Uusi työpaikka ja kiusalliset tunteet naistyökaverin kanssa

Anonyymi

Naiset sanokaa mitä tarkoittaa? Aloitin vähän aikaa sitten uudessa työpaikassa. Ei mennyt kauaa kun huomasin että yhden naistyökaverin jutteluseura on aivan liian hyvää. Oikein toivon että päästäisiin kahdestaan kahville tai syömään kahvihuoneeseen että voidaan jutella keskenään. Jotenkin tuntuu että naisen tunteet ovat myös samat koska sekin tuntuu menevän aina vähän lukkoon ja vaisuksi kahdestaan, ja tuntuu jännittävän jotain. Kuitenkin järjestää harrastuksia mihin päästäisiin myös työajan ulkopuolella, ei kahdestaan mutta pienessä porukassa. Mutta silti kiinnostaa kysellä myös mun henkilökohtaisia asioita ajoittain, itsestään ei kerro kauheasti. Ja teams kirjottelu vie välillä liikaa työaikaa vaikka nautin kyllä hänen kanssa kirjottelusta. Molemmat ollaan tahoillamme naimisissa mutta sehän on vaan tietenkin hidaste. Nykyisessä liitossa ei periaatteessa mitään vikaa, kynnys siitäkin olisi lähteä. Mutta ei mahdoton jos toi kiinnostus menee molemmin puoliseksi. Ja en nyt silti oikein tiedä mitkä ne naisen oikeat tunteet ovat, te naiset ootte niin monimutkasia välillä. On tää niin raastavaa, miten työkaveri voi olla noin paljon mielessä... Ja pettynys jos sitä ei näe pariin päivään.

13

2686

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täällä samankaltainen tilanne. Aloitin vähän aika sitten uudessa työpaikassa ja siellä sattuu olemaan töissä henkilö keneen olen varmaan vuoden ollut pahasti ihastunut. Mutta kun on samaa sukupuolta ja vielä työkavereita ei halua tehdä asioista kiusallista. Välillä oli tunne kuin jotain oilisi ollut, mutta toisaalta ei. Aika on auttanut paljon. Kestän sen että ollaan kavereita, en sitä että alkaisi välttelemään. Tsemppiä.

      • Anonyymi

        Täällä myös sama tilanne, samaa sukupuolta myöten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä myös sama tilanne, samaa sukupuolta myöten.

        Miten te,jotka olette ihastuneet samaan sukupuoleen käyttäydytte jos ja kun joudutte toistenne kanssa tekemisiin tai muuten törmäätte töissä?


      • Anonyymi

        Onko tilanne edennyt?


      • Anonyymi

        Saman ukon loruja kaikki! Ukon joka esiintyy ja pukeutuu naiseks!


    • Anonyymi

      Vastaavia tunteita ollut. Sanot ne vaan toiselle, sillä se selviää

    • Anonyymi

      Jaa, olisiko syytä keskittyä työasioihin siellä työpaikalla, huoh!

    • Anonyymi

      Pakene joutuin. Älä lähde tuulentupien mukaan.Pilaat elämäsi ja usean muun elämän.

    • Anonyymi

      Tällaisia ei tarvii tänne kirjoitella, haluut vain satuttaa jotakuta! Ton taidon osaat! Valehtelet, olet patologinen valehtelija!

    • Anonyymi

      Hän on varmasti susta jotenkin huolissaan jos kyselee🥺 eikä kuitenkaan halua puhua omia asioitaan. Yleensä ihastunut ihminen on avoin kertomaan kaiken.

    • Anonyymi

      "Aloitin vähän aikaa sitten uudessa työpaikassa. Ei mennyt kauaa kun huomasin että yhden naistyökaverin jutteluseura on aivan liian hyvää. "
      -...
      " Molemmat ollaan tahoillamme naimisissa mutta sehän on vaan tietenkin hidaste. Nykyisessä liitossa ei periaatteessa mitään vikaa, kynnys siitäkin olisi lähteä. Mutta ei mahdoton jos toi kiinnostus menee molemmin puoliseksi. "

      Tarkoittanee että...

      Olet IDIOOTTI?

      • Anonyymi

        On idiotismia olla sellaisessa suhteessa joka ei toimi kaikilla tasoilla. Toki parisuhde kehittyy jatkuvasti, ei olla 10 vuoden jälkeen enää samoja ihmisiä. Tietenkään ei kannata tehdä hätiköityjä ratkaisuja, mutta elämä on tässä ja nyt. En kyllä ymmärrä niitäkään jotka vaihtaa puolisoa jatkuvasti ja esitetään onnellista perhettä heti. Pari vuotta ja vaihtoon, sitä ei kyllä läheiset jaksa katsella.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10954
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5230
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2443
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2143
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1711
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1554
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1241
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1176
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe