Vastaus, miksi Suomi poikkesi rauhanlinjastaan lähettämällä aseita sota-alueille, sekä ryhtyi tukemaan Ukrainaa Venäjää vastaan, löytyy ulkopolitiikasta ja geopolitiikasta.
Kuten olemme yleensäkin nähneet, Suomen päättäjät ovat suostuneet kaikkeen, mitä länsi ehdottaa, ja on myös osteltu mainepisteitä ilmastohumpassa, ja nyt osallistuttu länsimaiden mukana Ukrainan tukemiseen, jotta ei näytetä ulkopuoliselta, eikä tarvitse vapista peloissaan, että mahtaako lännessä näyttää siltä, että Suomi on Venäjän puolella.
Suomi on kieltämättä inhottavassa asemassa ja sijainnissa ja siksi päättäjämme ovat kokeneet tarpeelliseksi, jopa pakolliseksi, maksaa lähes mitä vain paikastamme länsimaissa. Näkyyhän tämä kaikki tietenkin taloustilanteessamme, hyvinvoinnissa, elinolosuhteissa ja turvallisuudessa. Kansan kasvavaa kärsimystä paikkaillaan silloin tällöin laastereilla ja samalla vaiennetaan epäsopivaa keskustelua ja kritiikkiä mahtipontisella populismilla, sekä sensuurilla. Meidän on vain hyväksyttävä tämä tilanne ja vaiettava, sekä teeskenneltävä, että ikään kuin uskomme kaiken olevan paremmin kuin oikeasti onkaan. Kyllähän tässä on samoja vaikutteita kuin Venäjällä ja Pohjois-Koreassa, sekä Kiinassa.
Länsipaine on myös syynä, miksi esim. Perussuomalaiset ei tule koskaan voittamaan eduskuntavaaleja, vaikka saisivat yli puolet äänistä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008687700.html

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hoidata vainoharhasi hyvän sään aikana. Vainoharhainen pää menee sekaisin, kun yrittää ajatella liian isoja ajatuksia.