Tuntuu siltä

Että kaikki hyvät ihmiset kuolevat ja pahat saavat jatkaa.
14662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Samoin tunnen.Pahat tekevät pahojaan,peittelevät tekojaan ja ovat katalia.Elävät katkeruudessaan ja kateudessaan pitkän elämän.

Äänestä

Olen joskus ajatellut samaa, tuntuu kuin hyvät ihmiset kuolisivat
ennen aikojaan ja pahantahtoiset eläisivät 100 vuotiaiksi.
Maailman kiltein ihminen, läheiseni menehtyi.
20 vuotta vanhempi tuttuni on elossa ja ilkeilee tunteettomasti minulle:
Pyh ! Eihän tuo ole mitään, kaikki kuolevat !

Äänestä
  • Sellaiset ilkeilyt loukkaa ihmistä jolla on suru,
    Meidän töissä yksi nuori tyttö menetti äitinsä , ja kollega vaan jo viikon päästä sanoi hänelle että kaikki kuolee, ihan kun hän ei sitä olisi tietänyt, ja sanoi vielä että ei kai sitä nyt masennuta itkupilliksi jos vanha ihminen kuolee . Tämä äiti oli ainoastaan 63 vuotias siis ei mikään vanhus.
    Jokaisen suru on erilainen , silloin ei tarvitse ilkeillä .
    Minun paras ystävätär kuoli vuosi sitten ja on päiviä aina vaan kun on työlästä , esim jos tapahtui jotain erikoista niin aina soiteltiin toisillemme ja kerrottiin. Nyt ei enää voi soittaa ,mutta yritän ajatella että mitähän hän sanoisi tästätäkin asiasta jos jotain on tapahtunut ja olisi vielä elossa.
    Joten jokainen ihminen joka kuolee , on aina menetys omilleen , se mitense menetyksen kanssa käsittelee suruaan on kaikilla erilaista.

    Äänestä

Joo mutta onko täällä eläminen joku palkinto? Minä en nauti jokapäiväisestä tietokoneen peluustani. Olen työtön eikä sosiaaliset piirini ole järin isot. On toki välillä ihan mukiin menevää mutta suurimmaksi osaksi elämäni oli huonoa. En tiedä onko se niin kamalaa päästä pois ja olenkin miettinyt sitä usein.

Äänestä
  • Sosiaalisia piirejä pystyy laajentamaan, jos haluaa.
    Pelaamisen voi lopettaa, jos haluaa.
    Elämä on täynnä valintoja, joista suurimman osan joutuu ihminen tekemään ihan itse.
    Se on täysin totta, että välillä elämä on mukiin menevää, toisinaan taas ei. Mutta niin se on meillä jokaisella.
    Jokaiselle noutaja tulee joka tapauksessa ajallaan, kannattaa tämä elämänpituinen filmi katsoa loppuun asti, jos ei muuten niin uteliasuudesta, mitä kaikkea mahtaa vielä olla edessä.

    Äänestä

No jos mietitään vaikka Putleria, niin mikäs pahan tappaisi ja se olisi liian hyvää ollakseen totta ???

Äänestä

Niin se on ja siitä tuleekin sanonta: Mikä pahan tappaisi ?

Äänestä

Tyhmät saavat jatkaa, joista osa ei ole pahoja

Äänestä
  • No ketään toista ihmistä nyt ei saa tyhmäksi sanoa .

    Äänestä

Se pahakin on varmasti hyvä jollekin.

Äänestä

Minun rakas vietiin pois, joutui kärsimään sairauden takia viimeiset kuukaudet. Tuskissani ajattelen niitä aikoja. Kiltein ja avuliain ihminen kenet koskaan olen tiennyt. Vihainen olen elämälle.

Äänestä
  • Miten voit nyt - jos satut täällä käymään ? Olen samassa tilanteessa.
    Kärsin niin paljon, ettei ole sanoja.

    Äänestä

Olen vihainen ja katkerakin. Ensin en halunnut myöntää olevani katkera,
mutta kyllä olen jonkun verran ja pidän sitä luonnollisena tunteena
tässä vaiheessa.

Äänestä

Suruun kuuluu monenlaisia tunteita. Minun rakas läheiseni priorisoitiin
kuolemaan, hänen eteensä ei tehty kaikkea, vaikka hän olisi saattanut selvitä
ja olisi halunnut elää.
Nykyään monisairaita priorisoidaan kuolemaan, kun lääkäri, joka ei edes ihmistä
tunne, päättää hoidosta sen oletuksen mukaan minkälaista ihmisen elämä
tulisi olemaan "laadultaan".
Läheiseni oli tyytyväinen elämänsä laatuun, vaikkei se huippua enää ollutkaan.
Olen katkera, että häneltä vietiin elämä ja minulta hänet.
Hän oli maailman kiltein ja ihanin ihminen, aina auttoi muita,
lääkärit eivät auttaneet häntä.
En ikinä pääse sen asian yli.
Suru on voimakasta ja tulee olemaan mukanani lopun ikääni.
Itken joka päivä.
Kolmas vuosi menossa yksin.
Kaipaus on ylivoimaista kestää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Että kaikki hyvät ihmiset kuolevat ja pahat saavat jatkaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu