Kristitty, miltä muutto Costa Ricaan tuntuisi?

Olisiko halua tulla osaksi ryhmää, johon on helppo tulla ja jos haluaa, helppo lähteäkin.

Tarkoitus: Elää kristittyjen kesken ulkomailla maatilkulla, jossa omakotitalo pedonmerkintään tai ylöstempaukseen asti. Kumpi tulee ensin kohdalle? Voimme rakentaa majojakin. Ruoan tuotamme itse. Ennen pedonmrerkintää voimme käydä kaupoilla ostamassa ruokaa.

Löydätkö yksiselitteisen vastauksen Raamatusta? Niin, en minäkään.

Tarkoitus on tutkia Raamattua ja kaivaa maan alle piilopaikkoja sen varalle että asuintalomme tuhotaan tai meitä tullaan pidättämään pedonmerkintään vietäviksi.
1859
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mikset muuta sinne Los Angelesin Azusakadulle, jossa sen henkiliikkeen juuret löytyy?

Äänestä
  • Koska syrjemmässä näkee jo kaukaa tutussa ympäristössä milloin pedonmerkitsijät tulevat ja alueen voi ansoittaa niin että merkitsijät tulevat lävistetyksi ja jo matkalla ammutuiksi ennen vangitsemista kuten tässä kävi:

    https://www.youtube.com/watch?v=SDZPpfSx1FU

    Äänestä

Tuollainen kommuuni olisi tosiaan hyvä juttu. Paha juttu on se että tuppaavat hajota omaan mahdottomuuteensa. Jos kaikki olisi pyyteettömiä ja rehellisiä toimissansa voisi toimiakin mutta yksikin luonnevikainen tekisi toiminnan mahdottomaksi.

Äänestä
  • Suurempi riski saada se pedonmerkki otsaan on kun menee hurmoslahkoon ja kaatuu tiedottomassa tilassa selälleen lattialle, niin siinä se peto eli henkiolento tekee sen tempun, eikä ihminen tajua yhtään mitään, koska järki on jätetty narikkaan.

    Kannattaa vaikka illalla peilin edessä tutkia infapuna- ja ultravioletti lampuilla tutkia otsaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suurempi riski saada se pedonmerkki otsaan on kun menee hurmoslahkoon ja kaatuu tiedottomassa tilassa selälleen lattialle, niin siinä se peto eli henkiolento tekee sen tempun, eikä ihminen tajua yhtään mitään, koska järki on jätetty narikkaan.

    Kannattaa vaikka illalla peilin edessä tutkia infapuna- ja ultravioletti lampuilla tutkia otsaansa.

    Älä anna kaataa uskonlahkoissa itseäsi maahan rähmälleen.

    1. Piet. 5:8

    Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä. [Luuk. 22:31; 2. Kor. 2:11; 1. Tess. 5:6]

    Äänestä

  • Kaikille on omat tehtävänsä ja sääntöjä voisi asettaa sellaisiakin että luonnevikainen pakotetaan lähtemään ryhmästä.

    Jos riitaa tulee niin majojen rakentelu lähimaastoon takaa sen että ihmiset voivat viettää aikaa yksinkin niin paljon kuin haluavat silloin kuin haluavat erillään ryhmä-ärsytyksestä. Ryhmä on kuitenkin turva kuten lampaalle lauma on turvapaikka.

    Minä uskon kristittyjen rehellisyyteen. Jos ongelmia tulee niin kaikki ongelmat ratkaistaan pikaäänestyksin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikille on omat tehtävänsä ja sääntöjä voisi asettaa sellaisiakin että luonnevikainen pakotetaan lähtemään ryhmästä.

    Jos riitaa tulee niin majojen rakentelu lähimaastoon takaa sen että ihmiset voivat viettää aikaa yksinkin niin paljon kuin haluavat silloin kuin haluavat erillään ryhmä-ärsytyksestä. Ryhmä on kuitenkin turva kuten lampaalle lauma on turvapaikka.

    Minä uskon kristittyjen rehellisyyteen. Jos ongelmia tulee niin kaikki ongelmat ratkaistaan pikaäänestyksin.

    Hyvältä kuullostaa, ongelmaksi muodostunee väärin perustein valta-asemaan ängennyt johtajatyyppi joka saa useimmat äänestämään tahtonsa mukaan. Niin syntyy ”poliittisia ruumiita” kun eräät ovat joutuneet johtajan hampaisiin aivan syyttömästi. Toinen ongelma tulee olemaan miesten ja naisten yhteiselämä. Miten se pysyy puhtaana ja ongelmattomana, siinä onkin tekemistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvältä kuullostaa, ongelmaksi muodostunee väärin perustein valta-asemaan ängennyt johtajatyyppi joka saa useimmat äänestämään tahtonsa mukaan. Niin syntyy ”poliittisia ruumiita” kun eräät ovat joutuneet johtajan hampaisiin aivan syyttömästi. Toinen ongelma tulee olemaan miesten ja naisten yhteiselämä. Miten se pysyy puhtaana ja ongelmattomana, siinä onkin tekemistä.

    >> johtajatyyppi joka saa useimmat äänestämään tahtonsa mukaan. Niin syntyy ”poliittisia ruumiita” kun eräät ovat joutuneet johtajan hampaisiin aivan syyttömästi <<

    Tämähän on kuvaus nykyseurakunnista.

    Äänestä

Tämmöisiä kommuuneja on kokeiltu siellä ja täällä, mutta niissä tuppaa syntymään ihmissuhdeongelmia.

Joku pitää itseään muita hurskaampana, jengin profeettana, johtajana. Ylpeys ja lihallisuus vahvistuvat ja tätä kautta muukin synti.

Sitten joukkoon tulee aina joku juudas, jonka motiivit eivät ole puhtaat.

Syntyy nokkimisjärjestys.

Taloudellista, henkistä ja usein myös seksuaalista hyväksikäyttöä. Erilaista väkivaltaa.

Mikä ihmeen vimma teillä joillain on yrittää "selviytyä yli vihan ajan"? Kyllä Jumala omistaan huolehtii. Ja jokainen meistä kerran kuolee. Ei meistä kukaan tänne jää.

Äänestä
  • Kyllä suljettu hellarikommuuni ainakin minua houkuttaisi koukuttaisi jos semmoinen oikeasti toimisi. Jos se oikeasti olisi rentoa yhdessä oloa, työtä ja vastuita oikeassa suhteessa. Parhaimmillaan voisi kaikki, miehet ja naiset, olla vaikka alasti ja luottaa siihen että kaikki kunnioittaa toistensa ruumiin koskemattomuutta ja sen arvostelusta pidättäytymistä. Totuus on kuitenkin toinen, ja käytännössä mikään ei mene pitemmän päälle oikein ja kohtuullisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä suljettu hellarikommuuni ainakin minua houkuttaisi koukuttaisi jos semmoinen oikeasti toimisi. Jos se oikeasti olisi rentoa yhdessä oloa, työtä ja vastuita oikeassa suhteessa. Parhaimmillaan voisi kaikki, miehet ja naiset, olla vaikka alasti ja luottaa siihen että kaikki kunnioittaa toistensa ruumiin koskemattomuutta ja sen arvostelusta pidättäytymistä. Totuus on kuitenkin toinen, ja käytännössä mikään ei mene pitemmän päälle oikein ja kohtuullisesti.

    >> Parhaimmillaan voisi kaikki, miehet ja naiset, olla vaikka alasti <<

    Juuri sinunlaisei äänestäisin ekana ulos farmilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >> Parhaimmillaan voisi kaikki, miehet ja naiset, olla vaikka alasti <<

    Juuri sinunlaisei äänestäisin ekana ulos farmilta.

    Kysymyksessä olikin metafora. Vapaus ja luottamus on oltava sillä tasolla että ”vaikka kaikki olisi alasti” kukaan ei kokisi siinäkään tilassa minkäänlaista uhkaa itseään kohtaan. Mikään vähempi ei voi kelvata, mutta kuten sanottu semmoista on mahdotonta saavuttaa, tai kertokaapa esimerkki milloin ja missä olisi toiminut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >> Parhaimmillaan voisi kaikki, miehet ja naiset, olla vaikka alasti <<

    Juuri sinunlaisei äänestäisin ekana ulos farmilta.

    Se oli nyt just se eka, väärin motiivein ilmoittautunut juudas...

    Äänestä

Kaikenlaista huuhaata sitä saakin lukea. Varo vaan, ettei tule koreshin lahkoa!

Äänestä

Se on tuo mielikuvitusrikas commando taas asialla.

Äänestä

Lahkolaiset yrittävät vieraantua yhteiskunnasta ja estää tieteellisen tiedon saanti lahkon ulkopuolelta, totuus saadaan vain lahkon vanhemmistolta ja johtajalta. Television katselu ja netin käyttö on kielletty kokonaan tai sitä on rajoitettu vain luvallisilla sivuolla saa käydä.

Äänestä

Aloittaja ei oikein kuulosta luottavaiselta Jumalan valtakunnan kansalaiselta, vaan enemmänkin tämän maailman apukeinoihin hurahtaneelta, joka haluaa kaivaa poteroita, hankkia piilopirttejä maailmanloppua odottaakseen ja turvata omaan ymmärrykseensä ja taitoonsa. Eikös ne kultit juuri tee tuommoisia, mitä ehdotit?

David Wilkerson on ansiokkaasti kirjoittanut kommentaarin talouskatastrofi- ja pedon merkki-aiheesta nimeltä "Jumala huolehtii - Ahdingon ajassa Jumalan huolenpito yllättää!" Kyseisessä kirjassa kerrotaan, että Herraan turvaaminen on sitä oikeaa valmistautumista.

Kirjan sisältöä:

"Miten Jumala on suunnitellut pitävänsä huolen Sanaansa turvaavista? Mitä seuraa, jos emme kovina aikoina turvaudu kokosydämisesti Jumalaan? Millä tavalla Jumala varjelee omansa tulevassa myrskyssä nimenomaan rukouselämän kehittymisen kautta? Mikä on sisäisen voiman salaisuus kaikenlaisen ahdingon aikana? Miten voittaa kaikki pelot lopun tapahtumien edessä? Mikä on kärsimyksen suhde herätykseen? Miten selviytyä – jopa menestyä toisten siunaukseksi – pula-aikana? Miten valmistautua suureen yhteiskunnalliseen ja rahamaailman romahdukseen Jumalan liittolupausten omistajana?"

Kirjaa löytää vielä ainakin kirjastoista ja antikvariaateista.
https://www.liekkikustannus.fi/Jumala-huolehtii-David-Wilkerson

Olen ainakin itse sanonut Herralle, että köyhänä, autottomana yksineläjänä omat varautumismahdollisuuteni katasrofeihin ym. ovat olemattomat. Joten ainut vaihtoehto on turvata hänen apuunsa. Ensisijaisesti tällaisille uskoville kirja onkin suunnattu. Kannattaa lukea.

Olen kyllä kuullut, että Suomessa on, tai ainakin on takavuosina ollut rakennus, jota on tarjottu uskoville lopun aikoja yms. varten jonkinlaiseksi tyyssijaksi. En tiedä onko kukaan kuitenkaan tarttunut siihen tarjoukseen, joten en paljasta asiaan liittyvää lähdettä enkä rakennuksen osoitetta. Maininta siitä löytyi vielä netistä, kun hain, mutta sivua ei enää ollut.

Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa.

Äänestä

Suomalaiset ovat perustaneet kymmeniä kristillisiä utopioita ulkomaille ja tulleet aina häntä koipien välissä takaisin. Costa Ricassa rulettavat meksikolaiset huumekartellit.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisiko halua tulla osaksi ryhmää, johon on helppo tulla ja jos haluaa, helppo lähteäkin.

Tarkoitus: Elää kristittyjen kesken ulkomailla maatilkulla, jossa omakotitalo pedonmerkintään tai ylöstempaukseen asti. Kumpi tulee ensin kohdalle? Voimme rakentaa majojakin. Ruoan tuotamme itse. Ennen pedonmrerkintää voimme käydä kaupoilla ostamassa ruokaa.

Löydätkö yksiselitteisen vastauksen Raamatusta? Niin, en minäkään.

Tarkoitus on tutkia Raamattua ja kaivaa maan alle piilopaikkoja sen varalle että asuintalomme tuhotaan tai meitä tullaan pidättämään pedonmerkintään vietäviksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu