Kiertelen kauppoja koska ei ole tekemistä

Kiertelen kauppoja vaikka ei ole tarvetta.
Päällimmäisenä vain yksi ajatus, ettei vartija rupea häiritsemään.
Minulla ei ole tarvetta ostaa mitään.
Sammutan nälkäni aina ajoissa.
Ja loppupäivän ei ole mitään tekemistä.
Kiertelen suuria ostoskeskuksia ja katselen hyvin, hyvin tylsistyneenä kauppahyllyjä,
jos vaikka joku esine sattuu herättämään kiinnostusta.
Esitän asiallista ja kiireellistä ihmistä.
Käyn pitkällä veeceellä, jos sellainen löytyy.
Yritän keksiä tekemistä.
Yritän tekaista jotakin asiaa tarvitsevani, vaikka en tarvitse mitään.
Aikaisemmin katsoin vain tosi vahvoja alennuksia.
Yksi vaate maksaisi yhden euron.
Nyt en jaksa vaatteita pitkään.
Kahvista sen sijaan pidän enemmän.
Siitä syntyy kahvi- ja teeseremonia enemmän kuin kerran päivässä.
Kauppojen megakeskittymät ovat mieluisia, koska on missä kiertää.

Tuntuu että kallis aika menee hukkaan, oma ja yhteiskunnan.
Ketään se häiritse.
3139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käytkö myös sovituskopissa lounaalla?

Äänestä

Osta virveli ja mene kalaan Siikaa tulee. Tänään sain kaksi siikaa, edellispäivänä yhden. Saa hyvää ruokaa siiasta.

Äänestä

Vapaa-ajattelijoiden baarissa ei olisi sitäkään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kiertelen kauppoja vaikka ei ole tarvetta.
Päällimmäisenä vain yksi ajatus, ettei vartija rupea häiritsemään.
Minulla ei ole tarvetta ostaa mitään.
Sammutan nälkäni aina ajoissa.
Ja loppupäivän ei ole mitään tekemistä.
Kiertelen suuria ostoskeskuksia ja katselen hyvin, hyvin tylsistyneenä kauppahyllyjä,
jos vaikka joku esine sattuu herättämään kiinnostusta.
Esitän asiallista ja kiireellistä ihmistä.
Käyn pitkällä veeceellä, jos sellainen löytyy.
Yritän keksiä tekemistä.
Yritän tekaista jotakin asiaa tarvitsevani, vaikka en tarvitse mitään.
Aikaisemmin katsoin vain tosi vahvoja alennuksia.
Yksi vaate maksaisi yhden euron.
Nyt en jaksa vaatteita pitkään.
Kahvista sen sijaan pidän enemmän.
Siitä syntyy kahvi- ja teeseremonia enemmän kuin kerran päivässä.
Kauppojen megakeskittymät ovat mieluisia, koska on missä kiertää.

Tuntuu että kallis aika menee hukkaan, oma ja yhteiskunnan.
Ketään se häiritse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu