Mites teillä työpaikalla

Anonyymi

Meillä ex-luottarilla muija otti ja lähti kanootista. Oli jo muutes toinen kerta ainakin!

No, sitten tämä häiskä iski silmänsä parikymppiseen muikkeliin: tiiätte varmaan, mihin v.-65 mies kattelee tuon ikäsessä. Muut muijathan sen mielestä oli meillä läskejä ja ei-himottavia. Mulle ainakin kertoi kahvitauolla ex-luottari niin ja osoitti näitä naisia mulle 3 kpl. Esimieskaverilleen jätti sentään toisen, sorjan ja kauniin, hyväpeppuisen ja -naamaisen naisen ja nuorikon. Oli hiukan vaivaantunut esimies mutta ei lopettanut puhetta ex-luottarilta tuollaisista. Selvä virhe!

Jotenkin tämä häiskä sai sitten pauloihinsa tämän ekan nuorikon. Lieko häiskän poikakin ollut avustamassa työpaikalla (samalla on) isäänsä asiassa?

No, mä sitten tein vaajata päivää niin mustahan piti päästä eroon ja saada mun tunnit. Nuorikko vissiin rupesi seireeniksi ja esittää vieläkin viatonta. Avukseen otti yhen työpaikalta yhen pyryharakan, jonka kanssa kuvitteli saavansa hankituksi mulle vielä potkut. No, ei saanut! Mutta kertoi sen verran järjestettyä ja muuntototuutta, että sain siirron toisaalle. Mikäpä siinä!

Ei ole kuullemma 1. ex-muijan mukaan, työpaikalta samalta senkin pyydystetty, tämä ex-luottari häiskä kovinkaan kummonen miehenä - ei siis ole 3. naisellakaan kenties pitkä tulevaisuus käsi kynkässä, jos sinne asti pääsee.

6

285

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muistitko ottaa nukahtamislääkkeet illalla, laukkaa tuo mielikuvitus niin vauhdilla?

      • Anonyymi

        Kuule ei voi ottaa, kun pitää olla työssä yöllä. Eikä muutenkaan niitä tarvitse nukahtamiseen. Ei laukkaa mielikuvitus vaan ihan on todistettavissa!


    • Anonyymi

      ” Mutta kertoi sen verran järjestettyä ja muuntototuutta, että sain siirron toisaalle. Mikäpä siinä!”
      Eli paskapuhetta, mutta siirto tuli? Eipä sillä, että uskoisin näihin tarinoihin, mutta hauska yksityiskohta kuitenkin

      • Anonyymi

        Katso, helpompi herra isoherran siirtää yhtä rivimiestä kuin yhdessä ex-luottaria ja ammattiosastokavereita siellä paikassa kerrallaan. Ko. paikassa ammattiyhdistysveli ja -sisar on puhunut muutonkin ohi suunsa ja ex-luottarin pussin hyväksi tietysti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katso, helpompi herra isoherran siirtää yhtä rivimiestä kuin yhdessä ex-luottaria ja ammattiosastokavereita siellä paikassa kerrallaan. Ko. paikassa ammattiyhdistysveli ja -sisar on puhunut muutonkin ohi suunsa ja ex-luottarin pussin hyväksi tietysti.

        Jopa nykyinen luottari tuli kyselemään siiviiliverkkaireissa ilman maskia, vaikka maskipakko koko paikassa, eläköitymisiaikeista jne. ja ikää. Näitähän ei kysellä muitten kuullen mutta saipa vastauksen, että aikaa on vielä eläkkeelle reippaasti, kunto kestää työnteon ja nuorempi kuin ex-luottarilla on ikä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      532
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      474
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe