Venäjän pakotteita tullaan vielä kiristämään, vaikka nykyisilläkin venäjän talous tulee kaatumaan, rupla kaatui jo ja samoin pörssi.
Parin viikon sisään karu todellisuus iskee venäjällä siihen tavalliseen kansaan ja iskee rajusti.
Pakotteista johtuen:
-Joutuvat kohta lopettamaan maan sisäisen lentoliikenteenkin kokonaan.
-Kulutustavaroiden hinnat nousevat rajusti kun viimeisiä varastoja myydään, eikä uusia tule.
-Joutuvat kohta julistamaan sotatilalain, jotta pystyvät pitämään kansan venäjällä.
-Länsi on jo jäädyttänyt satoja miljardeja ryssien jemmarahaa, toivottavasti ne menevät Ukrainan jälleenrakentamiseen.
-Paljon muutakin hämärää omaisuutta on jo takavarikoitu ja se jatkuu.
-Valtaosa ulkolaisista sijoituksista on jo poistunut maasta, siinä sai venäjä pataansa miljardien edestä.
Tässä nyt heti mieleen tulevia varmasti on paljon muutakin joten täydentäkää listaa.
Parin viikon sisään karu todellisuus iskee venäjällä siihen tavalliseen kansaan ja iskee rajusti.
Pakotteista johtuen:
-Joutuvat kohta lopettamaan maan sisäisen lentoliikenteenkin kokonaan.
-Kulutustavaroiden hinnat nousevat rajusti kun viimeisiä varastoja myydään, eikä uusia tule.
-Joutuvat kohta julistamaan sotatilalain, jotta pystyvät pitämään kansan venäjällä.
-Länsi on jo jäädyttänyt satoja miljardeja ryssien jemmarahaa, toivottavasti ne menevät Ukrainan jälleenrakentamiseen.
-Paljon muutakin hämärää omaisuutta on jo takavarikoitu ja se jatkuu.
-Valtaosa ulkolaisista sijoituksista on jo poistunut maasta, siinä sai venäjä pataansa miljardien edestä.
Tässä nyt heti mieleen tulevia varmasti on paljon muutakin joten täydentäkää listaa.
Vastaukset 122
Vanhimmat
Lisätään nyt ainakin se että onnistuivat tuhoamaan välit länteen pitkäksi aikaa, ken ties lopullisesti.
ryssillä voi olla mahdollisuus nousta suosta vain yhdellä tavalla seuraavien sadan vuoden kuluessa, paloittelemalla venäjä aidosti demokraattisiksi osiksi joiden nimissä ei mainita venäjää.
Vaikuttaa ihan todennäköiseltä vaihtoehdolta, sillä eihän nykymuodossa ole jatkomahdollisuuksia.
Voimapolitiika saa aina rispektiä aikanaan. :)
Sää oot kuule Nato-Tahvo nero.
Toki näin, vaikkakin ryssän talous kyllä romahtaa ja konkurssikin tulee, mutta siitähän me kaikki olemme vain iloisia.
Mutta saihan edes kerran pullistella vai mitä?
Voi toki herättääpelkoa, mutta sillä ei luoda ystävyyttä!
Oikein!
Juupa juu
Ulkomaisia sijoituksia ei ole poistunut maasta kun Venäjä on estänyt sen ja pakotteet ei vaikuta sen enempää Venäjän talouteen kuin Suomenkaan talouteen ilman pakotteita. Ulkomaisten yritysten poistuminen taas luo uutta venäläistä yritystoimintaa Venäjälle.
Kyllä on ja valtaosa on lähtenyt lopullisesti.
Ja sitä uutta yritystoimintaa taitaa edustaa nyt viikon sisään syntyneet puoli miljoonaa uutta työtöntä?
Kun Mersu, Ferrari ja Porche poistuvat, Ladojen tuotanto nousee uuteen kukoistukseen.
Venäjän liikennelentokonekalustosta 3/4 on länsimaisia vuokrakoneita. Ne voidaan valtiollistaa, mutta varaosia niihin Venäjä ei kykene valmistamaan. Eivät lennä pitkään.
Sama koskee periaatteessa kaikkia investointeja ja länsimaista tekniikkaa. Vähän aikaa voidaan räpistella ja sen jälkeen niet rabota.
Maksetaanko sinulle noin älyttömistä jutuista?
''Ulkomaisia sijoituksia ei ole poistunut maasta kun Venäjä on estänyt sen''
No eipä tuo ehtinyt mitään estämään ja hyvä niin.
Kai tajuat että jos olisi varastanut ulkolaisia sijoitusvaroja niin olisi samalla varmistanut sen ettei kukaan tule ikinä sinne latiakaan sijoittamaan?
Arvaas miten venäjän käy kun energiakauppa länteen oikeasti kuolee, eikä sijoituksia tule mistään?
Aina noita pakotteita on kierretty jollain tavaalla.
"Lännen" moraalittomuus on tosiasia. Raha tai muut edut ratkaisee ainaa.
Kyllähän se kiertokin voisi onnistua jos joku piittaisi vähäkään venäjästä, vaan kun ei piittaa.
Venäjä tulee jäämään totaalisen yksin pitkäksi aikaa vielä sodan jälkeenkin.
Lännessä tunnetaan sana moraali. Venäjällä valheen synonyymi.
Venäjä on taas estänyt......
Niin se reppana jaksaa uskoa venäjän kaikkivoipaisuuteen, tulee karu herätys kun ne silmät joskus aukeavat.
Palaa kivikaudelle
Palaa kivikaudelle. Mene Natoon.
Kerrohan ihan omin sanoin että mikä se Nato on ja missä se sijaitsee, kai sinä sentään sen tiedät kun kehotat sinne menemään?
Pidetään nyt mielessä se vanha totuus, maailma ei tarvitse venäjää mihinkään mutta venäjä tarvitsee maailmaa joka asiaan.
Niin että onhan se aika selvä kenen käteen se musta pekka taas jäi.
Ai Jaa
Näin on....
Mutta!
Sitten rys.................sä vetää ÄSSÄN hihasta ja se on "länsi" tiltu sormi avoimessa perseessään, vaikkei talouspakotteita pantukaan.
Eipä taida tuokaan onnistua, katsos kun teidän ryssien tavat tiedetään ja jatkossa niihin varaudutaan paremmin.
Saatte leikkiä ihan omilla ässillänne.
Ehkä sillä on eri isänmaa kuin meillä suomalaisilla?
No Suomi se ei ole ainakaan.
https://www.youtube.com/watch?v=Dw5oEJo5YP8
On ne venäläiset pelottavan nokkelia poikia.
Mahtoi ruudinkeksijällä olla voittajaolo heti finaalin jälkeen, jos nyt jotenkin tajusi tapahtuneen???
Triljoonan ruplan seteli olisi hauska keräilyesine.
No eiköhän Putin sellaisen kohta järjestä!
Niin onhan se melkein kahden euron arvoinen.
On tänään, huomisesta en sano mitään.
On niin jyrkkä se syöksy.
"Makustellaan vähän tutkittua tosiasiaa."
Suomi on nettomaksaja (Kärsijä).
Sitten kun kaupoista loppuu taas paskapaperi, niin kerro sitten miltä maistuu?
"Makustellaan vähän tutkittua tosiasiaa."
Ja niinhän siinä taas kävi, että kaikkien Nato Tiltujen mukaan maistuu vain ja ainoastaan "vaipalta".
"Makustellaan vähän tutkittua tosiasiaa."
Natossa ol taas TUTTU etusormen maku. kommentoi vakiopalstalainen moloch horridus. :)
Kas vain, taas on sensuuri vienyt vastukset ryssän viisasteluihin.
Ylläpitoko noita suoltaa?
Ottakaa niitä kuvakaappauksia niin selvitetään asia.
Hienosti kulkee Putin laiton hyökkäyssota, mikään ei etene mihinkään ja nyt on ongelmaksi asti sitten sotilaskarkureita, raskaimpien arvioiden mukaan ryssä on jo teloittanut satoja karkureita.
Se armeija on kohta täysin kapinassa ja sitten nähdään kuka siellä ampuu ja ketä?
Sellaista voi sattua kun vähäpäiset riehuu laittomalla rosvoretkellä.
Venäjän armeijassa kapinoivat ovat sankareita,kun eivät suostu pahanpalvelijoiksi.
No se hyvä puoli koko jutussa on se että venäjän talous on jo syöksykierteessä ja rupla arvoton, kaikki kuvitellut kaveritkin ovat jo haistatelleet ihan julkisesti.
Taitaa reppanat joutua etsimään ryssälle kavereita jo muilta planeetoilta.
Puolustusliitto Nato eli Pohjois-Atlantin puolustus sopimus (Treaty).
Naton päätehtävä on turvata sen jäsenten yhteisiä arvoja, joita ovat demokratia, yksilönvapauksien kunnioittaminen, oikeusvaltio ja kiistojen rauhanomainen ratkaisu. Näihin tavoitteisiin päästään jäsenmaiden keskinäisen solidaarisuuden avulla. Nato huolehtii jäsenmaiden turvallisuudesta ja poliittisesta vapaudesta viimeisenä keinona sotilaallisella puolustuksella.
Ikävä kyllä Ukraina ei hakenut rauhan aikana Natoon. Olisiko nyt Suomen aika hakea ajoissa Natoon?
Natossa on myös se hyvä puoli, että sieltä voi erota. Hakeminen kestää yleensä noin vuoden. Viro suosittelee Natoa. Venäjästä on äärimmäisen vaikea erota (itsenäisyyssota).
On aivan selvää, että roisto-valtiot uhkailevat ”Jos liitytte NATOon, niin kostan”.
Tosiasiassa roisto uhkailee vain silloin, kun ei pysty muuhun. Roisto-valtio on aina hiljaa, kun se oikeasti suunnittelee pahan tekoa, jottei sitä yllätetä pahan teossa.
Roisto valtio aloittaa usein miten sodan panettelulla, valehtelulla, vääristelyllä, pienillä roistoteoilla.
No nythän ryssä on yksin koko maailmaa vastaan ja sen uhkaukset yhtä vakavasti otettavia kuin lupauksetkin, ei niiden pitäisi aiheuttaa edes keskustelua.
Kyllä nyt pitäisi tosiaan liittyä ja katsoa mihin se ryssän kantti riittää, muuhun kuin ulinaan.
Tulevalla viikolla lisää ilonaiheita.......
No pääasia että venäjän asemaa kurjistetaan lisää.
Saavat pistää vauhtia niiden sotakorvausten maksuun, sillä länsi lopettaa vielä tällä vuosikymmenellä kaiken energiakaupan venäjän kanssa, siis ihan kaiken.
Ja sitten sieltä maksetakaan yhtään mitään.
Täytyy myöntää että arvostan lännen päätöstä.
"Makustellaan vähän tutkittua tosiasiaa."
Polttoaineiden hinnat nousevat rajusti ja diesel litran ennustetaan kmaksavan vuoden loppuun mennesssä jo 3 €/l USA:n ja Naton pakotteisen takia.
Vaika raakaöljyn hinta laskisi, niin polttoaineisen pumppuhinnat jäävät tuolle huippukorkealle tasolle.
Kovin on pieni hinta saatanan tuhosta.
Ja säästöä saadaan kun lopetetaan sossurottien ruokkiminen, se on täysin turha juttu ja maksaa satoja miljoonia.
Olen valmis luopumaan autosta lihasta ja tarvittaessa vaikka hengestäni jotta pahuuden valtakunta saadaan kaadettua ja Paholainen Moskovassa epäonnistuu
Noin puolet venäjän sisäisitä lennoista loppuu sitten huomisesta alkaen ja aika pian loputkin.
Ja pörssi pysyy suljettuna.
Ja pankeista loppuu käteinen.
Ja juuri noin se meni.
Venäjällä jo lähes 20 000 pidätettyä mielenosoittajaa.
MIKSI?
Putin uhkasi takavarikoida venäjältä poistuvien suuryhtiöiden omaisuuden.
Sitten joku kertoi sille pelin säännöistä, eli että se tulisi tosi kalliiksi sillä venäjähän on
valtiona taannut kaikki investoinnit ja näin ollen ryssisi itsensä entistä syvempään monttuun.
Nyt Putin Kalsarimyrkyttäjä antoi määräyksen Venäjälle liisattujen lentokoneiden takavarikoinnista. Eli Venäjä kansallistaa 10 miljardin dollarin arvoiset ulkomaiset lentokoneet. No hinta peritään Venäjältä takavarikoiduista varoista täysimääräisenä ja koneet ovat muutaman kuukauden kuluttua käyttökelvottomia, koska niihin ei enää toimiteta varaosia. Kalliiksi tuli tuokin.
Kommunismitouhua.
Ei ole venäjällä enää tulevaisuutta.
Ei+hyvin+alkanut+tämäkään+viikko+Putinille.
Suomessa+Natokannatus+huitelee+65%+ja+Elon+Musk+haastoi+reppanan+kaksintaisteluun.
Putin piilottelee bunkkerissaan.
''Elon Musk haastoi reppanan kaksintaisteluun.''
Päivän levinnein uutinen.
