Miksi uskovasta tulee sota kiihkoilija

Yritän muotoilla tämän oikein neutraalisti. Rukouspiirissämme muutama osallstuja käänsi itäisen naapurin uhriksi eikä hyväksynyt tv mme uutiskuvia Uk rainan uhreista. Nämä on lavastettu. Raamattukin kuulemma kertoo idänmaan olevan uhri.

Mistä tällaisia tulee? Miten voi olla tollanen olemassa
4067
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Ei semmoista olekaan olemassa. Kunhan kirjoitat fantasioistasi.

Äänestä

En tiedä.
Uskonnolliset ihmiset ovat tietysti alttiita salaliittoteorioille.

Äänestä
  • Usein nämä on samoja jotka olivat rokotevastaisia.

    Äänestä

4Moos.31:14-18 Ja Mooses vihastui sotajoukon johtajiin, tuhannen- ja sadanpäämiehiin, kun he palasivat sotaretkeltä. Ja Mooses sanoi heille: Oletteko siis jättäneet henkiin kaikkki naiset? Katso, nehän ne olivat, jotka Bileamin neuvosta saivat israelilaiset antautumaan uskottomuuteen Herraa vastaan Peorin vuoksi, niin että vitsaus kohtasi Herran seurakuntaa. Niin surmatkaa siis kaikki poikalapset ja surmatkaa myös jokainen vaimo, joka on yhtynyt mieheen. Mutta jokainen tyttö, joka ei ole yhtynyt mieheen, jättäkää itsellenne henkiin.

Äänestä

Tuom.21:10-15 Niin lähetti sinne kaksitoista tuhatta sotakuntoista miestä ja käski heitä sanoen: Menkää ja surmatkaa miekan terällä Gileadin Jaabeksen asukkaat vaimoineen ja lapsineen. Tehkää näin: kaikki miehenpuolet ja kaikki naiset, jotka ovat yhtyneet mieheen, vihitkää tuhon omiksi. Ja Gileadin Jaabeksen asukkaista he löysivät neljäsataa nuorta naista, jotka olivat neitsyjä eivätkä olleet yhtyneet mieheen; ja he veivät nämä leiriin Siiloon, joka on Kanaanin maassa. Sitten koko kansa lähetti sanansaattajia puhumaan benjamilaisten kanssa, jotka olivat Rimmonin kallijoilla, ja tarjosi heille rauhaa. Silloin benjamilaiset palasivat takaisin, ja heille annettiin ne naiset, jotka oli jätetty henkiin Gileadin Jaabeksen naisista. Mutta ne eivät riitäneet heille. Niin kansan tuli sääli Benjaminia, koska Herra oli tehnyt aukon Israelin sukukuntaan. Tuom.20:43-48

Äänestä
  • no niin ja sitten loppuraamattu tähän alle sopii hyvin..!

    Äänestä

4Moos.31:31-41 Ja Mooses ja pappi Eleasar tekivät, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut. Ja saalis, jäännös siitä, mikä sotajoukko oli ryöstänyt, oli lampaita kuusisataa seitsenmänkymmentäviisi tuhatta ja raavaita seitsemänkymmentäkaksi tuhatta ja aaseja kuusikymmentäyksi tuhatta ja ihmisiä, tyttöjä, jotka eivät olleet ytyneet mieheen, kaikkiaan kolmekymmentäkaksi tuhatta. Ja puolet niistä eli se osa, joka tuli sotaan lähteneelle, oli: lampaita kolmesataa kolmekymmentäseitsemän tuhatta viisisataa ja Herralle tuleva vero lampaista oli kuusisataa seitesmänkymmentä viisi; ja raavaista kolmekymmentäkuusi tuhatta sekä niistä Herralle tuleva vero seitsemänkymmentä kaksi; ja aaseja kolmekymmentä tuhatta viisisataa sekä niistä Herralle tuleva vero kuusikymmentä yksi; ja ihmisiä kuusitoista tuhatta sekä niistä Herralle tuleva vero kolmekymmentä kaksi. Ja Mooses antoi Herran antiveron pappi Eleasarille, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut.

Äänestä

Raamattuko se käskee tappamaan kaikki

Äänestä
  • Aika monet tuntuvat elävän vielä yli 2000 vuoden takaisessa maailmassa kun eivät tunnu tietävän Uudesta testamentista mitään. Onkohan osasyy siihen huono kouluopetus, varsinkin vielä oppimiselle kehnoissa olosuhteissa.

    Äänestä

Sieltäkö ne venäläiset trollaajat siis tulee; muistuttikin uskonnollista hörhöilyä.

Äänestä

2Moos.32:27-35 Ja hä sanoi heille: Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisin leirin halki portista portiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen. Niin leeviläiset tekivät Mooseksen käskyn mukaan; ja sinä päivänä kaatui kansaa noin kolmetuhatta miestä. Ja Mooses sanoi: Koska te nyt olette olleet omia poikianne ja veljiänne vastaan, niin vihkitykään tänä päivänä Herran palvelukseen, että hän tänä päivänä antaisi siunauksen teille. Seuraavana päivänä Mooses sanoi kansalle: Te olette tehneet suuren synnin. Minä nousen nyt Herran tykö - jos ehkä voisin sovittaa teidän rikoksenne. Ja Mooses palasi Herran tykö ja sanoi: Voi, tätä kansa on tenyt suuren synnin! He ovat tehneet itselleen jumalan kullasta. Jospa nyt antaisit heidän rikoksensa anteeksi! Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi, johon kirjoitat. Mutta Herra vastasi Moosekselle: Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani. Mene nyt ja johdata kansa siihen paikkaan, josta minä olen sinulle puhunut; katso, minun enkelini käy sinun edelläsi. Mutta kostoni päivänä minä kostan heille heidän rikoksensa. Niin Herra rankaisi kansaa, koska he olivat teettäneet vasikan, jonka Aaron teki. Ps.69:29 Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköönkä heitä kirjoitettako vanhurskasten lukuun. Room.9:3

Äänestä

Kun lukee näiden ent uskovien rokotusvastustajien ja nykyisten hyökkäysfanien juttuja, näkyy että vanhemmilla naisuskovilla voi olla jo dementiaa. On outoa että suosii silmitöntä väkivaltaa.

Äänestä

Ps.106-19-23 He tekivät vasikan Hoorebin juurella ja kumarsivat valettua kuvaa; he vaihtoivat Kunniansa ruohoa syövän härän kuvaan. He unhoittivat Jumalan, pelstajansa, joka oli tehnyt Egyptissä suuria tekoja, ihmeitä Haamin maassa, peljättäviä tekoja Kaislameren ranalla. Silloin hän aikoi hävittää heidät, mutta Mooses, hänen valittunsa, seisoi suojana hänen edessään ja käänsi pois hänen vihansa tuhoa tuottamasta. Jer.2:11 Onko mikään pakanakansa vaihanut jumalia, vaikka ne eivät olekaan jumalia? Mutta minun kansani on vaihtanut kunniansa siihen, josta ei apua ole. Room.1:22-23

Äänestä

Neh.9:18-21 Vaikka he tekivät itsellensä valetun vasikankuvan ja sanoivat: Tämä on sinun jumalasi, joka on johdattanut sinut Egyptistä, ja vaikka he paljon pilkkasivat Jumalaa, niin sinä suuressa laupeudessasi et kuitenkaan hyljännyt heitä erämaassa. Pilvenpatsas ei väistynyt heidän luotansa päivällä, johtamasta heitä tiellä, eikä tulenpatsas yöllä, valaisemasta heille tietä, jota heidän oli kuljettava. Hyvän Henkesi sinä annoit heitä opettamaan, mannaasi et kieltänyt heidän suustansa, ja vettä sinä annoit heille heidän janoonsa. Neljäkymmentä vuotta sinä elätit heitä erämaasa, niin ettei heiltä mitään puutunut, eivät heidän vaatteensa kuluneet, eivätkä heidän jalkansa ajettuneet. 5Moos.8:4 Sinun vaatteesi eivät kuluneet yltäsi, eivätkä sinun jalkasi ajettuneet näinä neljänäkymmenenä vuotena. 5Moos.29:5 Ja minä kuljetin heitä erämaassa neljähymmentä vuotta: teidän vaatteenne eivät kuluneet yltänne, evätkä kenkasi kuluneet jalassasi.

Äänestä

Ps.78:18-33 He kiusasivat Jumalaa sydämessässänsä, vaatien ruokaa himonsa tyydyttäiseksi. Ja he puhuivat Jumalaa vastaan sanoen: Voikohan Jumala kattaa pöydän erämaassa? Katso, hän kyllä kallioon iski, ja vedet vuotivat ja purot tulvivat; mutta voiko hän antaa myös leipää tai hankkia kansallensa lihaa? Sentähden Herra, kun hän sen kuuli, julmistui; ja tuli syttyi Jaakobissa, ja Israelia vastaan nousi viha, koska he eivät uskoneet Jumalaan eivätkä luottaneet hänen apuunsa. Hän käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet; hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa. Ihmiset söivät enkelien leipää; hän lähetti heille evästä yllin kyllin. Hän nosti taivaalle itätuulen ja ajoi voimallaan esiin etelätuulen; hän antoi sataa heille lihaa kuin tomua, siivekkäitä lintuja kuin meren hiekkaa; hän pudotti ne leirinsä keskeen, yltympäri asuntonsa. Niin he söivät ja tulivat kylläiseksi; mitä he olivat himoinneet, sitä hän salli heidän saada. Eivät olleet he vielä himoansa tyydyttäneet, ja ruoka oli vielä heidän suussaan, kun heitä vastaan jo nousi Jumalan viha: hän tappoi heidän voimakkaimpansa ja kaatoi maahan Israelin nuoret miehet. Mutta sittenkin he yhä vielä tekivät syntiä eivätkä uskoneet hän en ihmeitänsä. Sentähden hän lopetti heidän päivänsä niinkuin tuulahduksen, antoi heidän vuottensa päättyä äkilliseen perikatoon. Ps.90:7-10

Äänestä

En ole asiantuntija mutta kuulin että Putin on joissakin (uskoa) piireissä hyvis koska vastustaa homoja.

Äänestä
  • Joo, ainoita asioita missä on oikeassa, ja homistelun vuoksi Suomikin saa vielä rangaistuksensa. Kukas siellä kolistelee, mikäs tulla homistelee?

    Äänestä

Niin varmaan pu tin onkin Päivin linjalla ja Kirillkin lähettelee Päiville kannatusta. Venäjällä tehdään abortteja eniten ehkäisymielessä.

Äänestä

On todennäköisimmin uskottu ensin muitakin valheita. Venäjä on levittänyt vuosikausia erilaisia salaliittoteorioita, rokotevastaisuutta yms. imartelulla höystettynä. Tyyliin olet valveutuneempi kuin muut, koska tiedostat nämä asiat.

Psykologisten operaatioiden tarkoituksena on aiheuttaa hajaannusta läntisessä maailmassa. Näillä sivuilla käyminen johtaa kierteeseen. Algoritmit näyttävät yhä enemmän samoista lähteistä tulevaa tietoa. Informaatiosodan ja psykologisten operaatioiden uhreille muodostuu lopulta oma valheellinen todellisuus. Se on todellakin on sotaa, jossa on tarkoitus valloittaa ihmisten mieli.

Valeuutisten uhreilla on tavallisesti joku tällaiselle altistava mielen tai persoonallisuuden haavoittuvuus. Altistavia tekijöitä ovat mm. ulkopuolisuuden tunne ja taipumus epäluuloisuuteen ja kapinallisuuteen. Usko ei valitettavasti muuta ihmisen persoonallisuutta.

Äänestä

Tää oli hyvä

Äänestä

Joidenkin uskovien toiminta on hyvin läpinäkyvää. Ensin toivotaan sotaa ja sodan alettua piiloudutaan kiven alle rukoilemaan rauhaa. Kun konflikti lopulta laantuu, ryömitään takaisin auringonvaloon kuin käärmeet konsanaan ja esiinnytään Jumalan rauhantekijöinä.

Äänestä
  • helluntailaisuudessa ne profetoi jo 1970-luvulla, kuinka Venäjä hyökkää, ja kuinka Suomi sitten on pelkkää peltoo.

    nyt ne vähä hiljempaa, kun oikeesti se sota , maantieteellisesti edes lähellä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    helluntailaisuudessa ne profetoi jo 1970-luvulla, kuinka Venäjä hyökkää, ja kuinka Suomi sitten on pelkkää peltoo.

    nyt ne vähä hiljempaa, kun oikeesti se sota , maantieteellisesti edes lähellä.

    Helluntailaiset ovat tunnetusti kovia juoksemaan kaikenlaisten vähänkin "uskottavilta" kuulostavien sensaatioiden eli profetioiden perässä. Yksi sellainen on erään russofoobikon sepittämä ns. Tukholman profetia. Toivovat, rukoilevat myös niiden toteutuvan, jotta pääsisivät pätemään - olimme oikeassa.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Helluntailaiset ovat tunnetusti kovia juoksemaan kaikenlaisten vähänkin "uskottavilta" kuulostavien sensaatioiden eli profetioiden perässä. Yksi sellainen on erään russofoobikon sepittämä ns. Tukholman profetia. Toivovat, rukoilevat myös niiden toteutuvan, jotta pääsisivät pätemään - olimme oikeassa.

    Venäjän johdon ja heitä lähellä olevien älykköjen puheet tsaarinvallan rajoista ovat puistattavaa kuultavaa suomalaisten korvissa, eikä sitä autonomiaa tulisi enää Suomellakaan olemaan. Ukraina näyttää sen ettei heillä ole mitään muita pidäkkeitä kuin se vielä suurempi väkivaltakoneisto, jota he eivät uskalla ryhtyä haastamaan.
    Vastavoima on se, mikä pysäyttää mistään piittaamattoman riehujan, ei hymistely ja anelut, tai rukoukset.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän johdon ja heitä lähellä olevien älykköjen puheet tsaarinvallan rajoista ovat puistattavaa kuultavaa suomalaisten korvissa, eikä sitä autonomiaa tulisi enää Suomellakaan olemaan. Ukraina näyttää sen ettei heillä ole mitään muita pidäkkeitä kuin se vielä suurempi väkivaltakoneisto, jota he eivät uskalla ryhtyä haastamaan.
    Vastavoima on se, mikä pysäyttää mistään piittaamattoman riehujan, ei hymistely ja anelut, tai rukoukset.

    Nälkä kasvaa syödessä ja on selvää, että onnistuessaan Venäjä ei pysähdy Ukrainaan. Juuri tämän vuoksi Ukrainaa täytyy auttaa kaikin mahdollisin keinoin. Esim. toimittamalla niin paljon tappavia aseita, että viemärirotatkin asettuvat agressoria vastaan.

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Nälkä kasvaa syödessä ja on selvää, että onnistuessaan Venäjä ei pysähdy Ukrainaan. Juuri tämän vuoksi Ukrainaa täytyy auttaa kaikin mahdollisin keinoin. Esim. toimittamalla niin paljon tappavia aseita, että viemärirotatkin asettuvat agressoria vastaan.

    Venäjä on epäonnistunut Ukrainassa erittäin pahasti jo tähän mennessä, kun kolmen arvioidun päivän sijasta on kulunut jo kolme viikkoa, eikä sen armeija ole päässyt missään niskan päälle ja oman maan talous on syöksynyt kuiluun, jonka pohja lie missä.

    Vladimir Putinilla ei ole enää mitään valtiojohtajan statusta lännessä, sen sinetöi Yhdysvaltain kongressi julistamalla hänet eilen sotarikolliseksi.
    Jokin taho, joko armeija tai kansalliskaarti, syrjäyttää hänet, Putin "sairastuu", ja sitten siivotaan hallinto. Tuo on tie joskus, johonkin uuteen diplomatian palauttamiseen, mutta siihen menee vielä kotva aikaa.

    Kun valtataistelu alkaa, tietää se suurta epävakautta ja kuohuntaa Venäjälle, ja se piiskaa varmaan röllikoneistoaan iskurityöläisyyteen länttä vastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    helluntailaisuudessa ne profetoi jo 1970-luvulla, kuinka Venäjä hyökkää, ja kuinka Suomi sitten on pelkkää peltoo.

    nyt ne vähä hiljempaa, kun oikeesti se sota , maantieteellisesti edes lähellä.

    Eikun Neuvostoliitto

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Helluntailaiset ovat tunnetusti kovia juoksemaan kaikenlaisten vähänkin "uskottavilta" kuulostavien sensaatioiden eli profetioiden perässä. Yksi sellainen on erään russofoobikon sepittämä ns. Tukholman profetia. Toivovat, rukoilevat myös niiden toteutuvan, jotta pääsisivät pätemään - olimme oikeassa.

