COVID-19 älkää unohtako! OTA ROKOTE

Tärkeitä kysymyksiä koronakriisiin:
- Puikotetaanko turvapaikanhakijat lain edellyttämällä tavalla rajalla?
- Tarjotaanko heille rokote heti vastaanottokeskuksessa?
12100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Koronan olemassaolo lakkasi samana päivänä kuin siitä uutisointikin, näin on paljon parempi.

Äänestä

Rokottamattomalla Sampo Kaulasella on korona. Videopäivityksissä Sampo on kuvaillut oireitaan lieviksi. Tuoreimmissa kuulumisissaan Sampo kertoo, ettei suurempia muutoksia yleiskuntoon ole havaittavissa. Sampo myös sanoo, ettei ole ottanut rokotteita.

Sampon puoliso Minttu Kaulanen on kahdesti rokotettu ja hänellä on myös korona.

- Olen oikeastaan vähän kateellinen, meikällä on siis kaksi rokotetta alla, en ole saanut kolmatta, ja olen huomattavasti huonommassa kunnossa kuin hän. Johtuneeko sitten mistä ikinä, Minttu puolestaan kertoo Instagramissa 24 tuntia näkyvissä videotarinoissaan.

https://www.seiska.fi/Kotimaa/Sampo-Kaulanen-aloitti-ketokuurin-sai-koronan/1167889

Äänestä

Pitäisköhän vihdoin ottaa se ensimmäinen piikki,-ähh,-ei sittenkään......

Äänestä

rokotteilla on ollut apua taudin vaikeimpien muotojen välttämisessä

Kyllä ukrainalaisille pitää tarjota rokotteita, jos niitä ei ole

Äänestä
  • Kukaan ei tarvitse rokotettu, se on käynyt jo erittäin selväksi. Näyttäisi jopa siltä että rokotettuja kuolee suhteessa enemmän rokottamattomiin.

    Äänestä

Luulisi että halukkaat ovat jo sen covID-19 piikkinsä ottaneet.

Äänestä

Koronapelko meni jo nyt kuuluu pelätä ryssiä..!
Korona pelko hävisi kuin pieru Saharaan kun Putte hyökkäsi Ukrainaan...
Ostaako joku multa wc paperia kun tuli hamstrattua sitä ihan liikaa koropandemian aikana tai vaihtaisi sitä jodi tabletteihin...mä haluun nyt kaapit täyteen jodia..😱
Olis myös myytävänä käsidesiä ja naamavaippoja..tai vaihdetaan kaasunaamariin ja vodkaan..

Äänestä
  • Kanataa kokeilla ostasko maskinaamat niitä kotitestejä niistähän ne panikoi kuukausi sitten ja hamstrasivat kaupanhyllyt tyhjäksi liekkö vielä maskin käyttäjillä sama spykoosi päällä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kanataa kokeilla ostasko maskinaamat niitä kotitestejä niistähän ne panikoi kuukausi sitten ja hamstrasivat kaupanhyllyt tyhjäksi liekkö vielä maskin käyttäjillä sama spykoosi päällä?

    Miten voi olla mahdollista että maksoin kotitestistä 5,95€ ja sen lisäksi, että niitä oli myyty 0,90€ kpl niin kyseinen liike oli heittänyt massiivisen määrän testejä roskapuristimeen?!?!

    Äänestä



Olisiko Ukraina jo unohtanut - 18miljoonaa kuollutta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tärkeitä kysymyksiä koronakriisiin:
- Puikotetaanko turvapaikanhakijat lain edellyttämällä tavalla rajalla?
- Tarjotaanko heille rokote heti vastaanottokeskuksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu