Hallitusohjelmaan on kirjattu kaupan omien tuotemerkkien myyntikielto. Esimerkiksi lähes kaikki Lidlin tuotteet ovat sellaisia, kuten Valion Oltermannia matkiva kuusamolainen kopiojuusto.
Hallituksen viimeinen vuosi on käynnistymässä, mutta silti edelleen Lidl myy näitä kopiotuotteitaan? Eikö hallitus aiokaan viedä läpi lupaamiaan muutoksia lainsäädäntöön?
Hallituksen viimeinen vuosi on käynnistymässä, mutta silti edelleen Lidl myy näitä kopiotuotteitaan? Eikö hallitus aiokaan viedä läpi lupaamiaan muutoksia lainsäädäntöön?
Vastaukset 78
Vanhimmat
Kävi kuten vappusataselle ja muille lupauksille.
Ainakin käsissäsi ja pullon palautus pisteen käsipyyhkeet on loppu aina Kaivokselan ja vapaaksi mielestä
Ei muuta
Opettele kirjoittamaan jotain ymmärrettävää tekstiä.
Eipä huolta, kyllä hallitus huolehtii, että kaikilta suomalaisilta otetaan vähäinenkin omaisuus pois ja jaetaan niille, jotka sen parhaiten heidän mielestään ansaitsevat. Kuten ulkomaille.
Vain kelarahoilla elämiseen on oikeus. Ja kun kukaan ei viitsi ilman palkka, koska palkkaa menee veroihin tehdä enää työtä, niin Unisef tulee ruokkimaan Suomen lapsia.
Juuri tutkija selitti televisiossa, miten liikuntaa pitäisi saada harrastaa työajalla työnantajan maksama, että työntekijät jaksaisivat käydä töissä.
Jonkunhan niitä töitäkin pitäisi periaatteessa tehdä, että yrittäminen ylipäänsä kannattaisi.
Meidän firmassa saa harrastaa liikuntaa 2 tuntia viikossa palkallisena. Ne pitää vaan erikseen kirjata ylös työtunteihin. En ole moiseen kyttäämiseen suostunut.
Tyhmähän sinä olet.
Voi mikä idiootti.
Miten liikunnalla muka "jaksaa"? - sehän vie vain enemmän energiaa.
Kaikki wc pöntöstä alas mitä luvattiin
Vielä on toteuttamatta sekin hallitusohjelmassa oleva määräys, että jos julkiseen virkaan on hakemassa saman arvoinen hakija, pitää valita se jolla "kehittyvä kielitaito".
On pääministerin epäpätevyyttä, jois hallitusohjelmaa ei saada vietyä läpi.
Ja kun toiset hallituspuolueet laittaa hanttiin, niin asiat ei etene.
Ne päätökset tehdään yhdessä hallituksessa ja kompromissit on yleisiä.
Olet kovin yksinkertainen Persu.
Validi linkki aloituksen väitteeseen, muutoin porvarivaletta.
https://valtioneuvosto.fi/marinin-hallitus/hallitusohjelma/maatalous
"Hillitään päivittäistavarakauppojen ylivoimaista neuvotteluasemaa lainsäädännöllisin toimin, muun muassa private label -tuotteet."
Ei markkinataloudessa voida rajoittaa.
Ei varmaankaan, mutta Suomi ei ole markkinatalousmaa.
Linkki väitteeseesi, muutoin valetta.
Ei enää nykyään kun olemme EU:ssa.
Suomi on yritytukimaa
Herkkua maksaa vain duunarit
Siinä on linkki väiteeseeni: https://keskustelu.suomi24.fi/t/17357398/milloin-lidlin-tuotteiden-myynti-oikein-loppuu#comment-113362800
Opettele käyttämään hakukoneistoa, niin ei tarvitse kysellä itsestäänselvyyksiä. Annat itsestäsi vain typerän vaikutelman kyselemällä tyhmiä.
EU sääntelee jopa Suomen taloutta asettamalla direktiivien kautta puitteet Suomen lainsäädännölle.
Eikö, no mikä maa me olemme?
Väitteen esittäjä esittää linkit, se on tapana.
Ja mitä mielestäsi tuosta linkistä löytyy, hölmöpoika.
Toiseksi, hallitusohjelma ei ole sellainen joka toteutuu sellaisenaan ja varmasti. Siinä vain kerrotaan mihin pyritään ja harvoin kaikki tavoitteet täyttyy, tuskin koskaan. Tilanteetkin muuttuu, voi tulla vaikka pandemia ja jopa sota joka sotkee hienotkin suunnitelmat.
Mistä näitä yksinkertaisia ihmisiä riittää?
Kysyit linkkiä väitteeseen.
Käy katso itseäsi peilistä ja esitä kysymys peilissä näkyvälle hahmolle;
Onko sinulla – arvon peilikuva – kaikki kunnossa yläkerrassa?
Suomi on markkinatalous joten ei tule aloittajan vaatimia myyntirajoituksia.
Mitenkähän pitkään?
Maailmassa ei ole yhtään markkinatalousmaata. Jopa Yhdysvallat on liittovaltion sääntelemä sekatalous.
USA:ssa ei voisi kuvitellakaan sellaista monopolia kuin täkäläinen apteekkilaitos tai rahastavat autokoulut.
Niin tai rahastavat terveyspalvelut, jotka Suomessa ovat asukkaille edullisia.
USA:ssahan ei ole varaa opiskellakaan kuin öykkäriporvareiden lapsilla.
Suomessa käytännössä kaikki peruspalvelut ovat maksuttomia tai ainakin edullisia.
Miksi Lidlin pitäisi lopettaa omat tuotteensa? Sittenhän pitäisi poistaa myös Rainbow, Pirkka, K-menu ja monet muut, kopioitahan nekin on, sama tuote eri paketissa.
Poistuuhan nekin, mutta kotimaiset kauppaketjut myyvät myös kotimaisia merkkituotteita.
Lidlillä ei niitä nykyään ole kovinkaan paljoa myynnissä. Vielä muutama vuosi sitten möivät Oltermannia, mutta irtisanoivat sitten toimitussopimukset Valion kanssa jostain syystä.
Kyllä Lidlissä on Valion tuotteita paljonkin, Oltermannia ei ole, mutta Lidlin oma kermajuusto on ihan yhtä hyvää, ellei parempaakin. Lidlistä löytyy myös paljon muitakin suomalaisia elintarvikkeita, käyhän joskus katsomassa, eläkä muistele menneitä, jolloin tuotevalikoima oli suppeampi.
Kuusamolainen kermajuusto ei valitettavasti ole Oltermannin veroista, vaikka raaka-aine kuusamolainen maito onkin Suomen parasta. Juustomestareissakin on siis eroa. Eihän kermajuustot ole tunnettuja maukkaudestaan, mutta Oltermannissa on edes hieman makua.
Valion tuotteet jäävät toki Lidliin myyntiin, mutta nuo merkkituoteita muistuttavat kaupan omat merkit oli hallitusohjelmassa tarkoitus kieltää.
Kuusamon Paimenpoika on nimenomaan parempaa kuin Oltermanni, josta on tehty kummallinen "kulttijuusto" , johon muita verrataan. Yksi "moccamasteri" lajiaan.
Paimenpoika on samoissa hinnoissa n. 7 €/kg /tahko.
Kaikkein paras kermajuusto on ollut Arlan Hurmaava juhlajuusto , tosin tanskalainen.
Makuasioista ei tietenkään kannata kiistellä, mutta se Kuusamon kermajuusto ei maistu miltään, kuten kermajuustot harvoin maistuvat. Oltermannissa on sentään jotain makua. Ja minä en osta juustoja sen mukaan mikä on halvin, vaan sen mukaan mikä maistuu omaan suuhun.
Kuten sanoin, niin minua harmittaa eniten se, ettei Suomen laadullisesti parhaasta maidosta tehdän parhaimman makuisia maitojalosteita.
Olet oikeassa.
Oltermanni on kuivaa verrattuna Lidlin tanskalaiseen kermajuustoon.
Miten määrittelet juuston "kuivuuden"?
Halpoja tuontijuustoja en viitsi niiden punatautivaaran vuoksi syödä. Eikä tuontiruoan tukeminen ole muutenkaan järkevää. Rahtaaminen tuottaa päästöjä, ja rahat menevät Suomen sijaan ulkomaille?
Kuusamon Paimenpoika 1 kg maksaa Prismassa 5,95 euroa.
Nuo ovat siis niitä "salllittuja" tuotemerkkejä, joita myydään useammissa kauppaketjuissa.
Kilpailuakin saadaan, kun eri kaupat joutuvat myymään samoja tuotteita. Nyt saatetaan myydä "vastaavia", jotka eivät ole vastaavia. Esimerkiksi monia nestemäisiä pesuaineita jatketaan vedellä, jotta niiden litrahinta saadaan alas.
Kuluttajan asema paranee poistamalla private label -tuotteet valikoimista.
Makua kieltämättä saisi olla enemmän, mutta onhan Valiollakin Salaneuvos- ja Kippari-juustot, ja miksei Polarkin.
Aura-sinihomejuustossa on maukas.
Juustoportin juustot ovat aromikkaita , jos hinnalla ei ole väliä.
Rahtaaminen tuottaa päästöjä....älä nyt ilmastoheppu naurata...ei mitään merkitystä,
Tavan kansa on unohdettu kuten vappusatanenkin , köyhä kansa rikas valtio , kuka uskoo enään näihin korruptio galluppeihin...
Ai niinkuin että kansa yhtäkkiä yhdessä yössä alkoi kannattamaan hyökkäysliittoon liittymistä?
Vappusatasesta on toteutettu n. 70 euroa...kirimistä vielä on.
Enää-sanan perään ei kuulu laittaa n-kirjainta.
En-sanan perään ei kuulu laittaa kahta ä-kirjainta.
eikä niin kukaan teekään.
Näytti tuo kommentoija tekevän.
Ja virke aloitetaan suuraakkosella.
Ai kuuluuko Suomi Venäjään?
Kommentoija teki väärin siis.
Voi voi tarkistas lääkityksesi . Pollassa vikaa vai..
Katsos vaan. Karkasitko suljetulta, vai laskivatko muuten vaan avohoitoon?
Lidl-huuma hiipui jo viitisen vuotta sitten, kun suomalaisten tuotteiden hintataso nostettiin suunnilleen ässää vastaavaksi. Yksittäisten tarjousten perässä en jaksa ryntäillä, kun en omista älykännykkääkään.
Lidl edelleenkin halvin tavallisen kotiruuan tekijälle.
Prisma on halvin, koska sieltä saa kaiken tarvittavan. Lidl on valioimiltaan liian suppea. Etenkin tuoreen kotimaisen kalan tarjonta on Lidlissä kehno. Jos käy siis Lidlistä maitopurkin, niin joutuu silti ajelemaan toiseen kauppaan hakemaan täydennykset.
Jos on varaa ostaa kallista kotimaista kalaa. Itse käyn lähinnä Halpahallissa, se on sopivan monipuolinen.
Hallitus lupasi pitää huolta huoltovarmuudesta ja kotimaisesta elintarviketuotannosta. Äänesti silti kumoon kaikki 20 ehdotusta niiden varmistamiseksi ja parantamiseksi.
Hallituksen lupaukset on pelkkää populismia. Mitään muuta eivät tee kuin myyvät pala palalta maatamme globlismin hyväksi. Ja sitten Sanna astuu estradille ja sanoo jihad-sormi pystyssä "Tämä on Suomen etu! Suomen etu!"
Validi linkki toisen lauseesi väitteeseen, muutoin porvarivaletta.
Ei se kuusamolainen ole mikään oltermannin kopio, vaan ihan oikea valmistajan merkki. Ns. kopioina voit pitää keskon ja s-ryhmän "pirkka" ja "kotimaista" tuotteet! Jokaisen halpamerkkien valmistajat näet kyseisistä paketeista
Lidlin "Pohjolan meijeriä" ei ole olemassa. Se on pelkkä tavaramerkki.
"Meillä on myös tuotemerkki Pohjolan Juustola, jonka alla myymme kotimaisia juustoja. Pohjolan Meijeri on sen luonnollinen pari."
Jep. Tätä Lidlin sutkia omimistaktiikkaa on myös arvosteltu. Tukkijätkä-sulatejuusto esim.
https://yle.fi/uutiset/3-9733033
Mikään mitä ei voi käsin hiplata on luonnotonta.
Pietarista trollataan teitä mennentullen.
Private label tuotteita ei kielletä kertoo maatalousministeri Jari leppä.
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/analyysi-jari-lepan-mukaan-kaupan-omia-private-label-tuotteita-ei-tulla-kieltamaan-ministeri-kertoo-kuinka-lakiuudistus-auttaa-viljelijaa-190414925/
TOTTA.
Mitä kopio tuotteita? Jos juustossa on keltainen muovipakkaus ja on peruskuraa, niin mitä siinä on kopioitu?
Matoakin myydään samanlaisissa tölkeissä ja etiketit on saman väriä ja itse tavara valkoista samanlaista nestettä.
Oletkohan ymmärtänyt jotain väärin?
Totta, ei Kuusamon juusto jäljittele Oltermannia, se on ihan eri, omansa.
Minkälaisissa tölkeissä myydään matoa? Matoja en syö niin kauan kuin muutakin on.
Juu ihan "vahingossa" Lidl "innovoi" uusia tuotemerkkejä, kuten Pohjolan Juustoja, joita ei ollut aikaisemmin edes olemassa, ja ihan "vahingossa" ne muistuttavat tunnettuja merkkituotteita ulkoisesti.
Nämä samat rikollisuutta kannattavat vaativat käteisen käyttämisen jatkamista, eivät halua maksaa taiteilijoille teostomaksuja jne.
Lidliä tukevat ovat käytännössä monella eri tavalla rikollisia.
Matoa myydään metritavarana rullalta. Pätkän matoa voi laittaa onkeen, ja ottaa sitten koukun nokkiinsa.
monet valmistajat tekevät tuoteistansa sen merkkisiä kuin asiakas haluaa.
Valmistajilla on se luxusbrändi jota markkinoivat pääasiakkaansa kautta. Koska pääasiakkalale myytävää brändättyä tuotetta ei aina voi sopimusehtoja rikkomatta myydä muille ketjuille on ihan vakiintunut tapa että kierretään juridinen ongelma keksityllä tuotemerkillä. Tuote paketin sisällä on ihan sitä samaa, mutta paketin päällä tuotemerkki on ihan toinen. Ihan vakiintunut tapa tehdä bisnestä Suomessa ja kaikkialla maailmassa.
Tällainen kopiointi vaan saattaa ja rikkoo mm tavaramerkkioikeuksia ja saattaa aiheuttaa rikkojalle jopa suuret korvausvaatimukset.
Kokonaan toinen asia on Lidl tuotteiden laatu... laitteet rikkoutuvat jo muutaman käyttökerran jälkeen. Usein laite on sellainen, ettei sitä tule käytettyä montaa kertaa vuodessa ja sitten, kun koettaa käyttää, ei toimi. Epäilen aikalukkoa;)... muiden valmistajien vastaavia tuotteita voi käyttää jopa kymmenisen vuotta tai enemmän. Lidl tuotteiden huolto on myös hankalaa. Onko muilla samoja kokemuksia?
S-ryhmällähän+tuo+kopiointi+menee+sillä+tavalla,+että+Kotimaista+17%+kermajuusto+on+Kuusamon+Juusto+Oy:n+valmistamaa,+ja+Kotimaista+27%+kermajuusto+Valio+Oy:n+tekemää.+Jälkimmäinen+valmistaa+myös+sitä+Oltermannia.
Lidlistä saa kyllä myös Oltermannia, mutta se on kallista kuin mikä.
Lidl pakotetaan lopettamaan Suomessa. K ja S taas korottavat hintojaan tämän kunniaksi