Nyt on jo vähän kypsä olo, kun näistä nais jutuista ei vaan tule mitään. Baareista saan tyttöjä mukaan aina silloin tällöin ja niidenkanssa pääsee treffeille tai heti sänkyyn yms, mutta kukaan ei ole kiinnostunut vakavammin.
Pelkkiä seksisuhteita on muutamasti ehdotettu jatkoksi, eli kaiketi sängyssä on sujunut. On kehuttu komeaksi ja kaikki pitäneet mukavana ja osa kertonut ettei ole koskaan ollut yhtä hauskaa treffeillä yms. Itsevarmuutta minulla on välillä vähän liikaa ja välillä aavistuksen liian vähän. No tästähän tein jonkin aikaa sitten kätevän johtopäätöksen että baareista ei sit kai löydä sopivaa tyttöö. Mutta ongelmaksi muodostui että mistä...? No jotain keksittyäni löysin yhden tosi herttaisen tytön joka ei baareissa hyppää. No treffeillä oli kivaa muutamasti, niin se oli kaverilleenkin kertonut, mutta sitten kiinnostus lopahti seinään...?
Nyt on kyllä keinot vähis... kaikki sanoo et kyllä se oikea vaan kohdalle osuu, mut ei ainakaan vielä tähänpäivään mennessä..ikää kun on 28v Omasta mielestäni en ainakaan epätoivoiselta vaikuta. Ja ne naiset jotka tulee iskemään minua on aina poikkeuksetta jo ulkonäöltään sellaisia että en kiinnostu yhtään.. Aaarggh...!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Paremmin sulla on asiat kuin mulla... Itseäni ei (nykyään) koskaan tulla iskemään baarissa, enkä myöskään ole saanut baarista (sänky-)seuraa yhteen vuoteen ja viiteen päivään, vaikka olen käynyt ravintoloissa hyvin säännöllisesti.
Yksi vakihoito mulla kylläkin on, joten huonomminkin voisi asiat olla. Jotain uutta tekisi kuitenkin mieli.
Tosin tiedän, mikä tähän ainakin vähän auttaisi, ja se olisi paikkakunnan vaihto...
Jos sinä ensi treffeillä tai alkuvaiheessa ehdottelet seksiä niin tytöille tulee semmoinen tunne ettet halua niistä muuta. Tasa-arvon aikoina tyttökin voi tunnustaa nauttivansa seksistä, mutta monesti käy niin, että jos tyttö ilmaisee haluavansa muutakin kuin seksiä mies jättää. Ehkä siksi ne tytöt eivät ole uskaltaneet sanoa että vakavampikin juttu kiinnostaisi.
Vaikka tyttö olisi herttainen ja baareissa käymätön ei se tarkoita sitä, että hänelle käy kuka tahansa. Ehkä et ollut lopulta hänen tyyppiään. Ehkä se herttainen tyttö olisi halunnut sänkyyn, mutta ei kehdannut ehdottaa ja luuli ettei sinua kiinnosta jos et ehdottanut.
"Vaikka tyttö olisi herttainen ja baareissa käymätön ei se tarkoita sitä, että hänelle käy kuka tahansa"
Tämä lausahduksesi nosti kyllä karvat pystyyn..
Niin mä kyllä sen ainakin tiedän, että ei ylläkerrotun kaltaiselle tytölle kelpaa mikä tahansa.
Tuon tyyppiset naiset valkkaavat seuransa aika tarkoin toisin kun baarissa juovuksissa pyörivät tytöt, joille loppuillasta kelpaa mikä tahansa, kun vaan ei tarvitsisi yksin lähteä. Toki kyllähän siellä fiksumpaakin porukkaa on mutta vähemmistönä..