Olympiakomitea yritti pimittää Mika Lehtimäen tapauksen

Eikö mitään ole opittu?
Mika Lehtimäen tapaus vei Olympiakomitean erittäin kiusalliseen julkisuuteen
"Olympiakomitea kuvitteli, että Mika Lehtimäen häirintätapaus pysyisi julkisuuden ulottumattomissa. Se oli karkea virhearvio.

Suomen Olympiakomitea on jälleen skandaalin keskellä. Raju julkisuusmylly oli valmis, kun Yleisradio julkaisi torstaina uutisen Huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä.
Lehtimäki sai lokakuussa tekemisistään kirjallisen varoituksen. Olympiakomitea tuli kuitenkin siihen tulokseen, että Lehtimäki voisi jatkaa tehtävässään tapahtuneesta huolimatta, eikä kiusallista tapausta haluttu Suomen kansan tietoisuuteen.

Tapauksesta tietoisia olivat Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen sekä varapuheenjohtajat Susanna Rahkamo ja Sari Multala. Olympiakomitean mukaan asia sovittiin Lehtimäen ja epäasiallisen käytöksen kohteeksi joutuneiden kesken. Samalla sovittiin, ettei asiasta kerrota julkisuuteen."
https://www.paivanlehti.fi/mika-lehtimaen-tapaus-vei-olympiakomitean-erittain-kiusalliseen-julkisuuteen/
54829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

Helsingin apulaiskaupunginjohtajilta voi kysyä mitä mieltä Vapaavuori on naisista. Ei mikään ihme että taas meni johtajalla päin P:tä. Presidenttikilpaan menossa .... älkää naurattako.

Äänestä
  • Tikulla pihalle sanoisi meidän äiti moisesta miehestä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tikulla pihalle sanoisi meidän äiti moisesta miehestä.

    Kokemuksia omasta takaa?

    Äänestä

Oltiinko lojaaleja puolueelle siis
kokoomushan näitä yhdistää,
ja naiset Rahkamo Multala veti tämän läpi kuin ei mitään , tämän jos kyseessä on seksuaalispainotteinen häirintä, naiset siis kokoomuksessa hyväksyivät häirinnät???

Äänestä

Mitä sanoo asiaan Essayah?Hänhän on oko.n jäsen?

Äänestä
  • Jossain haastattelussa sanoi että kuuli asiasta vasta YLE:n vuodettua jutun!

    Äänestä

  • Peittelijöinä olivat Multala ja Rahkamo. Naisia molemmat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Peittelijöinä olivat Multala ja Rahkamo. Naisia molemmat.

    Ei ne saa suutaan auki , kun pomo päättää mitä tehdään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Peittelijöinä olivat Multala ja Rahkamo. Naisia molemmat.

    Järkyttävää!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkyttävää!

    Multala ääni väristen avautui olevansa tietämätön tapauksen yksityiskohdista. Voi surkeus minkälaisia peittelijöitä ja muunnelluntoduuden kertojia. Myötähäpeä Rahkamoa ja Multalaa kohtaan... Ei jatkoon.

    Äänestä

Kanervakin heitteli kaikenlaisii "" onse kovaa kun kovaa jne , stop ja heiluttaa avaimia ! Kikkelikorttejakin oli aikoinaan ! Että naurattaa . Räsäskää viedään roviolle jostain raamatun vertauksista , maturaiskarit pääsee ehtoollisella yms . Suomi paska maa !

Äänestä
  • Vapaavuoren tulee erota!

    Äänestä

Spede yritti pukille fyysisesti, Lehtimäki ja Kanerva vain unelmoi semmoisesta!😘😘

Äänestä
  • Nyt meni kahvit rinnuksille... 😂

    Äänestä

2 juttua lukenut asiasta.
Silti ei mitään hajua , mitä, missä, miksi?
Täysin nyky lehdistöä. kirjoitetaan juttu josta ei selviä yhtään mitään.

Äänestä
  • Lue tarkemmin. Kokkarien kähmintää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lue tarkemmin. Kokkarien kähmintää.

    Kaikki kokkare-kähmintä pyritään SALAAMAAAN.

    Äänestä

  • Koko ajan tulee lisää huippu -urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäen häirinnästä kohusta.

    Sitähän on jatkunut vuosia ,eikä pelkästään tekstiviestittelyä öisin .

    Äänestä

halutaan päästä miehestä halvalla eroon, muuten erottaminen ilman lain voimaa olisi käynyt kalliiksi urheiluliittolle,

Äänestä
  • Tässä on ikävää että Urheilun valokeilassa esiintyvät urheilujohtajat sekä lokaavat kansallista identitettiä luovaa hohdokasta urheilua ja samalla paradoksaalisesti samalla tekevät maine haittaa itselleen.

    Ilman urheilujohtajia koko urheilu olisi demokraattisempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä on ikävää että Urheilun valokeilassa esiintyvät urheilujohtajat sekä lokaavat kansallista identitettiä luovaa hohdokasta urheilua ja samalla paradoksaalisesti samalla tekevät maine haittaa itselleen.

    Ilman urheilujohtajia koko urheilu olisi demokraattisempaa.

    Olisiko esimerkiksi Lahti 2000 ollut mahdollinen ilman (aatteellisesti) johdettua urheilujärjestelmää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä on ikävää että Urheilun valokeilassa esiintyvät urheilujohtajat sekä lokaavat kansallista identitettiä luovaa hohdokasta urheilua ja samalla paradoksaalisesti samalla tekevät maine haittaa itselleen.

    Ilman urheilujohtajia koko urheilu olisi demokraattisempaa.

    Poliitikoille urheiluun assosioituminen on aina ollut houkutteleva imagon nostatus keino.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Glittering_generality
    Beautiful people
    https://en.wikipedia.org/wiki/Euphoria

    Äänestä


Sumuroinnin kolmikko. Törkeää peittelyä. Miten nämä voivat jatkaa?

Äänestä
  • Mika Anttonen olisi pitänyt valita aikoinaan Jan Vapaavuoren tilalle.

    Äänestä

  • Kyllä voivat jatkaa!

    Äänestä

Tässähän aukesi taas vain virka jollekin toiselle....

Äänestä
  • Hakijoiden joukosta löytyy tämänkin ajojahdin takana oleva nainen.

    Äänestä

Miehiä vihaava lesbo kun avaa suunsa, niin minussa vahvistuu viha miehiä vihaavia lesboja kohtaan.

Äänestä
  • Kyllä sitä oppii vihaamaan kun käsi käy koko ajan hameen alle...

    Äänestä

Tiistaina Yle uutisoi, että Mika Lehtimäen epäasiallisen käytöksen selvityksessä on paljastunut myös fyysistä kajoamista. Epäasiallista käytöstä on useiden vuosien ajan.

Käynyt ilmi myös fyysistä kajoamista.

Olympiakomitea on toistuvasti viestittänyt, myös puheenjohtajan suulla, että epäasiallisen käyttäytymisen kohteena olleiden henkilöiden pyynnöstä prosessista tai seuraamuksesta ei kerrota julkisuuteen. Yle Urheilun tietojen mukaan tällaista salassapitosopimusta ei ole olemassa, eikä uhreilla ole ollut tällaista toivetta.

Salailua,salailua,kähmintää,häirintää...............................mitä vielä?

Äänestä

Nyt+on+viimeistään+päivänselvää,+että+Jan+Vapaavuoresta+ei+voi+tulla+edes+Presidentti+Ehdokasta!+Käsittämätöntä+peittelyä+ensin,+sitten+vastuunpakoilua+ja+aivan+kaiken+loan+kaatamista+muiden+niskaan.+"Mies"+on+täysi+limanuljaska,+koittaa+luimuilla+kaikesta.+Nyt+viimeistään+pitäisi+ihmisten+silmien+aueta+mikä+tämä+on+miehiään.+Aivan+takuuvarmasti+on+95%:sti+vapaavuoren+jyräämä+juttu,+että+pitivät+vain+kolmen+kesken+tämän+ja+koittivat+pimittää.+Sai+naiset+tämän+taakse.+Toki+tahrasi+Rahkamoa+ja+Multalaa+samalla+tavalla,+ei+olisi+pitänyt+lähteä+pimittelemään!Lehtimäeltä+oikea+teko,+että+jäi+itse+pois+ja+tuli+asiassa+esiin.+Se,+jos+onkin+ollut+myös+fyysisiä+juttuja+on+sitten+taas+lisää+vettä+myllyyn+ettei+sitä+myönnetty+vaan+sekin+koitettiin+peitellä.+Eikö+mitään+ole+opittu?!+Vaikka+miten+kipeästä+asiasta+olisi+kyse,+ei+sen+peittely+onnistu+jos+tällä+tavalla+tulee+julki+osa,+tottakai+se+kaivetaan+esiin+ennemmin+tai+myöhemmin.+Tämä+on+sama+kuin+poliisia+karkuun+lähteminen+-+saat+vain+enemmän+paskaa+niskaan+kun+jäät+kuitenkin+myöhemmin+kiinni.+Parempi+on+vain+jäädä+selvittämään+asia+siinä+kohtaa.+Tässä+piti+puhdistaa+pöytä+kokonaan+kerralla+ja+suoraan+itse.+Nyt+tahrattiin+ko.+instanssin+ja+ko.+henkilöiden+maine+aivan+turhaan+vielä+enemmän.+Vapaavuori+ulos!+Ja+vois+kyllä+vaihtaa+koko+johdon,+ei+tälläinen+asioiden+pimittely+ja+peittely+kuulu+enää+nykyaikaan!

Äänestä

Vapaavuorelle mitali. Joku käsipeli mitali, tai suhmurointia kähmintää risti.

Äänestä

Jyrä mikä jyrä. Suek ei kylläkään ole mikään puolueeton. Eräskin aitakuoksijahan itse sai päättää kisatauosta käryn jälkeen. Jotain "kähmintää" ehkä. ¡¿¡¿¡¿?????!!!!!!*****$$$$$$

Äänestä

Kriminaali Vapaavuori erotettava kaikista viroistaan, lapsetonkin, hyh

Äänestä

Aina mulkkumaisuus ja lieromaisuus ei näy ulkonäöstä, Vapaavuoren kohdalla näin ei ole.

Äänestä

Ettei vain olisi joku huippuviran haussa mopen osille jäänyt katkeroitunut.

Äänestä

Tuolta asia kovasti näyttää, toivottiin ettei media saa vihiä asiasta ja siksi yritettiin pitää mahdollisimman pienessä piirissä tuo tieto.

Äänestä

Lehtimäki ymmärtänee poistua vahvuudesta pian

Äänestä

Ylen vasemmistolainen naistoimittaja kutsui natovastaisen kommunistin eilen illalla studioon kommentoimaan tätä jupakkaa.

Äänestä
  • Toinen naistoimittaja jatkaa samaa teemaa ja kutsui kaksi vasemmistolaista lisää studioon.

    Äänestä

Epävirallisen tiedon mukaan, Mika olisi kosketellut urheiluhousujen läpi kahden naisen sukuelimiä?

Äänestä
  • Se on ollut herkkähetki, ainakin toiselle osapuolelle. 😘

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se on ollut herkkähetki, ainakin toiselle osapuolelle. 😘

    Kyllä. mikäli huhu pitää paikkansa. Huoltoasemalta olisi löytynyt kassi jossa oli miesten boxerit, sisältäen spermaa?

    Äänestä

OLympiakomiteasta erotettava/ erotkoot itse kaikki jäsenet ja uudet hakuun!
Tällainen farssi naisten kähminnöistä ym metoon ja mun jälkeen täysin käsittämätöntä, että vielä komitean jäsenininä leuhkat kokoomusämmät Rahkamo ja Multala.
Kristittyjen Essayahin sanomisia vielä tutkailtava.
Jan Vapaavuori jo ennestään tunnetuksi tullut rikollisesti käyttäytyvä kokoomushemmo vaihtoon pulinoitta.

Äänestä

Vaikka kaikki toiminta Suomessa paitsi Ukraina ja ukrainalaisten vastaanotto täysihoitoon peittää maamme omat ongelmat niin tämä Olympiakomitean hävytön sekoilu nostettava tikun nokkaan ja syylliset esiin ihan virallisestikin.

Äänestä

Herroilla on aina ollu herrojen metkut: annas tyttö pi..ua, TAI.....

Äänestä

Pitäähän sitä asia sopia hiljaa

Äänestä

Lehtimäen tapauksessa kysymys on ollut pitkään jatkuneesta vainoamisesta, seksuaalisesta ahdistelusta ja fyysisestä kourimisesta. Samalla on uhreja peloteltu. Väheksytty heidän merkitystään ja osaamistaan. Uhkailtu että heille voidaan järjestää hankaluuksia ja erottamisia. Osoittautui että Lehtimäellä on kaiken aikaa ollut olympiakomitean kalapuikkoviiksien tuki rikolliselle toiminnalleen. Tämän on todistanut myös komitean sittemmin tekemä hyökkäys, painostus uhreja vastaan. Valheet joiden mukaan nimenomaan uhrit olisivat halunneet tapausten peittelyä.

Vaikka (tässä vaiheessa) vaikuttaakin siltä että seksuaalisen ahdistelun teonkuvaukset rajoittuvat verbaaliselle ja fyysisen kourimisen asteelle, täyttävät olympiakomitean reagointi ja ratkaisumallit klassisen raiskaajaringin moraalinkuvauksen. Juuri tällainen raiskuukulttuuri järjestöissä ja uskonnollisissa liikkeissä mahdollistaa varsinaisten tekijöiden kuvottavat teot.

Äänestä

Vapaavuori tänään tiedotustilaisuudessa:
Klo 11.30: "tiedossani ei ole muita häirintätapauksia .."
Klo 11.45: olympiakomitealla on tutkinnassa häirintätapaus joka on tapahtunut ennen Lehtimäen tapausta."

Miten voi tuollainen valehtelija olla edelleen puheenjohtaja?

Äänestä

Nyt kannattaisi kysyä Lehtimäen seuraajaksi Olympiakomitean herraseurueeseen kuopiolaista mäkihyppyvalmentajaa jolla aiempaa kokemusta huippu-urheilun johtotehtävistä.

Äänestä
  • Onko kenties kourinut ainoastaan omia pallejaan?
    Siinä tapauksessa aika heikko CV.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö mitään ole opittu?
Mika Lehtimäen tapaus vei Olympiakomitean erittäin kiusalliseen julkisuuteen
"Olympiakomitea kuvitteli, että Mika Lehtimäen häirintätapaus pysyisi julkisuuden ulottumattomissa. Se oli karkea virhearvio.

Suomen Olympiakomitea on jälleen skandaalin keskellä. Raju julkisuusmylly oli valmis, kun Yleisradio julkaisi torstaina uutisen Huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Lehtimäen naisiin kohdistuneesta epäasiallisesta käytöksestä.
Lehtimäki sai lokakuussa tekemisistään kirjallisen varoituksen. Olympiakomitea tuli kuitenkin siihen tulokseen, että Lehtimäki voisi jatkaa tehtävässään tapahtuneesta huolimatta, eikä kiusallista tapausta haluttu Suomen kansan tietoisuuteen.

Tapauksesta tietoisia olivat Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen sekä varapuheenjohtajat Susanna Rahkamo ja Sari Multala. Olympiakomitean mukaan asia sovittiin Lehtimäen ja epäasiallisen käytöksen kohteeksi joutuneiden kesken. Samalla sovittiin, ettei asiasta kerrota julkisuuteen."
https://www.paivanlehti.fi/mika-lehtimaen-tapaus-vei-olympiakomitean-erittain-kiusalliseen-julkisuuteen/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu