Puoliso ollut

suunnittelemassa raiskauksen. Usean toimesta.
16648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Rikos vanhentunut

Äänestä
  • Ei vielä ole.

    Äänestä

Joukkovaino.

Äänestä

Moniko tietää
??

Äänestä

Eiköhän raiskaaja tuomionsa saa. Viimeistään kuoleman porteilla. 🙏

Äänestä
  • Saa ansionsa mukaan.

    Äänestä

Nostetaan

Äänestä
  • Miksi nostat tän trollauksen?

    Äänestä

Minä uskon tämän. Yleensä tuollaisilla on samanlainen puoliso, mutta tässä tapauksessa sitten ei?

Äänestä

Jossain vaiheessa trollikin voisi miettiä, että onko siellä pääkopassa kaikki kytkennät kunnossa.

Äänestä
  • Niinpä, samaa mieltä on erittäin halpamaista trollailla raiskauksella, mutta ehkä kyseinen mies kärsii jostain impotenssista ja tämä voimaannuttaa jollain tavalla. Et kai tosissasi ole niin alhainen, että väität kenenkään naisen kirjoittelevan tällaista? Silloin et ole aloittajaa kummempi

    Äänestä

Kuvottavaa luettavaa - toivottavasti olet toiminut niin kuin oikein on.

Äänestä

Trollinakin jo mauton.

Äänestä

Ilmoittaisin poliisille. Toki huomioisin oman turvallisuuteni, mutta tuollaiseen miehen kuuluisi päästä hoitoon/valvonnan alle. Ihan vaan turvallisen yhteiskunnan puolesta

Äänestä

Jättäisin välittömästi, jos olisi minun mies!

Äänestä

Aloittaja on rasisti!! Kyseessä on monikulttuurinen rikastus eikä suinkaan raiskaus!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

suunnittelemassa raiskauksen. Usean toimesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu