Kertokaapa mulle joku viisas ja kokenut että auttaako omantunnon tuskiin jos kertoo olleensa uskotoon puolisolleen vai onko vain paras yrittää kantaa nuo virheet päässään jä yrittää elää parempaa huomista? Olen jostain lukenut että kertominen yleensä vain pahentaa suhdetta koska se on asia josta ei pääse yli ainakaan helpolla.
Mua vaan vaivaa tuo niin saatanasti että...kyllä sitä on ollu hullu äijä. Siis mutta kelle sitten vois kertoa ja päästä tästä helvetistä?
Mua vaan vaivaa tuo niin saatanasti että...kyllä sitä on ollu hullu äijä. Siis mutta kelle sitten vois kertoa ja päästä tästä helvetistä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Just niin. Ja usko, paras niin, jos et, niin kanna seuraukset, ja ei helppoa ole sen jälkeen enää mikään..
toipunut muuta kun eroamalla kun mies kertoi pettämisestään.Sitä oli kestänyt vuosia ja en voinut luottaa enää missään.
Itse sain tietää kuin salaman kirkkaalta taivaalta, että mieheni oli pettänyt minua koko avioliittomme ajan (16 v)
Naimisissa ollaan edelleen, mutta MIKÄÄN ei ole entisensä. Rakastin häntä koko sydämestäni.
Vasta sitten kun rakkauden tunne alkoi hiipua pikku hiljaa, pystyin antamaan anteeksi.
En tiedä johtuiko noista tapahtuneista vai mistä, että se rakkaus hiipui. Se kuitenkin on helpottanut oloani. Nykyään on minulle ihan sama mitä hän puuhailee.
Voihan se rakkauden tunne kuolla muutenkin, mutta uskon että uskottomuus auttaa sen kuolemisessa. Älä kerro. Tai jos kerrot, kerro jollekin erittäin luotettavalle ystävällesi, tai mene perheasiain keskukseen juttelemaan.
Älä ihmeessä kerro. Tiedän kokemuksesta ettei kannata. Älä kerro kaverillesikaan. Mene perheasiainkeskukseen juttelemaan, jos jollekin on pakko puhua. Jos rakastat vaimoasi, et sitten enää petä, ja asia himmenee ja haalenaa vähitellen.
Älä kerro kenellekkään mutta lopeta. Jos kerrot elämäsi muuttuu helvetiksi ja loppuu eroon.
kumppanillesi, mutta älä tee sitä siksi, että se painaa sua, vaan siksi, että naisesi kuuluu tietää totuus. Kertomalla totuuden saatat kerjätä verta nenästä, mutta mietipä haluaisitko elää puolisosi asemassa, tietämättömänä, petettynä, ehkä epäillytkin jotain? Jos jätät kertomatta, suhteenne ei perustu rehellisyydelle eikä se ole tasavertainenkaan.
Sinun pitäisi kertoa, koska minusta puolisosi ansaitsee luotettavan kumppanin; ei ole oikein omia toista, jos ei itsellekään yksi riitä. Sinun pitäisi kertoa, koska sinun pitää kantaa vastuusi vastuuttomista teoistasi. Sinun pitäisi kertoa, sillä kummallakin on oikeus/velvollisuus tietää, mitä toisen elämässä on meneillään, kun kerran yhdessä ollaan. JA pitäisi tunnistaa ne syyt, minkä takia olet hairahtunut - ilman sitä on vaikea olla uusimatta "rikosta". Ja sitten... tulisi miettiä suhteenne kannattavuutta.
Oletko varma, että suhteen paheneminen/katkeaminen olisi maailman kamalin juttu, siis jos kerrottuasi puolisosi päättäisi suhteenne tulevaisuudesta? Kai sinä jotain sen suuntaista mahdollisuutta olitkin jo ajatellut pettäessäsi?
Yksi juttu on varma: sä et koskaan unohda uskottomuuttas ja se tulee vaivaamaan joka käänteessä, jos aiot elää samaisen puolison kanssa, jota olet pettänyt. Miten kuluttavaa onkaan pohtia, että mitä jos se puoliso tietääkin tai mitä jos joku muu kertoo totuuden, ja loppujen lopuksi sitä ei voi luottaa puolison uskollisuuteen, kun ei ole itsekään pystynyt olemaan uskollinen...
Uskottomuus rikkoo suhteenne, kerroitpa tai et.
Puolisokin on ihminen ja hänellä on tosiaan oikeus tietää, missä mennään. Hänelläkin pitää olla valinnan vapaus.
Jos lisäksi on pienikin mahdollisuus, että joku jo tietää uskottomuudestasi, suosittelen kertomista. Vaimosi saattaa antaa anteeksi, jos kuulee jutun sinulta ja kadut vilpittömästi uskottomuuttasi. Jos hän kuulee jutun jostain muualta, luultavasti anteeksi antaminen on vaikeampaa. Minuakin mieheni petti ja kertoi vasta, kun muuta mahdollisuutta ei ollut (sain siis tietää asiasta myös muualta). En ole kerrasta poikki -tyyppiä, mutta anteeksi antamista vaikeuttaa kyllä huomattavasti se, että kuulin asiasta muualta enkä katuvalta mieheltäni.
Aina on pieni mahdollisuus, että hän tietää jo.
Eiköhän se kannattais tunnustaa, kun ainakin se "toinen" eli salarakas tietänee asiasta. Hänen vaikenemisestaan kun ei kukaan muu voi ottaa vastuuta kuin hän itse. Hän on voinut puhua asiasta ystävälleen. Ja onhan joku voinut nähdä tms. Tai sit kumppani näkee tän viestin tietokoneelta. Tai tulet tunnustaneeksi unissasi...
erään laulun sanoja "karmeinkin totuus on parempi kun kymmenen valhetta". Aika sopan olet itselles keittäny. Jos olisin vaimosi, antaisin kenkää heti jos kerrot, mutta viimeistään silloin kun totuus tulee ilmi. Kaikki valheet paljastuu joskus ja usein silloin kun sitä vähiten enää odottaa. Aika kova jätkä saat olla jos sisälläs moisen kannat. Kestätkö katsoa vaimoasi silmiin? Entä itseäsi ja jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Jos olet täysin varma kahdesta asiasta:
1. vaimosi ei saa tietää
2. ei tule koskaan toistumaan
älä kerro.
Huomaatko, kuinka itsekäs olet, minulla on huono olla, minun pitää saada helpotusta.
Älä kerro kavereille, pienessä hönössä joku vihjaisee ja kun vaimosi alkaa kysellä, joudut tunnustamaan tai valheen polulle.
Jos et selviä itsesyytöksistä panostamalla parisuhteeseen, mene ammatti-ihmisen puheille.
Mikäli erehdyt toisen kerran, on aika kertoa vaimollesi, että sepalus ei pysy kiinni. Ja nyt harjoitat itsetutkiskelua, mikä aiheutti tilanteen, mieti mitä vastaisit vaimollesi.
uskottomuuden kertominen omantunnon tuskiin - ja samalla lisää puolison tuskia helvetillisiksi. Siksi ei kannata kertoa, mutta opikseen kannattaa ottaa...
Kiitos kaikille jotka vaivautuivat vastaamaan.
Yritän ja varmasti ja jatkankin näin mutta pettää en halua enää ikinä, ja yritän rakastaa vaimoani
niin paljon kuin pystyn. Jos en jaksa enää niin sitten menen ammattiauttajan puheille.
Niinpä... itse kerroin (mietin kyllä puolitoista viikkoa) ja vaimoni pyysi, että en jättäisi häntä.
Itse asiassa pettämiseni on johtanut osaltaan siihen, että en oikeastaan enää rakasta vaimoani, mutta en ole hennonnut erotakaan (lapset, asunto, koira yms... niin ja joku tunne kuitenkin vaimoani kohtaan).
Summa summarum en suosittele kertomista, mutta oma pää täytyy saada kuntoon tai ainakin miettiä, mitä elämältään oikein haluaa ja sitten pyrkiä toteuttamaan se. No olen vähän huono sanomaan, sillä itse olen vähän vaiheessa...
Suhde perustuu valheeseen jos et kerro. Eli suhteenne ei perustu sitten mihinkään, ei ainakaan rakkauteen. Se, että lupaa uskollisuutta ja sitten selän takana pettää eikä kerro sitä, osoittaa että halveksii toista eikä kunnioita tätä. Että tällaista kohtelua kannattavat ne, jotka ovat sitä mieltä ettei pidä kertoa.