Miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan?

Tästä on aika monta eri näkemystä. Tässä keskustelussa voisi mainita miksi ja vähän perustella.
93631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

Putin on hullu jonka kanssa ei pidä neuvotella.

2Äänestä
  • Näköjään vaikea fanaatikoilla laittaa ulos edes yhtä asiallista viestiä. Pelkkää fanaattista kiihkoa ja vihaa, jossa järjelle ei jätetä enää sijaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näköjään vaikea fanaatikoilla laittaa ulos edes yhtä asiallista viestiä. Pelkkää fanaattista kiihkoa ja vihaa, jossa järjelle ei jätetä enää sijaa.

    Kyllähän on ihan looginen peruste sodalle, että sen aloittaja on hullu. Tuskin on, mutta silti mahdollinen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näköjään vaikea fanaatikoilla laittaa ulos edes yhtä asiallista viestiä. Pelkkää fanaattista kiihkoa ja vihaa, jossa järjelle ei jätetä enää sijaa.

    Eipä tuohon hyökkäykseen ole olemassa yhtään järkevää tai oikeudellista syytä.
    Putinin asema diktaattorina on kestänyt liian kauan ja siksi sekoilu on päässyt valloilleen. Jatkuva pelko kaikkia ja kaikkea kohtaan on ilmeinen ja suuruuden hulluus kaiken paineen keskellä tuntui varmasti hienolta idealta ja kun kaikki alaiset on käytännössä pakotetut myötäilemään ja valehtelemaan suosion takia jne... Tuohon samaan on niin monet diktaattorit kaatuneet.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Kyllähän on ihan looginen peruste sodalle, että sen aloittaja on hullu. Tuskin on, mutta silti mahdollinen.

    Oliko poika-BUSH myös mielestäsi hullu, entä Bidee, joka tuohon aikaan peesaili näissä sotimisjutuissa. ..

    Venäjä on ottanut oppia Lännestä, erityisesti Impperialistista. Mitäs näyttävät mallia.

    Mutta miksi juuri nyt. siksi että lännen JÄRJESTELMÄROMAHDUS on koittanut. Kaikki maksetaan velalla....

    Huomaat asiantilan monestakin mutta selkein oli Impperialistin naama, se vääntyi Vittumaiseen virneeseen kuten poikabushillakin aikanaan. Lärvi on kuin norsun vittu. epämiellyttävä katsella.

    Äänestä

HS haastattelee Halla-Ahoa aiheesta, kun Venäjä aloitti hyökkäyksen 2014:

https://m.youtube.com/watch?v=LqnFp5vkfoI

Ihan hyviä pointteja, vaikka kaverista olisi mitä mieltä tahansa.

-Venäjä on oppurtunistinen imperiumi, joka laajenee aina sinne, missä on helpoin suunta.
-Putin rakentaa itselleen elinikäistä tsaariutta.
-naiivius toimi venäjän suhteissa kylmän sodan aikaan, mutta venäjä ei kunnioita mielistelyä.
*2014 Venäjällä oli 4 liittoutumatonta naapuria, joista kahteen se oli jo hyökännyt sotilaallisesti.
*Valkovenäjä oli valinnut täyden alustumisen venäjälle.
*30-luvun Keski-Euroopassa oli nyky-Venäjän kaltaista toimintaa. Miten pelkkä aluevaltauksien paheksunta ilman toimia edisti silloin rauhaa? ...mm. Hitler ja Stalin....

1Äänestä
  • Lisäyksenä:
    Ukraina on nationalistinen, mutta suhtautui Venäjään veljeskansana.
    Jeltsinin kauden aikana Venäjä oli avoimempi ja ikkuna länsimaistumiseen oli hetken auki.

    Näistä syistä Ukraina ei varautunut riittävästi Venäjän aggressioon.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisäyksenä:

    Lännellä ei siis ollut osaa osaa tai arpaa Ukrainan ns Maidan vallankumouksessa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lännellä ei siis ollut osaa osaa tai arpaa Ukrainan ns Maidan vallankumouksessa?

    Kyllä, Putinia palvelevan diktaattorin vaihtaminen sai Venäjän sotavoimat liikkeelle 2014.
    Venäjä tekee jatkuvasti vastaavia iskuja naapureihinsa.

    Kyse on kuitenkin siitä, ettei Venäjän naapuri saa olla sotilaallisesti heikko, jos haluaa olla itsenäinen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lännellä ei siis ollut osaa osaa tai arpaa Ukrainan ns Maidan vallankumouksessa?

    Juri näin trolli. Ei ollut osaa ja arpaa. Puten lätissä röhkimässä Puten suuruuden hulluus ei lopu. Samoin sinä trolli röhkit Puten ropakantaa. Nöf nöf ja sitten vielä kerran nöf on teidän yhteinen röhkintä sävel. Katos meidän maa teidän lätti

    https://www.imdb.com/title/tt5724358/

    Ukraine on Fire, Haastattelija ja tuottaja oskarvoittava Oliver Stone. Kyllä muuten oli ja rankasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lännellä ei siis ollut osaa osaa tai arpaa Ukrainan ns Maidan vallankumouksessa?

    Kyllähän sekä Venäjällä että Ukrainassa tiedettiin, että Nato ei hyökkäää ensiksi. Mutta Venäjän tiedetään haluavan valloittaa koko ajan lisää lääniä, niin kuin ei nykyinen riittäisi. Mutta kun ne eivät osaa hoitaa maataan, siksi pitää ryövätä naapurimaita, että pysyttäisiin leivän syrjässä kiinni.

    Venäjä on maailman suurin vehnäntuottaja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    https://www.imdb.com/title/tt5724358/

    Ukraine on Fire, Haastattelija ja tuottaja oskarvoittava Oliver Stone. Kyllä muuten oli ja rankasti.

    Jos valkovenäläiset olisivat syrjäyttäneet Putinin hybridioperaatioita tehtailevan m*lkun ennen Venäjän suurhyökkäystä Ukrainaan,
    niin pommitukset ja panssarikolonnat olisi suunnattu Valkovenäjälle.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjä on maailman suurin vehnäntuottaja.

    Sillä pinta-alalla pitääkin olla. Tosin maatalous ja raaka-aineet eivät riitä suurvallan jaloiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lännellä ei siis ollut osaa osaa tai arpaa Ukrainan ns Maidan vallankumouksessa?

    Ei ollut, kaikki reuna valtiot halusivat eroon Neuvostoliitosta ja sen järjestelmästä, toiset onnistuivat toiset ei. Tämä oli kova paikka vanhalle KGB:n johtaja Putinille ja se katkeruus on jäytänyt hänen mieltään kokoajan ja pelkkä rahalla ostetut urheiluun liittyvät asiat ei enää riittänyt tyydyttämään henkisesti sairasta diktaattoria.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän sekä Venäjällä että Ukrainassa tiedettiin, että Nato ei hyökkäää ensiksi. Mutta Venäjän tiedetään haluavan valloittaa koko ajan lisää lääniä, niin kuin ei nykyinen riittäisi. Mutta kun ne eivät osaa hoitaa maataan, siksi pitää ryövätä naapurimaita, että pysyttäisiin leivän syrjässä kiinni.

    Venäjällä olisi kyllä luonnonvaroja jakaa jopa kansan hyvin vointiin, mutta kun se ei ole ollut koskaan slaavilainen ihanne, vaan sokea ahneus ja kansan alistaminen on se asia jolla näytetään sitä vahvuutta jota slaavi kunnioittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lännellä ei siis ollut osaa osaa tai arpaa Ukrainan ns Maidan vallankumouksessa?

    koko homma on
    illuminaatti-eliitin kylmäsota-operaatioo jolla ajetaan uusia natsi-fasistipankki-eliitin valvontayhteiskunta uusi maailmanjärjestys hannkkeita kuten aiemmin esim maahanmuutto, ilmasto-huuhaa-kriisi ja korona-pelottelu.

    nyt siis sota-meininkejä- mutta taisi lässähtää koko homma- ei edes Suomeen asti riittäny rahkeita?

    ps.

    nää kaiken takana

    Vapaamuurarijohtajataso valitsi oman kuolemansa. Kannatetaan.
    Vapaamuurari-johtajataso valitsi oman kuolemansa
    suomiMaailma — on vain hyväveli-järjestelmä: vapaamuurarit, eliitit, aateliset, rahasuvut,, kulttuurisuvut, poliittinen eliitti, satanistieliitti, jesuiittat, uusnatsit, salaseurat, jne. ...
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/17328908/vapaamuurarijohtajataso-valitsi-oman-kuolemansa
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/3202275/suomen-vapaamuurari-johtoinen-eliitti

    https://www.google.com/search?q=svali puhuu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjällä olisi kyllä luonnonvaroja jakaa jopa kansan hyvin vointiin, mutta kun se ei ole ollut koskaan slaavilainen ihanne, vaan sokea ahneus ja kansan alistaminen on se asia jolla näytetään sitä vahvuutta jota slaavi kunnioittaa.

    Toimiva demokratia vaatii älyä, diktaattorina voi hetken hallita tyhmenpikin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lännellä ei siis ollut osaa osaa tai arpaa Ukrainan ns Maidan vallankumouksessa?

    Ei tietenkään ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lännellä ei siis ollut osaa osaa tai arpaa Ukrainan ns Maidan vallankumouksessa?

    Siinä juuri olikin. Maidamilla puhujakorokkeelle nousivat eri Eu lähettelijäät tukin kanssa , kehumassa kuinka hyvä on eu tarjomama assosisaatio sopimus on Ukrainalle jonka Janu hylkäsi.

    Äänestä

Menetti Neuvostoliiton hajoamisen tohinoissa epähuomiossa alueitaan ja nuo Neuvostoliiton helmavaltiot pääsivät kuin vahingossa irtaantumaan ja itsenäistymään. Nyt koitetaan korjata tuota vahinkoa miten pystytään.

Äänestä
  • Tietenkin Nato on pidettävä kaukana ja se on toinen syy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietenkin Nato on pidettävä kaukana ja se on toinen syy.

    Venäjän on vaikea puuttua sotatoimin natoon kuuluvien naapureidensa sisäisiin asioihin.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tietenkin Nato on pidettävä kaukana ja se on toinen syy.

    Sekään logiikka ei oikein toimi. Ukraina oli juurikin siinä Naton välissä, mutta kuitenkin sinne piti hyökätä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjän on vaikea puuttua sotatoimin natoon kuuluvien naapureidensa sisäisiin asioihin.

    Venäjälle on luvattu että Nato ei laajene itään tuumaakaan, siksi on ymmärrettävää että estävät sen ja onnistuvatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäjälle on luvattu että Nato ei laajene itään tuumaakaan, siksi on ymmärrettävää että estävät sen ja onnistuvatkin.

    Nato ei laajane, se ei ole imperialistisen venäjän tapainen syöpäkasvain.
    Hyvin ymmärrettävästi kaikki reunavaltiot haluavat Natoon suojaan, juuri putinin fasismin vuoksi. Vaihtoehto kun on täydellinen alistuminen, myös Suomella

    Äänestä

Ei täällä voi ja kannata mitään perustella;sori vaan.

Äänestä
  • Tässä vähän ollaan, jos olet puolueeton saat eniten vihamiehiä, jos satut arvaamaan oikien porukan isomman natokieteisen tai myönteisen kannan selviät vähemmällä.

    Äänestä

  • Totta, analyyttinen keskustelu lytätään alkuunsa.

    Äänestä

  • Kyllä kannattaa keskustella, kun perustelee kantansa, tässä tapauksessa hyvä tiedostaa,että onko valtion ja yksilön etu yhtä.

    Äänestä

Separistitia Venäjä käyttää hyväs.Vilja,maa alueet.Hallinta.

Äänestä

Putinin vihollinen numero 1 on demokratia. Se olisi Putinin loppu. Nato ja USA ovat demokratian levittäjiä. Ukrainaan hyökkäyksen syy on siis DEMOKRATIA.

1Äänestä
  • Tuo on niin totta. Kansa pitää pitää kurissa pelolla kun ei muuta osaa tai pysty.

    Äänestä

Perustelen vielä,Vanjaa ei voi perustella.

Äänestä
  • Lisään vielä edelliseen, eikä voi voittaa, putte on paras

    Äänestä

-Ukrainan kansannousu oli pelottava näytös venäjän hallinnolle
-Ukrainan länsimaistuminen ja koko ajan hitaasti mutta varmasti kehittyvä demokratia malli joka alkoi toimimaan.
-Putinin vuosikymmeniä itänyt mielipuolinen missio venäjän valtavasta imeriumista ja oikeasta suurvalta asemasta johon vääjäämättä kuuluu Ukraina monen muun itäisen euroopan maan lisäksi.
-Ukraina esiintyi suvereenina ja itsenäisenä maana joka tekee omat päätökset oli liikaa Putinille joka julkisuuteenkin sanoi ettei Ukraina ole oikea valtio.

1Äänestä

Koska venäjän mielstä Ukraina kuuluu sille ja on osa venäjää. Alkuperäinen tavoite oli tietenkin kIovan valtaus ja Ukrainan hallinnon teloittaminen ja vaihtaminen ja koko Ukrainan liittäminen venäjään.

Mutta kun Kiovaan eivät ryssijät nyt päässeet, niin heille kelpaa sitten myös toissijainen tavoite joka oli maayhteyden luominen Krimille. Eli venäjä valtaa koko Ukrainan etelärannikon ja liittää sen venäjään samoin kuin liitti Krimin. Näin Ukraina jää eristyksiin eikä sillä enää ole rannikkoa eikä satamia.

Sodan syy on siis yksiselitteisesti vain venäjän halu laajentaa rajojaan ja vallata uusia maa-alueita itselleen, kuten se juuri parhaillaan tekee. Tätä tyylipuhdasta valloitussotaa toki perustellaan keksityllä hölynpölyllä muka Ukrainan natseista ja Naton hyökkäyksellä ja muilla propagandan kehittämillä "uhkakuvilla".

Uhkakuvilla joilla ei ole mitään tekemistä valloitussodan perimmäisen tarkoituksen kanssa, eli valloittaa lisää alueita liitettäväksi venäjään. Propagandakoneiston kehittämiä uhkakuvia tarvitaan kotiyleisölle, koska ei kehdata avoimesti suoraan kertoa mikä on oikea syy ja tarkoitus. Mikä tulee sitten ikään kuin sivutuotteena, kun on ensin torjuttu ne keksityt uhkakuvat.

1Äänestä
  • Tokihan Ukrainalla on yhä Odessa ja Mustanmeren ranta siellä, vaikka Kalsarinmyrkyttäjä saisikin käytävänsä Krimille.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tokihan Ukrainalla on yhä Odessa ja Mustanmeren ranta siellä, vaikka Kalsarinmyrkyttäjä saisikin käytävänsä Krimille.

    Lännen ei tule tehdä samaa virhettä kuin Hitlerin kanssa myöntyväisyyspolitiikalla. Pakotteet on pidettävä voimassa kunnes 1991 rajat on palautettu ja tuhot korvattu.

    1Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Tokihan Ukrainalla on yhä Odessa ja Mustanmeren ranta siellä, vaikka Kalsarinmyrkyttäjä saisikin käytävänsä Krimille.

    Totta,+olen+näköjään+huono+maantiedossa.+No+periaate+on+kuitenkin+se+että+halutaan+maayhteys+Krimille,+mikä+tietenkin+saadaan+kun+vallatut+alueet+"äänestyksellä"+liitetään+venäjään+yhdessä+Donetskin+ja+Luhanskin+alueiden+kanssa.+Äänestyksen+tuloskin+on+jo+selvillä,+vaikka+sitä+ei+ole+vielä+edes+pidetty.+147%+alueiden+asukkaista+äänesti+venäjään+liittymisen+puolesta.+Vastaan+äänesti+muutama+ihminen,+jotka+ovat+kaikki+äänestyksen+jälkeen+mystisesti+kadonneet.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lännen ei tule tehdä samaa virhettä kuin Hitlerin kanssa myöntyväisyyspolitiikalla. Pakotteet on pidettävä voimassa kunnes 1991 rajat on palautettu ja tuhot korvattu.

    Pakotteita on kiristettävä ja valvottava tiukemmin, jotta resurssit uusiin laajenemissotiin olisivat mahdollisimman tiukilla.

    Myös sotaan pitää varautua, vaikka suursotaa pitääkin välttää viimeiseen asti.
    Asiaan ei vaan voi vaikuttaa, jos Venäjä lähtee sille tielle.

    Runsaasti ohjuksia valmiiksi torjumaan sodanjulistukseen liittyvää massiivista ilmahyökkäystä ja
    tuhoamaan hyökkäysarmeijaan vaadittava polttoainehuolto.

    1Äänestä

Perussyynä on Putinin pyrkimys ennallistaa tsaarinaikainen Venäjä.
Sitä on harmillisesti rajoittanut jonkin rajamaan kuuluminen Natoon.
Niinpä hyökkäykset ovat kohdistunee maihin, jotka eivät vielä Natossa ole.
Arvatkaapas, mikä maa on Ukrainan jälkeen seuraavana?
Vihje: kuului tsaarinaikaiseen Venäjään.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000008545875.html

1Äänestä
  • "Perussyynä on Putinin pyrkimys ennallistaa tsaarinaikainen Venäjä"
    Tuskinpa noin.
    Ukraina on ihan saman kuin venäjä, kartalle vain on "rajoja" piirrelty ja laittomia itsenäisyysjulistuksia jaeltu.
    Mitäs jos pohjois-suomi julistautuisi itsenäiseksi. Kyllähän siinä jonkunlainen konflikti olisi edessä...
    Muutama vuosi siinä meninisi hallitukselta vatuloidessa ( demarit)... tässä ajassa pohjois-suomi olisi jo hyvin sotilaallisesti järjestäytynyt. Asellista yhteenottoakin alkaisi syntyä...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Perussyynä on Putinin pyrkimys ennallistaa tsaarinaikainen Venäjä"

    "Ukraina on ihan saman kuin venäjä, kartalle vain on "rajoja" piirrelty ja laittomia itsenäisyysjulistuksia jaeltu.
    Mitäs jos pohjois-suomi julistautuisi itsenäiseksi. Kyllähän siinä jonkunlainen konflikti olisi edessä..."

    Vertauksesi ontuu.
    Suomen ei tarvitse käydä hyökkäyssotaan laajetakseen esim. Viron tai Ruotsin alueille.
    Kuka tahansa meistä voi halutessaan muuttaa näihin sivistyneisiin naapurimaihin ja pelata paikallisin säännöin, jotka eivät ratkaisevasti poikkea toisistaan sivistysmaissa.
    Ei ole mitään perusteita sotilaallisille jännitteille.

    Venäjä on kummajainen, keskiajalle jämähtänyt banaanivaltio ja kehitysmaakulttuuri, kuten lähi-idän tai afrikan diktatuurit.
    Pirun laajenemishaluinen vaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Perussyynä on Putinin pyrkimys ennallistaa tsaarinaikainen Venäjä"
    Tuskinpa noin.
    Ukraina on ihan saman kuin venäjä, kartalle vain on "rajoja" piirrelty ja laittomia itsenäisyysjulistuksia jaeltu.
    Mitäs jos pohjois-suomi julistautuisi itsenäiseksi. Kyllähän siinä jonkunlainen konflikti olisi edessä...
    Muutama vuosi siinä meninisi hallitukselta vatuloidessa ( demarit)... tässä ajassa pohjois-suomi olisi jo hyvin sotilaallisesti järjestäytynyt. Asellista yhteenottoakin alkaisi syntyä...

    Neuvostoliiton perustuslaissa mainittiin neuvostotasavaltojen oikeus erota liitosta, ja tätä oikeutta sitten myös käytettiin 1991. Ymmärrätkö asiaa?

    Suomi ei myöskään ole liittovaltio, joka koostuisi suurta itsehallintoa nauttivista alueista. Ymmärrätkö tätäkään?

    Näyttääkö siltä että Neuvostoliittoon ukrainalaisilta kysymättä liitetty Ukraina olisi halunnut Venäjän osana pysyä?
    Ei mikään itsenäisyysjulistus Neuvostoliiton hajottua ollut laiton, Jeltsinin hallintohan ne hyväksyi - jos olisivat olleet, Jeltsinin suorittama pääministerivalintakin olisi ollut laiton, joten Putin olisi ollut laiton pääministeri ja hänen sen jälkeinen hallintonsa myös.

    Äänestä

  • Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

    Neuvostoliiton perustuslaissa mainittiin neuvostotasavaltojen oikeus erota liitosta, ja tätä oikeutta sitten myös käytettiin 1991. Ymmärrätkö asiaa?

    Suomi ei myöskään ole liittovaltio, joka koostuisi suurta itsehallintoa nauttivista alueista. Ymmärrätkö tätäkään?

    "Suomi ei myöskään ole liittovaltio"
    Käytännössä suomi on eu:n liitovaltio, tästä Tennilä aikoinaan varoitteli ennen eu:hun liittymistä mutta se meni kuuroille korville, koska liittyminen eu:hun myytiin kansalle sillä että ruoka halpenee ja viina on lähes ilmaista.

    Onkos se suomi siinä pohjoiskorean raja nuapur, yhtä onnellisia kumpainenkii

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Suomi ei myöskään ole liittovaltio"
    Käytännössä suomi on eu:n liitovaltio, tästä Tennilä aikoinaan varoitteli ennen eu:hun liittymistä mutta se meni kuuroille korville, koska liittyminen eu:hun myytiin kansalle sillä että ruoka halpenee ja viina on lähes ilmaista.

    En usko että tuota viinan halpenemislupausta löytyy mistään uutisarkistosta joten taidat laskea taas rasvasta luikuria. Ruokahan halpeni kyllä.

    Äänestä

Riippuu ugrainasta paljoko ne sitä pöllii maa alueita,mielestäni siinä mitään Nato juttuja yksin oo.Kaikki tulee samassa paketissa.

Äänestä

Luonnonvarat, metallitehtaat,
Follow the money
Venäjä näin ennakoi tulevat ruoka-ja vesipulat.
Samalla se ehkäisee ettei EU pääse yhteistyössä Ukrainan kanssa käyttämään näitä potentiaaleja.
Venäjät unnustaa olevasa "semi-kehitysmaa, jolla on maata jossa ei voi viljellä, kun pitäisi ensin ryteiköt perustaa ruuantuotannolle.

Äänestä
  • Krimin valloitus johtuu huomattavista kaasuvarannoista !

    Äänestä

VIIHDETV JA LEFFAT
”Näyttelijä Sean Penniltä uhkaus: Tuhoaa Oscar-patsaansa, jos Ukrainan presidentti ei osallistu gaalaan
Sean Penn vaatii, että tämän vuoden Oscar-gaalassa nähdään Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.”

Juuu, Selenski on näytellyt Ukrainan presidenttiä kyllä monenkin Oskarin arvoisesti. Moni jopa voisi kuvitella olevansa unessa ja Kansan palvelija onkin muuttunut todeksi unessa. Mutta ei kannata lähteä tuohon gaalaan. Se on turhan vaarallista. Mtäh?, että olenko katsonut ”Kansan Palvelija” filmin. En ole. Olen täällä viitannut muihinkin asioihin, joita olen nähnyt vain mainoksissa. –Saa! Mitä saa? Saa haukkua, että puhuu asioista, joista ei ole kokemusta. Saa, saa, ”-kaniesna.” (totta kai)

Minusta tuntuu, että Sean Penn on Putinin asialla vaatiessaan Selenskiä osallistumaan ”Novitsok-Polonium” -gaalaan.

Äänestä

Ukrainassa ja Venäjällä puhutaan raivolarysäpöksyy kumpikin maa on täynnä täysiveriä Venäläisiä vähän ku naapurit tappelis keskenään.

Äänestä

Mitenkään Venäjä edes uhkaillut meitä sodalla ja täällä touhoserkut ovat jo sotaa aloittamassa.

Äänestä
  • Kutsu silloin Nato apuun. Nato on kersantti nappulan mielen makuun.

    Äänestä

  • Päinvastoin haluamme erittäin aggressiiviseksi äitynyttä naapuriamme vastaan turvaa, jotta sotaa ei koskaan tänne tulisi. Toivottavasti tämä sopii sinulle.

    Äänestä

  • Puolustusliitto Natoon liittyminen on uhka vain sellaiselle, joka suunnittelee tai toivoo hyökkäystä Suomeen. Joten miksi Suomen liittyminen Natoon on uhka venäjän ja venäjämielisten mielestä? Helppo päätelmä...

    Äänestä

Koska Venäjän valtio on juuttunut viime vuosituhannelle, jolloin sodittiin alueista. Ehkä siellä ei vieläkään ymmärretä, että suurimmat voitot tehdään yhteiskunnan kehittämisen tieteellisesti, teknologisesti ja sivistyksellisesti eikä alueellisen laajentumisen kautta.

Valloitussodat rikkovat luottamuksen ja kauppasuhteet moniksi vuosikymmeniksi, koska mikään maa ei halua käydä kauppaa sellaisen maan kanssa eikä rahoittaa sellaista maata, joka hyökkää muihin maihin.

1Äänestä
  • Näin on! rupla on lähes arvoton valuutta nyt. 1ruplalla ei saa edes yhtä € centtiä.

    Äänestä

Jos ukraina liittyisi eeuuhun se olisi natseineen uhka eeuun tulevaisuudelle?

Äänestä
  • Kysyttiin kyllä miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysyttiin kyllä miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan?

    Menikö Natolaiselta hermot?

    Äänestä

Vanha poliittinen temppu, eli keksitään ulkopuolinen syy, että kotimaan ongelmat ja niiden aiheuttajat unohtuisivat.

Äänestä

Siellä tehtailtiin korona ..

Äänestä

Mieluummin kuin historiasta, syitä pitää etsiä putinin mielenterveydellisistä syistä.

Äänestä

Olisi zelenskyi pitänyt kiinni Minskin sopimus nyt maksettu kovaa hintaa

Äänestä

Meen rollaattorin kaa rajalle het kohta.

Äänestä

Lastumäki sanoi Kinnuselle että isketään aamun koitteessa.Ja sanoi että missä kalpeerataan.Kinnunen tuumas että vaikka tässä aitan vieressä.

Äänestä

Koska Ukraina on tai siis oli mädäntynyt yhteiskunta, Putin ottaa marjat kakusta. Käytännössä Ukrainaa ei enää ole.

Äänestä
  • Kuukausi on mennyt eikä Putin ole saanut kuin turpiinsa vaikka nyt siviilejä kostoksi tappaakin. Mädäntynyt olikin hyökkääjän yhteiskunta. Tervettä yhteiskuntaa jota johtaa diktaattori ei olekaan.

    Äänestä

Diktaattorit joutuvat valtansa tukemiseksi keksimään viholliskuvan, jotta kansalaisten huomio saadaan suunnattua sisäpoliittisista ongelmista ulkopoliittisiin, Krimin valtaaminen nosti Putinin kannatusta, jolloin hän ajatteli, että koko Ukrainan miehittäminen vahvistaisi hänen valtaansa.

Äänestä

Putin ja muutkin diktaattorit pelkää demokratiaa.

Äänestä

UUTISETPOLITIIKKA
Paavo Väyrynen: ”Suomen Nato-jäsenyydessä ei olisi mitään järkeä”
Väyrynen: ”Eniten minua ihmetyttää se, että Nato-jäsenyyden ajajilta näyttää puuttuvan kokonaan historian tuntemus ja geopoliittisten realiteettien taju.”
nykyisen turvallisuuspoliittisen perusratkaisunsa sotilaallisesti liittoutumattomana, puolueettomana maana. Meidän on kuitenkin säilytettävä itsellämme mahdollisuus sotilaalliseen liittoutumiseen, Paavo Väyrynen linjaa. INKA SOVERI
[email protected]
Tänään klo 13:27
Entinen keskustan puheenjohtaja Paavo Väyrynen kirjoittaa blogissaan, että keskustelu Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä perustuu virheellisiin tilannearvioihin, aiheettomiin pelkoihin ja pettäviin mielikuviin.
Tämäkin näkökulma on varteenotettava mielipide. Ei ole helppoa päättäjillä, -sanoisin. ”Ruplahupi”, eli murhapommitukset voivat uhata Suomeakin.
Älkää hyvät ihmiset ainakaan etukäteen kertoa hölöttäkö kaikkia ”liikesalaisuuksia” kilpailijoille! Mehän saadaan edullisesti hylättyjä panssareita Ukrainasta. Vähän mustia ovat, mutta sehän sopii suojaväriksi mustille sieluille.Käytettyjä Javelinejakin saadaan halvalla? Mtäh? -No seuraamalla Väyrysen Paavon neuvoja, saavutamme nirvanan paljon helpommin.

Äänestä

Parhainta meille kyllä ettei olisi sekaannuttu niitten sotiin. Niinhän ei olisi käynyt jos emme olisi sekaantuneet eeuuhun. Britit alkoivat haistaa sodan ilmapiiriä ja vetäytyivät sovulla fekeen koko unionista.

Äänestä
  • Brexit johtui EU:n saamattomuudesta ulkoista uhkaa kohtaan.
    Natossa ovat edelleen.

    Äänestä

Suomi on seuraava kohde.

Äänestä

Taustalla lienee isompikuva, eikä media halua saati osaa tuoda sitä esille.

Sota on rumaa, mutta eurooppaa on sekaisin kuin ... kellotapuli ja
setä bidenin bisnekset Ukrainassa ei kestä valoa.
Jos missään muuallakaan.

Kysyn edelleen, miten super järjetön covid piikitykset eli kansanmurha ja ihmiskoe,
eroaa aivoimesta sodasta?

Aika joku tienaa. Ursula ja Trudou tienaa piikkimyynnillä.
HUSn järviset myy sitä saastaa silmät vereslihalla.

Sannakin on jo miljonääri. Mistä lie saanu perämunansa?
Kassan palkalla?
Miten oligarkit tienaa brysselistä?

Kuka kyselis Sipilän mijoonien perään?

Äänestä

Miksi Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

1.Estää NATO:n laajentuminen itään
2.Ratkaista Ukrainaan pesiytynyt paha natsiongelma
3.Ukrainan USA:n rahoittamat biolaboratoriot, joissa kehiteltiin biologisia aseita.
4.Näistä yllä mainituista uhista yhteenvetona estää Ukrainan natsipataljoonien saamasta käsiin biologisia seita ja ydinaseita.

Äänestä
  • Tulihan sieltä ulos joku joka on perehtynyt muuhunkin kuin iltapäivälehtien trollaukseen, on totta ettei Venäjä ole kertaakaan hyökännyt ilman todellista syytä mihinkään,

    Äänestä

  • Heh... Venäjä on kuuluisa omasta natsiongelmastaan.
    Luulivat juutalaista heikoksi ja kävivät kimppuun.

    Sitten rssällä on vielä Putin riesanaan.
    Hehkuttaa stalinismia.

    Äänestä

Tämä todella hyvä kysymys, jota varmaan vähän jokainen on pohtinut.

Putlerhan on jo aikoja sitten että haluaa palauttaa Neuvostoliiton/SuurVenäjän takaisin. Ukraina olisi osa sitä. Toisaalta isovenäläisenä Putte ei varmaan näe Ukrainaa (tai valkovenäjää, tai kazakstania jne) oikeina kansoina tai valtioina vaan vasalleina, jotka kuuluvat Venäjän alaisuuteen.

Hän on myös ympäröinyt itsensä pelolla ja jees-miehillä jotka eivät uskalla sanoa vastaan. Ja hänelle varmaan myytiin hyökkäys helppona paraatimarssina ja että ukrainalaiset tervehtisivät venäläisiä leivän ja suolan kanssa kiitollisina siitä että tulivat vapauttamaan heidät "natseista" Putin siis uskoo omaa propagandaansa vainoharhaisuuteen asti. Olen miettinyt kuinka paljon hänelle on uskallettu kertoa talousvaikeuksista ja sotavaikeuksista vai onko hän vieläkin jees-miesten ympäröimä jotka kertovat hänelle vieläkin vain hyviä uutisia?

Uskonto. Putlerhan on viettänyt pitkiä aikoja Laatokan Valamossa ja hänellä on siellä oma iso huvila, retriitti ja laituri huvijahdille. Korruptoitunut Venäjän kirkkohan tukee sotaretkeä ja siunaa panssarivaunuja ennen niiden lähettämistä rintamalle. Putin saattaa nähdä itsensä uskonsoturina, joka yhdistää Moskovan ja Kiovan ja palauttaa Kiovan 1000 vuotta vanhan Sofian katedraaliin ja kaiken siihen liittyvän symboliikan takaisin Moskovan alaisuuteen.

Uskonto voisi olla myös ratkaisu miten lopettaa sota. Venäjän historiassa monet vähän kahelit hallitsijat on suljettu loppuelämäkseen luostariin. Miksei myös Putinille tehtäisi niin. Lähetettäisiin hänet jonnekin syrjäiseen luostariin, vaikka siihen hänen kovasti rakastamaan Valamoon keskelle Laatokkaa ja annettaisiin hänen asua siellä loppuaikansa pyhiä tekstejä tulkiten. Vähän niinkuin Napoleon St:Helenan saarella.

1Äänestä

Hullus sai hyökkäämään

1Äänestä

Tuleeko venäjän räjäyttämissa Ukrainan öljysäiliöiden palamisesta enemmän hiilidioksidia, kuin köyhän Suomalaisen autosta.

Äänestä
  • Paljonko Putinin elävältä polttaminen tuottaa myrkyllisiä kaasuja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljonko Putinin elävältä polttaminen tuottaa myrkyllisiä kaasuja?

    Luulisin että saman verran kuin 5,5miljoonasta suomilaisesta

    Äänestä

Nopealla aikataululla Natoon. Myöhemmin on venäjällä paremmat valmiudet hyökätä Suomeen.

Putin valehtelee joka puheessaan.

1Äänestä

Venäjä on diktaattorien vallassa. Joka tätä tuhoa vielä puolustaa ja diktattoria nostaa on mielensairas, olkoonpa kuka tahansa!
Katsokoon vakavasti peiliin ja ajatelkoon itsensä helvetinmoiseen kärsimykseen Ukrainassa että järkeä kasvaisi hivenenkään vertaa! Vain psykopaatti voi olla tuntematta mitään ihmisen kärsimyksestä!

https://yle.fi/uutiset/3-12376226

Äänestä

Joskus tullut pohtineeksi,
onkohan Venäjä kuin varsovan liiton edesmenneet diktatuurit?

Keinotekoisesti kasassa ja olemassa olo vaatii jatkuvaa hämmentämistä kriiseillä, päihteillä, kurjuudella ja väkivaltakoneistolla.
Onko sen edes mahdollista sivistyä ilman, että korttitalo romahtaa?

Äänestä

Itä ja länsi taistelevat luonnonvaroista. Viimeinen taisto öljyvarojen hallinnasta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Tästä on aika monta eri näkemystä. Tässä keskustelussa voisi mainita miksi ja vähän perustella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu