Tähän on menty. On typerää uskoa sellaisenaan mitään, mitä lukee tai näkyy uutisissa. Venäjä vaikuttaa disinformaatiolla, mutta niin tekee myös YLE ja Suomen valtamedia Naton ja globalistien vaikutuksesta. Niiden jutut eivät todellakaan ole luotettavia kaikilta osin, vaan nekin pyrkivät manipuloimaan ihmisten ajattelua.
Eli kaikki on lähtökohtaisesti epäuskottavaa. Teille valehdellaan päin naamaa!
Mitkään uutiset eivät ole luotettavia!
11
86
Vastaukset
- Anonyymi
Kommunismi. Jos se ulottaa lonkerot mediaan kuten on ollut jo reporadiosta lähtien, uutisointi on mitä on.
- Anonyymi
Joo, eipä ole Ylen tarjontaan luottamista. Ne ovat isolla rahalla tuotettuja valeuutisia tai ainakin lavastettuja kaikki. Kokemuksesta puhun.
- Anonyymi
Kyllä tuo ainakin osittain puhui ihan kokemuksesta ja asiaa. Minäkin olet törmännyt samaan.
Näin se vaan on että yle on trollitehdas. Keksivät juttuja. Ihan puutaheinäää.
- Anonyymi
Jotkut uskovat myös maailman korruptoituneimman maan, Ukrainan kertomukset suodattamatta. Kuten sen, että Venäjä olisi ampunut ohjuksilla ydinvoimalaa, tarkoituksena saada maailman suurin ydinkatastrofi aikaan.
Onnea vaan teille kaikille elämässä!- Anonyymi
Niinhän se huumeveikko pressa Paddington väitti.
Jos ne oikeasti moista haluaisivat, niin eiköhän se olisi ihan toteutettavissa? - Anonyymi
Joo niiden kuvat ovat selvästi tekaistuja. Samaa oli syyriassa. Pelkkiä satuja kertovat kuvillaan.
Tosin ymmärrän että oikeita kuvia on vaikea saada jos pelottaa ottaa niitä kuvia tilanteissa.
Myös valvontakameroista saa videoita ja kuvia kun osaisivat vaan etsiä niitä.
- Anonyymi
Jos joku nyt vielä uskoo Suomen "laatujournalistien" kirjoittelemia sepustuksia, niin hän on todella vähäjärkinen.
Mutta onneksi on internet ja uutisia voi lukea usean maan lehdistä. Ja monet jutut voi lukea englannin kielellä, jos ei lehden omaa kieltä ymmärrä. Lähtökohtaisesti epäuskottavaa? - no voihan sitä olla lähtökohtaisesti epäilevä Tuomas. Ehkä se näinä ankeina aikoina on parempi kuin hyväuskoisuus tai yksipuolinen sitoutuminen johonkin "totuuden" lähteeseen. Kyllä se totuus kuitenkin on olemassa ja kyllä sitä kannattaa etsiä. Suoraa yhteyttä totuuteen kuitenkin harvoin saa. Vain hyvin lähellä olevia asioita pääsee näkemään omin silmin ja kokemaan itse. Muuten ollaan riippuvaisia tiedonvälityksestä, jota nykyään hoitavat pääasiassa alan ammattilaiset. Kuten niin moni asia niin myös tiedonvälityksenkin laatu on riippuvainen yhteiskunnan laadusta. Suomen kaltaisessa maassa voi pääsääntöisesti luottaa ammattimaiseen tiedonvälitykseen, ei ehdottomasti, mutta kohtuudella. Vaikeampi juttu on sitten tämä arvovalinta eli poliittinen sitoutuminen. Se tapahtuu tavallaan omavastuulla. Jos sitoudut liikaa johonkin aatteeseen voit joutua kokemaan katkeran pettymyksen jos aate osoittautuu epärealistiseksi hötöksi ja haihatteluksi tai peräti huijaukseksi. On kuitenkin aatteita jotka ovat osoittautuneet kestäviksi ja toimiviksi, eivät täydellisiksi, mutta selvästi kehityskelpoisiksi.
Historiantutkimus on tosin todistanut, että demokratioiden laatumediauutisointi on suunnattomasti luotettavampaa kuin mikään sensuuridiktatuurien tarjoama. Aikanaanhan tosiasiat aina selvitetään ja tiedetään, eikä siihen välttämättä kulu kauan.
Olen melko varma, että tilanne ei ole lainkaan muuttunut tältä osin, ja kun vaikkapa nykyisiä Hesareita katsotaan viiden vuoden päästä, tiedetyissä faktoissa pysyminen on ollut niissä tuhannesti tarkempaa kuin mitävittulaisilla koskaan.- Anonyymi
Suomessa uskotaan SDP YLEVERO -valtamediaa Al Hysärin maustein, että Suomi on mailman paras ja vaurain maa elintasopakoloisille. Muuan NAZIMA hesan johtajana kameliohjaajakurssin käynyt afganistanissa oiva esimerkki SDP GEPULOINNISTA!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,252104Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921935Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881901MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131603Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4881466Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11464Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241407Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?481267Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.731134Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351129