Jari Karjalainen: Syksyn laulu, runoja, Myllylahti 2001
”Olet ihana kun poimit sieniä/laitat ruokaa/ja rakastat minua/
Kun joku päivä saisin sanoa/Rakastan Sinua!/mutta kun on sitä työtä/on sitä vastusta/ja kun on niin/mies”
Jari Karjalainen (s.1959) lähetti runojaan Lahden runomatoniin ja sai kunniaa maininnan muodossa. Sotkamolaisen merkonomin runot ovat yksinkertaisia ja pelkistyneitä kuin maaseudun ihmisten puheet. Runoilijalle elokuu on kuva nuoruudesta, syyskuu voimaa täysi, lokakuu kuin hautausmaan rauha, yksinäisen kipeä kyynel.
Yksin valvotut illat ja yöt, yksinäisen itkuton ikävä, unessa voi rakastaa, maalata rakkaan kuvan ajatuksiinsa, runolla voi purkaa kaukokaipuuta, pohtia eron syitä.
Karjalaisen runo on yksinkertaisuudessaan tärkeää, pohjoisen ikävää, kaamoksen sävyjä. Jos se joskus tuntuu kömpelöltä, vika ei ehkä ole aina runoilijan, vaan lukijan, joka odottaa runolta monimutkaisempaa asua, kerroksisempaa kieltä. Mutta näitäkin runoja tarvitaan, yksinäisen ihmisen tilityksiä, huutoja pimeään.
”Anna minulle hellä katse
Anna minulle kipeä kosketus
Anna minun olla tässä; ja:
Itkeä”
”Olet ihana kun poimit sieniä/laitat ruokaa/ja rakastat minua/
Kun joku päivä saisin sanoa/Rakastan Sinua!/mutta kun on sitä työtä/on sitä vastusta/ja kun on niin/mies”
Jari Karjalainen (s.1959) lähetti runojaan Lahden runomatoniin ja sai kunniaa maininnan muodossa. Sotkamolaisen merkonomin runot ovat yksinkertaisia ja pelkistyneitä kuin maaseudun ihmisten puheet. Runoilijalle elokuu on kuva nuoruudesta, syyskuu voimaa täysi, lokakuu kuin hautausmaan rauha, yksinäisen kipeä kyynel.
Yksin valvotut illat ja yöt, yksinäisen itkuton ikävä, unessa voi rakastaa, maalata rakkaan kuvan ajatuksiinsa, runolla voi purkaa kaukokaipuuta, pohtia eron syitä.
Karjalaisen runo on yksinkertaisuudessaan tärkeää, pohjoisen ikävää, kaamoksen sävyjä. Jos se joskus tuntuu kömpelöltä, vika ei ehkä ole aina runoilijan, vaan lukijan, joka odottaa runolta monimutkaisempaa asua, kerroksisempaa kieltä. Mutta näitäkin runoja tarvitaan, yksinäisen ihmisen tilityksiä, huutoja pimeään.
”Anna minulle hellä katse
Anna minulle kipeä kosketus
Anna minun olla tässä; ja:
Itkeä”
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuon viimeisen runon ajatukset on ku mun päästä. Välillä vaan kaipaa sitä toista, jolla ois aikaa mulle, jolla ois aikaa olla vierellä myös ihan hiljaa...