Menemättä yksityiskohtiin niin tällainen juttu:
Käräjäoikeudelta tuli kehotus sovinnolliseen asian hoitoon.
Kantaja ilmoitti että sovinto voidaan tehdä kun maksat kaiken mitä he vaativat.
Vastaaja ilmoitti että ei ole maksuvelvoitetta koska sopimus on irtisanottu määräaikaisuuden päättymispäivään kirjallisella ilmoituksella. (jotta ei jatku millään verukkeella automaattisesti)
Kantaja kiistää irtisanomisen ja ilmoittaa oikeudelle ettei sovintoa saada aikaiseksi.
Vastaajalle tulee kutsu istuntoon. Tuona istuntopäivänä vastaaja valitettavasti oli sairaalassa leikkauspöydällä kiireellisessä leikkauksessa eikä voinut saapua istuntosaliin kertomaan henkilökohtaisesti asioiden todellisuutta.
Käräjäoikeus päätti asian kantajan hyväksi. Valituslupaa haettiin hovioikeudelta. Sitä ei saatu. Valituslupaa haettiin korkeimmalta oikeudelta. Sitä ei saatu.
Vastaajaa ei kuultu käräjäoikeudessa koska oli laillinen este (joutui kiireelliseen sairaala ja leikkaus hoitoon vakavan sairauden takia).
Käräjäoikeus päätti asian kantajan hyväksi.
Mielestäni vastaajalle olisi pitänyt antaa uusi mahdollisuus tulla kuulluksi ja valituslupa myöntää jotta ei olisi tullut aiheetonta tuomiota ja luottotietomerkintää.
Ja se yritys jonka takia tämä koko show niin he häikäilemättömästi valehteli oikeudelle ja esitti väärennettyjä todisteita jotka vastaaja olisi pystynyt kumoamaan faktoilla jos vaan olisi päässyt paikalle.
Onko tämä nyt sitä tasavertaista ja yhdenvertaista oikeutta?
Oikeus...onko sitä oikeasti
9
1376
Vastaukset 9
- Anonyymi
Siviilioikeudessa on oikeasti olemaasa ainoastaan poliittista- ja hyvävelioikeutta. Yleensä oikeusoppineet ja tuomarit sopii ne jutut ennalta keskenään saunan lauteilla muutaman bissen kera vastaajaa kuulematta ja tietenkin kantajan edusksi, jos kantaja on perintätoimisto tai jokin muu hyväyhteisö. Koska vastaaja on tavallinen kansalinen, olisi sopimatonta kutsua sellaista vastaajaa paremman väen saunaseminaariin.
- Anonyymi
Korkein oikeus (KKO) aloittaa maanantaina Kittilän kuntapäättäjien virkarikosjutun suullisen käsittelyn Rovaniemellä. Käsittelyyn on varattu aikaa viisi päivää.
Käsittelyyn osallistuu viisi korkeimman oikeuden jäsentä eli oikeusneuvosta sekä asian esittelijä. Vastaajina jutussa on kahdeksan kunnan entistä ja nykyistä päättäjää.
Suulliset käsittelyt ovat KKO:ssa harvinaisia, ja Helsingin ulkopuolella istuntoja on noin kerran vuodessa. Korkeimman oikeuden esittelijän Johannes Koskenniemen mukaan Lappiin matkaaminen saattaa olla ensimmäinen kerta KKO:n historiassa.
– Ehkä noin kerran vuodessa olemme Helsingin ulkopuolella suullisessa käsittelyssä, ja tiedossa ei ainakaan ole, että olisimme koskaan aiemmin olleet Rovaniemellä, Koskenniemi sanoo. Tästä tulee mukava talviloma.- Anonyymi
baari seminaari hotelli ounasvaara ja saunan lauteille
- Anonyymi
Kuulostaa siltä, että avustaja jätti palkkaamatta lakimiehen, joka siis osaa hoitaa tavallista juttua.
Tuo yksipuolisen tuomio on muuten siitä hieman epäuskottava, että ei muka ehtisi ajoissa ilmoittamaan asiasta käräjäoikeudelle. Ja leikkaus on nyt aika hemmetin helppo todistaa todeksi. Nyt hän punoo jotain omaa tarinaansa, eikä lainkaan välitä vastapuolen väitteistä.- Anonyymi
Tuo mitä tapahtui oli todella väärin.
Voin kertoa kyseisen tapauksen osalta sen että minä olen kyseisessä asiassa ollut vastaajana ja annoin toimeksiannon lakimiehelle neuvotella sovinto loppuun niin että asia ei päädy oikeussaliin, eli lakimiehen tarvitsi vain lukea sovintopaperi läpi ja tarkistaa se että sovinto on minunkin etujen mukainen eikä vain vastapuolen eduksi oleva sovinto. Mutta jotenkin tuo lakimies totaalisesti tunaroi sen sovinnon omalla hölmöilyllään. Ja siitä syystä tuli suullinen istunto asiassa.
Minä en kertakaikkiaan päässyt sinne istuntoon sairaalasta. Väänsin sen rautalangasta lakimiehelle että olen sairaalassa, en pääse täältä lähtemään, laita heti ilmoitus käräjäoikeudelle että se istunto siirtyisi.
Leikkausarpi on kaulassa, leikkaus oli todella rankka kokemus ja toipuminen on vieläkin kesken.
Olen tässä miettinyt että olisi itse pitänyt olla yhteydessä suoraan sinne käräjäoikeuteen sairaalaan joutumisesta eikä tyhmänä luottaa siihen että kyllä se lakimies sen ilmoituksen sinne laittaa. Lakimies jätti tarkoituksellisesti tahallaan ilmoittamatta että päämies eli vastaaja on joutunut sairaalaan. Sain selville myös sen että valituskirjelmässäkään ei ollut mitään mainintaa siitä että olen ollut sairaalassa mainittuna aikana eikä täten ole voinut tulla kuulluksi asiassa.
Ja tuon tapahtuman jälkeen on ollut useita keskusteluja minua edustanee lakimiehen kanssa. Selvisi että kyseinen lakimies huijasi minua ja rahasti aika paljon, se ei ole missään vaiheessa välittänyt minun eduista, valtakirjalla ei kuulemma ollut mitään merkitystä asiassa ja sitten lakimies kehtasi tekemänsä emämunauksen jälkeen laittaa minulle sähköpostilla seuraavan kysymyksen: olitko muka leikkauksessa?
Hieman törkeä ihminen. Todella huono lakimies.
Olisi pitänyt itse hoitaa asia alusta loppuun ilman lakimiestä niin tämä asia ei olisi koskaan päätynyt oikeussaliin.
Koska tämän asian myötä on hyvin selvinnyt se että lähtökohtaisesti yhtään ainutta lakimiestä ei kiinnosta päämiehen etu vaan heitä kiinnostaa vain se kuinka paljon he saa laskutettavaa ja ei keinoja näytä kaihtavan. He oli tehnyt oikeusapuhakemuksenkin kertomatta asiasta minulle, valtio maksoi tuon lakimiehen kulut eli minun oikeudenkäyntikulut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo mitä tapahtui oli todella väärin.
Voin kertoa kyseisen tapauksen osalta sen että minä olen kyseisessä asiassa ollut vastaajana ja annoin toimeksiannon lakimiehelle neuvotella sovinto loppuun niin että asia ei päädy oikeussaliin, eli lakimiehen tarvitsi vain lukea sovintopaperi läpi ja tarkistaa se että sovinto on minunkin etujen mukainen eikä vain vastapuolen eduksi oleva sovinto. Mutta jotenkin tuo lakimies totaalisesti tunaroi sen sovinnon omalla hölmöilyllään. Ja siitä syystä tuli suullinen istunto asiassa.
Minä en kertakaikkiaan päässyt sinne istuntoon sairaalasta. Väänsin sen rautalangasta lakimiehelle että olen sairaalassa, en pääse täältä lähtemään, laita heti ilmoitus käräjäoikeudelle että se istunto siirtyisi.
Leikkausarpi on kaulassa, leikkaus oli todella rankka kokemus ja toipuminen on vieläkin kesken.
Olen tässä miettinyt että olisi itse pitänyt olla yhteydessä suoraan sinne käräjäoikeuteen sairaalaan joutumisesta eikä tyhmänä luottaa siihen että kyllä se lakimies sen ilmoituksen sinne laittaa. Lakimies jätti tarkoituksellisesti tahallaan ilmoittamatta että päämies eli vastaaja on joutunut sairaalaan. Sain selville myös sen että valituskirjelmässäkään ei ollut mitään mainintaa siitä että olen ollut sairaalassa mainittuna aikana eikä täten ole voinut tulla kuulluksi asiassa.
Ja tuon tapahtuman jälkeen on ollut useita keskusteluja minua edustanee lakimiehen kanssa. Selvisi että kyseinen lakimies huijasi minua ja rahasti aika paljon, se ei ole missään vaiheessa välittänyt minun eduista, valtakirjalla ei kuulemma ollut mitään merkitystä asiassa ja sitten lakimies kehtasi tekemänsä emämunauksen jälkeen laittaa minulle sähköpostilla seuraavan kysymyksen: olitko muka leikkauksessa?
Hieman törkeä ihminen. Todella huono lakimies.
Olisi pitänyt itse hoitaa asia alusta loppuun ilman lakimiestä niin tämä asia ei olisi koskaan päätynyt oikeussaliin.
Koska tämän asian myötä on hyvin selvinnyt se että lähtökohtaisesti yhtään ainutta lakimiestä ei kiinnosta päämiehen etu vaan heitä kiinnostaa vain se kuinka paljon he saa laskutettavaa ja ei keinoja näytä kaihtavan. He oli tehnyt oikeusapuhakemuksenkin kertomatta asiasta minulle, valtio maksoi tuon lakimiehen kulut eli minun oikeudenkäyntikulut.Mitä tehdä käytännössä jos lakimies tunaroi?
Minne ilmoittaa?
Olet kertonut tilanteen ja voit todistaa että olit sairaalassa ja sinulla oli syy olla tulematta, pyysit myös siirtoa.
Jos lakimies ei sitä hoitanut, niin se oli hänen virkavirhe.
Voit tehdä ilmoituksen asianajajaliiton valvontakomissiolle.
Ei tarvitse maksaa mitään, ennenkuin se on tehnyt päätöksensä (suosituksen).
Ota yhteyttä puhelimitse valvontakomissiolle - vaikka paljon mahdollista, että "eivät tiedä".
Sen jälkeen ota yhteyttä kuluttaja-asiamiehelle. He tietävät paremmin siellä.
Kysy mitä teet, he neuvovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tehdä käytännössä jos lakimies tunaroi?
Minne ilmoittaa?
Olet kertonut tilanteen ja voit todistaa että olit sairaalassa ja sinulla oli syy olla tulematta, pyysit myös siirtoa.
Jos lakimies ei sitä hoitanut, niin se oli hänen virkavirhe.
Voit tehdä ilmoituksen asianajajaliiton valvontakomissiolle.
Ei tarvitse maksaa mitään, ennenkuin se on tehnyt päätöksensä (suosituksen).
Ota yhteyttä puhelimitse valvontakomissiolle - vaikka paljon mahdollista, että "eivät tiedä".
Sen jälkeen ota yhteyttä kuluttaja-asiamiehelle. He tietävät paremmin siellä.
Kysy mitä teet, he neuvovat.Eikun asianajajliiton valvontalautakunnalle.
Suosittelen kuluttajaneuvontaa.
- Anonyymi
Laki on niin kuin se luetaan. Rikkailla parhaimmat "oikolukijat", tuomiot sen mukaisia....
- Anonyymi
Ei ole oikeutta, pelkkää mielisairasta *askaa koko maa.
Ei voi ottaa edes osaa, sellainen maa kuin kansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59900Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 43573
- 7542
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24531- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520- 61515
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14491Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132449- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26399