haluan vain kaikille sanoa jotka empii ottaako exän takaisin, että minä otin ja meillä menee ihan mahtavasti!Harkinta-ajalla ollaan vielä, mutta tuntuu että ollaan puhumalla ja puhumalla taas selvitty meidän n. kahden vuoden kriisistä johon liittyi ihan kaikkea kamalaa, pienet lapset valvottivat,ei yhteistä aikaa, tappelua väsyksissä ja kertakaikkiaan emme sietäneet toisemme naamoja. Neljä kuukautta erillään asuminen, terapiassa käynti sai meidät huomaamaan että emme voi elää ilman toisiamme ja aidosti olemme kaivanneet tätä tunnetta takaisin jonka joskus kadotimme. Uskokaan vain että sydämeni tykytti kuin vastarakastuneella kun ukkoni toi minut töihin ja heilautti iloisesti kättään mennessään.On hyvä päivä olla töissä.Kiitän jumalaa siitä etten antanut periksi liian helposti, mies on ylpeä siitä että mitä hän tekikään minä voin hyvin,itsetuntoni on huipussaan,mies katuu mutta on aidosti onnellinen että annoin mahdollisuuden,lapset voivat hyvin kun saivat isänsä kotiin, olemme kaikki onnellisempia kuin koskaan-yhdessä.
hei kaikille!
hyvin menee
162133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ihanaa lukea positiivista viestiä...
Nauttikaa toisistanne, upeaa että löysitte "yhteyden" takaisin.
Aurinkoista kesää teille!!
kävi hyvin. Minä olen itse yrittänyt kaikkeni, mutta se ei valitettavasti riittänyt. On niin ihanaa kuitenkin lukea, että joku on onnistunut. Onnea!
Niin, periksi en antanut,tosin en miestäni pakottanut mihinkään kun kerran lähti. jatkoin elämääni lasten kanssa, tietäen sen että mies teki kamalan virheen.Surin oman aikani ihan kauheasti,sairaslomaa ja laihduin kovasti. Lasten vuoksi jaksoin jatkaa ja jatkoinkin.Etsin uusia harrastuksia ja sain elämäniloni takaisin,mieskin huomasi että nalkuttava akka olikin muuttunut siksi entiseksi iloiseksi naiseksi masennuksen keskeltä, joten rupesin kiinnostaan miestä siinä määrin että halusi itse tulla keskustelemaan jatkosta...keskusteltiinkin siinä sitten viikko- toista ja mies myönsi että olen itseasiassa sinuun krviani myöten rakastunut-kuten minäkin häneen. Olen jatkanut uusia harrastuksia, olen saanut tilaa hengittää-mies hoidellut lapsia kun olen käynyt lenkillä ja illat on sitten meidän yhdessä oloa.Ollaan kokkailtu kun lapset nukkuu ja juteltu. Ollaan käyty elokuvissa ja treffattu ruokkiksella. Hurjan romanttista, ei me tällaista ole tehty vuosiin.Mies ei malta olla suukottelematta ja hymyilee nukkuessaankin.
että kaikkeni yritin ja rakastan, mutta tuulimyllyjä vastaan on turha taistella. Jotenkin tuntuu niin turhalta hukata tämä rakkaus, kun tiedän, että ei tällaista joka päivä tunne. Mutta jos toinen ei enää halua jatkaa, niin enhän voi häntä pakottaa. Elämän on jatkuttava, mutta vielä olen säröillä. Jokainen päivä tuntuu niin turkasen raskaalta. Muistakaahan hoitaa suhdettanne ensihuumankin jälkeen....Rakkaudesta ken voimansa saa.....
