Kokemuksia pitkäaikaisesta avoimesta suhteesta?

Anonyymi

Suhteen seksielämä on hiipunut, kumppanille seksiä on riittävästi, minulle ei. Olen mies, joten aika stereotyyppisestä tilanteesta on kysymys. Kaikki kivet asian suhteen on käännetty, pariterapiaa myöten.

Vaimo on todennut, että ei kykene enempään seksiin ja kehottanut hakemaan seksiseuraa muualta, kunhan en rakastu ja lähde. En ole hakenut seuraa. Suhde voisi kuitenkin siten vaimon puolesta olla avoin.

Avoimista suhteista kertovissa artikkeleissa niitä usein ylistetään, mutta usein ilmenee, että haastateltu voi asua jo kolmannen kanssa saman katon alla. Artikkelien avoimet suhteet eivät siten vaikuta hirveän pysyviltä ja tulee epäilys, jos seksiseura muualta kuitenkin rikkoo suhteen. Itselleni pysyvyys on olennainen asia. Koen sietämättömäksi seksin vähyyden liitossani, mutta koska muutoin olen parisuhteeseeni tyytyväinen, en haluaisi vaarantaa sitä luvallisellakaan vieraissakäynnillä.

Onko jollain kokemusta pitkäaikaisesta avio- tai avoliitosta, jossa toinen tai molemmat ovat toisen luvalla hakeneet seksiseuraa parisuhteen ulkopuolelta, liitto on sen kestänyt ja voi hyvin? Jos, niin olisin kiitollinen, jos avaisit kokemuksiasi.

32

3594

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Siinä ei ole enää kysymys suhteesta. Se on jotain Ivan muuta.

      • Anonyymi

        Mitä tarkoitat?


    • Anonyymi

      Ei näytä kokemuksia olevan ainakaan jaettavaksi. Ehkä se kertoo, että jos pitkäaikaisesta suhteesta haluaa pitää kiinni, siitä ei kannata tehdä avointa.

    • Anonyymi

      En hyväksy avointa suhdetta.

      • Anonyymi

        Mikä on syy tähän? Avoimessa suhteessahan ei petetä toista.


    • Anonyymi

      Avoin suhde on parempi kuin pettäminen, ei ehkä ihanneratkaisu. Ei ole kohtuullista, että toinen osapuoli joutuu vuodesta toiseen elämään puutteessa, jos on parhaansa yrittänyt suhteen parantamiseksi.

    • Anonyymi

      Olet oikeassa pohtiessasi, kannattaako mennä, vaikka olisi lupa. Ääni voi muuttua kellossa, jos oikeasti menet. "Luvan" antava nainen voi luottaa, että mies ei oikeasti mene. "Luvan" tarkoitus voi olla saada mies kokemaan, että olisi loppujen lopuksi parisuhteessaan selibaatissa täysin vapaaehtoisesti.

    • Anonyymi

      Pysyvän parisuhteen evolutiivinen tausta: naaras sitoo uroksen itseensä, jotta uros tuo naaraalle ja poikaselle ruokaa ja turvaa.

      Jos ihmiselle seksin tarkoitus ei ole saada lapsia, vaan tarpeiden tyydyttäminen ja nautinto, mitä uhkaa naiselle aiheuttaa se, että mies tyydyttää tarpeensa jonkun muun kanssa? Onko uhka siinä, että toinen nainen on potentiaalinen kilpailija, joka voi myös yrittää sitoa miehen itseensä?

    • Anonyymi

      Meillä takana n. 10 vuoden avioliitto, on ollut ylä -ja alamäkiä, kuten jokaisessa suhteessa. Lisäksi meillä on vielä 2 lasta. Rehellinen keskustelu ja asioiden syvällisempi tutkiskelu johti meillä siihen, että teimme miehen kanssa sopimuksen avoimesta suhteesta. Minä saan mennä ja hän saa mennä, hän on kuitenkin minulle se ”ykkönen” ja toisinpäin. Hän on se, kenen kanssa jaan arkeni ja päivittäiset asiat; ilot ja surut. Lisäksi minulla on myös ”rakastaja”, kuka ei halua parisuhdetta, vaan välillä hänestä on kiva viettää aikaa kanssani. Ja taas toisaalta, minusta on kiva mielummin viettää kiva ilta hänen kanssaan ennemmin kuin olla vaikka esim. Baarissa etsimässä jotain yhdenillan juttua. Mitä saan tästä avoimesta suhteesta? Olen energisempi, vapautuneempi, iloisempi, tyytyväisempi. En tiuski kumppanilleni enää juurikaan, olen kaikinpuolin tyytyväisempi elämääni. Eikä minun tarvitse tehdä sitä tai mitään muutakaan salassa ja elää huonon omantunnon kanssa. Annan tämän mahdollisuuden myös puolisolleni, koska pelkässä arjessa on oikeasti joskus aika kestämistä, niin minusta on myös kiva kun kumppani on hyvällä tuulella. Lisäksi keskustelu yhteys välillämme on laajentunut mielettömästi. Ja meillä on yhdessä myös erittäin hyvä olla. Olenme sopineet, että kerromme toisillemme vain oliko kiva ja onnistunut ilta, emme ala ruotimaan toistemme iltoja sen enempää.

      • Anonyymi

        Kiitos kokemuksen jakamisesta. Toki aina joutuu miettimään, onko kirjoitettu totta. Jos lähdetään siitä, että kirjoittamasi on totta, niin se osoittaa, että myös pitkäaikainen suhde voi toimia avoimena.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sairasta. Sairasta.sairasta.

    • Anonyymi

      No jo nyt on. Ei kestä seksittä, etkä hae muualta, vaikka on lupakin. Mitä sä itse tuolle haluaisit tehdä? Et kai ajattele, että toisen on pakko enempään seksiin suostua, vaikkei tämä halua? Onko susta olemassa vielä joku neljäs vaihtoehto?

      Ymmärrän toki, että asia pohdituttaa ja on hienoa, että pohdit sitä. Tuota avoimen suhteen kestävyyttä, ei kuitenkaan voi kukaan muu sinulle kertoa. Lopulta kun ei ole kyse muide suhteiden kestävyydestä, vaan teidän suhteenne kestävyydestä. Sitä voi valottaa vain kumppanisi, kun keskustelet hänen kanssaan.

      En tiedä onko olemassa sen kummempaa tilastotietoa tuosta aiheesta. Tuskinpa. En myöskään osaa sanoa, että jos avoin suhde hajoaa, niin onko lähtijä ennemmin luvan antanut vai luvan saanut. Onko todennäköisempää, että luvan antanut ei kestäkään tilannetta ja häipyy? Vai onko todennäköisempää, että luvan saanut meneekin ihastumaan/rakastumaan ja lähtee toisen luo? En oikeasti osaa sanoa. molemmat mahdollisuudet ovat minusta varsin mahdollisia.Suhteen avaaminen muillekin avaa aina riskejä.

      Sekin kysymys tietysti herää, että voiko avoin suhde olla avoin vain toiseen suuntaan? Eivät kaikki avoimessa suhteessa olevat tosin sitä avoimuuta "hyväkseen käytä". Itsekin olen ollut avoimessa suhteessa, jossa ne kertaakaan suhteen ulkopuolella käynyt. Vaan siis lupa minulla olisi ollut, jos olisin halunnut.

      • Anonyymi

        Hyppy tuntemattomaan on aina pelottava. Voi tulla ranskalainen kuolema. Voi tulla itseinho. Ei oikea ratkaisu hätäilemällä löydy.


    • Itse olen juurikin siirtynyt eksklusiivisesta parisuhteesta avoimeen kun keskusteltiin mieheni kanssa miten jatketaan. Hän ei siis halua seksiä niin paljoa kuin minä, alkuhuuma on ohi eikä meidän lipidot oikein kohtaa. Olen kärvistellyt avaruusseksin kanssa yli puoli vuotta ja koittanut ymmärtää sekä lähestyä miestäni eri tavoin. Hän siis halusi avata suhteen siten että minun ei tarvitse kärsiä. Sanoin kyllä että säännöt ovat kummallekin samat . En ole mustasukkainen itse ollut ikinä enkä näe omalta puoleltani tässä ongelmaa. Aika näyttää miten suhteellemme käy.

    • Anonyymi

      Fiksu kirjoitus ja pitää vastailla omalta kantilta myös, kun tilanne on tismalleen sama. Olen 40 rajapyykin jokunen vuosi sitten ylittänyt mies. Parisuhteessa yli 20 vuotta ja naimisissakin pian 20. Lapsia, omakotitaloa, yhteistä elämää ja kasvua on meitä kiinnittämässä ja parisuhde on kokoajan ollut varsin hyvä molemmille. Seksi on ollut kokolailla ainut kivi kengässä, muuten olemme kuin luodut toisillemme ja rakkauttakin edelleen on joka vuosi vuodelta saa kylkeen yhdessä eletyn elämän tuomaa syvää välittämistä toisesta.

      Meilläkin libidot on juuri niinpäin, että vaimoa ei haluta niin paljon kuin minua. Fyysinen läheisyys on mulle tosi tärkeää, vaimolle ei niinkään. Aikanaan olen käynut melkoisen jaakobinpainin tämän kanssa, miksi minua ei haluta ja toivota lähelle. Minulta ei ole koskaan vaadittu fyysisesti ja seksuaalisesti mitään. Olen ollut seksuaaliselta kantilta kuin ilmaa. Seksi tapahtuu minua varten ja minun aloitteesta. Se tuntuu kurjalta ja vähentää mun aloitteita tosi paljon. Seksi on kyllä lämmintä ja ihanaa silloin harvoin kun sitä on. Keskustelu on hyvä työkalu ja auttanut ymmärtämään, että haluttomuus ei johdu minusta. Enkä voi tehdä mitään toisin tai paremmin, yritykset aiheuttaa lähinnä ahdistusta.

      Meillä puhuttu myös avoimesta suhteesta, johon en ole tarttunut. Puheissa arveluttaa juuri tuo, että miten vaimo oikeasti pystyy asian käsittelemään. Hän pelkää että rakastun toiseen ja ero tulee. Ymmärtää nykyisin kyllä jo senkin että ero tulee myös siitä, jos mun seksin ja fyysisen läheisyyden tarve ei tyydyty toivotulla tavalla.

      En ole kovin helposti rakastuvaa tyyppiä, varsinkaan kun kotoa ei emotionaalisesti mikään aja pois, päinvastoin. Itse koen mahdollisuuden suhteen ulkopuoliseen seksiin pelkästään isona epäitsekkäänä välittämisen osoituksena.
      Olen pohtinut tätä mahdollisuutta paljon, mutta on siinä paljon kysymysmerkkejä. Miten paljon lopulta tyydyttää satunnaiset seksikokemukset. Miltä tuntuu usein tai lähes aina lähteä pois seksin jälkeen, kun oma elämä ja perhe asettaa omat vaatimuksensa luonnollisesti isän läsnäololle. Miten helppoa on löytää nainen jolle tällainen järjestely on sopiva. Ajattelisin että vaatii myös naiselta sen, että hän olisi omassa suhteessaan seksinpuutteessa eikä ole suunnittelemassa eroa. Sinkkunaisen monimuotoisempaa miehentarvetta lienee hankala varatun miehen yksin täyttää. Enkä näe itseäni yhtenä monesta sängynlämmittäjistä jo seksitautien vuoksi.
      Meillä on vielä keskustelematta sekin asia, haluaisiko vaimo tietää näistä naisista mitään. Vai haluaisiko hän kenties tuntea mun avioliiton ulkopuolisen seksikumppanin. Molemmissa on varmasti hyvät ja huonot puolensa.

      Jos suhde avataan niin se avataan kyllä molemmille, se on ainut reilu tapa. Vaimolla on seksikumppaneita ja kokemuksia paljon minua vähemmän. Vaimo oli neitsyt kun suhteemme alkoi. Suutelua ja sormileikkejä kummempaa ei ole muiden miesten kanssa kokenut. Itse haluaisin kyllä hänenkin kokeilevan hakea naiseuteensa virikkeitä suhteen ulkopuolelta, se voisi olla yksi keino "herätä" seksuaalisesti myös kotona. Vaimo on melko ujo ja estoinen, vaatisi paljon kannustusta sekä hyvän miehen että hän siihen lähtisi. Mutta itse olen valmis kääntämään ihan jokaisen kiven ennen eroa.

      • Anonyymi

        Hyvä, pohdiskeleva kirjoitus sinulta


    • Anonyymi

      Eroa pässi. Et kuulu parisuhteeseen. Munan himot on kaikkea muuta tärkeämpää. Pelasta ihmissuhde itseltäsi. Yök.

      • Anonyymi

        Vuosikausia on kärvistelty toivoen, että jonain päivänä seksiä voisi olla minullekin riittävästi. Kärvistely on näkynyt myös testosteronivajeena ja olen ajoittain joutunut turvautumaan korvaushoitoon, sillä testosteronivaje vie voimat.

        Mielestäni parisuhteen pitäisi olla seksuaalisesti tyydyttävä. Ystävyyssuhteet ovat asia erikseen, niihin seksi ei kuulu.

        Olen tehnyt avauksen jo keväällä, mutta asialle en ole tehnyt mitään. Parisuhde jatkuu ennallaan, seksiä on liian vähän ja vaikuttaa suoraan hyvinvointiin ja jaksamiseen. Lupa avoimeen suhteeseen olisi, mutta olen niin estoinen, että tuskinpa koskaan oikeasti pystyisin menemään vieraan kanssa sänkyyn. Olen kyllä herättänyt kiinnostusta naisissa ja seksikumppani saattaisi löytyä, mutta estot on liian kovat. Luultavasti turhaa sanahelinää siis koko kirjoittelu omalta osaltani.


      • Anonyymi

        Ei aloittaja ole sanonut, että seksi olisi tärkein, vaan että se myös on tärkeää. Ei se tarkoita, että vaikka tärkeimmän olisi saanut, niin että millään muulla ei olisi väliä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei aloittaja ole sanonut, että seksi olisi tärkein, vaan että se myös on tärkeää. Ei se tarkoita, että vaikka tärkeimmän olisi saanut, niin että millään muulla ei olisi väliä

        Niinpä, parisuhde ilman seksiä voi olla parhaimmillaan syvä ystävyyssuhde ja syvä kiintymyssuhde. Jotenkin ajattelen, että juuri seksi tekee suhteesta parisuhteen, erotuksena muista ihmissuhteista. Joo, onhan se usein myös kiinteistöyhtymä, ja lastenhoitoyhtymä, ja yhteistalous.


    • Anonyymi

      Ei kovin hyvältä kuulosta jos olet valmis jättämään kumppanisi seksin takia. Runkkaat vessassa ja jatkat elämääsi näin on suurin osa muistakin varatuista miehistä tehnyt.

      • Anonyymi

        Vaikka sinulle seksi ei ole tärkeää, niin se ei tarkoita, etteikö se jollekin toiselle voisi olla. Kaikille ei riitä sooloseksi tyydyttämään tarpeet, vaan osa tyydyttymisestä tulee siitä, kun voi toteuttaa seksuaalisuutta jonkun toisen kanssa


    • Anonyymi

      Liki 20 vuotta on meillä toiminut ja kumpikin on harrastanut seksiä aika monen kanssa, vaimolla varmaan yli 100 seksi seuralaista, varsinkin silloin alkuaikoina saattoi olla viikonlopun aikana 2-3 panokaveria kun tykkää lisäksi kimppakivasta !
      Itselläkin reilut 50 naista ja muutama reilun parin vuoden suhdekin, yleensä kaatuu siihen kun nuo naiset varsinkin tahtoisivat omakseen ja jättämään puolison , toki parin kanssa oli sekin vaihtoehto aika lähellä kun olivat niin ihania ja rakastettavia ! Mutta itse olen laittanut edelle oman perheen ja lapset vaikka ovatkin jo aikuisia ja vaimon kanssa on ihan kivaa sekä hyvää seksiä! Vaimolla nykyään kaksi aktiivista nuorempaa miestä joiden kanssa harrastaa seksiä suht useinkin ja toisen kanssa kävivät kesällä lomareissullakin pari viikkoa !
      Suosittelen sellaisille joilla ei mustasukkaisuus vaivaa kumminkaan puolin ! Jatkamme niin kauan kuin tämä on molemmille ok ja löydämme seuraa !,pitää nuorekkaana ja on syy pitää itsestä huolta !

      • Anonyymi

        Kuulostaa hienolta, itsekin tahtoisin tuollaisen suhteen jossa voisi olla vapaasti ja silti hyvässä sovussa vaimon kanssa, mutta meillä nuo asiat tehdään salassa! Itse käytän kaikki työreissut sivuhyppyihin aina kun vain mahdollista ja vaimo on myös jäänyt parikin kertaa kiinni rysän päältä , viimeksi nyt syksyllä tulin kotiin ilmoittamatta päivää ennen ja rouva oli sängyssä ex työkaverinsa kanssa ! En edes suuttunut , juotiin porukassa kahvit ja ehdotin että voin nukkua sohvalla jos haluavat vielä hellitellä toisiaan , toki takaajatuksena se että jos saataisiin aikaiseksi vapaa suhde mutta ei sovi vaimolle koska on itse niin mustasukkainen minusta . No annoin hänelle vapaat kädet käydä vieraissa ja lupasin että itse pysyn "uskollisena". Itseä kiihottaa kyllä tuo vaimon muiden kanssa rakastelu, en tiedä miksi näin on mutta en koe mustasukkaisuutta alkuunkaan vaan paremminkin kiihotun?? Mutta ehkä vaimonkin silmät avautuu jossain vaiheessa kun saa tarpeeksi huomiota muilta miehiltä!


    • Anonyymi

      Meillä(M43, N41) myös keskustelussa avoin suhde. Ollaan kauan oltu yhdessä ja elämä muuten mallillaan, seksin suhteen haluerot on melko suuria laadullisesti ja määrällisesti. Tämän johdosta vaimolla myös jonkinlainen kriisi ja oma naiseus vähän kateissa.

      Haluaisin tietää miten lapsiperheessä olette käytännön järjestelyt hoitaneet? Mihin isä tai äiti lähtee jos on yön pois kotoa? Miten seuranhaku on toteutettu? Me asutaan suht pienellä paikkakunnalla ja tinderprofiilit on vähän suljettu vaihtoehto, kun haluamme pitää asian piilossa.

      • Anonyymi

        Avoinsuhde toimii mainiosti muutaman tunnin slottina. Ainahan on aikuisten asioita, joihin koko perheen ei tarvitse osallistua. Niin jos se luotto puolisoon ok kunnossa.
        Itse miehenä olen tavannut avoimia perheenäitejä ja kivasti toimii. Joku suhde kestää ja toinen pidempään... Ja onhan kaupunkireissun tehnyttä vaimoa kiva odottaa kotiin.


    • Anonyymi

      Herää epäitsekkyydestäsi ja panosta parisuhteeseesi. Tuskin häviät mitään. Päinvastoin.

      • Anonyymi

        Miten aloittajan käytös liittyy epäitsekkyyteen ja mistä sait kuvan, ettei suhteeseen jo panostettaisi, tai että panostaminen ratkaisisi tilanteen? Ei sitä halua välttämättä mitenkään saa lisättyä, jos oma raja on tullut vastaan. Ei siinä mitkään temput auta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten aloittajan käytös liittyy epäitsekkyyteen ja mistä sait kuvan, ettei suhteeseen jo panostettaisi, tai että panostaminen ratkaisisi tilanteen? Ei sitä halua välttämättä mitenkään saa lisättyä, jos oma raja on tullut vastaan. Ei siinä mitkään temput auta

        Libido ratkaisee, ei suhteen tila.


    • Anonyymi

      Sivusta seurannut ja kyllä taitaa koitella ns. normia liittoa, jossa molemmat ovat sitoutuneet toisiinsa, seksi toisen kanssa rikkoo liiton ennemmin tai myöhemmin. Itse juuri miettinyt samaa, mutta nainen, joka vailla ja muuten suhde todella hyvä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe