turkki? Turkki ja Israel ovat aika ajoin napit vastakkain. jos Israel (tuo "valittu kansa") iskisi F35 silla Turkkiin, Usa ei korvaansa lotkauttaisi, eikä moni muukaan natomaa. Että sellainen puolustusliitto.
Suomalaisia on ympäri maapallon erilaissa rauhanturva ja sotilastehtävissä, varmasti löytyy muutama tuhat palkkasoturia naton joukkoihinkin, kun maksetaan kunnon palkka.
Todellinen ongelma on siinä, millä asevelvolliset pidetään suomessa, jos täällä sodanuhka lähestyy. Moni lähtee mielummin vaikka espanjaan lomailemaan ja seuraamaan tilannetta etänä.
”Emme suostu pelkäämään” *tsihihi* :P
Ostataa kaikki kommarit sukupuoleen katsomatta itsellenne balettihameet! 👍🏾 🧚♀️
Turkilla on paljon rautaa, kyllä sieltä tulee apu Suomelle. Me olemme pahimmassa vaaranpaikassa sijaintimme takia. Suomen puolustusratkaisusta tässä päätetään.
Pidänkin tuota uhkaamista hyvin teoreettisena.
Mitä jossit ovat sellaisia, joissa ilmiö "educated guess" on visiitillä kanarian saarilla.
On olemassa faktoja, jotka tietää monet - ja toisenlaisia faktoja jotka tietää myös monet. Lähde vain sattuu eroamaan, riippuen riippulentämistaidoista ja kavereiden hymyjen aitoudesta.
Voit valita teknologisen ymmärryksesi laajentamista avaruusteknologiaan, niin johan alkaa näennäisvalta toteuttaa siirtymäänsä kohti sitä olemassaolevaa sotateknistä cuttin egde -tasoa.
Turkkiin hyökkääminen on esimerkiksi kinuskeille sama kuin se, että koko Pariisin populaatio tulisi kerralla vaatimaan sinulta karkkipussisi. Siinä ei ole sinulle hyötyä edes siitä, että seistäis jopa kaksinkin tuota ihmettelees.
Turvatakuut ovat hyvä asia; Kun ja jos ne toimivat. Mutta, kun tuota kinaa on jopa sisäisestikin.. Toisaalta, ei ole minun asiani arvostella sellaisia viritelmiä, joista en ole vastuussa. Ja jotka menevät joka tapauksessa sillä omalla painollaan, kestään riippumatta.
Euroopan vahvin valta ei ole se, jolla on eniten "rautaa" vaan se, jolla on korkein innovaatiotaso. Kaikki, huom. KAIKKI yhteiskunnan osa-alueet huomioden; Eikä noista suinkaan pienin ole sosioemotionaalinen neuvottelukompetenssi. Joko tuon osaa ja haltsaa, tai sit .. niih .. ei. Tulokset sen mukaisia, luonnollisesti.
Mutta maailmalla on isompia asioita joiden vuoro kai sit on parhaillaan ja niitten aika loksahtaa paikoilleen. Ja tuo tulee olemaan. Se on aivan yks lysti mitä sinä ja minä siitä fundeeraamme.
Ja tuossa on kaiken kauneuskin, jos sitä osaa arvostaa, siis.
On yllättävän vapauttavaa kun ei enää jaksa tarrautua kiinni edes itse maanpäälliseen. Se vetää nöyräksi, koska sitä tajuaa, ettei se oma väkevyys.. ettei se oikeasti ole koskaan mitään itsepetosta suurempaa ollutkaan. Aina on joku isompi, vahvempi, terävämpi ja ansioituneempi - ja ainakin minä itse laahaan ankkurin tavoin mahdottoman monessa asiassa oikeastaan kaikkia jäljessä. Ja hyväksyn tämän-kin. Ei minulla ole koskaan ollut edes vaihtoehtoja muulle, jos ihan avoin olen. Olivat kaikki lahjaa, tai opetusreissuja.
Arvoamuodostavaa, mutta.. sisällöllisesti oikeasti pelkkää onttoutta. Alusta lähes loppuun saakka.
Tuossa nimenomaisessa kontekstissa, mielipiteeni eroaa mielipiteestäsi.
wti+crude+on+tänään+128ssa.+Neuvoin+n.+94-96+-tasoilla+vivuttaan+tuota+valtiolainalla+sadalla+miljardilla.+Tapahtuiko+sitä?+Ei.+Sinne+menivät+plus+30mrd+tulot.+Miksi+repe,+miksi?+Koska+kukaan+ei+uskonut.
Tuo+tulee+menemään+vielä+sataanviiteenkymppiin+ja+jopa+190:neen+asti.+Kuuleeko+kukaan+tälläkään+kertaa+repe.+Ei.
Tuleeko+kiina+istanbuliin+asti?+Tulee.+Kuuleeko+tuotakaan+repe+tänään+kukaan,+ei.
Ei+siitä+ole+hyvä+mies+tuontaivaallista+hyötyä,+että+vain+todetaan+yhdessä,+että+menipä+nappiin.+Siitä+pitää+tämän+maan+myös+hyötyä.+Muutenhan+on+kuin+ois+kaheksan+seittemästä+oikein+koko+ajan,+ja+katteltais+aina+yhdessä+niitä+kuponkeja,+että+eihän+ne+nyt+tälläkin+kertaa+voi+mennä+oikein,+eihän.
Huomio+puhdasvesivarallisuuteen+(jota+muut+himoitsee+satavarmasti).+Ja+sit+tuo+independence+day+repe.+Valoja+päälle+nyt.
Ja+tuota+ennen+on+arvokasta+tajuta+se,+että+jos+tässä+maassa+on+kasvanut+on+aika+vitun+todennäköistä+että+edes+alkeellisin+yhteys+Suomeen+on+kullekin+meistä+muodostunut.
Tiedät,+että+rakastat+minua,+mutta+tunne+on+turha+ilman+että+voidaan+auttaa+edes+tän+yhden+maan+kansaa+edes+jotenkin,+vai?
..en+minä+ainakaan+mistää+tavanomaisesta+mitään+kiksejä+enää+saa.+Ei+minua+innosta+hunajamustaherukkaluomupuuron+lisäksi+enää+mikään,+kun+hittovie+rahan+orjia+ollaan+kaikki.
Mutta,+jos+SKP+oiski+markkainen+ja+esim+valtion+omistama..+Ja+korotta+annettais+lainaa...+Ja+valtio+omistaisi+50%+kaikesta.+Ois+kansallistasoinen+kulutusluottoon+perustuva+parasitointielämä+jopa+vallan+historiaa.+Mieti+sitä+patsasta+jotka+muut+sulle+pystyttäis+EKn+eteen+siitä+hyvästä,+että+Suomen+takas+suomalaisille+mahdollistit.
Tuossa+olisi+innovointia+ja+luovuutta+vaikka+muille+jakaa!
Idiooteille+Einstein+oli+pörröpäinen+kuumailmapallomatkaaja.+Mutta+syvällisille,+Einstein+oli+paljon,+paljon+muutakin;+nero+hän+oli+viisaille,+repe,+viisaille.+Äläkä+ala+nyt+kitistä+ettei+voida+koska,+ja+syystä+että+jne.+AINA+on+tilaa+positiiviselle+luovuudelle,+jos+hyvätahtoisuutta+on.+SISUlla+repe+sisulla.
Tai+perusta+edes+tänne+mm-alafoorumille+viisaiden+neuvosto+-palsta,+jonka+tarkoitus+on+ainoastaan+tukea+innovaatiomahdollisuuksia,+jolla+auttaa+tämän+maan+kansaa.+Ratkaisuorientoitunut+sellainen.
Tuonkaltaiset+olisivat+jotain+uutta.
Naton Bond-tyttö.
Joo, sillä on venäläisiä ilmatorjuntaohjuksia naton koneita varten, eikö? :)
Israelin ja Turkin sotilaallinen konflikti on lapsellista fantasiaa. Israel tietää, että USA todellakin puolustaisi tukikohtiaan ja aseitaan Turkissa.
"Todellinen ongelma on siinä, millä asevelvolliset pidetään suomessa, jos täällä sodanuhka lähestyy. "
Tämä kysymys nousi esille myös Suomen ja Ruotsin Nato-kelpoisuutta pohtivassa analyysissä.
Suurimmat+maavoimat+Euroopassa+:
1)+Venäjä
2)+Turkki
3)+Ukraina
Tämän+keikan+jälkeen+Ukraina+putoaa+jonnekin+sijoille+10-15.+Jo+nyt+70%+raskaasta+kalustosta+tuhottu+tai+hylätty.
Pitsuriat sielt jo tuli,
Jos sinne jotain joukkoja lähetettäisi, niin sitten Natojoukkoja.
Kyseessä olisi siis erikseen vapaa-ehtoisista ammattisotilaista koottavat Natojoukot.
Mieti sinä vielä, minkä armoille olet Suomen jättämässä.
Mielenkiintoista, poislukien tuo fankakka.
Kerro tarkemmin mitä tarkoitat?
Näinhän se näyttäisi olevan. Osa asepalveluksen suorittaneista äidin pikku kultanuppusista ja herrantertuista on ilmoittanut ettei se sotilasvala sitten koskekaan heitä.
Turkki on suurimaksi osaksi Aasian maa , pienen pieni kaistale Istabulista kuuluu Euroopan puolelle, ja myös muslimimaa.
Turkki kuuluu Aasiaan , pieni osa Eurooppaan.
Turkki ja Israel ovat Aasian maita, Israelissa juutalaiset ja Turkissa muslimit.
Eikös tuo Turkki kuulu suuremmaksi osaksi Aasiaan, ainakin maantieteellisesti.
Toki on Nato maa ja uskonto Islam.
On se Aasianmaa pieni osa kuuluu Eurooppaan.
Älä nyt Aasian maita sekoita Eurooppaan.
Turkki ei kuulu Eurooppaan, vaan Aasiaan suurimmaksi osaksi.
Hihii, menneen ajan kentsu ja entisen maailman järjestyksen mukaan.
Nyt kuitenkin tilanne on muuttunut täysin. Naapurin hullu ja mielisairas pikku-ukko on alkanut pelkäämään uolemaan ja haluaa hinnalla millä hyvänsä nimensä Venäjän historian oppikirjaan suurena johtajana, tosin vituiks meni yritys heti alkuunsa.
Eli me ei tarvita NATO:a mihinkään.
Omat pistää Putin syrjään.
Kerro lisää tuosta "tilanne on muuttunut täysin" -asiasta.
Ette te kommarit tarvitsekaan, te tarvitsette vaan menolipun Moskovaan ja Varsovan liiton, jossa sit joku Venäjän diktaattori pääsee tapattamaan teidät jonkun täysin epätoivoisen ja turhan munauksensa vuoksi! :) 👍🏾
Ei se mennyt vituiks. Putella on pari hyvää ehdokasta jatkamaan valitulla linjalla.
Kun Putte väistyy, astuu toinen, samanmoinen tilalle.
Laitapas aloittaja vielä linkki siihen uutiseen.
Löysin linkin itsekin. Demokraatti-lehdessä. Luulin ensin puhtaasti sotapropagandaksi, mutta se voi olla sitä edelleenkin. Tekijänä vain eri henkilöt.
Hägglundin jutut ovat ikivanhoja. Tällä hetkellä voi olla jo eri mieltä.
Eiköhän ole aika mennä hägälundin taas ampumaan leijonia impparilla afrikkaan...
Näistä Hägglundin mainitsemista referensiivaltioista yksikään ei ole Venäjän naapurimaa.
Lähinnä Ruotsi joka on ollut Naton salajäsen jo kauan.
Ukrainaa ja Georgiaa ei olisi hyväksytty Natoon tai Euhun. Ne ovat vielä liian korruptoituneita valtioita. No Putin päätti sitten auttaa heitä
Kirja on kirjoitettu viisi vuotta sitten. Silloin Putler ei vielä ollut kuukasvoinen Kalsarinmyrkyttäjä, vaan suurvallan johtaja jonka kanssa kuviteltiin voitavan jotain sopia. Enää ei kuvitella.
Tässä viisas ehdotus jostakin vuodelta 2016, olisi kannattanu toimia näin.
Gustav Hägglund ehdotti Etelä-Saimaa-lehden haastattelussa, että Yhdysvaltain presidentiksi valittu Donald Trump voisi tehdä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa sopimuksen, jolla Ukraina jaettaisiin kahtia. Maan itäosassa asuisivat venäläiset.
– Jaettaisiin vaan valtio kahtia ja sillä selvä, Hägglund sanoi Etelä-Saimaan mukaan.
–
Olipa törkeä ehdotus tunnustettua itsenäistä valtiota kohtaan. Huhhuh. 😮
Kustaalla alkoi arvostelukyky pätkiä vanhemmiten melko pahasti.
Olisipa todella naiivi ajatus, että antamalla puolet Ukrainasta käytännössä Venäjän hallintaan, niin ihmeellisesti Venäjä ei haluaisikaan sitä toistakin puolta.
Toki Ukrainan jakaminen olisi heikkouden merkki, joka vain yllyttäisi nappaamaan toisenkin puolen.
Omasta mielestäni olisi hyvä rauhan ehdostu, että Venäjä jaettaisiin osiin ja niitä hallitsisi paikalliset demkraattisesti valitut kansa edustajat. Tämä olisi loistava rauhan tae!
Hän ei ollut ammatiltaan provokaattori. Ymmärrän toki sen, että nykytilanne sopii "teille" paljon paremmin. Meneillään oleva sta ropisee teidän laariin. Jos rauha julistettaisiin huomenna, suunnitelmanne menisivät sekaisin ja itku pääsisi.
Hyäärk-klöntti voisi ehdottaa sopuratkaisua siihenkin kun venäjä haluaa alueita suomesta. Pannaan maa vaan kahtia ja sillä selvä.
Oho - eli Putinin onkin toiveiden täyttymys ja runsaudensarvi lännelle! Sinullapa jännä käänteislogiikka on.
Voi ei hyvää päivää.........
Hyvä ehdotushan tuo on, nyt venäjä luultavimmin tuon tekee. Itäosa on ortodoksista venäläistä, länsiosa katolista puolalaista. Halki vaan. Etkös muista että vähän aikaa sitten jaettiin Jugoslavia,, jopa musulivaltio sinne perustettiin lännen tuella.
No ei sinun tarvitse mennä kuin elokuun 2019 uutiseen Iltaledessä ,vaikka en ole kyseinen kirjoittaja, jonka otsikko on, että Macron ajaa voimalla Venäjää osaksi Eurooppaa. Artikkelissa sanotaan, että Macron ehdottaa Putinille että EU:n raja ulotetaan Vladivostokista Lissaboniin, ja kerrotaan G7 maiden olevan samoilla linjoilla ja tiivistävän yhteistyötä Venäjän kanssa. Miten se nyt tällä hyökkäyksellä tehdään, on sitten toinen juttu..
Lue perustuslain pykälä 94, jossa lukee jos Suomen ulkopuolelta tulee määräys valtioalueen muuttamisesta, sen hyväksyminen käsitellään vain yhdessä eduskunnassa määräenemmistöllä. Kyllä niillä on suunnitelmat valmiina.
Jos rauha julistettaisiin huomenna ja hyökkääjä vetäytyisi, olisin useimpien suomalaisten tapaan ikionnellinen. Se on kuitenkin mahdotonta, sillä Kalsarinmyrkyttäjä menettäisi (kuu)kasvonsa.
Vielä pitää tuhansien venäläisten ja ukrainalaisten nuorukaisten kuolla, ennen kuin hyökkääjä voi tulla järkiinsä. Jos tulee silläkään.
Mitä suunnitelmia muuten tarkoitat? 🤔
Sinullapa jännä tapa laittaa sanoja toisten suuhun.
Ja samalla kääntää keskustelu pois toiseen asiaan, omakeksimääsi.
Hengitä syvään, laske sataan ja ajattele sitten. Tunteiden vallassa ei saisi kirjoitella, etkös sitä tiennyt?
20 minsan sääntö?
Lasketaan rauhassa 1.2:een kiloon..?
Eikä onnellisuus rauhan vuoksi enää kääntäisi Suomea Nato-tieltä. Ukraina-opit eivät huomenissa unohdu.
Epäilen, että Ruotsilla voisi olla jotain pientä paniikinomaista sanomista jos heidän uusi itänaapuri olisikin Venäjä?
Ehkei Norjakaan varsinaisesti ilahtuisi.
Ukraina kahtia, sota loppuu siihen paikkaan. Ukrainalle jää vielä hyvän kokoiset alueet.
Eipäs kun Venäjä kahtia! Ja Putinille jää vielä paljon Siperiaa perustaa gulakkejaan! 👍🏾
Ukraina pitää sen Uralin länsipuolisen Venäjän, koska Putte ei vaan osaa.
Häggis on pistänyt pahan
Timo Vihavaisen mukaan Suomi hyötyy kaikkein eniten olemalla ulkona Naton touhusta.
....juu ...ja taksikuskin , kukahan se nyt olikaan, kovasti kyllä puhui ja pitkä oli parta...mielestä Putini on tullut vanhaksi eikä enää mahda sille voimistelijallekaan mitään , nyt koettaa päteä muuten.. onhan varmaa tietoa Natosta , kytystä ja orpanasta...
Juu, ja eräs dosentti on Timpan kaa samaa mieltä!
Sitten eräs Tarja on vaan ihan hiljaa.
Ja ja yks Kimmo kans! S puhua pulputtaa niin jotta päähän sattuu, mutta joo Timpan kaa hänkin.
Entäs sitten se yks Erkki? Ainaki se on riisunu sen rauhanpinssin rinnastaan. Toivoa on?
Natoon hinkuun pelkurit ja sivarit. Näettehän tuon tuosta Halla-ahon hysteriasta. Ei osaa ajatella geopoliittisia tosiasioita. Kuin hysteerinen ämmä.
"Ollakko, vai eikö olla"? Siis rähmällään ja mihin suuntaan? Roistovaltioksi parhaillaankin lukeutuvaan Venäjään, vai aikalailla samanlaiseksi, turhien pitkien sotimisiensa kanssa osoittautuneeseen USA:han, kas siinä kysymys?
Joskus muinoin oli ohjenuorana "parempi laihakin sopu, kuin lihava riita", sotatorvien soittelu ei lupaa muuta kuin turhaa kärsimystä, kuolemaa ja lisää ympäristötuhoja!
Hägglund on tuttu pataljoonan komentaja itselleni menneisyydestä YK joukoissa. Aika lailla samoin ajattelin tuosta Venäjän nurkkaan ahdistamisesta vielä viikkoja sitten, mutta Putinin ja lähipiiriensä puheet ydinaseiden käytön mahdollisuudesta ovat kyllä niin "hitleriä" kuin ylipäätään voi !
Tilanne on karmea ja konnuudet ja provokaatiot mahdollisia, kuten ollaan jo nähtykin osittain.
Kaikki tuntuu olevan tässä maailmanajassa tyystin sekaisin, jos tolkkua ei tule pikavauhtia ,voi koko sivilisaation kohtalo olla karmea nykyisillä superaseilla?
Pelkästään jo lukuisat ydinvoimalat muodostavat valtavan riskin, kuten Ukrainassa nyt nähdään.
Outoa miten vähän järki palvelee ihmiskuntaa, hukkaan on mennyt kovasti korostetut oppimiset.
Jokainenhan meistä, sen oman - viimekädessä sitten aina kuitenkin - rajallisen kapasiteettimme mahdollisuuksien alueella koemme tai ymmärrämme.
Menestys tulee silloin, kun kokonaisuus ylittää osiensa summan.
Mutta tuo on mahdollista positiivisesti rakentavana ainoastaan silloin, kun hyväntahtoisuus - jossa itsekkyys loistaa poissaolollaan - dominoi tavoilla, joissa laadunvarmistus tapahtuu yliprosentuulisena hallintamekanismina. Tuolta perustalta, saavutetaan sen tason suunnitelmallisuus, jossa ei ole enää edes mahdollisuuksiakaan sille, etteivätkö tavoitteet toteutuisi - koska tuolloin, aika itse jo niiden toivotuille paikoille loksahtamista suosii - siten, ettei kyse ole josko, vaan ainoastaan milloin. Sellaista abstraktin matematiikan syvin olemus todella on, täydellistä.
Hysteeriset ämmät sinne tänne, tod. näk. itsekin kuulun mainitsemasii kastiin myös ja itseasiassa pahempaankin.. Ongelma on se, kun joku tai jtk eivät ole hysteerisiä ämmiä, vaan ainoastaan joutuvat muuta kuin itseään esittämään.. Se on surullisista, jopa superlatiivissakin. ..Tuo epäaitous kaiken rikkonaisen mahdollistaa. Eikä koskaan, ikinä, milloinkaan mikään muu.
Koska se sallii vapaan toimintatilan kaikelle iljettävän inhottavalle. Ja sen se sallii, koska se on itsestään irtonainen. Koska, ei koskaan itseään edes tuntenutkaan. Ei sillä ollut aikaa. Ja vielä vähemmän, tahtoa.
Elämän suuria draamoja.
Elämää suurempia tunteita.
Ja se elämänvalinta; Orjuuden - ja vapauden - välillä.
Käännä toisinpäin - nurkkaan ahdettiin Natoon liittymättömät rajanaapurit, jotka nyt kilvan hakevat Nato-jäsenyyttä. Miten suuri ja mahtava Venäjänmaa olisi nurkkaan voitu edes ahtaa?!
"Nurkkaan+ahdettiin"....+Totta+sekin,+jopa+niin,+että+muuan+Sauli+Niinistökin+otti+kierroksia+vielä+vanhoilla+päivillään+ja+lehahti+Amerikkaan+turvatakuita+hankkimaan,+ei+vaan+kansalle+kerrota+suoraan+miten+kävi?
Hullua+sikäli,+että+Liittoutuneet,+USA+mukaanlukien+avustivat+runsaasti+viime+sodissa+Venäjää+Stalinin+aikana+ja+olivat+siten+Suomea+vastaan,+tietysti+Saksan+kanssa+veljeily+vaikutti,+mutta+vääryyshän+se+oli,+sillä+iso+siivu+Suomen+"kylkeä"+meni+ennestään+suuren+Venäjän+alueeksi.
Suhdanteet+vaihtelee+ja+mikään+ei+ole+oikeasti+"kiveen+hakattua"+,+se+on+historian+myötä+tullut+ajatteleville+yksilöille+hyvin+selväksi.
Sota+ja+sillä+uhkailu+on+ihmiskunnan+ala-arvoisimpia+heikon+järjen+tuotteita!+Puhtaasti+voittajia+siinä+ei+ole+ja+nykymallilla+vielä+vähempi,+jos+kovimmat+aseet+käytössä.
Tietääköhän+yksikään+tässäkään+maassa+100%+mitä+Nato+liittoutuminen+oikeasti+tuo+tullessaan,+tai+jos+jatkaisimme+suhteellisen+puolueettomana+valtiona,+niin+miten+tässä+kävisi?
Toivottavasti+maamme+turvallisuudesta+virallisen+huolen+kantavat+tahot+ovat+"kartalla"+ja+tajuavat+mikä+parasta??
On+varmasti+pitkien+keskustelujen+ja+spekulaatioiden+aika+edessä.
Geopoliittinen tosiasia: Suomi on arvaamattoman ja Ukrainassa parhaillaan sotarikoksia tekevän valtion rajanaapuri. Minä osaan vetää siitä johtopäätökset. Osaatko sinä?
Pidä sinä tuo leipäläpes kiinni, jos et osaa asioita ajatella järkevästi.
en ole yleensä ollut Halla-Ahon linjoilla, mutta tässä Nato-asiassa yhdyn häneen täysin. Meillä on sellainen naapuri, joka hioo kynsiään kaikkiin rajanaapureihinsa. Etupiiriajattelusta ei Venäjä ole päässyt irti. kuin
Suomi on tärkeä tuossa mielessä Putinille. Nyt, kun se on saanut nuijittua Ukrainan tahtoonsa tyytymän, on meidän vuoro seuraavaksi.
Tuota pikaa NATOon, jos vain meidät sinne huolitaan. Minä en ole turvallisella mielellä, ennen kuin voimme sanoa olevamme tuon puolustusliiton jäseniä.
Palovakuutuksen ottaa pelkurit! Kyllä vissi on nii.
Tosi miäs se polttaakin norttia sen talonki se valelee pontikalla ja kaik palaa per.le!
Minun, sinun ja niiden "ämmienkin" rohkeus vielä punnitaan. Sitten opimme itse kukin merkillisiä asioita itsestämme.
Sinäkin.
Geopolitiikka-ajattelu on Neuvostoliiton mafia-ajattelun tulosta, jossa maan ollessa kilpailukyvytön reilusti toimivilla markkinoilla, niin se uhkaa toisia maita aseilla tai sodalla tai käytännössä sotimalla saadakseen silloista asemaansa parempia etuja nostaaksen asemaansa reilua peliä pelaavien kansojen keskuudessa. Mafia toimii yhteiskunnassa samojen geopolitiikka-pelisääntöjen mukaan.
Samaa mieltä olen ollut hyökkäyksen alusta asti, Putin ajettiin tahallaan nurkkaan, tekee kaikkensa ettei Nato laajene lähialueilla, lännellä oli mahdollisuus hillitä mutta aiheuttivat sodan jonka Putin aloitti. En syytä Putinia mistään koska vaihtoehtoja ei jätetty.
Ihan voitte miettiä naapureiden välisiä riitoja, ei niitäkään aina puhumalla selvitetä, kun ollaan tarpeeksi eri mieltä niin tilanne eskaloituu ja otetaan toisesta mittaa. Fiksumman pitäisi luovuttaa, nyt Putinin ruuvia kiristerään jatkuvasti lapsellisilla pakotteilla.
Häpeän länsimaiden päättäjiä jotka ovat herkkänahkaisia tarhalapsia. Huumorikin todella lapsellista, nauravat vain kun joku tekee virheen.
No niin tosiaan - näinhän se kommari osaa selittää: MUUT aiheuttivat sodan , jonka Putin käynnisti......on siinä järjenjuoksua kerrakseen!! Kyllä sitä osataan kääntää asioita!
Venäjää ei kukaan uhannut ja jokaisen maan suvereeni oikeus on liittyä mihin klubiin haluaa tässä maailmassa.
"Vaihtoehtoja ei jätetty" . Putinilla oli täysi vapaus olla lähettämättä tuholaisarmeijaansa pienen naapurin kimppuun!
Kaikkia helkkarin viisasteluja saa lukea....
Olihan muka Stalininkin ihan pakko hyökätä Suomeen, kun ei annettu muuta vaihtoehtoa! tätäkin on jopa länkytetty punikkien toimesta.
Elä turhaan häpeä. Ylemmän keskiluokan arvomaailma on ollut, on ja tulee aina olemaan se yksi ja tasan sama.
Alemman yläluokan, eli uusrikkaiden se sama.
Ja ylemmän yläluokan se sama.
Tuo on ollut vallalla jo tuhansia vuosia.
Meidän ihmisinähän on kohtuu vaikeata nousta omasta sosiekonomomisesta rajoittuneisuudestamme - puhumattakaan siitä, että oman mielemme sorrosta koskaan itseksemme vapautuisimme.
Kyseessä kun on se, mitä osaamme oppia oppimaan pitämään arvossa - ja millaisin painotuksin.
Häggis tajuaa paljon. Mutta Häggis asuu jossakin päin Suomea. Täten sillä ei ole yhtään mitään väliä, mitä Häggis ymmärtää tai ei ymmärrä (- vaikka Suomen viisaimpia ihmisiä varmasti onkin).
Em. johtuu siitä, koska tässä maassa ei ole yhtä ainuttakaan ihmistä joka Suomen kohtalosta päättää. Jos sellaista olisi, itsemääräämisoikeutta siis, Suomi tehtäisiin tämän maailman omistajien johdosta entinen vielä tämän kuluvan minuutin aikana.
Jotkut piipittävät jostain johtajista, kuinka surkeita ovat jne. Minä sanon, että kiittäkäämme sen aikaa, kun heitä ei vielä yksi ainut ole korvannut. Koska kun se tulee tapahtumaan, tulee tämä kaikki tämänpäiväinen olemaan herkullista kuin onnistuneesti tehty sacher kakku.
Halpa huumori kuuluu epäsivistyneisyyteen. Sitä harjoittaa mieli, jolle pinnallinen nokkeluus on pakopaikka väistellä prosessointikompetenssinsa puutetta. Maailmahan on mentaalista laiskuutta täysi. Aina ollut.
Heh, tekee kaikkensa, ettei Nato tule lähialueille, ja hyökkää Ukrainaan?! Tekee kaikkensa, että nimenomaan tulee.
...."vaihtoehtoja ei jätetty..." ei kertonut edes omalle esikunnalleen hyökkäyskäskystä eli aivan itse ja oma-aloitteisesti aikoi päästä historiankirjoihin Suurena Sotapäällikkönä...
Kai olen sitten lapsellinen mutta nuo kirjoittelut, niin ylläoleva kuin moni aikaisempikin , on kirvoittanut katkeransävyisen naurahduksen huolimatta siviileistä jotka ovat joutuneet sekopäisen diktaattorin ansiosta sodan jalkoihin..
Nyt ei ole kyse mistään klubeista.
Et sitten seurannut yhtään tilannetta ENNEN 24.2. Olisi kannattanut.
Tarkastellaan tuota myöhemmin.
En minäkään olisi kuvitellut Putinia niin typeräksi, ettei muka ymmärtäisi toimiensa seurauksia. Kyse ei tietenkään ole siitä. Putin esitti TARKOITUKSELLA lännelle ehdot, joita kukaan täyspäinen valtionjohtaja ei voi hyväksyä. Siitä hän sai TEKOSYYN jo kauan suunnittelemalleen Ukrainan sodalle.
Tämä on valitettavasti juuri se Venäjä/Nliitto, jonka minä olen tuntenut 46 vuotta kansainvälisiltä foorumeilta. Ei mitään uutta itärintamalta. Eikä tämä perusongelma poistu neuvottelemalla, raportteja kirjoittamalla tai optioista jauhamalla.
Voima pysyy kurissa vain riittävällä vastavoimalla. Sellainen on käytännössä vain tarpeeksi vahva liittouma, joka on sitoutunut sopimuksella yhteisen alueen puolustukseen. Kaikki muu "sotilaallinen yhteistyö" on toiveajattelua.
Kyllä tämä Ukrainan sota on nimenomaan Putinin Neuvosto-Venäjän ihannointiin kuuluva operaatio, hän on selkeästi ilmoittanut suuruudenhulluudestaan ja katunut mm. Leninin Suomelle antamaa itsenäisyyttä vääränä toimena sivulauseissaan.
Kukaan, tai mikään mahti maailmassa ei olisi uhannut oikeasti Venäjää, kaikista vähiten Ukraina, mutta niinhän ne nämä turhautuneet itsevaltiaat alkaa pullistella, mikä on tuttua P-Koreassa, Syyriassa jne.jne.
Mä hakkaan vaimoani. Kun se on nii ärsyttävä. Tai kun se ei tottele. Tai kun se yrittää karata. Sen tulee tehä täsmälleen kun mä sanon. Mä sanon ketä se saa tavata ja miten se pukeutuu. Hiukset on oltava pitkät ja punaiset.
Välillä hakkaan sen mustelmille ihan muuten vaa, että se ei mee ja unoha kuka käskee.
Luojan kiitos, että on sunkaltaisia tyyppejä, ketkä ymmärtää ja hyväksyy mun. Vaimo, se on ihan itte syypää siihen, et mä pieksen sen!
Edm. ei tietenkään ole totta. Minulla ei ole vaimoa,
mutta jos olisi, niin arvostaisin ja rakastaisin häntä joka solullani, vapaus edellä.
Natoon haikailu on kuin kaivaisi verta nenästään.
Avaaja unohti peruSSputinistin tapaan mainita, että kyseinen Hägglundin haastattelu on ollut Suomen Kuvalehdessä jo 23.4.2010. No tuollainen putinistinen vääristelyhän on olennaista peruSSputinisteille meillä sekä venäjällä.
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/kenraali-gustav-hagglund-aanestaisin-nato-jasenyytta-vastaan/
Mutta, tiedätkö mistä tulee Z-kirjain jota nyt maalaillaan sotakoneistin kylkeen? Sen kun.keksit, keksit loputkin.
Zorro
Katsokaa tästä Putinin lausunto ja päätelkää ITSE miten asioiden laita oikein on:
https://rapsodia.fi/nato-on-tullut-uhkaamaan-venajaa-2/
No täytyyhän sen niin olla, kun Putin kerran sanoo.:) Voi pyhä yksinkertaisuus!!!
Jos uskoo rapsodiaa,
on myös todennäköistä, ettei tunnista asioiden oikeaa laitaa vaikka se laita olisi jo vasten otsaluuta.
Onhan Naton laajentuminen Putinin aikaansaannosta - ilman hyökkäystä ei Suomikaan harkitsisi liitttymistä. Sitä saa mitä tilaa. Mutta miksi tilasi?!
Huono matikkapää?
Putin yhdisti Euroopan EU ja NATO ovat molemmat tulevaisuudessa puolustusliittoja.
Sotilasliittoja.
"Meidän referenssiryhmämme on ollut Ruotsi, Sveitsi, Itävalta ja Irlanti."
Kentsu on niin dementoitunut ettei huomaa kahta OLEELLISTA EROA Suomen ja noiden maiden välillä.
1. Nuo eivät ole koskaan kuuluneet Venäjän takaisin haikailemaan imperiumiin.
2. Noilla onnenpekoilla ei ole maarajaa Venäjän kanssa.
Juuri noin, juuri noin!
Yhteisen rajan puute ja aseistamaton puolueettomuus ei tosin estänyt Venäjän sotalaivastoa häiriköimästä Irlannin edustalla.
Suomea ei voi verrata noihin maihin geopoliittisesti, koska olemme Venäjän naaputi. Sveitsi ja Itävalta ovat Nato-maiden ympäröiminä luonnollisessa suojassa. Irlanti on jo herännyt todellisuuteen, sillä Venäjä järjesti juuri merisotaharjoitukset miltei sen aluevesillä. Motivoi kummasti Nato-keskustelua.
MILLOIN Hägglund on näin sanonut?
Haastattelu Suomen kuvalehdessä vuonna 2010 syksyllä ....
Vuonna 2017.
Jos+puolustusbudjeteista+jopa+80%+menee+henkilöstökuluihin+ja+kun+osasta+materiaaleista+on+sotimiseen+liittymättömään+roinaan+niin+1+000+miljardilla+saadaan+itse+sotamateriaalia+vain+ehkä+100+miljoonaa.+Sehän+ei+riitä+mihinkään.+Vaikuttaa+sosiaalisektorin+varojen+imemiseltä+näille+kumipäille.+Tuhlausta.+Patsastelua.+Sotilas+tarvitsee+vain+tupakka-askin+verran+päivärahaa+ja+sitten+kotiuttamisrahan.+Ei+sotaan+mennä+tienaamaan+omaisuutta.+Se+on+eliitin+homma.
Sotaan mennään valtapolitiikan vuoksi. Ja ainoastaan tuon vuoksi.
Raha on lähinnä vitsi, sille jolla sitä on enemmän kuin kaikilla muilla yhteensä kautta aikain.
Kuvitelkaa tämä:
Joku tekee ihan mitä tahansa rahan orjana. Rahan kautta sinun tahtosi, on hänen lakinsa. Rahan kautta sinä olet sen toisen tai niiden toisten omistaja. Heidän jumalansa.
Nostat sormesi ja muut hyppivät seinille kuin jänösiä oisivat.
Jos elämän tarkoitus on itsepalvonta, tuo on keinovalikoimista toisiksi paras. Paras on toisen ajan varastaminen nippeleillä. Ja jos nuo yhdistää, saahaan rahahuolet. Joko se, että sitä kaipaa lisää. Tai se, että pelkää sen menettävänsä.
Ja niin ihmiskunnan dilemma oli luotu. Jossa kaikki olemme orjia. Riippumatta mistään maallisesta, kaikki olemme sitä samaa rahatalitinttia. Sitten asenteet eroaa, kypsyysluokan mukaan. Ja sitten tämän ohimenevän elämän vuosikymmenet päättyivätkin jo.
Tätä samaa on jatkunut iät ja ajat. Monillehan meistä tuo on se kaikki. Oravanpyöräksi kai jtk nimittävät. Muttei se sitä ole. Vaan rotanloukku jossa massi on se juusto. Ja hiton pieni pala siitä juustopotista muuten aina onkin; oli se tonneja kuussa, taikka millejä tonneittain - tekohymy on väistämättä aina taattu.
Tuosta irtaannuuttaa maallisella tasolla ainoataan filantropia. Pyytetön sellainen siis. Toisten aito auttaminen.
Mutta jos juttelet tuhannen kanssa, voit löytää säkällä nolla ihmistä jotka rakastavat. Useimmiten, tuo on tuhannen kohdalla edelleen kevyesti miinusmerkkistä. Sellainen maailma vain on.
Tuon hyväksyy tai sitten ei.
Mistä lähtien Ruotsi on ollut puolueeton? Ruotsin puolueettomuus on samaa teatteria kuin Suomellakin. Koko kalusto hankittu Nato-yhteensopivaksi ja ollaan niin puolueettomia. Harjoitellaan yhdessä Naton kanssa, mutta ei harjoitella yhdessä Venäjän kanssa. Se on selektiivistä puolueettomuutta.
Wincapitaankin uskonut Hägglund voisi laskeskella moneenko Nato-maahan Venäjä on hyökännyt. Ja sitten toinen laskelma Natoon kuulumattomista maista, joihin Venäjä on hyökännyt.
Itse ainakin eroan reservistä välittömästi jos liittyisimme natoon, mutta onneksi emme tule liittymään. Olen toki valmis puolustamaan maatani, mutta raja menee siinä kun naton myötä täytyisi alkaa osallistumaan sitten myös muiden sotiin.
Vielä ei Nato ole johdattanut jäseniään yhteenkään sotaan. Ja on toiminut 73 vuotta.
Eli sinä et siis ole lähdössä rakettitrukkikuskiksi Turkkiin? Hyvä. Parempi ois, et Suomen intin käyneet puolustaa normaalisti Suomea jos tuonkaltaiseen tarve syntyisi.
Kyllä minä ainakin puolustan mieluummin jotain vanhoja mopokavereitani joita en ole vuosikymmeniin enää tavannut kuin tuntemattomien kebabkärryjä.
..tai niin, jos se on aitoa lammasta täys, niin sitten vielä harkitaan, viidestikin.
..minua harmittaa hiukan, että jotain tuollaisia tiukempia sällejä on nyt lähteny jo sota-alueelle. Ovat minusta isoja menetyksiä, jos menehtyvät taikka vammautuvat jossain muualla kunnianhimonsa jne. vuoksi. Mieluummin oisivat pysyneet täällä normaalisti valmiudessa, sitähän varten se inttikoulutuskin annetaan, että tätä maata puolustettais. Mutta jos niillä on se sisäinen palo mennä maailmalle, kuten joillain on ollut esmes muukalaislegioonaan, taikka noihin pmc kuvioihin yms., niin se vapaus lienee vaa annettava, että pieni osa aidosta Suomenkin sotilaseliitistä vaan valitsee tuon kokemuksen, jopa tällaisina jotakuinkin vaikeinakin aikoina.
..arvostan tosin heidän rohkeuttaan. Kaikkien sotilaiden. Ei se mitään nannaa todellakaan ole kokea sotaoloja. Hyvin, hyvin villi ympäristö, tuollainen. Ja enemmänkin.
Kommentistasi päätellen sinua tuskin edes pyydetään puolustamaan muita kuin vanhoja mopokavereitasi.:) Nato-operaatiot ovat ammattilaisten hommia.
Tuo on vanha kirja ja siinä on monta ”asiantuntijaa”. Rupusakki lainaus on vuodelta 2012.
Suomi kuuluu EU:hun. EU:n armeija on suunnileen yhtä iso kuin Venäjällä ja sillä on potentiaalia kasvattaa armeijaa edelleen. Ei Venäjä hyökkää edes teoriassa EU maihin. NATO on ihan turha optio.
Mikä ihmeen EU-armeija? Miksi sellaista ei sitten ole näkynyt Ukrainassa, kuitenkin EU-maa?
No googlaa jos et tiedä, kun nopean toiminnan taisteluosastot on kaiken lisäksi koulutettu Suomen Utissa!
Mutta miksi ei ole Ukrainassa, hyvä kysymys,kun toimenpidekäskynäkin on 'rauhaan.panottaminen' ja toimintasäde 6000 kilometriä Brysselistä. Yhtä hyvä kysymys kuin miksi mikään maa ei ole vetänyt diplomaattejaan kotiin Moskovasta.
Kirjoitusvirhe - rauhaan pakottaminen. Löytyy varmasti vaikka wikipediasta.
Ukraina ei ole EU maa
Milloin Ukraina liittyi EU:hun?
👍🏻🤣😂🤪
Suurin osa EU-maista on Nato-maita, eikä niillä ole mielenkiintoa - saati sitten resursseja -päällekkäisiin järjestelyihin. Joukkojen yhdessä harjoittelu ei tarkoita, että EU:lla olisi yhteinen puolustus.
"Yhtä hyvä kysymys kuin miksi mikään maa ei ole vetänyt diplomaattejaan kotiin Moskovasta."
Siksi, että Moskovasta ei saataisi sen jälkeen mitään sisäpiiritietoa. Olisimme Putinin propagandan varassa.
EU on talousliitto , ei mikään sotilasliitto pölvästit.
Suomi Natoon ja oikeaksi länsimaaksi! Venäjä on pakotettava lopettamaan rikollinen naapureidensa uhkailu ja mätä hallinto. Asiat eivät tule muuttumaan, ennen kuin fasismi ja imperialismi on häipynyt myös kansasta. Saksa pystyi kohtaamaan menneisyytensä, samoin Japani. Niiden tavoin Venäjän on pystyttävä tilintekoon menneisyytensä kanssa. Muutoin ei Eurooppaan tule rauha.
Suomalaiset ovat kuvitelleet vuosikymmeniä "Jos ollaan mukavia venäläisille, he eivät hyökkää maahamme". Samoin kuvittelivat Ukarainalaiset pitkään. Kuinkas sitten kävikään? Sinisilmäisyyden aika on ohi, kuten Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö totesi.
Koska Suomea on uhkailtu, kuka on uhkaillut ja millä on uhkaillut?
"Koska Suomea on uhkailtu, kuka on uhkaillut ja millä on uhkaillut?"
Aikuisen oikeasti? Venäjä kyseenalaisti muutama viikko sitten Ukrainan, Suomen ja Ruotsin itsemääräämisoikeuden! Siitähän tässä - myös Ukrainan sodassa - on kyse.
Ukrainassa on 'ryhmä Wagner', Putinin kokin palkkasotilasarmeija, joka on rekisteröity Argentiinaan. Venäjä ei siis ole julistanut sotaa Ukrainalle, joten ulkopuolisilla maiden puolustusvoimilla ei ole laillista oikeutta sekaantua.
Sen lisäksi siellä on venäjän armeija, eli se siitä.
Ukraia ei ole koskaan ollut mukava.
No ei ole, kun palkkasotilaat. Hankipa tietoa.
Pidin aikoinaan Hägglundia suhteellisen pätevänä Kenraalina, mutta jälkiviisaasti voi kai todeta hänen olleen täysin pimeällä ullakolla, ellei jopa kuutamolla. Ukrainan sota on Suomelle suhteellisen ilmainen oppitunti siitä, mitä sotilaallinen
liittoutumattomuus tarkoittaa silloin, kun ryssä tulee kutsumatta kylään ja yrittää jäädä taloksi.
Nykynuoriso ja nuoret aikuiset eivät ilmeisesti tunne omaa ja euroopan sodan jälkeistä historiaa kyllin selkeästi. Kannattaa tehdä opintomatka Itäeurooppaan ja haastatella siellä 1945-1991 eläneitä eri sev-valtioiden kansalaisia, ja kysellä kuinka kivaa ja turvallista oli elää ryssän jatkuvan painostuksen alla. Ei Herkimmille!
Tein juuri aiheeseen liittyvän rundin 2000 - 2006 useassa eri otteessa, ja haastattelin kymmeniä itäeurooppalaisia aikalaisia, jotka olivat kokeneet kantapään kautta nl:n läsnäolon, Esim Puolassa natsisaksa miellettiin pienemmäksi pahaksi kuin neuvostoliitto. Kertoo aika paljon...
Todellisuus tosiaan avautuu, jos viettää vähän aikaa Itä-Euroopassa tai Neuvostoliitosta itsenäistyneissä valtioissa. Se on alkanut avautumaan nyt myös koulutetuille venäläisille, jotka pakenevat maastaan uuden rautaesiripun pelossa.
Ihan 5 vuotta vanha artikkeli tuo aloitus:
https://vartiopaikalla.blogspot.com/2017/09/
Nythän Hägglund kannattaa jälleen Natoon liittymistä. Huomasi, että venäläiset oikeasti haluavat sotaa kun Ukrainaan hyökkäsivät ja yksin Suomi ei pärjää.
"Nythän Hägglund kannattaa jälleen Natoon liittymistä. Huomasi, että venäläiset oikeasti haluavat sotaa kun Ukrainaan hyökkäsivät ja yksin Suomi ei pärjää."
Sitä tuolla ylempänä ketjussa jo ennakoinkin.:) EU:n ja Naton itälaajentumisen aikaan minäkin kyseenalaistin eräiden valtioiden kelpoisuuden. Mutta poliittinen tahto yhdistää Eurooppa voitti ja tiettyjä puutteita katsottiin sormien välistä. Nyt ollaan oikeastaan samojen kysymysten äärellä, kun Moldova, Ukraina ja Georgia hakevat EU-jäsenyyttä.
Paljonkohan Venäjä maksaa herra Hägglundille näistä kommenteista.
Tosi harhaista ajattelua että Venäjää ollaan jotenkin uhkaamassa. Ei olla. Venäjä on ihan itse aiheuttanut omat ongelmansa ja tulee ennemmin tai myöhemmin kaatumaan uudelleen ja uudelleen kunnes siellä joskus ymmärretään että tälläiset diktatuurit eivät ikinä toimi.
Kaikki kritiikki ei tietenkään ole mitään trollaamista. Sillä perusteella olet siis itse satavarma natotrolli.
Mitä mieltä Hägglundista?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005821286.html
Häkäpönttö on oikeassa nato ei korvaa omaa vahvaa puolustusta vaikka lahjotut lobbarit puhuisivat mitä?🤔🤨🙄
Voi sinua. :D:D Kukaan ei ole sanonut, että Nato korvaa oman puolustuksen. Oma vahva puolustus on päinvastoin Nato-jäsenyyden edellytys. Nato antaa sen verran vahvan selustatuen, että Nato-valtioon ei tee mieli hyökätä. Mutta jos joku niin tekisi, niin Nato sitoutuu puolustamaan jäseniään.
Naton ja eun masinoima vallankaappaus ukrainassa 2014 ja siitä seurannut venäjän hyökkäys ei tullut yllätyksenä asioihin perehtyneille tutustukaa naton toiminta tapoihin ja kysykää itseltänne haluatteko te vastaavaa toimintaa Suomeenkin?🤦🤦🤦
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Gladio
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/20c4ca13-7b8e-4734-809f-d5a48c5102c6
Ei sillä etteikö venäjä olisi uhka mutta oma riittävän vahva puolustus on korvaamaton nato antaisi vain valheellisen turvallisuus tunteen ja oma puolustus jäisi hoitamatta?🤔🤨🙄
Viiden miljoonan kansa, saman verran kuin asukkaita Pietarin kaupungissa. Mitäpä luulette Suomen mahtavan?!
Millä saavutetaan riittävän vahva puolustus?
ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDELLA..?
A. hyvillä suhteilla
B. yhteiskunnallisen tason innovoinneilla - MONIKOSSA.
C. omavaraisuudella
D. erinomaisella yhteishengellä - lue sama arvoperusta
E. nettopositiivisesta riskihyötysuhteesta
Ja tuo E. kohta siis tarkoittaa sitä, että olemme yksiselitteisesti liian hyödyllisiä kansana niitattavaksi - kaikille osapuolille, siis. Tuo on se mielleyhtymä, jota Sveitsi brändissään käyttää - ja erinomaisesti sillä porskuttelee etiäppäin.
Mitä hittoa me mennään paikkaan jos toiseenkin anelemaan almuja muitten pöydistä. Tulkoot he kerjäämään sitä sen sijaan meiltä..
Just kuten naistenkin kanssa intiimielämän puolella, mutta soveltaen poliittissosiologisiin elementteihin sen sijaan. Sama strategia, eri taktiikat eri osa-alue, mutta huipputuloksin.
Ei voittaminen suinkaan tarkoita mitään jäykkäkouristuksia, eli jotain tällaista epäjoustavaa pakkopullaa - vaan dynaamista "kuinka voin tehdä sinut onnelliseksi" mind settiä.
Lukekaa tämä viesti niin monta kertaa, kunnes tämä menee jakeluun ja tatuoituu itse selkäytimiimme. Koska näin snadina kansana, meidän etu on valitettavasti ainoastaan innovointi. Ilman sitä, olemme muiden roskia.
Oma puolustus lähtee siitä, että omaa maata, yhteiskuntaa ja kansaa rakastetaan. Tuosta seuraa aito taistelutahto. Muu? Halpoja kongelomerointeja, jotka ovat taktistason vetoja - kun mitä täs oikeasti tarvitaan, on kunnon topdown tyyppistä rakenteellista startegisointia.
Tai sit ei tarvita. Ja mennään muiden käsikirjoitusten mukaan, kuten ne määrää. Mulle käy molemmat. Kysykää keltä tahansa, niin nimittävät minua spedeksi runkuksi. Mutta lopettakaa toistenne haukkuminen ja tehkää sen sijaan yhteistyötä tän kansan eteen; Ei teillä ihan oikeasti ole varaa riidellä mistään nippeleistä - vaan antakaa anteeksi, kokekaa katumusta ja toivokaa sille lähimmäisellenne aidosti hyvää, niin johan alkavat asiat parantua.
Tai sitä älkää. Ei ole eka kerta kun minua sadat kuuntelee, ilman että kukaan hetkeäkään aidosti minua kuulee. Samaa vanhaa, tuokin. Samaa vanhaa negatiivista paskaa päivästä toiseen joka ikinen hemmetin päivä.
:(
Olen tutustunut Natoon ihan konkreettisella tasolla. Natoa ei ollut olemassakaan Gladion aikoihin. Se oli tiedusteluorganisaatioiden toimintaa. Nato on valtioiden välistä toimintaa, josta päätetään parlamenteissa. Euroopassa oli takavuosina paljon kotikutoista terrorismia. Siihen syyllistyivät erilaiset ääriryhmät niin oikeistosta kuin vasemmistostakin. Taustavaikuttajia saattoi olla erilaisia. Nato on kansainvälinen organisaatio, eikä mikään sotajoukko. Sillä on ollut vain kolme operaatiota historiansa aikana.
"nato antaisi vain valheellisen turvallisuus tunteen ja oma puolustus jäisi hoitamatta?"
NATOON EI OLE MITÄÄN ASIAA, ELLEI OMA PUOLUSTUS OLE KUNNOSSA. Se on jäsenyyden ehto!!!
Suomea ei innovaatioilla tai neuvottelemalla puolusteta. Kaikkea tuota voi tehdä rauhan aikana. Realiteetit ovat aivan erilaiset, kun Venäjä käy sotaa, ja puhuu sille kuuluneiden historiallisten alueiden palauttamisesta.
Olavi Paavolainen jatkosodan loppupuolella totesi Suomen joutuneen sodassa "aika slaavilaiseen porukkaan". Sinne meitä on myös työntämässä siviilipalvelusmies-kirkkoslaavi.
olavi paavolainen taisi ryypätä itsensä slaavilaiseen kuntoon,,, suurajatus oli siis pullossa?
Paavolainen ampui itsensä - 63 kun putiinilainen Hertta Kuusinen pisti takakäpälät ristiin.
Onko totta vai keksittyä, että ampui itsensä? Enpä ole missään tällaista väitettä nähnyt. Eihän juopoista ole edes siihen.
Yrjö Jylhä kyllä ampui itsensä.
Ei juoppo mitään takakäpälien välistä tarvitse, eikä pystykään.
Nato on osoittanut toistuvasti munattomuutensa. Nato- maat joutuivat lopulta häntä koipien välissä tulemaan pois myös Afganistanista.
se afganistan jo osoitti naton osaamattomuuden ja verovarojen tuhlailun.... nato nuolee us rahaa.
Ei se raha katsos motivoi samalla tavalla kuin yhteys siihen ympäristöön ja niihin ihmisiin joiden kanssa on kasvanut tai edes se joiden kanssa on vuosikymmeniä jo viettänyt sitä elämäänsä. Ei tunnemuistoja rahalla toiseen voi ladata kuin tietokoneohjelmia. Ei ainakaan samalla tavalla kuin se kun ne luonnollisesti tulleina aistitaan, koetaan ja muistetaan.
Teknisestihän joku voi olla täydellinen asemaansa, mutta jos se oma potentiaali jää syystä tai toisesta toteutumatta, on ko. yksilö kuin pleikkarilla autopelejä koko päivän pelaava skidi.
Mielestäni, kaikki todellinen on välittämislähtökohtaista. Jollei välitä, niin miten voi muka koskaan innostua mistään. En minä ainakaan tuonkaltaiseen kykene.
Millä eläimellä on suurimmat munat?
Nato maat tulivat alkuperäisen suunnitelman mukaisesti pois Afganistanista. Tiedän, koska olen lukenut sen paperin.
Moskovan trollitko ne täällä huutelee? Ilman muuta meidän pitää liittyä Natoon, koska emme halua olla Ukraina 2.
Nato olisi vain riippakivi Suomelle. Me ei kaivata siihen siipeilijöiden ja helppoheikkien kerhoon.
Ja varsinkaan me emme kaipaa ydinsotaa, tämä ei natokiimaiseen luupäähän meinaa upota, uhmakas täytyy olla loppuun saakka vaikka sitten koko maailma tuhoutuisi..
Lasku tulee jatkuvan varustautumisen kautta ja jo liittymisen varjokuva on tuonut Suomeen Ukrainan tapahtumien myötä taloudellisen vaikutuksen sekä nostattanut kohonneen turvallisuus uhkan Suomessa käytävän mahdollisen Natoon liittymisen myötä.
Itse pidän pidän tuota Itäisen naapurin reakointia Natoon liittymisen suhteen potenttiaalisena uhkana ,enkä usko Venäjän sulattavan Naton laajenemista rajalleen Suomen kautta. Jos joku pystyy kertomaan täsmällisesti reaaliset kongreettiset lisä hyödyt Natoon liittymisestä joita saavuttaisimme turvallisuuttamme lisätäksemme ,jotka ovat painavammat kuin tuo sodan uhka olen valmis harkitsemaan kantaa niin Natoon .
Enemmistö suomalaisista kannattaa Natoa. Se JÄRKEVÄ enemmistö
Peräkammarin poika ei halua ydinsotaa? Nato on ydinsotavakuutus. Voiman pitää loitolla vain vastavoima. Pää pensaassa olevat ovat vapaata riistaa.
Natotsuhnat saavat kuulan kalloonsa.😂😂😂
ei ainoastaan rupusakkia! varkaita ,alkoholisteja,raiskaajii se on ukraina nyt.
Tämän kenraalin on oltava KGB:n agentti. 80-luvulta saakka järjetöntä venäläismielistä skeidaa kaikki lausunnot
Höpö höpö. Hägglund on 1) opiskellut Yhdysvalloissa, US Army Command and General Staff Collegessa ja Harvardin yliopistossa 2) kannatti Suomen ja USA:n puolustusyhteistyötä 3) hänen kaudellaan Suomesta tuli Naton rauhankumppani.
NATOON liittyminen vie SUOMEN MAAILMAN SOTAAN lapsemme ja miehemme!
Älä viitsi höpöttä. Nato on poliittinen ja sotilaallinen puolustusliitto. Se ei aloita sotia. Sen ensimmäinen tavoite on rauhan säilyttäminen diplomatian avulla. Nato on kuitenkin valmis puolustamaan jäsenmaitaan, jos niitä uhataan.
Mutta Suomihan on ”kommunistinen” tai vähintäänkin sosialistinen maa.
täysin samaa mieltä,
Suomi24 on luvannut kitkeä Venäjän vaikuttamisyritykset pois, mutta tämä palsta on täynnä trollitehtaan tuotoksia. Onneksi normaalijärjellä varustettu SUOMALAINEN pystyy nämä kirjoitukset ja vaikuttamispyrkimykset suodattamaan.
Niin, täällähän pitäisi olla täysin EHDOTON NATON KANNATTAJA, sillä muuten olet Venäjän TROLLI.
Onneksi normaalijärjellä varustettu SUOMALAINEN pystyy nämä NATOON kirjoitukset ja vaikuttamispyrkimykset suodattamaan.
Ruotsin hallitukselta jyrkkä EI Natolle eilen. 💪👍
Nato on ihme mammanpoikia täynnä, kuten esim. USA, joka EI USKALLA lahjoittaa ukrainalle lentokalustoa.
Saattaisiko USKALTAMINEN johtaa siihen, että amerikkalaiset tuolla kaukana konfliktipaikasta eivät olikaan enää turvassa? USA ja venäjä ovat rajanaapureita, menisivät kerrankin ottamaan omilla rajoillaan yhteen, eikä olla tappamassa ihmisiä ympäri maailmaa näyttääkseen mahtinsa.
Putin painaa punaista nappia, jos lahjoittaa.
Tässä tilanteessa ja kolmannen maailmansodan varjossa Natolta viisas päätös, ettei provosoi ja mikä estää Ukrainan pilotteja hakemasta tarjottuja koneita itse Puolasta, tosin sekin voi laukaista seurauksia Puolan suuntaan?
Tilanne on tukala ja äärimmäisen tulenarka, riskejä on enempi kuin tarpeeksi.
Kyse on tietenkin paljon isommasta asiasta, kuin lentäjien turvallisuudesta. Jos Naton sotilaskoneet lentävät Ukrainan ilmatilaan, niin NATO-MAISTA TULEE SODAN OSAPUOLI ja puhutaan kohta joko MAAILMANSODASTA tai YDINSODASTA.
Ent. Generallisimus Hegulikin on sitten jo pölhööntynyt vanhuuttaan.
Elämme historiallisia aikoja. Kohta näemme silmiemme edessä syntyvän Itämereliiton tai Euroopanliiton, miksi sitä jatkossa tullaankaan kutsumaan. Aavistus siitä on jo näkyvissä, kun puhutaan pohjosmiaiden puolustusliittymästä.
Amerikan Nato, Euroopan liittouma, johtajana Saksa tai Ranska, CSTO, johtajana Venäjä ja Aasian liittouma, johtajana Kiina.
Tulee 4- napainen maailma, sanon minä.
Ruotsi on sotilasasioissa yhtä tyhjän kanssa. Jos Suomi joutuu sotaan niin Ruotsi on kuin hiiri joka pakenee nurkkaan ja vapisee siellä että kai Suomen armeija kestää. Ruotsin armeija on yksi niistä kansainvälisistä vitseistä surkeuden maailmanhuipuista. Kuinkahan Irlanti tai Itävalta osallistuvat Suomen puolustamiseen. Miksi Malta jäi pois? Sekään ei kuulu Natoon.
Ruotsiin ei kannata luottaa ikinä!!!
”Käsittämätön lausunto” - suomalaistutkija hiiltyi täysin Ruotsin pääministerin Nato-kommentista - toivoo Suomen valtiojohdon selvittävän asian
Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija Charly Salonius-Pasternak arvioi Ukrainassa sotivan Venäjän aikeita ja Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä Sensuroimattomassa Päivärinnassa.
https://www.iltalehti.fi/iltv-paivarinta/a/f42208bc-ec1c-4a8b-be6d-104445ae9f1c
Jukka Lehtinen
[email protected]
keskiviikko 09.03.2022 klo 13:59
Charly Salonius-Pasternak uskoo Venäjän ryhtyvän tappamaan Ukrainassa siviilejä tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Miten tutkija näkee, mihin Suomen tulee varautua Venäjän suhteen? Entä miten hän arvioi Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä?
Kysyttäessä Ruotsin pääministeri Madgalena Anderssonin Nato-kommentista, jonka mukaan Ruotsin hakeminen Natoon tässä tilanteessa horjuttaisi turvallisuustilannetta Euroopassa, saa tutkijan täysin hiiltymään.
”Täysin käsittämätön kommentti. Jos jäsenyyden hakeminen on Ruotsin mielessä sellainen mitä ei pitäisi nyt tehdä, miten olisi sitten sotilaallinen tuki Suomelle, joka olisi paljon vakavampi asia?”
Salonius-Pasternak toivoo Suomen valtionjohdon selvittävän, mitä Andersson oikein tarkoittaa.
Hägglund on sanonut aina että meidän on itse puolustettava itseämme,ja meillä on hyvät resurssit siihen.Ei se ryssä uskalla tänne tulla,se tietää että saa turpiinsa.EU on pelkkä keskustelufoorumi,siihen ei ole luottamista.Muistakaa että tämä ent puolustuvoimien päällikkö on rauhanajan kokeineimpia kenraaleja suomessa,on ollu monessa kansainvälisissä tehtävissä mukana.Millä te meinaatte puolustautua jos sen aika tulee?juosta karkuun,Hävetkää luuserit!
Höpöpuhetta Venäjä uskalsi mennä Ukrainaankin, jossa on noin 20 miljoonaa puolustajaa. Puolustus täytyy pitää kunnossa, mutta realiteetitkin on osattava tunnustaa. Yksin olemme heikompi kuin liittoumassa.
Ei liity aiheeseen, mutta opettele oikeinkirjoitusta, idiootti!!!!
Suomi ei pysty koskaan voittamaan sotaa yksin, aivan harhaluuloja, enää ei eletä talvisodan huumassa, vaikka tuntuu että jotkut vielä siihen uskoo.
Vaikka venäläiset vaan kävelisi Suomen poikki ei niille ehtisi ja voisi tehdä mitään, sieltä tulisi jatkuvalla syötöllä uusia, jotka tottelee suurta johtajaansa kyselemättä.
Niin ja mikä on sotilaan koulutus ja hyvä sotilas, tottelee johtoa kyselemättä ja kyseenalaistamatta käskyjä, siksi ei sovi naisille
Asiallista ja viisasta kirjoitusta kenraalilta ,jota on tullut aikoinaan morjestettua kouvolan kasarmilla aikoinaan.
Viisas kirjoitus.Naton porukat on todella ....... ...... .
Suomen osalta jo ajatus sotimisesta Venäjää vastaan pitäisi johtaa kyseisen haahuilijan viemiseksi mielenterveyspotilaaksi ja sitten sen jälkeen kuntoutukseen.
Heti, kun olemme liittyneet
natoon, niin USA/NATO aloittaa sodan Venäjää vastaan.
Tosin NATO ei aloita sotia ketään vastaan, eikä tue jos jäsenmaa aloittaa.
Ei ihan tähän päivään sovi Hägglundin väittämät. Nimen omaan baltianmaat saivat turvansa Natosta , kun liittyivät. Tietävät mitä elo on venäjän alamaisuudessa , kun kuuluivat Neuvostoliittoon . Eivät halua kokea sitä enää . Mistä muuten löytyy joku eri kansallisuus , kuin venäläiset, ketkä haluavat olla ja elää venäjällä tai heidän hallitseminaan ? Ja kohta siellä eivät halua elää venäläisetkään. Mihin he suuntaavat ?
Menehän rupukenraali Amerikalle noin sanomaan.mitä tulee maanpuolustustahtoon minulla ei sitä ole. Jos päättäjät ei suomea vie Natoon niin miksi minä alkaisin suomea puolustamaan.rupukenraalinkin on aika nousta talvisodan poteroistaan ylös vuoteen 2022
Ei ihan järkevältä tuokaan tunnu . Vaikka Natoon kuuluttaisiin, on hyvä , että on vahvat omat Puolustusvoimat . Ja maanpuolustustahto on ihan tapissaan varsinkin nyt. On myös sitä aina ollut. Me suomalaiset kun halutaan kuulua länteen. Jos pitää valita länsimaisen elämäntavan , tai sen tavan ja kulttuurin , miten venäjällä eletään , ei valintaa tarvitse epäillä. Enemmistö suomessa, arvelisin , ajattelee näin. Putinin venäjä , tai mikä ja kuka hyvänsä siellä on vallanpäällä , heidän tapansa hallita on pelko. Pelolla pidetään hallintoa yllä siellä , aina ja ikuisesti. Ei osu , ei uppoa länsimaiseen, vapaaseen ihmiseen.
Täysin samaa mieltä Kenraalin kanssa.
Itse päädyn kenraalin analyysin kanssa päinvastaiseen tulkintaan. Ehkä maa X (Latvia esim.?) on hänen näkökulmastaan rupusakkia? Ehkäpä Suomi on USA:n näkökulmasta rupusakkia, jos kokonaisvolyymejä katsellaan.
Siihen tuo kuvio kuitenkin perustuu, että tarvittaessa saadaan tolkuton määrä kalustoa ja populaa liikenteeseen, suojaamaan minkä tahansa jäsenvaltion väestöä. Meidän menestyksen osalta olisi merkittävä ero sillä, saadaanko taivaalle esim. max 64 vai 640-3200 hävittäjää.
Kuka on Irakia seurannut, on nähnyt, mitä tapahtuu, kun oman maan ilmasuoja häviää. Muutamilla putkiloilla ei sitä estetä, että korkeuksista sataa tavaraa niskaan.
Ja kuka on Ukrainaa seurannut, on nähnyt, että pidäkkeitä aluetulen käyttöön ei juuri ole. Metsissä kyyhöttelyssäkin tulee ennen pitkää kylmä.
Milloin presidentti Putin päättikin hyökätä Ukrainaan, hänellä saattoi olla nimeämänsä Venäjän johtaja jo tiedossa, jos hänelle jotain kävisi.
Siihen tietysti kelpasi vain samanmielinen sotahaukka. Kuka hän onkaan, hän ei ole maailmanrauhan ystäviin kuuluva?
Ketjussa sanotaan, jonka suomen itsenäisyyden puolustajat jo ilmaisevatkin selvästi; Suomi on yksin arvaamattoman ja vahvan asenaapurinsa armoilla. On liityttävä natoon kun ei ole vielä myöhäistä.
Niinistön pikavierailu Valkoisessa talossa liittyi uskottavasti liittoutumiseen natoon.
eläkeläinen, stm.
Olisi hyvä että suomenkin sotilaat pääsisivät oikeisiin taisteluihin mukaan. Mikään ei korvaa oikeaa taistelukokemusta.
Viitaten ed. kannanottoon.
Edellinen sukupolvi pääsi. He olivat YYA sopimuksen puolella sen jälkeen. Lomatkin vietettiin Sotsissa.
Missä on Kustun ihannoimat taistelukopterit?
Varuskuntia lakkautettiin ja sadoittain panssarikalustoa romutettiin muka säästösyistä koptereita varten.
MISSÄ ON KOPTERIT?
Waldemar Putler on ILMESTYSKIRJAN PETO! Ylen Uutisissa oli 9.3. haastattelu taidemaalarista, joka oli maalannut yököttävälle Wallulle pirun sarvet.
Hägglund pelkää Natoa, joka turvaisi Suomen, kuten esimerkiksi Nato turvaa Norjan ja Viron. Norja pärjää hyvin Naton kanssa. Ja Virokin pärjää hyvin Naton kanssa, vaikka on rutiköyhä valtio. Eli se siitä, että Nato tulisi liian kalliiksi Suomelle. Päinvastoin kävisi, eli Natosta hyödyttäisiin myös taloudellisesti, kun saataisiin edullisesti puolustusmateriaalia Suomen hyväksi.
Gustav Hägglund on järkimies ja maanpuolustamisen asiantuntija.
Järkimiehethän siihen Wincapitaan juuri lähtivätkin. 🤣
Hägglund on väärässä. Hägglund tässä asiassa ei ole järkimies eikä maanpuolustamisen asiantuntija. Suomen on liityttävä Natoon ja niin pian kuin mahdollista ennen kuin ollaan osa Putinin Venäjää.
Maailma tarvitsee Suomea enemmän kuin koskaan suvereenina rauhanturvaajana.
Siihen todella tarvitaan valtio.
Suomella on perinteet ja natoon ei pidä liittyä koskaan.
Ei koskaan.
Voiko ylpeämpää ja jalompaa toimea olla kuin rauhanturvaaja valtio joka voisi kouluttaa rauhanturvaajia ympäri maailmaa.
On hulluja jotka jauhaa natosta ja sellaiset voi antaa passin pois ja lähteä vaikka nato etulinjaan jonnekkin ihan minnevaan.
Missä lähteet? Feikkiä pukkaa taas kerran!
Me ei edes päästäisi Naton.
Sen takaajana tomivat :
Sarvanmaa kok. ja Tytti Töppöläoinen sdp.
Unkari ja Puola nauravat ja kertovat hedät syyksi.
Ei ole kyse Natosta, koska Putler valtaa Ukrainan riipumatta, onko Ukraina valinnut Naton vai ei.
Nato on pelkkä puolustusliitto (ei siis maa), josta ei ole vaaraa kärpäsellekään ja siihen vaikuttaa kymmeniä maita, eikä vain esim. Putler.
Naton tarkoitus on estää putlereita valloittamasta naapurimaita, eikä siitä ole putlereille muuta ikävää, kuin etteivät voi valloittaa Nato-maata.
Naton/Eu:n olisi pitänyt puolustaa Ukrainaa, koska Putler ei hyökkää Natoa vastaan, vaan joutuu luopumaan. Ei ole merkitystä sillä, oliko Ukraina jo Naton jäsen vai ei.
Nyt kuitenkin, USA estää Natoa puuttumasta asiaan omalla Vedollaan, koska pelkää ydinsotaa, ja ei näe riskin arvoiseksi puolustaa Ukrainaa. On kuitenkin valmis siihen, jos Putler hyökkää Baltiaan; tosin ei toimi, koska miehien toimitus kestää niin kauan, etä Putler ehtii kadottaa Baltian maailman kartalta, jotka ei siten kuulu enää Natoon. Puola ehkä pystytään valtaamaan samoin, ja sitten muutakin, kuten Romania. Bulgaria on liian lähellä turkkia jne., ettei taida enää onnistua. Moldova haukataan jälkiruokana Ukrainan sodan päätteeksi, ja ehkä ne on kuulunut Ukrainaan aikanaan.
Sitten mennään jo Euroopan ulkopuolelle ,jos Turkkiin menevät ,Istanbulista osa kuuluu Europpaan , no onhan osa Venäjästäkin Aasian puolella , ja onko noilla maanosien rajoilla niin väliä.
RKP. läiset olivat puolustusministereinä, kun itä-rajalta poistettiin kaksi hyväkuntoista varuskuntaa, Ylämylly ja Kontioranta. Tässähän ei ollut mitään järkeä ja kansa vastusti näitä älyttömyyksiä, mutta RKP halusi Ruotsiakin turvaamaan länsirannikolla olevan Draksvikin märäntyneen varuskunnan korjattavaksi.
Kommunismista vapautuneet maat tekivät täys käännöksen liittyessään natoon. Oppivat kerrasta pois kurjuudesta ja pelosta. Tätä ei Hägglund halua nähdä. Elää illuusiossa suomen vahvasta armeijasta joka hakkaa venäjän konfliktissa. No, se jää nähtäväksi? Nyt suomi on se joka haukkuu EUn mukana sille jolle ei tosi paikassa pärjää yksin. Niin kuin ei pärjää ukrainakaan kauaa yksin. Naton mahdollinen torjuminen tulee olemaan tämän maan suurin munaus.
Kaikkien kannalta olis parasta, että olis vielä Neuvostoliitto, johon kaikki Itäblogin maat kuuluis ja Suomella YYA sopimus.😊
Edelleen ajankohtainen tuo Suomenlinnassa oleva, Augustin Ehresvärdin toimesta kiinnitetty kivitaulu:
”Eftervard, stå här på egen botn, och lita icke på främmande hielp. (Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun).»
Rauhanturvaajat ovat voineet toimia
vain koska Yhdysvaltojen joukot ovat
turvanneet rauhanturvaajia.
Suomen turvallisuutta koskevassa keskustelussa on se ongelma että käytetyt asiantuntijat ovat voittopuolisesti voimakkaasti oikealle kallellaan .Tänäänkin presidentin tiedotustilaisuutta kommentoivat Charly Salonius ja Ari Hakahuhta.Salonius etenkin pyrkii asiantuntijuuden varjolla aina tyrkyttämään omia mielipiteitään.Rene Nybergia arvostan, hän ymmärtää roolinsa edellyttävän pyrkimystä mahdollisimman objektiivisin arvioihin.
Yhdysvaltojen 1 VUODEN sotilasbudjetti
vastaa Suomen 140 VUOTTA!
Kymmenen vuoden aikana =
Suomelle olisi 1400 vuotta sama kehitys.
Kukahan osaisi tuoda julki sen asian mitä MAKSAA ,€ :ssa jäsenyys natoon. Ei arviona vaan todellisena määränä. Nyt pumpataan euroja eu:hun siellä kehitteillä joku puolustus rahasto ( niin kuin koronassa). Sen tähdenkö ovat jotkut maat pienentäneet puolustus menojaan kun nato liittouma maksaa, herää kysymys.
Se kun on niin että asianomainen maa olkoot mikä hyvänsä kärsii jos sinne hyökätään.
Oli sitten liittouma mikä tahansa, toisia kohtaan ehkä aggressiivisemmin !
Tuossa kun on noita ns. suurmaita USA ,Kiina, Venäjä mikä niitä uhkaa kun isot armeijat on ja pitää pullistella ja räyhätä jossain päin maailmaa. Nyt on venäjä keulilla räyhäys jaksolla ! Siellä liki ja yli 70 ukot pätevyyttään ennen totaalista dementiaa maailman järjestystä hämmentävät !
Kyllä Kenraali on todella oikeassa. Asennon vedän ja käden lippaan Kenraalin kunniaksi. Hän Ymmärtää enemmän maailman menosta, sodan taktiikasta ja sen seurauksista, kun ehkä kukaan tämän päivän virassa olevista upseereista ja ammatti sotilaista.
HAHAHAHA paskahousu ei uskaltanut koska nato jäsenyyss tietää välitöntä venäläisten rautaa rajalle ja ilmaiskuja slalilais lähiöihin. Kolmatta maailmansotaa lukuun ottamatta
Venäläiset harkitsevat kahdesti hyökkäystä Natomaahan. Se on fakta. Se tietää myös sitä että Venäjä joutuu lisäämään Natorajan taakse rautaa, uskottauutensa pitämiseksi. Eli se lisää venäläisten kuluja, joka vituttaa venäläisiä, kun ruplat eivät riitä kännyköihin ja Tesloihin. Entä sitten? Vastavoimat tasaavat toisensa.
Suomen+suuri+ongelma:
Bensa+vero+75%
Alv+25%
Sinusta+otetaan+maksimi+rahat
ja+annetaan+EU,+YK+ym.
ym............Sinun+ostovoiman+kustannuksella
rahoitetaan+rikollisia!!
Alv+on+24%
Suomessa täytyy saada yhtenäinen rauhanturva halu ja että tämä maa pysyy suvereenisti liittoutumatta.
Jokainen Suomalainen mies kun alkaa toimeenniin se onnistuu.
Tarvitsemme toki mediaa asian hoitamiseen.
Kuka lähtee mukaan jos aloitamme.
Lupaan että se onnistuu jos Suomen miehet on mukana.
Onko käsiä ylhäällä.
Rauhanturva valtio nro 1 maailmassa Suomi.
Musta konservatiivi Candace Owens on myös tuonut esille että Ukrainan sodan syy oli Naton itälaajeneminen.
Se on 10000000 pros varma asia.
Natosta tuli nyt pelkkä luuseri ja kuten näimme siihen ei voi luottaa sillä hame ämmiä kaikki siellä.
Nyt Ukrainakin sai tarpeekseen pelkuri vellihousu natosta
Luuseri Nato
Luuseti Nato
Luuseti Nato häviä maisemista.
Suomen ja Venäjän välillähän on YYA eli yhteistyö ja avunantosopimus, koskahan Venäjä pyytää Suomelta apua Ukrainan tuhoamiseen.
Ei ole enää, se on lopetettu, sillon, kun Neuvostoliitto hajosi.
Ystävyys ,yhteistyö ja avunantosopimus
Suomen pitää keskittyä sellaiseen ulkopolitiikkaan jossa maa pidetään ulkona sodista. Tämä läksy näyttää olevan hukassa nykyajan poliitikkosukupolvelta. Kuvitellaan että suunsoitosta ja kukkoilusta ei muka koituisi seurauksia.
Venäjän pitää lopettaa suur- venäjä halunsa , lopettaa hyökkäily suvereeneihin valtioihin ympärillään. Se on jo ihan tarpeeksi suuri kaikkine luonnonrikkauksineen. Putin vaan on kadottanut todellisuuden tajunsa ja kaikki pidäkkeensä. Se että sotilaita , siviilejä , joukossa lapsia , kuolee koko ajan , joka hetki , se ei putinia liikuta pätkääkään. Hänellä on vaan omat sairaat visionsa , joita yrittää toteuttaa . Koko muun läntisen maailman yhtenäisyys tais yllättää putinin. Nyt on kyseessä hänen asemansa ja ylpeytensä. Kuka tahansa on välillä ylpeä , ei siinä mitään , mutta kun diktaattori saa ylpeyskohtauksia , ihmisiä kuolee paljon. Putin on rikollinen ja ainoa mahdollisuus , että joutuisi vastuuseen tekemisistään, on , että joku oma bloggi syrjäyttää hänet . Venäjällä on historiaa paljon siitä , että valta ei vaihdu verettömästi. Ja sitten nousee tilalle ... joku vielä pahempi persoona , tai joukko.
Aivan ja juurikin näin piste,
Asiasta viidenteen miksi venäjä hyökkää vanhalla kalustolla ja kouluttamattomilla joukoilla?🤔🤨🙄
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008673333.html
Rupusakkia?? Nato??
Jossain muualla rupusakki kenraalille
mainittaisiin sukellusveneist,
lentotukiauksista, pommikoneista,
natsien tuhoajista, jne.
Vai onkohan rupusakki kenraali itse
ollut vastaanottamassa vuosittaisia
ilmatilaloukkauksia?
Ei kannata uskoa kaikkea heikolta
huonosti koulutetulta kenraalilta!
Kirja on vuodelta 2017 (haastattelu voi olla vanhempi).
Itsekkin olin Suomen Valtion Poliisin salaa huumattavana 20 vuotta ja nyt pitäisi olla seksiorjana tekemässä pornoa venäjän valtiolliselle mafialle.
Venäjä on jo vallannut Suomen ... niin poliisin kuin armeijan johdon.
Täys epä isanmaaillinen rotta!
Eikö hän tiedä voima suhteita ?
Vain vastavoima tuo kunniaa jota venäjä pelkää!
Vittu mikä komentaja muka!!
Eikö tiedä,että jo Usan ilmavoimien bujetti on isompi,kuin Venäjä armeijan !
Tässä nähdään,kun jätkä ei tiedä mitä veteraanit on kertoneet sodassa,kun apua ei tullut paljon..
KAIKKI APU OLISI OLLUT TARPEEN.
Yksin ei ole hyvä olla !!
>>Kirjaan yhdessä toimittaja Larserik Häggmanin kanssa kirjoittaneen kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan (sd.) mukaan Suomen kannalta erityinen merkitys on Ruotsilla, joka on Suomen ohella osa Pohjolan puolueetonta vyöhykettä Venäjän ja Yhdysvaltain johtaman Naton välissä.<<
Maarit oli paha pakkoruotsittaja joka nyt hoitaa tuonmoisissa Ruotsi-harhojaan.
Naton suhteen pitää uskaltaa olla kriittinen. Hyvät suhteet Venäjän kanssa on sekin turvallisuuspolitiikkaa, on ollut jo vuosikymmeniä. Miksi aikaisemmat poliittiset johtajat ja sotilasjohtajat olisivat olleet väärässä? Ajopuuteoria Suomen politikasta pätee edelleen, jos oma arviointikyky ja kritiikkiä lupauksille unohtuu tai estetään. Naton sisällöstähän ei ole haluttu keskustella ollenkaan. Samat ulkopåolitiikan ns. asiantuntijat ovat yksin äänessä. Kuten esimerkiksi Mika Aaltola, joka tuntuu päättävän melkein yksin nykyisin Suomen ulkopolitiikasta. Hän ei kuitenkaan kerro meille mitä Nato-jäsenyys tarkoittaa käytännössä ja mikä vaikutus sillä on talloussuhteisiin ja muihin suhteisiin Venäjän kanssa.
Ja mää ku luulin et häglundi oli pelkkä ruottalainen hinuri pelle mutta aina sitä positiivisesti yllättyy
Ovi on nyt auki:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ed824e0a-4fa4-4664-8dd6-fe334f15f463
https://alfatvuutiset.fi/naton-ex-paasihteeri-vainoharhainen-putin-ei-tyydy-ukrainaan-suomen-ja-ruotsin-tultava-jaseneksi-nyt/?utm_source=rss&utm_medium=rss&utm_campaign=naton-ex-paasihteeri-vainoharhainen-putin-ei-tyydy-ukrainaan-suomen-ja-ruotsin-tultava-jaseneksi-nyt
Vaan olisiko yritettävä itse mitättömällä armeijalla Ukrainan vastaavaan verrattuna:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3d9c56c6-ff61-4aba-9aa0-65d3a63ec065
Suomi mahdollisimman nopeasti Natoon. Muuten ei Putleria pysäytä kukaan. Ja tiedoksi sinne Venäjän trollitehtaaseen, itse olette toiminnallanne tämän aiheuttaneet.
Jos nyt ymmärrätte, että Suomi & Venäjä on ihan sama asia. Viiva vaan vedetty väliin, aina itä-saksa ja tulee olemaan. Vaikka ovi on avoin NATOON, niin sen sulkee Supo ja muut poliisit. Pitäisi säilyttää Suomen Valtion Yhtiöt joita palvelevat kaikki SUOMALAISET, poliisi diktatuuri ja itsemääräämisoikeutemme on uhattuna.
Vai miksi te nyt niin aivottomia olette? Ai, teidät on MYRKYTETTY.
Ihan kuin venäjällä ...
Tästä Suomalaisen johtamasta Azov-natsipataljoonasta, jota mm. Putin & Larov syyttää kaikesta paskasta mitä maailmassa on tapahtunut, niin toivokaamme että Ukrainan sota nyt kestää vielä tovin. Nimittäin koko Venäjän viha kohdistuu sitten ... oiskohan SUOMEEN?
Hägglundin näkemys perustuu vahvaan visioon jossa Nato-jäsenyys haurastuttaa maanpuolustustahtoa koska seuraus tulee olemaan se ettei sotahulluja ja vaikeasti työllistettäviä lukuunottamatta juuri ketään enää kiinnostaisi nämä maanpuolustusasiat enää.
Nato on liian homo.
Jos ja kun Suomi liittyy Natoon, Ruotsi jää ulkopuolelle, koska sitä ympäröi natomaat.
Ehkä joskus, Gustav Hägglund kuitenkin muutti Nato kantaansa, syynä ”Venäjän idioottimainen hyökkäys”
Niin minäkin uskon. Hän kannatti sitä joskus, sitten ei kannattanut ja nyt varmastikin taas kannattaa. On loogista muuttaa kantaansa jos tilanteet ja olosuhteet muuttuvat, se on maamme etujen mukaista. Mutta älkää tuudittautuko etteikö Venäjä hyökkäisi myös Nato-maahan. Vaikka se tuhoaa itsensä, se ei välitä.
Hägglund yllättyi Naton laajenemisesta
Useassakin artikkelissa ilmenee, kuinka nykyisen suurvaltojen välisten jännitteiden uudelleen kärjistymisen juuret ovat 1990-luvulla tehdyissä ratkaisuissa. Sen sijaan, että Nato olisi lakkautettu Varsovan liiton tavoin ja Euroopan turvallisuusarkkitehtuuria olisi ryhdytty rakentamaan uudelta, tasavertaiselta pohjalta, Natoa ryhdyttiin laajentamaan kohti Venäjän rajoja, toisin kuin George Bush oli luvannut Mihail Gorbatšoville.
Naton laajentumista pitää keskeisenä virheenä esimerkiksi entinen Puolustusvoimain komentaja, kenraali Gustav Hägglund, jota Timo Hakkarainen on haastatellut kirjaan. Hägglundilla on aiheesta kiinnostavaa sisäpiirin kokemusta. Vuonna 1995 Hägglundin vieraillessa Los Angelesissa merkittävän yhdysvaltalaisen ajatushautomon Rand Corporationin miehet kysyivät häneltä, mitä mieltä hän on Naton laajentumisideasta.
”Olin aivan monttu auki. En ollut kuullutkaan tällaisista suunnitelmista”, Hägglund kertoo.
Tavatessaan Yhdysvaltojen silloisen puolustusministerin William Perryn hän kysyi tältä asiasta. Perry kertoi vastustavansa Naton laajentumista. Hägglundin mukaan presidentti Bill Clinton kuitenkin ratkaisi asian laajenemisen hyväksi tavattuaan Venäjä-pelkoisia puolalaisia.
”Voi sanoa, että maailma olisi nyt hyvin erilainen, jos Naton laajennuksen tielle ei olisi lähdetty, vaan vastakkainasettelun sijasta olisi pyritty kumppanuuteen”, Hägglund arvioi.
Hägglund siirtyi Puolustusvoimain komentajan paikalta EU:n sotilaskomitean puheenjohtajaksi, jossa hän toimi vuosina 2001–2004. Tuolloin hän kiinnostui ajatuksesta kehittää EU:lle ja Venäjälle yhteistoimintaa kriisinhallinnassa. Venäjän puolustusministeri Sergei Ivanov oli maininnut Venäjän voivan muun muassa selvittää kemiallisten aseiden alkuperää ja koostumusta, mihin EU:lla ei ollut kapasiteettia. EU:n sotilasesikunta kuitenkin tyrmäsi yhteistyöideat täysin, mikä on jäänyt vaivaamaan Hägglundia.
Turvatakuiden taustat
Hägglund arvioi skeptisesti Naton turvatakuita, jotka ovat Suomen Nato-jäsenyyden kannattajien argumentoinnin keskeinen perusta: ”Nato-sopimus ei takaa kenenkään turvallisuutta, vaan kyseessä on lupaus antaa sellaista apua, minkä auttajat itse näkevät tarpeelliseksi. – – Apu voi olla mitä hyvänsä, vaikka porkkanoita.”
Eduskunnan puolustusvaliokunnassa 20 vuotta vaikuttanut entinen kansanedustaja Jaakko Laakso (vas.) syventyy omassa artikkelissaan nimenomaan turvatakuisiin. Kun Naton perustamisesta neuvoteltiin, eräät Euroopan maat olisivat halunneet vahvan yhteisen ja automaattisen puolustuksen velvoitteen. Yhdysvallat kuitenkin torjui tämän, koska se ei halunnut joutua automaattisesti vedetyksi muiden maiden sotiin.
Turvatakuita eli Naton peruskirjan viidettä artiklaa on sovellettu vain yhden kerran: 11.9.2001 terrori-iskujen jälkeen, jolloin Yhdysvallat katsoi joutuneensa artiklassa tarkoitetun hyökkäyksen kohteeksi. Listan toimenpiteistä artiklan toimeenpanemiseksi laati Yhdysvallat itse. Yhdysvallat edellytti muilta mailta tukea Afganistanin-sotaretkelleen, jossa se kuitenkin itse oli pääasiallinen toimija eikä operaatiota toteutettu Naton lipun alla. Tähän liittyivät myös kohutut CIA:n pidätyskeskukset ja vankilennot, joita mahdollisesti tehtiin Suomenkin kautta.
Viidennen artiklan ymmärtäminen jalona ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” -lupauksena ei siis vastaa todellisuutta. Samoin se, että kaikilla mailla on yhtä paljon sananvaltaa, pätee vain muodollisesti, ei elävässä elämässä. Käytännössä artiklalla pyritään sitomaan muut maat tarvittaessa tukemaan Yhdysvaltojen toimia (isojen maiden, kuten Saksan ja Ranskan kohdalla tämä ei aina onnistu), kun taas Yhdysvallat on suvereeni päättämään, millä tavoin, jos mitenkään, se tukee muita maita näiden joutuessa hyökkäyksen kohteeksi."
Vakaus vaakalaudalla -kirja kirjoitettu 2017. Haastattelu voi olla vanhempikin. Tuolloin turvallisuuspoliittinen tilannekin oli toinen.
G.H. on 84v.
Kommentoin tämän keskusteluketjun kahta viimeisintä viestiä. On täyttä totta, että kun olemme NATON jäseniä niin ''maanpuollustustahto'' laskee entisestään ja tämä on täysin loogista eikä se ole kenellekkään mikään yllätys tässä asiassa. Kansalaisten ''korkea maanpuollustustahto'' on vain myytti ja sen hokeminen on idioottimaaista, koska nykykansalaiset ovat täysin ymmärrettävästi etääntyneet sodista ja maanpuollustuksesta verrattaessa vielä esim. 1950- ja 60-lukujen aikoihin. Nyky-Suomi ei ole minkään puolustamisen arvoinen vaan se on lähinnä eliitin puolustamista varten, mutta jos olisimme Sveitsin kaltainen täydellistä puoluettomuuspolitiikkaa harjoittava itsenäinen valtio se ehkä voisi olla puolustamisen arvoinenkin. Olen kuitenkin suuri NATO-jäsenyyden kannattaja ja siihen olisi pitänyt liittyä n. 20 vuotta tai aikaisemmin sen monien hyötyjen ansiosta, joita en ala sen enempää erittelemään, kun suuri enemmistö tälläkin keskustelufoorumissa tietää siihen liittyvät asiat.
Sotilasvalasta.
Voisiko joku kuitenkin ärsyyntyä siitä että sanoo häntä symboliseksi valapatoksi?
Kyllä, joku voisi helposti ottaa henkilökohtaisesti sanan “symbolinen valapatto”, vaikka tarkoitus olisi neutraali ja informatiivinen. Monet kokevat valan vannomisen hyvin henkilökohtaisena ja arvokkaana rituaalina, joten tällainen ilmaisu voi tuntua arvostelulta tai vähättelyltä, vaikka sitä ei olisikaan tarkoitettu niin.
Tästä syystä neutraali tapa on:
Käyttää pelkkää “symbolinen” ja “eettinen” -kieltä, ilman sanaa “valapatto”.
Korostaa, että valan rikkominen ei ole rikos eikä johda juridisiin seurauksiin.
Ohjata huomio lain ja vastuullisen toiminnan merkitykseen, ei siihen, että joku olisi epäonnistunut valassaan.
Esimerkiksi:
"Valasi on ennen kaikkea symbolinen ja eettinen lupaus. Juridisesti sillä ei ole suoria oikeusvaikutuksia, eikä sen rikkominen tee kenestäkään valapattoa. Tärkeintä on noudattaa Suomen lakia ja toimia vastuullisesti."
Tässä muodossa viesti välittää tiedon ja rauhoittavan näkökulman, mutta ei sisällä syyllistävää leimaa.