Meillähän oli vielä 7-vuoden kriisikin. Mies jo tokaisi että eihän tämmösiä kriisiaikoja ole enää tulossa, ei halua enää että mikään menee näin solmuun enää.Ollaan luvattu pitää toisistamme huolta mikä unohdettiin näinä vaikeina vuosina. Itse olin kun mies tuli takaisin aika kriittinen ja varovainen-en uskaltanut antaa sydäntäni uudestaan, ja erit osoitteetkin meillä on vielä varmuudeksi (minulle), mutta eiköhän jos tämä tästä näin mukavasti menee niin kaikki loksahda paikoilleen.
saman verran vuosi meilläkin oli takana...Siihen samaan syssyyn oma kriisi. En voi kuin toivoa, että tälla kaikella on tarkoituksensa ja sydänkin toipuu ja pystyn löytämään uuden elämänkumppanin, jota voi rakastaa ja hän rakastaisi minua. Ihanaa kevättä teille!Olette onnen ansainneet.
että olette onnistumassa yhteen paluussanne? Oliko pettäminen kuvioissa jossain vaiheessa? Itse kamppailen myös näiden kysymysten kanssa, tosin meillä on päällä se 14-v. kriisi, (7 vuoden sykleissä kun tuntuu menevän...) En tiedä uskallanko "avata sydäntäni uudestaan", koska sitä on niin julmasti satutettu, mutta tunteet ex.ään ovat edelleen syvät ja ketään muuta en halua, niin vaikeaa!!!
Aurinkoista kevättä Teille, hoitakaa suhdettanne, että ette ole 7 vuoden päästä samassa pisteessä ;)
Mieheni jäi pettämisestä rysän päältä kiinni.Olemme nyt puineet miksi siihen tilanteeseen tultiin.Ei kukaan oleta että anteeksi voisi antaa noin vain, sen eteen tehdään töitä nyt täysillä.Kun hoetaan että pettäjä pettää aina niin jos näin kävisi että mies tekisi vielä sellaista niin itse olisin jo varmaan paremmilla vesillä kuin ensimmäisellä kerralla. Tiedän että olisin pärjännyt lasten kanssa yksinkin. Ja elämä olisi ollut ihan elämisenrvoista ilman miestäkin. Nyt vain asiat ovat näin hyvin, lasten-minun ja miehen parhaaksi joka on oikeastaan mitä kultaisin aviomies-paras kaverini-ja paras isä lapsille mitä ajatella voin. Osaan olla ihan rauhallinen ja ktsoa miten tämä tilanne tässä etenee, nyt tuntuu hyvältä-toivottavasti myös huomenna.
Meillä on samanlainen tilanne. Ei tosin ole vielä ihan yhtä pitkällä, mutta pitkälle yritämme mahdollisesti päästä. Itse myös tiedän, että olisin pärjännyt erittäinkin hyvin lasten kanssa ilman miestäni, mutta halusin antaa meille vielä mahdollisuuden. Mies ei ole kaikesta vielä aivan varma, mutta haluan antaa hänellekin miettimisaikaa. Turha hätiköidä, koska muutoin saattaa tulla kaduttavaa.
kuin katua. Meilläkin niin paljon pelissä että oma psykologi rohkaisi mua vielä katsomaan peli loppuun. Nytkin ajattelen että jos olisi ollut enemmän pokkaa olisin pamautellut ovet ja ikkunat kiinni ukolta, mutta otin toisen vaihtoehdon-jos täsät nyt jotain opittaisiin ja saataisiin suhteeseen takaisin se mitä se oli ollut. Tietysti ihminen muuttuu-niin minäkin, mutta meillä rakastaminen oli unohtunut kaiken keskellä jonnekkin. Tottui toiseen ja oli helpompi olla huonolla tuulella ja väsynyt kuin alkaa panostamaan suhteeseen. Ajatteli aina että kyllä se tästä kunhan lapset kasvaa...mutta ei se niin mene, täytyy hoitaa keskinäistä suhdetta-mieskin tarvitsee tosi paljon hellyyttä-varsinkin kun kaksi lasta tuli peräkkäin eikä mulle jäänyt yhtään aikaa ajatella miehen "tarpeita" tai omiakaan. Seksiä ei liitossamme ollut lähes kahteen vuoteen-ei minua kiinnostanut-mies olisi kyllä halunnut-minua kun rakasti.Rakastin minäkin mutta en osoittanut sitä koskaan, en juuri lapsillekkaan. Oli synnytysmasennusta ja muuta-tuntui ettei mua kukaan tai mikään saa koskaan terveeksi.
