Sukset ristissä jatkuvasti, aina vaan, eikä yhteiselle ladulle tunnut löytyvän reittiä? Tämän suhteen (avioliiton) jatkuminen on kyllä epätoivoista räpimistä. Mutta entä kolme lasta, miten hoitaisi asian parhaiten? Onko kokemuksia neuvoja antaa yhdelle neuvottomalle?
Erota vai ei??
Yksnainen
71788
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kehottasin kyllä perheneuvolaan, avioliittoleirille tai ihan minne vaan jos omat konstit ei riitä.
Ero ei koskaan ole helppo, se on oikeasti helvetin rankka juttu koska lasten takia on kuitenkin oltava yhteydessä.
Näin mä ajattelen.
Ainoat tosi hyvät syyt eroon (mun mielestä) on päihdeongelma, väkivaltaisuus ja pettäminen.
Yrittäkää nyt, ettei tarvitse katua kun ei tullut kaikkea liiton eteen tehtyä.
Niinpä niin, mutta tuntuu että ollaan niin umpisolmussa ettei suusta tule yhtään järkevää asiaa. Niinpä ei uskalla puhua mitään... Mies kaljottelee mielellään aina vapaa-ajalla, tykkäisi kulkea kavereiden kanssa yökaudet ties missä. Ja itse en piittaisi moisesta elämäntyylistä lainkaan. Olen itse kasvanut alkoholisti-isä -perheessä enkä välittäisi kokea samoja asioita omassa perheessäni. Vaikkakaan tilanne meillä ei olekaan niin paha kuin mitä se lapsuudessani on ollut. Mutta aina ne miehen juopottelu (hups. anteeksi nehän on hauskanpitoreissuja) tuovat mieleen lapsena koetut asiat ja sen epävarmuuden mitä silloin koki. En toki vaadi täyttä raittiutta mieheltäni, otan itsekin silloin tällöin... Mutta tuntuu ettei miehellä ole enää itsellä oikein homma hanskassa muttei se itse oikein sitä tajua... Mutta eiköse kuulu alkoholismin sairaskuvaan?? EN tiedä, vai eikö mies vaan halua enää olla mun ja perheen kanssa ja pakenee tätä arkea. Ei vaan uskalla sanoa asiaa rehellisesti. Kaikista inhottavinta on tämä epävarmuus kun ei tiedä mitä tämä kaikki oikein on. Ja oma pelkuruus kun ei uskalla ottaa härkää sarvista ja selvittää asiat perin juurin. Lapset tietty huomaa ettei kaikki ole okei ja kyselevät että mikä on ja ettehän te vain eroa... mitäs siihen sitten sanoa. En halunnut valehdellakaan tai antaa liikaa lupauksia ja sanoin etteihän elämästä koskaan tiedä...
Hei!
Raskasta miettiä yksinään tuollaista tilannetta, mitä nyt pohdit. Hyvä että kirjoitit tänne, se selventää tilannetta, antaa perspektiiviä ja monta kertaa saa hyviä mielipiteitä samassa tilanteissa olleilta kuinka ovat asian ratkaisseet. Itse kun on jumissa ja tapahtumien keskellä niin ei välttämättä tiedä mikä pitkällä tähtäyksellä on parasta, muuttuuko tilanne, pysyykö samana, kasautuuko ongelmat,tapahtuuko käänne,jne. Vähemmästäkin hämmentyy ihminen entisestään jos itsekseen pohtii.Ja monta kertaa ne läheisetkin joille kertoo ovat puolueellisia tai osaavat katsoa tilannettaan omista lähtökohdistaan käsin ja eivät kykene asettumaan toisen asemaan, siihen, miltä se oikeasti tuntuu pyörittää arjen perhe-elämää ja joutua murehtimaan jatkuvasti asioista joista ei pitäisi. Perhe-elämä kun on kahden aikuisen työmaa. Hyvin usein kuitenkin on näin, että toisen aikuistuminen ei olekaan toteutunut. Toinen joutuu ottamaan yksin aikuisen vastuun päätöksistä, arjesta, jopa kumppanin kriiseistä ja kasvukivuista.Pahimmassa tapauksessa jatkuvasta piittaamattomuudesta ja toilailuista. Kuka sellaista jaksaa pitemmän päälle?
Tarvitseeko toisen jaksaa? Oman jaksamisen kustannuksella. Ei tarvitse.
Kysyit neuvoja. Aloita yksinkertaisesti näin:
Aivan rauhallisesti ja kiihkottomasti sanot hänelle: mä en jaksa tätä enää. Piste.
Katsot muuttuuko käytös. Et puutu enää kumppanin menoihin tai käytökseen. Katsot tajuaako. Jos ei ymmärrä tätä mahdollisuutta, niin tyyneen rauhallisesti mietit miten elämäsi järjestät. Millaista elämää haluat elää? Pärjäämään tulet aivan varmasti, siitä älä ole hetkeäkään huolissasi. Mitä sitten valitsetkaan. Pointti on siinä että sinä voit ja kykenet valitsemaan. Ja se on sinun oikeutesi. Kaikkea parasta Sinulle jatkossa, sillä sen sinä olet ansainnut ja sen sinä tulet saamaan.
kannattaako sinun pilata oma ja lasten elämä tommoisessa liitossa? ei se ukko mitään tapojaan enää muuta etsi vaan itsellesi ja lapsille oma asunto niin muutaman kuukauden kuluttua huomaat miten hyvin teillä menee. lapset tuollaisessa liitossa kärsii ja rajallinen se on sinunkin jaksaminen.perheneuvolat sun muut hössötykset on vain teko hengitystä sama kuin yrittäisi herättää kuolleista.ei kukaan ulkopuolinen voi auttaa perhe ongelmissa jos molemmat vanhemmat ei ole halukkaita jatkamaan suhdetta. T. tuplasti eronnut
Jotkut vaimot on pakottaneet miehensä avioparileirille.Sanomalla et se on sitten ero tai lähdet sinne leirille ny.
Leirillä mies onkin yllätyksekseen löytänyt ihan uusia juttuja.Niiden avulla on opittu hoitamaan suhdetta ja päästy uuteen alkuun.
Olen samaa mieltä. Avioparileirillä löysin minäkin uuden "jutun", jonka kanssa sitten vehdattiin jonkin aikaa tai sen kipeimmän vaiheen. Nyt ollaan molemmat omillamme, ja jutun kanssa hoidetaan nuo fyysiset kontaktit silloin tällöin.
Neuvoisin kaikkia eroajatuksen kanssa kipristeleviä avoimeen ulospäin suuntautuneeseen asioiden käsittelyyn. Siellä omassa "pirtissä" ei ole kuin ne vanhat seinät ja niitä pitää päästä tuulettamaan.
Lapsellisillakin on paljon enemmän elämänviisautta lapsilleen jaettavaksi, kun rohkeasti käy itse läpi vaikeatkin asiat ja pysyy "miehenä" asioiden edessä.
ei kannata jäädä pirttiin, ihan totta. Aapeli tuossa alussa listaa, mitä hän hyväksyy eron syiksi. Haluan kuitenkin lisätä, että henkinen väkivaltakin on väkivaltaa. Jopa passiivinen sellainen. Luen esimerkiksi pidättäytymisen (ilman mainittavaa syytä) sänkyhommista, puhumattomuuden yms sellaisiksi. Liitto voi olla henkisesti yhtä helvettiä, vaikka kumpikaan ei koskaan edes ääntään korottaisi. Suosittelen jopa silloin eroamaan. Tottakai kannattaa yrittää ensin kaikin keinoin korjata tilanne. Mutta usein on niin, että halukkaita korjaajia löytyy korkeintaan yksi. Silloin ei oo ihan hirveesti suhteella tulevaisuutta.