HS tänään:
"Sodista muistetaan yleensä voittajat, mutta myöskään häviäjiä ei kannattaisi unohtaa. Otetaan vaikka viime maailmansodat.
Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, sotaa halusi ehkä innokkaimmin Ranska, jonka sotainnon taustana oli häviö edellisessä sodassa Saksalle vuonna 1871. Ranskalaisilla oli hyvässä muistissa, kuinka Saksa raa’an sodan lopussa vielä nöyryytti heitä kruunauttamalla Saksan ensimmäisen keisarin Versaillesin palatsin peilisalissa, jonka katossa oli maalauksia Ranskan aurinkokuningas Ludvig XIV:n valloituksista Saksassa.
Ranska palasikin asiaan ensimmäisessä maailmansodassa, ja myös sen lopuksi päädyttiin Versaillesin peilisaliin. Sodan hävinnyt Saksa joutui allekirjoittamaan rauhansopimuksen, jota alettiin kutsua maassa ”häpeärauhaksi”. Sodan hävinneet saksalaiset eivät hekään jättäneet asiaa sikseen, vaan palasivat siihen parikymmentä vuotta myöhemmin sytyttämällä toisen maailmansodan.
SOTIEN jälkeen alkaneen Euroopan yhdentymisen tärkein tavoite oli sitoa vanhat riitapukarit toisiinsa niin, etteivät sodat toistuisi. Mutta samalla ehkä unohtui katsoa itään, jossa syntyi uudenlaisia häviäjiä.
Saksalainen kirjailija Hans Magnus Enzensberger kirjoitti vuonna 2006 radikaalista häviäjästä, joka ei pääse mukaan globalisaation voittokulkuun. Sen sijaan häviäjä eristäytyy muista, käy näkymättömäksi, vaalii harhakuvaansa, kerää energiaa ja odottaa hetkeään.
Hakematta tulee mieleen eräs KGB:n majuri Vladimir Putin, joka katseli avuttomana, kun Neuvostoliitto kaatui. Putin pelastautui pikkuvirkamieheksi Leningradin yliopistoon ja aloitti sitten määrätietoisen etenemisen päätyen Moskovaan presidentti Boris Jeltsinin oikeaksi kädeksi. Sitten Putinin hetki koitti: Jeltsin nosti hänet vuonna 1999 kaaoksen keskellä pääministeriksi.
MIKSI Putin on pysynyt vallassa? Yksi vastaus on, että hän on tehnyt häviäjistä voittajia. Monet venäläiset ovat tunteneet itsensä häviäjiksi lännen varjossa, ja Putin tarjoaa heille voittoja. Tšetšenian sota nosti Putinin kansan suosioon, Georgian sota sai venäläiset uskomaan Venäjän nousuun, ja Krimin valtauksen jälkeen mieliala oli melkeinpä hurmioitunut: Putinia tuki 85 prosenttia venäläisistä.
Ukrainan sota on melkein vääjäämätön jatke: kun Putinin kannatus alkoi heikentyä, hän tarttui hyväksi havaittuun keinoon.
Sotavoitot peittävät alleen ennen muuta talouden tappiot. Öljykassaa ei käytetä innovaatioihin eikä uudistumiseen, vaan se valuu aseisiin ja vanhoille suuryrityksille. Koulutukseen käytetään vain prosentti kansantuotteesta, ja panostus on puolittunut finanssikriisin jälkeen. Tavallisille venäläisille onkin traagisin tappio, että Venäjä hukkaa historiallisen tilaisuutensa taloutensa uudistamiseen.
MISSÄ on Putin? Hän istuu työhuoneessaan aivan kuin radikaali häviäjä, joka ei tunne muuta todellisuutta kuin oman häviönsä. Kokemansa nöyryytyksen hän heijastaa milloin mihinkin tarjolla olevista kuvitteellisista kohteista: ulkomaalaisiin, vääräuskoisiin, natseihin tai narkomaaneihin.
Häviäjä näyttää ulkopuolisesta yhä hullummalta, mutta omasta näkökulmastaan hän ei sitä ole: sen sijaan hän kokee olevansa oikeutettu mihin tahansa, ja juuri siksi hän on vaarallinen. Ainoa asia, joka hänet voi pysäyttää, on puhdas voima.
Ukrainan sota on suoraan radikaalin häviäjän pelikirjasta: sodan syyt ovat harhaisia. Mutta kun pommit putoilevat, on taisteltava.
Silti, vaikka tällä hetkellä tulevaisuus näyttää hyvin pimeältä, on myös yritettävä tehdä rauha. Juuri nyt on vaikea nähdä, miten se tehdään, mutta tärkeää olisi löytää ratkaisu, jossa sekä sodan voittajat että häviäjät voivat jollakin tavoin säilyttää kasvonsa."
Anu Kantola.
Kirjoittaja on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
"Sodista muistetaan yleensä voittajat, mutta myöskään häviäjiä ei kannattaisi unohtaa. Otetaan vaikka viime maailmansodat.
Kun ensimmäinen maailmansota syttyi, sotaa halusi ehkä innokkaimmin Ranska, jonka sotainnon taustana oli häviö edellisessä sodassa Saksalle vuonna 1871. Ranskalaisilla oli hyvässä muistissa, kuinka Saksa raa’an sodan lopussa vielä nöyryytti heitä kruunauttamalla Saksan ensimmäisen keisarin Versaillesin palatsin peilisalissa, jonka katossa oli maalauksia Ranskan aurinkokuningas Ludvig XIV:n valloituksista Saksassa.
Ranska palasikin asiaan ensimmäisessä maailmansodassa, ja myös sen lopuksi päädyttiin Versaillesin peilisaliin. Sodan hävinnyt Saksa joutui allekirjoittamaan rauhansopimuksen, jota alettiin kutsua maassa ”häpeärauhaksi”. Sodan hävinneet saksalaiset eivät hekään jättäneet asiaa sikseen, vaan palasivat siihen parikymmentä vuotta myöhemmin sytyttämällä toisen maailmansodan.
SOTIEN jälkeen alkaneen Euroopan yhdentymisen tärkein tavoite oli sitoa vanhat riitapukarit toisiinsa niin, etteivät sodat toistuisi. Mutta samalla ehkä unohtui katsoa itään, jossa syntyi uudenlaisia häviäjiä.
Saksalainen kirjailija Hans Magnus Enzensberger kirjoitti vuonna 2006 radikaalista häviäjästä, joka ei pääse mukaan globalisaation voittokulkuun. Sen sijaan häviäjä eristäytyy muista, käy näkymättömäksi, vaalii harhakuvaansa, kerää energiaa ja odottaa hetkeään.
Hakematta tulee mieleen eräs KGB:n majuri Vladimir Putin, joka katseli avuttomana, kun Neuvostoliitto kaatui. Putin pelastautui pikkuvirkamieheksi Leningradin yliopistoon ja aloitti sitten määrätietoisen etenemisen päätyen Moskovaan presidentti Boris Jeltsinin oikeaksi kädeksi. Sitten Putinin hetki koitti: Jeltsin nosti hänet vuonna 1999 kaaoksen keskellä pääministeriksi.
MIKSI Putin on pysynyt vallassa? Yksi vastaus on, että hän on tehnyt häviäjistä voittajia. Monet venäläiset ovat tunteneet itsensä häviäjiksi lännen varjossa, ja Putin tarjoaa heille voittoja. Tšetšenian sota nosti Putinin kansan suosioon, Georgian sota sai venäläiset uskomaan Venäjän nousuun, ja Krimin valtauksen jälkeen mieliala oli melkeinpä hurmioitunut: Putinia tuki 85 prosenttia venäläisistä.
Ukrainan sota on melkein vääjäämätön jatke: kun Putinin kannatus alkoi heikentyä, hän tarttui hyväksi havaittuun keinoon.
Sotavoitot peittävät alleen ennen muuta talouden tappiot. Öljykassaa ei käytetä innovaatioihin eikä uudistumiseen, vaan se valuu aseisiin ja vanhoille suuryrityksille. Koulutukseen käytetään vain prosentti kansantuotteesta, ja panostus on puolittunut finanssikriisin jälkeen. Tavallisille venäläisille onkin traagisin tappio, että Venäjä hukkaa historiallisen tilaisuutensa taloutensa uudistamiseen.
MISSÄ on Putin? Hän istuu työhuoneessaan aivan kuin radikaali häviäjä, joka ei tunne muuta todellisuutta kuin oman häviönsä. Kokemansa nöyryytyksen hän heijastaa milloin mihinkin tarjolla olevista kuvitteellisista kohteista: ulkomaalaisiin, vääräuskoisiin, natseihin tai narkomaaneihin.
Häviäjä näyttää ulkopuolisesta yhä hullummalta, mutta omasta näkökulmastaan hän ei sitä ole: sen sijaan hän kokee olevansa oikeutettu mihin tahansa, ja juuri siksi hän on vaarallinen. Ainoa asia, joka hänet voi pysäyttää, on puhdas voima.
Ukrainan sota on suoraan radikaalin häviäjän pelikirjasta: sodan syyt ovat harhaisia. Mutta kun pommit putoilevat, on taisteltava.
Silti, vaikka tällä hetkellä tulevaisuus näyttää hyvin pimeältä, on myös yritettävä tehdä rauha. Juuri nyt on vaikea nähdä, miten se tehdään, mutta tärkeää olisi löytää ratkaisu, jossa sekä sodan voittajat että häviäjät voivat jollakin tavoin säilyttää kasvonsa."
Anu Kantola.
Kirjoittaja on viestinnän professori Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mitä tehdä kun ystävä ei oikein kestä häviämistä ja mitä tehdä kun ystävä omii kaikki lelut, pikku kakkosessa käännytään nallen puoleen. Kts esim yleareena.
Jos aikomuksesi voittajana on nöyryyttää häviäjää, tapa se lopuksi. Muussa tapauksessa se tulee tappamaan sinut.
Tämä oppi ei näyttäisi menevän perille. Kerta toisensa jälkeen toistetaan samat virheet. Historian kirjoittavat voittajat aina voittajan näkökulmasta eivätkä voittajat kirjoita historiaa ikinä itselle epäsuotuisasta näkökulmasta.
Se mitä nähdään ja miten tulkitaan tänään reaaliaikaisesti median välittämänä, tullaan joskus tulevaisuudessa näkemään ja tulkitsemaan täysin eri tavalla. Toivottavasti. Ja toivottavasti tulevaisuuden sukupolvet tulevat siitä jotain oppimaankin.
Ja näinkö se menee?