Sammakoiden veljesten ohjaama elokuva kertoo Kaurismäen suvun tarinan, josta tuo kappale oli irroitettu asiayhteydestään.
Brittiläisissä ravintoloissa on tarjolla "toad in the hole"- ruokalajia ja jälkkäriksi "spotted dick"- nimistä, ihrasta ja hedelmistä valmistettua kaakkua. Intiassa on enemmän brittiläisiä ravintoloita, kuin maassa on asukkaita.
Mikähän juttu tuo "korvien soiminen" oikein lie? Joskus matalammalta, joskus kimakalta pärähtää päässä soimaan. " Joku funtsaa silloin sua", ennen uskottiin.
0Äänestä
Anonyymi
Engelsmannin kirjoittamassa Knalli ja sateenvarjo kuunnelmasarjassa sir Henryä näytellyt kaveri uhkaili tekevänsä alaistensa, erikoisosaston kamujen korvista tuhkakuppeja.
Pahinta, mitä Richardille ja Hannibalille voisi tapahtua on, että heidät lähettettäisiin arkistointitehtäviin Ulko- Hebrideille! Sumuisten vuorten gorillojen käsistä tehtiin ennen tuhkakuppeja ja myös lasisia juomapulloja käytettiin tähän virkaan.

Pervokki ei oo pitkään aikaan kirjoitellut palstalle. Syy lienee, että hän pelkää siellä penthousessaan, kun tuuli heiluttelee taloa. Onkohan kyseessä joku niistä Kalasataman tornitaloista? Sinne ylimpään kestää hissillä 8 ja puoli minuuttia. Se on niin paljon korkeammalla, kuin vesitorni, että siellä ylimmässä on negatiivinen vedenpaine eli hanoissa on kova imu ja kuiva wc- pönttö ja lattiakaivot pitävät kovaa huminaa. Onneksi pihalle on porattu asukkaille kaivo. Sieltä ylimmästä on hyvät näköalat katsella troolareita ja kroolareita, kun ne tuovat lastinsa satamaan myytäväksi. Sodan aikana ei oo kiva olla siellä ylhäällä ja vaikka menis kellarin pommisuojaan, niin siihen päälle kertyy melkonen kasa tiiliä ja laastia, jos ohjus sattuu taloon osumaan!
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 8
Vanhimmat
tuollaisesta laatumusiikista voi saada itsellensä korvamadon.
Korvista hyötyäkin. Sieniäkin tuottavat. Kuukauden päästä ne ovat aloittamassa kasvunsa. Yks Eetu tienaa niillä satosien jäläkehen.
Sammakoiden veljesten ohjaama elokuva kertoo Kaurismäen suvun tarinan, josta tuo kappale oli irroitettu asiayhteydestään.
Brittiläisissä ravintoloissa on tarjolla "toad in the hole"- ruokalajia ja jälkkäriksi "spotted dick"- nimistä, ihrasta ja hedelmistä valmistettua kaakkua. Intiassa on enemmän brittiläisiä ravintoloita, kuin maassa on asukkaita.
Ukrainan Natalia, suomalaisten kommareiden esittämänä, jostain kuohuvalta 70- luvulta:
https://www.youtube.com/watch?v=Rt5BQMxgZ8o
Tasapuolisuuden nimissä, Kremlin Natalie by Tapani Perttu:
https://www.youtube.com/watch?v=Elwtn967xpE
Mikähän juttu tuo "korvien soiminen" oikein lie? Joskus matalammalta, joskus kimakalta pärähtää päässä soimaan.
" Joku funtsaa silloin sua", ennen uskottiin.
Engelsmannin kirjoittamassa Knalli ja sateenvarjo kuunnelmasarjassa sir Henryä näytellyt kaveri uhkaili tekevänsä alaistensa, erikoisosaston kamujen korvista tuhkakuppeja.
Korkeat verensokerit vaikuttaa kuulohermoon - tämä on yksi teoria!