Kävin maanantaina työhaastattelussa, joka meni ihan ok. Lupasi soittaa samana tai seuraavana päivänä. Haastattelijan puheista sain jo kuvan, että seuraavan päivänä tulisi soitto, jossa kerrottaisiin, että sain paikan, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Onko nyt liian aikaista kysellä perään?
Vastaukset 8
- Anonyymi
Ei kannata kysellä, kyllä sieltä kuuluu. Joko miettivät muutaman välillä tai on muita työkiireitä.
- Anonyymi
No jos viikonlopun yli odotan, kumminkin lupasivat soittaa monta päivää sitten:/
- Anonyymi
Luultavasti et saanut paikkaa. Mullekin käynyt näin että luvattu soittaa, mutta sitten parin viikon päästä tuleekin s-postia että valitettavasti et tullut valituksi. Kannattaa varautua siihen.
- Anonyymi
No, joo. Itse en soittelisi ellei olisi jo jotain tyyliin 10 päivää kulunut siitä mitä luvattu. Nyrkkisääntö on ettei kannata esittää ainakaan heti liian epätoivoista ns. needyä vaan parempi, että sinulla on vaihtoehtoja (silloinkin vaikkei oikeasti olisi). Toisaalta taas, jos annat paikan olla etkä ota pitkän ajankaan kuluttua yhteyttä, niin et vaikuta kovin kiinnostuneelta paikasta, taas toisaalta.
Työnantajatkin saattaa olla kieroja eli väittää, että kyllä hakijoita on ollut paljon palkkavaatimuksella 1800 €, joten oletko varma, että haluat 2000 €/kk nyt välttämättä? Tuo saattaa olla bluffiakin, mutta toisaalta mitätöntä, jos ajattelet, että sama kunhan nyt jonkun työn saa ja etsitään se parempi 2000-2200 €/kk työ hiukan myöhemmin tai kiristetään, että tämä firma x, joka on 5 km päästä teiltä, tarjosi 200 € enemmän kk palkkaa.- Anonyymi
Niin ja sanoisin, että tuon kk tai muutaman kk jälkeen neuvotteluasemasi on parempi palkankorotuksen jälkeen kunhan olet muuten osoittanut olevasi oppiva työtehtävien suorittamisen kannalta ja muutenkin sopiva tehtävään. Kaveri kävi useasti jo 2 vuoden jälkeen pomoaan pommittamassa palkankorotusvaatimuksillaan, jotka pomo aina torppasi, mutta lopulta kun pomo yllätti tämän kaverin olevan työajalla työhaastattelussa kilpailevaan firmaan, otti tämä pomo itse esille sen tämän työntekijän vaatimuksen nostaa palkka 2250 € -> 2750 €/kk, jotta sai tämän vaihtamishalut menemään pois. Opetus on, se et aina ei olla varsinkaan huonolla työkokemuksella hyvässä neuvotteluasemassa palkan suhteen mut kokemusta kun on firmas kertynyt ja hoitanu hommat hyvin, niin työnantajaa ei enää niinkään kiinnosta lähteä tuhlaamaan rekrytointiresursseja uuden työntekijän hommaamiseen, jonka suoriutuminen on kysymysmerkki, joten parempi maksaa hyvin hommansa hoitavalle nykyiselle työntekijälle jonkinlainen palkankorotus.
Toki tiedän tapauksia, joissa asenne on ollut, että emme voi maksaa sinulle 500 € enemmän kuukaudessa, joten mene vain kilpailijalle, jos he sen lupaavat, niin etsimme uuden tilallesi.
- Anonyymi
No, onko soittoa kuulunut? Riippuu varmaan myös vähän firman koosta ja oliko paljon hakijoita. Jonkun ison yrityksen rekrytointi voi kestää jopa kuukausia. Itse soittelisin nyt näin viikon jälkeen jo perään jos kerta tosiaan lupasivat samana tai seuraavana päivänä olla yhteydessä.
Toivottavasti ei ole käynyt niin että rekrytoija haluaisi palkata sinut mutta pomo haluaa jonkun sukulaisen palkata sinne vaikka ei ehkä olisi paras vaihtoehto. Näitä sattuu muuten usein.- Anonyymi
Näin vähän myöhässä niin soittoa ei kuulunut, mutta noin viikon päästä tuli viesti, että laitatko sähköpostilla tietos. Missään vaiheessa ei siis ilmotettu että sain paikan, mutta liekö mennyt jonkun muun kanssa sekaisin ja luullut, että on soittanu.
- Anonyymi
Lähes aina kun soittoa ei kuulu, paikka on mennyt jollekin muulle. Haastattelija on voinut nähdä sinussa parhaan hakijan, mutta joku ylempänä hierarkiassa on ehkä tehnyt oman valintansa. Näin se vaan menee kaiken kokoisissa yrityksissä ja osa haastatteluista on teatteria, jotta nepotismin perustein voidaan "sopivin" hakija. Haastattelujen voidaan sitten väittää että nepotismin perustein valittu oli sopivin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591290
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571218Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331142- 1011034
Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,71030- 54912
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.6833Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista32818Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it197710- 71689