    Onpa Suomessa paljon helluntalaisia - kun jo tv.ssä kehotetaan, ettei niin paljon katso uutisia, sulkee tv.n kun se aiheuttaa ahdistusta. Lapset ahdistuu - äidit ahdistuu jne.
    Eli taitaa koko Suomi olla helluntalaisa - paitsi vähennetään vauvavalelijat pois.
    Eli Suomalaisuus on helluntalaiset ja luterilaiste. Ok. hyvä kun tuli kirjoituksestasi esiin.

    Äänestä

Esimerkiksi viime vuoden lokakuussa turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja (ja entinen presidentti) Dmitri Medvedev julkaisi järkyttävän, kirosanoja täynnä olevan hyökkäyksen Ukrainaa ja sen presidenttiä vastaan.

Sen lisäksi, että Medvedev toisti Putinin hallinnon sitkeää väitettä, jonka mukaan Ukrainalla ei ole erillistä kulttuuri-identiteettiä ja että Moskova on Kiovann Rusin ainoa ja oikeutettu perillinen, hän viittasi Zelenskyihin, "mieheen, jolla on tietyt etniset juuret", ja vihjasi, että Zelenskyi on salannut juutalaisen identiteettinsä palvellakseen ukrainalaisten kansallismielisten etuja. Medvedev meni vielä pidemmälle ja ehdotti, että Zelenskyin "petos" Venäjää kohtaan teki hänestä Sonderkommandon kaltaisen, joka oli natsien kuolemanleirien juutalaisvankeja, jotka pakotettiin auttamaan kaasukammioissa tapettujen hävittämisessä.

Siis juutalaisnatsi Volodomyr Zelenskyi(!)
Siinä sitä on kognitiivista ristiriitaa riittämiin, mutta mitäpä ei Venäjän johto olisi valmis tekemään leimatakseen tulevan ryöstösaaliin kohteensa Ukrainan, johon hyökkäysvalmistelut olivat käynnissä jo Medevedevin puheen aikana.

Äänestä
  • No mutta. Eikös Medeved ole itsekin juutalainen, kuin myös Vladimir Zhirinovski?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No mutta. Eikös Medeved ole itsekin juutalainen, kuin myös Vladimir Zhirinovski?

    Medvedev on ortodoksi.
    Zirinovskin isä oli juutalainen.

    Äänestä

Media näyttää valehdelleen suunnilleen kaikesta Trumpin vaalivoiton jälkeen. Ei oikein mahdollista enää uskoa mitään mitä he sanovat, elleivät todista pätevästi asiaa todeksi.

Äänestä
  • Mikä on se pätevä todistus, joka kelpaisi?

    Äänestä

  • Henki kirjoitti:

    Mikä on se pätevä todistus, joka kelpaisi?

    Olettaisin, että jos joka paikassa olisi nähtävinä PutinTrumpin patsaita ja näiden suurten ajattelijoiden viisauksia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olettaisin, että jos joka paikassa olisi nähtävinä PutinTrumpin patsaita ja näiden suurten ajattelijoiden viisauksia.

    Ensinnäkin mitään sotaa ei olisi koskaan syttynyt Donald Trumpin vahtivuorolla. Toisin kuin bideenistit väittävät, Trump pani tosissaan, ja myös laittoi aina kovan kovaa vastaan. Kaikki peliin, ja hän myös luki Putinia kuin avointa kirjaa. Trump on strateginen nero. Olisi itseasiassa mielenkiintoista seurata, jos olisi tapahtunut (mikä olisi ollut mahdotonta) Venäjän hyökkäys Ukrainaan, miten tietotusvälineitten raatelevat sudet olisivat kommentoineet Trumpin pannessa Venäjän kuriin kädenkäänteessä. Ulkopoliittisena nerona hän olisi vienyt koko maailmaa kuin litran mittaa. Nykyisessä tilanteessa tietotusvälineet söisivät Trumpin kädestä, ja joutuisivatpa pyörtämään puheitaankin. Pitkin hampain tosin. Donald Trump on verrattavissa Donald Reaganiin. Nykyäänhän moni muinainen Reaganin solvaaja myöntää avoimesti hänen olleenkin nero ja viisas toimissaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensinnäkin mitään sotaa ei olisi koskaan syttynyt Donald Trumpin vahtivuorolla. Toisin kuin bideenistit väittävät, Trump pani tosissaan, ja myös laittoi aina kovan kovaa vastaan. Kaikki peliin, ja hän myös luki Putinia kuin avointa kirjaa. Trump on strateginen nero. Olisi itseasiassa mielenkiintoista seurata, jos olisi tapahtunut (mikä olisi ollut mahdotonta) Venäjän hyökkäys Ukrainaan, miten tietotusvälineitten raatelevat sudet olisivat kommentoineet Trumpin pannessa Venäjän kuriin kädenkäänteessä. Ulkopoliittisena nerona hän olisi vienyt koko maailmaa kuin litran mittaa. Nykyisessä tilanteessa tietotusvälineet söisivät Trumpin kädestä, ja joutuisivatpa pyörtämään puheitaankin. Pitkin hampain tosin. Donald Trump on verrattavissa Donald Reaganiin. Nykyäänhän moni muinainen Reaganin solvaaja myöntää avoimesti hänen olleenkin nero ja viisas toimissaan.

    Trump todisti Helsingissä koko maailman edessä olevansa Putinin puudeli. Eikä ihme, sillä Putinin pojat olivat tehneet vaalityötä hänen eteensä vuorotta. Trump totesi uskovansa enemmän Putini, kun omaa tiedustelutietoaan. Hän häpäisi USA:n ja sai venäläiset pressan linnan takahuoneessa hihkumaan ja heittelemään yläfemmoja.

    Trump yritti kiristää Ukrainaa, kun se halusi ostaa aseita. Tapaus johti virkasyytteeseen. Siitä voi päätellä, että hän olisi myynyt Ukrainan myös Putinille. Trump ihailee diktaattoreja ja vihaa demokratiaa, koska se laittaa hänen yksinvaltiaan taipumuksilleen kapuloita rattaisiin. J

    Jos jostain saamme olla Luojalle kiitollisia, niin siitä, että Valkoisessa talossa istuu tämän sodan aikana Biden. Ei siksi, että hän on täydellinen. Vaan siksi, että hän on Trumppiin verrattuna Ihminen, jolla on järjen lisäksi jonkun verran moraaliakin.

    Äänestä

Monet "uskovat" uskovat shittiin, ja niitäkin lappoi tänne mm v -14 yli 15 tuhatta!

Äänestä

No, kun me kaikki ajamme Ladalla, pappia myöten, niin pitäähän aloittajan ymmärtää. varaosia pitää saada.
Siinä neutraali samanarvoinen vastaus aloittajalle.
Myös venäläiset karvalakin on päässä, etkö huomannut tullessasi.
Onko muuta kysmystä

Äänestä

Ei se riipu siittä onko ihminen iskossa vai ei vaan ihmisen omasta luonteesta ja hänen eletystään elämästä joka on muokannut ihmisen mielipiteitä ja minuutta.

Raamatussa on kuitenkin kirjoitettu ettei meillä ole sota lihaa ja verta vastaan.

Henkilökohtaisesti en tunne minkäänlaista Venäläisvihaa mutta Putinin sairaus on niin tuhoavaa ettei sitä voi hyväksyä.
Näen hänessä vinoutuneen persoonan joka ei kykene toimimaan terveeltä pohjalta joka hyödyttäisi kaikkien hyvinvointia vaan edun tavoittelua keinoin millä hyvänsä. Ahneus. Putinhan pyrkii selittämään tuota äiti Venäjällä että se kokonaisuudessaan kuuluu heille sellaisenaan millaisena se on suurimmillaan historian aikoina ollut. Stalinhan myönsi Suomen itsenäisyyden, saa nähdä onko Putin jatkossa uskollinen tuolle myönnytykselle.
Luulen että Putin on aatteellisuudessaan pudonnut syviin vesiin ja on sori nyt vaan kun sanon näin mutta sokeana pirun vietävissä. Sokaistunut vihasta ja järki häipynyt. Hän näkee itsensä yliminänä. Vallasta sairastunut ja minäkuva vääristynyt. Hän on valmis tekemään kauheita uhrauksia.



ST

Äänestä

Vielä uhrista niin Venäjä on Putinin uhri..

ST

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yritän muotoilla tämän oikein neutraalisti. Rukouspiirissämme muutama osallstuja käänsi itäisen naapurin uhriksi eikä hyväksynyt tv mme uutiskuvia Uk rainan uhreista. Nämä on lavastettu. Raamattukin kuulemma kertoo idänmaan olevan uhri.

Mistä tällaisia tulee? Miten voi olla tollanen olemassa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu