Hei, kysyisin ihmisten kokemuksia ja mielipiteitä tulojen jaosta yhdessä asuessa.
Miten jaatte menot, jos tulot on kovin eri suuruiset?
Kuinka moni on päätynyt vaikkapa tulojen muututtua suosiosta eroon?
Olen siirtynyt nyt sairaseläkkeelle, ja tulen olemaan tällä ainakin todennäköisesti seuraavat 2-3 vuotta. Nettotulot ovat noin 600-700€ kuussa.
Asun yhdessä avopuolisoni kanssa, ja hän käy töissä. Puolisoni nettotulot ovat noin 2500-3000€ kuussa.
Yhteiset asumiskulut laskut ovat kuussa noin 800€.
En saa haettua toimeentulo- tai asumistukea koska yhteiset tulot ovat liian suuret.
Ongelma on nyt se, että mieheni haluisin että maksaisin edelleen puolet kuluista. Ymmärtäisin tämän, jos kumpikin oltaisiin pienituloisia. Mutta jos itselläni olisi yhtä isot niin en vaatisi maksamaan yhtä isoa osuutta. En oikein tiedä miten tästä selviää, ja mikä olisi kummallekin paras vaihtoehto.
Yhteiset asumiskulut ja niiden jako
433
9271
Vastaukset
- Anonyymi
Riippuu onko asunto oma ja kummanko nimissä, vai vuokra. Jos on noin tarkkaa, maksa puolet kaikesta. Pese vain omat pyykkisi, osta ja tee omat ruuatj.n.e. Omat hyllyt jääkaappiin ja nimet kaikkeen, kahvipaketista vessapaperiin.
- Anonyymi
Vuokra-asunto, ja kummankin nimissä. Toisaalta mies ei ole halunnut muuttaa mihinkään pienempään tai halvempaan vaikka olisi välillä ollut tilaisuus. Varmaan pitää näin alkuun kokeilla tuota että laitetaan/tehdään sitten puolet kaikesta. Itse olen hoitanut suurimman osan kotitöistä kun olin töissä, ja ne nyt on jäänyt edelleen minun hoidettaviksi. Voisikin olla ihan mielenkiintoista nähdä miltä se tuntuu kun en hoida muuta kuin oman osuuden
- Anonyymi
No kerro miten ne kulut jakautuu, se näyttää unohtuneen kokonaan, sekä vuokralla ja omistusasumisen erinäiset maksut!
Kahvipaketit pyykit jääkaapin sisältä wc-paperit on oma juttunsa eli kerro jo! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuokra-asunto, ja kummankin nimissä. Toisaalta mies ei ole halunnut muuttaa mihinkään pienempään tai halvempaan vaikka olisi välillä ollut tilaisuus. Varmaan pitää näin alkuun kokeilla tuota että laitetaan/tehdään sitten puolet kaikesta. Itse olen hoitanut suurimman osan kotitöistä kun olin töissä, ja ne nyt on jäänyt edelleen minun hoidettaviksi. Voisikin olla ihan mielenkiintoista nähdä miltä se tuntuu kun en hoida muuta kuin oman osuuden
Ehkä voisit etsiä itsellesi oman vuokra-asunnon, saisit ainakin asumiseen tukea, muutoin voi tulla tiukkaa jos vuokran jälkeen jää käteen 200 €/kk. En tiedä voitko kertoa miehellesi etukäteen, koska silloinhan hän voi tulkita sen kiristykseksi.
Jotenkin tuo, että avopuolison tulot vaikuttavat mahdollisiin tukiin ei oikein istu tämän päivän Suomeen. Se on kuin jonkinlainen tunkkainen tuulahdus menneisyydestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä voisit etsiä itsellesi oman vuokra-asunnon, saisit ainakin asumiseen tukea, muutoin voi tulla tiukkaa jos vuokran jälkeen jää käteen 200 €/kk. En tiedä voitko kertoa miehellesi etukäteen, koska silloinhan hän voi tulkita sen kiristykseksi.
Jotenkin tuo, että avopuolison tulot vaikuttavat mahdollisiin tukiin ei oikein istu tämän päivän Suomeen. Se on kuin jonkinlainen tunkkainen tuulahdus menneisyydestä.Lain mukaan puoliso elättää ellei oma raha riitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuokra-asunto, ja kummankin nimissä. Toisaalta mies ei ole halunnut muuttaa mihinkään pienempään tai halvempaan vaikka olisi välillä ollut tilaisuus. Varmaan pitää näin alkuun kokeilla tuota että laitetaan/tehdään sitten puolet kaikesta. Itse olen hoitanut suurimman osan kotitöistä kun olin töissä, ja ne nyt on jäänyt edelleen minun hoidettaviksi. Voisikin olla ihan mielenkiintoista nähdä miltä se tuntuu kun en hoida muuta kuin oman osuuden
Sano sille, että sun on sitten pakko etsiä oma kämppä, et saat tuet ja pärjäät.
Käy asuntoja katsomassa. Kunnalta tai kaupungilta sosiaalitoimistosta voit saada vuokravakuuden asuntoon jos päätät muuttaa erilleen. Voittehan te sitte jatkaa sitä yhdessä oloa jos haluatte, mutta raha ei sitten ole teidän esteenä. Saa sitten itse tehdä omat kotityönsä ja huomaakin, että miten panostit niihin kun asuitte yhdessä. Jos hyvin käy, hän tulee katumapäälle ja huomaa miten tärkeä olet. Jos ei, niin teit kuitenkin oikean ratkaisusi.
Kannattaako panostaa suhteeseen, jos toiselle on tärkeintä raha, eikä ihmissuhde? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lain mukaan puoliso elättää ellei oma raha riitä.
Avopuoliso on eri juttu.
Sivusta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sano sille, että sun on sitten pakko etsiä oma kämppä, et saat tuet ja pärjäät.
Käy asuntoja katsomassa. Kunnalta tai kaupungilta sosiaalitoimistosta voit saada vuokravakuuden asuntoon jos päätät muuttaa erilleen. Voittehan te sitte jatkaa sitä yhdessä oloa jos haluatte, mutta raha ei sitten ole teidän esteenä. Saa sitten itse tehdä omat kotityönsä ja huomaakin, että miten panostit niihin kun asuitte yhdessä. Jos hyvin käy, hän tulee katumapäälle ja huomaa miten tärkeä olet. Jos ei, niin teit kuitenkin oikean ratkaisusi.
Kannattaako panostaa suhteeseen, jos toiselle on tärkeintä raha, eikä ihmissuhde?"Kannattaako panostaa suhteeseen, jos toiselle on tärkeintä raha, eikä ihmissuhde?"
Tätät asiaa juuri miehen aloituksen perusteella kannattaisi miettiä. Lokin olemus on tullut esiin, mutta nähdäkseni vielä ei ole mitään menetetty, koska mies on pysynyt tiukkana, ettei lokkia ryhdy elättämään. (HUOM: aloittaja ei siis ole vielä lokki.)
Yhdessä pitää sopia, mikä olisi pariskunnalle se oikea tapa selvitä tilanteesta eteenpäin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuokra-asunto, ja kummankin nimissä. Toisaalta mies ei ole halunnut muuttaa mihinkään pienempään tai halvempaan vaikka olisi välillä ollut tilaisuus. Varmaan pitää näin alkuun kokeilla tuota että laitetaan/tehdään sitten puolet kaikesta. Itse olen hoitanut suurimman osan kotitöistä kun olin töissä, ja ne nyt on jäänyt edelleen minun hoidettaviksi. Voisikin olla ihan mielenkiintoista nähdä miltä se tuntuu kun en hoida muuta kuin oman osuuden
Ensinnäkin. Toimivassa parisuhteessa et olisi tässä tilanteessa. Toiselle olisi luonnollista hoitaa ne kulut, johon sinun rahkeet eivät kohtuudella riitä. Nyt mättää jokin siinä parisuhteessa ja se pitäisi ratkaista ensin. Siinä parisuhteessa ei missään tapauksessa kumpikaan ole taakka tai bisnes. Niin tulot, kulut, surut ja ilot ovat aina YHTEISIÄ.
Olen mies ja jouduin nuorena aikoinani (90 - luvun lama) vaimoni "siivelle". Murskasihan se hieman itsetuntoani, mutta toisaalta se oli suureksi hyödyksi minulle. Opin silloin KAIKKI kotityöt ja ne arkirutiinit, jotka lapsiperheen arkeen kuuluvat ja jotka valtaosin yhäkin katsotaan ns. "naisten töiksi". Eli tulipa vaimoni sitten aamu - tai iltavuorosta, oli juuri sellainen vegesalaatti odottamassa, kuin hän oli toivonut. Ja vieläpä mahd. halvoilla hankinnoilla.
Muistomme tuosta (taloudellisesti) ankeasta ajasta on hieman aika kullannut ja olemme todenneet sen olleen kuitenkin suuri parisuhteellemme.
Nyt!
Tilanne on päinvastoin. Vaimoni työura on ehkä ohi terveydellisistä syistä. Hän vastaavasti panostaa minun työuraani ja tulonhankintaani.
Keskustelkaa siis ensin, että onko se elämänne ja elämänkaarenne yhteinen vai ei. En tarkoita, että oma parisuhteeni olisi jotenkin erityisen esimerkillinen ja onnellinen. Kuitenkin se on ollut toimiva ja hyvä.
Aikuisten lapsiemme kanssa keskusteltuamme nimeävät he lapsuutensa onnellisimmiksi muistoiksi juuri sen taloudellisesti kovan ajan, jolloin isä oli kotona ja sen kanssa voitiin tehdä aina jotain tosi hassua ja kivaa. Se lämmittää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vuokra-asunto, ja kummankin nimissä. Toisaalta mies ei ole halunnut muuttaa mihinkään pienempään tai halvempaan vaikka olisi välillä ollut tilaisuus. Varmaan pitää näin alkuun kokeilla tuota että laitetaan/tehdään sitten puolet kaikesta. Itse olen hoitanut suurimman osan kotitöistä kun olin töissä, ja ne nyt on jäänyt edelleen minun hoidettaviksi. Voisikin olla ihan mielenkiintoista nähdä miltä se tuntuu kun en hoida muuta kuin oman osuuden
Virallisesti kulut esim talous ja velkaneuvonnan mukaan jaetaan suhteessa tuloihin.Eli enemmän tienaava maksaa enemmän.
Onhan se vähän outoa,että toinen kituu juuri ja juuri eläen ja toinen porskuttaa paremmalla elintasolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ensinnäkin. Toimivassa parisuhteessa et olisi tässä tilanteessa. Toiselle olisi luonnollista hoitaa ne kulut, johon sinun rahkeet eivät kohtuudella riitä. Nyt mättää jokin siinä parisuhteessa ja se pitäisi ratkaista ensin. Siinä parisuhteessa ei missään tapauksessa kumpikaan ole taakka tai bisnes. Niin tulot, kulut, surut ja ilot ovat aina YHTEISIÄ.
Olen mies ja jouduin nuorena aikoinani (90 - luvun lama) vaimoni "siivelle". Murskasihan se hieman itsetuntoani, mutta toisaalta se oli suureksi hyödyksi minulle. Opin silloin KAIKKI kotityöt ja ne arkirutiinit, jotka lapsiperheen arkeen kuuluvat ja jotka valtaosin yhäkin katsotaan ns. "naisten töiksi". Eli tulipa vaimoni sitten aamu - tai iltavuorosta, oli juuri sellainen vegesalaatti odottamassa, kuin hän oli toivonut. Ja vieläpä mahd. halvoilla hankinnoilla.
Muistomme tuosta (taloudellisesti) ankeasta ajasta on hieman aika kullannut ja olemme todenneet sen olleen kuitenkin suuri parisuhteellemme.
Nyt!
Tilanne on päinvastoin. Vaimoni työura on ehkä ohi terveydellisistä syistä. Hän vastaavasti panostaa minun työuraani ja tulonhankintaani.
Keskustelkaa siis ensin, että onko se elämänne ja elämänkaarenne yhteinen vai ei. En tarkoita, että oma parisuhteeni olisi jotenkin erityisen esimerkillinen ja onnellinen. Kuitenkin se on ollut toimiva ja hyvä.
Aikuisten lapsiemme kanssa keskusteltuamme nimeävät he lapsuutensa onnellisimmiksi muistoiksi juuri sen taloudellisesti kovan ajan, jolloin isä oli kotona ja sen kanssa voitiin tehdä aina jotain tosi hassua ja kivaa. Se lämmittää.Tämä! Ensimmäinen rivi sanoo jo melkein kaiken. Ehkä olette oikeudenmukaisia, keskustelu- ja neuvottelutaitoisia kypsiä aikuisia ja toisistanne välittäviä lähtökohtaisesti? Miksi tätä aihetta joutuu joku siis edes kysymään. Ehkä olette riittävän älyllisiä käsittelemään rahaa ja hoitamaan taloutta tehokkaasti ja reilulla tavalla.
Joku aina lanseeraa näitäkin aloituksia ja kyllä itsekin niitä klikkaan, mainostajien iloksi.
- Anonyymi
Lähde pois kiireesti. Ero on selvä jo. Haluat uskoa parempaan mutta se ei muutu.
Ei paras mutta ainoa vaihtoehto- Anonyymi
En onneksi enää tässä vaiheessa ole liian naiivi, ja pystyisin lähtemään jos haluaisin. Tai olisi kunnon syy. Tämä nyt olisi ehkä sellainen, vähän vaan jäin miettimään miten muut hoitaa asiat suhteessa jos olisi sama tilanne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En onneksi enää tässä vaiheessa ole liian naiivi, ja pystyisin lähtemään jos haluaisin. Tai olisi kunnon syy. Tämä nyt olisi ehkä sellainen, vähän vaan jäin miettimään miten muut hoitaa asiat suhteessa jos olisi sama tilanne.
Minä jättäisin koko paskan, ja alkaisin elää omaa elämääni, niin hakisin ne asumistuet muut tuet itselleni, voishan sitä silti hengailla yhdessä, mutta tuolaisen tyypin kanssa ei saman katon alla.
- Anonyymi
Samaa mieltä jos on noin asiat ,katoa hyvän sään aikaan.
Anonyymi kirjoitti:
Minä jättäisin koko paskan, ja alkaisin elää omaa elämääni, niin hakisin ne asumistuet muut tuet itselleni, voishan sitä silti hengailla yhdessä, mutta tuolaisen tyypin kanssa ei saman katon alla.
Miksi hengailisi tuollaisen miehen kanssa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En onneksi enää tässä vaiheessa ole liian naiivi, ja pystyisin lähtemään jos haluaisin. Tai olisi kunnon syy. Tämä nyt olisi ehkä sellainen, vähän vaan jäin miettimään miten muut hoitaa asiat suhteessa jos olisi sama tilanne.
Meillä on aina ollut yhteiset rahat. Maksetaan sen tililtä, jolla on rahaa. Käytännössä toinen maksaa säästöista isommat hankinnat ja toinen päivittäiset menot.
Jos toinen on vaikka työttömänä, niin toinen tietenkin käyttää rahaa enemmän. Tai pitkällä sairaslomalla.
Minulla on pienemmät tulot kuin puolisolla, niin hän jopa pitää oikeudenmukaisena, että hän maksaa enemmän joistakin asioista. Vaikka en itsekään hirveän köyhä ole, kun olen vuosikymmeniä töissä käynyt.
Ennen vanhaan oli tapana, että perhe on yhteisö, nykyisin usein vain kaksi yksilöä, jotka asuvat yhdessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En onneksi enää tässä vaiheessa ole liian naiivi, ja pystyisin lähtemään jos haluaisin. Tai olisi kunnon syy. Tämä nyt olisi ehkä sellainen, vähän vaan jäin miettimään miten muut hoitaa asiat suhteessa jos olisi sama tilanne.
Eipä noi yhteiset kulut ole suuret että maksa vaan puolet. Hae sossusta tarvittaessa avustusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä noi yhteiset kulut ole suuret että maksa vaan puolet. Hae sossusta tarvittaessa avustusta.
Sossu katsoo avioliitossa olevien rahat talouden yhteisiksi eli sieltä ei tipu jos toinen tienaa yli tulorajan. Toimeentulotuessa on muutenkin aika alhaiset tulorajat.
Mutta minusta on hyvä asia jos pystyy maksamaan oman asumisensa ja ruuan puoleksi. Tietysti talouden menotkin on sitten sovitettava pienituloisen mukaan. Halpaa ruokaa, halpa asunto. Eipä ole varaa valittaa, kyykyssä on oltava😅 - Anonyymi
okaro kirjoitti:
Miksi hengailisi tuollaisen miehen kanssa?
"Miksi hengailisi tuollaisen miehen kanssa?"
Olen samaa mieltä, jos ei ole yhteisiä lapsia. 75v. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä jättäisin koko paskan, ja alkaisin elää omaa elämääni, niin hakisin ne asumistuet muut tuet itselleni, voishan sitä silti hengailla yhdessä, mutta tuolaisen tyypin kanssa ei saman katon alla.
En minäkään kehtais tuollaisen kanssa asua, en edes kehtais noin nuukan kanssa kengailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minäkään kehtais tuollaisen kanssa asua, en edes kehtais noin nuukan kanssa kengailla.
Mäkin vaihtasin uuteen vaimokkeeseen siivellä eläjän mitä nopeammin .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mäkin vaihtasin uuteen vaimokkeeseen siivellä eläjän mitä nopeammin .
"Mäkin vaihtasin uuteen vaimokkeeseen siivellä eläjän mitä nopeammin" .
Ymmärsinkö nyt oikein, jos "vaimokkeesi" sairastuisi, sinä vaihtaisit heti uuteen?
No hyvä.
Entä jos SINÄ sairastuisit ja käteesti jäisi 600 - 700 €/kk? Ja vaimokkeesi vaatisi sinua yhä maksamaan puolet vuokrasta? Nyt SINUN rahasi olisi vuokran jälkeen 200 - 300 €/kk? Josta sitten kustannat kaiken mitä tarvitset, älä unohda sairautesi hoitoon menevää rahaa.
Jos sen hetkinen vaimokkeesi on yhtä empaattinen ja rakastava kuin sinä, heittää hän tuollaisen siipeilijän pihalle ja samalla reissulla hakee terveen, paremman, komeamman, pidemmän ja ennen kaikkea rikkaamman miehen kuin sinä olet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sossu katsoo avioliitossa olevien rahat talouden yhteisiksi eli sieltä ei tipu jos toinen tienaa yli tulorajan. Toimeentulotuessa on muutenkin aika alhaiset tulorajat.
Mutta minusta on hyvä asia jos pystyy maksamaan oman asumisensa ja ruuan puoleksi. Tietysti talouden menotkin on sitten sovitettava pienituloisen mukaan. Halpaa ruokaa, halpa asunto. Eipä ole varaa valittaa, kyykyssä on oltava😅Avioliitossa puolisolla on elatusvelvollisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mäkin vaihtasin uuteen vaimokkeeseen siivellä eläjän mitä nopeammin" .
Ymmärsinkö nyt oikein, jos "vaimokkeesi" sairastuisi, sinä vaihtaisit heti uuteen?
No hyvä.
Entä jos SINÄ sairastuisit ja käteesti jäisi 600 - 700 €/kk? Ja vaimokkeesi vaatisi sinua yhä maksamaan puolet vuokrasta? Nyt SINUN rahasi olisi vuokran jälkeen 200 - 300 €/kk? Josta sitten kustannat kaiken mitä tarvitset, älä unohda sairautesi hoitoon menevää rahaa.
Jos sen hetkinen vaimokkeesi on yhtä empaattinen ja rakastava kuin sinä, heittää hän tuollaisen siipeilijän pihalle ja samalla reissulla hakee terveen, paremman, komeamman, pidemmän ja ennen kaikkea rikkaamman miehen kuin sinä olet."Entä jos SINÄ sairastuisit ja käteesti jäisi 600 - 700 €/kk? "
Tämän lokki osaa. Jossittelua. Entäs, jospa ei kävisikään niin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä noi yhteiset kulut ole suuret että maksa vaan puolet. Hae sossusta tarvittaessa avustusta.
Sivusta
Sossu ei anna kun lasketaan heidän tulonsa yhteen ja asumisen kustannukset. Mitään eivät tule saamaan, vaikka jakaisivat tai eivät jakaisi rahansa. Niin se menee. Mutta jos köyhempi muuttaa erilleen, saa tietenkin tuet, mutta rahaa ei silti jää tuosta enempää kun laskut on maksettu.
Jos päätät jäädä, niin jää pelkäksi kämppikseksi ja ala pihtariksi. Tehän olette sitten pelkkiä kämppiksiä. Ei kannata tuollaiselle enää alkaa antamaan. Mielummin etsi oma kämppä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mäkin vaihtasin uuteen vaimokkeeseen siivellä eläjän mitä nopeammin .
Rakkaus puuttuu. Nykyään se on hyvin harvinaista.
Naisen panosta ihmissuhteissa ei nykyään arvosteta.
Parempi kun herra tekee kaiken itse ja pysyy poikamiehenä tai akattomana eikä hanki lapsia kun nekin maksavat.
Ei kukaan ala pelkäksi ilmaiseksi h**raksi, ruoanlaittajaksi, sisäköksi, pyykkääjäksi, siivoojaksi jne., jos asenne on tuollainen.
T. mieluusti yksieläjä-pihtari, kun hyväksikäytettävä
AP:lle suosittelen todellakin yksinasumista, omaa aikaa, tilaa ja rauhaa, ilman että joku olisi aina jotain vaatimassa (keksiä ym.) ja sotkemassa paikkoja ja saisi siivota toisen jäljilta vaikka mitä.
Ku on olemassa tipaton tammikuu, voisi vapailla naisilla olla vaikka pihtaritoukokuu. Ihan vain muistuttamassa siitä, miksi ylipäätään mies ja nainen lyöttäytyät yhteen. Perheen perustamiseksi tai yhdessä eläväksi pariksi joka jakaa kaiken - team henki. Jossa kaveria ei jätetä, vaikka toinen sairastuisi. Rakkaus kestää kaiken, ei vaadi, eikä omi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Entä jos SINÄ sairastuisit ja käteesti jäisi 600 - 700 €/kk? "
Tämän lokki osaa. Jossittelua. Entäs, jospa ei kävisikään niin.Sivusta
Älä sitten tule itsemään, jos niin käy.
Taitaa olla miehillä niitä varaaukkoja odottamassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rakkaus puuttuu. Nykyään se on hyvin harvinaista.
Naisen panosta ihmissuhteissa ei nykyään arvosteta.
Parempi kun herra tekee kaiken itse ja pysyy poikamiehenä tai akattomana eikä hanki lapsia kun nekin maksavat.
Ei kukaan ala pelkäksi ilmaiseksi h**raksi, ruoanlaittajaksi, sisäköksi, pyykkääjäksi, siivoojaksi jne., jos asenne on tuollainen.
T. mieluusti yksieläjä-pihtari, kun hyväksikäytettävä
AP:lle suosittelen todellakin yksinasumista, omaa aikaa, tilaa ja rauhaa, ilman että joku olisi aina jotain vaatimassa (keksiä ym.) ja sotkemassa paikkoja ja saisi siivota toisen jäljilta vaikka mitä.
Ku on olemassa tipaton tammikuu, voisi vapailla naisilla olla vaikka pihtaritoukokuu. Ihan vain muistuttamassa siitä, miksi ylipäätään mies ja nainen lyöttäytyät yhteen. Perheen perustamiseksi tai yhdessä eläväksi pariksi joka jakaa kaiken - team henki. Jossa kaveria ei jätetä, vaikka toinen sairastuisi. Rakkaus kestää kaiken, ei vaadi, eikä omi."Kun on olemassa tipaton tammikuu, voisi vapailla naisilla olla vaikka pihtaritoukokuu."
No, nyt sitten lokit jo opettaa toisillee, miten manipuloidaan kumppania. Onneksi miehilläkin on olemassa operaatio nimeltä "raukea makuuhuone". :D - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kun on olemassa tipaton tammikuu, voisi vapailla naisilla olla vaikka pihtaritoukokuu."
No, nyt sitten lokit jo opettaa toisillee, miten manipuloidaan kumppania. Onneksi miehilläkin on olemassa operaatio nimeltä "raukea makuuhuone". :DEn lokkeile, asun yksin, maksan veroja ja saankin veronpalautusta kivasti. En huoli ketään lokkimiestä, sillä senkin olen jo kokenut vuosia sitten. Ei enää koskaan lokki-miestä. Osaa ne miehetkin lokkeilla.
Suosittelen yksinasumista. Eipähän kukaan käytä hyväksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En lokkeile, asun yksin, maksan veroja ja saankin veronpalautusta kivasti. En huoli ketään lokkimiestä, sillä senkin olen jo kokenut vuosia sitten. Ei enää koskaan lokki-miestä. Osaa ne miehetkin lokkeilla.
Suosittelen yksinasumista. Eipähän kukaan käytä hyväksi.Tällaista tuhoa lokkeilu voi aiheuttaa, ettei enää uskalla uutta asuinkumppanuutta kokea. Se ei kuitenkaan ole sukupuolesta kiinni, vaan lokki on lokki!
Tasa-arvoinen suhde on paras vaihtoehto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Avioliitossa puolisolla on elatusvelvollisuus.
mitä se tarkkaan tarkoittaakin?
- Anonyymi
Onko sulla säästöjä? Vai miten pystyt maksamaan puolet? Jollei ole, niin muuta erilleen. Et selviä tuosta ellei puoliso tee myönnytyksiä.
- Anonyymi
Ei ole enää yhtään säästöjä. Periaatteessa pystyisi maksamaan puolet, mutta ei siitä jää juuri mitään muuhun. Joskus ollut aiemminkin elämässä hetkiä että ei ole jäänyt kuin 100-200€ elämiseen, mutta tietää ei se ole helppoa ainakaan pidemmän päälle, etenkään jos tulee jotain isompaa hankintaa välissä kun ei tuosta oikeen voi säästääkään.
- Anonyymi
En maksa puoliakaan laskuistani vaan 1/5 osan ja luontaisesti loput.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole enää yhtään säästöjä. Periaatteessa pystyisi maksamaan puolet, mutta ei siitä jää juuri mitään muuhun. Joskus ollut aiemminkin elämässä hetkiä että ei ole jäänyt kuin 100-200€ elämiseen, mutta tietää ei se ole helppoa ainakaan pidemmän päälle, etenkään jos tulee jotain isompaa hankintaa välissä kun ei tuosta oikeen voi säästääkään.
Pistä putiikki kiinni😂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pistä putiikki kiinni😂
Tuo on kyllä typerintä mitä voi tehdä,alkaa pihtaamaan. Ei tuu löytyyn sit enää toista miestä,kun asiat sattumoisin leviää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä typerintä mitä voi tehdä,alkaa pihtaamaan. Ei tuu löytyyn sit enää toista miestä,kun asiat sattumoisin leviää.
Eipä nämä asiat juurikaan leviä. Hyvin harva mies levittelee tietoa, ettei osaa saada pesää puolisoltaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä nämä asiat juurikaan leviä. Hyvin harva mies levittelee tietoa, ettei osaa saada pesää puolisoltaan.
Nekin jotka levittelee tekee sen naisille helpon vieraan piparin toivossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole enää yhtään säästöjä. Periaatteessa pystyisi maksamaan puolet, mutta ei siitä jää juuri mitään muuhun. Joskus ollut aiemminkin elämässä hetkiä että ei ole jäänyt kuin 100-200€ elämiseen, mutta tietää ei se ole helppoa ainakaan pidemmän päälle, etenkään jos tulee jotain isompaa hankintaa välissä kun ei tuosta oikeen voi säästääkään.
Onpas huono tilanne. Ikävää.
- Anonyymi
Saat paremmin tukea yhteiskunnalta, jos muutat pois, kuin tuolta mieheltä. Ei kannata. Mies toimii väärin, mutta saattaa olla traumoja. Itse elätin kerran opiskelijamiestä 5v maksaen kokoajan isompaa. Voitte varmaan arvata mitä kävi kun valmistui ja sai töitä.

No niin. Siinä lokkia oli elätetty 5 vuotta ja kuinkas kävikään. Pettymys oli kova, kun lokki karkasi kuin pieru saharaan.
Avauksen mies toimii oikein, kun ei ryhdy lokkia elättämään. Ei tarvitse katua sitten viiden vuoden päästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No niin. Siinä lokkia oli elätetty 5 vuotta ja kuinkas kävikään. Pettymys oli kova, kun lokki karkasi kuin pieru saharaan.
Avauksen mies toimii oikein, kun ei ryhdy lokkia elättämään. Ei tarvitse katua sitten viiden vuoden päästä.Onko mieäskin "lokki" vai onko sulla luki-luki vai joku muu ymmärtämisen vaje? - Nm. Hah
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä typerintä mitä voi tehdä,alkaa pihtaamaan. Ei tuu löytyyn sit enää toista miestä,kun asiat sattumoisin leviää.
Mihet eivät koskaan ole tyytyväisiä naisiin.
Jos nainen antaa - ei hyvä.
Jos nainen pihtaa - ei hyvä.
Pitäkööt P*skat tunkkinsa.
Eivät raukat tiedä mitä rakkaus on.
Jättäkää naiset tollaiset säälittävät ukot. V**äkööt tollaset ukot k**eensä tai käykööt maksumartoissa. Tuollaiset miehet eivät ole naisten arvoisia eivätkä sovellu perhettä perustamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä typerintä mitä voi tehdä,alkaa pihtaamaan. Ei tuu löytyyn sit enää toista miestä,kun asiat sattumoisin leviää.
Eipä ole väliäkään kenellekkään naiselle olla ilmainen h*ora tuollaisille turhakkeille.
Pysykää vaan p**tteessa tai hoitakaa itse hommanne, kotitöidenne päätteeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä typerintä mitä voi tehdä,alkaa pihtaamaan. Ei tuu löytyyn sit enää toista miestä,kun asiat sattumoisin leviää.
Ei muuten löydy tollaisille miehille enää naisiakaan, jotka ei heitä vihille vie, vaan käyttää heitä hyväkseen. Käyttää hyväkseen **ksuaalisesti. Sitä se juuri on. Ja sana leviää.
Levittäkää naiset tietoa tuollaisista miehistä toisillenne. Musta lista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko mieäskin "lokki" vai onko sulla luki-luki vai joku muu ymmärtämisen vaje? - Nm. Hah
Kyllä, mieskin voi olla lokki. Useimmin se kai kuitenkin on nainen tässä kulttuurissa.
Asian ydin ei kuitenkaan ole lokin sukupuoli, vaan toisen taloudellinen hyväksikäyttäminen parisuhteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihet eivät koskaan ole tyytyväisiä naisiin.
Jos nainen antaa - ei hyvä.
Jos nainen pihtaa - ei hyvä.
Pitäkööt P*skat tunkkinsa.
Eivät raukat tiedä mitä rakkaus on.
Jättäkää naiset tollaiset säälittävät ukot. V**äkööt tollaset ukot k**eensä tai käykööt maksumartoissa. Tuollaiset miehet eivät ole naisten arvoisia eivätkä sovellu perhettä perustamaan.Tuo pätee vain sinun kanssasi. Normaalien, fiksujen ihanien naisten kanssa ei tuollaista tilannetta tule.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on kyllä typerintä mitä voi tehdä,alkaa pihtaamaan. Ei tuu löytyyn sit enää toista miestä,kun asiat sattumoisin leviää.
Eikä pihtarimiehetkään saa naista kun sana naisten kesken leviää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä nämä asiat juurikaan leviä. Hyvin harva mies levittelee tietoa, ettei osaa saada pesää puolisoltaan.
Niin, sellaiset miehet joutuvat häpeään ja saavat leiman, että eivät pysty naistaan ty*dyttämään tai saavat liian aikaisen s**mensy*ksyn. Kuka sellaisen leiman haluaa?
Ja naiset nauravat keskenään sellaiselle miehelle saunailloissa ja illanistujaisissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko mieäskin "lokki" vai onko sulla luki-luki vai joku muu ymmärtämisen vaje? - Nm. Hah
On mieskin silloin lokki jos vaatii puolet kuluista ja ilmaista piparia sekä taloudenhoitoa. Ottakoot ilmaiset piparit niitä kauppaavilta ja hankkikoot siivojan ja taloudenhoitajan kotiinsa, ai niin mutta kun ne maksavat.
Nainen, nyt piparipurkki heti kiinni ja sitä uutta asunta katsomaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, mieskin voi olla lokki. Useimmin se kai kuitenkin on nainen tässä kulttuurissa.
Asian ydin ei kuitenkaan ole lokin sukupuoli, vaan toisen taloudellinen hyväksikäyttäminen parisuhteessa.Enne perustettiin perhe, eikä harrastettu avoliittoja ja irtosuhteita. Ennen ei harrastettu s*ksiä ennen papin aamenta. Mies elätti perheensä. Huom. MIES. Nykyäänkin on miehiä, mutta harvemmin. On vain epävarmoja poikasia, jotka ovat epävarmoja siitä, että pärjäävät perheensä elättäjinä. Tosin tilanteet ovat muuttuvia.
Pariskunta muodostaa perheen, teamin, johon kuuluu tai ei kuulu lapsia elämäntilanteesta riippuen. Team on vähän niinkuin yritys, eli kumpikin huolehtii siitä yrityksestä. Team henki on tärkeä, jotta yritys menestyisi niin taloudellisesti kuin henkilöiden vuorovaikutusten osalta, eli on tehtävä yhteinen taloudellinen suunnitelma ja pidettävä keskinäinen vuorovaikutus suhdetta kehittävänä ja ylläpitävänä. Joskus toinen antaa siihen isomman panoksen, yleensä mies, sillä naisen euro ei yllä miehen euron tasolle. Poikkeuksiakin tietysti on. Nainen taas antaa panoksena erilaisten kotitöiden ja lastenhoidon tiimoilta, jos mies antsaitsee ison osan rahasta. Jos joku perheestä tai toinen osapuoli parisuhteesta sairastuu, niin rakasta ihmistä ei jätetä. Sairastunut voi olla kumpi tahansa. Silloin tuetaan toista osapuolta ja eletään varojen mukaan. Jos tähän ei kykene, niin silloin ei kannata alkaa parisuhteeseen. Toisia ihmisiä ei tule käyttää hyväksi maksattamalla esim. asunto-osaketta toisella joka ansaitsee suhteettoman vähän verrattuna toiseen, josta eron tullessa toinen jää näppejään nuolemaan. Maksakoot miehet itse vuokransa tai asunto-osakemaksunsa ja hoitakoot taloutensa itse, johon kuuluu kotityöt ja mahdolliset jälkikasvut eksän kanssa.
Jos mies ei osaa kohtuullistaa maksuja, ei hän tarvitse parisuhdetta vaan Real Doll nuken.
Real Doll nukke tosin on kallis, mutta hinnan jälkeen ei tarvitse maksaa mitään paitsi uudet vaatteet vanhojen tilalle. Ja jos rahaa löytyy, niitäkin voi keräillä useampia haaremiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo pätee vain sinun kanssasi. Normaalien, fiksujen ihanien naisten kanssa ei tuollaista tilannetta tule.
En ole ap, olen sivusta kommentoiva:
Sorry, mut asun yksin enkä kaltaisiasi miehiä edes huolisi maksustakaan. En halua passata äidin poikia pesemällä paskahousujanne, enkä toimia piikana ja ilmaisena h*uorana. Mielummin olen se pihtari kun jakelen tuollaisille arvottomille vässyköille, sillä miehiksi ei teistä monia voi edes kuvitella. Normaalit fiksut naiset eivät tuollaisia vässyköitä edes huoli.
En tule muuttamaan miehen kanssa yhteen, tai kenenkään muunkaan kanssa. Yksin asun mielummin jos ei kunnon "miestä" löydy. Mitään kakkosluokan "jätkää" ei tule.
Äläkä luule, että fiksut naiset sinut huolii tai yksikään heistä. Katkerana poika(miehenä)na tulet loppuelämäsi elämään, sen olen nähnyt monesta samanlaisesta kaltaisestasi ympoäristössäni. Jos joku erehtyy kanssasi jotain alkamaan, kun tulee ap:n avomiehen kaltainen tilanne, niin huomaatkin jääneesi taas yksin. Ja sana leviää tai tilanne muuten huomataan. Sinua ei silloin koeta turvalliseksi ja oikeaan rakkauteen kykeneväksi, vaan hyväksikäyttäjäksi joka vaikeuksien tullen vie toisen vähäiset rahat, joilla toisen oisi kenties sairastuessaan saatava lääkkeet lunastetuksi. Silloin toisen on pakko muuttaa erilleen ja jättää sinut, että pystyy lääkkeiden avulla elämään.
En ole ap ja olen aina heikompien puolustaja. Kylmiä, tunteettomia tunnevammaisia en halua edes tuntea. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko mieäskin "lokki" vai onko sulla luki-luki vai joku muu ymmärtämisen vaje? - Nm. Hah
Vieras kommentoi
Sulla itsellä on luki-lukihäiriö.
Onko #mieäskin# <--
"MIEÄSKIN" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vieras kommentoi
Sulla itsellä on luki-lukihäiriö.
Onko #mieäskin# <--
"MIEÄSKIN"On olemassa miehiä ja valitettavasti myös mieähiä. - Nm. Nuku yöllä, uni putsaa aivoja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saat paremmin tukea yhteiskunnalta, jos muutat pois, kuin tuolta mieheltä. Ei kannata. Mies toimii väärin, mutta saattaa olla traumoja. Itse elätin kerran opiskelijamiestä 5v maksaen kokoajan isompaa. Voitte varmaan arvata mitä kävi kun valmistui ja sai töitä.
Alkoi maksamaan omaa osuuttaan elämisestä.
- Anonyymi
Kuulostaa pahalta. Yleensähän tuollainen kovin ehdoton kanta ei tuppaa muuttumaan.
Vaan siis miten muilla tilanne on hoidettu ... meillä minulla (naisella) on noin 2/3 suuremmat tulot kuin miehelläni. Olemme olleet yhdessä kohta 10 ja tilanne kehittyi tähän pikkuhiljaa - vaihdoin alaa, työpaikkaa, sain palkankorotuksen. Suhteemme alussa olimme suurinpiirtein tasoissa. Meillä tuo ei ole aiheuttanut ongelmaa juurikin ehkä siitä syystä, että minä suurempituloisena käytän ihan mielelläni rahaa molempien hyväksi. Voi olla, että rahasta olisi saatu riita aikaiseksi, jos jompikumpi osapuoli olisi ollut asiasta kovin kärkkäänä.
Käytännössä meillä menee rahanjako niin, että mies maksaa noin 1/3:n ruokakuluista, sähkökuluista ja muista vastaavista. Viitisen vuotta sitten muutimme vuokralta omaan asuntoon, joka on kokonaan minun nimissäni. Minä vastaan täysimääräisesti kaikista asumiskuluista ja asunto olisi mahdollisessa erotilanteessa yksin minun. Tähän päädyttiin muutamasta syystä ja molemmat ovat järjestelyyn tyytyväisiä. Mies säästää siis roimasti rahaa asumisessaan ja saa tehdä tuolla osuudella mitä tahtoo. Käytännössä hän säästää ne, meillä molemmilla on säästöjä. Omat kulunsa (vaatteet, kulkuneuvot, kosmetiikat, vakuutukset, jne.) molemmat maksavat itse.- Anonyymi
Noista asumlntoon liittyvistä kuluista tuli mieleeni pari poikkeusta. Teimme viimekesänä terassiremontin, jonka yhteydessä mies halusi laajentaa terassia. Laajennuksen syyt ovat lähinnä vain hänen viihtyvyyteensä liittyviä, joten päädyimme ratkaisuun, jossa minä maksoin sen jo olemassa olleen terassin remontoinnin ja mies maksoi sen laajennuksen osuuden.
- Anonyymi
Se kuulostaa reilulta jos maksaa enemmän jostain minkä haluaa, mutta ei ole välttämätöntä.
Omalla miehellä aika hyvä ja vakaa raha-tilanne, säästössä useampia tuhansia. Tavallaan kai helpottaisi maksaa puolet niin ei tarvitsisi riidellä, mutta ahdistaahan se sitten kun tietää että ei voi omalle tilanteelle mitään pitkään aikaan. Ja kun toinen voi säästää mutta ei kuitenkaan kovin helpolla sitten käytä sitä mihinkään yhteisiin pakollisiin hankintoihin vaikka maksettaisiin puoliksi. Esim. kodin irtaimisto on pitkälti minun. Alkaa vähitellen ärsyttämään tämä tilanne, että että voisihan sitä sitten myydä sohvat ja ruokapöydät vaikka nämä kaikki pois niin saa vähän itsekin säästöön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kuulostaa reilulta jos maksaa enemmän jostain minkä haluaa, mutta ei ole välttämätöntä.
Omalla miehellä aika hyvä ja vakaa raha-tilanne, säästössä useampia tuhansia. Tavallaan kai helpottaisi maksaa puolet niin ei tarvitsisi riidellä, mutta ahdistaahan se sitten kun tietää että ei voi omalle tilanteelle mitään pitkään aikaan. Ja kun toinen voi säästää mutta ei kuitenkaan kovin helpolla sitten käytä sitä mihinkään yhteisiin pakollisiin hankintoihin vaikka maksettaisiin puoliksi. Esim. kodin irtaimisto on pitkälti minun. Alkaa vähitellen ärsyttämään tämä tilanne, että että voisihan sitä sitten myydä sohvat ja ruokapöydät vaikka nämä kaikki pois niin saa vähän itsekin säästöön.Minusta parisuhteessa (ja ihmissuhteissa yleensäkin) yksi oleellisimmista asioista on kokemus reiluudesta. Ongelma vaan on se, että joskus ihmisillä on kovin erilainen käsitys siitä mikä on reilua.
Itsekään en jaksaisi vääntää rahasta. Onneksi nykyisessä parisuhteessani sitä ei tarvitse tehdä. Sellaisestakin parisuhteesta on kokemusta, jossa raha oli aina ongelma. Silloin mun ratkaisuni oli lähteä siitä suhteesta ja se kokemus varmasti on taustalla siinä miten suhtaudun tällä hetkellä rahaan ja parisuhteeseen. Esimerkiksi tässä meidän asuntojärjestelyssä osittain on taustalla tuo aiempi kokemus. En olisi lähtenyt yhteisomistajuuteen. Toisaalta taas kuitenkin haluan olla toiselle reilu, enkä pistä häntä maksamaan osittain minun omaisuuteeni liittyviä kuluja.
Voisit toki yrittää puhua asiasta. Tehdä vaikka ihan kunnon laskelmat pohjaksi ja näyttää mikä tilanne aidosti on. Mietit mitä kulusi realistisesti olisivat, jos asuisit yksi ja mitä tukia sinun olisi silloin mahdollista saada. Jos toisella osapuolella on halua olla reilu niin tuollainen asian selkeäksi tekeminen voisi auttaa. Voihan sekin olla, että hänellä ei ole selkeää kuvaa sinun rahatilanteestasi. Ja toisaalta, jos toisella ei ole halua olla reilu, niin silloin voit vetää siitä omat johtopäätöksesi. Se laskelman teko voisi myös auttaa sinua itseäsi luomaan selvän kuvan todellisesta tilanteesta. Suuntaa-antavastihan jo tiedätkin, mutta tiedätkö tarkat luvut? - Anonyymi
Mahtaako asunto erotilanteessa olla yksin sinun, jos puoliso kuitenkin osallistuu yhteiseen elämiseen ja mahdollistaa siten sen että voit maksaa asuntoa? Itse en suostuisi tuollaiseen, että eron tullessa jäisin täysin tyhjän päälle, vaikka osaltani olisin hoitanut yhteistä taloutta .
Mutta sehän on toki jokaisen parin itse sovittavissa. - Anonyymi
Sivusta
Hienoa että että teillä menee todella hyvin, sillä useimmiten raha on se aihe, josta tulee riitaa.
Teidän suhdettanne voi sanoa hyväksi suhteeksi talouden osalta. Toivon toki, että se on myös hyvin rakkaudellinen suhde, miltä se näin pikatulkintana vaikuttaa.
Sinä olet saanut hyvän miehen itsellesi ja sinulla on oikea asenne. Pidä hänestä kiinni. Toivon teille kaikkea hyvää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kuulostaa reilulta jos maksaa enemmän jostain minkä haluaa, mutta ei ole välttämätöntä.
Omalla miehellä aika hyvä ja vakaa raha-tilanne, säästössä useampia tuhansia. Tavallaan kai helpottaisi maksaa puolet niin ei tarvitsisi riidellä, mutta ahdistaahan se sitten kun tietää että ei voi omalle tilanteelle mitään pitkään aikaan. Ja kun toinen voi säästää mutta ei kuitenkaan kovin helpolla sitten käytä sitä mihinkään yhteisiin pakollisiin hankintoihin vaikka maksettaisiin puoliksi. Esim. kodin irtaimisto on pitkälti minun. Alkaa vähitellen ärsyttämään tämä tilanne, että että voisihan sitä sitten myydä sohvat ja ruokapöydät vaikka nämä kaikki pois niin saa vähän itsekin säästöön.Jos päätät muuttaa, niin otat huonekalut mukaan. Mies joutuu sitten ostamaan itselleen omat huonekalunsa. Menetät rahaa jos myyt vanhat huonekalut, eroat ja ostat uudet, kalliimmat.
- Anonyymi
Jos puolison tulot vaikuttavat siihen, ettet saa tukia enempää, mielestäni on aika kohtuullista että puoliso myös ymmärtää silloin tämän vaikutuksen sinun maksukykyysi. Eli suomeksi sanottuna, on kohtuutonta tässä tapauksessa edellyttää sinun maksavan tasan puolet. Itseäni luultavasti nakertaisi pikkuhiljaa sen verran että erilleen muutto ei olisi kaukainen ajatus. Tuolloin ainakin hänen tulonsa lakkaisivat vaikeuttamasta omia asioita. Eroahan se ei välttämättä tarkoita...ehkä,jos pääsee asian yli muuten. Mutta toki jokaisen täytyy nämä omalta kohdaltaan miettiä.
- Anonyymi
Nakertaa jo nyt, niin en tiedä oikein miten sitä sitten jatkossa kestää. Tajuaisiko toinen missään vaiheessa että hetkinen... Itse voisin asua eri osoitteissa vaikka olisi yhdessä, ja mieluusti nyt niin tekisinkin koska tilanne on mikä on tukien kannalta. Enkä tarvitsisi kuin ihan pienen asunnon. Mutta mies ei tähän alkaisi vaan se olisi ero jos muuttaa erilleen.

No mitäpä jos vetäisit johtopäätökset ja tajuaisit, että mies paitsi kusettaa sinua, käyttää ahdinkoasi myös hyväkseen ja kiristää törkeällä tavalla? Henkistä väkivaltaa tai heikolla itsetunnolla varustettu yksilö, joka ei kestä ajatusta naisen itsenäisyydestä edes pakon edessä, hohhoijjaa.. Tässä ajassa tulee mennä oma perse edellä eikä luottaa toisten hyvään tahtoon - niinhän tuo "miehesikin" aivan siekailematta tekee. Herää jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nakertaa jo nyt, niin en tiedä oikein miten sitä sitten jatkossa kestää. Tajuaisiko toinen missään vaiheessa että hetkinen... Itse voisin asua eri osoitteissa vaikka olisi yhdessä, ja mieluusti nyt niin tekisinkin koska tilanne on mikä on tukien kannalta. Enkä tarvitsisi kuin ihan pienen asunnon. Mutta mies ei tähän alkaisi vaan se olisi ero jos muuttaa erilleen.
Se kertoo jo pajon miehen tunteista sinua kohtaan. Kuullostaa riistolta ja kiristykseltä.
Haluatko sellaisen suhteen? Itse en tahtoisi olla yhtä päivääkään sellaisessa suhteessa ja asumisessa toisen kanssa. Mielummin sitten vaikka lopullinen ero. Sitten mies maksaisi kaikki asumiskulut. Lyön vetoa, että mies ottaisi uuden naisen jakamaan kustannukset puoliksi. Toivon vain sitä, ettei kukaan nainen astuisi siihen ansaan.
Muutettuasi erilleen voit kuitenkin löytää paremman ihmissuhteen, jossa on enemmän reiluutta ja tasapuolisuutta sekä oikeudenmukaisuutta. Uudessa suhteessa voit myös päättää toisen kanssa, että elätte omissa asunnoissanne tai jos siltä tuntuu niin sopia asioista etukäteen ja vaikka paperilla, johon on laitettu muuttuvien tekijöiden vaikutukset ja niissä joustaminen.
- Anonyymi
Meillä puolesi vaatii että laitan lähes kaikki tulisi yhteiseiselle tilille eli käytännössä lyhennän lainan ja nyt laitan vieläkin enemmän kun saa enemmän rahaa. Eli minulle jää joku satanen osaa käyttöön. Hän itse laittaa yhteiselle tilille aina aina vain sen saman summan vaikka palkka nousisi tai tapahtuisi mitä. Hän tienaa kuitenkin aika hyvin.Käy toki kaupassa ja omistaa auton. Minähän en voi käydä kaupassa koska lähes kaikki kun kaikki rahani menevät sinne yhteiselle tilille jonne ei ole korttia. Eli jos hätä tulisi minulle ei jäisi omalle tilille mitään. Esim . Sairastun tai jotain. Enkä voi ajaa ajokorttia tai hankkia laseja esim. Itse puhuu auton otosta ja ostaa monen tonnin juttuja. Mutta onpahan säästäjä yhteisellä tilillä jita toki voin käyttää muiden perheen jäsenten tarpeisiin. Älkää menkö naimisiin.
- Anonyymi
En kyllä uskaltaisi mennä naimisiin kenenkään kanssa. Vaikka yhdessä ollaan, niin vaikka tietynlainen luottamus on, niin sellainen tietynlainen luottamus on mennyt toiseen, ja ei oikein mieluusti enää tällä iällä laittaisi omaa hyvinvointia parisuhteen edelle. Ihmiset voi muuttua hetkessä.
Kuulostaa vähän ikävältä että siellä ei jää omaan käyttöön rahaa, ja jos toisella kuitenkin on pääsy mahdollisiin säästöihin. Pitäisi olla joku vakuus että kumpikaan ei jää tyhjän päälle jos jotain sattuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kyllä uskaltaisi mennä naimisiin kenenkään kanssa. Vaikka yhdessä ollaan, niin vaikka tietynlainen luottamus on, niin sellainen tietynlainen luottamus on mennyt toiseen, ja ei oikein mieluusti enää tällä iällä laittaisi omaa hyvinvointia parisuhteen edelle. Ihmiset voi muuttua hetkessä.
Kuulostaa vähän ikävältä että siellä ei jää omaan käyttöön rahaa, ja jos toisella kuitenkin on pääsy mahdollisiin säästöihin. Pitäisi olla joku vakuus että kumpikaan ei jää tyhjän päälle jos jotain sattuu.Jos jotain sattuu vaikka kuoleman tapaus. Tietenkin perin puolison ja saisin lesken eläkettä koska alaikäisiä lapsia mutta mitään henkivakuutuksia ei ole suostunut ottamaan. Erossa saisin puolet koska meillä ei ole avioehtoa. Ja on siinä sekin kun itsellä pienet tulot jotka eivät voi nousta ns. En halua enempää ketoa. Tunnet siitä jatkuvasti syyllisyyttä muutenkin. Sitten tulee olo että koskaan ei ole tarpeeksi mitä laittaa ja siitä syyllistetään vaikka itse on syytön omaan tilanteeseen. Eikä sitä ole mahdollisuutta muuttaa. Kaikkea on kyllä kokeiltu mutta terveys on mitä on. Sitten kun joutunut sairaalaan yms. Ja laittanut vähemmän yhteiselletilille ja kertonut ja selittänyt miksi että saa sairaala laskut maksettua niin tuntuu että siitäkin saa tuntea syyllisyyttä. Joskus jopa puhuin läheisille kuinka pelkään että jotain sattuu kuinka pidän huolta lapsista. Mutta he vakuuttivat että niin kauan kuin heissä henkipihisee minulla ei tule olemaan hätää. On ne sellaisia asioita joita itkee öisin ja murehtii sekä pelkää. Eikä niistä oikein voi kellekään puhua . Se jota sen pitäisi kiinnostaa sanoo vaan kyllä sä pärjäät.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos jotain sattuu vaikka kuoleman tapaus. Tietenkin perin puolison ja saisin lesken eläkettä koska alaikäisiä lapsia mutta mitään henkivakuutuksia ei ole suostunut ottamaan. Erossa saisin puolet koska meillä ei ole avioehtoa. Ja on siinä sekin kun itsellä pienet tulot jotka eivät voi nousta ns. En halua enempää ketoa. Tunnet siitä jatkuvasti syyllisyyttä muutenkin. Sitten tulee olo että koskaan ei ole tarpeeksi mitä laittaa ja siitä syyllistetään vaikka itse on syytön omaan tilanteeseen. Eikä sitä ole mahdollisuutta muuttaa. Kaikkea on kyllä kokeiltu mutta terveys on mitä on. Sitten kun joutunut sairaalaan yms. Ja laittanut vähemmän yhteiselletilille ja kertonut ja selittänyt miksi että saa sairaala laskut maksettua niin tuntuu että siitäkin saa tuntea syyllisyyttä. Joskus jopa puhuin läheisille kuinka pelkään että jotain sattuu kuinka pidän huolta lapsista. Mutta he vakuuttivat että niin kauan kuin heissä henkipihisee minulla ei tule olemaan hätää. On ne sellaisia asioita joita itkee öisin ja murehtii sekä pelkää. Eikä niistä oikein voi kellekään puhua . Se jota sen pitäisi kiinnostaa sanoo vaan kyllä sä pärjäät.
Niin lisää vielä tämä tilanne on poikkeuksellisen että saa nyt enemmän rahaa kuin normaalisti johtuen eläntilanteesta mutta muuttuu taas jossain vaiheessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos jotain sattuu vaikka kuoleman tapaus. Tietenkin perin puolison ja saisin lesken eläkettä koska alaikäisiä lapsia mutta mitään henkivakuutuksia ei ole suostunut ottamaan. Erossa saisin puolet koska meillä ei ole avioehtoa. Ja on siinä sekin kun itsellä pienet tulot jotka eivät voi nousta ns. En halua enempää ketoa. Tunnet siitä jatkuvasti syyllisyyttä muutenkin. Sitten tulee olo että koskaan ei ole tarpeeksi mitä laittaa ja siitä syyllistetään vaikka itse on syytön omaan tilanteeseen. Eikä sitä ole mahdollisuutta muuttaa. Kaikkea on kyllä kokeiltu mutta terveys on mitä on. Sitten kun joutunut sairaalaan yms. Ja laittanut vähemmän yhteiselletilille ja kertonut ja selittänyt miksi että saa sairaala laskut maksettua niin tuntuu että siitäkin saa tuntea syyllisyyttä. Joskus jopa puhuin läheisille kuinka pelkään että jotain sattuu kuinka pidän huolta lapsista. Mutta he vakuuttivat että niin kauan kuin heissä henkipihisee minulla ei tule olemaan hätää. On ne sellaisia asioita joita itkee öisin ja murehtii sekä pelkää. Eikä niistä oikein voi kellekään puhua . Se jota sen pitäisi kiinnostaa sanoo vaan kyllä sä pärjäät.
Ja on meillä nuoruusvuosilta aika että elettiin lähes pelkästään minun rahoilla. Kun puoliso oli työtön. Mutta eihän koskaan niitä ajattelem
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos jotain sattuu vaikka kuoleman tapaus. Tietenkin perin puolison ja saisin lesken eläkettä koska alaikäisiä lapsia mutta mitään henkivakuutuksia ei ole suostunut ottamaan. Erossa saisin puolet koska meillä ei ole avioehtoa. Ja on siinä sekin kun itsellä pienet tulot jotka eivät voi nousta ns. En halua enempää ketoa. Tunnet siitä jatkuvasti syyllisyyttä muutenkin. Sitten tulee olo että koskaan ei ole tarpeeksi mitä laittaa ja siitä syyllistetään vaikka itse on syytön omaan tilanteeseen. Eikä sitä ole mahdollisuutta muuttaa. Kaikkea on kyllä kokeiltu mutta terveys on mitä on. Sitten kun joutunut sairaalaan yms. Ja laittanut vähemmän yhteiselletilille ja kertonut ja selittänyt miksi että saa sairaala laskut maksettua niin tuntuu että siitäkin saa tuntea syyllisyyttä. Joskus jopa puhuin läheisille kuinka pelkään että jotain sattuu kuinka pidän huolta lapsista. Mutta he vakuuttivat että niin kauan kuin heissä henkipihisee minulla ei tule olemaan hätää. On ne sellaisia asioita joita itkee öisin ja murehtii sekä pelkää. Eikä niistä oikein voi kellekään puhua . Se jota sen pitäisi kiinnostaa sanoo vaan kyllä sä pärjäät.
Et sinä mitään peri, lapset perii ja sinä saat tasinkoa ja asumisoikeuden yhteiseen asuntoon.
Lesken ekäkettäkään ei kaikki saa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä mitään peri, lapset perii ja sinä saat tasinkoa ja asumisoikeuden yhteiseen asuntoon.
Lesken ekäkettäkään ei kaikki saa.Sinä et minun asioita tiedä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et minun asioita tiedä.
No siis tuo on ihan laki, joka noin sanoo. Leski ei peri, jos on lapsia. Paitsi tietysti, jos teillä on keskinäinen testamentti.
Vaan siis käytännössähän tuossa on kysymys lähinnä siitä mitä termejä käytetään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä et minun asioita tiedä.
Näin sanoo avioliittolaki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos jotain sattuu vaikka kuoleman tapaus. Tietenkin perin puolison ja saisin lesken eläkettä koska alaikäisiä lapsia mutta mitään henkivakuutuksia ei ole suostunut ottamaan. Erossa saisin puolet koska meillä ei ole avioehtoa. Ja on siinä sekin kun itsellä pienet tulot jotka eivät voi nousta ns. En halua enempää ketoa. Tunnet siitä jatkuvasti syyllisyyttä muutenkin. Sitten tulee olo että koskaan ei ole tarpeeksi mitä laittaa ja siitä syyllistetään vaikka itse on syytön omaan tilanteeseen. Eikä sitä ole mahdollisuutta muuttaa. Kaikkea on kyllä kokeiltu mutta terveys on mitä on. Sitten kun joutunut sairaalaan yms. Ja laittanut vähemmän yhteiselletilille ja kertonut ja selittänyt miksi että saa sairaala laskut maksettua niin tuntuu että siitäkin saa tuntea syyllisyyttä. Joskus jopa puhuin läheisille kuinka pelkään että jotain sattuu kuinka pidän huolta lapsista. Mutta he vakuuttivat että niin kauan kuin heissä henkipihisee minulla ei tule olemaan hätää. On ne sellaisia asioita joita itkee öisin ja murehtii sekä pelkää. Eikä niistä oikein voi kellekään puhua . Se jota sen pitäisi kiinnostaa sanoo vaan kyllä sä pärjäät.
Et muuten peri puoliso, jos hänellä on lapsia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin sanoo avioliittolaki.
Onko testamentti tuttu käsite?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et muuten peri puoliso, jos hänellä on lapsia.
Kukaan ei ole väittänyt että lapset eivät saisi osaansa. Eikä tuolla ole väliä sillä todennäköisesti se olen minä joka meistä ensin kuolee.
- Anonyymi
okaro kirjoitti:
Ei se tili ole yhteinen, jos sinulla ei ole oikeutta siihen.
On minulla siihen oikeus ei siihen ole kummallakaan kortteja. En ole niin sanonut siellä olevat rahat käytetään yhteisiin menoihin jaladkuihib lainaan. Molemmat laittaa sinne rahaa mutta ei niitä käytetä omiin juttuihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä mitään peri, lapset perii ja sinä saat tasinkoa ja asumisoikeuden yhteiseen asuntoon.
Lesken ekäkettäkään ei kaikki saa.kyllä vaimo perii 50% miehensä omaisuudesta ja voi saada leskeneläkettä kun omat tulonsa on pienet , ja vaimo saapi 50% osingot myös vainajan jättämistä osakkeista , lapset maksaa perintöverot muttei leski , ettei pitäis olla hätäpäivää , tietty tää tekee monet köyhöt kateellisex , mun ukko uhkaili erolla kun ryhdyin hyvin tienaamaan omassa yrityksessäni ja kiristi multa auton ja 10v työelåkkeen väärentämällä työtodistuksen itelleen ,
kantsii sitte muuttaa ajoissa pienempään kämppään ettei joudu leskenä maksaan suuren talon laskuja , tai suurta kallista kotia myydessä voi leski vaatia pois oman puolikkaansa ja
ostaa itelleen omiin jimiinsä pikku kolmion niin eivät sukulaiset roiku kannoilla koko ajan , jos siis lesken lapsi kuolee niin miniän / vävyn lähiomaiset tulee vaatimaan osuuttaan pesästä ja loppuiän riidat on valmiit , jokaisen pitäis tehdä testamentti ettei avio-oikeus
ulotu enää lasten puolisoihin tai niiden lapsiin . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No siis tuo on ihan laki, joka noin sanoo. Leski ei peri, jos on lapsia. Paitsi tietysti, jos teillä on keskinäinen testamentti.
Vaan siis käytännössähän tuossa on kysymys lähinnä siitä mitä termejä käytetään.leski saa kuolinpesästä oman 50% osuutensa, senhän sanoo jo lakikin , ja kyllä leski perii
vainajalta 50% - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
leski saa kuolinpesästä oman 50% osuutensa, senhän sanoo jo lakikin , ja kyllä leski perii
vainajalta 50%Leski EI peri puolisoaan, jos on yhteisiä lapsia, vaan leski saa avio-osansa, joka on 50 % yhteenlasketusta omaisuudesta. Siitä ei makseta perintöveroa.
Leskelle kuuluu kuitenkin vähintään hänen omaisuutensa yhteenlasketusta omaisuudesta.
Nämä ovat usein hyvinki monimutkaisia juttuja riippuen rintaperillisistä,testamenteista, avioehdosta ja muista seikoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Leski EI peri puolisoaan, jos on yhteisiä lapsia, vaan leski saa avio-osansa, joka on 50 % yhteenlasketusta omaisuudesta. Siitä ei makseta perintöveroa.
Leskelle kuuluu kuitenkin vähintään hänen omaisuutensa yhteenlasketusta omaisuudesta.
Nämä ovat usein hyvinki monimutkaisia juttuja riippuen rintaperillisistä,testamenteista, avioehdosta ja muista seikoista.Sanottakoon vielä, että kuolemasta perinnönjakoon voi kulua vuosia, jopa vuosikymmeniä. Tänä aikana usein tapahtuu paljon. Tulee uusia avioliittoja, uusia testamentteja, uusia lapsia, uutta omaisuutta tai omaisuuden myyntiä. Sotku on toisenkin puolison lopulta kuoltua melkoinen...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
leski saa kuolinpesästä oman 50% osuutensa, senhän sanoo jo lakikin , ja kyllä leski perii
vainajalta 50%Jos puolisoilla ei ole avioehtoa, leski saa ennen perinnönjakoa tehtävässä osituksessa puolet puolisoiden yhteenlasketusta varallisuudesta. Leski ei siis saa puolta vainajan varoista. Jos esimerkiksi vainajan omaisuus on 200 000 euroa ja lesken omaisuus 100 000 euroa, on yhteenlaskettu omaisuus 300 000 euroa. Tästä leskelle kuuluu puolet eli 150 000 euroa, joten hän saa oman 100 000 euron omaisuutensa lisäksi vainajan kuolinpesältä tasinkoa 50 000 euroa. Kuolinpesään jääneet 150 000 euroa jaetaan rintaperillisten ja/tai testamentinsaajien kesken.
Jos leski on varakkaampi kuin vainaja, leski saa kuitenkin pitää oman omaisuutensa eikä joudu maksamaan tasinkoa vainajan kuolinpesälle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
leski saa kuolinpesästä oman 50% osuutensa, senhän sanoo jo lakikin , ja kyllä leski perii
vainajalta 50%Leski ei pelkän avioliiton peri pennin pesoa, jos vainajalla on lapsia. Sitten tuossakin tapauksessa perii, joson testamentti. Näin sanoo laki.
- Anonyymi
Sinua hyväksikäytetään tai siltä tuo kuulostaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin sanoo avioliittolaki.
Käsittääkseni avopuoliso ei peri mitään, mutta aviopuoliso saa 50% omaisuudesta ja lapset 50%. Eli jos mies ja nainen omistaa yhdessä talon, omistussuhteessa 50-50%, jos vaikka nainen kuolee, mies perii puolet naisen puolikkaasta..eli hänelle jää 75% ja 25% talosta on lasten. Jos mies omistaa koko talon ja kuolee, naiselle jää 50% ja lapsille 50.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos jotain sattuu vaikka kuoleman tapaus. Tietenkin perin puolison ja saisin lesken eläkettä koska alaikäisiä lapsia mutta mitään henkivakuutuksia ei ole suostunut ottamaan. Erossa saisin puolet koska meillä ei ole avioehtoa. Ja on siinä sekin kun itsellä pienet tulot jotka eivät voi nousta ns. En halua enempää ketoa. Tunnet siitä jatkuvasti syyllisyyttä muutenkin. Sitten tulee olo että koskaan ei ole tarpeeksi mitä laittaa ja siitä syyllistetään vaikka itse on syytön omaan tilanteeseen. Eikä sitä ole mahdollisuutta muuttaa. Kaikkea on kyllä kokeiltu mutta terveys on mitä on. Sitten kun joutunut sairaalaan yms. Ja laittanut vähemmän yhteiselletilille ja kertonut ja selittänyt miksi että saa sairaala laskut maksettua niin tuntuu että siitäkin saa tuntea syyllisyyttä. Joskus jopa puhuin läheisille kuinka pelkään että jotain sattuu kuinka pidän huolta lapsista. Mutta he vakuuttivat että niin kauan kuin heissä henkipihisee minulla ei tule olemaan hätää. On ne sellaisia asioita joita itkee öisin ja murehtii sekä pelkää. Eikä niistä oikein voi kellekään puhua . Se jota sen pitäisi kiinnostaa sanoo vaan kyllä sä pärjäät.
Kuulostat siltä, että tarvitset ammattiapua. Jos olet noin kyvytön ymmärtämään tilanteesi kurjuuden etkä tee sille mitään, se on sinun vastuullasi. Käy lukemassa sivuja, joilla kerrotaan (henkisestä) väkivallasta- myös rahan käytön kontrollointi ja manipulointi ovat vapauttasi rajoittavia asioita eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden tai välittämisen kanssa. Ei kaikkea pidä sietää- elä ainoa elämäsi vapaana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käsittääkseni avopuoliso ei peri mitään, mutta aviopuoliso saa 50% omaisuudesta ja lapset 50%. Eli jos mies ja nainen omistaa yhdessä talon, omistussuhteessa 50-50%, jos vaikka nainen kuolee, mies perii puolet naisen puolikkaasta..eli hänelle jää 75% ja 25% talosta on lasten. Jos mies omistaa koko talon ja kuolee, naiselle jää 50% ja lapsille 50.
Ei, se menee tasinkona, vähän samaan tyyliin kuin jos eroaisi. Leski saa tasinkona puolet yhteisestä omaisuudesta, ei puolet vainajan omaisuudesta. Jos leski on ollut varakkaampi, hän pitää omansa eikä saa kuolinpesästä mitään, mutta ei myöskään joudu maksamaan kuolinpesälle. 50/50 omistetusta asunnosta leski omistaa siis edelleen 50% ja kuolinpesä 50%. Toki, jos muutakin omaisuutta on niin niitä voidaan sitten siirtää vastineeksi, mutta vain jos niistä on yhteisymmärrys.
Kuolipesän osakkaat taas riippuvat esim. testamentista. Jos vainajalla on lapsia niin leski ei ole automaattisesti kuolinpesän osakas. Jos tuossa tilanteessa puolisolleen haluaa antaa perintöä niin täytyy tehdä testamentti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä vaimo perii 50% miehensä omaisuudesta ja voi saada leskeneläkettä kun omat tulonsa on pienet , ja vaimo saapi 50% osingot myös vainajan jättämistä osakkeista , lapset maksaa perintöverot muttei leski , ettei pitäis olla hätäpäivää , tietty tää tekee monet köyhöt kateellisex , mun ukko uhkaili erolla kun ryhdyin hyvin tienaamaan omassa yrityksessäni ja kiristi multa auton ja 10v työelåkkeen väärentämällä työtodistuksen itelleen ,
kantsii sitte muuttaa ajoissa pienempään kämppään ettei joudu leskenä maksaan suuren talon laskuja , tai suurta kallista kotia myydessä voi leski vaatia pois oman puolikkaansa ja
ostaa itelleen omiin jimiinsä pikku kolmion niin eivät sukulaiset roiku kannoilla koko ajan , jos siis lesken lapsi kuolee niin miniän / vävyn lähiomaiset tulee vaatimaan osuuttaan pesästä ja loppuiän riidat on valmiit , jokaisen pitäis tehdä testamentti ettei avio-oikeus
ulotu enää lasten puolisoihin tai niiden lapsiin .Ajatella, millaisten luulojen varassa ihmiset elävät ja toimivat!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajatella, millaisten luulojen varassa ihmiset elävät ja toimivat!
Ihmisillä on tosi yleisesti tuo luulo, että leski automaattisesti perisi jotain. Itsekin aikanaan kuvittelin asian noin. Jokin tosi yleinen luulo se on, en tiedä mistä peräisin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinua hyväksikäytetään tai siltä tuo kuulostaa.
Minä maksoin kaikki yhteiset menot, vuokran, ruuat, sähköt ym. Koko palkka meni niihin eikä jäänyt mitään ns. Omaa rahaa. Päin vastoin miinusta tuli koko ajan. Mies kun sai työttömyystuen niin ei antanut pennin latia vaan osteli itselleen kaikkea mitä halusi. Ei ruokaan rahaa eikä mihinkään yhteisiin kuluihin. Se on hyväksikäytöä jos mikä. Eli minun rahat oli yhteiset mutta hänen rahat olikin vaan hänen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä vaimo perii 50% miehensä omaisuudesta ja voi saada leskeneläkettä kun omat tulonsa on pienet , ja vaimo saapi 50% osingot myös vainajan jättämistä osakkeista , lapset maksaa perintöverot muttei leski , ettei pitäis olla hätäpäivää , tietty tää tekee monet köyhöt kateellisex , mun ukko uhkaili erolla kun ryhdyin hyvin tienaamaan omassa yrityksessäni ja kiristi multa auton ja 10v työelåkkeen väärentämällä työtodistuksen itelleen ,
kantsii sitte muuttaa ajoissa pienempään kämppään ettei joudu leskenä maksaan suuren talon laskuja , tai suurta kallista kotia myydessä voi leski vaatia pois oman puolikkaansa ja
ostaa itelleen omiin jimiinsä pikku kolmion niin eivät sukulaiset roiku kannoilla koko ajan , jos siis lesken lapsi kuolee niin miniän / vävyn lähiomaiset tulee vaatimaan osuuttaan pesästä ja loppuiän riidat on valmiit , jokaisen pitäis tehdä testamentti ettei avio-oikeus
ulotu enää lasten puolisoihin tai niiden lapsiin .Vaimo on perillinen vain silloin, jos vainajalla ei ollut lapsia (yhdessä tai erikseen puolison kanssa) eikä ollut testamenttiakaan vaimon hyväksi. Kun avioliitto päättyy joko avioeroon tai puolison kuolemaan, lasketaan puolisoiden omaisuus yhteen ja jaetaan kahdella. Jos leskellä on vähemmän, hän saa tasinkona (ei perintönä) vainajan omaisuudesta niin paljon, että se vastaa puolisoiden yhteenlasketun omaisuuden puolikasta. Saadusta tasingosta ei makseta perintö- eikä muutakaan veroa.
Jos jommalla kummalla on avio-oikeuden ulkopuolista omaisuutta, esim. saatu lahjana ja lahjanantaja on määrännyt, ettei puolisolla ole oikeutta, se omaisuus on kaikkien laskelmien ulkopuolella. Avioehdollakin on saatettu avio-oikeus sulkea pois joko kokonaan tai toispuolisesti tai jotain tiettyä omaisuutta koskien.
Avio-oikeus kattaa koko omaisuuden riippumatta siitä, onko se saatu aikaisemmin vai avioliiton aikana. Jos käykin niin, että leski on varakkaampi, hän voi kieltäytyä maksamasta tasinkoa. - Anonyymi
Jos on yhteinen tili niin kumpikin laittaa saman verran JA se tilin käyttöoikeus kuuluu myös sinulle. Älä laita rahaa sinne ennenkuin saat kortin siihen/käyttöoikeuden!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä vaimo perii 50% miehensä omaisuudesta ja voi saada leskeneläkettä kun omat tulonsa on pienet , ja vaimo saapi 50% osingot myös vainajan jättämistä osakkeista , lapset maksaa perintöverot muttei leski , ettei pitäis olla hätäpäivää , tietty tää tekee monet köyhöt kateellisex , mun ukko uhkaili erolla kun ryhdyin hyvin tienaamaan omassa yrityksessäni ja kiristi multa auton ja 10v työelåkkeen väärentämällä työtodistuksen itelleen ,
kantsii sitte muuttaa ajoissa pienempään kämppään ettei joudu leskenä maksaan suuren talon laskuja , tai suurta kallista kotia myydessä voi leski vaatia pois oman puolikkaansa ja
ostaa itelleen omiin jimiinsä pikku kolmion niin eivät sukulaiset roiku kannoilla koko ajan , jos siis lesken lapsi kuolee niin miniän / vävyn lähiomaiset tulee vaatimaan osuuttaan pesästä ja loppuiän riidat on valmiit , jokaisen pitäis tehdä testamentti ettei avio-oikeus
ulotu enää lasten puolisoihin tai niiden lapsiin .Höpö höpö. Itse olen äitini perinyt lapsi. Isäni sai vain puolet yhteisestä omaisuudesta eli oman puolikkaansa. Vieläkin vittuuntunut isä vaikka asiasta on yli 20 vuotta aikaa. Puukaupoistakin joutuu tilittämään meille lapsille äidin osuudet. Semmoista se on. Niin se vain minäkin haluan että lapseni perii minut mieheni sijaan. Aikuinen ihminen hommatkoon elantonsa jostakin muualta jos minusta aika jättää. Omat lapset menee aina puolison edelle, vaikka onkin niiden isä. Tästä asiasta saa vääntää isäni kanssa joka ikinen kerta kun tehdään päätöksiä yhteisen omaisuuden suhteen. Se on rasite välillä, mutta ehkä se joskus helpottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostat siltä, että tarvitset ammattiapua. Jos olet noin kyvytön ymmärtämään tilanteesi kurjuuden etkä tee sille mitään, se on sinun vastuullasi. Käy lukemassa sivuja, joilla kerrotaan (henkisestä) väkivallasta- myös rahan käytön kontrollointi ja manipulointi ovat vapauttasi rajoittavia asioita eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden tai välittämisen kanssa. Ei kaikkea pidä sietää- elä ainoa elämäsi vapaana.
Ymmärrän kyllä liiankin hyvin. Olen jopa välillä meinannut erota sen takia. Ehkä sillä saanut puolison heräämään. Ja selittänyt miltä tämä kaikki tuntuu. Toisaalta hän hoitaa taloutemme hyvin ja on taitava siinä. Toisaalta ymmärrän miksi hän toimii miten toimii. Kun miettii hänen omia taustoja. Viimein sain suuni auki ja puhuin läheisilleni jotain tästä . Olivat sitä mieltä että ei tuo nyt kyllä ihan oikein ole. Kaunistelin asioita kyllö aika paljon. Koska en halua saarraa toists huonoon valoon. Enkä muutenkaan näistä haluasi ulkopuolisille puhua. Mutta jotenkin oma ahdistis oli ko liian suurta. Ehkä nyt helpottanut kun edes sain puhuttua jollekin. Itse taas elänyt lapsuuden perheessä jossa vanhemmilla ollut aina yhteinen tili ja kaikki yhteistä.

*siis en halua saattaa toista huonoon valoon. Ja oma ahdistus oli liian suurta . Pahoittelen virheitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulostat siltä, että tarvitset ammattiapua. Jos olet noin kyvytön ymmärtämään tilanteesi kurjuuden etkä tee sille mitään, se on sinun vastuullasi. Käy lukemassa sivuja, joilla kerrotaan (henkisestä) väkivallasta- myös rahan käytön kontrollointi ja manipulointi ovat vapauttasi rajoittavia asioita eikä sillä ole mitään tekemistä rakkauden tai välittämisen kanssa. Ei kaikkea pidä sietää- elä ainoa elämäsi vapaana.
Sekä olen pitänyt kyllä puoleni esim. asunnon omistussuhde on 50/ 50 koska en suostunut siihen että hän omistaa enemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on yhteinen tili niin kumpikin laittaa saman verran JA se tilin käyttöoikeus kuuluu myös sinulle. Älä laita rahaa sinne ennenkuin saat kortin siihen/käyttöoikeuden!
Olen vastannut jo minulla siihen tiliin käyttöoikeus. Eikä siihen ole kummallakaan korttia. Sillä maksetaan yleensä netissä laskuja ja lainaa sekä säästetään. Tottakai laitan sinne rahaa koska ne asiat kuuluvat myös minun hoitaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on yhteinen tili niin kumpikin laittaa saman verran JA se tilin käyttöoikeus kuuluu myös sinulle. Älä laita rahaa sinne ennenkuin saat kortin siihen/käyttöoikeuden!
Voisihan minä vaikka siirtää koko tilin omalle tililleni ja lähteä kävelemään suhteesta. Ei siitä ole kyse.
- Anonyymi
Hanki oma tili ja sieltä siirrät rahat suoraan lainan lyhennykseen automaattisesti. Ja fifty-fifty maksut. Jos tulee ero, ota asianajaja ja vaadi suurempaa osuutta mistä laina on, olethan maksanut enemmän. Auton ostot on otettava huomioon myös. Puolisosi käyttää sinua hyväkseen.. Ota tämä hänen kanssaan esille ja vaadi tasapuolisuutta. Sinun pitää kertoa tunteesi hänelle.

Onhan minulla myös oma tili. Meillä molemmilla on . Ja lisäksi myös yhteinen. Joka on molempien nimissä. Hän kyllä tietää kuinka tunnen. Hänen mielestään tämä on oikeuden mukaista.
- Anonyymi
Tuollaisella tuloerolla maksaisin asumiskulut kokonaan. Itse vain vähän avopuolisoa paremmin toimeen tulleena maksoimme molemmat kyllä aina puolet vuokrasta, mutta annoin hänelle tarvittaessa rahaa ja ostin vaatteita jne.
Omasta näkökulmastani puolittaminen on tässä epäreilua, koska tuloero on kuitenkin todella suuri, ja miehen tulot vaikuttavat saamiisi tukiin suuresti. Toki ihmiset ovat hyvin erilaisia ja jotkut pitävät tiukasti rahoistaan kiinni. Tunnen kyllä myös henkilöitä, jotka eivät suostu pienempituloisinakaan muuhun kuin puolittamiseen. - Anonyymi
Asumikulut ja muutkin kulut kuuluu maksaa aina tasa parisuhteessa. Poikkeuksia ei ole!
- Anonyymi
Tuolloin varmaan menotkin on mitoitettu sen vähemmän tienaavan osapuolen maksukyvyn mukaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolloin varmaan menotkin on mitoitettu sen vähemmän tienaavan osapuolen maksukyvyn mukaan?
Tuossapa juuri se kaikkein oleellisin asia reiluuden kannalta. Jos kaikki kulut on aidosti mitoitettu sen mukaan, että ne ovat korkeintaan sen mitä se pienituloisempi muutenkin maksaisi elämisestään, niin silloin 50/50 jako on reilu. Sen sijaan jos menot ovat tuota suuremmat ja niitä suurempia menoja haluaa nimenomaan se suurempituloinen niin 50/50 jako ei ole reilu.
Sitten on vielä näitä harmaalle alueelle meneviä juttuja. Jos toiset osapuolen tulot ovat parisuhteen vuoksi pienemmät kuin ne olisivat ilman parisuhdetta, niin onko 50/50 jako silloin reilu? Jos asutaan toisen omistusasunnossa niin onko reilua, että toinen kartuttaa omaa omaisuuttaan 50/50 sen vähempituloisen kustannuksella? Noissa molemmissa on perusteita puolesta ja vastaan, mutta sanoisin että ainakaan automaattinen 50/50 jako ei ole noissa aina reilu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolloin varmaan menotkin on mitoitettu sen vähemmän tienaavan osapuolen maksukyvyn mukaan?
"Tuolloin varmaan menotkin on mitoitettu sen vähemmän tienaavan osapuolen maksukyvyn mukaan?"
Mitä tämä on?? Jokainen maksaa omat menonsa. Ei parisuhteessa "mitoiteta" mitään, vaan eletään elämää. Jos köyhä ei osaa käyttää rahojaan, se on hänen ongelmansa. - Anonyymi
tuo kyllä ajaa puolisot erilleen asumaan nimellisesti , sitten huijataan Kelaa maksamaan sos.tuet , sunkin verotus siinä nousee , avioliittolaki vaatii että puolisot ovat velvolliset
elättämään itseään ja puolisoaan sekä lapsiaan kykyjensä mukaan , eli se kykenevämpi
on velvollinen huolehtimaan siitä heikommasta kumppanista , väitetään että naiset on
ahneita mutta kyllä ahneempia ja sydämettömämpiä tuntuu olevan miehet , itellä oli
20v aviomies joka kusetti joka käänteessä eikä suostunut maksaan asuntolainaa, sit
kyllä väitti omistavansa yksin meitin omakoyitalon , heitin sen pihalle pikku kaksioon
5. kerrokseen ilman hissiä , ei tainnut olla kovin onnellinen kun ruikutti rahaa vielä
eronkin jälkeen , eikä seuraava miehenikään ollu sen parempi , kusetti minkä kerkesi.
siitä en jaksa enää kirjoittaa mitään , olo niin pitkä ja paska suhde 10v. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tuolloin varmaan menotkin on mitoitettu sen vähemmän tienaavan osapuolen maksukyvyn mukaan?"
Mitä tämä on?? Jokainen maksaa omat menonsa. Ei parisuhteessa "mitoiteta" mitään, vaan eletään elämää. Jos köyhä ei osaa käyttää rahojaan, se on hänen ongelmansa.Silloin varmaan asutaan ei asunnoissa ja on omat taloudet? Tai sitten asutaan niin halvassa asunnossa, että pienempituloisella on siihen varaa? Syödään niin halvalla, että pienempituloisella on varaa? Käytetään niin vähän sähköä, että pienempituloisella on vara maksaa? Sama koskien ihan kaikkea. Jos maksut ovat 50/50, niin sitten ne kaikki mitoitetaan niiden pienempien tulojen mukaan.
- Anonyymi
Eli toisen on muutettava eri osoitteeseen jos sairastuu? Niihän se sitten menee.
Yksi on varmaa, en tule ikinä muuttamaan kenenkään kanssa yhteen, niin ei tarvitse tapella kenenkään kanssa raha-asioista ja kukaan ei saa ilmaista piparia ainakaan minulta tai ilmaista pyykkäriä, siivoojaa, taloudenhoitajaa ja ruoanlaittajaa. Hyvä olla nyt näin ja en näe halua muuttaa tilannettani miksikään sellaiseksi, että kokisin hyväisikäyttöä henkisesti ja fyysisesti. Fyysisesti siksi, että toinen saisi käyttää seksuaalisesti hyväksi.
Olen aina ollut sitä mieltä että todellinen rakkaus on todella harvinaista ja se on tosiasia ja varmistuu vain yhä enemmissä määrin kun taloudellisesta toimeentulosta kehitetään riitaa ja unohdetaan mikä on yhteenmuuton tarkoitus. Toisille sekin on taloudellinen merkitys ilman rakkautta; saa seksiä ilmaiseksi ja kuluja katetuksi, siivousapua ja ilmaisen työhtekijän, ilman että huomioi toisen ihmisen työpanoksen. Sellainen itsekäs ajattelu voi olla myös suunniteltu siten, että toiseen kyllästyttyään uusi nainen on jo ovella (voi kyseessä olla myös vastakkainen sukupuoli) ja on keksitty keino hankkiutua toisesta eroon jos toinen vaikka nyt sairastuu. Alun alkaen toinen on siis ollut vain pelkkä kämppis ja panopuu, sekä keino asua halvemmalla. Näin julmalta kun tämä teksti tuntuu, niin se on tosiasia. Ollaan niin pirun ahneita ja itsekkäitä. Vanha sanonta sanoo, että ahneella on p*skanen loppu!
Tällaiset ihmiset jäävät lopulta yksin, jos asenne on mikä on. eli mustavalkoinen, jokotai-asenne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin varmaan asutaan ei asunnoissa ja on omat taloudet? Tai sitten asutaan niin halvassa asunnossa, että pienempituloisella on siihen varaa? Syödään niin halvalla, että pienempituloisella on varaa? Käytetään niin vähän sähköä, että pienempituloisella on vara maksaa? Sama koskien ihan kaikkea. Jos maksut ovat 50/50, niin sitten ne kaikki mitoitetaan niiden pienempien tulojen mukaan.
Ja sitten varmaan peset ja siivoat omat sotkusi? Ja laitat omat ruokasi: Toisella kun ei välttämättä ole rahaa syödä yhtä terveellisesti ja monipuolisesti kuin sinulla on. Sinua varmaan hivelee katsoa kun naisesi syö kaurapuuroa kun ei ole rahaa parempaan ruokaan, kun lääkkeet maksavat ja sinä viet hänen rahoistaan suurimman osan ja itse ansaitset monin verroin enemmän. Ja sitten sinä et varmaankaan enää viitsi käyttää häntä seksuaalisesti hyväksi vai mitä? Se olisikin aika törkeää kaiken tuon jälkeen, kun sinulla ei tunnu muutenkaan riittävän reiluutta, empatiaa ja toisen terveyteen vaikuttavaa mahdollisten lääkkeiden saantia sekä sairaalakuluja. Ainoa vaihtoehto "kämppäkaverillesi" (sehän hän on, eikä rakas) on muuttaa toiseen osoitteeseen ja unohtaa sinut. Varmasti hänen elämänlaatunsa paranee ja se vaikuttaa positiivisesti mahdolliseen sairaudesta toipumiseen. Parempiakin miehiä on olemassa, joilla ei hallitse tuo minä minä minulle kaikki heti mentaliteetti. Teillä ei rakkautta ollutkaan.
Lue 1 kor 13. Raamattu / Siitä näet mitä Rakkaus todella on.
Oikea Rakkaus on todella harvinaista. Uskon että yksi elämänkoulun opetus on oppia rakastamaan toista ilman ehtoja. Mitä enemmän maailmassa on aitoa rakkautta, sitä paremmaksi maailma muuttuu. Mutta on todella haaste rakastaa toista aidosti yksipuolisesti jos toinen ajattelee vain itseään. Ihmiset ovat niin vajavaisia. Joskus rakkaus ei vain riitä. silloin on parempi nostaa kytkintä ja lähteä erileen.
Kun elämä päättyy, niin silloin ei kukaan mitään täältä maanpäällisestä elämästään mukanaan vie. Tänne jää maallinen omaisuus ja kaikki. Ainoastaan henkinen pääoma, - se mitä on tässä elämässä oppinut on tärkeää, eikä se sisällä mitään materiaa.
Itse valitsen mielummin sopuisan elämän kuin riitelen rahasta. Minulla itselläni on mitä tarvitsen, kaikki on siis hyvin. Näitä kun lukee, niin yksi asia on varmaa. Ei kannata mennä parisuhteeseen.
- Anonyymi
Kumpi vaan saakin rahaa, yhteisiin juttuihin menee, ei erittelyä.
- Anonyymi
Vaikuttaa aivan menojenpalvonnalta tuollainen kolmoissuhde.
- Anonyymi
Parisuhteen laatu? Jos kyse on avoliiton kaltaisesta symbiosista ja jos ei kelpaa yksi yhteinen kassa johon menevät molempien tulot ja josta maksetaan KAIKKI menot, niin häivy pois!
Jos kyse on avioliitosta ja yllä kuvaamani järjestely ei kelpaa niin leikatkaa matot halki ja ryhdy selvittämään tukimahdollisuutesi. - Anonyymi
Kokemuksia?
Yhteenvetona totean, että aktiivivuosina minä toin perheen yhteiseen kassaan noin 80% tuloista.
Alkupuolella oli useita vuosia, ettei vaimon saanut mistään mitään.
70-luvun äitiyspäivärahat lienevät olleet varsin vaatimattomat ja lyhytaikaiset.
Minun tulojeni vuoksi emme olisi saaneet lapsiamme kunnalliseen päivähoitoon ja yksityinen maksoi niin paljon, että vaimoni palkka olisi mennyt kokonaisuudessaan päivähoitomaksuihin.
Ennen nettiaikaa vaimoni hoiti perheemme kaiken maksuliikenteen.
Kaikki oli yhteistä ja molempien käytettävissä.
Emme edes neuvotelleet tuosta koska se oli molemmille itsestään selvää.
Emme ole rypeneet rajassa. Talovelat 70-luvun jälkipuoliskolla aiheuttivat muutaman todellisen puutteen vuoden mutta nekin olivat yhteisiä.
Meillä on ollut samalta, yhteiseltä tililtä laskutettavat rinnakkaiset luottokortit. Kumpikin on käyttänyt niitä harkintansa mukaan ilman toisen kontrollia.
Tällä hetkellä vaimoni käytössä olevien korttien käyttöraja on hänen noin 7kk:n nettoeläkkeensä kokoinen.
Ainoa omistus jossa hän on osaton, on Espanjan asuntomme. Ostaessamme sen 80-luvun puolivälin tuntumassa ja mennessämme notariaattiin hoitamaan asian virallista puolta, vaimo näki jossakin kadun varrella iihania hamosia ja jäi hypistelemään niitä.
Papereihin tuli vain minun nimeni. Eipä tuo ole vaatinut oikaisua.
Itse asiassa, vaimoni ei ole koskaan VAATINUT minulta mitään.
On vain joskus esittänyt asiallisia toivomuksia joista on ollut helppo keskustella.
Eräs sellainen koski asuinpaikkakuntaa. Ensimmäinen lapsemme oli alle vuoden ikäinen kun työni vuoksi muutimme paikkakunta vuoden sisällä toisen kerran.
Silloin vaimoni sanoi, että hänestä olisi kiva olla tässä paikassa hieman pitempään.
Olimmekin pari vuotta jona aikana syntyi seuraava lapsemme.
Parisuhteessa on riivatun paljon sekä yhteisiä, että yksityisiä asioita joten oloa on turha hankaloittaa raha-asioiden jakautumisella. Kaikki on yhteistä. Rahakin. Sitä on enemmän tai vähemmän. Molemmissa tapauksissa tilanne ja siihen mukautuminen on yhteistä.
Ei se sen vaikeampaa ole.- Anonyymi
Ihana tarina. Te rakastattekin aidosti toisianne. Siitä se helppous tulee. Sopuisuus, harmonia ja sympatia sekä yhteen hiileen puhaltaminen. Siunausta.
Ihana kirjoitus.
Sivusta tämä
- Anonyymi
Juu mä säästin ekasta kämpästä siis käsiksestä 90 % tokasta 80 % ja kolmannesta 70 % lopulta erottiin 34 v. jälkeen 50 % ja %0 %. Nyt mä maksan jo toista vuotta yhteisten rojujen varastoinnista likimain 100 %. teen x:lle remppaa jne. Elämä on josksus kenties hieman ristiriitaista se myönnettäköön auliisti mutta jotenkin siltikin. Ero sovussa lienee ollut parempi vaihtoehto itsekullekin mutta siltikin or not?!
- Anonyymi
Minä olen perinyt rahaa ja omakotitalon, jossa asumme. Käymme molemmat ruokakaupassa, mutta minä maksan kaiken muun: sähköt, vedet, kiinteistöveron, hankinnat, remontit ym. Eikä haittaa yhtään. Mies hoitaa auton, pihan, remontit, laittaa ruokaakin ja on kaiken kaikkiaan oikein ahkera ja aikaansaava. Tämä tasaa puntit eikä rahasta riidellä.
- Anonyymi
Oletpa fiksu kun arvostat tekevää ihmistä.
Harva tajuaa, kuinka paljon maksaa teettää noita töitä JA kotitöitä ulkopuolisilla! - Anonyymi
Hienoa. Aitoa rakkautta. Mahtavaa. Siunausta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletpa fiksu kun arvostat tekevää ihmistä.
Harva tajuaa, kuinka paljon maksaa teettää noita töitä JA kotitöitä ulkopuolisilla!Samaa mieltä.
Sivusta tämä
- Anonyymi
Onpa typerä laskutaidoton mies sulla ,sanoohan järkikin ,se maksaa enempi jolla paremmat tulot.
- Anonyymi
Mitä ihmeen siipeilyä? Jokainen hoitaa omat menonsa. Parisuhde ei muuta tätä mihinkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeen siipeilyä? Jokainen hoitaa omat menonsa. Parisuhde ei muuta tätä mihinkään.
Jos parisuhde ei muuta taloutta, parisuhde on pelkkä seksi- ja kaverisuhde. Yleensä nopeasti ohimenevä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeen siipeilyä? Jokainen hoitaa omat menonsa. Parisuhde ei muuta tätä mihinkään.
Parisuhteessa ei ole omia menoja! On vain yhteisiä menoja. Parisuhde on yksi yksikkö eli me.
Toisistaan riippumattomat ihmisetkin voivat tietysti asua samassa osoitteessa ja pitävät siinä kahta taloutta. Mutta ei siinä sitten voi puhua parisuhteesta. Siinä on minä ja sinä, ei me. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parisuhteessa ei ole omia menoja! On vain yhteisiä menoja. Parisuhde on yksi yksikkö eli me.
Toisistaan riippumattomat ihmisetkin voivat tietysti asua samassa osoitteessa ja pitävät siinä kahta taloutta. Mutta ei siinä sitten voi puhua parisuhteesta. Siinä on minä ja sinä, ei me.Elät mennyttä aikaa ja muinoisia malleja. Parisuhteessa on kaksi eri ihmistä, yksilöä, joitten ei mistään syystä tarvitse muuttua yhdeksi. - Nm. Sinä & minä = me
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihmeen siipeilyä? Jokainen hoitaa omat menonsa. Parisuhde ei muuta tätä mihinkään.
Toivo ettet itse sairastu vastaavasti kun ap. Sitten olisi toinen ääni kellossa.
Ei ole siipeiyä jos on päätetty elää yhdessä avoliitossa tai vaikka avioliitossa.
Toista jos rakastaa, niin silloin osaa olla kohtuullinen, reilu ja ottaa toisen tilanteen huomioo. Sairastumiselle ei voi mitään. Jokaiselle tulee lopulta sairaus joka johtaa ennemmin tai myöhemmin "hiippakunnan vaihtoon".
Miksi sinä olet parisuhteessa, vai oletko yksin? Mitä odotat parisuhteelta? Mitä annat parisuhteelle? Jaatko puolisosi kanssa myös tasapuolisesti kotityöt? Siivoatko omat sotkusi, pesetkö oman pyykkisi, teetkö omat ruokasi jne.
Jos sinulla asuu toinen ihminen asunnossasi ja asenteesi on tuo, et ole parisuhteessa vaan sinulla on kämppakaveri jota mahdollisesti käytät s*ksuaalisesti hyväksesi. Olet siis hyväksikäyttäjä. Jos taas kämppäkaverisi tekee kaiken kotityön, etkä maksa palkkaa vaikka maksatat hänellä puolet, olet orjuuttaja ja hän on ihmiskaupan uhri. Orjuuttaminen ja hyväksikäyttö saa aikaan myös henkistä pahoinvointia. Hänelle olisi parempi muuttaa erilleen, sillä silloin hänellä olisi mahdollisuus löytäpä tasapainoinen ja tasavertainen suhde, jossa kumpikin tukisi toisiaan tarpeen tullen.
Sinä voit sitten palkata kotiisi kodinhoitajan ja maksaa hänelle kuuluvan palkan. Vaihtoehtoisesti voit maksaa palkan myös kämppikselle, mutta muista siihen ei kuulu sitten luontaisetuna fyysinen hyväksikäyttö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elät mennyttä aikaa ja muinoisia malleja. Parisuhteessa on kaksi eri ihmistä, yksilöä, joitten ei mistään syystä tarvitse muuttua yhdeksi. - Nm. Sinä & minä = me
Sivusta.
Väärin! Sinä et ymmärrä kaverisuhteen ja parisuhteen eroa. Parisuhde on me nykyaikanakin ja kaverisuhde on kaverisuhde sinä ja minä.
Parisuhde on ajaton suhde. Parisuhde sisältää rakkauden joka sisältää myös toisesta huolehtimisen puolin ja toisinkin. Rakkaus ei tuijota omaa napaa vaan tahtoo toiselle parasta. Rakkaus on todella harvinaista nyky-yhteiskunnassa.
Kaverisuhteessa on kummallakin omat jutut. Jos kaksi ihmistä elää omaa talouttaan, on suhde kaverisuhde. Jos toinen ei voi ajatella toisen kanssa naimisiin menoa, on suhde kaverisuhde.
Miksi haluat käyttää toisia ihmisiä helpottaaksesi omaa taloudellista tilannettasi ja saada ilmaisen orjan maksamatta "omista rahoistasi" hänelle palkkaa kun et kerran ole valmis ottamaan "parisuhteessasi" vastuuta myös toisen hyvinvoinnista ja jaksamisesta? Sinä vain ahnehdit aineellista ja fyysistä hyvää ja käytät toista ihmistä hyväksesi. Et anna suhteelle mitään, mutta olet valmis orjuuttamaan ja riistämään häntä henkisesti ja fyysisesti, sekä käyttää ilmaisena s*ksiorjana. Jos hän lähtee, jää sinulle kaikki asuntosi maksut ja kotityöt, jollet palkkaa kodinhoitajaa. Vai elätkö sotkuissa ja likaisissa vaatteissa ym.? Lisäksi sama tulee toistumaan seuraavienkin uhriesi kanssa.
Olet julma ja säälimätön.
Parempi ihminen olisit jos asuisit yksin ja et käyttäisi toisia ihmisiä hyväksesi. - Anonyymi

Parempi ihminen olisit jos asuisit yksin ja et käyttäisi toisia ihmisiä hyväksesi.Paasauksessasi on jotain oikein, mutta suurin osa pelkkää chaissea. Ei ole olemassa mitään rakkautta, ellei ole vapautta,. Vapaus ei mitenkään eikä millään lailla estä huolehtimista "puolin ja toisinkin". Vapaus ja kaksi eri persoonaa eivät mitenkään eivätkä millään lailla estä parisuhteen mitään asiaa toteutumasta.
Mutta avio, joka muistuttaa vankilaa toiselle tai molemmille, jossa ei saa toteuttaa omaa, itsellistä elämää, toiveitaan ja omia tarpeitaan, on syvältä sieltä, mihin aurinko ei paista. Ja tässä kommentissa ei puhuta rahasta, joka näyttää sokaisseen teikäläisen niiin, että sekoat omiin säveliisi. - Nm. 41 vuoden avioliiton perusteella - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paasauksessasi on jotain oikein, mutta suurin osa pelkkää chaissea. Ei ole olemassa mitään rakkautta, ellei ole vapautta,. Vapaus ei mitenkään eikä millään lailla estä huolehtimista "puolin ja toisinkin". Vapaus ja kaksi eri persoonaa eivät mitenkään eivätkä millään lailla estä parisuhteen mitään asiaa toteutumasta.
Mutta avio, joka muistuttaa vankilaa toiselle tai molemmille, jossa ei saa toteuttaa omaa, itsellistä elämää, toiveitaan ja omia tarpeitaan, on syvältä sieltä, mihin aurinko ei paista. Ja tässä kommentissa ei puhuta rahasta, joka näyttää sokaisseen teikäläisen niiin, että sekoat omiin säveliisi. - Nm. 41 vuoden avioliiton perusteellaJokainen tuntee ja ajattelee omalla tavallaan. Mikä on chaissea toiselle, niin toiselle se ei sitä ole. Olet muodostanut omat käsityksesi, mutta onko puolisollasi samat ajatukset kuin sinulla ja jos onkin, niin onko hän vain mukautunut sinun saneluihisi vain siksi että hän rakastaa sinua enemmän kuin sinä häntä. Olerko uskollinen?
Rakkaus vapauttaa, se on totta. Mutta miten kukin ymmärtää rakkauden, se onkin jo toinen juttu. Raha ei ole minulle niin tärkeää kuin luulet. Asun yksin syystäkin.
Jos ei olla valmiita menemään naimisiin ja koetaan se vankilana, niin sitten on parempi olla omat asunnot sekä omat rahat. Mutta onko se oikea todellinen rakkaussuhde? Se että avioliitossa on yhteinen talous, ei merkitse sitä, etteikö voisi harrastaa ja tehdä itsellisesti kaikkea mielenkiintoista. Joillakin vain se omien tarpeiden tyydyttäminen kaikenlaisella harrastamisella ja tekemisellä menee överiksi ja toista osapuolta ei osata ottaa huomioon. Miksi sitten suhteeseen aletaan? No siihenkin löytyy monia syitä, jokaiselle omansa. Mutta jos aina on menossa omissa harrastuksissaan, niin ei sitä oikein voi sanoa onnelliseksi avioliitoksi. Silloin on parempi erota ja antaa toiselle se vapaus saada sellainen suhde kuin haluaa.
Ihmisellä on pahasti jotain pielessä jos hän kokee naimisissa olonsa vankilana, eikä halua harrastaa sen toisen kanssa yhteisiä asioita, vaan pitää heidän yhteistä kotiaan tukikohtana menemisiensä välillä. Jos avioliitto tuntuu vankilalta tai sen uhka on edes olemassa, niin silloin en näe tulevaisuutta sellaisen ihmisen kanssa. Silloin on kyse vain kimppakämpästä ja järjestelyistä. Toisella voi tietysti olla vahvemmat tunteet ja siksi on suostunut sellaisiin järjestelyihin. Toisaalta pitkässä avioliitossa on voitu kyllästyä toisiinsa ja ollaankin enää vain kämppäkavereita, kun on yhteiset lapset, asunto, laina jne. Tai vaihtoehtoisesti ei haluta radikaalia muutosta, eroa syistä jos toisesta.
En kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi roikkua toisessa kiinni 24/7.
Mutta kukin taplaa tyylillään, kunhan ei laita sitä toista osapuolta kärsimään.
- Anonyymi
Ensin laitetaan rahat samalle tilille. Sitten maksetaan laskut tältä tililtä. Omia menoja arvioidaan niihin käytetyn ajan perusteella eli jos menee tunti aikaa harrastukseen siihen saa rahat. Molemmilla on vapaus valita itse harrastuksensa - jos rahat ei riitä, niin molemmilta lähtee se kallein harrastus pois. Harrastuksia pitää tietysti olla yhtä monta tai jos toisella enemmän - ei ainakaan voi ottaa lisää.
- Anonyymi
Kukaan täysipäinen ei pane omia rahojaan jonkun toisen tilille. Eikä varsinkaan tuollaisen niljakkeen, kuin aloittajan kaveri. - Nm. Täyshullu idea
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukaan täysipäinen ei pane omia rahojaan jonkun toisen tilille. Eikä varsinkaan tuollaisen niljakkeen, kuin aloittajan kaveri. - Nm. Täyshullu idea
Meillä ei ole kuin yksi tili - yhteisomistuksessa, johon palkat tulee suoraan. Liikutaan aina yhdessä kuitenkin, joten turhaa alkaa sekoilemaan rahojen kanssa yhtään mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä ei ole kuin yksi tili - yhteisomistuksessa, johon palkat tulee suoraan. Liikutaan aina yhdessä kuitenkin, joten turhaa alkaa sekoilemaan rahojen kanssa yhtään mitään.
Kuulostaapa perinteiseltä ja ahtaalta. - Nm. Liikkumisen vapaus on ihmisellä
- Anonyymi
Onpa sulla ikävä kamu. Menot jaetaan todellakin siinä suhteessa, kuin on tulotkin. Hänhän elää siivelläsi, jos pienestä tulostasi maksat puolet, ts. hänen puolestaan. - Nm. Pane kiertoon, jos ei tajuu
- Anonyymi
Entä sitten jos sillä kamulla ei ole tuloja lainkaan. Pitäisikö antaa kamun kuolla nälkään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä sitten jos sillä kamulla ei ole tuloja lainkaan. Pitäisikö antaa kamun kuolla nälkään?
Täh? Mitä hourit? Sillä oli tuloja moninkertaisesti aloittajaan verrattuna. - Nm. Luki-luki vai joku muu ymmärtämisen vaje
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä sitten jos sillä kamulla ei ole tuloja lainkaan. Pitäisikö antaa kamun kuolla nälkään?
Suomen laissa puhutaan elatus- ja ylläpitovelvollisuudesta. Pitäisi uudistaa koko laki - ei ole millään tavalla tuloja tasaava 50/50 suhteessa vaan säätää minimin: Kaikki mahdolliset psykopaatit pääsee tästä hyötymään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen laissa puhutaan elatus- ja ylläpitovelvollisuudesta. Pitäisi uudistaa koko laki - ei ole millään tavalla tuloja tasaava 50/50 suhteessa vaan säätää minimin: Kaikki mahdolliset psykopaatit pääsee tästä hyötymään.
Kyllä, mutta vain avioliittolaissa on säädetty elatusvelvollisuudesta aikuisten kesken. aloittaja ei ole naimisissa!
- Anonyymi
Mies maksaa 70-80% asumikuluista. Jos ei maksa niin muuta omillesi. Mulkku ääliö on miehes jos ei tue kumppaniaan. Minun tyttöystävä opiskeli 2 vuotta ja maksoin vuokran kokonaan. Ei silläkään ollut tulot kuin noin 800 euroa kk. Nyt tyttöystävä on jo töis ja maksamme puoliksi kulut. Ruoka kulut puolitamme suunnilleen, emme me sentilleen mitään laske.
- Anonyymi
Entäpä jos tyttöystävä olisi sen kahden vuoden jälkeen muuttanut pois, kun ryhtyi ansiotyöhön? Olisit elättänyt ääliömäisesti tätä lokkia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäpä jos tyttöystävä olisi sen kahden vuoden jälkeen muuttanut pois, kun ryhtyi ansiotyöhön? Olisit elättänyt ääliömäisesti tätä lokkia.
Elämässä on aina riskinsä.
Kannattaa kuitenkin pitää tyttöystävä niin hyvänä, ettei sen tee mieli muuttaa muualle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäpä jos tyttöystävä olisi sen kahden vuoden jälkeen muuttanut pois, kun ryhtyi ansiotyöhön? Olisit elättänyt ääliömäisesti tätä lokkia.
Niin ja olisi tyttis voinut vaikka sairastua tai kuollakon. Elämä on arvaamatonta ja joskus olisi vain parempi elää tässä ja nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämässä on aina riskinsä.
Kannattaa kuitenkin pitää tyttöystävä niin hyvänä, ettei sen tee mieli muuttaa muualle!"Kannattaa kuitenkin pitää tyttöystävä niin hyvänä, ettei sen tee mieli muuttaa muualle!"
Arvaan, että tässä "hyvänä pitämisessä" lokkia auttaa se raha. Ei kannata olla noin sinisilmäinen!! - Anonyymi
Sinä olet todella MIES isoilla kirjaimilla. Sinulla on selkärankaa ja tilannetajua ja teilla on oikea rakkaussuhde. Siunausta suhteeseenne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäpä jos tyttöystävä olisi sen kahden vuoden jälkeen muuttanut pois, kun ryhtyi ansiotyöhön? Olisit elättänyt ääliömäisesti tätä lokkia.
Rakkaus sisältää aina riskin, mutta itse voi vaikuttaa siihen miten tilanne kehittyy. Tosin asenteesi kirjoituksen sisällöstä päätellen ei enteile kestävää parisuhdetta.
Kun pelkäät noin taåahtuvan, niin elä ja asu yksin, niin saat pitää kaikki rahasi yksin. Mutta, älä käytä toisia ihmisiä hyväksesi ja maksata vuokriasi ja hoidata kotiasi sekä pyri käyttämään ketään myöskään fyysisesti hyväksesi. Et ole mies, olet pelkuri. Et uskalla rakastaa. Mitä annettavaa sinulla voi olla parisuhteessa, kysyn vaan? Ei niin mitään, kun olet valmis vain riistämään ja jos tilanne toisella huononee, olet valmis saattamaan hänet maan poveen aiemmin kun hän yksin asuessaan joutuisi. Fyysinen ja psyykkinen terveys on yhteydessä toisiinsa ja sinun elämänarvosi (joka ei ole kummoinen) ei kunnioita toista ihmistä ja voi pahimmillaan saada toisen psyykkisesti ja fyysisesti sairastumaan. Et tunne lainkaan empatiaa toista kohtaan. Lopeta toisten ihmisten hyväksikäyttö! Et osaa rakastaa vaan haluat vain hyötyä toisesta, eli olet itse se pahin lokki, miksi toisia haukut.
Maailman pahin vamma = tunnevamma. Älä mene parisuhteisiin tai edes parisuhteeseen. Et ole siihen valmis ja kypsä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elämässä on aina riskinsä.
Kannattaa kuitenkin pitää tyttöystävä niin hyvänä, ettei sen tee mieli muuttaa muualle!Ei tunteeton ihminen osaa pitää toisesta hyvää huolta. Tuijottaa vain omaa napaansa ja riistää tyttöystäväänsä kaikella mahdollisella tavalla. Ei ole aikomustakaan hänellä avioitua tyttöystävänsä kanssa. Käyttää vain toista hyväksi saadakseen itselleen kaikkea hyvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kannattaa kuitenkin pitää tyttöystävä niin hyvänä, ettei sen tee mieli muuttaa muualle!"
Arvaan, että tässä "hyvänä pitämisessä" lokkia auttaa se raha. Ei kannata olla noin sinisilmäinen!!Sivusta
Mulle kyllä tuli mieleen ennemminkin toisenlainen hyvänä pito, kuin rahallinen.
Pilasit mun hyvän tuuleni ja hymy hyyty.
Sun ajatustyylillä tytteli todellakin lähtee suhteesta piakoin kun lokiksi häntä haukut.
- Anonyymi
Aloittajalla nettotulo 700 euroa. Siitä vuokraan ja asuminen 400. Sitten ruoka, muu eläminen niin ei kovin paljon jää. Sanoisin että kumppanin pitää maksaa enemmän , niin minä tein.
Kumppanin pitäisi maksaa kaikki yhteiset menot paitsi, jos yli jäävä jäisi alle 700 euron. Idea on että yhteisten menojen jälkeen kummallekin pitäisi jäädä sama määrä. Muuten mies ei näe naista tasavertaisena kumppanina.
- Anonyymi
Minä oon aina ihmetellyt niitä miehiä jotka ei tue kumppaniaan jos tulee sairaus tai työttömyys niin miehet vaatii maksamaan puolet kaikesta vakka tulot olis 600 euroa kk. Minulle olis täysin selvää ettei mies rakasta naistaan jos ei tule vastaan laskuissa ja kuluissa.
- Anonyymi
Mielenkiintoista, että rakkaus on rahasta kiinni. Tällaista mielipidettä ei liene muilla kuin naisilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista, että rakkaus on rahasta kiinni. Tällaista mielipidettä ei liene muilla kuin naisilla.
Kyllä niillä mieähillä, joista löytyy edes hitunen ihmisyyttä, on. Mutta itsekeskeisillä, omahyväisillä, oman napansa ympäri pyörivillä hyväksikäyttäjillä ei ole. - Nm. Snaijannetko
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista, että rakkaus on rahasta kiinni. Tällaista mielipidettä ei liene muilla kuin naisilla.
No niinhän se tosiaan tuntuu sinulka olevan rakkaus rahasta kiinni. Kukaan rakastamaan kykenevä ihminen ei kutsuisi rakkaitaan "lokeiksi". Sinulla rakkaus katoaa heti, jos sinä lakkaat hyötymästä. Raha on rakkaasi.

Pitää ihan selventää, kun joillakin on tuo ymmäärrys hieman yksioikoista.
Minä en kutsu rakasta lokiksi, koska hän ei ole sitä. Aloittaja ei varsinkaan ole rakkaani, joten tämän verran pitäisi tajuta itsekin kommentoidessaan.
Silloin, kun yhteiset kustannukset maksetaan puoliksi, kumpikaan nimenomaan EI HYÖDY toisestaan. Aloittaja sen sijaan pyrkii hyötymään ja elämään kumppaninsa siivellä. Sitä emme vielä tiedä, onko hän sitten valmis hylkäämään kumppaninsa, jollei hänestä voikaan hyötyä. Odottakaamme jatkotarinaa kärsivälllisesti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää ihan selventää, kun joillakin on tuo ymmäärrys hieman yksioikoista.
Minä en kutsu rakasta lokiksi, koska hän ei ole sitä. Aloittaja ei varsinkaan ole rakkaani, joten tämän verran pitäisi tajuta itsekin kommentoidessaan.
Silloin, kun yhteiset kustannukset maksetaan puoliksi, kumpikaan nimenomaan EI HYÖDY toisestaan. Aloittaja sen sijaan pyrkii hyötymään ja elämään kumppaninsa siivellä. Sitä emme vielä tiedä, onko hän sitten valmis hylkäämään kumppaninsa, jollei hänestä voikaan hyötyä. Odottakaamme jatkotarinaa kärsivälllisesti!Kyllä hyötyy, koska maksaa esim vuokrasta vähemmän silloin kun yksinasuva ja on mahdollisuus yhdistetyillä varoilla isompaan asuntoon tai jopa omistusasuntoon jota ei yksin pystyisi ostamaan.
Sähkö, huonekalut, elektroniikka, auto jne Kaikki kulut puolittuu kun on kaksi maksajaa. Ei yksinasujalla ole kaikkeen tälläiseen varaa ellei ole todella hyvä tuloinen.
Taidat olla vähän tyhmä?
Lisäksi monet miehet hyötyy siitä että nainen tekee kotona enemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hyötyy, koska maksaa esim vuokrasta vähemmän silloin kun yksinasuva ja on mahdollisuus yhdistetyillä varoilla isompaan asuntoon tai jopa omistusasuntoon jota ei yksin pystyisi ostamaan.
Sähkö, huonekalut, elektroniikka, auto jne Kaikki kulut puolittuu kun on kaksi maksajaa. Ei yksinasujalla ole kaikkeen tälläiseen varaa ellei ole todella hyvä tuloinen.
Taidat olla vähän tyhmä?
Lisäksi monet miehet hyötyy siitä että nainen tekee kotona enemmän."Taidat olla vähän tyhmä?"
Rohkea lausunto! Olisko kuitenkin niin, että kun kaksi ihmistä asuu samassa asunnossa, he tarvitsevat isomman asunnon kuin kumpikin yksin asuessaan? Joten tottahan toki silloin he asuvat isommassa asunnossa. Tässä ei kumpikaan HYÖDY toisesta mitään. Sinun kummallisella käsitykselläsi parin pitäisi tunkea sinne yksiöön, ettei vain kukaan "hyödy" kenestäkään. Tämäkö oli sitä "viisautta"??
" Kaikki kulut puolittuu kun on kaksi maksajaa."
Tämä on itsestään selvää. Miten siitä kuitenkaan syntyy kertomasi hyöty toisen kustannuksella? MOLEMPIEN yhteiset kustannukset pienevät saman verran. Silloin ainoa oikeudenmukainen tapa jakaa saatu "hyöty" on, että molemmat maksavat yhtä paljon niistä yhteisistä kustannuksista.
Kotityöt pitää jakaa tietenkin tasan! Jos näin ei ole, se ei kuitenkaan liity tähän yhteisten kulujen maksamiseen mitenkään. Paitsi jos ajattelet, että parisuhde on työsuhde, jossa kumppani maksaa kotityöstä toiselle palkkaa.
Joten parisuhteessa pitää keskustella yhteisestä panostuksesta myös kotitöiden jakamisen suhteen, olipa kumppanien sukupuoli mikä hyvänsä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista, että rakkaus on rahasta kiinni. Tällaista mielipidettä ei liene muilla kuin naisilla.
Niin miehille raha on rakkautta tärkeämpää vaikka laulussakin sanotaan, ettei rakkautta voi rahalla ostaa. Mutta parisuhteessa yhdessäasumisessa on kyse yhteitaloudesta, eli yhteisist rahoista. Muussa tapauksessa ei ole sitä parisuhdetta, on vain kämppäkaveruus. Eikä tarvitse ihmetellä jos nainen lähtee suhteesta, varsinkin kun esim. sairastuu tai jää työttömäksi ja toinen vaatii toiselta mahdottomia. Kyllä on tuollainen sälli hyvin itsekäs jota ei voi mieheksi tituleerata ollenkaan, kun on kaukana siitä. Hyväksikäyttäjä lokki tuollainen jannu on. Tietynlaista ihmiskauppaa se tuollainenkin on. Ei ihme jos toinen sairastuu, kun voi suhteessa niin huonosti ja kohdellaan epäkunnioittavasti. Tuollaiset lokkipojat saavat vain henkisesti rikkinäisiä naisia aikaan ja se tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää ihan selventää, kun joillakin on tuo ymmäärrys hieman yksioikoista.
Minä en kutsu rakasta lokiksi, koska hän ei ole sitä. Aloittaja ei varsinkaan ole rakkaani, joten tämän verran pitäisi tajuta itsekin kommentoidessaan.
Silloin, kun yhteiset kustannukset maksetaan puoliksi, kumpikaan nimenomaan EI HYÖDY toisestaan. Aloittaja sen sijaan pyrkii hyötymään ja elämään kumppaninsa siivellä. Sitä emme vielä tiedä, onko hän sitten valmis hylkäämään kumppaninsa, jollei hänestä voikaan hyötyä. Odottakaamme jatkotarinaa kärsivälllisesti!Sinusta siis ihminen joka on olosuhteen uhri, on lokki jos haluaa rahansa riittävän lääkkeisiin ja sairaalakuluihin ja sen myötä haluaa kohtuullistaa oman osuutensa yhteisestä elämisestä parisuhteessa, saadakseen ravitsevaa ruokaa lääkkeiden ja sairaalamaksujen myötä, johon nuo rahat eivät tule riittämään missään muodossa.
Et todellakaan osaa asettua hänen tilanteeseensa, siis et taida tuntea yhtään empatiaa. Hän ei saa tukea myöskään toimeentulotuesta tai muustakaan avopuolisonsa suurempien tulojen vuoksi kun ne kerran lasketaan yhteen hänen tulojensa kanssa ja ne ylittävät reilusti kahden ihmisen toimeentulotukeen laskettavan summan. Saadakseen tukea hänen olisi muutettava omaan asuntoonsa, eli heidän olisi erottava. Niinkö sinä tekisit, eroaisit mielummin?
Kuitenkin tuo toinen ihminen hyötyy monessakin mielessä tuosta sairaasta avopuolisosta ja samalla riistää häntä taloudellisesti joka vaikuttaa heikentävästi hänen terveyteensä ja hyvinvointiinsa ja oikeuteensa saada sairauteensa hoitoa, lääkettä ja ravitsevaa ruokaa sekä tarpeentullen vaatteita ym. tarpeellista. Kuinka et voi ymmärtää tätä yhtälöä?
Siksikö ettet itse usko koskaan sairastuvasi? Toivottavasti et elä parisuhteessa, sillä et tunnu todella ymmärtävän sen oikeaa tarkoitusta ja merkitystä. Pelkäät jo valmiiksi sitä, että toinen sitten jättäisi, etkä osaa tehdä mitään mikä lujittaisi suhdettanne, odotat vain hyötyväsi toisesta ja aiheutat toiselle henkistä ja fyysistä huonovointisuutta ja epävarmaa oloa. Se tulee maksamaan yhteiskunnalle. Parempi on siis, ettet ole tai mene parisuhteeseen, sillä käytät vain toisen henkisen hyvinvoinnin loppuun.
Sinun lasisi on aina puoliksi tyhjä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää ihan selventää, kun joillakin on tuo ymmäärrys hieman yksioikoista.
Minä en kutsu rakasta lokiksi, koska hän ei ole sitä. Aloittaja ei varsinkaan ole rakkaani, joten tämän verran pitäisi tajuta itsekin kommentoidessaan.
Silloin, kun yhteiset kustannukset maksetaan puoliksi, kumpikaan nimenomaan EI HYÖDY toisestaan. Aloittaja sen sijaan pyrkii hyötymään ja elämään kumppaninsa siivellä. Sitä emme vielä tiedä, onko hän sitten valmis hylkäämään kumppaninsa, jollei hänestä voikaan hyötyä. Odottakaamme jatkotarinaa kärsivälllisesti!Ei hän pyri. Et näe todellista ongelmaa. Hän on todellakin ahdingossa ja ei näe paljonkaan vaihtoehtoja. Asia voisi olla toisinkin päin. Mitens sitten asiat laitettais?
On ihmisiä jotka näkevät vain oman napansa, ei sen pidemmälle ja on ihmisiä jotka ovat inhimillisiä ja rakastavat todella sita avio- tai avopuolisoansa.
Tällaisessa tilanteessa se rakkaus punnitaan, jos sitä edes on koskaan ollutkaan. Tässä tapauksessa rakkautta ei tunnu olevan muuta kun rahaan sillä jullipuolella.
Tällainen tilanne voi karkottaa tai lähentää kumpaakin osapuolta. Se karkottaa jos toinen ei tule vastaan ahdingossa ja hylkää sekä riistää toista ja vaatii toiselta kaikki kotityöt jne. Se taas lähentää niitä osapuolia, jotka yhdessä toinen toistaan tukien ja yhteen hiileen puhaltaen osaavat jakaa tasapuolisesti yhteisen talouden keskenään, toinen toistaan riistämättä. Siihen parisuhde juuri tähtää, kumppanuuteen, yhteiseen jakamiseen toinen toistaan tukien.
Niin, sinulle se on aivan vieras käsite. On vain sinä sinä sinä ja sinun sinun sinun.
Ymmärrän kyllä ettet ole ap:n kumppani, mutta ajattelet samoin. Eli olet samanlainen hyväksikäyttäjä tai mahdollisesti sinusta tulee se jos sinulla ei ole jo "kämppäkaveria", jota riistät samalla lailla kun ap:n avopuoliso. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Taidat olla vähän tyhmä?"
Rohkea lausunto! Olisko kuitenkin niin, että kun kaksi ihmistä asuu samassa asunnossa, he tarvitsevat isomman asunnon kuin kumpikin yksin asuessaan? Joten tottahan toki silloin he asuvat isommassa asunnossa. Tässä ei kumpikaan HYÖDY toisesta mitään. Sinun kummallisella käsitykselläsi parin pitäisi tunkea sinne yksiöön, ettei vain kukaan "hyödy" kenestäkään. Tämäkö oli sitä "viisautta"??
" Kaikki kulut puolittuu kun on kaksi maksajaa."
Tämä on itsestään selvää. Miten siitä kuitenkaan syntyy kertomasi hyöty toisen kustannuksella? MOLEMPIEN yhteiset kustannukset pienevät saman verran. Silloin ainoa oikeudenmukainen tapa jakaa saatu "hyöty" on, että molemmat maksavat yhtä paljon niistä yhteisistä kustannuksista.
Kotityöt pitää jakaa tietenkin tasan! Jos näin ei ole, se ei kuitenkaan liity tähän yhteisten kulujen maksamiseen mitenkään. Paitsi jos ajattelet, että parisuhde on työsuhde, jossa kumppani maksaa kotityöstä toiselle palkkaa.
Joten parisuhteessa pitää keskustella yhteisestä panostuksesta myös kotitöiden jakamisen suhteen, olipa kumppanien sukupuoli mikä hyvänsä.Mainitsemasi suhde EI OLE parisuhde, vaan kaverisuhde. Parisuhteessa kaikki jaetaan yhteiseksi hyväksi. Parisuhteessa on tarkoitus joskus tulevaisuudessa avioitua ja perustaa perhe, tai ainakin toinen niistä vaihtoehdoista nykyään.
Sellainen suhde jossa kirjaimellisesti on omat tulot ja omat menot, on kyseessä kaverisuhde. Rakkautta en siinä näe. Riidellään rahasta ja tekemättömistä kotitöistä. Siinä on toisen hyväksikäyttöä monessa mielessä.
Parisuhteessa molemmilla on lasi aina puoleksi täynnä ja suhde on kestävällä pohjalla.
Kaverisuhteessa toisella on lasi puoleksi täysi ja toisella puoleksi tyhjä tai kummallakin voi olla puoleksi lasit tyhjänä. Kaveri suhde ei tue kestämään.
On inhimillisiä ihmisia ja sitten on oman napansa tuijottelijoita.
Toiset ovat valmiita omistaankin antamaan rakkaansa tähden,
toiset taas ovat valmiita sitäkin enemmän toisilta ottamaan,
vaikka itsellä olisi enemmän kuin muilla.
Siinä ei ole rakkautta nimeksikään.
Sitä sanotaan ahneudeksi, riistoksi, hyväksikäytöksi etc.
- Anonyymi
Nykyään melkein kaikki, jotka elävät kelan rahoilla, ovat "sinkkuja" tai "yh:jia". Mikäli ovat parisuhteessa, molemmilla on kelan sponssaamat kämpät omissa osoitteissaan ja saavat kaikki muutkin kelan tuet ja harkinnanvaraiset tuet. Myös voi olla
- Anonyymi
... Että toinen osapuoli on jollain sukulaisellaan tai posti restante tai vaikkapa turvakielto kirjoilla, jolloin saavat optimitulot eikä kela, viranomaiset ja ulosottokaan pääse ihan kaikkeen väliin tarkistamaan kaikkia tuloja ja pankkitilitietoja.
Tiedän tällaisia ihmisiä olevan paljon. Varsinkin nämä "turvakielto - osoitteelliset" ovat juuri tätä erilaisten yhteiskunnan tukien suurimpia väärinkäyttäjiä. Tähän pitäisi saada pankkisalaisuuden osalta muutos, samoin eri ikäisten perheenjäsenien erikseen saamat tuet. Alkaisi aikamoinen takaisinperintä maksettujen ja perusteettomien tukien osalta. Mahdollisesti monella alkaisi työntekokin olemaan vaihtoehto tulonlähteeksi.
Tiedän henkilöitä, jotka saavat kelan ja muita yhteiskunnan tukia niin paljon nettona käteen, että bruttona pitäisi tienata miltei 6000€:a/kk. Saattaa olla tapauksia, jotka saavat vieläkin enemmän! Kaiken huippuna näillä on vielä jatkuva loma vailla työmurheita verrattuna työssäkäyviin, jotka tienaavat huomattavasti vähemmän. Ja näille kustannetaan tietenkin vielä tuettuja lomia. Kuinka monelle yksityisellä sektorilla työssäkäyvillä on sellaisia etuisuuksia?
Törkeää järjestelmän väärinkäyttöä kaikenkaikkiaan! Tähän toivoisin pikaista muutosta. - Anonyymi

Törkeää järjestelmän väärinkäyttöä kaikenkaikkiaan! Tähän toivoisin pikaista muutosta.Täyttä soopaa. Saa olla parikymmentä lasta tuohon rahamäärää ja yksinhuoltaja leski. Sinä et tiedä hajuakaan. Suurin osa työttömistä ja eläkeläisistä joutuu hakemaan päiväysvanhoja ruokia ruoka-avusta, kun menojen jälkeen on rahaa ruokaan muutamasta kympistä 100-200 €!. Ei ole varaa autoon, ei harrastuksiin, ei uusiin vaatteisiin ja harkinnanvaraista toimeentulotukea eivä ole saaneet pyynnöistä huolimatta. Syyksi sanotaan ettei kaupungilla / kunnalla ole varaa. Yleisesti ne henkilöt joiden tiedän olevan toimeentulotuella saavat n.. vähän yli 50€ kk:ssa oli työttöminä tai eläkeläisinä. Eläkkeestä ei mene veroa, mutta työttömyysrahasta menee 20% veroa. Useimmilla työttömillä verojen jälkeen käteen jää ennen laskujen maksua jotain 550€, eli rahaa n. suunnilleen 600€ jos saavat toimeentulotuesta sen 50 €, josta maksaa vuokran, veden sekä ne laskut joita ei asumisee lasketa. Asumistuki sentään tulee, mutta monelle tuosta summasta ei jää juurikaan mitään kun maksaa puhelinlaskun, sillä puhelin on pakko olla jotta voi hoitaa työllisyys ja koulutusasioita ja soittaa hätätilanteessa apua. Mutta sitä ei lasketa toimeentulotuessa mukaan, koska sitä ei siellä åidetä välttämättömänä, vaikka se voi pelastaa joko oman tai vieraan ihmisen hengen.
Sitten oli unohtua vielä se sähkölasku siihen mukaan.
Eli sinun laskutapaasi tuli kylläkin yksi nolla liikaa. Kyse on siis satasista ei tuhansista euroista.
Voit toki itse kokeilla sairastumista tai työttömyyttä jos et usko ja luulet heidän nauttivat siitä elämäntilanteestaan. Jos joudut työttömäksi, voi sinulla olla tosi vaikeaa päästä takaisin työelämään. Mitä kauemmin joudut olemaan työtön, sen vaikeampaa on sinun työllistyä, jollet perusta omaa yritystä, mutta siihenkin tarvitaan omaa rahaa ja asiantuntemusta.
Toimistotyötä tehneenä voin kertoa että työttömät ja yksinhuoltajat sekä eläkeläiset ovat kaikista pienituloisimmat. Enin osa saa vähemmän rahaa kuin esim. minimipalkalla työskentelevät. Suurin osa työttömistä ottaisi tuon minimipalkan ilomielin vastaan jos joku heille sen maksaisi. Elintaso nousisi. Mutta enin osa heistä työskentelee työttömyysrahan päälle sen 9 euron päiväpalkalla, josta kunnat saa lähes 11 euroa päivässä kun työllistää työttömän. Aika absurdi tilanne. Ja yksinasuvat työttömät maisaa yksin kaikki laskunsa.
Vain tyhmät asiasta tietämättömät syyllistävät heitä.
"Rikkinäinen puhelin" on tässäkin asiassa ollut asialla. Se on leikki, jossa ensimmäinen kertoo aina seuraavalle ihmiselle jonkun asian ja taas tämä seuraavalle jne. Viimeinen sanoo mikä se asia oli ja ensimmäinen korjaa väärän asian sanomalla sen alkuperäisen asian miten se oikeasti on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täyttä soopaa. Saa olla parikymmentä lasta tuohon rahamäärää ja yksinhuoltaja leski. Sinä et tiedä hajuakaan. Suurin osa työttömistä ja eläkeläisistä joutuu hakemaan päiväysvanhoja ruokia ruoka-avusta, kun menojen jälkeen on rahaa ruokaan muutamasta kympistä 100-200 €!. Ei ole varaa autoon, ei harrastuksiin, ei uusiin vaatteisiin ja harkinnanvaraista toimeentulotukea eivä ole saaneet pyynnöistä huolimatta. Syyksi sanotaan ettei kaupungilla / kunnalla ole varaa. Yleisesti ne henkilöt joiden tiedän olevan toimeentulotuella saavat n.. vähän yli 50€ kk:ssa oli työttöminä tai eläkeläisinä. Eläkkeestä ei mene veroa, mutta työttömyysrahasta menee 20% veroa. Useimmilla työttömillä verojen jälkeen käteen jää ennen laskujen maksua jotain 550€, eli rahaa n. suunnilleen 600€ jos saavat toimeentulotuesta sen 50 €, josta maksaa vuokran, veden sekä ne laskut joita ei asumisee lasketa. Asumistuki sentään tulee, mutta monelle tuosta summasta ei jää juurikaan mitään kun maksaa puhelinlaskun, sillä puhelin on pakko olla jotta voi hoitaa työllisyys ja koulutusasioita ja soittaa hätätilanteessa apua. Mutta sitä ei lasketa toimeentulotuessa mukaan, koska sitä ei siellä åidetä välttämättömänä, vaikka se voi pelastaa joko oman tai vieraan ihmisen hengen.
Sitten oli unohtua vielä se sähkölasku siihen mukaan.
Eli sinun laskutapaasi tuli kylläkin yksi nolla liikaa. Kyse on siis satasista ei tuhansista euroista.
Voit toki itse kokeilla sairastumista tai työttömyyttä jos et usko ja luulet heidän nauttivat siitä elämäntilanteestaan. Jos joudut työttömäksi, voi sinulla olla tosi vaikeaa päästä takaisin työelämään. Mitä kauemmin joudut olemaan työtön, sen vaikeampaa on sinun työllistyä, jollet perusta omaa yritystä, mutta siihenkin tarvitaan omaa rahaa ja asiantuntemusta.
Toimistotyötä tehneenä voin kertoa että työttömät ja yksinhuoltajat sekä eläkeläiset ovat kaikista pienituloisimmat. Enin osa saa vähemmän rahaa kuin esim. minimipalkalla työskentelevät. Suurin osa työttömistä ottaisi tuon minimipalkan ilomielin vastaan jos joku heille sen maksaisi. Elintaso nousisi. Mutta enin osa heistä työskentelee työttömyysrahan päälle sen 9 euron päiväpalkalla, josta kunnat saa lähes 11 euroa päivässä kun työllistää työttömän. Aika absurdi tilanne. Ja yksinasuvat työttömät maisaa yksin kaikki laskunsa.
Vain tyhmät asiasta tietämättömät syyllistävät heitä.
"Rikkinäinen puhelin" on tässäkin asiassa ollut asialla. Se on leikki, jossa ensimmäinen kertoo aina seuraavalle ihmiselle jonkun asian ja taas tämä seuraavalle jne. Viimeinen sanoo mikä se asia oli ja ensimmäinen korjaa väärän asian sanomalla sen alkuperäisen asian miten se oikeasti on.Lisäisin vielä sen että Kelan sivuilla kaikki tämä tieto tuista on nähtävissä. Ja vaikka olisi tieto siitä että voi hakea ennaltaehkäisevää toimeentulotukea esim. kunnalta, ei sitä välttämättä saa centtiäkään. Kunta / kaupunki on köyhä eikä ole varaa, on eniten käytetty syy. Varaa ei ole siitäkään huolimatta että kunta saa työttömästä henkilöstä hänet työllistettyään 9€:lla työttömän vajaat 11€ itse / työllistetty pv. Ja tuo 9€ on pelkkä kulukorvaus pv kohti, joka ei aina kata edes kulkukustannuksia.
Kelan sivuilta löytyy ja jos ei löydy niin voi kysellä sieltä kysymyksiä, esim. miten tulos lasketaan jotta saa asumis ja toimeentulotukea tai saako sitä alkuunkaan.
Turha on siis väittää että kukaan saisi tuota 6000€! Täyttä p*skaa.
Kaikilla työttömillä olisi silloin hieno asunto ja hieno auto omistuksessaan ym. mukavaa, eikä tarttis ruoka-apua hakea ja vois tehdä lomamatkoja, käydä kylpylöissä, oopperassa, etc.
- Anonyymi
Hitto mikä mu**ero kumppani. Muuta pois ja maksakoot jatkossa koko vuokran itsekseen.
- Anonyymi
Ihan höperö vaatimus tuo puoliksi maksaminen tuollaisessa tilanteessa. Ettehän voisi edes tehdä mitään yhdessä. Sinä katsoisit nälkäisenä vieressä, kun hän ahmisi ruokaa? Ällistyttävää, että joku voi edes ajatella pyytää tuollaista!
Ei meilläkään mihinkään ihan tasa-arvoiseen talousrakenteeseen olla päästy, mutta kuitenkin on havaittavissa riittävää tahtoa ja pyrkimystä siihen. - Anonyymi
Meillä on silleen "reilu peli", että minä paremmin tienaavana maksan kauppalaskut yms. juoksevat maksut ja laskut ja puoliso pistää kuukausittain tililleni hänen palkalleen kohtuullisen talousrahan.
- Anonyymi
Aika alkaa aloittajan katselemaan jo uutta elättäjää...ilmeisesti miehelle on riittänyt sidukkabontson valheet jo...
- Anonyymi
Sivusta
Mitä sinäkin toisen elämästä mitään tiedät?
Nimittelet toisia lihavaksi siiderinlitkijäksi, vaikka et tiedä toisen ruumiinrakennetta ja tykkääkö hän edes siideristä ja juoko hän ylipäåätään edes alkoholia.
Häpeisit jos osaisit.
- Anonyymi
Onko tämä tosissaan kysytty? Ei puolisoilla voi olla erilaista elintasoa tai erillisiä rahoja. Jos on, on kyse kämppäkavereista. Miehesi on iilimato, tosin taitaa olla trolli. En usko, että kukaan olisi tuollainen.
- Anonyymi
Kyllä lokit kyselee ihan oikeasti, etteikö kukaan heitä voisi elättää. Siinä ei ole ihmettelemistä, mutta se on ihmeellistä, että joku näitä lokkeja ryhtyy elättämään.
- Anonyymi
Kyllä noita on eikä ole ainoaa laatuaan. Mieheksi tuollaisia ei voi tituleerata, ovat vain poikia joilla on tunnevamma syystä jos toisesta. Kavatuksesta se on kiinni. Ovat kerjänneet kotina vanhemmiltaa rahaa ja jatkavat sitä sitten monipuolisella riistämisellä henkisesti ja fyysisesti tyttöystäviltään. Suoranaista hyväksikäyttöä monitahoisesti.
- Anonyymi
Kysy kaveriltasi paljonko hänellä jää pakollisten menojen jälkeen elämiseen. Luulisi että ottaisi järjen käteen ja tajuaisi tilanteesi.Jos yhtään rakastaa tai välittää toisesta,ei voi kumppaniaan jättää "kitumaan",vaan kantaa kortensa yhteiseen kekoon.
- Anonyymi
Onhan noita ollut uskomattomia "parisuhde" tarinoita tyyliin "haluaisimme lähteä lomamatkalle, aviopuolisolla on kovat tulot ja olisi varaa vaikka mihin, mutta omat rahani eivät riitä, jää reissu tekemättä".
Joka kerta hämmästyy, että mikä saa ihmiset sulkemaan itsensä tällaisiin taloudellisiin häkkeihin kyykytettäviksi, parisuhteen varjolla.
Maailmassa on todella itsekkäitä ihmisiä, jotka näkevät maailman vain talouden pelikenttänä omasta hyötymiskulmastaan, mutta kummasti näillekin löytyy puolisoita ihan vapaaehtoisesti.- Anonyymi
Tuosta olen samaa mieltä, että maailmassa on paljon itsekkäitä ihmisiä. Erityisesti sellaisia, jotka odottavat, että "rikkaampi" puoliso maksaisi toisen elämän.
Sitä ihmettelen, miksi joku näitä lokkeja ryhtyy elättämään?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta olen samaa mieltä, että maailmassa on paljon itsekkäitä ihmisiä. Erityisesti sellaisia, jotka odottavat, että "rikkaampi" puoliso maksaisi toisen elämän.
Sitä ihmettelen, miksi joku näitä lokkeja ryhtyy elättämään??En minäkään mitä hyvänsä lokkeja elättäisi. Mutta jos olen hyvässä parisuhteessa, hän ja minä olemme ME. Meillä on yhteiset tulot ja menot, yhteinen koti ja yhteinen elämä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta olen samaa mieltä, että maailmassa on paljon itsekkäitä ihmisiä. Erityisesti sellaisia, jotka odottavat, että "rikkaampi" puoliso maksaisi toisen elämän.
Sitä ihmettelen, miksi joku näitä lokkeja ryhtyy elättämään??Jokainenhan valitsee puolisonsa ihan itse. Siksi en ymmärrä ns. puolisoittenhaukkujia.
- Anonyymi
Rakkaus tekee sokeaksi, mutta ikävä kyllä se rakkaus on yksipuolista. Siitä kärsii eniten se joka rakastaa ja se toinen ei rakasta.
Sitten kun toinen ei enää hyödytä, hänet heitetään pois ja tilalle otetaan toinen josta voi lypsää lisää rahaa ja muuta omaisuutta jos on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta olen samaa mieltä, että maailmassa on paljon itsekkäitä ihmisiä. Erityisesti sellaisia, jotka odottavat, että "rikkaampi" puoliso maksaisi toisen elämän.
Sitä ihmettelen, miksi joku näitä lokkeja ryhtyy elättämään??Minä ihmettelen sitä miksi kukaan haluaa olla tuollaisen ihmisen kanssa jolle lokit ovat pakkomielle. Joka puheessa on lokki lokki lokki. Tuollaiset ovat pahimpia lokkeja itse, käyttävät vain toista ihmistä henkisesti ja fyysisesti sekä taloudellisesti hyväksi rikastuttaen vain itsensä toisen kustanuksella, eikä ole aikomustakaan mennä naimisiin, mutta kuitenkin haluaa käyttää toisen kehoa välineenä ilman rakkautta. Se jos mikä pahinta hyväksikäyttöä ja sitä lokkeilua mistä itse koko ajan hoet.
Kun hoet lokeista koko ajan, elä yksin ja maksa kaikki yksin ja älä käytä toisen kehoa omiin seksiaalisiin tarpeisiin ilman rakkautta ja siihen kuuluvaa toisen ihmisen kunnioitusta ja arvostusta. Sillä se on sitä pahinta lokkeilua. Haluat nyppiä vain rusinat pullasta kun oma napasi on tärkein ja tahdot saada antamatta mitään itse suhteeseen.
Mikään vamma ei ole läheskään niin paha kuin tunnevamma. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuosta olen samaa mieltä, että maailmassa on paljon itsekkäitä ihmisiä. Erityisesti sellaisia, jotka odottavat, että "rikkaampi" puoliso maksaisi toisen elämän.
Sitä ihmettelen, miksi joku näitä lokkeja ryhtyy elättämään??Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaan.
- Anonyymi
Meillä minä maksan suurimman osan asumiskuluista ja muista kuluista, koska minä olen töissä ja palkastani käteen jää kuukaudessa n. 2500€. Avovaimoni on tällä hetkellä kotona ja hoitaa alle 2 vuotiasta lastamme ja hän saa kuukaudessa käteen n. 650€. Asumme omistusasunnossa ja asumiskulut ovat kuukaudessa n. 820€ ja tämä sisältää veden, netin, parkkipaikan, vastikkeen ja lainanlyhennyksen. Ruokarahaa laitan hänen tilille viikossa n. 150€, jolla ostetaan suurin osa ruoista ja lapsen tarvikkeista. Avovaimoni maksaa myös hänen tuloistaan jotain kuluja ja myös ruokia, mutta minä enemmän tienaavana maksan tietysti enemmän.
- Anonyymi
Sinä oletkin MIES isoilla kirjaimilla.
- Anonyymi
Itse maksan kaikki kulut vaimo pikkutuloinen pitäähän hänellekin jäähä rahaa naimissa ollaan kaikki yhteitä niin myötä kuin vastoin käymisissä. Sillä mennään ja elämä hymyilee miksi nipotaa rahasta koska elämä on vaan se tietty aika se eletään täysillä.
- Anonyymi
No, nyt alkaa selvitä, miksi lokit pääsee siipeilemään. Tässähän yksi selittää, että pitäähän lokillekn jotakin jäädä. Niin tietysti! Voi elämä.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, nyt alkaa selvitä, miksi lokit pääsee siipeilemään. Tässähän yksi selittää, että pitäähän lokillekn jotakin jäädä. Niin tietysti! Voi elämä.....
Sinä siis ilmeisesti et ole koskaan elänyt parisuhteessa toisen ihmisen kanssa. Sinulla ei varmaan koskaan ole ollut mitään yhteistä toisen ihmisen kanssa.
Eikä tuolla asenteella tule koskaan olemaankaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä siis ilmeisesti et ole koskaan elänyt parisuhteessa toisen ihmisen kanssa. Sinulla ei varmaan koskaan ole ollut mitään yhteistä toisen ihmisen kanssa.
Eikä tuolla asenteella tule koskaan olemaankaan!Yeap, täysi mulkero, ei mitään tajua ihmissuhteista saati parisellaisista. - Nm. Yksinäinen elämä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä siis ilmeisesti et ole koskaan elänyt parisuhteessa toisen ihmisen kanssa. Sinulla ei varmaan koskaan ole ollut mitään yhteistä toisen ihmisen kanssa.
Eikä tuolla asenteella tule koskaan olemaankaan!Väärin oletettu. Asiat sovittu ennen mitään suhdetta ja sen mukaan mennään, mitä on sovittu. Hyvin yksinkertaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin oletettu. Asiat sovittu ennen mitään suhdetta ja sen mukaan mennään, mitä on sovittu. Hyvin yksinkertaista.
Aivan ja siis elämässähän ei tokikaan koskaan tapahdu mitään odottamatonta. Aika hullu täytyy olla, jos uskaltaa tuollaisenntyypin kanssa elämää rakentaa. Tuollaiseen ei voi vastoinkäymisten tullen luottaa lainkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin oletettu. Asiat sovittu ennen mitään suhdetta ja sen mukaan mennään, mitä on sovittu. Hyvin yksinkertaista.
Eli kyseessä on pelkkä talousliitto, joka on sovittu. Harvoin siitä mitään sen enempää syntyy. Ehkä joku pano joskus. Voisiko niillekin määrätä hinnan?
Minä olen ajatellut, että parisuhde on tunnesuhde, jossa kumpikin rakastaa toista ilman sopimuksia ja ehtoja. Elämä on yhteistä, myös talouden osalta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli kyseessä on pelkkä talousliitto, joka on sovittu. Harvoin siitä mitään sen enempää syntyy. Ehkä joku pano joskus. Voisiko niillekin määrätä hinnan?
Minä olen ajatellut, että parisuhde on tunnesuhde, jossa kumpikin rakastaa toista ilman sopimuksia ja ehtoja. Elämä on yhteistä, myös talouden osalta.No, lokin osalta on helppo arvata, kuinka kauan se "tunnesuhde" kestää. Tasan niin kauan kuin rahaa virtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli kyseessä on pelkkä talousliitto, joka on sovittu. Harvoin siitä mitään sen enempää syntyy. Ehkä joku pano joskus. Voisiko niillekin määrätä hinnan?
Minä olen ajatellut, että parisuhde on tunnesuhde, jossa kumpikin rakastaa toista ilman sopimuksia ja ehtoja. Elämä on yhteistä, myös talouden osalta.Samaa sukupuolta olevat parithan ovat nykyistä avioliittolakia sorvattaessa korostaneet sitä, että "avioliitto" on vain talousliitto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, nyt alkaa selvitä, miksi lokit pääsee siipeilemään. Tässähän yksi selittää, että pitäähän lokillekn jotakin jäädä. Niin tietysti! Voi elämä.....
Mikä sinä olet kenenkään rakasta lokiksi nimittelemään!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä siis ilmeisesti et ole koskaan elänyt parisuhteessa toisen ihmisen kanssa. Sinulla ei varmaan koskaan ole ollut mitään yhteistä toisen ihmisen kanssa.
Eikä tuolla asenteella tule koskaan olemaankaan!Samaa mieltä.
Sivusta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli kyseessä on pelkkä talousliitto, joka on sovittu. Harvoin siitä mitään sen enempää syntyy. Ehkä joku pano joskus. Voisiko niillekin määrätä hinnan?
Minä olen ajatellut, että parisuhde on tunnesuhde, jossa kumpikin rakastaa toista ilman sopimuksia ja ehtoja. Elämä on yhteistä, myös talouden osalta.No sinähän olet aivan oikeassa, sillä sitä parisuhde juuri tarkoittaakin. On aina tarkoittanut ja tulee tarkoittamaankin. Se on tunneasia eli molemmat rakastavat silloin toisiaan ja puhaltavat ns. yhdessä yhteen hiileen.
Mutta jotkut vain eivät ymmärrä parisuhteen ja kaverisuhteen eroa.
Jotkut vain käyttävät toista hyväksi ilmaisp*nona ja asumiskulujen jakajana sekä ilmaisena työvoimana kotitöissä jossa toinen, alistettu ja hyväksikäytetty tekee kaikki kotityöt tai suurimman osan niistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä sinä olet kenenkään rakasta lokiksi nimittelemään!
Samaa mieltä.
Nimittelijä on itse se pahin lokki, sillä hyötykäyttää toisia omiin tarpeisiinsa, eikä ne omat tarpeet ole pelkkiä taloudellisia tai siivousapua vaativia vaan noissa tapauksissa ne ovat toisen ihmisen kehoon kohdistuvia hyväksikäyttöjä. Voisi verrata ihmiskauppaan, kun on samoja piirteitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No sinähän olet aivan oikeassa, sillä sitä parisuhde juuri tarkoittaakin. On aina tarkoittanut ja tulee tarkoittamaankin. Se on tunneasia eli molemmat rakastavat silloin toisiaan ja puhaltavat ns. yhdessä yhteen hiileen.
Mutta jotkut vain eivät ymmärrä parisuhteen ja kaverisuhteen eroa.
Jotkut vain käyttävät toista hyväksi ilmaisp*nona ja asumiskulujen jakajana sekä ilmaisena työvoimana kotitöissä jossa toinen, alistettu ja hyväksikäytetty tekee kaikki kotityöt tai suurimman osan niistä."Jotkut vain käyttävät toista hyväksi ilmaisp*nona "
Haluaisit siis hinnoitella tämänkin osa-alueen parisuhteesta? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta??
Sille on yleisesti tunnettu nimityskin, mitä en tässä kuitenkaan sano. Emme tiedä, millaista seksuaalista kanssakäymistä aloittajalla on kumppaninsa kanssa, eikä se tähän aiheeseen liityisikään normaalien ihmisten mielestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jotkut vain käyttävät toista hyväksi ilmaisp*nona "
Haluaisit siis hinnoitella tämänkin osa-alueen parisuhteesta? Oletko ajatellut, mitä se kertoo sinusta??
Sille on yleisesti tunnettu nimityskin, mitä en tässä kuitenkaan sano. Emme tiedä, millaista seksuaalista kanssakäymistä aloittajalla on kumppaninsa kanssa, eikä se tähän aiheeseen liityisikään normaalien ihmisten mielestä.Sivukommentti
Määrittele normaali?
Pidätkö itseäsi muita parempana?
Näköjään.
Kirjoittaja ilmeisesti tarkoittaa sitä, että jos naiset eivät alistuisi ja suostuisi seksiin, kun on selvää hyväksikäyttöä, joutuisivat tällaiset hyväksikäyttäjämiehet turvautumaan seksissäkin omaan käteen tai ostamaan sitä saadakseen tarpeensa hoidettua.
Siinä ei tarvita Hxxrittelunimityksiä.
- Anonyymi
Mainitset että jos sinulla olisi tuollainen tuloero hyväksesi et vaatisi toiselta puolia . Haiskahtaa että haluaisit nyt olla vapaamatkustaja .
- Anonyymi
Kaikenlaisia (pari)suhteita on. Tässäkin tapauksessa yhteinen osoite ja ehkä yhteinen sänky, muuten eletään kumpikin omaa elämäänsä. Se on tietysti kunkin oma valinta.
Itse olin avioliitossa, joka päättyi miehen kuolemaan vuosia sitten. Meillä oli yhteiset tulot, yhteiset menot ja yhteinen elämä. Muu ei olisi voinut tulla kuuloonkaan kummankaan mielestä. Ei ollut ongelmia. Puolisollani oli huomattavasti isommat tulot kuin minulla mutta meillä molemmilla oli sama elintaso, sillä sellaista asetelmaa kuin minun rahat ja sinun rahat ei todellakaan meillä tunnettu. Oli MEIDÄN rahat. Yhteisessä kodissa ja yhteisessä elämässä myös raha oli yhteistä, tietysti.
Muut voivat tehdä toisin. Harvoin silloin kuitenkaan nähdään yhteistä tulevaisuuttakaan kovin pitkälle. Eihän se tosiaan noin mene, kuin miehesi ehdottaa.
Minusta yhteiset kulut, kuten vuokra, vakuutukset, ruuat jne maksetaan nettotulojen suhteessa.. Jos siis sinun tulosi on 700 ja hänen 3000 €, niin sinun osuus yhteisistä menoista 700/3000 on n. 23%. Omat menot sitten maksetaan itse.
Sitten pitää tietysti vielä miettiä, mitä tehdään esimerkiksi lomamatkoilla, jos toisella olisi varaa 4 tähteen ja toisella kahteen. Onko parempituloinen valmis avustamaan toista ja vielä ilman vallankäyttöä.- Anonyymi
Onko parempituloinen valmis avustamaan toista, siis avustamaan toista! Mistä on kyse? Aivan kuin parisuhteen osapuolet olisivat vieraat toisilleen. Mitä yhteistä heillä on? Onko muuta kuin osoite? Kaksi taloutta yhdessä osoitteessa? Minusta se on kaukana siitä, mitä ajattelen parisuhteella. Entä jos parisuhteessa on mukana lapsi(a)kin?

Kyllä melko yleistä on, että parisuhteessa on omat rahat ja yhteiset rahat. Lasten ollessa kyseessä tilanne voi olla tietysti monimutkaisempi, jos rahoja erotellaan, mutta periaatteessa kaikki lapsen menot ovat yhteisiä menoja.
- Anonyymi
Niin. Jotkut valopäät ottavat jopa lainaa ulkomaanmatkoja varten. Syö siinä sit pari vuotta hernekeittoa ja näkkileipää lomamatkaa muistellen.
- Anonyymi
Järkevää tekstiä.
- Anonyymi
Vaikea on ymmärtää puolet ja puolet rahakulttuuria parisuhteessa, varsinkin jos osapuolilla on aivan eri tulotaso. Mitä hyvää siitä voi syntyä? Ei ainakaan yhteistä elämää eikä tasa-arvoa!
Mikä on tuollaisen suhteen tarkoitus ja tulevaisuus? Itse pitäisin sitä hyvin tilapäisenä järjestelynä.- Anonyymi
Pointti on, ettei lokkeja elätetä. Ei pidä ryhtyä tuollaiseen "järjestelyyn", jossa köyhä elättää itseään siivellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointti on, ettei lokkeja elätetä. Ei pidä ryhtyä tuollaiseen "järjestelyyn", jossa köyhä elättää itseään siivellä.
Kumpa saataisiinkin poistettua kaikki lokit yhteiskunnasta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointti on, ettei lokkeja elätetä. Ei pidä ryhtyä tuollaiseen "järjestelyyn", jossa köyhä elättää itseään siivellä.
ei ole kyse siitä että köyhä elättää itseään siivellä vaan siitä että parisuhde ei ole yksinkertaisesti oikea. Nyt kannattaa erota, ennenkuin menee aikaa liikaa. Itselle kävi niin ja terveys meni.

Jokainen päättää suhteessa olemisestaan. Oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointti on, ettei lokkeja elätetä. Ei pidä ryhtyä tuollaiseen "järjestelyyn", jossa köyhä elättää itseään siivellä.
Siinä joku katkera äijä tilittää tuntojaan.. Kun muija tajus jättää pihtarin..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pointti on, ettei lokkeja elätetä. Ei pidä ryhtyä tuollaiseen "järjestelyyn", jossa köyhä elättää itseään siivellä.
"Lokkeja"! Sinä olet siis aloittajan kaveri. - Nm. Samanlainen
- Anonyymi
naisen pitää heti ryhtyä säästämään salaisesti itselleen pahoja päiviä varten , nykyään ei edes säästötilistä tuu kotiin mitään tiliotteita , jos ukko sitten heittäytyy röyhkeäksi ja vaatii maksamaan puolet vuokrasta niin voit uhkailla että goodbye , suurin osa ukoista nöyrtyy ja ryhtyy maksaan enemmän vuokraa kun sillä on suuremmat tulotkin, vaimo yleensä tekee kaikki taloustyöt ja huolehtii juoksevat asiat , miehet köy töissä , tulee kotiin ja rojahtaa sohvalle kaljatölkin kanssa , kyllä taloustöistä pitää maksaa , ero on miehille häväistys , ei ne kehtaa kertoa kellekään et muija lähti ,
- Anonyymi
Silloin kun rakkaus on molemmin puolista, kumpikin haluaa elää yhdessä elämänsä loppuun saakka, ei ole olemassa sinun tai minun tuloja.
Tasavertainen parisuhde, silloin ei ole väliä kumpi tuo talouteen enemmän rahaa tai ei. Enkä nyt tarkoita tällaista nykyStefu-Sofia tai Topi-Nadja tyyppistä parisuhdetta, tarkoitan kahden normaalia elämää elävän ihmisen suhdetta.
Sairaseläke, sellainen tilanne missä ihminen joutuu sairauden takia pois työelämästä ei ole toivottava tilanne millään tasolla, ei fyysisesti, ei henkisesti eikä taloudellisesti. Jos oma puoliso ei tätä asiaa ymmärrä, niin... tässä vaiheessa
Ap, tee paperille laskelma.
Sinä tienaat vähiten, otat nettotuloistasi päältä pois summan mikä menee esim. sinun lääkkeisiin ja muihin pakollisiin henk.koht.menoihin. Loppu raha menee ns. yhteiseen pottiin. Sitten kerrot tämän jäljelle jääneen rahan kahdella = miehesi osuus yhteiseen elämiseen. Nyt olette taloudellisesti tasavertainen pari.
Jos kyseinen nettoraha ei riitä nykyiseen asuntoonne, ainoa vaihtoehto on muutto edullisempaan. Jos miehesi ei halua muuttaa, ainoa vaihtoehto -sinulle- on ero. Sinulla ei ole varaa nykyiseen asuntoonne, tulotasonne yhdessä ei riitä. Tämä on fakta.
Jos yhteinen nettorahapotti riittää asumiskuluihin, mutta ei enää kata muita pakollisia kuluja, jälleen kerran, ainoa vaihtoehto sinulle ap on ero puolisosta. Sinulla ei ole varaa nykyiseen elintasoon yhdessä puolisosi kanssa. Tämä on fakta.
Tietenkin puolisosi voisi sijoittaa yhteiseen elämäänne enemmän rahaa kuin sinä. Ja hänen pitäisikin, minun mielestäni, mutta minä en asu teillä, miehesi asuu.
Jos miehesi ei tälläkään hetkellä näe parisuhteenne todellista tilaa, miten alisteisessa taloudellisessa asemassa sinä olet häneen nähden, asia ei tule paranemaan jatkossakaan. Minun suositukseni asiaan on ero.
Yksin asuessasi pärjäisit paremmin taloudellisesti. - Anonyymi
Jako samassa suhteessa kuin tulosi eli maksat vuokrasta 1/4.
- Anonyymi
Kämppiksiäkö te vain olette kun kummankin on maksettava menot puoliksi?
Vaiko pariskunta jolle kaikki on yhteistä?- Anonyymi
Kämppiksiä ollaan. Asumiskulut hoidetaan puoliksi. Joka tavarassa on nimilappu. Joskus annetaan toisillemme vierihoitoa. Muuten omat elämät. Näin on sovittu.
Niin siis ei mitään parisuhdetta tai sen tapaistakaan. Jos/Kun toinen muuttaa pois, tilalle tulee heti uusi asumiskulut puoliksi maksava.
- Anonyymi
Ompas miehesi hölmö tai ilkeä. Meillä maksaa se, jolla on isommat tulot - tämä on jokseenkin itsestään selvää. Olemme naimisissa ja kaikki on yhteistä.
Olin vuosia kotiäitinä ja tuloja oli todella vähän. Mieheni oli töissä ja maksoi kaiken asumiseen liittyvän, tietenkin. Minä osaltani hoidin kotia ja lapset.
Nykyisin, minä olen töissä ja mieheni eläkkeellä. Nyt asumiskulut menevät aika lailla fifty-fifty koska tulomme ovat melkein samanlaiset, minä tienaan jonkin verran enemmän mutta toisaalta asumme nykyään kerrostalo-osakkeessa ja asumismenot ovat todella pienet verrattuna siihen kun asuimme öljylämmitteisessä omakotitalossa. - Anonyymi
Pienituloinen puoliso voi laskuttaa vaikka kodinhoidosta suurituloisenpaa. Siitä saisi tuloja lisää. Jos tämä ei onnistu erillään asuminen on hyvä vaihtoehto. Tällöin yhteiskunta tukee pienituloista eläkeläistä ja suurituloinen saa sitten maksaa täyden vuokran ym. kulut mitä yksinasuvalle tulee maksettavaksi.
Taloudellinen vallankäyttö on avioliitoissa todella ikävää, varsinkin jos toinen on heikompi osapuoli. - Anonyymi
Aloittaja,miehesi on täs nilkki,jumalauta mikä kusipää,kehtaaki vaatia sulta noilla tuloillanne sulta vuokraa!
- Anonyymi
Vaihda tuo saituri kunnon mieheen.
- Anonyymi
Jos toisen tulot ovat huomattavasti pienemmät esimerkiksi sairaudesta johtuen, niin kyllä inhimillisyyden nimissä menojen jakamisessa täytyisi pitää joku kohtuus mukana. Nostaisin asian keskustelupöytään, jotta pahin mahdollinen ei toteutuisi.
- Anonyymi
en ymmärrä moista itsekkyyttä. Yhteinen elämä,yhteiset menot.
- Anonyymi
TASA-arvo joten tasajako menoissa. Oikein!
- Anonyymi
Jos yhdessä asutaan on myös kaikki raha yhteistä. Näin meillä.. Ei ole koskaan tullut riitaa. Se maksaa kenen tilillä nyt sattuu olemaan enempi. Edellisessä parisuhteessa oli mies joka halusi pistää kaiken puoliksi kun mm. kituutin äitiys rahalla.. Se mies olikin kusipää ja on syystäkin eksä.
- Anonyymi
Jos raha on tärkeampää kuin ihmissuhteet, mene ihmeessä rahan kanssa naimisiin.
- Anonyymi
Mitä meinaat? Että miltei rahattoman pitää kustantaa normaalisti tienaavan kaverinsa elämä ja maksut? - Nm. Vai mitä ihmettä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä meinaat? Että miltei rahattoman pitää kustantaa normaalisti tienaavan kaverinsa elämä ja maksut? - Nm. Vai mitä ihmettä
Etsi paremmin tienaava kaveri. Sillähän siitä riesasta pääsee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etsi paremmin tienaava kaveri. Sillähän siitä riesasta pääsee.
Mitä möliset? Mihin vastaat? Ymmärrätkö lukemasi? - Nm. Luki-luki
- Anonyymi
tuosta selviäisi parhaiten eroamalla. Minulle tuli se tilanne eteen että erosin kun mies tienasi enemmän, olin työtön ja vaati silti maksamaan puolet kaikesta.
- Anonyymi
Kannattaa ap:n nyt erota. Ei tuo tilanne tuosta tule paranemaan, eikä mielenterveys sitä kestä jos on muutakin sairautta. Parempi vain asua yksin, saa tuet jne.
- Anonyymi
Meitä on monta. Voimia ap:lle.
- Anonyymi
Laske asumistuen laskurilla, että paljonko sinun tuloillasi voisit saada asumistukea. Sitten lyöt faktat pöytään ja sanot, että voit maksaa korkeintaan 200 euroa vuokrasta ja loput maksaa mies. Jos ei hänelle sovi, niin sitten haet omaa kotia ja saat asumistukea noin pienillä tuloilla.
- Anonyymi
Älä laske mitään, koska miehesi ei liity sinun talousongelmiisi. Sen sijaan voit muuttaa pois ja hakea asumistukea, jos näin haluat tehdä.
- Anonyymi
ihmetyttää miksi tällaisia miehiä on niin paljon? jotka vaatii maksamaan pienituloista puolisoaan kaiken puoliksi?? ei ymmärrä...
- Anonyymi
Oman napansa ympärillä pyörijöiltä ei riitä ajatusta toisen tilanteeseen, ei taloudelliseen eikä mihinkään muuhunkaan. - Nm. Itsekeskeisiä, omahyväisiä hyväksikäyttäjiä
- Anonyymi
Kannattaa ottaa asia puheeksi ja kertoa ettei rahaa yksinkertaisesti ole kulujen puoliksi maksamiseen. Tulosi ovat niin paljon pienemmät, ettei ole edes reilua puolittaa kuluja. Yrittäkää sopia, että kulut maksetaa suhteessa ansioon.
Itse olen isotulosempi ja maksan enemmän vaikka vaimo haluaa että maksetaan puoliksi. Minusta se maksaa enemmän kummalla on enemmän rahaa. - Anonyymi
Maksakaa prosenttien mukaan. Yhteiselle taloustilille kumpikin tallettaa saman prosenttiosuuden tuloistaan, ja siltä lähtee laskut. Tai sit jyvitätte yhteiset menonne suhteessa tuloihinne.
- Anonyymi
Kyllä, prosenttien mukaan: kumpikin maksaa 50 % yhteisistä menoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, prosenttien mukaan: kumpikin maksaa 50 % yhteisistä menoista.
Kyllä nimenomaan tulojen mukaan, esimerkiksi pyöreillä summilla; -itsellä 5000 netto kk miehellä 2000 netto kk. Asumiskulu 1000 e kk eli 20% tulostani, joten miehen osuus on 20% tulostaan ja minä maksan loput
- samoin monessa muussakin asiassa. Isommat hankinnat sattuneesta syystä teen itse, mutta yhdessä miettien. Näin kulut menevät reilulla pelillä ja suhteessa tuloihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nimenomaan tulojen mukaan, esimerkiksi pyöreillä summilla; -itsellä 5000 netto kk miehellä 2000 netto kk. Asumiskulu 1000 e kk eli 20% tulostani, joten miehen osuus on 20% tulostaan ja minä maksan loput
- samoin monessa muussakin asiassa. Isommat hankinnat sattuneesta syystä teen itse, mutta yhdessä miettien. Näin kulut menevät reilulla pelillä ja suhteessa tuloihin.Sekava laskuesimerkki. Et liene kovin hyvä matematiikassa.
Mainitulla 20 % osuudella tuloista yhteisiin menoihin, sinä maksat n. 71 % yhteisistä menoista, eli asumiskuluista maksat n. 710 €/kk. Miehen osuus 290 €/kk.
Laskelma:
5000 x 0,2 = 1000 ja 2000 x 0,2 = 400. Maksat siis yhteisistä menoista 1000/1400 = 0,714.
Turha kai sanoa, että täysin järjetöntä elättää lokkia 210 € kuukaudessa asumismenojen osalta ja muiden yhteisten menojen lisäksi. Tulonsiirto kumppanillesi tekee muuten vuodessa asumiskulujen osalta 12 x 210 = 2.520 €. Kymmenessä vuodessa jo uuden keskihintaisen auton verran, yli 25.000 €
Kumppanisi voisi helposti maksaa 500 €/kk asumisestaan ja hänelle jäisi vielä muihinkin menoihin 1500 €/kk. Sinä saisit käyttää omat ansaitut tulosi kuten mielesi tekisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekava laskuesimerkki. Et liene kovin hyvä matematiikassa.
Mainitulla 20 % osuudella tuloista yhteisiin menoihin, sinä maksat n. 71 % yhteisistä menoista, eli asumiskuluista maksat n. 710 €/kk. Miehen osuus 290 €/kk.
Laskelma:
5000 x 0,2 = 1000 ja 2000 x 0,2 = 400. Maksat siis yhteisistä menoista 1000/1400 = 0,714.
Turha kai sanoa, että täysin järjetöntä elättää lokkia 210 € kuukaudessa asumismenojen osalta ja muiden yhteisten menojen lisäksi. Tulonsiirto kumppanillesi tekee muuten vuodessa asumiskulujen osalta 12 x 210 = 2.520 €. Kymmenessä vuodessa jo uuden keskihintaisen auton verran, yli 25.000 €
Kumppanisi voisi helposti maksaa 500 €/kk asumisestaan ja hänelle jäisi vielä muihinkin menoihin 1500 €/kk. Sinä saisit käyttää omat ansaitut tulosi kuten mielesi tekisi.Nopea laskuesimerkki, kyllä molemmilla on matematiikka hallussa ja tämä sopii meille muttei välttämättä muille. Idiootti on se joka kritisoi muiden tekemiä sääntöjä suhteisiinsa ymmärtämättä edeskokokuviota. Se että raha on isossa osassa omaa elämääsi ei tarkoita että se muilla olisi. Meidän liitto meidän säännöt.
Kuluja on myös muitakin kuin asumiskulut.
Nämä ovat aina kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Taidat itse loisia sen minkä pystyt.
Henkilökohtaisesti käytän rahani juuri niinkuin haluan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nopea laskuesimerkki, kyllä molemmilla on matematiikka hallussa ja tämä sopii meille muttei välttämättä muille. Idiootti on se joka kritisoi muiden tekemiä sääntöjä suhteisiinsa ymmärtämättä edeskokokuviota. Se että raha on isossa osassa omaa elämääsi ei tarkoita että se muilla olisi. Meidän liitto meidän säännöt.
Kuluja on myös muitakin kuin asumiskulut.
Nämä ovat aina kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti. Taidat itse loisia sen minkä pystyt.
Henkilökohtaisesti käytän rahani juuri niinkuin haluan.Miksi parisuhdekäytäntöjä ei saisi kritisoida? Missään en kiellä ketään tekemästä sellaisia sääntöja suhetisiinsa kuin haluavat tehdä. Jos lokin elättäminen on tärkeää, niin voit tehdä niin. Oma mielipiteeni siitä on, ettei se kannata, ja lokin elättäjienkin kanta on usein muuttunut, kun eron jälkeen huomaakin tulleensa hyvöksikäytetyksi taloudellisesti.
Raha ei ole oikeastaan missään roolissa elämääni, koska en arvosta moniakaan sellaisia asioita, mitä yhetiskunnassamme pidetään arvossa. Parisuhdettakaan en perusta rahaan, kuten lokit tekevät, vaan tasa-arvoon. Siihen en ole vielä kunnollista vastausta saanut, miksi lokkia elätetään. Tunteista siipeilyn puolustajat paljon puhuvat, mutten ymmäärrä itse, miten se raha muuttuu tunteiksi??
Tasa-arvoinen suhde antaa parhaat edellytykset kehittää aitoihin tunteisiin perustuvaa suhdetta. Siinä ei rahalla ole merkitsevää asemaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sekava laskuesimerkki. Et liene kovin hyvä matematiikassa.
Mainitulla 20 % osuudella tuloista yhteisiin menoihin, sinä maksat n. 71 % yhteisistä menoista, eli asumiskuluista maksat n. 710 €/kk. Miehen osuus 290 €/kk.
Laskelma:
5000 x 0,2 = 1000 ja 2000 x 0,2 = 400. Maksat siis yhteisistä menoista 1000/1400 = 0,714.
Turha kai sanoa, että täysin järjetöntä elättää lokkia 210 € kuukaudessa asumismenojen osalta ja muiden yhteisten menojen lisäksi. Tulonsiirto kumppanillesi tekee muuten vuodessa asumiskulujen osalta 12 x 210 = 2.520 €. Kymmenessä vuodessa jo uuden keskihintaisen auton verran, yli 25.000 €
Kumppanisi voisi helposti maksaa 500 €/kk asumisestaan ja hänelle jäisi vielä muihinkin menoihin 1500 €/kk. Sinä saisit käyttää omat ansaitut tulosi kuten mielesi tekisi.Näin laskeimoiva voi olla vain psykopaatti jolla ei ole tunteita. Tuo ihminen ketä neuvot on inhimillinen ja on itse tehnyt tämän myönnytyken rakkaudesta ja lojaalisuudesta puolisoaan kohtaan mitkä ovat sinulle täysin vieraita tunteita.
Sinä rakasta itseäsi ja rahaa eniten tässä maailmassa ja tietysti autoasi. Et voi ymmärtää, että kaltaisesi ihmiset jäävät lopulta yksin ahneudessaan ja kun sinusta joskus aika jättää kuten meistä kaikista, et saa mukaasi yhtään mitään. Toiset inhimillisesti ajattelevat ja toimivat ihmiset saavat kuitenkin sitä henkistä rikkautta ja rakkautta niihin läheisiin ihmisiin, kuten puolisoon, lapsiin ja muihin läheisiin. On selvääkin selvempää ketkä ovat täältä lähdettyään rikkaampia kuin rahanahneet, toisia hyväksikäyttävät ihmiset. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin laskeimoiva voi olla vain psykopaatti jolla ei ole tunteita. Tuo ihminen ketä neuvot on inhimillinen ja on itse tehnyt tämän myönnytyken rakkaudesta ja lojaalisuudesta puolisoaan kohtaan mitkä ovat sinulle täysin vieraita tunteita.
Sinä rakasta itseäsi ja rahaa eniten tässä maailmassa ja tietysti autoasi. Et voi ymmärtää, että kaltaisesi ihmiset jäävät lopulta yksin ahneudessaan ja kun sinusta joskus aika jättää kuten meistä kaikista, et saa mukaasi yhtään mitään. Toiset inhimillisesti ajattelevat ja toimivat ihmiset saavat kuitenkin sitä henkistä rikkautta ja rakkautta niihin läheisiin ihmisiin, kuten puolisoon, lapsiin ja muihin läheisiin. On selvääkin selvempää ketkä ovat täältä lähdettyään rikkaampia kuin rahanahneet, toisia hyväksikäyttävät ihmiset.Niin, esimerkkilaskelman tapauksessa on pariskunta, jossa toinen on keskituloinen ja ansaitsee 2.000€ kuukaudessa verojen jälkeen. Toinen kumppaneista on huomattavan hyvätuloinen (nettoansiot 5.000€/kk) ja hän "sponsoroi" keskituloista kumppaniaan, vaikka mitään tarvetta sille ei ole olemassa.
Olisi mielenkiintoista ajatella, miten pari asennoituisi siihen, että maksaisivat kaikki yhteiset menonsa tasapuolisesti ja sitten kerran vuodessa kumppaneista suurituloisempi maksaisi 2.520€ käteisellä "tulonsiirtona" pienempituloiselle. Maksaessaan hän toteaisi vain, että tässä sinulle summa, kun olemme niin rakastava pari, että haluan osoittaa sinulle tunteitani rahassa mitaten. Kokisiko pienempituloinen tuon maksetun summan hienona eleenä rakkaudesta vai olisiko hänen tuntemuksensa toisenlainen??
Suurempituloinen kumppaneista kokisi sinun sanojesi mukaan varmastikin "henkistä rikkautta ja rakkautta" kumppaniaan kohtaan, kun tekisi tällaisen rahallisen "rakkaudenosoituksen". Hänen ei ainakaan enää tarvitsisi kokea olevansa ahne psykopaatti, koska hänen rahallinen rakkautensa osoittaisi pienempituloiselle, kuinka jalo ihminen hänen täytyy olla!
Selvää, että sinun ajattelusi mukaan kaikki varakkaat ihmiset ovat psykopaatteja, jolleivät lahjoita varallisuuttaan pois vähintäänkin läheisilleen. Sinun rakkautesi mittari on raha!
Se jää epäselväksi, mikä osa jää pienempituloiselle kumppanille tässä rakkauden rahataloudessa. Onko hän vain jokin surkea ihmisen ketale, joka on ostettavissa paremmin tienaavan kumppaninsa leluksi??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi parisuhdekäytäntöjä ei saisi kritisoida? Missään en kiellä ketään tekemästä sellaisia sääntöja suhetisiinsa kuin haluavat tehdä. Jos lokin elättäminen on tärkeää, niin voit tehdä niin. Oma mielipiteeni siitä on, ettei se kannata, ja lokin elättäjienkin kanta on usein muuttunut, kun eron jälkeen huomaakin tulleensa hyvöksikäytetyksi taloudellisesti.
Raha ei ole oikeastaan missään roolissa elämääni, koska en arvosta moniakaan sellaisia asioita, mitä yhetiskunnassamme pidetään arvossa. Parisuhdettakaan en perusta rahaan, kuten lokit tekevät, vaan tasa-arvoon. Siihen en ole vielä kunnollista vastausta saanut, miksi lokkia elätetään. Tunteista siipeilyn puolustajat paljon puhuvat, mutten ymmäärrä itse, miten se raha muuttuu tunteiksi??
Tasa-arvoinen suhde antaa parhaat edellytykset kehittää aitoihin tunteisiin perustuvaa suhdetta. Siinä ei rahalla ole merkitsevää asemaa.Rahalla ei ole merkitsevää asemaa.
Nyt kyllä puhut vastoin aikaisempia ajatuksiasi. Sinulla raha ratkaisee koko kuvion. Eli kun pienempituloisen maksukyky ei riitä elämiseen kanssasi, siitä tulee halveksimasi lokki. Mikä tässä ratkaisi, raha, rakkaus vai tasa-arvo parisuhteessa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rahalla ei ole merkitsevää asemaa.
Nyt kyllä puhut vastoin aikaisempia ajatuksiasi. Sinulla raha ratkaisee koko kuvion. Eli kun pienempituloisen maksukyky ei riitä elämiseen kanssasi, siitä tulee halveksimasi lokki. Mikä tässä ratkaisi, raha, rakkaus vai tasa-arvo parisuhteessa?Ei tule, koska asiat on sovittu ja sen mukaisesti mennään. Etsimme parhaan ratkaisun yhessä kumppanin kanssa.
- Anonyymi
No siis ei tulisi mieleenikään maksaa enempää kuin mihin minulla on varaa. Joko muutto pienempään ja kulujen karsinta kohtuulliselle tai isompia menoja haluava maksaa itse ylijäämän. Tilanne oliai ihan eri, jos sinä välttämättä haluaisit asua kalliissa asunnossa. Silloin toinen voisi odottaakin puoleksi maksamista.
- Anonyymi
Mitä ulinaa? Kenenkään ei tietenkään asua yli varojensa. Uutta asuntoa etsimään, jos ei kykene maksamaan nykyisestä. Tämä ei liity puolisoon tai hänen tuloihinsa mitenkään.

Mistä ulinasta puhut? Minä en ainakaan puhunut ulinasta sanaakaan.
Miten suurempituloinen puoliso pakotetaan muuttamaan pois itselle liian kalliista asunnosta? Vaihtoehtoja on tasan kolme ... suurempituloinen maksaa erotuksen, muutetaan yhdessä halvempaan tai erotaan. Osassa parisuhteista saattaa olla vielä se neljäs vaihtoehto, että pysytään parisuhteessa, mutta asutaan erillään.
Itse tosiaan todennäköisesti eroaisin, sille en suostuisi maksamaan penniäkään yli sen mitä on varaa vain siksi, että toinen haluaa törsätä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä ulinasta puhut? Minä en ainakaan puhunut ulinasta sanaakaan.
Miten suurempituloinen puoliso pakotetaan muuttamaan pois itselle liian kalliista asunnosta? Vaihtoehtoja on tasan kolme ... suurempituloinen maksaa erotuksen, muutetaan yhdessä halvempaan tai erotaan. Osassa parisuhteista saattaa olla vielä se neljäs vaihtoehto, että pysytään parisuhteessa, mutta asutaan erillään.
Itse tosiaan todennäköisesti eroaisin, sille en suostuisi maksamaan penniäkään yli sen mitä on varaa vain siksi, että toinen haluaa törsätä.En ymmärrä ulinaasi.
Jos köyhä puoliso haluaa muuttaa pois, se on hänen ratkaisunsa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ymmärrä ulinaasi.
Jos köyhä puoliso haluaa muuttaa pois, se on hänen ratkaisunsa.No juuri sitähän aloittajakin miettii, että pitäisikö suosiosta erota. Sinusta siis pitäisi? Tuossa tilanteessa naista ei siis syytettäisi täysin asiattomasta parisuhteen lopettamisesta? Sehän on hyvä tietää, niin ei tarvitse tollasessa tilanteessa edes pohtia sen miehen tuntemuksia. Ero vaan sen kummemmin puhumatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No juuri sitähän aloittajakin miettii, että pitäisikö suosiosta erota. Sinusta siis pitäisi? Tuossa tilanteessa naista ei siis syytettäisi täysin asiattomasta parisuhteen lopettamisesta? Sehän on hyvä tietää, niin ei tarvitse tollasessa tilanteessa edes pohtia sen miehen tuntemuksia. Ero vaan sen kummemmin puhumatta.
Sanoin, että se on hänen ratkaisunsa. Ei ole minulta pois, jos haluaa jäädä, tai jos lähtee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoin, että se on hänen ratkaisunsa. Ei ole minulta pois, jos haluaa jäädä, tai jos lähtee.
Ei tietenkään se ole sinulta pois, jos et sitten satu olemaan hänen miehensä. 😂
- Anonyymi
Minä en asu puolisoni kanssa yhdessä, mutta silloin kun me asuimme yhdessä niin se maksoi jolla oli enemmän rahaa eli minä.
Sinuna ottaisin eron tuollaisesta ihmisestä, joka on niin pikkumainen että yrittää pistää sinut edelleenkin maksamaan puolet asumiskuluista vaikka sinun tulot on pienentyneet sairastamisen myötä. - Anonyymi
Meil maksellaan yhteiset puoliksi ja pysytään avoimina raha-asioiden suhteen. Omistusasunto, lainaa vielä 6 numeroinen summa molemmilla.
Joka talvi itsellä lomautus, tingin omista menoista ja hoidan oman osuuteni, jos en pystyisi niin avovaimo auttaisi mäessä. Vastaavasti jos hän sairastuu tjs hoidan hänen osansa pyytämättä.
Palkat tulee omille tileille, kauppalaskuja emme tarkkaile kumpi maksaa ja mitä, tai auton tankkauksia. Unelmatilanne sanon minä! - Anonyymi
Virallisesti miehen kuuluu elättää nainen kun kerran naimisiin on mennyt.
Mielestäni olisi kohtuullista suhteuttaa sinun osuutesi tulojesi mukaan. Ei ole oikein että maksaisit suhteessa enemmän kuin miehesi.- Anonyymi
Avaaja ei ole naimisissa. "Asun yhdessä avopuolisoni kanssa, ja hän käy töissä."
On siis oikein, ettei elätetä lokkia.
- Anonyymi
Sairaseläkkeesi netto on noin 600 - 700€/kk. ????
Tuossa suuruusluokassa luulisi tuntuman olevan hieman täsmällisempi!
Toinen asia on tuo eläkenetto. Vaimoni on myös sairaseläkkeellä.
Hänen sairaselääkkeensä netto on 856,93€/kk mutta kela TÄYDENTÄÄ sitä kuukausittain 216,36€:lla joten koko nettoeläke on 1073,29€.
Joku tuossa jutussasi ei täsmää!
Tulojen jako? Meillä ei ole koskaan ollut mitään jakoa. Kaikki on yhteistä ja molempien vapaasti käytettävissä myös henkilökohtaisiin menoihin. Kun rahaa on vähemmän niin yhteiset menot ovat tietenkin etusijalla. Kun rahaa on hieman löysemmin niin se ei merkitse sitä, että kumpikaan ryhtyy hassaamaan pelkän mahdollisuuden vuoksi.
Koskaan, kymmenien vuosien aikana, ei ole tuosta tullut kinaa.- Anonyymi
Samaa mieltä, jokin mättää. Suomessa pienin eläke (kansaneläke takuueläke) on yli 800 €. Siitä ei makseta edes veroja kai ollenkaan. Jos lisänä on työkyvyttömyyseläkettä summa nousee ja vähitellen alkaa veronmaksu.
Kenenkään nettoeläke ei jää 600 euroon. Tämä on selvä asia.
Yleensä ei pitäisikään puhua netoista, se ei kuvaa mitään, sillä kahden eläkkeensaajan netto on usein eri samastakin brutosta. Joka tapauksessa pienin mahdollinen bruttoeläke on yli 800 euroa, sitä ei veroteta. Jos siitä pidätetään veroja, eläkeläisellä on muitakin tuloja kuin minimieläke. - Anonyymi
Pienen eläkkeen verotus. Vaimoni jäi sairaseläkkeelle matalapalkka-alan työstä. Marketin kassalta. Kelan tukema bruttoeläke on 1116,20€ josta menee veroa noin 4%.
Pelkkä työeläke olisi ollut pienempi mutta ilmeisesti kela olisi täydentänyt sitä enemmän.
- Anonyymi
Ei oo hyvä juttu. Ihmiset on itsekkäitä.
- Anonyymi
Suomen liityttävä Natoon viimeistään tämän vuoden aikana
- Anonyymi
Ehdota miehelle, että muutat eri asuntoon, jos kerran sinulla ei ole nykyisen asunnon vuokraan varaa.
- Anonyymi
Kaikkien tulot on aina erisuuruisia. Kolikoita tuskin halkaistaan ja kukaan ala elättämään uutta kaveria!
Työttömyys on tilanne jossa talouden kuluja muokataan tarviten jopa 100-0 idealla, mutta vain hetken.
Järjetöntä on pitää aikuista ihmistä hoidokkina omalla palkalla. Kyllä omiin elämänkuluihin pitää osallistua omalta kohdalta!- Anonyymi
Rahan takia olet valmis jättämään oman onnensa nojaan puolisosi hänen sairauden vuoksi? Entä jos itse sairastuisit ja joutuisit noin pienelle rahalle ja makdamaan fifty-fifty kulut?
Tunteeton ihminen, sinä siis ei voi ymmärtää että kun toista ihmistä rakastaa, niin sitä toista ei voi jättää heitteille jos hän sairastuu.. Tuossakaan ei ole ilmennyt, ett onko sairaus sellaista laatua, joka olisi väliaikainen vai sellainen joka veisi hautaan tietyssä ajassa. Oli miten oli, niin sitä rakasta ihmistä ei voi jättää oman onnensa nojaan ja/tai riistää hänen vähäisiä varojaan.
Ihminen jonka tunne-elämä ei ole täysin kehittynyt tai on vaurioitunut erityisistä syistä, ei voi tätä ymmärtää, vaikka itse on ollut vanhempiensa elätti vuosikausia, ennenkuin on ollut tarpeeksi vanha itse tienaamaan. He kyllä ovat valmiita muilta rahaa ottamaan, mutta eivät ole valmiita kenellekkään sitä ropoakaan antamaan.
Onneksi tässä maailmassa on sentään hyviäkin ihmisiä olemassa, että inhimillisyys ei ole ihan täysin kadonnut.
Tää on kumma aihe, tää nousee noin kerran pariin kuukauteen esille, aina uudella aloituksella. Joo, raha on niukka resurssi ja ne jotka joilla on enemmän, on yleensä niitä piheimpiä, on tullut havaittua.
Perusperiaate on aina se, mitä pari keskenään sopii. Ja se mitä on sovittu, pidetään, kunnes on tarve sopia jotain muuta. Ja sitten sykli jatkuu sillä uudella sopimuksella, kunnes...
Hyvä lähtökohta on Nykäsen sanoin 50/60 eli 50/50. Suomeksi, se joka nettoaa enemmän, kuittaa määrällisesti enemmän, mutta prosentuaalisesti yhtä paljon yhteisiksi luettavista kuluista. Sen jälkeen kumpikin kuittaa mitä haluaa, itelleen, toiselle, yhteiseen hyvään, hyväntekeväisyyteen tai polttelee setelit vaikka nuotiossa, jos ei parempaa keksi.- Anonyymi
Olet väärän henkilön kanssa yhdessä. Kyllä raha-asioita hoidetaan yhteisesti, jos toisella on enemmän, se maksaa tietysti asioita taloudessanne enemmän. Ei se muuten toimi, tarkoitan yhteiselo. Itsekkäitä ihmisiä on, mutta yhteistaloudessa asioista, myös rahasta pitää yhdessä päättää
- Anonyymi
Ei tarvitse päättää muuta kuin heti alkuun sopia, että kaikki kulut ovat yhteisiä ja henkilökohtaiset tarpeet tyydytetään kohtuudella kunkin ajankohdan taloudellisen tilanteen mukaan ottaen huomioon kuluvan vuoden ja pitemmän tähtäyksen suunnitelmat ja tavoitteet.
Ei ole vaikeaa! - Anonyymi

Ei ole vaikeaa!Asia on ihan helppoa. Yhteiset menot maksetaan tasan puoliksi. Ei tarvitse mitoittaa mitään eikä ketään mihinkään.
Ei voi tulla mitään riitaakaan, koska homma menee aina saman kaavan mukaan tuli mitä tuli eteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asia on ihan helppoa. Yhteiset menot maksetaan tasan puoliksi. Ei tarvitse mitoittaa mitään eikä ketään mihinkään.
Ei voi tulla mitään riitaakaan, koska homma menee aina saman kaavan mukaan tuli mitä tuli eteen.Reilumpaahan olisi, että maksettaisiin kulutuksen mukaan, eikä puoliksi. Molemmille oma sähkömittari ja vesimittari, ruoat ja kaikki muutkin kulutustavarat nimellä merkiten jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reilumpaahan olisi, että maksettaisiin kulutuksen mukaan, eikä puoliksi. Molemmille oma sähkömittari ja vesimittari, ruoat ja kaikki muutkin kulutustavarat nimellä merkiten jne.
Jep. Minä esimerkiksi en todellakaan alkaisi maksamaan penniäkään siitä, jos mies haluaa pitää huoneenlämmön yli 18:sta asteessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Reilumpaahan olisi, että maksettaisiin kulutuksen mukaan, eikä puoliksi. Molemmille oma sähkömittari ja vesimittari, ruoat ja kaikki muutkin kulutustavarat nimellä merkiten jne.
Varmasti voidaan sopi niinkin, että kulutuksen mukaan. Mutta niin kuin sanoin, YKSINKERTAISEMPAA on maksaa puoliksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmasti voidaan sopi niinkin, että kulutuksen mukaan. Mutta niin kuin sanoin, YKSINKERTAISEMPAA on maksaa puoliksi.
Eli haluat lokkeilla vieläpä pienempituloisen kustannuksella. Haluat esittää rahakasta, mutta todellisuudessa et saisi elintasoasi maksettua, ilman että revit puolet elinkustannuksistasi pienituloisemmalta kumppaniltasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli haluat lokkeilla vieläpä pienempituloisen kustannuksella. Haluat esittää rahakasta, mutta todellisuudessa et saisi elintasoasi maksettua, ilman että revit puolet elinkustannuksistasi pienituloisemmalta kumppaniltasi.
Ilmeisesti keksit ihan uusia käsitteitä tai et ymmärrä, mitä niillä tarkoitetaan. Kun kumpikin puolisoista maksaa yhteisistä menoista saman verran, kumpikaan ei hyödy taloudellisesti toisistaan.
Lokki on henkilö, joka elää toisen kustannuksella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmeisesti keksit ihan uusia käsitteitä tai et ymmärrä, mitä niillä tarkoitetaan. Kun kumpikin puolisoista maksaa yhteisistä menoista saman verran, kumpikaan ei hyödy taloudellisesti toisistaan.
Lokki on henkilö, joka elää toisen kustannuksella.Jos menot ovat suuret vain toisen puolison valinnoista johtuen ja silti menot pitäisi tasata niin silloin toinen on pelkkä maksaja. Jos ruokamenot ovat suuret, koska toinen mussuttaa joka päivä sisäfilettä, vaikka toinen popsii aina porkkanaa, niin ei sen porkkanan purijan todellakaan tarvitse maksaa puolta ruokalaskusta. Jos toinen syö vaikka 500 edestä kuussa ja toinen 100 niin kukakohan siinä lokkeilee, jos vaatii kuluja tasan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmeisesti keksit ihan uusia käsitteitä tai et ymmärrä, mitä niillä tarkoitetaan. Kun kumpikin puolisoista maksaa yhteisistä menoista saman verran, kumpikaan ei hyödy taloudellisesti toisistaan.
Lokki on henkilö, joka elää toisen kustannuksella.Jos toiselle riittäisi asunto, jonka vuokra on 500€/kk. Toinen taas vaatii, että yhdessä asutaan 1500€/kk asunnossa ja vuokra maksetaan puoliksi. Kumpihan hyötyy taloudellisesti? Aivan, se ökyilijä on se lokki, joka siipeilee ja pyrkii hyötymään taloudellisesti parisuhteestaan. Ökyilijä tienaa tuossa järjestelyssä 750€ joka kuukausi toisen kustannuksella. Pienituloinen taas häviää 250€ joka kuukausi, eikä saa sillä rahalla yhtään mitään. Paitsi tietysti, jos matematiikan osaaminen on oikeasti noin heikkoa tasoa kuin sinulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos toiselle riittäisi asunto, jonka vuokra on 500€/kk. Toinen taas vaatii, että yhdessä asutaan 1500€/kk asunnossa ja vuokra maksetaan puoliksi. Kumpihan hyötyy taloudellisesti? Aivan, se ökyilijä on se lokki, joka siipeilee ja pyrkii hyötymään taloudellisesti parisuhteestaan. Ökyilijä tienaa tuossa järjestelyssä 750€ joka kuukausi toisen kustannuksella. Pienituloinen taas häviää 250€ joka kuukausi, eikä saa sillä rahalla yhtään mitään. Paitsi tietysti, jos matematiikan osaaminen on oikeasti noin heikkoa tasoa kuin sinulla.
Vaatii??
Yhdessä kumppanit sopivat, minkätasoisesti asuvat. Sen sopimuksen mukaan sitten mennään. Jos taloustilanne muuttuu, kumppanit miettivät mitä muutoksia tekevät ja jälleen yhdessä päättäen.
Lokki toki keksii vaikka mitä jos-jos tarinoita, joilla voisi kääntää loisimisensa voitoksi. Siinä ei ole mitään uutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaatii??
Yhdessä kumppanit sopivat, minkätasoisesti asuvat. Sen sopimuksen mukaan sitten mennään. Jos taloustilanne muuttuu, kumppanit miettivät mitä muutoksia tekevät ja jälleen yhdessä päättäen.
Lokki toki keksii vaikka mitä jos-jos tarinoita, joilla voisi kääntää loisimisensa voitoksi. Siinä ei ole mitään uutta.Luepa aloitus uudelleen. Mies ei halua suostu muuttamaan halvempaan, mutta vaatii silti toista maksamaan puolet. Kyse on siis juuri siitä mitä kirjoitin. Hän kustantaa omaa elintasoaan toisella ja hyötyy taloudellisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaatii??
Yhdessä kumppanit sopivat, minkätasoisesti asuvat. Sen sopimuksen mukaan sitten mennään. Jos taloustilanne muuttuu, kumppanit miettivät mitä muutoksia tekevät ja jälleen yhdessä päättäen.
Lokki toki keksii vaikka mitä jos-jos tarinoita, joilla voisi kääntää loisimisensa voitoksi. Siinä ei ole mitään uutta.No nimenomaan. Siinäkin yksi lokki yrittää puhua mustaa valkoiseksi, eikä osaa edes matematiikkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nimenomaan. Siinäkin yksi lokki yrittää puhua mustaa valkoiseksi, eikä osaa edes matematiikkaa.
Jep, köyhä köyhtyy ja rikas vaan rikastuu. Ei sen väliä, vaikka rikkauksiaan kuppaisi vaikka puolisonsa selkänahasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luepa aloitus uudelleen. Mies ei halua suostu muuttamaan halvempaan, mutta vaatii silti toista maksamaan puolet. Kyse on siis juuri siitä mitä kirjoitin. Hän kustantaa omaa elintasoaan toisella ja hyötyy taloudellisesti.
Kehotan lukemaan tarkasti aloituksen. Siinä kun ei puhuta muuttamisesta yhtään mitään. Kenties yksi ratkaisu voisi olla muuttaminen halvempaan asuntoon. Emme tiedä, onko aloittajalle tämä tullut mieleen.
Mies toimii järkevästi, kun ei suostu kustantamaan toisen siipeilyä. Se on selvää, mutta mitä ratkaisuja olisi heillä muutoin käytettävissä, jää avoimeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehotan lukemaan tarkasti aloituksen. Siinä kun ei puhuta muuttamisesta yhtään mitään. Kenties yksi ratkaisu voisi olla muuttaminen halvempaan asuntoon. Emme tiedä, onko aloittajalle tämä tullut mieleen.
Mies toimii järkevästi, kun ei suostu kustantamaan toisen siipeilyä. Se on selvää, mutta mitä ratkaisuja olisi heillä muutoin käytettävissä, jää avoimeksi."Vuokra-asunto, ja kummankin nimissä. Toisaalta mies ei ole halunnut muuttaa mihinkään pienempään tai halvempaan vaikka olisi välillä ollut tilaisuus."
Aloittajan tekstiä. Mutta myönnän, minun vikani, oli jopa ketjun kolmas kirjoitus. Vaan siis eihän sinun kaltaisesti vain omaa taloudellista etuaan tavoitelevan voi olettaa vaivautuvan lukemaan. Minä minä minä, minun rahat ja minun elintaso. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vuokra-asunto, ja kummankin nimissä. Toisaalta mies ei ole halunnut muuttaa mihinkään pienempään tai halvempaan vaikka olisi välillä ollut tilaisuus."
Aloittajan tekstiä. Mutta myönnän, minun vikani, oli jopa ketjun kolmas kirjoitus. Vaan siis eihän sinun kaltaisesti vain omaa taloudellista etuaan tavoitelevan voi olettaa vaivautuvan lukemaan. Minä minä minä, minun rahat ja minun elintaso.Mies ei sentään ole estänyt kumppania muuttamasta pois niin halutessaan. Mutta siipeilleä nainen haluaisi, kummallista!
Ihan hyvin voisivat etsiä ratkaisuja kumppanien tasa-arvoon perustuen. Se olisi sitä rakkautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehotan lukemaan tarkasti aloituksen. Siinä kun ei puhuta muuttamisesta yhtään mitään. Kenties yksi ratkaisu voisi olla muuttaminen halvempaan asuntoon. Emme tiedä, onko aloittajalle tämä tullut mieleen.
Mies toimii järkevästi, kun ei suostu kustantamaan toisen siipeilyä. Se on selvää, mutta mitä ratkaisuja olisi heillä muutoin käytettävissä, jää avoimeksi.Oletpa aika törkeä kun puhut sairaseläkeläisestä siipeilijänä.
Kuvitteletko, että sairaseläkkeelle pääsee ihan tuosta noin vaan ilman pätevää syytä? Eipä ihan näin mene.
Mielestäni aloittajan mies on hyötyä etsivä törkimys joka lisää sairaan puolisonsa taakkaa. Mihin jäi se käsitys myötä ja vastoinkäymisistä? Miten tuollaiseen ihmiseen voi luottaa joka huonossa elämäntilanteessa ajattelee vaan omaa etuaan ja vaatii toiselta rahoja joiden antaminen köyhdyttäisi tämän vakavasti?
En halua puuttua kenenkään suhteeseen, mutten itse tuollaista paskaa sietäisi.
Hyvin näkee tämänkin ketjun kommenteista millaisia rahan ahneita itsekkäitä paskoja jotkut ovat. Puhutaan toisesta siipeilijänä vaikka itselle raha on toisen ihmisen hyvinvointia tärkeämpi asia ja huonossa elämäntilanteessa petetään toisen luottamus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletpa aika törkeä kun puhut sairaseläkeläisestä siipeilijänä.
Kuvitteletko, että sairaseläkkeelle pääsee ihan tuosta noin vaan ilman pätevää syytä? Eipä ihan näin mene.
Mielestäni aloittajan mies on hyötyä etsivä törkimys joka lisää sairaan puolisonsa taakkaa. Mihin jäi se käsitys myötä ja vastoinkäymisistä? Miten tuollaiseen ihmiseen voi luottaa joka huonossa elämäntilanteessa ajattelee vaan omaa etuaan ja vaatii toiselta rahoja joiden antaminen köyhdyttäisi tämän vakavasti?
En halua puuttua kenenkään suhteeseen, mutten itse tuollaista paskaa sietäisi.
Hyvin näkee tämänkin ketjun kommenteista millaisia rahan ahneita itsekkäitä paskoja jotkut ovat. Puhutaan toisesta siipeilijänä vaikka itselle raha on toisen ihmisen hyvinvointia tärkeämpi asia ja huonossa elämäntilanteessa petetään toisen luottamus."Mihin jäi se käsitys myötä ja vastoinkäymisistä?"
Se jäi luultavasti siihen kohtaan, että aloittaja ei ole naimisissa. Jotkut eivät vain ymmärrä, että kun avioliittosta ei ole sovittu (vihitty), niin sitä avioliittoa ei ole myöskään silloin. Vain avioliitossa puolisot ovat elatusvelvollisia toisiinsa.
Lokilta tietenkin mahdotonta vaatia ymmärtämään tätäkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mihin jäi se käsitys myötä ja vastoinkäymisistä?"
Se jäi luultavasti siihen kohtaan, että aloittaja ei ole naimisissa. Jotkut eivät vain ymmärrä, että kun avioliittosta ei ole sovittu (vihitty), niin sitä avioliittoa ei ole myöskään silloin. Vain avioliitossa puolisot ovat elatusvelvollisia toisiinsa.
Lokilta tietenkin mahdotonta vaatia ymmärtämään tätäkään.Eli avoliitossa ei oteta mitään vastuuta kumppanista!
Mutta sen pienempituloisen kumppanin rahat on saatava täysimääräisenä. On kyllä härskiä menoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mihin jäi se käsitys myötä ja vastoinkäymisistä?"
Se jäi luultavasti siihen kohtaan, että aloittaja ei ole naimisissa. Jotkut eivät vain ymmärrä, että kun avioliittosta ei ole sovittu (vihitty), niin sitä avioliittoa ei ole myöskään silloin. Vain avioliitossa puolisot ovat elatusvelvollisia toisiinsa.
Lokilta tietenkin mahdotonta vaatia ymmärtämään tätäkään.Kukin tyylillään toki.
Omissa piireissä nuo avoliitossa elävät kyllä pitävät toisistaan huolen ihan siinä missä avioliitossakin elävät.
Mutta onhan maailma erilaisia piirejä pullollaan, niin ei kai tuollaisen maailmankuvan pitäisi ihmetyttää... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli avoliitossa ei oteta mitään vastuuta kumppanista!
Mutta sen pienempituloisen kumppanin rahat on saatava täysimääräisenä. On kyllä härskiä menoa."Mutta sen pienempituloisen kumppanin rahat on saatava täysimääräisenä."
Tämä kommentti on mysteeri. Mihin kommentoija kuvittelee niiden rahojen menevän, kun niillä maksetaan parin yhteisisä menoja. Et kai kuvittele, että toinen kumppaneista pistää ne liiveihinsä??
Jos asumiskulut puolitetaan parisuhteessa, vuokranantaja tai omistuasunnossa asuessa taaloyhtiö saa rahat. Jos siinä on jotakin "härskiä", ei voi kuin ihmetellä, puhummeko jostakin kommunismista vai mistä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaatii??
Yhdessä kumppanit sopivat, minkätasoisesti asuvat. Sen sopimuksen mukaan sitten mennään. Jos taloustilanne muuttuu, kumppanit miettivät mitä muutoksia tekevät ja jälleen yhdessä päättäen.
Lokki toki keksii vaikka mitä jos-jos tarinoita, joilla voisi kääntää loisimisensa voitoksi. Siinä ei ole mitään uutta.Sulle on toi lokki-haukkumasana ihan pakkomielle. Oletko varma ettet itse tarvitse lääkäriä ja pillereitä tohon pakkomielteeseesi? Ahneutesi ja toisen hyväksikäyttö oiikein puskee läpi tekstisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kehotan lukemaan tarkasti aloituksen. Siinä kun ei puhuta muuttamisesta yhtään mitään. Kenties yksi ratkaisu voisi olla muuttaminen halvempaan asuntoon. Emme tiedä, onko aloittajalle tämä tullut mieleen.
Mies toimii järkevästi, kun ei suostu kustantamaan toisen siipeilyä. Se on selvää, mutta mitä ratkaisuja olisi heillä muutoin käytettävissä, jää avoimeksi.Ainoa ratkaisu on ero siitä miehestä. Rakkauttahan tuossa ei ole tippaakaan vaan toisen hyvöksikäyttöä taloudellisesti, fyysisesti ja henkisesti.
Sivusta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mihin jäi se käsitys myötä ja vastoinkäymisistä?"
Se jäi luultavasti siihen kohtaan, että aloittaja ei ole naimisissa. Jotkut eivät vain ymmärrä, että kun avioliittosta ei ole sovittu (vihitty), niin sitä avioliittoa ei ole myöskään silloin. Vain avioliitossa puolisot ovat elatusvelvollisia toisiinsa.
Lokilta tietenkin mahdotonta vaatia ymmärtämään tätäkään.Itse lokkeilet kun et suostu avioliittoon vaan haluat mielummin ne kaikki rusinat pullasta ilman sitä pullaa. Haluat ilmaista seksiä ja ilmaisen kodinhoitajan ja vielä helpotusta kaiken tuon lokkeilun jälkeen vuokrasta tai yhtiövastikkeesta ja/tai asuntolainasta toisen hengen ja terveyden kustannuksella. Täysin epäluotettava tyyppi. Tiukanpaikan tullen sinuun ei voi kukaan luottaa, jollet itse siitä hyödy taloudellisesti. Otat varmaan itse paleveluksistasi toisille ihmisille kiskurihintoja verottomasti. Ja varmasti yrität hyötyä myös verottajan suhteen. Olisikin hyvä jos hyväksikäytetyt naiset selvittäisivät tilanteensa verottajille niin verottaja voisi puuttua asioihin. Veroittaja uskoo että talous on yhteinen, mutta mitä verottaja tuumaa jos toinen hyötyy riistäen toista sairasta ihmistä, ettei hänellä ole rahaa saada itseään mahdollisesti kuntoon.
Sivusta
- Anonyymi
Muistuta miestä siitä, että jos hän asuisi yksin niin joutuisi silloin vastaamaan ihan kaikista kuluista ja mahdollisesti ei olisi varaa asua ollenkaan teidän asunnossa. Jos lähdet hän näiden asioiden lisäksi joutuu itse tekemään KAIKKI kotityönsä.
En ikinä tekisi kotitöitä korvauksetta eikä pelkkä ilmainen asuminen riitä vaan myös ruuat on miehen maksettava jos teen kaikki kotityöt.
Kotityöt voit laskea tuntipalkalla ja sanoa miehelle, että se on sinun osuus laskuista. Täysipäiväinen passari maksaisi miehelle vähintään 1500 € kuussa.
Olet ollut liian lepsu laita kova kovaa vasten nyt jo.
Monet miehet ovat saitoja ja käyttävät kyllä naisen kotityöominaisuuksia hyväkseen jossei pidä huolta oikeuksistaan, mutta antavat kyllä periksi vähän nuristen kun pistetään kova kovaa vasten.- Anonyymi
Nyt se "rakkaus" sitten katosi ja lokki keksikin, että ryhtyy työsuhteeseen kumppaninsa kanssa. Kostit on monet sanoi "kotiapulainen".
Ehkä ne kotityötkin voi jakaa tasan. Onko uusi ajatus? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt se "rakkaus" sitten katosi ja lokki keksikin, että ryhtyy työsuhteeseen kumppaninsa kanssa. Kostit on monet sanoi "kotiapulainen".
Ehkä ne kotityötkin voi jakaa tasan. Onko uusi ajatus?Aloittaja kyllä sanoi tekevänsä kaikki kotityöt joten älä sinä pelle vääntele minun sanomisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja kyllä sanoi tekevänsä kaikki kotityöt joten älä sinä pelle vääntele minun sanomisia.
Mutta kun parisuhde ei ole työsuhde, sillä mitä kukin tekee kotityötä, ei ole mitään merkitystä siihen, miten yhteiset kulut jaetaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun parisuhde ei ole työsuhde, sillä mitä kukin tekee kotityötä, ei ole mitään merkitystä siihen, miten yhteiset kulut jaetaan.
Kyllä tasan on. Kotityöllä on myös rahallinen arvo. - Nm. Jos osaa laskea
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta kun parisuhde ei ole työsuhde, sillä mitä kukin tekee kotityötä, ei ole mitään merkitystä siihen, miten yhteiset kulut jaetaan.
Erikoinen parisuhde teillä.
Oletko siis sitä mieltä että jos se pienempituloinen maksaa euromääräisesti saman verran kuluja kuin suurempituloinen, niin sen pienempituloisen ei sitten tarvitse tehdä mitään kotitöitä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erikoinen parisuhde teillä.
Oletko siis sitä mieltä että jos se pienempituloinen maksaa euromääräisesti saman verran kuluja kuin suurempituloinen, niin sen pienempituloisen ei sitten tarvitse tehdä mitään kotitöitä?En, molemmat tekevät yhtä paljon kotitöitä. Kotitöiden jakaminen ei liity millään tavalla raha-asioihin. Tasa-arvo koskee mysö kotitöitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En, molemmat tekevät yhtä paljon kotitöitä. Kotitöiden jakaminen ei liity millään tavalla raha-asioihin. Tasa-arvo koskee mysö kotitöitä.
Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että aivan kaikki pitäisi jakaa tarkalleen tasan.
Kannattaa tutustua vähän tarkemmin tuon termin "tasa-arvo" merkitykseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että aivan kaikki pitäisi jakaa tarkalleen tasan.
Kannattaa tutustua vähän tarkemmin tuon termin "tasa-arvo" merkitykseen.Olen huomannut, että on trasa-arvoa ja sitten sanomaasi "tasa-arvoa". Jälkimmäiseen en halua osallistua, koska se on valheellista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen huomannut, että on trasa-arvoa ja sitten sanomaasi "tasa-arvoa". Jälkimmäiseen en halua osallistua, koska se on valheellista.
Tasa-arvoa olisi mielestäsi siis esim se, että kaikki Suomen kansalaiset maksaisivat euromääräisesti saman verran veroja?
Onhan se sinun logiikkasi mukaan epätasa-arvoista maksella prosentin mukaan, kun sillon joku maksaa euromääräisesti enemmän kuin joku toinen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tasa-arvoa olisi mielestäsi siis esim se, että kaikki Suomen kansalaiset maksaisivat euromääräisesti saman verran veroja?
Onhan se sinun logiikkasi mukaan epätasa-arvoista maksella prosentin mukaan, kun sillon joku maksaa euromääräisesti enemmän kuin joku toinen?Yhteiskunta ei toimi samalla tavalla kuin parisuhde, eikä pidäkään toimia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteiskunta ei toimi samalla tavalla kuin parisuhde, eikä pidäkään toimia!
Yhteiskunta toimii säännöillä ja parisuhteessakin, varsinkin raha- ja talousasiossa, pitäisi olla yhteisesti sovitut säännöt, muuten suhe ei toimi. - Nm. Järjen hiven
- Anonyymi
Olet sairaseläkkeellä ilmeisesti syystä, sillä lienet hyvin yksinkertainen. Jos miehesi on myös yhtä tyhmä, eipä siinä ole muiden neuvoilla juuri arvoa, mutta yritetään:
Miehesi maksaa menoista sen prosenttiosuuden mukaan, joka hänelle suhteessa tuloeroihin syntyy. Sinä maksat sen, mikä on sinun tuloillasi mahdollista, oikeus ja kohtuus. Jos miehesi ei tätä käsitä, suosittelen eri osoitetta ja saat eläkkeesi lisäksi tuolloin asumistukea, toimeentulotukea ja elatusmaksut, mikäli lapsia on (toivottavasti ei ole). Sinulle korvataan valtion, eli veronmaksajien kassasta terveysmenot, sähkö, lääkkeet, vesi, sekä osa vuokrasta. Jos on omistusasunto, myös siihen oi saada asumistukea, niin käsittämätöntä kuin se onkin. Miehesi on siis täysi liero ja toisen ahdingon hyväksikäyttäjä, sillä on selvästi tietoinen tästä-törkeää vaatia eläkeläistä maksamaan edes murto-osaa esim. asumismenoista. Jos haluat jatkaa elämääsi kynnysmattona, siitä vain, mutta silloin ei kannata etsiä parisuhde- tai talousneuvoja muilta. Jos olet päättänyt jäädä pysyvästi eläkkeelle, silloin on parasta asua eri osoitteissa- voit myydä ajatuksen miehellesi sillä, että hei-me tienataan tällä! Huoruli saa maksaa kaiken jotta minulla riittää mahdollisimman paljon rahaa sijoittamiseen
- Anonyymi
Meillä ei tällaista edes mietitä. Jos näitä pitää alkaa laskemaan niin ero on ainoa vaihtoehto.
- Anonyymi
Ninen on heikko mieleltään joten mies käyttää sitä hyväksi ja aloittaja ilmeiesti suostuu kaikkeen mitä mies sanoo joten maksaa puolet kaikesta vaikka ei ole varaa eikä se ole reilua.
- Anonyymi
Niin ..... tais sitten mies on vahva, eikä suostu kaikkeen, mitä nainen pyytää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin ..... tais sitten mies on vahva, eikä suostu kaikkeen, mitä nainen pyytää.
Niin! Tai sitten sillä miehellä ei yksinkertaisesti ole varaa naiseen eikä parisuhteeseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin! Tai sitten sillä miehellä ei yksinkertaisesti ole varaa naiseen eikä parisuhteeseen.
Tässäpä hieno lokin tunnustus siitä, mihin heidän parisuhteensa perustuvat. Lokkiin ei tosiaan ole varaa kenelläkään, jos totta puhutaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässäpä hieno lokin tunnustus siitä, mihin heidän parisuhteensa perustuvat. Lokkiin ei tosiaan ole varaa kenelläkään, jos totta puhutaan.
Realistinen totuus, sillä kukaan muunlainen ei puhu lokeista, kun ihmisiä tarkoittaa. - Nm. Sulla on isompikin ongelma kuin talous
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Realistinen totuus, sillä kukaan muunlainen ei puhu lokeista, kun ihmisiä tarkoittaa. - Nm. Sulla on isompikin ongelma kuin talous
OK. Puhutaan sitten 'taloudellisesti toista hyväksikäyttävästä ihmisestä'. Nyt voit olla hyvillä mielin, kun käsitekin tuli oikaistuksi. :D
PS. Joskus lyhyempi ilmaisu on iskevämpi, kuten huomaat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OK. Puhutaan sitten 'taloudellisesti toista hyväksikäyttävästä ihmisestä'. Nyt voit olla hyvillä mielin, kun käsitekin tuli oikaistuksi. :D
PS. Joskus lyhyempi ilmaisu on iskevämpi, kuten huomaat.Älä viisastele, kun et pysty. Taloudellisesti hyväksikäyttäjä on no. se mieäs, joka vaatii tulotonta maksamaan puolet menoista. - Nm. Revi siitä, jos osaat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä viisastele, kun et pysty. Taloudellisesti hyväksikäyttäjä on no. se mieäs, joka vaatii tulotonta maksamaan puolet menoista. - Nm. Revi siitä, jos osaat
Minäkin olen tuloton. Otatko kotiisi kylään? Sopii kai että maksat asumisen, ruoan ja nettiyhteydet. Minä voin sitten olla kokoaikainen tunnekumppanisi, joka osaa rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta. Ihanaa! Olethan tosiMIES.
PS. Revin mielelläni, jos kerrot mitä pitää repiä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin olen tuloton. Otatko kotiisi kylään? Sopii kai että maksat asumisen, ruoan ja nettiyhteydet. Minä voin sitten olla kokoaikainen tunnekumppanisi, joka osaa rakastaa ja ottaa vastaan rakkautta. Ihanaa! Olethan tosiMIES.
PS. Revin mielelläni, jos kerrot mitä pitää repiä?En ole. - Nm. Revi ihan mitä vain, mikä auttaa tyhjyyteen
- Anonyymi
Raha-asioista puhuminen voi olla vaikeaa, mutta se kissa on vaan pakko nostaa reippaasti pöydälle.
Itse asuin aiemmin vuokralla, naisystävällä oli peritty omistusasunto. Molemmat oli työssäkäyviä, itsellä melkein tuplasti isompi palkka. Kun muutimme yhteen, minulle jäi entisen vuokran verran enemmän käyttörahaa. Otin hoitaakseni yhtiövastikemaksut ja kalliimmat yhteiset laskut esim. sähkön, ja silti jää yhä enemmän käyttörahaa kuin vuokralla asuessa jäi.
Pandemian alussa avovaimolta meni työt alta eikä hänen ala ole vieläkään kunnolla toipunut. Hän alkoi opiskelemaan uutta alaa, joten hänen tulot on nyt hyvin pienet. Kunhan valmistuu koulusta niin palkka tulee todennäköisesti olemaan parempi kuin minulla nykyään.
Elämäntapoja on joutunut vähän muuttamaan kun periaatteessa eletään vain yhden ihmisen tuloilla. Kyllä sitä jaksaa kun tietää että parin vuoden päästä tilanne tasaantuu ja sitten jää enemmän rahaa muihinkin kuin pakollisiin menoihin. - Anonyymi
Meillä ei ole sun rahoja ja mun rahoja, meillä on kaikki rahat yhteisiä.
- Anonyymi
eipä ihme että puolet pareista eroaa.Kyllä, jos perhe perustetaan ,niin se on vähän niinku yritys.Jokainen kantaa yhteiseen yritykseen rahaa ja yhdellä elintasolla eletään.Asia pitää ottaa puheeksi ennen yhteenmuuttoa ,koska yleensä pienempituloinen häviää näissä naimakaupoissa, jos kaikki maksetaan puoleksi ,menettämällä yhteiskunnan tukia.
- Anonyymi
Niin, köyhä antaa vähistään ja rikas vaan rikastuu puolisonsa kustannuksella.
- Anonyymi
No tietenkin se tehdään niin kuin hallitus että heitetään kolikkoa ja valitaan kruuna vai klaava periaatteella.
- Anonyymi
Meillä molempien tuloista menee prosentuaalisesti sama määrä yhteiselle tilille josta hoidetaan yhteiset kulut. Hyvin on toiminut 20 vuotta vaikka molemmilla tulot vaihdellut.
- Anonyymi
Tämä! Kummastuttaa miten harva tuntuu tätä harrastavan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä! Kummastuttaa miten harva tuntuu tätä harrastavan.
Yhteiselle tilille maksetaan tietenkin EUROMÄÄRÄISESTI sama summa. Silloin yhteiset kulut tulevat oikeudenmukaisesti hoidetuksi.
Yhtään syytä ei ole esitetty, miksi kukaan maksaisi prosentuaalista "veroa" kumppanilleen siksi, että sattuisi ansaitsemaan enemmän kuin toinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteiselle tilille maksetaan tietenkin EUROMÄÄRÄISESTI sama summa. Silloin yhteiset kulut tulevat oikeudenmukaisesti hoidetuksi.
Yhtään syytä ei ole esitetty, miksi kukaan maksaisi prosentuaalista "veroa" kumppanilleen siksi, että sattuisi ansaitsemaan enemmän kuin toinen.Samaa mieltä! Verotuksessakin pitäisi olla käytössä sama systeemi, eli jokainen maksaisi yhtä suuren euromäärän tuloista, iästä, jne. riippumatta. Samalla voitaisiin poistaa kaikki muut verot.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä! Kummastuttaa miten harva tuntuu tätä harrastavan.
Monilta ei onnistu prosenttilasku ja parisuhteissahan moni käyttää enemmän ala- kuin yläpäätä. - Nm. Tunne- ei järkijuttuja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhteiselle tilille maksetaan tietenkin EUROMÄÄRÄISESTI sama summa. Silloin yhteiset kulut tulevat oikeudenmukaisesti hoidetuksi.
Yhtään syytä ei ole esitetty, miksi kukaan maksaisi prosentuaalista "veroa" kumppanilleen siksi, että sattuisi ansaitsemaan enemmän kuin toinen.Teidän suhteessa sitten noin.
Meidän suhteessa taloustilille menee kummankin palkasta prosentuaalisesti sama määrä, jolla arkikulut maksetaan.
En koe maksavani kumppanilleni "veroa". Isommasta liksasta on varaa laittaa taloustilille euromääräisesti enemmän. Sillä taataan mukava arki molemmille.
Mielestäni parisuhteessa ei ole tarkoitus ylläpitää mitään tulostaulukkoa siitä kuka on vienyt roskat useammin tai kuka maksaa minkäkin verran yhteisen talouden kuluja. Kunhan kumpikin osallistuu jollain tavalla siihen yhteisen arjen pyörittämiseen niin score boardin pitämiselle ei ole mitään tarvetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teidän suhteessa sitten noin.
Meidän suhteessa taloustilille menee kummankin palkasta prosentuaalisesti sama määrä, jolla arkikulut maksetaan.
En koe maksavani kumppanilleni "veroa". Isommasta liksasta on varaa laittaa taloustilille euromääräisesti enemmän. Sillä taataan mukava arki molemmille.
Mielestäni parisuhteessa ei ole tarkoitus ylläpitää mitään tulostaulukkoa siitä kuka on vienyt roskat useammin tai kuka maksaa minkäkin verran yhteisen talouden kuluja. Kunhan kumpikin osallistuu jollain tavalla siihen yhteisen arjen pyörittämiseen niin score boardin pitämiselle ei ole mitään tarvetta.Juu, olen ymmärtänyt, miksi lokkeja elätetään. Teitä on monta lokin elättäjää. Se on ihan OK, jos kerran pidätte sitä tärkeänä.
Usien sitten itketään suhteen päätyttyä, että se (lokki) käytti minua hyväkseen. Kummalista, että se mieli voi muuttua siinä kohden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, olen ymmärtänyt, miksi lokkeja elätetään. Teitä on monta lokin elättäjää. Se on ihan OK, jos kerran pidätte sitä tärkeänä.
Usien sitten itketään suhteen päätyttyä, että se (lokki) käytti minua hyväkseen. Kummalista, että se mieli voi muuttua siinä kohden.Teidän suhteessa sitten noin.
Muilla toisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, olen ymmärtänyt, miksi lokkeja elätetään. Teitä on monta lokin elättäjää. Se on ihan OK, jos kerran pidätte sitä tärkeänä.
Usien sitten itketään suhteen päätyttyä, että se (lokki) käytti minua hyväkseen. Kummalista, että se mieli voi muuttua siinä kohden.Mikä hlvt on onglmasi nimi? - Nm. Ei junalauta
- Anonyymi
En ole tällaista ongelmaa koskaan ymmärtänyt. Ehkä se johtuu siitä, että olen avioliitossa.
Minulla on huomattavasti suuremmat tulot kuin vaimollani. Rahat ja kulut ovat yhteisiä. Näin oli avioliiton alussa, kun tuloni olivat vaimoani pienemmät ja näin on nyt kun tuloni ovat huomattavasti suuremmat. Näin se oli silloinkin, kun vaimoni oli äitiyslomalla.- Anonyymi
Samaa ihmetellyt!
Avioituessamme minulla ei ollut kuin velkaa, niukasti käytettyjä vaatteita eikä mitään muuta.
Ei edes polkupyörää eikä potkukelkkaakaan.
Vaimoni oli kokoaikaisessa myymälätyössä päivittäistavara kaupassa jossa palkkataso ei huimannut mutta hänellä oli jonkin verran säästöjä.
Vuoden avioliiton jälkeen ostimme ensimmäisen automme vaimon säästöillä. Mossen näköinen Datsun 1200 maksoi käytettynä 1500mk.
Tuohon mennessä olin jo ostanut käytetyn polkupyörän.
Valmistumiseni jälkeisen ensimmäisen työpaikan aloituspalkkani oli noin 4 x vaimoni palkka.
Loppu on helppo arvata. Alusta alkaen näiden 53:n vuoden aikana emme ole erotelleet tuloja tai menoja. Molemmilla on sama perusasenne rahaan ja sen käyttämiseen kuten myös kyky sietää todellista puutetta kun perusteet on yhdessä sovittuja.
- Anonyymi
Eikös yhteenmuuttaessa rakasteta toista niin paljon, että toisen tulojen muuttuessa sairastumisen takia hoidetaan myös tilanteen mukaan suurempi osa kuluista? Vai heittäisikö "puoliso" sinut pihalle, jos et pystyisi maksamaan puolia tai mitään kuluista? Ei kuulosta rakkaudelta, pikemminkin hyötysuhteelta.
Ja tuskinpa mainitsemillasi nettituloilla puolia kuluista ptstyisit maksaman, jos vuokra jo noin iso? - Anonyymi
Vai että luulet että voisit loisia miehesi rahoilla? Unohda moinen ja maksa kiltisti puolet. Toinen vaihtoehto on elää yksin.
- Anonyymi
Minä onneksi asun yksin. Asumiskulut noin 850 euroa per kuukausi, minulla on siihen varaa. Yksin maksan kaiken, olen tyytyväinen. En tarvitse tähän ketään maksamaan puolta asumiskuluistani.
Jos jonkun kanssa syntyisi sellainen tunnesuhde, että voisi puhua parisuhteesta, yhdessä asumista tarkasteltaisi huolellisesti ottaen huomioon myös taloudelliset seikat.- Anonyymi
Kysymyshän ei ole siitä, tarvitseko kukaan maksamaan puolet asumiskuluistaan. Kun kaksi ihmistä muuttaa yhteen, myös KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA TILA per henkilö PUOLITTUU. Miksi kukaan maksaisi kokonaan asumiskuluja, jos hänen käytössään ei ole kokonaan sitä tilaa, mikä hänellä oli yksin asuessaan??
Lokki sen sijaan jotenkin ihmeellisesti ilmeisesti asuu yhteisessä asunnossa käyttämättä tilaa lainkaan, koska kuvittelee, että hänen ei tarvitse siitä maksaakaan. No, ei tietenkään asia ole näin, vaan jokainen joutuu maksamaan käyttämästään tilasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymyshän ei ole siitä, tarvitseko kukaan maksamaan puolet asumiskuluistaan. Kun kaksi ihmistä muuttaa yhteen, myös KÄYTETTÄVISSÄ OLEVA TILA per henkilö PUOLITTUU. Miksi kukaan maksaisi kokonaan asumiskuluja, jos hänen käytössään ei ole kokonaan sitä tilaa, mikä hänellä oli yksin asuessaan??
Lokki sen sijaan jotenkin ihmeellisesti ilmeisesti asuu yhteisessä asunnossa käyttämättä tilaa lainkaan, koska kuvittelee, että hänen ei tarvitse siitä maksaakaan. No, ei tietenkään asia ole näin, vaan jokainen joutuu maksamaan käyttämästään tilasta.Aha! Sinä se jaat puoliksi tilankin.
Meillä kyllä parisuhteessa kaikki tila on kummankin käytössä ja kun lapsia tulee kaikki tila on myös lasten käytössä. Yksiössä aloitettiin yhteinen elämä, nyt kaksio. Siinä ei ole jaettavaa, kaikki tila on molempien.
Rahakin on kaikki yhteistä, sama elintaso tietysti meillä. Myös jos toinen jäisi työttömäksi. Meillä on yhteinen elämä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aha! Sinä se jaat puoliksi tilankin.
Meillä kyllä parisuhteessa kaikki tila on kummankin käytössä ja kun lapsia tulee kaikki tila on myös lasten käytössä. Yksiössä aloitettiin yhteinen elämä, nyt kaksio. Siinä ei ole jaettavaa, kaikki tila on molempien.
Rahakin on kaikki yhteistä, sama elintaso tietysti meillä. Myös jos toinen jäisi työttömäksi. Meillä on yhteinen elämä.Heheheh!!
Tila on tottakai kummankin käytössä, mutta kun se tila ei lisäännyt yhteen muutettaessa, vaan per henkilö sitä on puolet siitä, mitä sitä oli ennen yhteen muuttamista. Jakolasku on aika yksinkertainen toimitus, jos on matematiikkaa edes koskaan opiskellut.
Mitä jos..... taas sitä jossittelua. Lokit osaa!
Jos joku on työtön, hän voi hakea siihen taloudellista tukea, etsiä töitä yms. Ei se liity kumppanin kanssa siipeilyyn mitenkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heheheh!!
Tila on tottakai kummankin käytössä, mutta kun se tila ei lisäännyt yhteen muutettaessa, vaan per henkilö sitä on puolet siitä, mitä sitä oli ennen yhteen muuttamista. Jakolasku on aika yksinkertainen toimitus, jos on matematiikkaa edes koskaan opiskellut.
Mitä jos..... taas sitä jossittelua. Lokit osaa!
Jos joku on työtön, hän voi hakea siihen taloudellista tukea, etsiä töitä yms. Ei se liity kumppanin kanssa siipeilyyn mitenkään.Ymmärrän kyllä matematiikkasi. Minun tilani ei silti vähene neliötäkään, vaikka tähän muuttaisi toinenkin henkilö. Tähän mahtuisi hyvin kolmaskin henkilö tilan siitä vähentymättä. Kaikki tila olisi tosiasiallisesti silti käytössäni. Tämä ei ole matemaattinen kysymys ollenkaan, sillä tilaa ei jaeta erillisiin osiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ymmärrän kyllä matematiikkasi. Minun tilani ei silti vähene neliötäkään, vaikka tähän muuttaisi toinenkin henkilö. Tähän mahtuisi hyvin kolmaskin henkilö tilan siitä vähentymättä. Kaikki tila olisi tosiasiallisesti silti käytössäni. Tämä ei ole matemaattinen kysymys ollenkaan, sillä tilaa ei jaeta erillisiin osiin.
Varmasti mahtuu kolmaskin ja neljäs jne....
Sehän ei muuta matematiikkaa, kuten ymmärsitkin oikein. Jossakin kohtaa loppuu sitten happi siitä tilasta (ja rahasikin), kun sinne porukkaa lappaa elätettäväksesi.
Ihan saat niin monta ihmistä elättää kuin haluat. Siitä ei ole kysymys, vaan siitä että parisuhteen pitäisi perustua tasa-arvoon.
- Anonyymi
Jos mies asuisi yksin, hän maksaisi kaikki menonsa yksin, kaksinkertaisesti nykyiseen verrattuna.
Hanki edullisempi vuokra-asunto, muuta pois, saat yksin asuessa asumistukea ja luultavasti toimeentulotukeakin, ainakin siinä tapauksessa, jos sairauden hoitoon menee rahaa vielä yli omavastuiden. Nyt jäät kaikista näistä paitsi.
Aloittaja, ymmärräthän ettei sinulla ei ole varaa noin pienillä tuloilla kasvattaa jo ennestään hyvin tienaavan miehen varallisuutta.- Anonyymi
Lokin jos-logiikkaa taasen joudumme kuulemaan. Mies ei asu yksin, vaan molemmat asuvat avoliitossa.
Aloittaja ei mitenkään kasvata miehen varallisuutta. He hoitavat yhteiset kulut tasan, kuten pitääkin. Jos he haluavat tähän muutosta, siitä pitää tietenkin yhteisesti sopia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lokin jos-logiikkaa taasen joudumme kuulemaan. Mies ei asu yksin, vaan molemmat asuvat avoliitossa.
Aloittaja ei mitenkään kasvata miehen varallisuutta. He hoitavat yhteiset kulut tasan, kuten pitääkin. Jos he haluavat tähän muutosta, siitä pitää tietenkin yhteisesti sopia.Miksi pitäisi hoitaa yhteiset kulut tasan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pitäisi hoitaa yhteiset kulut tasan?
Et vissiin ole kuullut oikeudenmukaisuudesta???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et vissiin ole kuullut oikeudenmukaisuudesta???
Olen kyllä. Et ilmeisesti osaa vastata kysymykseeni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kyllä. Et ilmeisesti osaa vastata kysymykseeni.
En ilmeisesti osaa vastata, jos edellä ei ollut riittävä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ilmeisesti osaa vastata, jos edellä ei ollut riittävä.
Juuri näin. Pelkkä sanan "oikeudenmukaisuus" mainitseminen ei tarkoita, että sen käyttäjä olisi oikeassa tai edes sitä, että hänen käsityksensä oikeudenmukaisuudesta kestäisi lähempää tarkastelua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin. Pelkkä sanan "oikeudenmukaisuus" mainitseminen ei tarkoita, että sen käyttäjä olisi oikeassa tai edes sitä, että hänen käsityksensä oikeudenmukaisuudesta kestäisi lähempää tarkastelua.
Tästä olen samaa mieltä, että lokkien käsitys oikeudenmukaisuudesta ei kestä tarkastelua.
Kaiken lisäksi heidän käsitys johtaa siihen, että kumppania valitessaan he ajattelevat (vähintään tiedostamattaan), että kumppanilla pitää olla paremmat tulot kuin itsellä. Muutoinhan parisuhteessa pienempi tuloisen kumppanin kanssa kävisi niin, että yhteisiin rahoihin joutuisi itse panostamaan enemmän kuin se kumppani tekee.
Tämä johtaa siihen, että ihmissuhteet ovat heille vain taloudellista hyötymistä varten.
Sen sijaan, kun pyritään tasajakoon parisuhteen yhteisissä kustannuksissa, ei ole mitään syytä miettiä, mitä tuleva kumppani tienaa, koska kumpikin maksaisi joka tapauksessa saman verran yhteisistä menoista, vaikka tulotaso kumppaneilla olisi suurikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä olen samaa mieltä, että lokkien käsitys oikeudenmukaisuudesta ei kestä tarkastelua.
Kaiken lisäksi heidän käsitys johtaa siihen, että kumppania valitessaan he ajattelevat (vähintään tiedostamattaan), että kumppanilla pitää olla paremmat tulot kuin itsellä. Muutoinhan parisuhteessa pienempi tuloisen kumppanin kanssa kävisi niin, että yhteisiin rahoihin joutuisi itse panostamaan enemmän kuin se kumppani tekee.
Tämä johtaa siihen, että ihmissuhteet ovat heille vain taloudellista hyötymistä varten.
Sen sijaan, kun pyritään tasajakoon parisuhteen yhteisissä kustannuksissa, ei ole mitään syytä miettiä, mitä tuleva kumppani tienaa, koska kumpikin maksaisi joka tapauksessa saman verran yhteisistä menoista, vaikka tulotaso kumppaneilla olisi suurikin.Sinä keksit lokkeja ja syytät niitä juuri siitä, mihin syyllistyt itse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä keksit lokkeja ja syytät niitä juuri siitä, mihin syyllistyt itse.
??????????????
Nyt on sitten musta muuttunut valkoiseksi vai onko se toisinpäin. Hyväksikäyttäjä (lokki) ryhtyykin syyttämään hyvöksikäytön kohdetta. Tämä on syyllistämisen tarkoituskin, ja sen lokit yleenä osaavat. Yllättävää kuitenkin, että se näin avoimesti myönnetään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et vissiin ole kuullut oikeudenmukaisuudesta???
Onko oikein, että toiselta menee yli puolet tuloista yhteisiin asumiskuluihin ja toiselta vain enintään 1/8 osaa? Mieti sitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
??????????????
Nyt on sitten musta muuttunut valkoiseksi vai onko se toisinpäin. Hyväksikäyttäjä (lokki) ryhtyykin syyttämään hyvöksikäytön kohdetta. Tämä on syyllistämisen tarkoituskin, ja sen lokit yleenä osaavat. Yllättävää kuitenkin, että se näin avoimesti myönnetään.Aha! Siis vain sinulla on oikeus syyllistää puhumalla lokeista ja hyväksikäyttäjistä parisuhteessa. Näkisitpä oman ymmärtämättömyytesi niin kuin muut sen näkevät!
Kukin pariskunta kai sopii keskenään, mitä haluaa. Se on heidän asiansa, ei sinun. Sinäkin saat sopia mahdollisen kumppanisi kanssa sellaiset elämisen ehdot kuin haluat, jos niihin joku suostuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aha! Siis vain sinulla on oikeus syyllistää puhumalla lokeista ja hyväksikäyttäjistä parisuhteessa. Näkisitpä oman ymmärtämättömyytesi niin kuin muut sen näkevät!
Kukin pariskunta kai sopii keskenään, mitä haluaa. Se on heidän asiansa, ei sinun. Sinäkin saat sopia mahdollisen kumppanisi kanssa sellaiset elämisen ehdot kuin haluat, jos niihin joku suostuu.Viisiin sitten jokin väärinkäsitys, jos noin koet asiat.
Minunkin mielestäni pariskunnat saavat sopia asiansa niin kuin haluavat. se ei kuitenkaan estä kritisoimasta KÄYTÄNTÖJÄ, mitä parisuhteisiin liittyy, koska ne käytännöt tulevat luultavasti eteen itse kullekin aina jossakin tilanteessa. Anonyymi kirjoitti:
??????????????
Nyt on sitten musta muuttunut valkoiseksi vai onko se toisinpäin. Hyväksikäyttäjä (lokki) ryhtyykin syyttämään hyvöksikäytön kohdetta. Tämä on syyllistämisen tarkoituskin, ja sen lokit yleenä osaavat. Yllättävää kuitenkin, että se näin avoimesti myönnetään.Ei tulojen jakaminen oikeudenmukaisesti ole Lokkeilua. Muutenhan tässä maassa kaikki maksaisivat tasasumman palkastaan veroa, eikä sellainen järjestelmä onnistuisi.
- Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
Ei tulojen jakaminen oikeudenmukaisesti ole Lokkeilua. Muutenhan tässä maassa kaikki maksaisivat tasasumman palkastaan veroa, eikä sellainen järjestelmä onnistuisi.
Valtion verojärjestelmä on ihan toinen asia. Sen tarkoitus on nimenomaan tasata tuloeroja yhteiskunnassa (ja rahoittaa valtion menoja), millä pyritään tasa-arvoisten mahdollisuuksien takaamiseen kaikille kansalaisille. Sitäkin vastaan toki tietyt puolueet ovat puhuessaan mm. tuloloukuista jne.
Sen sijaan (lapsettomassa) parisuhteessa ei ole mitään tulojen jakamista, vaan kumppanit jakavat menojaan tasapuolisesti. Tilanne lapsiperheessä muodostuu toisenlaiseksi, koska jos esim. lapsen äiti on synnytyksen jälkeen poissa töistä, hänen tulonsa vähenevät perheen yhteisten tehtävien vuoksi. Ansiotyössä oleva kumppani silloin kompensoi tulojen vähentymistä sopivalla tavalla. Aiheeseen ei ole tässä syytä mennä tarkemmin.
Yhteisten kulujen sälyttäminen kumppanin niskaan on hyväksikäyttämistä, mikä kulujen toistuvuudesta johtuen muodostuu aikojen kuluessa huomattava suureksi summaksi. Yleensä ihmiset eivät kykene ajattelemaan, kuinka suuristä summista tässä voi olla kysymys elämän arjessa. Mutta eron hetkellä saattaa asia vihdoin valjeta kullekin, kun joutuu laskemaan menetettyjä jopa satoja tuhansia euroja. Anonyymi kirjoitti:
Valtion verojärjestelmä on ihan toinen asia. Sen tarkoitus on nimenomaan tasata tuloeroja yhteiskunnassa (ja rahoittaa valtion menoja), millä pyritään tasa-arvoisten mahdollisuuksien takaamiseen kaikille kansalaisille. Sitäkin vastaan toki tietyt puolueet ovat puhuessaan mm. tuloloukuista jne.
Sen sijaan (lapsettomassa) parisuhteessa ei ole mitään tulojen jakamista, vaan kumppanit jakavat menojaan tasapuolisesti. Tilanne lapsiperheessä muodostuu toisenlaiseksi, koska jos esim. lapsen äiti on synnytyksen jälkeen poissa töistä, hänen tulonsa vähenevät perheen yhteisten tehtävien vuoksi. Ansiotyössä oleva kumppani silloin kompensoi tulojen vähentymistä sopivalla tavalla. Aiheeseen ei ole tässä syytä mennä tarkemmin.
Yhteisten kulujen sälyttäminen kumppanin niskaan on hyväksikäyttämistä, mikä kulujen toistuvuudesta johtuen muodostuu aikojen kuluessa huomattava suureksi summaksi. Yleensä ihmiset eivät kykene ajattelemaan, kuinka suuristä summista tässä voi olla kysymys elämän arjessa. Mutta eron hetkellä saattaa asia vihdoin valjeta kullekin, kun joutuu laskemaan menetettyjä jopa satoja tuhansia euroja.Ei se ole eri asia, vaan lisää yhteistä hyvinvointia. Parisuhde käsitetään lainsäätäjänkin toimesta yksiköksi, eli parisuhteessa on elatusvelvollisuus.
Ei yhteisiä kuluja sälytetä kumppanin niskaan vaan jaetaan keskenään tulojen mukaan. Taakka on siis suteessa juurikin yhtäsuuri molemmille. Parisuhteessa kulujen täytyy tietysti olla yhteisesti hyväksyttyjä etukäteen, jolloin mitään yllätyksiä ei tule.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lokin jos-logiikkaa taasen joudumme kuulemaan. Mies ei asu yksin, vaan molemmat asuvat avoliitossa.
Aloittaja ei mitenkään kasvata miehen varallisuutta. He hoitavat yhteiset kulut tasan, kuten pitääkin. Jos he haluavat tähän muutosta, siitä pitää tietenkin yhteisesti sopia.Sinulle Anonyymi 24.03.2022 12:44 lokki-agendaa kyllästymiseen saakka hokevalle tamp**lle kommentti.
Sanoin Anonyymi 23.03.2022 19:58 viestissäni näin
-Jos - mies asuisi yksin, hän maksaisi kaikki menonsa yksin, kaksinkertaisesti nykyiseen verrattuna. Ymmärrätkö, en väittänyt että mies - tällä hetkellä- asuu yksin!
Ap maksaa - nyt- puolet vuokrasta. Toistan -jos- mies asuisi yksin, mies maksaisi koko vuokran 100%, omasta taskustaan. Nyt mies maksaa vain 50%.
Eli - tällä hetkellä- apn maksama osuus vuokrasta, se toinen puolikas (50%), jää miehellä omaan käyttöön/säästöön. Vai voitko väittää vastaan?
Tietenkin apn:kin pitää maksaa asumisestaan.... mutta kun ...
Nykyinen vuokra-asunto on apn tämän hetkiselle tulotasolle liian kallis. Sen vuoksi ap haluaisi muuttaa edullisempaan asuntoon. Edullisemmasta hän pystyisi maksamaan 50%.
Mies ei suostu muuttamaan edullisempaan asuntoon.
Ap ei saa - tällä hetkellä- yhteiskunnalta mitään tukea, ei isompaa sairaspäivärahaa tai sairaseläkettä, koska - "viranomaisten" mielestä ap ja mies ovat -yksi taloudellinen yksikkö-, siinä näillä kahdella ihmisellä on yhteenlasketut tulot.
Miehen suuremmat tulot pudottavat sairaseläkkeelle joutuneelta avovaimolta kaikki tuet pois. Ap menettää konkreettisesti rahaa miehen kanssa yhdessä ollessa.
Sinä et ole valmis kompensoimaan tätä menetystä edes siten että mies maksaisi suuremman osan kiinteistä menoista. Jankutat vain koko ajan miten nainen haluaa lokkeilla miehen siivellä.
Aloittajan tapauksessa on tasan tarkkaan päinvastoin; varakas mies siipeilee apn kustannuksella. Jos - mies vaatii aptä maksamaan puolet kaikista menoista, mies kasvattaa omaa varallisuuttaan heikosti toimeen tulevan, sairaan naisen selkänahasta revityillä rahoilla. - Anonyymi
Yogamies kirjoitti:
Ei se ole eri asia, vaan lisää yhteistä hyvinvointia. Parisuhde käsitetään lainsäätäjänkin toimesta yksiköksi, eli parisuhteessa on elatusvelvollisuus.
Ei yhteisiä kuluja sälytetä kumppanin niskaan vaan jaetaan keskenään tulojen mukaan. Taakka on siis suteessa juurikin yhtäsuuri molemmille. Parisuhteessa kulujen täytyy tietysti olla yhteisesti hyväksyttyjä etukäteen, jolloin mitään yllätyksiä ei tule.Taakka yhteisistä menoista jakautuu oikeudenmukaisesti, kun ne jaetaan euromäräisesti tasan. Silloin kumpikin maksaa saman määrän yhteistalouden kuluista.
On täysin järjetöntä ja pienmpituloista loukkaavaa, että suurempituloinen löisi summan käteen todeten, tässä on "rakkauteni" hinta, vaikkapa 2.520 euroa (ks. edellä laskelma tästä).
Tunteita ei voi mitata rahassa, kute lokit yrittävät tehdä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulle Anonyymi 24.03.2022 12:44 lokki-agendaa kyllästymiseen saakka hokevalle tamp**lle kommentti.
Sanoin Anonyymi 23.03.2022 19:58 viestissäni näin
-Jos - mies asuisi yksin, hän maksaisi kaikki menonsa yksin, kaksinkertaisesti nykyiseen verrattuna. Ymmärrätkö, en väittänyt että mies - tällä hetkellä- asuu yksin!
Ap maksaa - nyt- puolet vuokrasta. Toistan -jos- mies asuisi yksin, mies maksaisi koko vuokran 100%, omasta taskustaan. Nyt mies maksaa vain 50%.
Eli - tällä hetkellä- apn maksama osuus vuokrasta, se toinen puolikas (50%), jää miehellä omaan käyttöön/säästöön. Vai voitko väittää vastaan?
Tietenkin apn:kin pitää maksaa asumisestaan.... mutta kun ...
Nykyinen vuokra-asunto on apn tämän hetkiselle tulotasolle liian kallis. Sen vuoksi ap haluaisi muuttaa edullisempaan asuntoon. Edullisemmasta hän pystyisi maksamaan 50%.
Mies ei suostu muuttamaan edullisempaan asuntoon.
Ap ei saa - tällä hetkellä- yhteiskunnalta mitään tukea, ei isompaa sairaspäivärahaa tai sairaseläkettä, koska - "viranomaisten" mielestä ap ja mies ovat -yksi taloudellinen yksikkö-, siinä näillä kahdella ihmisellä on yhteenlasketut tulot.
Miehen suuremmat tulot pudottavat sairaseläkkeelle joutuneelta avovaimolta kaikki tuet pois. Ap menettää konkreettisesti rahaa miehen kanssa yhdessä ollessa.
Sinä et ole valmis kompensoimaan tätä menetystä edes siten että mies maksaisi suuremman osan kiinteistä menoista. Jankutat vain koko ajan miten nainen haluaa lokkeilla miehen siivellä.
Aloittajan tapauksessa on tasan tarkkaan päinvastoin; varakas mies siipeilee apn kustannuksella. Jos - mies vaatii aptä maksamaan puolet kaikista menoista, mies kasvattaa omaa varallisuuttaan heikosti toimeen tulevan, sairaan naisen selkänahasta revityillä rahoilla.Tälle anonyymille, joka tuntuu tykkäävän tampooneista sanoisin jälleen, että aloittaja ei kartuta kenenkään varallisuutta, kuin hoitaa oman osuutensa yhetisitä menoista.
Emme edes voi tietää, miten mies rahansa kyttää. Ne voivat mennä velkojen maksuun tai ehkä hänellä on alkoholiongelma tai muu riippuvuu, ja rahat kuluu siihen. Joka tapauksessa silloin ei kartu mitään varallisuutta.
"tällä hetkellä- apn maksama osuus vuokrasta, se toinen puolikas (50%), jää miehellä omaan käyttöön/säästöön. Vai voitko väittää vastaan?"
Voin. Molemmat maksavat tasan saman määrän asumiskuluista, joten molemmat maksavat vähemmän ja puolikas (50%) jää toisen maksettavaksi. Kummatkin hyötyvät tilanteesta tasan yhtä paljon.
Suurempituloisella on itsestään selvästi enemmän rahaa käytössä. Tietenkin, koska tulonsa ovat suuremmat. Tätäkö kadehdit?, tai pitäisikö kateuden välttämiseksi polttaa rahat??
Sosiaalitukia koskeva lainsäädäntö ei ota huomioon tilannetta ja siksi puolisoiden pitää jokin ratkaisu löytää. Se on selvä, mutta ei oikeuta käyttämään hyväkseen toista puolisoista.
Kuten itse aiemmin toteisin: "Jos he haluavat tähän muutosta, siitä pitää tietenkin yhteisesti sopia." Muutto uuteen asuntoon, erilleen muuttaminen, rahan lainaaminen, sukulaisapu, mitä kaikkia vaihtoehtoja olisikaan????? Anonyymi kirjoitti:
Taakka yhteisistä menoista jakautuu oikeudenmukaisesti, kun ne jaetaan euromäräisesti tasan. Silloin kumpikin maksaa saman määrän yhteistalouden kuluista.
On täysin järjetöntä ja pienmpituloista loukkaavaa, että suurempituloinen löisi summan käteen todeten, tässä on "rakkauteni" hinta, vaikkapa 2.520 euroa (ks. edellä laskelma tästä).
Tunteita ei voi mitata rahassa, kute lokit yrittävät tehdä.Hah. Yrität kääntää asiat päälaelleen.
Siitä olen samaa mieltä, että olisi todella typerää todeta noin ja niin ilmeisesti sinä tekisit,jos joutuisit maksamaan tulojesi mukaan.
Sinun logiikan mukaan pienempituloinen osapuoli ei voisi ihinä pitää vanhempainvapaata tai jäädä sairaslomalle, koska hänellä ei olisi siihen varaa.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtion verojärjestelmä on ihan toinen asia. Sen tarkoitus on nimenomaan tasata tuloeroja yhteiskunnassa (ja rahoittaa valtion menoja), millä pyritään tasa-arvoisten mahdollisuuksien takaamiseen kaikille kansalaisille. Sitäkin vastaan toki tietyt puolueet ovat puhuessaan mm. tuloloukuista jne.
Sen sijaan (lapsettomassa) parisuhteessa ei ole mitään tulojen jakamista, vaan kumppanit jakavat menojaan tasapuolisesti. Tilanne lapsiperheessä muodostuu toisenlaiseksi, koska jos esim. lapsen äiti on synnytyksen jälkeen poissa töistä, hänen tulonsa vähenevät perheen yhteisten tehtävien vuoksi. Ansiotyössä oleva kumppani silloin kompensoi tulojen vähentymistä sopivalla tavalla. Aiheeseen ei ole tässä syytä mennä tarkemmin.
Yhteisten kulujen sälyttäminen kumppanin niskaan on hyväksikäyttämistä, mikä kulujen toistuvuudesta johtuen muodostuu aikojen kuluessa huomattava suureksi summaksi. Yleensä ihmiset eivät kykene ajattelemaan, kuinka suuristä summista tässä voi olla kysymys elämän arjessa. Mutta eron hetkellä saattaa asia vihdoin valjeta kullekin, kun joutuu laskemaan menetettyjä jopa satoja tuhansia euroja."Tilanne lapsiperheessä muodostuu toisenlaiseksi, koska jos esim. lapsen äiti on synnytyksen jälkeen poissa töistä, hänen tulonsa vähenevät perheen yhteisten tehtävien vuoksi. Ansiotyössä oleva kumppani silloin kompensoi tulojen vähentymistä sopivalla tavalla."
Mutta hetkinen nyt.
Täällä on argumentoitu, että kotityöt ja raha-asiat ovat erillisiä juttuja eikä niistä sovi puhua yhdessä.
Mites nyt yhtäkkiä onkin "perheen yhteisiä tehtäviä" joita voikin kompensoida rahalla, kun aiemmin on väitetty ettei näillä asioilla ole mitään yhteyttä? :) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tilanne lapsiperheessä muodostuu toisenlaiseksi, koska jos esim. lapsen äiti on synnytyksen jälkeen poissa töistä, hänen tulonsa vähenevät perheen yhteisten tehtävien vuoksi. Ansiotyössä oleva kumppani silloin kompensoi tulojen vähentymistä sopivalla tavalla."
Mutta hetkinen nyt.
Täällä on argumentoitu, että kotityöt ja raha-asiat ovat erillisiä juttuja eikä niistä sovi puhua yhdessä.
Mites nyt yhtäkkiä onkin "perheen yhteisiä tehtäviä" joita voikin kompensoida rahalla, kun aiemmin on väitetty ettei näillä asioilla ole mitään yhteyttä? :)Molemmille edellisille kommentoijille on todettava, että lapsiperheen talousasiat ovat ihan erilainen tilanne kuin lapseton pariskunta. Tämän ei pitäisi olla vaikea ymmärtää, sillä molemmat vanhemmista ovat elatusvelvollisia lapseensa nähden. Se on heidän yhteinen projekti.
Jos em. projekti aiheuttaa tulojen vähentymistä, se on korvattava sille, jonka tulot ovat vähentyneet. Tasa-arvo on myös sitä, että PERHEEN talous on tasapainossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Molemmille edellisille kommentoijille on todettava, että lapsiperheen talousasiat ovat ihan erilainen tilanne kuin lapseton pariskunta. Tämän ei pitäisi olla vaikea ymmärtää, sillä molemmat vanhemmista ovat elatusvelvollisia lapseensa nähden. Se on heidän yhteinen projekti.
Jos em. projekti aiheuttaa tulojen vähentymistä, se on korvattava sille, jonka tulot ovat vähentyneet. Tasa-arvo on myös sitä, että PERHEEN talous on tasapainossa.Perhe se on lapsetonkin perhe. Se on lapsettakin yhteinen projekti, se parisuhde.
Sinä olet argumentoinut että kotityöt ja raha-asiat pidetään erillään. Olet argumentoinut ettei ole väliä vaikka vähemmän tienaava tekisi enemmän kotitöitä, silti eurolleen saman verran on yhteisiä kuluja maksettava. Kun ei mielestäsi noilla asioilla ole tekemistä keskenään.
Nyt kuitenkin keksit poikkeukseksi lapset. Että se yhtäkkiä onkin riittävä "tekosyy" siihen että toinen tienaa vähemmän, ja että silloin onkin yhtäkkiä tasa-arvoista että toinen osapuoli "korvaa" rahallisesti toisen vaivannäköä.
Tasa-arvo on nimenomaan sitä että PERHEEN talous on kunnossa, siinä osuit kerrankin oikeaan. Lapsetonkin perhe on perhe. Eikä siinä talous ole ihan kunnossa, jos suurien tuloerojen perheen jäsenet makselee markalleen saman verran kuluja.
Edelleen: eurolleen kulujen jakaminen tuloeroja miettimättä on sama kuin käskisi perheen taaperoa tekemään samat kotityöt, kuin mitä teinille annetaan. Ei sen 3-vuotiaan resurssit riitä ajamaan nurmikkoa tai kolaamaan ajotietä lumesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perhe se on lapsetonkin perhe. Se on lapsettakin yhteinen projekti, se parisuhde.
Sinä olet argumentoinut että kotityöt ja raha-asiat pidetään erillään. Olet argumentoinut ettei ole väliä vaikka vähemmän tienaava tekisi enemmän kotitöitä, silti eurolleen saman verran on yhteisiä kuluja maksettava. Kun ei mielestäsi noilla asioilla ole tekemistä keskenään.
Nyt kuitenkin keksit poikkeukseksi lapset. Että se yhtäkkiä onkin riittävä "tekosyy" siihen että toinen tienaa vähemmän, ja että silloin onkin yhtäkkiä tasa-arvoista että toinen osapuoli "korvaa" rahallisesti toisen vaivannäköä.
Tasa-arvo on nimenomaan sitä että PERHEEN talous on kunnossa, siinä osuit kerrankin oikeaan. Lapsetonkin perhe on perhe. Eikä siinä talous ole ihan kunnossa, jos suurien tuloerojen perheen jäsenet makselee markalleen saman verran kuluja.
Edelleen: eurolleen kulujen jakaminen tuloeroja miettimättä on sama kuin käskisi perheen taaperoa tekemään samat kotityöt, kuin mitä teinille annetaan. Ei sen 3-vuotiaan resurssit riitä ajamaan nurmikkoa tai kolaamaan ajotietä lumesta."onkin yhtäkkiä tasa-arvoista että toinen osapuoli "korvaa" rahallisesti toisen vaivannäköä."
Et sitten lukenut kommenttiani. Sanoin, että puolison tulojen vähentyminen korvataan. Näin voi käydä, jos lapsiperheessä toinen puolisoista joutuu esim. lapsen vuoksi jäämään pois töistä.
Puoliso ei siis korvaa mitään "vaivannäköä, vaan menetettyjä tuloja. Prosenteilla ei ole mitään tekemistä tämän kompensaation kanssa, vaan menetetty tulo on korvattava oikeudenmukaisesti.
Se, miksi kutsut lapsetonta pariskuntaa ei liity tähän asiaan. Lapsiperhe on sellainen kokoonpano, että puolisoilla on yhteinen lapsi, josta molemmat ovat elatusvelvollisia.
- Anonyymi
Miten pariskunta voi elää noin halvalla 800 kuussa
siis ruoka ja asunto eikä asunto ole edes oma
Meillä oli silleen että otin vaimon rahat muinoin käyttööni ja perustin hänelle osakesalkun
ja tein hänestä varakkaan
jolloin ei tarvitse jakaa mitään koska eläminen on pieni osa tuloista
Huomenna on Nordean yhtiökokous ja sieltä taas kauhotaan perhesalkkuun pähkinöitä - Anonyymi
Täällä olikin jo mainittu tuo yhteinen taloustili, jolle kumpikin laittaa prosentuaalisesti saman määrän joka palkastaan. Siltä tililtä maksellaan talouden kulut. Omat menot maksetaan sitten omilta tileiltä.
Parisuhteita on monenlaisia, mutta henkkoht on tosi vaikea ymmärtää miksi olla parisuhteessa, ellei ole valmis jakamaan, tekemään kompromisseja, joustamaan... Suhteessa pitäisi puhaltaa yhteen hiileen.
Ehkä se että suhde alkoi ollessamme köyhiä opiskelijoita opetti yhteistyöhön, jotta vähät varat riittivät elämiseen. Rahasta ei ole koskaan tarvinnut tapella, ja vielä nykyäänkin kumpikin kertoo toiselle ennen isompia henkkoht ostoja, vaikka kummankin tulotasot on varsin erit kuin 10v sitten. - Anonyymi
Asumiskustannukset? Useisiin vuosiin minä en osallistunut niihin edes symbolisesti.
Asuimme mieheni työsuhdeasunnoissa joissa vuokra oli muodollinen kunnes kyseinen etuus tuli verotuksen piiriin. Itselläni ei ollut lainkaan tuloja.
Myöhemmin mieheni tulojen varassa oli rakennusvelkojen maksaminen. Käytännön syistä hoidin kaikki arkiset puuhat mukaan lukien laskujen maksaminen.
Lienen onnellisessa asemassa koska milloinkaan minua ei ole kiinnostanut perheemme tulonmuodostus. Ainoastaan kulujen jakautuminen. Viime vuosina ei sekään. - Anonyymi
Jos mies luuhaa esim. 5h viikossa baarissa ja kuluttaa siellä rahaa esim. 20e/tunti - saa toinen osapuoli liitossa vastaavasti omaa aikaa ja saman määrän rahaa siihen kulutettavaksi: Voi vaikka käydä pari tuntia kuntosalilla, leffassa, yms. ilma omantunnon tuskia. Jos mies valittaa rahan kulutusta niin riittää todeta, että tämän on vähennettävä omaa kulutusta. Jos raha ei tilillä riitä, niin sitten voi ottaa pikavippejä miehen nimissä jotta riittää!
- Anonyymi
Miksi ryhtyä laskemaan euroja?
Miehellä kuluu harrastuksiinsa se minkä kuluu.
Rouva harrastaa mitä haluaa.
Herra jyystää puutteen torjunnassa viikot milloin missäkin. Rouva lomailee parin viikon jaksoja naisystävänsä kanssa milloin Espanjassa, milloin Kroatiassa.
Ei tämä ole tämän vaikeampaa!
- Anonyymi
Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka ajatukset kulujen jakamisesta, etenkin kun tulot ovat erisuuret, riippuvat poliittisesta suuntautumisesta. Oma havaintoni mukaan etenkin vasemmalle kallellaan olevista suurempituloinen osapuoli on tarkka siitä, että molemmat puolisot laittavat yhteisiin menoihin yhtä suuren euromäärän.
- Anonyymi
Koskien tätä keskustelua yleisemmin: koskevatko nämä kommentit parisuhdetta vai hyötysuhdetta?
- Anonyymi
Ns. parisuhetta, jossa paremmin tienaava mulkero hyväksikäyttää miltei tulotonta. - Nm. Näin sen näen
- Anonyymi
Mikä hlvt:n käki toi kaveri on, joka puhuu lokeista? - Nm. Mulkhero
- Anonyymi
Täällä yksi ja sama tyyppi tehtailee näitä aloituksia joka kuukausi päästäkseen haukkumaan pienituloisempia parisuhteen osapuolia siipeileviksi lokeiksi.
Ei kannata vastata tämän tyyppisiin aloituksiin ollenkaan.- Anonyymi
Saako hän "joka kuukausi" tällaisen määrän kommentteja? - Nm. Ehkäpä siksi
- Anonyymi
Minun avovaimo suorastaan tyrkyttää minulle rahaa. Pärjään kyllä itsekkin vaikka on paljon pienemmät tulot kuin vaimolla. Se laittaa salaa rahaa lompakkooni jos vaikka tarviin. Tänäänkin lähdin aamulla kalaan niin kysyi tarviinko rahaa. HEi sanoin menen kalaan en osta siellä mitään koska istun meren rannalla ja onkin siikaa. No kyllä se matoja minulle osti 3 purkkia kuitenkin.
- Anonyymi
Jätä se sika
- Anonyymi
Ekseliä peliin ja yhteiset kulut lasketaan ja jaetaan nettotulojen suhteessa kerran kuukaudessa. Sitten jompikumpi maksaa toiselle takaisin. Näin on meillä tehty jo vuosia ja hyvin on toiminut. Rahat riittää kummallakin.
Toki, jos sinulla on lisäksi isot sairauskulut niin ne pitäisi huomioida vaikka vähentämällä ne nettotuloistasi. - Anonyymi
Meillä on vain yhteisiä menoja. Yhteinen elämä ja yhteiset tulot ja menot. Ei ole minun menoja ja sinun menoja.
Kun toinen sairastuu, se on yhteinen asia, vaikuttaa yhteiseen elämään ja maksetaan yhteisillä varoilla.
Yhdessä lomaillaan, samaa ruokaa syödään ja yhdessä pidetään koti kunnossa. Tässä on mukana paljon rakkautta puolin ja toisin, sille ei lasketa hintaa.
Ei tarvitse riidellä mistään. Eikä varsinkaan tarvitse laskea, onko tilit tasan. - Anonyymi
Siirrätä puolisosi kirjat toiseen neutraaliin osoitteeseen ja hae täyttä asumistukea nykyiseen asuntoosi. Puolisosi on sitten vierailulla luonasi. Tuo KELAn systeemi on aivan järjetön juuri siksi, että oletetaan parisuhteen olevan jokin huoltosuhde.
- Anonyymi
Aloittajan tapauksessa paras ratkaisu olisi, että molempien nettotulot lasketaan yhteen. Siitä tulee noin 3500, se jaetaan kahdelle. Molemmille tulee 1750 euroa. Sen jälkeen voidaan oikeudenmukaisesti alkaa esittää, että kumpikin maksaa puolet yhteisistä asumiskuluista.
Yhteiset asumiskulut laskut (mitähän laskut tarkoittaa) ovat yllättävän pienet eli noin 800 euroa.
Niin. Minä ajattelen sillä tavalla, että parisuhde, jossa asutaan yhdessä, on yksi yksikkö, jolla on yhdet tulot ja menot, molemmilla kumppanuksilla sama elintaso. Mistään tasavertaisesta parisuhteesta ei voi olla kyse, jos toisella on käytettävissään lähes 3000 € ja toisella 600 - 700 €. En tiedä, kuka riistää ketä, mutta tilanne ei voi kauan jatkua tuollaisena.
Itse olen ollut avioliitossa, jossa minulla ei aina ollut omia tuloja lainkaan. Puolison tulot olivat huomattavat. Elämäntapamme oli jossain määrin tuhlaileva, mutta rahaa oli aina molempien käytössä enemmän kuin riittävästi. Vararahasto oli koko ajan olemassa. Koko perheen elintaso oli sama. Muu ei olisi toiminut. Jo sitä olisi ympäristökin ihmetellyt, jos toinen olisi kulkenut ryysyissä ja toinen räätälin tekemissä vaatteissa. Lomat vietettiin aina yhdessä siihen aikaan kalliilla ulkomaanmatkoilla viiden tähden hotelleissa. Me toimimme yhdessä.
Mitä se olisi hyödyttänyt, jos minun olisi pitänyt maksaa puolet asumiskuluista? Kenelle minä olisin oikeastaan maksanut yhteisessä taloudessa? Puoliso kuoli odottamatta onnettomuudessa ja kaikki jäi minun haltuuni. Leskeneläke alkoi juosta, se sattui olemaan keskinkertaista parempi ja sillä olen tullut toimeen.
Sitä vaan olin sanomassa, että en ymmärrä parisuhteita, joissa on kaksi elintasoa ja siis on minun rahat ja sinun rahat. Kuinka se parempituloinen kehtaa? Miten yhteiselämä sujuu kahden elintason suhteessa? Mitä minä tekisin kumppanilla, jonka elintaso olisi omaani huonompi? Mitä silloin voi yhdessä tehdä? Ei ainakaan muuteta yhteen asumaan, ellei minulla ole varaa ylläpitää samaa elintasoa molemmille eli meille!- Anonyymi
Omalla kohdalla hävettäisi hyvätuloisena pantata "omia rahojani" puolisolta. Hän meillä yleensä ruoat tekee, niin tekisikö minulle ja lapsille pihviä ja itselleen hernesoppaa? Sehän olisi älytöntä että yksi perheessä söisi kynsiään kun muut ahtaisivat herkkuja. Mites lomat? Minä ja lapset käytäisiin viikko laskettelemassa ja toinen rantalomalla, kun puoliso nyhjäisi yksin kotona?
Ihan uskomatonta että joissain perheessä puolisot elää niin erillään toisistaan. Tietenkin kaikkien perheenjäsenten pitää omalla tavallaan osallistua arjen pyörittämiseen, mutta kulujen pennilleen tasan laittaminen on sama kuin vaatisi perheen taaperoa tekemään samat kotityöt, kuin mitä perheen teiniltä odotetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omalla kohdalla hävettäisi hyvätuloisena pantata "omia rahojani" puolisolta. Hän meillä yleensä ruoat tekee, niin tekisikö minulle ja lapsille pihviä ja itselleen hernesoppaa? Sehän olisi älytöntä että yksi perheessä söisi kynsiään kun muut ahtaisivat herkkuja. Mites lomat? Minä ja lapset käytäisiin viikko laskettelemassa ja toinen rantalomalla, kun puoliso nyhjäisi yksin kotona?
Ihan uskomatonta että joissain perheessä puolisot elää niin erillään toisistaan. Tietenkin kaikkien perheenjäsenten pitää omalla tavallaan osallistua arjen pyörittämiseen, mutta kulujen pennilleen tasan laittaminen on sama kuin vaatisi perheen taaperoa tekemään samat kotityöt, kuin mitä perheen teiniltä odotetaan.Vihdoinkin joku täysipäinen. - Nm. Kiitos kommentistasi
- Anonyymi
Minun ja vaimon tapauksessa omat tulot on joku $124000 vuodessa, asumme Yhdysvalloissa ja vaimolla ei ole ollut tuloja yli kymmeneen vuoteen, ja minä olen maksanut kaikki kulut. Meillä on yksi lapsi joka on nyt aikuinen.
- Anonyymi
Jos päätät jäädä, niin tee sille miehellesi selväksi, että sen tätyy maksaa jotain siitä, että sinä teet kaikki kotityöt. Sanot sille, että ulkopuolinen siivooja ottaa vähintään 40 euroa/h ja sulla menee päivässä ainakin 2 tuntia kotitöihin. Ota tai jätä.
Mä en kyllä jäisi. Älä jää ilmaiseksi kotipiiaksi!- Anonyymi
Miehen pitäisi tällainen työtarjous hylätä, koska prisuhde ei ole työsuhde. Menköön, jos haluaa lähteä!!
- Anonyymi
Nuukasta miehestä kannattaa pysyä kaukana!!!
- Anonyymi
Lokkeilun ensimmäinen pääsääntö on nähnyt päivänvalon. Kiitos tunnustuksesta!!!
- Anonyymi
Miehesi ei rakasta sinua jos raha on teidän suhteessanne se tärkein asia. Toivon ettei hän keksinyt koko rahajakoa vain päästäkseen sinusta eroon. Ongelma on siinä, että ette ole naimisissa. ja sinä olet käytännössä rahaton ja terveytesi ei kestä työelämää tällä hetkellä. Tässä tilanteessa se rakkaus todella punnitaan.
Itse loukkaantuisin jos olisin sinun tilanteessasi ja kysyisin sitä, että olisiko parempi jos etsisin oman asunnon. Ensin tietysti juttelisin suhteenne merkityksestä, odotuksista jne. Nämä tosin olisi ollut parempi jutella jo silloin alkujaan selviksi, myös toisen mahdollisen sairauden aiheuttamat elämänmuutokset.
Sellainen ihminen on julma joka käyttää toisen ihmisen heikkoa tilannetta hyväkseen kun toinen on sairas ja kiristää toista.
Tietenkin hänellä on rankkaa jos hän hoitaa koko talouden yksin, etkä voi osallistua itse kotitöihin. En tiedä tilannettasi tai tilannettanne.
Itse pidän epäoikeudenmukaisena tilannetta jossa on teidän suhteessanne fifty -fifty menot, varsinkin jos sinulla jää 200-300€ kk:ssa rahaa laskujen jälkeen. Hänelle jää silti 2100€ - 2600€. Tietysti hän on ne itse ansainnut.
Sinun olisi halvempi asua yksinään, kun on asumistuet ja toimeentulotuet. Tosin sinulle ei välttämättä jäisi käteen yhtään sen enempää, mutta sinulla olisi oma tila ja oma rauha.
Istukaa pöydän äärelle ja puhukaa asiat selviksi ja selvittäkää tunteenne.
Ehkä voisitte sopia, että maksat 1/4 - 1/3 laskuista. sen ajan kun olet sairaslomalla. Kun tilanne muuttuu jos se muuttuu ja olet paremmin ansaitseva, Voitte palata siihen ½ - ½ maksuun.
Tää oli nyt tällainen suuntaa antava ehdotus, itse lopulta päätätte kaikesta.
Tuntuu vain siltä, että teillä olisi juteltavaa paljonkin suhteenne merkityksestä ja odotuksista. - Anonyymi
Jos tulot ovat huomattavasti erikokoiset, niin silloin pitää aina mennä sen pienenpituloisen mukaan. Pienenpituloiselle 800e asunto on aivan liian kallis, pitäisi ainakin puolittaa tuo.
Ei ole mielestäni oikein, että kulut maksetaan puoliksi, koska ei se ole noilla tuloilla realistista. Mielestäni se pitäisi tehdä % mukaan.
Esim miehen tulot on 81% ja sinun tulot on 19%. Täten voidaan pyöristää, että sinä maksaisit 20% menoista ja mies 80% menoista. Näin kummallekkin jää % määrässä yhtä paljon käytettävää.
Jos tämä ei miehelle sovi niin suosittelen muuttamaan omaan asuntoon, koska silloin sinulle jää asumistukien kanssa paljon enemmän rahaa, kuin että asuisit miehen kanssa samassa asunnossa ja maksaisit kaikesta puolet. Periaatteessa sinä tällä hetkellä kerrytät miehelle omaisuutta.- Anonyymi
Meillä on tuloero sellainen, että vaimon bruttopalkka on suunnilleen sama kuin minun nettopalkkani. Asunto ostettiin yhdessä, ja maksamme lainaa saman verran kumpikin. Vaimo maksaa vastikkeen, ja minä maksan sähkön, vakuutukset, netin, television ja auton. Päivittäiset kulut maksamme periaatteella "kuka milloinkin", ja ravintolat ja muut viihteet suunnilleen puoliksi. Mitään kirjaa ei pidetä, ja ikinä ei olla rahasta riidelty.

Vuosikausia vaimoni maksoi kaiken. Tosin hänellä ei ollut omia tuloja.
Kyse oli käytännön järjestelystä. Ennen nettiaikaa oli laskut maksettava maksuautomaatilla ja koska vaimoni oli kotona lasten kanssa niin maksuliikenteen hoitaminen oli hänellekin vaihtelua.
Mutta, VAIMONI MAKSOI KAIKEN vuosikausia!
Eikös ole upeaa? - Anonyymi

Eikös ole upeaa?Minä sain perinnön ja yhdessä me se tuhlattiin Italiassa ja meillä oli erittäin hauska ja rikastuttava reissu.
No, jäihän sitä perintöä vielä , uusi matka jo alustavasti katsottuna.
- Anonyymi
Niin no jos ei tajua että pystyy enemmän maksamaan kuin puolet koska hänellä hyvät tulot..Niin todennäköisesti ei ymmärrä montaa muutakaan asiaa että ongelmat kyllä teillä taitaa kasvaa..Kun menee matkoille Niin jättää sinut kotiin vaikka voisi maksaa matkan sinulle yms..Että ehkä kannattaa lähteä siitä pois eikä niin sitten surra asiaa ; ethän toisen kylmyydelle ja ymmärtämöttömyydelle mitään vaan mahda..!
- Anonyymi
Hei, lämmin ihminen!
Lähtisitkö kanssani ulkomaan matkalle. Olen pitkään haaveillut Japanissa käymisestä. Toimeentuloa ei nyt ole, mutta on mukava kuulla ihmisestä, joka on valmis kustantamaan matkamme yhdessä Japaniin.
Kai maksat hyvän hotellin ja ruoat myös. Minä otan piparit mukaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hei, lämmin ihminen!
Lähtisitkö kanssani ulkomaan matkalle. Olen pitkään haaveillut Japanissa käymisestä. Toimeentuloa ei nyt ole, mutta on mukava kuulla ihmisestä, joka on valmis kustantamaan matkamme yhdessä Japaniin.
Kai maksat hyvän hotellin ja ruoat myös. Minä otan piparit mukaan!Ei tuntemattomien matkoja makseta, vaan oman rakkaan matka , onhan se erittäin kivaa jakaa kaikki hieno ulkomailla oman kullan kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tuntemattomien matkoja makseta, vaan oman rakkaan matka , onhan se erittäin kivaa jakaa kaikki hieno ulkomailla oman kullan kanssa.
No, olipa kovin haaleaa se edellisen kommentoijan lämpö, mitä piti olla toimeentulokyvyttömiä kohtaan. Ettei vain olisi tekopyhää!!
- Anonyymi
Teidän tulojen suhdeprosentti=sama maksujen maksusuhdeprosentti.
Lasket ensin sinun tulot suhteessa puolison tuloihin. Saat siitä laskettua prosenttiosuuden jolla maksat yhteisiä menoja. - Anonyymi
Ja oikeassa aviossa ei lasketa rahoja.
Jos ei jaa rahoja niin ei ole oikea suhde ja tuo olikin avoliitto.
Ja yhteiskunnan hyväksikäyttäminen erilleen muuttamisella ja kuitenkin suhteessa ollen on jo kieroilua.
Sen jälkeen jos muutat erilleen niin voit olla varma, että joku naapuri käräyttää kelalle jos ex avokkiasi näkyy käytävässä.- Anonyymi
Avoliitot ei siis ole oikeita suhteita? :D
- Anonyymi
Kuinka niin , kyllä kylässä saa käydä , kun kuitenkin toisella oma osoite ja asunto, silloinhan ei ole kyse avoliitosta vaan seurustelusta.
- Anonyymi
Miten se erilleen muutto olisi mitenkään yhteiskunnan hyväksikäyttöä? Tuolla logiikalla olisi myös yhteiskunnan hyväksikäyttöä ellei pariskunta heti suhteen alussa muuttaisi yhteen. Pariskunnat nyt kuitenkin asuvat useimmiten erillään jopa vuosia, ennen kuin päättävät muuttaa yhteen, toiset pariskunnat viihtyvät lopun elämänsä eri osoitteissa koska suhteesta huolimatta kaipaavat myös sitä omaa tilaa. Ja jotkut pariskunnat asuvat yhdessä ja päättävät kokeilla erillään asumista koska se yhteiselon saman katon alla ei suju.
Siinä kukaan naapuri mitään mihinkään voi käräytellä eikä erillään asuminen tarkoita etteikö toinen saisi vierailla toisen luona.
- Anonyymi
Vitsi,
Hanki lisämies avuksesi asumaan asuntoonne, jotta hän maksaisi tuloillaan sinun puuttuvan osuutesi. - Anonyymi
Itsesuojelusyistä ei avioliittoa, ei edes yhteisasumista. Partnerin elämäntavat voi olla mitä tahansa, pystyy monella tavalla kieroilemaan ts. kuppaamaan toista aivan häikäilemättömästi, voi elää salaista kaksoiselämää eli pitää kaikenlaisia salaisuuksia joista sinulla ei hajuakaan mutta jotka silti voivat vaikuttaa isostikin sinun elämään (siis rahoihin) hyvin inhottavalla tavalla. Mitä tahansa temppuja, ei välttämättä toista naista. Avioero tulee todella kalliiksi, joka tapauksessa, rahat menee ja työläs. Ja vaikka mies olisi luotettava, voi elämässä tulla kaikenlaista onnetonta eteen, jolloin joudut tekemisiin yhteiskunnan "palveluiden" kanssa, esim. toisen sairastuessa. Ja eri toimialojen viranhaltijat tekevät kaikki temput jolla saavat kerryttämänne omaisuuden ja säästöt nyhdettyä teiltä pois. Uskokaa pois, ihmisten omaisuuden putsaaminen on hoito- ja sosiaalialan toimijoiden pääpyrkimyksenä, vaikka se naamioidaan ns. auttamiseksi. Kokemusta on kertynyt, suhtaudun noihin tahoihin korkealla varovaisuudella ja epäluottamuksella. Avioliitto ei tosielämässä ole vain kahden ihmisen välinen, yksityinen, asia vaan yhteiskunnalla on monenlaisia suunnitelmia sen varaan rakennettuna . Jos synkkaa niin olkaa onnelliset yhdessä, mutta miettikää avioliitto riittävän laaja-alaisesti eri tulevien riskien kannalta. Myös mahdollisten lastenne aseman turvaamiseksi.
- Anonyymi
Jos toinen tienaa 2500 ja toinen 600€ on yhteiset tulot 3100. Asumiskuluihin menee esim. 25% tulosta, eli vähemmän tienaava maksaisi 150€ ja enemmän tienaava esim. 600€. Ruokaan yms. menisi esim 30% eli 200€ ja 700€. Eli vähemmän tienaava maksaa 350€ ja enemmän tienaava 1300€. Asiat hoidetaan yhteisiä asioita varten olevalta tililtä ja tilistä pidetään jollakin tapaa kirjaa!
Mutta on pari ongelmaa! Onko jako kohtuullinen koska enemmän tienaavan tulikin on pieni ja yhteenlaskettujen tulojen jako on jyrkkä. Köyhän ja vähävaraisen on parempi olla yksin!- Anonyymi
Jos parisuhteeseen menee pelkän rahan takia, niin sittenhän hyvätuloisen ei tietenkään kannata ottaa kumppanikseen vähemmän tienaavaa.
Vaan useimmissa parisuhteissa painaa muutkin syyt kuin rahalliset.
- Anonyymi
Täällä tuntuu nyt olevan väärinymmärrys siitä mitä termi "tasa-arvo" tarkoittaa. Eihän se nyt hyvänen aikaa meinaa sitä, että aivan jokaisen asian parisuhteessa pitäisi mennä millilleen tasan.
Mies ei esimerkiksi voi kantaa lasta, synnyttää eikä imettää, vaikka se miten epätasa-arvoista jonkun mielestä olisikin.
Miehillä ja naisilla on keskimäärin aika paljon fysiologisia eroja ja monesti eroavaiset kiinnostuksenkohteet. Tasa-arvokysymyksessä ei tarkoitus ole että miehet muuttuvat naisiksi ja naiset miehiksi, vaan että jokainen resurssiensa mukaan on tasa-arvoisessa asemassa muihin nähden.
Meillä mies palasi opiskelijaksi, jotta saisi töitä eri alalta. Kodin tulot on käytännössä vain minun palkan verran, kun hänen opintolainan ja -tukien summat on varsin olemattomat. Tasa-arvoa ei ole se että opiskeleva puoliso joutuisi pärjäämään niillä vähillä tuilla, kun minä jatkaisin yksikseni aiempaa elämäntyyliämme. - Anonyymi
Tasapuolisinta on että menot maksetaan nettotulojen suhteessa.
Ei se prosenttilasku niin vaikeaa ole.- Anonyymi
Huomenta!
Ei missään tapauksessa tuloja oteta huomioon. Miksi ylipäänsä kukaan edes kysyy puolisonsa tuloja?? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huomenta!
Ei missään tapauksessa tuloja oteta huomioon. Miksi ylipäänsä kukaan edes kysyy puolisonsa tuloja??Joo, eihän semmosella pikkuseikalla ole mitään väliä. Kyllä niitä lapsia pitää voida tehdä ja autoja ja asuntoja vaan ostella ilman huolta huomisesta. Rahasta viis!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, eihän semmosella pikkuseikalla ole mitään väliä. Kyllä niitä lapsia pitää voida tehdä ja autoja ja asuntoja vaan ostella ilman huolta huomisesta. Rahasta viis!
Tapauksessa ei ole kysymys lapsista. Kun pariskunta maksaa yhteisiä menoja, mihinkään ei tarvita tietoa, mitä toinen kumppaneista ansaitsee. Yhteiset menot jaetaan puoliksi ja omat menot hoidetaan itsenäisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapauksessa ei ole kysymys lapsista. Kun pariskunta maksaa yhteisiä menoja, mihinkään ei tarvita tietoa, mitä toinen kumppaneista ansaitsee. Yhteiset menot jaetaan puoliksi ja omat menot hoidetaan itsenäisesti.
Yhteisiä menoja ei tietenkään jaeta puoliksi, jos toinen tienaa paljon ja toinen ei paljon mitään. - Nm. Mitä muuta jäänyt väliin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapauksessa ei ole kysymys lapsista. Kun pariskunta maksaa yhteisiä menoja, mihinkään ei tarvita tietoa, mitä toinen kumppaneista ansaitsee. Yhteiset menot jaetaan puoliksi ja omat menot hoidetaan itsenäisesti.
Jokainen pariskunta saa toki tehdä kuten parhaaksi näkee.
Itse parempituloisena osapuolena hoidan valtaosan yhteisen talouden kuluista. Kaikki mikä menee meidän yhteiseen hyvään on pelkkää plussaa eikä millään tavalla minulta pois.
Jos esim meillä makseltaisiin kaikki tarkalleen puoliksi, asuisimme varmaan yhä opiskeluaikojemme pienessä kaksiossa. Se olisi minultakin pois, ettei olisi sen enempää tilaa.
Mutta jos joku hyvätuloinen haluaa uhrata oman elintasonsa ja asustella ahtaasti yms, niin aivan vapaasti. Harva haluaa, mutta kyllähän tähän maailmaan erikoisia ihmisiä mahtuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen pariskunta saa toki tehdä kuten parhaaksi näkee.
Itse parempituloisena osapuolena hoidan valtaosan yhteisen talouden kuluista. Kaikki mikä menee meidän yhteiseen hyvään on pelkkää plussaa eikä millään tavalla minulta pois.
Jos esim meillä makseltaisiin kaikki tarkalleen puoliksi, asuisimme varmaan yhä opiskeluaikojemme pienessä kaksiossa. Se olisi minultakin pois, ettei olisi sen enempää tilaa.
Mutta jos joku hyvätuloinen haluaa uhrata oman elintasonsa ja asustella ahtaasti yms, niin aivan vapaasti. Harva haluaa, mutta kyllähän tähän maailmaan erikoisia ihmisiä mahtuu."Mutta jos joku hyvätuloinen haluaa uhrata oman elintasonsa ja asustella ahtaasti yms, niin aivan vapaasti."
Eihän niin voi käydä, ellei lokki ole sitten jämähtänyt ihan pysyvästi taloudelliseen tilanteeseensa, eli tottunut saamaan kaiken paremmin ansaitsevalta kumppaniltaan.
Tässä yksi syy lisää olla ruokkimatta lokkeja. Se voi olla hänelle kannustinloukku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mutta jos joku hyvätuloinen haluaa uhrata oman elintasonsa ja asustella ahtaasti yms, niin aivan vapaasti."
Eihän niin voi käydä, ellei lokki ole sitten jämähtänyt ihan pysyvästi taloudelliseen tilanteeseensa, eli tottunut saamaan kaiken paremmin ansaitsevalta kumppaniltaan.
Tässä yksi syy lisää olla ruokkimatta lokkeja. Se voi olla hänelle kannustinloukku.Eihän sillä sinun logiikkasi mukaan ole mitään väliä onko pienituloisuus väliaikaista vai pysyvä tila?
Kyllähän se hyvätuloinen uhraa oman elintasonsa jos asustelee hetkenkään ahtaasti, vaikka uhraisikin vain hetkeksi.
- Anonyymi
Yleensähän parisuhteessa puhalletaan yhteen hiileen ja luontaisesti otetaan huomioon toisen hyvinvointi sekä tarpeet.
Olen ollut jokaisessa suhteessani se leiväntuoja ja ihan tehnyt tuloihin suhteutetun laskelman millä summa odotan hänen osallistuvan omiin ruokiinsa sekä asumiseen.
Aloittajan tilanteessa ehkäpä hieman painokkaampi keskustelu olisi tarpeen eli selkeästi kerrot ettei taloutesi kestä nykyistä vuokra-asuntoa... ainoa keino saada kuluja alas on muuttaa tulojen mukaiseen asuntoon.
Vaihtoehtoina tulojen mukainen kulujen jako (1/3 suurempi osuus kotitöistä) tai edullisempi asunto, kulut ja kotityöt 1/2... toki aina on se kolmas vaihtoehto eli mahdollista löytää empaattisempi puoliso 🥴- Anonyymi
"Yleensähän parisuhteessa puhalletaan yhteen hiileen ja luontaisesti otetaan huomioon toisen hyvinvointi sekä tarpeet."
Kyllä, mutta omaa hyvinvointia unohtamatta. Tilanteita on hyvin erilaisia, eikä se mikä toimii yhdelle toimi aina toiselle. Eikä minun mielestäni ole empatian puutetta jos ei suostu maksamaan toisen elämistä. Tässä vaiheessa sanottakoon että aloittajan tilanteessa, jos asunto on yhdessä vuokrattu, voi puoliso tottakai tulla vastaan ja maksaa suuremman osuuden vuokrasta ja jos ei tämä hänelle sovi niin teet vain selväksi että sitten täytyy löytää halvempi asunto, koska sinulla ei nykyiseen ole varaa. Muussa tapauksessa muutto erilleen.
Mitä juokseviin asumiskuluihin tulee, niin siinä mielestäni täytyy miettiä niin että aloittaja ei voi odottaa miehen maksavan esim shoppailuja tai aloittajan ruokia jos aloittaja väkisin haluaa syödä kalliisti. Silloin aloittaja voi kyllä suhteuttaa ne omat menonsa omien tulojensa mukaan.
Joku tuolla ylempänä kommentoi jotain että ei se puoliso pääse rikastumaan vaikka toinen maksaisi asumisesta enemmän koska vuokra asunnossa rahat menee kuitenkin vuokranantajalle ja omistusasunnossa taloyhtiölle. Mutta eihän tuo ihan niin mene. Omistusasunnossa osa rahasta menee kyllä asunnon omistajalle, erikseen sitten yhtiövastike, mutta jos asunnon omistaa puoliksi niin kyllähän se "köyhempi" osapuoli tienaa enemmän sillä jos puoliso maksaa suuremman osan lainasta.
Itse taas asun avopuolisoni omistamassa ok talossa, joten kaikki rahat menisi hänelle. Joten jos hän jäisi työttömäksi tai sairaseläkkeelle, niin en todellakaan lähtisi maksamaan suurempaa osaa asumisesta. Tällä hetkellä en maksa asumisesta mitään, koska hän itse ei näin ole halunnut. Mutta kaikki juoksevat asumismenot laitamme puoliksi, siitäkin huolimatta että hänellä on kaksi lasta, joten heidän menoeränsä on kyllä huomattavasti suurempi kuin minun.
En minäkään silti odottaisi että mieheni minut elättäisi jos minä jäisin työttömäksi, mutta siinä vaiheessa saisi toki maksaa isomman siivun juoksevista kuluista lastensa takia. - Anonyymi

En minäkään silti odottaisi että mieheni minut elättäisi jos minä jäisin työttömäksi, mutta siinä vaiheessa saisi toki maksaa isomman siivun juoksevista kuluista lastensa takia."Joten jos hän jäisi työttömäksi tai sairaseläkkeelle, niin en todellakaan lähtisi maksamaan suurempaa osaa asumisesta.
...
En minäkään silti odottaisi että mieheni minut elättäisi jos minä jäisin työttömäksi, mutta siinä vaiheessa saisi toki maksaa isomman siivun juoksevista kuluista"
Että mitä? Jos miehesi tulot tippuisivat, sinä et maksaisi enempää - mutta kuitenkin odotat että jos sinun tulot tippuvat, niin mies "saisi toki" maksaa enemmän??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Joten jos hän jäisi työttömäksi tai sairaseläkkeelle, niin en todellakaan lähtisi maksamaan suurempaa osaa asumisesta.
...
En minäkään silti odottaisi että mieheni minut elättäisi jos minä jäisin työttömäksi, mutta siinä vaiheessa saisi toki maksaa isomman siivun juoksevista kuluista"
Että mitä? Jos miehesi tulot tippuisivat, sinä et maksaisi enempää - mutta kuitenkin odotat että jos sinun tulot tippuvat, niin mies "saisi toki" maksaa enemmän???"Että mitä? Jos miehesi tulot tippuisivat, sinä et maksaisi enempää - mutta kuitenkin odotat että jos sinun tulot tippuvat, niin mies "saisi toki" maksaa enemmän???"
Niin, syykin luki jo tuossa aiemmassa tekstissäni. Hänellä on kaksi lasta entisestä suhteestaan, ei yhteisiä lapsia eikä minulla omia. Joten vaikka tällä hetkellä maksan juoksevat kulut puoliksi, siitäkin huolimatta että hänen perheessään on 3 jäsentä ja minua vaik yksi.
Joten jos mieheni tulot tippuisivat, niin en maksaisi enempää kuin sitä puolta elämisestä minkä nyt maksan, koska maksan jo nytkin hänen lastensa osuuksista puolet, joten jos maksaisin enemmän niin minähän elättäisin hänen lapsensa jo yksin.
Jos taas minun tuloni tippuisivat, niin maksaisin toki oman osuuteni elämisestä, mutta siinä vaiheessa en enää maksaisi hänen lapsistaan mitään vaan heidät hän saisi hoitaa itse, joten silloinhan hän automaattisesti joutuisi maksaa hieman enemmän kuin minä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Että mitä? Jos miehesi tulot tippuisivat, sinä et maksaisi enempää - mutta kuitenkin odotat että jos sinun tulot tippuvat, niin mies "saisi toki" maksaa enemmän???"
Niin, syykin luki jo tuossa aiemmassa tekstissäni. Hänellä on kaksi lasta entisestä suhteestaan, ei yhteisiä lapsia eikä minulla omia. Joten vaikka tällä hetkellä maksan juoksevat kulut puoliksi, siitäkin huolimatta että hänen perheessään on 3 jäsentä ja minua vaik yksi.
Joten jos mieheni tulot tippuisivat, niin en maksaisi enempää kuin sitä puolta elämisestä minkä nyt maksan, koska maksan jo nytkin hänen lastensa osuuksista puolet, joten jos maksaisin enemmän niin minähän elättäisin hänen lapsensa jo yksin.
Jos taas minun tuloni tippuisivat, niin maksaisin toki oman osuuteni elämisestä, mutta siinä vaiheessa en enää maksaisi hänen lapsistaan mitään vaan heidät hän saisi hoitaa itse, joten silloinhan hän automaattisesti joutuisi maksaa hieman enemmän kuin minä.Logiikkasi ontuu edelleen.
Siis ilmeistyikö ne miehen lapset vaan yhtäkkiä teille asumaan, et tiennyt niistä mitään etukäteen ja nyt ne vaan asuu samassa taloudessa?
Vai tiesitkö ehkä kuitenkin etukäteen että miehellä on lapsia?
Menitkö siis muuttamaan yhteen tietäen että lapset kuuluu pakettiin vai tuliko tämä yllätys vasta papin aamenen jälkeen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Logiikkasi ontuu edelleen.
Siis ilmeistyikö ne miehen lapset vaan yhtäkkiä teille asumaan, et tiennyt niistä mitään etukäteen ja nyt ne vaan asuu samassa taloudessa?
Vai tiesitkö ehkä kuitenkin etukäteen että miehellä on lapsia?
Menitkö siis muuttamaan yhteen tietäen että lapset kuuluu pakettiin vai tuliko tämä yllätys vasta papin aamenen jälkeen?Papin aamenta ei ole sanottu eikä sanota, ihan avoliitossa elellään. Tottakai tiesin lapsista, mutta on näillä lapsilla myös äiti, ei heidän elättämisensä ole minun velvollisuus 😅
Asuvat siis vuoroviikoin meillä ja äidillään. Ihan hyvää hyvyyttäni minä maksan juoksevat kulut puoliksi lapsista huolimatta ja kuten sanoin, jos mieheni tulot tippuisivat niin maksaisin edelleen puolet niin kuin nyt, eli periaatteessa elätän myös hänen toisen lapsensa.
Mutta jos minun tulot tippuisivat, niin en minä siinä vaiheessa voisi elättää hänen lapsiaan. Silloin maksaisin oman osuuteni kaikesta ja hän saisi sitten maksaa hieman enemmän elättääkseen itse omat lapsensa. Koska en minä myöskään saa/saisi mitään tukia noiden lasten elättämiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Papin aamenta ei ole sanottu eikä sanota, ihan avoliitossa elellään. Tottakai tiesin lapsista, mutta on näillä lapsilla myös äiti, ei heidän elättämisensä ole minun velvollisuus 😅
Asuvat siis vuoroviikoin meillä ja äidillään. Ihan hyvää hyvyyttäni minä maksan juoksevat kulut puoliksi lapsista huolimatta ja kuten sanoin, jos mieheni tulot tippuisivat niin maksaisin edelleen puolet niin kuin nyt, eli periaatteessa elätän myös hänen toisen lapsensa.
Mutta jos minun tulot tippuisivat, niin en minä siinä vaiheessa voisi elättää hänen lapsiaan. Silloin maksaisin oman osuuteni kaikesta ja hän saisi sitten maksaa hieman enemmän elättääkseen itse omat lapsensa. Koska en minä myöskään saa/saisi mitään tukia noiden lasten elättämiseen."Hyvää hyvyyttäsi" maksat juoksevat kulut puoliksi, taloudessa jossa sinäkin, aikuinen ihminen, asut?
Olisiko mielestäsi siis reilumpaa että sinä maksaisit juoksevia kuluja puoliksi vain niinä viikkoina, kun lapset ovat äidillään?
Ja sitten et pistäisi rikkaa ristiin yhteisen talouden eteen niinä viikkoina, kun lapset ovat isällään?
Tietenkään toisten ihmisten lasten elättäminen ei ole sinun tehtäväsi.
Sen sijaan sen kodin yhteisiin menoihin osallistuminen, jossa sinä aikuinen ihminen asut, on.
Sinä olet etukäteen tiennyt että pakettiin kuuluu vuoroviikoin isänsä luona asuvat lapset. Sinä olet itse silti halunnut tuon miehen kanssa lyödä hynttyyt yhteen.
Nyt kuitenkin olet sitä mieltä ettei sinun rahoistasi saa mennä centtiäkään rakkaan ihmisesi rakkaiden ihmisten hyväksi, ilman että asiasta pidetään tarkasti kirjaa? Vaan miehenpä joka euron pitää mennä jollain tavalla sinunkin hyväksi?
Meitä on moneen junaan, mutta teillä varmaan tosiaan kannattaisi tehdä kirjallinen sopimus siitä ettet maksa lapsiviikkoina mistään mitään, ettet vahingossakaan maksa toisten lasten menoja.
Sehän olisi kauhistuttava vääryys että sinä omassa kodissasi maksaisit jostain, mikä ei suoraan sinua hyödytä.
Teillä varmaan vieraat tuo omat kahvit ja pullat mukanaan, ettei vahingossakaan mene sinun pussista jotain jonkun muun suuhun? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hyvää hyvyyttäsi" maksat juoksevat kulut puoliksi, taloudessa jossa sinäkin, aikuinen ihminen, asut?
Olisiko mielestäsi siis reilumpaa että sinä maksaisit juoksevia kuluja puoliksi vain niinä viikkoina, kun lapset ovat äidillään?
Ja sitten et pistäisi rikkaa ristiin yhteisen talouden eteen niinä viikkoina, kun lapset ovat isällään?
Tietenkään toisten ihmisten lasten elättäminen ei ole sinun tehtäväsi.
Sen sijaan sen kodin yhteisiin menoihin osallistuminen, jossa sinä aikuinen ihminen asut, on.
Sinä olet etukäteen tiennyt että pakettiin kuuluu vuoroviikoin isänsä luona asuvat lapset. Sinä olet itse silti halunnut tuon miehen kanssa lyödä hynttyyt yhteen.
Nyt kuitenkin olet sitä mieltä ettei sinun rahoistasi saa mennä centtiäkään rakkaan ihmisesi rakkaiden ihmisten hyväksi, ilman että asiasta pidetään tarkasti kirjaa? Vaan miehenpä joka euron pitää mennä jollain tavalla sinunkin hyväksi?
Meitä on moneen junaan, mutta teillä varmaan tosiaan kannattaisi tehdä kirjallinen sopimus siitä ettet maksa lapsiviikkoina mistään mitään, ettet vahingossakaan maksa toisten lasten menoja.
Sehän olisi kauhistuttava vääryys että sinä omassa kodissasi maksaisit jostain, mikä ei suoraan sinua hyödytä.
Teillä varmaan vieraat tuo omat kahvit ja pullat mukanaan, ettei vahingossakaan mene sinun pussista jotain jonkun muun suuhun?Voi herranjumala, että voi ihminen väkisin väärin ymmärtää kaiken minkä haluaa 😅
"Olisiko mielestäsi siis reilumpaa että sinä maksaisit juoksevia kuluja puoliksi vain niinä viikkoina, kun lapset ovat äidillään?
Ja sitten et pistäisi rikkaa ristiin yhteisen talouden eteen niinä viikkoina, kun lapset ovat isällään?"
Minä maksan koko ajan juoksevat kulut puoliksi, ei minua se asia haittaa, itse olen siihen tarjoutunut.
"Nyt kuitenkin olet sitä mieltä ettei sinun rahoistasi saa mennä centtiäkään rakkaan ihmisesi rakkaiden ihmisten hyväksi, ilman että asiasta pidetään tarkasti kirjaa? Vaan miehenpä joka euron pitää mennä jollain tavalla sinunkin hyväksi?"
Ei, näin en ole missään vaiheessa sanonut! Edelleen maksan mielelläni puolet kuluista, myös lasten kulut, eikä kenenkään tarvitse pitää asiasta mitään kirjaa eikä maksaa mitään minun hyväkseni.
Kyse oli vain ja ainoastaan siitä että JOS minä jäisin esim. Työttömäksi, niin siinä vaiheessa, ja AINOASTAAN siinä vaiheessa mies joutuisi maksamaan itse lastensa kulut. Ei siksi että minä heittäytyisin vaikeaksi tai pihiksi, vaan siksi että minä en saisi sellaisia tukia millä maksaa myös hänen lastensa kulut. Jos ne rahat mitä saisin, riittäisi juuri ja juuri omiin kuluihin, niin maksaisin kyllä vaikka viimeistä senttiä myöten oman osuuteni. Mutta tosiasia vain on että hänen tulonsa vaikuttaisivat minun tukiini, enkä minä mitenkään päin pystyisi niistä vähäisistä tuista maksamaan myös hänen lastensa kuluja.
- Anonyymi
Onneksi ei ole tällaisia ongelmia. Mentiin vaimon kanssa nuorena yhteen. Kummallakaan ei ollut mitään muuta kuin työpaikka.
Alusta saakka meille molemmille oli täysin selvää, että meillä on vain yhteiset rahat riippumatta siitä kumpi ne on tienannut ja yhdessä päätetään mitä niillä hankitaan.
Kimpassa ollaan nyt oltu 48 vuotta, eikä ole tarvinnut koskaan rahasta, eikä siitä mihin sitä kulloinkin käytetään, riidellä. Olemme näet aina täysin samaa mieltä mihin rahaa kulloinkin käytämme.
Eikä kannata luulla etteikö kumpikin voisi tehdä itsenäisesti hankintoja näillä yhteisillä rahoilla. Olen tullut kotiin asuntoauton kanssa. Ostin sen kun ensimmäinen lapsemme syntyi, yllätyksenä vaimolle, alkamassa olevan isyysloman takia. Vaimo oli täysin myyty ja onnessaan. Reissasimme 3 kk pitkin eurooppaa vauvan kanssa. Aivan mahtavat muistot jäi.
Vaimo etsi kesäpaikkaa vuosia. Löysi työpaikkansa kautta työkaverin isovanhempien kesäpaikan. Maksoi siitä käsirahan sanomatta minulle sanaakaan asiasta. Vei minut ja lapset yllätyksenä katsomaan paikkaa. Se oli enemmän kuin unelmamme. Löimme kaupat lukkoon samana iltana. Paikka on ollut meillä nyt yli 20 vuotta.
Kun ottaa kerralla sellaisen puolison jota rakastaa koko sydämestään, jolle toivoo pelkkää hyvää, jonka kanssa haluaa elää onnellisena elämän loppuun asti, ja saa samanlaista kohtelua itselleen takaisinpäin, ei tarvitse täällä kitistä miten omat rahat menee jollekin linnulle.
Meillä kummankin tienaamat ja perimät rahat ovat menneet yhteiseen hyvään ja siirtyvät meiltä seuraavalle ja sitä seuraavalle sukupolvelle.- Anonyymi
Tuohon tapaan se meni ennen vanhaan. Nykyään ei ole parisuhteita, tai jos, niin lyhyitä. Ihmiset ovat sinkkuja, koska kukaan ei ajattele muuta kuin miten toista voisi käyttää hyväksi taloudellisesti ja muutenkin ja viilata linssiin missäkin aiheessa.
Nykyajan ainut määre on raha, rakkautta, huolehtimista, auttamista, välittämistä ja sen sellaista tuubaa ei tunnista kukaan. Eikä hyväksikäyttösuhteessa, jossa paljon tienaava vaatii tulottomalta yhtä suurta osallistumista, ajatella eikä suunnitella tulevaa vuosikymmenten päähän. - Nm. Kertakäyttörakkautta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon tapaan se meni ennen vanhaan. Nykyään ei ole parisuhteita, tai jos, niin lyhyitä. Ihmiset ovat sinkkuja, koska kukaan ei ajattele muuta kuin miten toista voisi käyttää hyväksi taloudellisesti ja muutenkin ja viilata linssiin missäkin aiheessa.
Nykyajan ainut määre on raha, rakkautta, huolehtimista, auttamista, välittämistä ja sen sellaista tuubaa ei tunnista kukaan. Eikä hyväksikäyttösuhteessa, jossa paljon tienaava vaatii tulottomalta yhtä suurta osallistumista, ajatella eikä suunnitella tulevaa vuosikymmenten päähän. - Nm. KertakäyttörakkauttaEnnen vanhaan ne suhteet vasta hyväksikäyttöä olikin. Ei pidä alkaa romantisoimaan vanhoja aikoja. Tuolloin naiset olivat täysin riippuvaisia miehestä. Kaikki p-ska piti aviomieheltä sietää, kun ei ilman tämän rahoja tullut toimeen. Liitot solmittiin nimenomaan hyötyjä ajatellen.
Siitä olemme samaa mieltä ettei parisuhteessa lähtökohtaisesti pidä olettaa, että hyvätuloinen ja pienituloinen maksaisivat yhteisestä kuluista euromääräisesti saman verran. Prosentuaalinen jako on oikeudenmukaisempi - siksipä Suomessa verotkin siihen malliin maksellaan. Toki jokainen pariskunta tekee kuten itse parhaaksi näkee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon tapaan se meni ennen vanhaan. Nykyään ei ole parisuhteita, tai jos, niin lyhyitä. Ihmiset ovat sinkkuja, koska kukaan ei ajattele muuta kuin miten toista voisi käyttää hyväksi taloudellisesti ja muutenkin ja viilata linssiin missäkin aiheessa.
Nykyajan ainut määre on raha, rakkautta, huolehtimista, auttamista, välittämistä ja sen sellaista tuubaa ei tunnista kukaan. Eikä hyväksikäyttösuhteessa, jossa paljon tienaava vaatii tulottomalta yhtä suurta osallistumista, ajatella eikä suunnitella tulevaa vuosikymmenten päähän. - Nm. Kertakäyttörakkautta"Tuohon tapaan se meni ennen vanhaan. Nykyään ei ole parisuhteita, tai jos, niin lyhyitä. Ihmiset ovat sinkkuja, koska kukaan ei ajattele muuta kuin miten toista voisi käyttää hyväksi taloudellisesti ja muutenkin ja viilata linssiin missäkin aiheessa."
Ajat muuttuu, näin se on aina ollut. Kyllä silti nykyäänkin on parisuhteita ja avioliittoja, mutta kyllä, useampi suhde päättyy jossain kohtaa eroon. Kyllä ne avioliitot ja suhteet silti ennen vanhaan on enemmän ollut sitä toisen taloudellista hyväksikäyttöä, naiset kun ovat olleet lasten kanssa kotona, ei ole saanut käydä töissä tai ovat tienanneet aivan naurettavan pieniä summia, niin ovat olleet täysin riippuvaisia miehestä ja tämän rahoista. Siinä ei olla erottu vaikka olisi vihannut sydänjuuriaan myöten, koska ensinnäkin avioero ei ollut yhteiskunnallisesti hyväksyttävää eikä nainen olisi ilman miehen rahoja pärjännyt.
Minusta on hienoa että nykyään ymmärretään että se ero voi tulla, kenenkään ei tarvitse rahan takia jäädä kitumaan huonoon suhteeseen. Jokaisen olisi siis hyvä pitää huolta siitä omasta rahallisesta pärjäämisestään, ei se ole itsekkyyttä, ja se jos jokin ei ole toisen hyväksikäyttöä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ennen vanhaan ne suhteet vasta hyväksikäyttöä olikin. Ei pidä alkaa romantisoimaan vanhoja aikoja. Tuolloin naiset olivat täysin riippuvaisia miehestä. Kaikki p-ska piti aviomieheltä sietää, kun ei ilman tämän rahoja tullut toimeen. Liitot solmittiin nimenomaan hyötyjä ajatellen.
Siitä olemme samaa mieltä ettei parisuhteessa lähtökohtaisesti pidä olettaa, että hyvätuloinen ja pienituloinen maksaisivat yhteisestä kuluista euromääräisesti saman verran. Prosentuaalinen jako on oikeudenmukaisempi - siksipä Suomessa verotkin siihen malliin maksellaan. Toki jokainen pariskunta tekee kuten itse parhaaksi näkee.Anonyymi 30.03.2022 08:59:lle ja Anonyymi 30.03.2022 10:54:lle
Te ajattelette aikaa ennen 1970-lukua.
Minä ja vaimo muutettiin yhteen muutettiin v. 1974. Avoliitto oli jo silloin täysin hyväksytty yhdessä elämisen muoto, ei siinä ollut mitään ihmeellistä, ainakaan täällä Helsingissä. Oli täysin normaalia että kaiken ikäiset naiset kävivät töissä, eläkettä karttui jokaiselle työssäkäyvälle, äitiyspäiväraha-käytäntö oli liki sama kuin mitä nyt. Isyyslomat tulivat vuonna 1983 tai 1984, olin isyyslomalla jompana kumpana vuotena kk:n verran.
Meillä parisuhteessa on koko ajan ollut kyse rakkaudesta ja molemminpuolisesta halusta elää yhteistä elämää. Ei minulla ainakaan naisen hyväksikäyttämisintressiä ollut taustalla.
Meille vaimon kanssa oli täysin päivänselvää, että meillä on yhteiset rahat. Ei meistä kumpikaan ole tarvinnut avioliiton aikana mihinkään sitä teidän kauheasti perään kuuluttamaa omaa rahaa. Yhteisistä rahoista on kumpikin saanut käyttöönsä just sen verran kaikkiin menoihin kuin on kulloinkin ollut tarvetta.
Tämän 50 yhteisen vuoden aikana välillä minulla on ollut isot tulot, välillä vaimolla, molemmat olemme saaneet perintöä omilta vanhemmiltamme, olemme olleet työttömänä, sairastaneet kuukausia, vaimo ollut äitiyslomilla ja hoitovapailla, minä isyyslomilla. Kun on yhteiset rahat, eletään samaa elintasoa, voidaan matkustaa yhdessä, voidaan ostaa kaikille samaa ruokaa, saman tasoinen hotellihuone, samantasoiset autot sellainen kesäpaikka joka on molemmille mieluinen jne jne. Parisuhde merkitsee meille yhteistä hyvinvointia.
Sama on minun ja vaimon sisarusten parisuhteissa. Heilläkin parisuhteet ovat kestäneet sieltä 1970-1980-luvulta saakka tähän päivään, eikä eroa ole heilläkään näkyvissä.
Olen seurannut omia lapsiamme, sisarustemme lapsia.
Jostain syystä näilläkin on parisuhteet kestäneet jo pisimmillään yli 20 vuotta. Ei sielläkään eroja ole kauheasti ollut muulloin kuin teinivuosien seurusteluaikana.
Olisiko kyse kuitenkin siitä, että vanhempien esimerkki parisuhteen laadusta vaikuttaa. Kun kotona on rakkautta ja yhteinen elämä, se malli kantaa sukupolvelta toiselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anonyymi 30.03.2022 08:59:lle ja Anonyymi 30.03.2022 10:54:lle
Te ajattelette aikaa ennen 1970-lukua.
Minä ja vaimo muutettiin yhteen muutettiin v. 1974. Avoliitto oli jo silloin täysin hyväksytty yhdessä elämisen muoto, ei siinä ollut mitään ihmeellistä, ainakaan täällä Helsingissä. Oli täysin normaalia että kaiken ikäiset naiset kävivät töissä, eläkettä karttui jokaiselle työssäkäyvälle, äitiyspäiväraha-käytäntö oli liki sama kuin mitä nyt. Isyyslomat tulivat vuonna 1983 tai 1984, olin isyyslomalla jompana kumpana vuotena kk:n verran.
Meillä parisuhteessa on koko ajan ollut kyse rakkaudesta ja molemminpuolisesta halusta elää yhteistä elämää. Ei minulla ainakaan naisen hyväksikäyttämisintressiä ollut taustalla.
Meille vaimon kanssa oli täysin päivänselvää, että meillä on yhteiset rahat. Ei meistä kumpikaan ole tarvinnut avioliiton aikana mihinkään sitä teidän kauheasti perään kuuluttamaa omaa rahaa. Yhteisistä rahoista on kumpikin saanut käyttöönsä just sen verran kaikkiin menoihin kuin on kulloinkin ollut tarvetta.
Tämän 50 yhteisen vuoden aikana välillä minulla on ollut isot tulot, välillä vaimolla, molemmat olemme saaneet perintöä omilta vanhemmiltamme, olemme olleet työttömänä, sairastaneet kuukausia, vaimo ollut äitiyslomilla ja hoitovapailla, minä isyyslomilla. Kun on yhteiset rahat, eletään samaa elintasoa, voidaan matkustaa yhdessä, voidaan ostaa kaikille samaa ruokaa, saman tasoinen hotellihuone, samantasoiset autot sellainen kesäpaikka joka on molemmille mieluinen jne jne. Parisuhde merkitsee meille yhteistä hyvinvointia.
Sama on minun ja vaimon sisarusten parisuhteissa. Heilläkin parisuhteet ovat kestäneet sieltä 1970-1980-luvulta saakka tähän päivään, eikä eroa ole heilläkään näkyvissä.
Olen seurannut omia lapsiamme, sisarustemme lapsia.
Jostain syystä näilläkin on parisuhteet kestäneet jo pisimmillään yli 20 vuotta. Ei sielläkään eroja ole kauheasti ollut muulloin kuin teinivuosien seurusteluaikana.
Olisiko kyse kuitenkin siitä, että vanhempien esimerkki parisuhteen laadusta vaikuttaa. Kun kotona on rakkautta ja yhteinen elämä, se malli kantaa sukupolvelta toiselle.Onnea teille!
Ei silti kannata lähteä jeesustelemaan, että 70-luvulla kaikki oli paremmin ja nykyään kaikki on huonosti. Otantasi on ensinnäkin suppea, oma lähipiirisi. Ihmisillä on tapana elää aika pienessä kuplassa.
Kuplasi ulkopuolella on ollut paljon onnettomia liittoja, jopa silloin kultaisella 70-luvulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnea teille!
Ei silti kannata lähteä jeesustelemaan, että 70-luvulla kaikki oli paremmin ja nykyään kaikki on huonosti. Otantasi on ensinnäkin suppea, oma lähipiirisi. Ihmisillä on tapana elää aika pienessä kuplassa.
Kuplasi ulkopuolella on ollut paljon onnettomia liittoja, jopa silloin kultaisella 70-luvulla.Minä maksan lähes kaiken ja vaimoni laittaa silloin tällöin tililleni haluamansa summan.
Mutta menoja voi pyrkiä vähentämään: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11121
Kunnalliset sähköntuottajat nostavat hintojaan vaikka tuotantokustannukset eivät nouse. Sama pätee Fortumiin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758