Kohta kannattaa ostaa venäläisyritysten osakkeita?

Kunhan avaavat pörssinsä niin kurssit romahtavat, silloin saa pilkkahintaan venäläisfirmojen osakkeita. Eikö ole hyvä suunnitelma?
12155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Gazprom ja Sberbank tulevat ensimmäisinä mieleen, mitä muita yrityksiä kannattaa sillä silmällä katsoa? Laaja hajautus eli vähintään kymmenen eri alan yritystä.

Äänestä

Lukoil, Norilsk Nickel ja Yandex ovat ainakin minulla ostoslistalla, toki myös Gazprom ja Sberbank. Turha tässä on hötkyillä, kunhan pörssin avaavat ja länsimaiset sijoittajat pää märkänä myyvät kurssit romahtavat entisestään, silloin laitan ostohousut jalkaan!

Äänestä

Mahdollisuus tulevaksi miljonääriksi.

Äänestä

Oston jälkeen osakkeesi kansallistetaan.

Äänestä
  • Höoö, höpö, eikä kansallisteta, ei Putin ole kommunisti vaan oikeistolainen.

    Äänestä

Tänä vuonna kun ostaa niin 10-15 vuoden kuluttua tekee helvetin kovan tilin. Itse aion laittaa sata tonnia perintörahoja venäläisyhtiöihin, viimeistään 15 vuoden kuluttua on noussut niin paljon että voin viisikymppisenä jäädä töistä pois. Toki teen aina silloin tällöin keikkaa, ei sitä aivan kokonaan viitsi työntekoa lopettaa kun siitä kuitenkin pitää.

Äänestä
  • Hyvä suunnitelma, harmi kun ei ole sataa tonnia.

    Äänestä

Venäjänsijoituksissa on aina riskinsä, mutta jos kympin-pari sijoittaa, ei haittaa vaikka ne rahat menisikin. Mutta jos sattuu osumaan johonkin oligarkkien yritykseen, voitto voi olla 1000-kertainen.

Äänestä
  • Voiko Venäjä valtio kansallistaa länsimaisten omistajien osakkeet? Venäläisten ja niiden maiden kansalaisten jotka eivät pakotteisiin osallistu omistukset jätetään rauhaan mutta suomalaisten omistuksen valtio vie, voiko niin tapahtua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voiko Venäjä valtio kansallistaa länsimaisten omistajien osakkeet? Venäläisten ja niiden maiden kansalaisten jotka eivät pakotteisiin osallistu omistukset jätetään rauhaan mutta suomalaisten omistuksen valtio vie, voiko niin tapahtua?

    Tuo riski on hyvin suuri.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voiko Venäjä valtio kansallistaa länsimaisten omistajien osakkeet? Venäläisten ja niiden maiden kansalaisten jotka eivät pakotteisiin osallistu omistukset jätetään rauhaan mutta suomalaisten omistuksen valtio vie, voiko niin tapahtua?

    Kyllä voi. Ja sitten joku oligarggi ostaa sen halvalla pois ja bye bye fyrkallesi

    Äänestä

Kannattaisikohan ottaa velatonta asuntoa vastaan sijoituslainaa, 50 tonnia saisi helposti, laittaisi ne venäläisiin osakkeisiin, nehän voi vaikka kymmenkertaistua kymmenessä vuodessa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kunhan avaavat pörssinsä niin kurssit romahtavat, silloin saa pilkkahintaan venäläisfirmojen osakkeita. Eikö ole hyvä suunnitelma?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu