Emomaa EU antaa valtaistuimensa USAlle.
Emomaa EU ei osaa ratkaista ongelmansa itse.
Mikä sellainen EU on olevinaan?
Anglosaksalaistenko yksinvaltaa?
Missä viipyy EUn ja USAn välinen kiista?
EU on kuin pikku pentu vaikka synnytti USAn
Se että Venäjä ei ole USAn kaveri on selvää.
Mutta että EU on USAn kaveri on epäilyksen alaista.
USA on kuitenkin eri maa ja sijaitsee kaukana Euroopasta.
Vaikka USA olisi globaali talous rotujen sulatessaan
niin se kuitenkin on syntynyt Euroopassa.
USA syntyi Euroopassa, Eurooppa syntyi osittain Mustanmeren ja Kaspian meren alueella.
Syy yhteys lenkki jatkuu.
Ja nuorin on tietämätön ja loukkaa vanhempiaan.
Miten siinä tilanteessa yleensä käy kun nuori loukkaa vanhepiaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
EUn jäsenillä on Kaveri Lista.
Jotkut jäsenmaat ovat kaukaisia kavereita ja toisia läheisempiä.
Suhderikko alkaa kaukaisemmista jäsenistä.
Hölynpölyä.
EU ei ole maa, vaan valtioliitto.
EU ratkoo ongelmiaan Eurooppa-neuvoston johdolla ja tarvittaessa yhdessä muiden organisaatioiden (Nato,G7) kanssa,kuten juuri nyt Brysselissä.