ja nämä pettämiset (2 kertaa, jotka tiedän...?, epäilen varmasti lopun elämäni) 7 vuoden välein. Nyt olen saanut elämän "kulkemaan" lasten kanssa ja kaikki viralliset asiat on hoidettu. Tuntuu niin pahalta, kun ihminen jota rakastaa, voi tehdä jotain näin typerää. Itse en ole näiden 14-vuoden aikana ajatellutkaan pettäväni ja nyt tunnenkin itseni jollain tavalla riittämättömäksi, kun hän on sitä toistamiseen tehnyt.Olemme puhuneet myös todella paljon, mutta emmin, koska pärjään näin yksinäänkin aivan hyvin. Ensimmäisellä kerralla vannoin itselleni, että jos toinen kerta tulee, avioero heti! Nyt vuoden harkinnan jälkeen se on laitettu vireille ja pahalta tuntuu. En itse oikein osaa ajatella ns. vapaata suhdetta. Toisaalta uskon, kun (ex)-mieheni sanoo rakastavansa minua, hullunkurista, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan... Se mikä ei tapa niin vahvistaa...Kaipa se aika näyttää, mihin päädymme.
Teille toivotan Onnellisia aikoja edelleen!
harkinta-ajalla nimimerkille.
Olen aikoinani pettänyt miestäni ja meille tuli ero. Olimme niin kaukana toisistamme. Emme osanneet keskustella. Se miksi petin, johtui siitä, etten saanut rakkautta. Mutta siinä vaiheessa minun olisi pitänut puuttua asiaan ja keskustella ja kertoa, miltä minusta tuntuu. Sen sijaan ajauduin vieraaseen syliin. Silti vieläkin voin sanoa, että rakastin silloin miestäni. Erosta on seitsemän vuotta ja minulla pari epäonnistunutta suhdetta takana. Näissäkin suhteissa oli paljon hyvää, mutta en minä ainakaan saanut osakseni oikeaa rakkautta. Jos mahdollista, yrittäkää vielä yhdessä, sillä kaikki suhteet ovat omalla tavallaan vaiketa ja niiden eteen pitää tehdä töitä, niin uusien kuin nykyistenkin. Sen kuitenkin opin, etten koskaan enää petä ja sen myös pidän.
Niin, pettää aina voi, mutta silloin väistämättä rikkoo palasen itsestään. Aika julma luonne täytyy olla, jos sen jälkeen voi puolisoaan silmiin katsoen vakuuttaa rakastavansa tätä yli kaiken.
Toisaalta pettämiseen ei tarvitse olla yksin syypää. Jos puoliso on kylmä, luonnostaan ihminen hakee, ennemmin tai myöhemmin toista syliä.
Eli on hyvin julmaa olla kylmä puolisolleen, mutta kuitenkin vastustaa eroa.
Mieheni jäi myös kiinni "rysän päältä", satuin näkemään hellän tekstarin.Ensin tietenkin mieheni vannoi ja vakuutti, että ovat vain pelkästään"kavereita", seuraavaksi jo "henkiystävä" ja sitten lopulta oli pakko myöntää, että olivat menneet pitemmälle.
Mieheni sanoo, että nainen on hänelle tällä hetkellä tärkeämpi, kuin minä.Sanoo välittävänsä minusta, mutta toisesta enemmän.
Lähti pois kotoa pari viikkoa sitten.Ei ensin vastannut puheluihini eikä viesteihin.Kertaakaan ei ole minulle soittanut, en edes tiedä, missä on yönsä.Sanoi etsivänsä asuntoa, yksinään.
Yritän koota sydämeni pirstaleita ja hoitaa yhteisen kodin asioita, jotka mieheni jätti minulle "lennosta".Lapset ovat jo aikuisia, onneksi, mutta silti hekin kärsivät suunnattomasti puolestani.Kilot on karissut, lähes 8, koska en pysty syömään kuin vähän väkisin.Kuljen kuin tsombie huoneesta toiseen osaamatta tehdä yhtään mitään.Ystävieni tuella olen jotenkin selvinnyt päivästä toiseen.Nukun unilääkkeiden avulla, syön rauhoittavia, etten koko ajan itkisi.Tämä on sellainen helvetti, että oksettaa.
Joka päivä odotan, että mieheni tulisi käymään ja pystyisimme asialliseen keskusteluun.Ne kerrat kun on käynyt ovat päättyneet hirveeseen riitaan.
Yritän kyllä hillitä itseäni, mutta se on pirun vaikeeta.MINUA on petetty, minun kuuluu saada olla VIHAINEN.Itken huudan ja raivoan.Tämä on varmasti omiaan ajamaan miestäni yhä tiiviimmin toisen luo.Tiedostan sen, mutta se ei auta siinä kauhean tuskan keskellä, missä nyt olen.
Olkoon tilanne ja lopputulos ihan millainen tahansa, voisi mieheni käyttäytyä aikuismaisemmin, ja ainakin vastata viesteihini (osaahan hän niitä sille huoralleenkin lähettää)tai puheluihin.MIksi hän pakenee?
täällä. Mieheni uskottomuus (ainakin toinen kerta) paljastui marraskuussa. Koska mies halusi jatkaa seurusteluaan (toinenkin osapuoli on naimisissa)täysin avoimesti jätin muutaman viikon kuluttua avioerohakemuksen yksin. Mies ei "jaksanut" keskustella asiasta kun minulla oli kova puhumisen tarve, joten muutti vanhempiensa kesämökille asumaan vuoden alussa. Panin hänet valitsemaan: joko yritämme yhdessä tai jos hän haluaa jatkaa seurustelua toisen kanssa on parasta muuttaa pois. Olemme olleet 30 vuotta naimisissa, lapset jo aikuisia. Kävimme 2 kertaa yhdessä terapiassa. Terapeutti oli hyvä vetämään keskustelua ja jotenkin näin niin selvästi mieheni (55 v) keskenkasvuisuuden, suorituksiin ja arvostuksen hakuun suuntautumisen.
Parin viikon kuluttua muutan omaan asuntoon, jätän kaiken tähän vanhaan kotiin sillä haluan aloittaa uuden elämän ilman menneisyyden painolastia. Lapset ovat arvokkainta, mitä minulla on ja he eivät ole hyljänneet. Mies ei ota minuun yhteyttä, valehtelee kuten on jo vuosia valehdellut. Tiedän, että vetäytymisen takana on suuri syyllisyys: on helpompaa paeta rakastumisen huumaan kuin käsitellä ja kohdata tosiasiat.
Joulukuussa sain vahingossa käsiini mieheni sille toiselle naiselle lähettämän sähköpostin. Olin siihen asti surrut sitä, että mieheni antaa sille toiselle naiselle sitä, mikä olisi kuulunut minulle. Kirjeen lukemisen jälkeen tajusin, että eihän minulle riitä tuollainen "teinirakkaus", olisin halunnut jotain enemmän: aikuista rakkautta, läheisyyttä, lämpöä, jakamista, avoimmuutta ja luottamusta. Samoja oireita on ollut kuin sinullakin, työn ja yhden "pelastusrengasystävän" avulla olen jaksanut päivästä toiseen. Harkinta-aika päättyy tämän kuun lopussa ja jätän myös toisen vaiheen hakemuksen, ositukset tehty ja mies on maksanut sen, mikä minulle kuuluu. Ihan viime viikkojen aikana hän on soittanut minulle muutaman kerran ja kysynyt kuulumisia. Sen toisen naisen oma avioeron haku (jonka piti olla vain ajan kysymys) tuntuu kestävän ja viipyvän... Mies on itse soppansa keittänyt enkä minä ole velvollien lohduttamaan häntä sydänsuruissaan. Uskon ja toivon, että muutto omaan kotiin helpottaa ja vähentää näitä unettomia öitä (jollaista nytkin vietän).
Hei. Kerrotko miten olet päässyt yli miehen pettämisen ? Etkö tuntenut missään vaiheessa vihaa, katkeruutta tai häpeää ?
Meillä tilanne nyt samankalainen; mies sanoi nukkuvansa naisen vieressä !!! En tiedä miten pääsen yli tästä, otanko äijän takaisin ja yritämme uudelleen ? Rakastan ihan liikaa, joten sen takia olen heikko.
Itseäni vain voin syytellä, miksi en antanut miehelle lämpöä ja läheisyyttä, "kylmä" olin muutaman kuukauden kun väsymys ja uudet työt painoi mieltäni.
Olen tällä hetkellä aika poikki..