tule uskoon ja heitä aivosi narikkaan

Elämme mielenkiintoisia aikoja, jossa uskonnollinen fanatismi voittaa terveen järjen 6:0 - "tule uskoon ja heitä aivosi narikkaan". Kun maailmankuva kaventuu Israelin heimon syntyaikoihin, siinä tarkastelaan maailmaa ja sen ihmeellisyyksiä lammaspaimenen silmin. Se pitää muistaa, että tuolloin ei ollut kun harvoilla luku-ja kirjoitustaitoa. Myös tänäpäivänä uudestisyntyneille kerrotaan totuus - älä ajattele itse, koska olet aivopesty koulutiedoilla. Oikea evankelista kertoo sinulle mikä on absoluuttinen totuus, maailmasta, elämästä ja kuinka kierrät synnin karikot joutumatta ikuiseen helvetin tuleen.
-----
Uusi tieto ! Todellakin Obama on Antikristus:
70 faktaa Antikristuksen tunnistamisesta juuri nyt!
https://www.amazon.com/Really-Obama-Antichrist-Facts-Identifying/dp/153771239X
2380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Antikristuksen synnyttämä kiihkomielinen usko karkottaa ihmisestä ensimmäiseksi pois terveen harkinnan hengen eli terveen järjen. Hurmostilassa lattialla selällään ihminen ei pysty puolustautumaan mitenkään vihollista vastaan.

2. Tim. 1:7

Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen harkinnan hengen.

1. Piet. 5:8

Pitäkää mielenne valppaana ja valvokaa. Teidän vastustajanne Saatana kulkee ympäriinsä kuin ärjyvä leijona ja etsii, kenet voisi niellä.

Äänestä

Helluntailiikkeen opit keksi sodomiasta syytetty mies Charles Fox Parham.
Oli pelkkä maallikko ja kuului vapaamuurareiden järjestöön. toi sieltä paljon oppeja helluntailaisten oppien pohjaksi.

Äänestä
  • Helluntailasten usko ei ole raamatullista. Älä sekoita Raamattuun uskovia kristittyjä ja helluntailaisia.

    Äänestä

Eikös oppi ole aika tavalla raamatullinen. Vai missä eroaa virallisesti Raamatun opetuksesta?

Äänestä
  • eroaa senverran, että helluntailaisuus hylkää paljon Jeesuksen sanoja, kuten:

    "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänty"
    - helluntailaisuudessa uskoontulo on : OMA teko / ratkaisu,

    ja vielä helluntailaisuus hylkää Jeesusken sanat:
    "jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan"
    Joh: 3: 5
    ja paljon, paljon vielä Jeesuksen sanojen lisäksi helluntailaisuus hylkää, kukaan niitä kaikkia tänne ihan ammatikseen rupee tänne poimiin ja kirjottaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eroaa senverran, että helluntailaisuus hylkää paljon Jeesuksen sanoja, kuten:

    "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänty"
    - helluntailaisuudessa uskoontulo on : OMA teko / ratkaisu,

    ja vielä helluntailaisuus hylkää Jeesusken sanat:
    "jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan"
    Joh: 3: 5
    ja paljon, paljon vielä Jeesuksen sanojen lisäksi helluntailaisuus hylkää, kukaan niitä kaikkia tänne ihan ammatikseen rupee tänne poimiin ja kirjottaan.

    Helluntailaisuudessa taakka pelastuksesta vieritetään ihmise itsensä hoidettavaksi, Jumalan teot on sivuseikka, kun Parhami panee parastaan.

    Vapaat suunnat on ihan muuta mitä ne hymyilevät lapsenkasvoiset laulukuorot ja kirarakuorot ja hymyilevät lahkopastorit antaa ymmärtää.

    2. Piet. 2:19

    He lupaavat näille vapautta, vaikka itse ovat turmeluksen orjia: kenen voittama ihminen on, sen orja hän on.

    Melkein kaikki normaalin elämän asiat on kiellettyjä sisäänpäin lämpiävissä uskonlahkoissa.

    Matt. 23:4

    He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.

    Suomessa on erittäin vähän uskonnollisia liikkeitä, joissa "melkein kaikki normaalin elämän asiat" ovat kiellettyjä. Minulta ei ole kukaan kieltänyt mitään. Jos joku olisi yrittänyt, niin olisin viitannut kintaalla. Olen kyllä ihan itse tajunnut, mikä on kristinuskon ydin. Mikä edistää mielenrauhaa ja hyvää elämää tai sopua ihmisten ja Jumalan kanssa.

    kyllä helluntailaisuudessa riittää niitä "neuvonantajia", ja raamatun sanaa käytetään vaikka lyömäaseena, ja sekin silkasta kateudesta johtuvana.
    uskonnon uhrit sivustoilla on tosi-kertomuksia, saarnajan perheessä kasvaneena ja myös rivijäsen perheissä, ja seurustelu / avioliitot heillä erityisen suurennuslasin alla.

    näitä tapauksia on pilvin pimein , ja useilta sukupolvilta.
    ja sitä samaa se on edelleenkin.

    ja kaiken "kunniaksi", koko opetus on eksytys > harhaoppi.

    Helluntailaisuus ei ole sama kuin Raamatun mukainen usko. Uskovan päälle ei tarvitse lyödä leimoja. Millään jäsenkirjalla ei pelastuta. Miksi luulet, että uskovaisuus on sama kuin helluntailaisuus?

    Äänestä

Uskonto ei tee kenestäkään fanaatikkoa, ellei siihen ole taipumusta. Aivojen narikkaan heittäminen ja fanaattisuus liittyy persoonallisuuteen. Tällöin se voi kohdistua mihin tahansa: uskontoon, poliittiseen ääriajatteluun, salaliittoihin tai vaikka kaikkiin em. mainittuihin yhdellä kertaan.

Äänestä
  • Olet väärässä. Fanaattisissa uskonlahkoissa ja kulteissa ei ole kysmys vain vääristä Raamatun opeista, vaan koko henki on siellä väärä. Ihminen sidotaan saatanalliseen lahko-orjuuteen muutaman pääpukarin tahtoa tekemään.
    Ensimmäiseksi lahkoon itsensä kastattanut saa sen talkootyön armolahjan, ja saa alkaa opetella sitä nöyryyden armolahjaa.
    Kyttääminen ja ennustajaeukot lähetetään tulokkaan perään seuraamaan, millaista elämää tämä elää, miten pukeutuu, keitä tapaa, polttaako tupakkaa, onko ostoksissa olutta kassoilla jne.
    Lahkoissa moni joutuu orjuude ikeeseen.
    Uskontojen uhrien puhelimet käyt kuumana.
    Mutta lahkosta eroaminen on tehty todella vaikeaksi, moni jatkaa viimeiseen asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olet väärässä. Fanaattisissa uskonlahkoissa ja kulteissa ei ole kysmys vain vääristä Raamatun opeista, vaan koko henki on siellä väärä. Ihminen sidotaan saatanalliseen lahko-orjuuteen muutaman pääpukarin tahtoa tekemään.
    Ensimmäiseksi lahkoon itsensä kastattanut saa sen talkootyön armolahjan, ja saa alkaa opetella sitä nöyryyden armolahjaa.
    Kyttääminen ja ennustajaeukot lähetetään tulokkaan perään seuraamaan, millaista elämää tämä elää, miten pukeutuu, keitä tapaa, polttaako tupakkaa, onko ostoksissa olutta kassoilla jne.
    Lahkoissa moni joutuu orjuude ikeeseen.
    Uskontojen uhrien puhelimet käyt kuumana.
    Mutta lahkosta eroaminen on tehty todella vaikeaksi, moni jatkaa viimeiseen asti.

    Uskovana en ole kokenut moista. Joskus nuoruudestani muistan, että luterilaisissa ja helluntailaisissa oli noin käyttäytyviä, ja varsinkin lestadiolaisissa. Silloin kyllä katselin asioita ilman uskoa. Ehkä nyt näkisin heidätkin eri valossa - tai siis varmasti näkisin. Olemme kaikki erehtyväisiä. Siksi kukaan ei voikaan pelastua omilla teoillaan. Ajatelkaa, miten valta asia se on, että maailmankaikkeuden Luoja on rakastanut meitä reppanoita niin paljon, että kuoli puolestamme, jotta voisimme pelastua ilman omia ansioitamme. Mikä siinä niin kärvistää?

    Äänestä

Yhdessäkin uskovaisten tilaisuudessa murmoslahkolainen kertoi näkyjään, tulipatsaita katujen kulmissa jne.
Toiset vain taputtivat käsiään ja huusivat aameniaan ja helleluujaa huutoja.

Yhtään järkevää ei ollut, joka olisi sanonut tuolle harhoissa elävälle henkilölle, että hänen pitäisi saada nopeasti ammattiauttajien apua mielenterveysongelmiinsa.

Kuulijat vain rohkaisivat sairasta ihmistä jatkamaan entiseen malliin harha-aistimuksien parissa elämäänsä.

Äänestä

Kaksi vaihtoehtoahan teillä on yleensä. Tulla hulluksi tai uskovaiseksi,jälkimmäinen parempi.

Äänestä

On eri asia yleistää että helluntalaiset sitä ja tätä sekä mielenturhuudessa lausua mielipiteitä kuin aivan oikeasti kertoa miten helluntalainen virallinen oppi olisi epäraamatullista.

Aivan sama jos luterilainen ajaisi autolla päin puuta, niin sanoisi että luterilaiset ovat kummaa väkeä uskomaan, kun ajavat autolla päin puuta.

Mutta laittomuudessaan ja pahuudessaan ihminen mielellään yleistää.

Äänestä
  • Uskonkiihko voi johtaa vaikka joukkoitsemurhaan "jos juotte jotain myrkyllistä, niin ei se teitä vahingoita" saatanan tekstejä lisätty Markuksen evankeliumin lopussa, jotka jakeet on hellareiden lempijakeita, uskotaan ja kastetaan ja juodaan myrkkyä ja tullaan viisaiksi, ja nostellaan käärmeitä ja ojennellaan käsiä ja sairaat paranee ja kuolleet herää..

    Ruotsissa Knytbyn helluntaiseurakunnassa kun yksi pastoreista julisti itsensä Jeesuksen morsiameksi, niin toiset pastorit tappoivat hänet.

    Äänestä

  • helluntailaisuus-lahkot on senverran pieniä seuroja , ja loppujen lopuksi Suomi on pieni maa, aina joku jossain tuntee, tietää jonkun helluntailaisen, perheiden , sukujen , naapureiden, työkavereiden ym kautta.

    aina on se että: "tyhjästä ei lähde helluntailaisuuttakaan koskevat puheet !!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    helluntailaisuus-lahkot on senverran pieniä seuroja , ja loppujen lopuksi Suomi on pieni maa, aina joku jossain tuntee, tietää jonkun helluntailaisen, perheiden , sukujen , naapureiden, työkavereiden ym kautta.

    aina on se että: "tyhjästä ei lähde helluntailaisuuttakaan koskevat puheet !!

    Saihan se yksikin h-huumediileri 5 v. vankeutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskonkiihko voi johtaa vaikka joukkoitsemurhaan "jos juotte jotain myrkyllistä, niin ei se teitä vahingoita" saatanan tekstejä lisätty Markuksen evankeliumin lopussa, jotka jakeet on hellareiden lempijakeita, uskotaan ja kastetaan ja juodaan myrkkyä ja tullaan viisaiksi, ja nostellaan käärmeitä ja ojennellaan käsiä ja sairaat paranee ja kuolleet herää..

    Ruotsissa Knytbyn helluntaiseurakunnassa kun yksi pastoreista julisti itsensä Jeesuksen morsiameksi, niin toiset pastorit tappoivat hänet.

    Apostoleilla oli hengen lahjoja, joita heidän jälkeensä ei ole uskovilla esiintynyt. Niihin kuuluu kuolleiden herättäminen, tuo myrkyn juominen harmitta jms. Pitää osata oikein jakaa Jumalan sana. Jeesus paljasti armon ajan evankeliuminsa vasta Paavalille ja hän kertoi sen sitten muille apostoleille. Ylöstempauksen jälkeen armon aika loppuu ja ainakin ne kaksi todistajaa tulevat tekemään ihmeitä. Jumalalla on eri suunnitelmia ihmisille eri aikakausina. Nyt eletään vielä armonaikaa. Tuskin enää kauan. Pääsy taivaaseen jo avoinna jokaiselle, myös teille, jotka ette vielä usko. Ottakaa vastaan Jeesus ja tulkaa kanssamme ikuiseen elämään.

    Äänestä

Sopu on mahdollista vain kun aivot on narikassa.
Kylmät tosiasiat eivät johda rauhaisaan sovinnaiseen elämään.
Luonnossa on tiikereitä ja kauriita aina. Jompikumpi alistuu ja toinen hallitsee.
Kun tiedät että vanhempasi aikoo uhrata sinut tiikerille niin aivot narikkaan vaan.
Et voi välttää sitä kohtaloa mitenkään varsinkin jos vanhempasi ovat mielisairaita tai lesoja tms.

Kunnon vanhempia rikkaissa piireissä toki on enemmän. Mutta vain yksi lapsi.

Kun köyhälle syntyy neljäs pentu niin siinä aletaan etsiä uhria ja heitetään osa saatanan syliin.

Aivot narikassa tai vanhemmat hirteen. Siinä vaihtoehdot joillakin.

Äänestä
  • Uskova haluaa pelastaa omaisensa tiikerin kidasta. Jotkut vaan ovat niin kiivaasti menossa omin päin pedon luolaan. Heidän päätään ei voi käännyttää. Surullista. Ja pelastuminen on Jeesuksen takia niin äärimmäisen helppoa.

    Äänestä

Vieläkin kansa jää ihmettelemään outojen höpinöiden jälkeen, että missä se helareiden virallinen oppi menee ohi tai yli Raamatun. Jos yksittäinen helari sekoilee, niin se ei ketää nyt vain kiinnosta, mutta jos laumaa viedään harhaoppiin kuten monia seurakuntia viedään, niin missä helareiden oppi ojaan kaatuu kun avataan Raamattu aivan oikeinpäin saivartelematta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Elämme mielenkiintoisia aikoja, jossa uskonnollinen fanatismi voittaa terveen järjen 6:0 - "tule uskoon ja heitä aivosi narikkaan". Kun maailmankuva kaventuu Israelin heimon syntyaikoihin, siinä tarkastelaan maailmaa ja sen ihmeellisyyksiä lammaspaimenen silmin. Se pitää muistaa, että tuolloin ei ollut kun harvoilla luku-ja kirjoitustaitoa. Myös tänäpäivänä uudestisyntyneille kerrotaan totuus - älä ajattele itse, koska olet aivopesty koulutiedoilla. Oikea evankelista kertoo sinulle mikä on absoluuttinen totuus, maailmasta, elämästä ja kuinka kierrät synnin karikot joutumatta ikuiseen helvetin tuleen.
-----
Uusi tieto ! Todellakin Obama on Antikristus:
70 faktaa Antikristuksen tunnistamisesta juuri nyt!
https://www.amazon.com/Really-Obama-Antichrist-Facts-Identifying/dp/153771239X

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu