Venäjä säästää hävittäjiä
laajempaan operaatioon.
Jos sota onnistuu Ukrainassa alkaa Puolan
kuritus ja Balttian maiden valtaus. Putin haluaa kostaa Puolalle
Natoon liittymisen
Varsovan pommituksilla.
Valko-Venäjältä lyhyt matka kurittaa Varsovaa
pommituksilla kun samalla muut
armeijan yksiköt valtaa Balttian.
Myös Moldova otetaan
haltuun.Romania kysymysmerkki.
Ukraina ratkaisee kuinka
muille käy .
Putin on sotakiimassa!
Ukraina on paljon vartijana.
Kaikki apu heille ja heti!
Putin vihaa yli kaiken
demokratian laajenemista.
On elänyt järjestelmässä
joka määräsi kaiken ylhäältä.Järjestelmä joka
koki jopa iloisen ihmisen
uhkaksi.
Venäjällä on vielä vuosikymmeniksi uusia
Putineita .Maa on vaaraksi jopa Kiinalle
ydinaseineen.
Pohjois-Korea sai Venäjän diktatuurista
pitkäaikaisen ystävän
ja liittolaisen.
Joutuvat jatkossa elämään eristyksissä muusta maailmasta.
Venäjä on osoittanut nyt
olevansa puhdas rikollisvaltio jolle ei
maailmassa ole tilaa.
Krimin valtaus jo osoitti
valtavaa ylimielisyyttä
muita valtioita kohtaan.
Tämä Ukrainaan hyökkäys on niin valtavan
halveksittava teko että tässä voisi hyvin
helposti kiroilla
kaikilla maailman kirosanoilla tuntikaupalla!
Hyökkäys Varsovaan mahdollinen.
63
<50
Vastaukset
- Anonyymi
2,5 miljoona pakolaista
2 viikossa.
Balttian väkiluku vajaa 6milj.
Kansalaiset ajettu pakolaisiksi
jo kesään mennessä ja Venäläiset
sijoitetaan vähitellen
vapautuneisiin maihin.- Anonyymi
Outoja kuvitelmia stallarilla?
Kun Ukrainan sota edistyy luokattoman kehnosti niin mitä ajattelee asiasta stallari Tarkkispoika? Hän haaveilee kolmannesta maailmansodasta ja hyökkäyksestä Puolaan ja Baltiaan!?
Jos tuo sama Venäjän rupulisakki kärrätään Puolan rajalle niin Venäjän hyökkäys päättyy vasta rauhantekoon Smolenskissa Ja Venäjän tappioon! Puolan armeija kun on vähän toista kaliiperia kuin vastaava Ukrainassa ja Venäjän rupulisakin suorituskyvyn ovat nyt kaikki todenneet jo Ukrainassa! - Anonyymi
Se ei pääty siihen kun on luoja joka kostaa pahat teot sitten.
Vaikea kuvitella, että Venäjän armeija, joka on pulassa jo Ukrainan kanssa, voisi enää uskaltautua sotaan NATO:n kanssa, kun sen heikko iskukyky on jo nähty. Silloin ei Venäjän hävittäjistäkään olisi mitään hyötyä, koska ilmatilan hallinta olisi täysin NATO:lla. Eikä Venäjä ilmeisestikään ole Ukrainassa säästänyt ilmavoimiaan, vaan joutunut tyytymään sen vähäisempään käyttöön ja luopumaan ilmatilan hallinnasta läntisten ilmatorjuntaohjusten vuoksi. Toki Venäjä kykenisi ohjuksillaan tuhoamaan Baltiaa ja Puolaa, mutta valtaaminen ei niin vain enää onnistuisi, minkä Javelinit ym. läntiset panssarintorjuntaohjukset ovat osoitaneet.
- Anonyymi
Katsokaas kun Jahve lyö sitten Sodoman väkivaltaa taas tulikivellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsokaas kun Jahve lyö sitten Sodoman väkivaltaa taas tulikivellä.
Jahve kuopattiin jo 2000 vuotta sitten, eikä ole sen koomin kuulunut mitään.
- Anonyymi
Maailmalla on mololle tarjolla vain yllätyksiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmalla on mololle tarjolla vain yllätyksiä.
Ja Tarkkispojalle pahoja pettymyksiä!
Anonyymi kirjoitti:
Katsokaas kun Jahve lyö sitten Sodoman väkivaltaa taas tulikivellä.
Tarkoitat siis, että valheen valtakunta Venäjä tuhoutuu tulella. No niinhän siinä käy, jos Venäjä ottaa joukkotuhoaseet käyttöön.
- Anonyymi
Puolaa tuskin haluaa valloittaa mutta halu aiheuttaa tuhoa
ja taloudellista vahinkoa
on varmasti suurta.
Samalla Puola joutuu ja Nato
sitomaan joukkonsa Valko-Venäjältä operoiviin Venäjän
joukkoihin.
Venäjän laivasto joukkoineen
on valmiina Kaliningradissa
ohjuksineen Balttian ja Puolan murjomista varten. jne jne
Venäjä ei ole Ukrainassa
jumissa.
Nyt vain säästöliekillä
edennyt.
Ei pidä hämääntyä
nykyisestä tilanteesta.- Anonyymi
Hämäännyn AINOASTAAN SIITÄ, KUINKA PIHALLA STALLARI ON REAALIMAAILMAN TILANTEESTA!?
Sinulla ja Putella on jotakin mikä yhdistää? Älä hämmästy, jos sina i enää oteta vakavasti;-D - Anonyymi
Säästöliekillä😂😂😂😂😂vittu mikä 🤡. Et itsekään usko tuohon, tai voithan kyllä olla niin tyhmä.
- Anonyymi
Sitä vartenko ne 47 propellikonetta on rahdattu sotarintamalle? Kun tuommoinen Gorba-laivue lähestyy Puolaa, niin Nato antautuu välittömästi. </sarcasm>
- Anonyymi
😂😂😂😂Mahtava kevennys. Kysy jos pääsisit Tommolan paikalla MTV.
- Anonyymi
Kyllä niillä propelikoneilla on
selvä tehtävä....- Anonyymi
Juu. Ne ammutaan alas.
- Anonyymi
Venäjä sulkee Tanskan salmen
sieltä ei tulla silloin
laivoilla avuksi...
Sukellusvenhot valmiina iskuihin..En oikein jaksa ymmärtää, mitä Tanskansalmen sulkeminen vaikuttaisi yhtään mihinkään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tanskansalmi- Anonyymi
No voi hellanlettas. Naton alukset valvovat Tanskan salmia.
- Anonyymi
Kollimaattori kirjoitti:
En oikein jaksa ymmärtää, mitä Tanskansalmen sulkeminen vaikuttaisi yhtään mihinkään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/TanskansalmiHeh heh. Päivän naurut. Puhui ilmeisesti toisesta salmesta.
- Anonyymi
No jo nyt on erikoista että vain venäläiset saa maan päällä liikkua toinen ryhmä on muslmit.
- Anonyymi
Balttian puolustus on heikko
Natosta huolimatta. Ei riittävää
panostusta tehty asian
eteen.Sana NATO pelkästään
ei riitä puolustukseksi.
Jos Suomi liittyisi Natoon
olisi puolustuksellisesti
pienistä maista
vahvin jäsen.Siinäkin vain oman
maan puolustamiseen .
Ballttiassa ja Ukrainassa tarvittaisiin
NATOLTA suuria vastaisku hyökkäysjoukkoja ,mutta niitäpä
ei NATOLLA ole .
Valtaaja olisi pystyttävä lyömään
takaisin..
NATOLLA on enemmän
kuin pieni ongelma
ratkaistavana!
Ongelma on hetken päästä
SUURI ongelma!- Anonyymi
"NATOLTA suuria vastaisku hyökkäysjoukkoja ,mutta niitäpä
ei NATOLLA ole ."
Väitätkö, ettei 30 jäsenvaltiosta vapaaehtoisista kumppanimaista saada tarvittaessa kokoon niin tehokkaita joukkoja kuin on tarpeen. Puhumattakaan Naton ilma-aluksista tai Euroopassa olevista ohjuksista yms. Venäjä EI TULE HYÖKKÄÄMÄÄN Nato-maahan. Se olisi sen tuho. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"NATOLTA suuria vastaisku hyökkäysjoukkoja ,mutta niitäpä
ei NATOLLA ole ."
Väitätkö, ettei 30 jäsenvaltiosta vapaaehtoisista kumppanimaista saada tarvittaessa kokoon niin tehokkaita joukkoja kuin on tarpeen. Puhumattakaan Naton ilma-aluksista tai Euroopassa olevista ohjuksista yms. Venäjä EI TULE HYÖKKÄÄMÄÄN Nato-maahan. Se olisi sen tuho.saadan toki joukot kasaan
mutta vasta sitten kun
on myöhäistä. - Anonyymi
Ukraina ei ole Natomaa. Nato ei niin tyhmä kuin ryssä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
saadan toki joukot kasaan
mutta vasta sitten kun
on myöhäistä.Montako viikkoa, katsoo tuota Ryssien touhua monta kuukautta valmisteltiin, tämä tulos😂
Natomaan rajoille kun alkaa keräillä joukkoja, voin sana niin tapahtuu möys toisella puolella.
- Anonyymi
Tanskan salmet..
viisastelija..😁😅- Anonyymi
Siis juutalaisilla on oma maa missä ilmainen elatus vuoden heti kun menee sinne myös arabeilla arabimaissa samoin on. Eli siihen suuntaan ja intialaiset jo lähti kohti Intiaa.
- Anonyymi
Tietämättömien ja yksinkertaisten mielikuvituksessa kaikki on mahdollista.
- Anonyymi
NATo lähinnä rahankeräys
järjestö..Vahva oma puolustus
maiden pelastus.
Demokraattisten maiden
yhteinen puolustus toki tärkeä.Niinistön ajama Euroopan
yhteinen puolustus ,siinä ideaa.
Natolla jos ei ole muuta tarjota kuin
ydinasepelote , on silloin tyhjä apu.
Tavanomaista sotaa voidaan käydä
vaikka molemmilla osapuolilla
olisi ydinsase.
Sitä kun ei voi käyttää kuin
viimeisessä taistossa.!- Anonyymi
Saksan juutalaisilla olisi mahdollisuus muuttaa Israeliin jos heti menee samoin Ukrainan.
- Anonyymi
Vaikka Ukraina ei kuulukkaan
Natoon on
saatava heidän myös
vahvaa materiaaliapua
jotta Ukraina saa pysäytettyä Venäjän. Nyt ja lujaa!
Nyt Stoltenbergin kitinä
on lähinnä venäjällä
votka paukulla naureskellen ohitettu.
Puhe on enemmän tarkoitettu
ompeluseuran mummoille
opastukseksi ettei pistä
neulalla sormeen.- Anonyymi
Uho sinulla on kova, mutta tietomäärä vähäinen!
Ukraina ei anna periksi ja Venäjä on pulassa!
Se ei nimittäin kestä pitkään nykyistä menoa
Eikä se johdu edes Ukrainan sodasta VAAN…
niistä massiivisista talouspakotteista, jotka Venäjään kohdistuu juuri nut.
Ei kulu kontaa hetkeä kun hinnat kohoavat taivaisiin ja Venäjän kyky maksaa palkkoja loppuu…
- Anonyymi
Joko Venäjä on uhannut hyökätä NATO maahan?
Lähtee piippalakit valon nopeudella.- Anonyymi
Toki Putte on sotainen mies heikolla menestyksellä, mutta sittenkin varsinainen rauhan enkeli kun häntä vertaa palstaa terrorisoivaan stallari Takkispoikaan, joka nykyään liki päivittäin aloittaa muitta mutkitta ydinsotia ’Venäjän laskuun’ tosin erityisesti Putelta lupia kysymättä!
Muistini mukaan yksi Murphyn laista oli seuraava:
”Mikään ei ole mahdotonta SILLE, jonka ei tarvitse tehdä sitä ITSE”!
- Anonyymi
välillä kannattaa ottaa
jotain rauhoittavia..😁 - Anonyymi
Veikkaanpa, että Natomaiden välilläkin tulee aikamoista väittelyä mistä maasta sotaan porukkaa lähetetään. Siis, jos niin kävisi. Suomihan ei voi Natoon liittyä, niinkauan kuin Ahvenanmaa roikkuu mukana. Se ongelma pitää ensin selvittää. Lisäksi on runsaasti salaisia sopimuksia, joiden mukanaan tuomat velvoitteet ja sitoumukset pitää käydä läpi ja ratkaista, ennekuin Suomi voi kuvitellakaan liittyvänsä Natoon.
- Anonyymi
Pohjois-Korea hyvä esimerkki
kuinka kaheliin valtioon
pakotteet puree.
Siellä turataan aseita vaikka
kansa on kuolla nälkään.
Putte on kaheli avustajineen
samaa maata.
Ne voi tuota aloitettua sotaa käydä
vielä vuosia..- Anonyymi
Sama se täälläkin tulee olemaan. Rahat laitetaan aseisiin, EU:uun ja Natoon ja kansa on leipäjonoissa. Miten tämä eroaa Pohjois-Koreasta?
Anonyymi kirjoitti:
Sama se täälläkin tulee olemaan. Rahat laitetaan aseisiin, EU:uun ja Natoon ja kansa on leipäjonoissa. Miten tämä eroaa Pohjois-Koreasta?
No ensinnäkin tämä eroaa Pohjois-Koreasta siten, että Pohjois-Korea on verinen diktatuuri, jossa kansa pakotetaan palvomaan johtajaansa uskonnollisin menoin ja Suomi on demokratia. Ja siksi Pohjois-Koreassa ei mm. ole ajatuksen-, median- tai sananvapautta, vaan siellä kaikkien pitää näennäisesti tukea maan johtoa pitkien vankeustuomioiden uhalla ja Suomessa saat puolestasi kirjoitella vapaasti keskustelupalstoille ilman pelkoa, että joudut pidätetyksi ja kidutetuksi. Pohjois-Koreasta et myöskään voi vapaasti poistua kuten Suomesta. Lisäksi Pohjois-Korean väestö täysin tehottoman ja asevarusteluun ja johdon suojeluun keskittyvän talouden vuoksi oikeasti kärsii hirmuista nälkää, toisin kuin Suomen leipäjonojen asiakkaat, joista huomattava osa on jopa ylipainoisia tai vierasmaalaisia, kuten venäläisiä. Siinä pääerot, mutta kysy ihmeessä lisää, jos asia jäi epäselväksi, niin voidaan keskustella mm. siitä, miten helposti Pohjois-Koreassa voi joutua vuosiksi kidustusleireille, joita Suomessa demokraattisena maana ei ole lainkaan.
- Anonyymi
Putin ei hyökkää Puolaan, Puola on NATO:n jäsen.
- Anonyymi
Israel ottaa juutalaiset asumaan sinne ilmaiseksi mitä ne enää Puolassa tekee ?
Anonyymi kirjoitti:
Israel ottaa juutalaiset asumaan sinne ilmaiseksi mitä ne enää Puolassa tekee ?
Töitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Israel ottaa juutalaiset asumaan sinne ilmaiseksi mitä ne enää Puolassa tekee ?
Kai ne päättää itse missä asuvat…
Ei tule sinulla mieleen?
- Anonyymi
Toivotaan osumia keskitysleirille sitten kiitos.
- Anonyymi
Ja se olis enemmän kuin hyvä toivotaan että putin tulisi ojentamaan suomen nukke hallitusta myös,pakolaisista sen verran että hyvä puoli niissä on kun suomi on tulevaisuudessa melkoisessa kaaoksessa lännen venäjä pakotteiden myötä niin ne matut ei anna hinteille ja naisille armoa ja se on fakta
Haha. Vitsailet. Jokainen tietää, että Suomen hallitus on valittu täysin demokraattisesti eikä ole ns. nukkehallitus ja kaaos on vain Venäjällä, ei lännessä ja pakolaisia tulee nyt Venäjän sodan vuoksi Ukrainasta ja he jakavat kanssamme samanlaiset arvot eivätkä ole naisvihamielisiä tms. Toiveesi Putini Kalsarimyrkyttäjän hyökkäyksestä Suomeen ja suomalaisen yhteiskuntajärjestyksen tuhoamisesta jää turhaksi kun Suomi liitty demokraattisten länsimaiden puolustusliittoon NATO:on.
- Anonyymi
Nato ei anna turvaa Puolalle.
- Anonyymi
Tottakai antaa! Ilmatukea saadaan siirrettyä paikan päälle varsin nopeasti koneiden, lennokkien ja droonien muodossa eikä ole tällä suunnalla aikaa kahta viikkoa seisottaa panssarikolonaa tiellä jonossa! Noutaja tulee hetkessä! Siksi toiseksi: Venäjällä on liian vähän joukkoja jo yksin Ukrainassa! Mistä niitä äkistään riittää runsaasti muualle!
Kyllähän Putin haluaisi tehdä kaikkea tuota, mitä aloituksesi ensimmäisessä kappaleessaa (vai pitäisikö sanoa säkeistössä) esität, mutta eihän Putinin rappioimperiumin resurssit moiseen riitä, Putin sotavoimat eivät ole osoittautuneet niin vahvoiksi kuin miltä Putinin pullistelu on saanut ne näyttämään. Rappio iski niihinkin kun kleptokraatit kavalsivat ison osan asevoimien uudistamiseen tarkoitetuista rahoista. Toki Ukrainan ja Suomen kaltaisille liittoutumattomille valtioille Venäjä on vaarallinen. Ainoa todella pelottava asia Natoon kuuluvien Euroopan maiden kannalta on Venäjän ydinaseet. Niiden käyttäminen olisi tietenkin Venäjän itsemurha. Putinin mielentila vaikuttaa nyt kuitenkin sellaiselta, että häneltä voi odottaa miltei mitä tahansa.
- Anonyymi
Vai saisi siitä virren..😁😁
aloituksesta..
Karttaa jos katsoo niin kauhistuttaa.Viron valtaa pari
venakkoa rynkky selässä polkupyörällä..
Riika meren rannalla ..pari paukkua
mereltä soutuveneestä.
Varsova kivenheiton päässä
Valko-Venäjän rajalta.
Putte ja Luka saa jo seulaksi
ritsoilla Varsovan.
Venäjä vasta vanhoja asevarastoja
ammuskellut pois.
Antanut vähän kirmata pakolaisten
karkuun ja niiden mukana
10 000 sotilasta "pakolaisina"
Puolaan. On ollut vuosia
aikaa juonia vaikka mitä
vekkulia.
Näitä " pakoloisia " on nyt aitojen
pakolaisten joukossa ympäri
Eurooppaa! - Anonyymi
"Heikosti "menestynyt venäjä
ei kuitenkaan näy
sateliittikuvissa.
Aikas paljon on tullut
mustia pisteitä
Ukrainan
katukuvaan..- Anonyymi
Pakotteet ja luja vastus alkaa purra! Putte horjuu ja alkaa taipumaan rauhaan? Paras onkin niin kauan kun on ylipäätään edes jonkun maan päämies!
Venäjän armeijan suorituskyky on ollut musertava pettymys!
- Anonyymi
Maailmalla on mololle tarjolla vain yllätyksiä.
Tarjosiko persereikäsi sille tuttavuutta? - Anonyymi
Missä Valtiossa on eniten naissotilaita?
Varmasti on päivän selvä asia, mikä on Suomen tulevan sotilasliiton kumppani Valtion nimi? Suomen sotilasliiton kumppani Valtio on tietenkin se, jossa on eniten naissotilaita, sehän on selvä valinta se, joten onneksi olkoon Kiina, olemme yksimielisesti valinneet Kiinan josta tulee Suomen sotilasliiton kumppani Valtio. Yhteisiä sotaharjoituksia toivotaan järjestettävän Kiinan naissotilaiden ja Suomen armeijan kesken.
https://youtu.be/42e-iT5qtSg
. - Anonyymi
Latviasta ja Liettuasta
pakenee
ihmisiä
sodan
pelossa ulkomaille- Anonyymi
Ei kukaan paken Baltiasa ja Venäjä on kokemassa musertavan arvovaltatappion sodassaan (jota ei saa rikostuomion uhalla ’sodaksi’ sanoa) Ukrainassa!
Putte iski pahasti kirveensä kiveen!
- Anonyymi
Viro hukkuu pakolaisiin.
Nato on housut nilkassa
kuinka sotilasapua toimittaa
Euroopan takahikiälle
jos tosi on
kyseessä.
Ei tullut aikanaan mieleen, ei kiinnostanut.
Itämerta ei seilata sotilasapu
laivoilla sota aikana .
Täysi mahdottomuus.- Anonyymi
Viro ei huku pakolaisiin
Ja nyt sodan jälkeen ukrainalaiset palaa kotimaahansa
Nato toimitti Ukrainalle apua
Ja Euroopan ’takahikiä’ päihitti Venäjän
Kun tosi on kyseessä
Venäjästä ei ole mihinkään
Stallarin sotainto valui hiekkaan
Ja Puttekin lopulta tajuaa
Venäjä ei ole enää suurvalta
- Anonyymi
Kyllä, kun pakotteet
alkaa purra tajuaa ..
Nyt vielä saalaa köijättyä
Oltermannia
varastot täynnä.
Bunkkerissaan röhkii putte juustopieruja haistellen
vielä tovin aikaa ennen kuin
rauha alkaa kiinnostaa.
Putella on myös uusi hankala
ongelma , että mitä kansa
sanoo kun Kiinan kieli täytyisi
ottaa toiseksi viralliseksi
kieleksi...😁😁 - Anonyymi
höpäti....amerikkalainen lentokone vastaa kymmentä venäjän romua jotka ajettiin loppuun syyrian sodassa ja varaosat ovat lentäköön vaan niillä kaksitaso koneilla....
- Anonyymi
Olisihan se sitten se ensimmäinen kerta kun venäjä hyökkää Nato maahan ja samalla viimeinen kerta kun venäjä on valtiona olemassa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalaisaloite Elokapina määrättävä lakkautettavaksi
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143 Erittäin hyvä ja kannatettava aloite!1482391Stubb ohjeisti Natoa: "Vapauttakaa ohjukset"
Presidentti Stubb linjasi amerikkalaismedia CNN:n haastattelussa, että Nato-maiden pitäisi ”todellakin” antaa Ukrainalle2082143Seiska: Suhdekohussa rypenyt Anssi Heikkilä paljastaa - Pernilla Böckermanin kanssa tällaiset välit
Anssi Heikkilä ja Pernilla Böckerman tanssivat yhdessä TTK:ssa ja heidän ympärillään spekuloitiin suhteesta. Nyt Heikkil41736Ilouutinen: Sohvaperunat Soile ja Jorma taas TV:ssä - Sohvikset jo 18 kautta - Onnea!
Onnea Sohvikset 18 kautta! Ja ihana Soile (ja Jorma!) taas mukana! Lue lisää ja katso Soilen hauska kuva tästä: https:101199Elokapinan kielto aloite kerää nimikirjoituksia kovaa vauhtia !
Nyt klo 14 mennessä nimiä on jo liki 17000 allekirjoitusta. Nyt niitä nimiä vaan lisää meille riittää no3541144Piupali Paupali
Kun en mä tunne teitä... Hyvät huomenet ja mukavat päivät ja hyvät viikonloput, arvoisat naiset ja herrat. 😊🎩🎪🤹🏼♂️1651015Elokapinan lakkautusaloite 50 000 nimeä
Ja lisää tulee, kohta on Ylenkin uutisoitavaa aloitteesta. https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/14143287988Hei, mies, kirjoita jotain minusta
Plus jokin tunnistemerkki/kirjain nimessäni. En todellakaan ymmärrä, pidätkö minusta vai toisesta naisesta. Et ole koska50985- 77957
- 56856