Mutta tuleeko vastausta?
Venäjällä on kiva kaaos, lähes kaikesta on pulaa ja Kremlin pellet suunnittelevat vaan varastavansa toisten omaisuutta.
No kaikesta tulee lasku myöhemmin ja se laitetaan maksuun vaikka pakolla.
Jo miljoonat venäläiset vastustavat sotaa ja sen aiheuttamia seurauksia kotimaassaan.
Lähes puolet venäläisistä pankkien konttoreista on suljettuna, eikä lopuissakaan ole enää käteistä.
No eipä siellä kohta ole enää mitään ostettavaakaan.
Venäläiset alkaneet syömään kuolleita sotilaitaan
Ottaneet Suomea vastaan hyökänneistä isoisistään mallia.
https://www.youtube.com/watch?v=52JsS7WQLh0
Tästä nähdään kuinka Putinin sotaretki tulee päättymään.
Ja sen jälkeen tulee maksun aika.
Venäjän sotaretki päättyy rauhaan ja Ukrainan sisällissodan loppumiseen sekä liittoutumattomuuteen ja EU maksaa Ukrainan tuhot.
Niinpä, tokihan länsi normalisoi välinsä venäjään välittömästi ja kaikki ovat venäjän kavereita.
Tai sitten ei.
Taitaa tulla ryssälle aika helvetin kallis lasku tuosta leikistä jonka se myös maksaa, tai sitten itkee ja maksaa.
''Taitaa tulla ryssälle aika helvetin kallis lasku tuosta leikistä jonka se myös maksaa, tai sitten itkee ja maksaa.''
Tulee muuten varmasti.
"Volgogradissa 98 bensa 40 centtiä"!!!
Kallista se on venäläisille, nykykurssilla noin 50 000 ruplaa.
Kiina valmistautuu hylkäämään venäjän ja kaiken mahdollisen yhteistyön sen kanssa.
Eipä sillä vaihtoehtojakaan ole.
Eipä, ainakaan jos haluaa kasvattaa omaa elintasoaan.
Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä että venäjä tulee tämänkin sodan häviämään.
Minä olen asiantuntija, Suomi tulee rankasti häviämään kun kuljetuksetkaan ei heti kulje kun ei ole pissiä Venäjältä saatavissa.
Varmasti olet, kunhan jätät sen a:n siitä edestä pois.
Venäjä on ollut olemassa ennen Suomea ja on olemassa vielä Suomenkin jälkeen .
Siltikään maailma ei ole koskaan sitä tarvinnut, eikä tule koskaan tarvitsemaankaan.
Kun taas ryssä on koko ajan vaan riippuvaisempi muusta maailmasta.
Kyllä kannattaa sotia...
Venäjä historiallisella kynnyksellä: Luottamus voi romuttua vuosikymmeniksi, jos Putin maksaa velat ruplilla – eräpäivä tänään
Lähiviikkoina Venäjän pitäisi maksaa 2,3 miljardin euron verran valtionlainojen takaisinmaksueriä ja lainojen korkoja. Samalla selviää, lyhentääkö Venäjä enää lainkaan velkojaan.
Tellimerin mukaan Venäjän lainapaperien arvoksi voi nyt laskea pyöreän nollan. Venäjän valtionvelan houkuttelevuus sijoituskohteena menee alle Venezuelan ja liikkuu Pohjois-Korean luokassa.
Tellimer arvioi, että jos Venäjä nyt jättää lainojaan hoitamatta tai tarjoaa niistä arvonsa menettäneitä ruplia, maan paluu lainamarkkinoille tulee olemaan vuosien tai vuosikymmenien matka – ja matka voi alkaa vasta sitten, kun valta on siirtynyt pois Putinilta.
https://yle.fi/uutiset/3-12361063
Kohta kaikki venäläiset valmistavat perseenpäristimiä ja myyvät niitä toisilleen.
Ja talous on taas huippukunnossa.
Terveiset Pietarista.
Siellä on jo täysi kaaos, kaupat puolityhjiä ja ihmiset varsin vittuuntuneita.
Ja todiste tähän?
Katso peiliin!
Johan tärähti.......
Huhu kertoo että Kiinakin lahjoittaa asetarvikkeita Ukrainaan, eli linja on lukittu.
WP 16.03.2022.
Venäjä sai maksaa länsimaissa jäädytetyiltä tileiltään ulkomaisia velkojaan että semmoiset pakotteet. Pakotteista kärsii myös EUmaat ja USA eikä ainostaan Venäjä
Todistaa vain sen että ryssä alkaa olemaan rahaton.
Nyt on sekin sitten nähty että ryssän sota sujuu päivä päivältä heikommin ja heikommin.......
Tässäpä on yksi pontti, jota Nato-keskustelussa ei ole huomioitu lainkaan:
Suomin joutuu nyt jo sotimaan Venäjää vastaan koska on EU-maa. Suomi osallistuu EU:n pakotteisiin ja on siis taloussodassa Venäjää vastaan, mikä on iso rasite Suomelle.
Presidentti Niinistö on yrittänyt saada joitain konkreettisia turvatakeita EU:lta Venäjän aseellista hyökkäystä vastaan, mutta ei ole siinä onnistunut koska jokseenkin kaikki EU-maat kuuluvat Natoon eivätkä ole kiinnostuneita EU:n muuttamisesta sotilasliitoksi koska se todennäköisesti vaatisi EU:n budjetin kasvattamista. Miksi pitäisi olla kaksi kilpailevaa puolustusliittoa? - näin EU-maissa ajatellaan. Ainoastaan EU:ta imperiumiksi ajava Ranska on kiinnostunut muuttamaan EU:n asemahdiksi. Ranska on muutenkin ollut vähän nihkeä Naton suhteen koska Naton johtava maa ei ole Ranska vaan USA.
Nyt siis Suomi tappelee muiden kanssa Venäjää vastaan taloussodassa, mutta joutuu torjumaan Venäjän mahdollisen aseellisen hyökkäyksen yksin. Ruotsi on muuten samassa asemassa, mutta Ruotsilla on sentään Venäjää vastaan puskurina Suomi. EU-jäsenyys velvoittaa Suomea muutenkin paljon enempään kuin Nato velvoittaisi. Nato ei määräile jäsenmaitaan kuten EU, Nato keskittyy vain puolustusvelvoitteeseensa
Alkaa sekin sota olemaan taputeltu kun ryssän eväät on jo syöty, eikä lisäeväitä tule mistään kun ei ryssällä ole kavereita ja nyt on ryssä kusessa.
Hyvin menee ja sitten lisää löylyä.......
Ja sodanvastaiset mielenosoitukset vaan laajenevat päivä päivältä, siellä on kohta häkit täys kansalaisia.
Putin tuo sekasorron Venäjälle.
Näin on. On ironista, että Putinin kannattajat usein vetoavat siihen, että hän toi maahan järjestyksen.
Venäjälle tulossa ankea viikko, alkaa huonoilla uutisilla.....
Mielenkiinnolla+odotan+maanantaita+ja+pörssin+avautumista+Moskovassa.+Alun+shokin+jälkeen+rupla+on+devalvoitunut+40%,+kun+sen+devalvaatioaste+shokkivaikutuksen+jälkeen+oli+86%+vaihtokurssista+ennen+hyökkäystä.+Rupla+vahvistuu+nyt,+mitenköhän+ne+sen+tekevät?+Voi+olla,+että+pörssin+aukeaminen+aiheuttaa+joukkopaon+Venäjään+sijoittavista+rahastoista+ja+sen+seurauksena+varmasti+näkyy+myös+USDRUB+vaihtokurssissa.+Sodan+alkun+Ukrainassa+näkyi+myös+viikonlopun+gäpissä,+EURUSD+vaihtokurssi+huononi+myös+roimasti.+
https://www.tradingview.com/symbols/USDRUB/
No jos ei ensi viikolla sitä pörssiä avata, vaikkakin riskillä niin venäjän pörssi voi menettää KV-trading oikeutensa ja jokainen tietää mitä se merkitsee.
Xpresidentti Medved sanoi että Venäjän talous ei romahda kun se ei ole siitä riippuvainen
Nimittäin lännen taloudesta
No johan se on romahtanut ja syöksykierre vaan jatkuu........
Älä usko mitään ennen kuin Venäjän hallinto vahvistaa sen kiistämällä sen.
Juuri siitä se on täysin riippuvainen ja jopa länsituotteista, se kun ei osaa itse valmistaa mitään.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ee3b01f5-0d58-4c04-b64a-828e6199de29
Venäjällä pidätetty lähes 15 000 sodanvastaisissa protesteissa.
Kyllä se sisällissota siellä on vain ajan kysymys.
Venäjä tulee hajoamaan Putinin sekoiluun.
Joutaa menemäänkin.......
Miksi venäläiset eivät rakenna uusia iskander ohjuksia ammuttujen tilalle?
No siksi kun eivät saa komponentteja enää USA:sta ja siksi eivät rakenna mitään muutakaan.
Joutuvat säästämään ne vähät mitä varastoissa on, jos joutuvat selkkaukseen lännen kanssa.
Putinin kannatus on nyt sitä luokkaa että ihme on jos tulevan kesän näkee pressan virassa.
Tuskin näkee, pikku-ukko on jo niin sekaisin ettei se uskalla enää edes puhua omille ihmisilleen, piileskelee peloissaan ja loputtomissa vainoharhoissaan.
Näin jälkikäteen katsottuna vuoden 2014 pakotteista olisi pitänyt saada järeämmät.
Se olisi pannut Putininkin miettimään, kannattaako sodilla uudestaan muuttaa rajoja.
Siloisiin pakotteisiin Putin sopeutui, eikä talouskaan sortunut.
Vahinko että länsi ei silloin ollut näin yksimielinen, ja pakotteet jäivät torsoiksi.
Olisiko kovat, ja laajat pakotteet silloin, ehkäissyt nykyisen hyökkäyksen Ukrainaan. Näin uskon.
Aika hyvä pohdinta.
Siksi olisikin hyvä nyt heti sopia ettei venäjältä poisteta ensimmäistäkään pakotetta ennen kuin Ukraina on täysin jälleenrakennettu ja uhrien omaisille korvattu kaikki, sen lisäksi venäjän pitää maksaa takaisin joka lati minkä se on varastanut.
Ja vasta sitten voidaan edes harkita ryssän armahtamista.
Samaa mieltä.
Venäjä voitaisiin pakottaa antamaan öljyä, ja maakaasua ilmaiseksi jälleenrakennusvaiheessa jos varat ei riitä tuhojen korvaamiseen.
niiinno, mikäpäs sen vaarallisempi on kuin haavoittunut karhu. Epäilen vahvasti ettei sitä hengiltä saada.
Se epäily johtuu vain siitä ettet ihan täysin tajua missä kusessa se venäjän talous nyt on ja ennen vappua se kaatuu varmasti.
Toinen asia on sitten että kannattaako sitä nyt tappaa, ehkä parempi olisi nylkeä elävänä?
Venäjä käy sitkeää taistelua myös tiedoitusrintamalla.
Järkyttävää oli katsoa eilen iltaista keskusteluohjelmaa, jossa toimittaja näytti miten Venäjän media kertoo Ukrainasta. Sehän on aivan eri todellisuus kuin riippumattoman median kertoma.
Lännessä kerrottiin, ja haastateltava lääkäri kertoi Venäjän tuhonneen lasten-ja synnytyssairaalan Mariupolissa.
Venäjän media kertoi siitä näin... "Kaikki näkivät ketkä tulittivat ja panivat kaupungin matalaksi. Raakalaismaisin tapahtui sairaalalle. Tietäen hyvin, keitä siellä oli, ukrainalaiset panssarimiehet tulittivat suoraan lääkäreitä ja potilaita ennen vetäytymistään"..
Sama meno jatkuu. Venäjä kääntää aina asiat päälaelleen, ja onnistunut aivopesemään ihmisten mieliä.
Venäläinen putinistinen autoritarismi, oligarkia, kleptokratia ja uusfasismi ei voi toimia ilman valehtelua. Jos ihmiset ymmärtäisivät missä mennään, he irtisanoutuisivat tuollaisesta toiminnasta, jos vain uskaltaisivat. Tietysti tässä sitten tulee kuvaan myös terrori, koska toisinajattelunsa paljastaneet tai sellaisesta vain epäillytkin pidätetään, sakotetaan ja voidaan vangita kohtuuttoman pitkäksi aikaa. Riittävän korkean tason oppositiotoiminta ja Kremlin arvostelu on jo hengenvaarallista, koska Kreml ampuu tai myrkyttää tai saa putoamaan ikkunasta vastustajansa.
Tuoksutellaanpa hieman avausta.
Mussuttelitko jo tarpeeksi?
Miltä maistui? Ainakin haisee paskalta. :)
Kyllä teillä siellä ne ruplat haisevat jo paskalta, koska muuta niillä ei enää tee kuin perseensä pyyhkii.
Täysin samaa mieltä, aina kun ryssän touhuja käsitellään tosiasioilla niin varmasti ne paskalta haisevat.
Mutta toivotaan että ryssä maksaa mahdollisimman kovan hinnan sotarikoksistaan.