Äidiksi tulemista ei kannata lykätä päälle 30-vuotiaaksi

No tuo on sinun mielipiteesi. Itse olen sitä mieltä, että on ehdottomasti paras tehdä lapset silloin, kun hetki on itselle sopivin. Toisille se on alle ja toisille yli kolmekymppisenä. Itselleni se oli yli kolmekymppisenä. Tutkimuksetkin muuten puoltavat tuota, että yli kolmekymppinen äiti on keskimäärin parempi äiti. Jotta kukaan ei vedä turhaan hernettä nenään niin toistan, että kyse on keskimääräisyydestä. Kaikki alle kolmekymppiset eivät ole huonoja äitejä eivätkä kaikki yli kolmekymppiset hyviä, mutta keskimäärin alle kolmekymppisten äitien lapsilla on paljon enemmän ongelmia lapsuutensa ja nuoruutensa aikana (vaikka isän vaikutus laskettaisiin pois).

Tietysti reaaliteeteista kannattaa olla selvillä ja esim. omasta hedelmällisyydestä ja mahdollisista ongelmista kannattaa lääkärin kanssa keskustella. Toisilla hedelmällisyys laskee rajusti jo alle 25:na, mutta toisaalta taas toisilla raskaaksi tuleminen on helppoa vielä yli nelikymppisenä.

No harmi että on nyt näin päässyt käymään.

Lasten teko ei ole mikään ekoteko . Jotain muuta järkevää voi ihminen elämällään tehdä , vaikkapa tuottaa itselleen hyvän eläketurvan . Ettei ainoa tili tule avioerossa.

Tästä sinun julkaisusta tulee ihan se mieleen, kun joku omasta mielestään kovin nerokaskin tyyppi sanoi 2008 radiossa, että nuorten naisten kannattaa lisääntyä tyyliin peruskoulusta pääsyn jälkeen. -.-" Heh! Not! Kannattaa ensin varmistua siitä, että on kasvanut aikuiseksi ennenkuin alkaa lisääntymään, koska jos hankkii lapsia liian nuorena ja silloin kun on käytännössä vielä itsekkin lapsi ja korvantaustat on vielä märät niin se on karhun palvelus sille lapselle ja nuorelle äidille itselleenkin.

Sehän se vasta fiksua olisikin, että aletaan vääntää lapsia, kun oikeasti tekee mieli juhlia ja matkustella. Sä oikeasti kuvittelet, ettei se juhlimis- ja matkusteluvaihde käänny takaisin päälle lasten ollessa vielä pieniä. Ensiksi rauhoitutaan ja kasvetaan henkisesti aikuisiksi ja sitten vasta hankitaan lapsia. Niin on paras kaikille osapuolille.

Höpö, höpö ,minusta paras ikä on lastentekoon vähän alle 40 v sillon on jo ammatit hommattu ja taloudellinen tila hyvä ja eläkettäkin jo kerrytetty jonkin verran ja yksi lapsi riittää, vuosi pois työelämästä ja piltti päiväkotiin ja takas töihin.

Asia ei sulle itse asiassa kuulu ja ihan turha ohjeistaa muita, koska kyllä naiset itse tietävät ja osaavat etsiä netistä tietoa sekä osaavat etsiä alan kirjallisuutta. Mikä on haluttu määrä? Itse olen 31 enkä edes tiedä haluanko omia lapsia tähän maailmaan. Ehkä yksi? Jos sitäkään. Ehkä kaksi? Tai ei tosiaan kumpaakaan. Onneks ei oo kauheeta anoppia tai vaativaa äitiä jotka painostaa tekemään valintoja joita HE haluavat. Sentään minua kunnioitetaan ja päätöksiäni kunnioitetaan aidosti. Minun elämä. MINUN ja mieheni elämä. MEIDÄN elämä.

Jos mulle ois alusta asti ollu selvää, että oikeasti AIDOSTI haluan lapsia, niin olisin hankkinut jo. Ei ole selvää, koska ajattelen asioita oikeasti pitkälle ja jaksamiseni kannalta. Siihen meidän elämään ei välttämättä ole halua saada lasta. Mies ei myöskään ole välttämättä halukas, niin miksi minäkään?

Jos nyt päätetään yrittää, niin sen verran kypsiä ollaan, että ymmärretään kyllä, jos se ei ole helppoa tai lapsia ei kuuluisikaan. Kummallakaan, kun ei lapsia ole, ei voi tietää voiko ollakaan.

Toisekseen en ole koskaan kokeillut lasten tekoa, niin en voi edes tietää tulenko raskaaksi edes? Olisinko tullut nuorempanakaan?

Pidä mielipitees.

En halua pilata kehoani. En repiä itseäni, en halua laskeumaa, riipputissejä, arpia, kipuja, vaivoja, rahanmenoa, mahdollisen sairauden puhkeamista. Mahdollista yksin jäämistä lapsen kanssa, mahdollista seksittömyyttä, syrjähyppyjä...
En halua lisätä pahoinvointia maailmaan.

Naisen arvo on muutakin kuin kakarat. En alistu.

Haluun olla rikas vielä joskus. Lapset on vaan tiellä.

No aina ei vaan saa lapsia juuri silloin, kun päättää niitä haluta ja tehdä. Eikä aina nuorena ole elämäntilannekkaan hyvä tai kumppania, jonka kanssa tehdä lapsia.

Itse sain esikoiseni vasta 36 ikäisenä ja toisen 38. Mutta parempi niin, sillä elämäni oli kaikinpuolin paras mahdollinen tuolloin lapsien kannaltakin. Terveys, kumppani, taloudellinen tilanne, itse sopivasti jo aikuinen ja elänyt.