Tiedätte sanonnan, sen että toista voi oppia/opetella rakastamaan.
Jolloin olettaakseni lähtötilanne on edelleen jonkinlainen ihastuminen, mutta ei mikään kiihkeä pää räjähtää ja/tai jalat irtoaa maasta, eikä tuota vaihetta seuraa vielä rajumpi rakastumisen tunnemyrsky, vaan ihastuminen on ja pysyy, ehkä kevyehkönä, mutta riittävän voimakkaana. Ja toinen on toiselleen riittävän hyvä kumppani, ei unelmien prinssi tai prinsessa, vain riittävän hyvä.
Jäin vaan tuossa miettimään. Kun rationaalisesti hyväksyn teesin, nähdäkseni itsensä aivopesu on tasan varmasti yhtä helppoa kuin itsensä kusettaminen, mikä taas on useimmille meistä joka päivästä, jos kohta huomaamatonta rutiinia, arjen automaatiikkaa. Mutta toisaalta mietityttää, että voiko sitä rakkauden tunnetilaa kuitenkaan itselleen tekemällä tehdä, vaikka toinen onkin puolisoksi riittävän hyvä.
Sanaa vapaa, luultavasti en osallistu keskusteluun.
Jolloin olettaakseni lähtötilanne on edelleen jonkinlainen ihastuminen, mutta ei mikään kiihkeä pää räjähtää ja/tai jalat irtoaa maasta, eikä tuota vaihetta seuraa vielä rajumpi rakastumisen tunnemyrsky, vaan ihastuminen on ja pysyy, ehkä kevyehkönä, mutta riittävän voimakkaana. Ja toinen on toiselleen riittävän hyvä kumppani, ei unelmien prinssi tai prinsessa, vain riittävän hyvä.
Jäin vaan tuossa miettimään. Kun rationaalisesti hyväksyn teesin, nähdäkseni itsensä aivopesu on tasan varmasti yhtä helppoa kuin itsensä kusettaminen, mikä taas on useimmille meistä joka päivästä, jos kohta huomaamatonta rutiinia, arjen automaatiikkaa. Mutta toisaalta mietityttää, että voiko sitä rakkauden tunnetilaa kuitenkaan itselleen tekemällä tehdä, vaikka toinen onkin puolisoksi riittävän hyvä.
Sanaa vapaa, luultavasti en osallistu keskusteluun.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.