Mieheni kanssa olen ollut yhdessä yli kymmenen vuotta. 8-vuotias tyttökin on meillä. Muuten ei ongelmaa, mutta mies ei vaan löydä paikkaa elämässään. Haaveilee koko ajan rikastumisesta (?). Hyppää työpaikasta toiseen. Kaikissa kiskuripalkalla (1200 e brutto kuussa enintään). Jokaisessa tekee myös omaan piikkiin ylimääräistä työtä eikä niistä edes vaadi korvauksia. Missään ei kuitenkaan viihdy pitempään, vaan sanoutuu aina irti ja etsii uutta ja "parempaa".
Myyntiedustajanakin ollut eikä tienannut mitään. Minä sain elättää. Pari vuotta myös yrittäjänä. Minulle unettomia öitä, kun yritin hoidella laskuja ulosottomiehen hengittäessä niskaan. Yritys loppui sitten ja siitä jäi vain hirveät velat. Nyt olisi taas uutta yritystä perustamassa. Minä kielsin, mutta tiedän miten siinä taas käy...
Minulla itsellä on hyvä työpaikka, kohtalainen palkka ja lomatkin aina kesällä ja talvella. Koskaan ei kuitenkaan ole rahaa lähteä mihinkään, kun saa maksella toisenkin velkoja. Yhteistä lomaakaan ei ole ollut ikinä. Lisäksi miehen ollessa aina töissä, jää kodin- ja lastenhoitokin aina minulle. Tuntuu, että on voimat lopussa tämän kituuttamisen takia... Ja jotenkin tuntuu, että työttömyydenkin hyväksyisi paremmin. Olisihan silloin sentään yhteistä vapaatakin aikaa joskus. Eikä sellainen yleensä kestä ikuisesti. Tämä tuntuu kestävän..
Mitä tehdä tällaisen miehen kanssa? Onko epäreilua tällaisten asioiden takia laittaa suhdetta katkolle, kun on se lapsikin. Voishan sitä paljon pahempiakin asioita tehdä?
Tai sitten pitää molemmat omat rahat, mutta eikö se ole kauhean hankalaa, jos pitäis esim. ruokia ostella aina vuorotellen, miettiä isompia hankintoja jne. Ja asiasta saisi joka päivä riidellä, kun tiedän, että sillä ei olisi koskaan kuitenkaan rahaa.
Eli auttakaa?? Itsellä on sellainen tunne, että jos lähden, niin ajatellaan että olipas se pirun ahne akka, kun raha-asioiden takia erosi. Jos taas jään, niin on sellainen tunne, että käytetään hyväksi.
Myyntiedustajanakin ollut eikä tienannut mitään. Minä sain elättää. Pari vuotta myös yrittäjänä. Minulle unettomia öitä, kun yritin hoidella laskuja ulosottomiehen hengittäessä niskaan. Yritys loppui sitten ja siitä jäi vain hirveät velat. Nyt olisi taas uutta yritystä perustamassa. Minä kielsin, mutta tiedän miten siinä taas käy...
Minulla itsellä on hyvä työpaikka, kohtalainen palkka ja lomatkin aina kesällä ja talvella. Koskaan ei kuitenkaan ole rahaa lähteä mihinkään, kun saa maksella toisenkin velkoja. Yhteistä lomaakaan ei ole ollut ikinä. Lisäksi miehen ollessa aina töissä, jää kodin- ja lastenhoitokin aina minulle. Tuntuu, että on voimat lopussa tämän kituuttamisen takia... Ja jotenkin tuntuu, että työttömyydenkin hyväksyisi paremmin. Olisihan silloin sentään yhteistä vapaatakin aikaa joskus. Eikä sellainen yleensä kestä ikuisesti. Tämä tuntuu kestävän..
Mitä tehdä tällaisen miehen kanssa? Onko epäreilua tällaisten asioiden takia laittaa suhdetta katkolle, kun on se lapsikin. Voishan sitä paljon pahempiakin asioita tehdä?
Tai sitten pitää molemmat omat rahat, mutta eikö se ole kauhean hankalaa, jos pitäis esim. ruokia ostella aina vuorotellen, miettiä isompia hankintoja jne. Ja asiasta saisi joka päivä riidellä, kun tiedän, että sillä ei olisi koskaan kuitenkaan rahaa.
Eli auttakaa?? Itsellä on sellainen tunne, että jos lähden, niin ajatellaan että olipas se pirun ahne akka, kun raha-asioiden takia erosi. Jos taas jään, niin on sellainen tunne, että käytetään hyväksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos asia olisi ollut päinvastoin ja joku mies olisi erehtynyt valittaamaan asiasta, niin hänet olisi ammuttu heti alas paskana kitupiikkinä. Alkuperäisen kaltainen tilanne on monelle miehelle tuttua, mutta eivät täällä valita, joten älä valita sinäkään.
En ole itse kuullut vastaavasta tilanteesta toisinpäin koskaan. Sen sijaan lukuisia tämäntyyppisiä suhteita on tuttavapiirissäni: yhdessä mies jopa ei viitsinyt hakea heti työttömyyskorvausta jäädessään työttömäksi. Vaimon piti sitten elättää miestä ja tytärtä käymällä opintojen ohessa töissä. Toisessa tapauksessa nainen myös kävi siivoamassa iltaisin ja opiskeli päivisin teki kaikki kotityöt, miehen mielestä kun ne olivat naisten töitä, vaikka olikin työttömänä...Nämä nyt toki ovat räikeimmät tapaukset tuttavapiirissäni, enkä silti halua langeta yleistämään.
Naisen logiikka-osastolla joku mies muuten valitti kun joutuu tekemään puolet kotitöistä ja kaikki "miesten työt", vaikka vaimo on työttömänä. Kyllä siellä enimmäkseen sympatiat olivat miehen puolella, niin olivat minullakin. Tottakai se tekee suurimman osan kotitöistä, joka on enemmän kotona. No tämä ei liittynyt sinänsä rahan käyttöön, mutta aika verrattavissa oleva asia.
Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen, aika hankalaa usein ajatellakin että mikä on kohtuullista. Mielestäni yleensä se, jolla on enemmän tuloja, osallistuu enemmän yhteisiin menoihin, ja molemmat sitten käyttävät omiinsa mitä jää niiden jälkeen. Hankala on kuitenkin tilanne jossa toinen ei tunnu saavan itseään niskasta kiinni eikä osaa ajatella järkevästi, niin kuin aloittajan mies. Sinänsä hän vaikuttaisi työteliäältä, mutta hieman utopistiselta, ja väärinhän on että toinen puolisoista joutuu maksamaan toisen velkoja. Uusi yritys on kuitenkin alussa ainakin aina kituuttamista, ja ihan ymmärrettävää että käy toiisen hermoille edes ajatella asiaa. Toista ja hänen haaveitaan ei kuitenkaan haluaisi tukahduttaakaan. Vaikea asia kaiken kaikkiaan! Jotakin asioista sopimista etukäteen tilanne tuntuisi vaativan: itse ehkä sanoisin puolisolle, että en enää maksa sinun velkojasi, ja jos haluat yrityksen, vanhat velat maksettava ensin pois ja sen jälkeen pärjättävä omillaan. Ehkä raakaa, mutta jos on jo tarpeeksi toisen puolesta maksellut, ei kai siinä muukaan enää auta.
Kerro lisää tapauksista, niin voi vähän miettiä mistä johtuu?
Kyllä minä sen ymmärrän, että jos esim. lapsia hoitaa kotona, niin tulot on huonot ja toinen joutuu elättämään. Tähän on tosin miehelläkin mahdollisuus. Ihan vapaasti vaan osia vaihtamaan. Eikä ne lapset ikuisuuksia kuitenkaan pieniä ole?
Työttömyydenkin ymmärrän, koska silloin normaali ihminen tekee sentään ne kotityöt ja työssäkäyvällekin jää vapaata aikaa. Jos ei tee, niin siinä on vikaa sekä miehessä että naisessa. Työllistämistoimenpiteet kyllä näissäkin tapauksissa joskus tulevat vastaan, eli töitä löytyy (tai periaatteessa pakotetaan)?
Pienen palkankin ymmärrän. On paljon aloja, joilla on pieni palkka. Pienipalkkaisillekin kertyy kuitenkin esim. kesäloma ihan lain mukaan.
Sitä en ymmärrä, että pieneen palkkaan ei kehdata pyytää edes tupokorotuksia tai korotuksia koeajan jälkeen, vaikka näin nimen omaan oli sovittu työsopimusta tehdessä. Sitäkään en ymmärrä, että lähes joka päivä ja viikonloppu tehdään ilmaista työtä työnantajalle. Tai käydään työmatkalla, eikä edes kehdata pyytää päivärahoja. Se oli huippu, kun oli tutullaan töissä 2 viikkoa lähes yötä päivää (tiedän, että oikeasti olikin), niin 10 tunnilta tuli vaan palkka... 7 euroa tunti.
Sitäkään en ymmärrä, että jos on päässyt johonkin työpaikkaan, missä maksetaan kuitenkin säännöllistä palkkaa, miksi sieltä pitää lähteä aina pois? Tavoittelemaan kuuta taivaalta esim, myyntiedustajan hommiin. JA kun niitä on kokeillut, niin mennä taas "oikeisiin" töihin, mutta taas hetken kuluttua alkaa haaveilemaan yrittäjyydestä. Sen mentyä penkin alle, taas on ollut normaali työpaikka (tai no kolme sellaista).
Viikko sitten kysyin vitsinä (tässä nykyisessä työpaikassa kun on ollut jo yli vuoden) että meinasitko taas irtisanoutua, että ei tule kesälomaa. Vakuutti että ei meinaa ja siitä KAHDEN PÄIVÄN kuluttua tuli kertomaan, että on pyydetty osakkaaksi yritykseen. Taasko alkaa sama painajainen ja kisailu ulosottomiehen kanssa? Taas pitää ottaa uutta lainaa ja vanhatkin on maksamatta. JA taas meni ne kesälomat (ja kaikki muu vapaa-aika) minultakin...
Yritykseen otetusta lainasta on myös suoranaista haittaa minulle. Saan taas ainakin seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi unohtaa esim. asuntolainan oton. Kymmenen vuoden päästä tyttömme on jo täysi-ikäinen, eli eipä sitä lainaa enää sitten viitsi ottaakaan. Itse olen yli 40 v, vau..
Eri asia olisi, jos näitä asioita, kuten yrittämistä kokeilisi eka kertaa, mutta kun jo toista kertaa... Ja kun tätä itsensä etsimistä on kestänyt jo yli 10 vuotta, eli loppuuko se koskaan, sitä vaan tässä mietiskelen. Yhdet verkostomarkkinointikamat tuolla nurkassakin muuten odottaa.. niihinkin piti liietä satoja euroja ja paketti on ollut avaamatta kohta 2 viikkoa....... et silleen. Kiva mies muuten - ei juo viinaa eikä käy vieraissa :-)
Tuo liippaa läheltä omaa tilannetta. 90-luvun lamassa 40-vuotiaalle informaatiotekniikan ”sekatyömiehelle” (eli sellaiselle, joka on tehnyt vähän kaikkea muttei ole fokusoitunut mihinkään) ei sitten millään löytynyt töitä, joten päädyin yrittäjäksi. Ei ollut helppoa sekään, mies tuntee itsensä luuseriksi. Apinoitahan me pitkälti olemme, ja apinalaumassa vain alfauros parittelee. Evoluutio siis suosii geenejä, jotka tekevät miehestä seksuaalisestikin passiivisen, ellei hän koe olevansa johtopaikalla. Ja jos muutaman kymmenen vuoden koulutus ja muutaman miljoonan vuoden geeniperintö ottavat mittaa toisistaan, niin arvatkaa kumpi voittaa? On siinä kierrettä. Kun mies ei koe menestystä töissä, hän ei koe sitä kotonakaan. Ja kun hän ei menesty kotona, hän ei näytä houkuttelevalta työhönottajankaan silmissä. Lopetin yrittäjänä olemisen kun sain koulutustani vastaavan kunnon työpaikan, koin menestystä ja seksihalutkin lisääntyivät.
Sikäli kun minun kokemuksestani on mitään iloa, suosittelisin miehellesi normaalia ja pysyvää työsuhdetta toisen palveluksessa yrittäjänä toimimisen sijasta. Silloin saisi edes työttömyyskorvausta, yrittäjä ei saa sitäkään, ainakaan ellei liity kallishintaiseen kassaan. Työvoimatoimisto voinee auttaa. Sinun tehtäväsi on rohkaista häntä pienistäkin askelista, jottei hän koe itseään luuseriksi.