Sanna Sanna, taasko takki kääntyy?

2019 Sanna oli sitä meiltä että ei Natoon, ohessa pari muutakin faktaa

Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalikoneessa Marin vastasi, että sosiaali- ja terveyspalvelut on tuotettava ensisijaisesti julkisena palveluina ja että Suomen tulee olla edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjunnassa, vaikka se aiheuttaisikin Suomelle kuluja. Hän ei kannattanut vaalikoneessa Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä

Marin arvosteli vuonna 2010 sitä, että Suomi kasvatti sadalla miljoonalla eurolla rokotevalmistajien sikainfluenssarokotteista saamia tuloja. Hänen mukaansa kyseisten rokotteiden vaikutuksesta terveyden laatuun ja tilaan oli heikosti näyttöä ja rokotteita markkinoitiin perusteettoman pelon ja uhan tunteilla. Vuonna 2009 Marin kysyi blogikirjoituksessaan, onko Tampereen kaupunki lääkevalmistaja Pfizerin ”lahjonnan” kohteena. Kirjoituksessaan Marin viittasi Yhdysvaltain oikeusministeriön määräämään korvaukseen, joka Pfizer määrättiin maksamaan lääkepetoksista ja terveysalan päättäjien lahjomisista
22138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Demarien puheet ovat tällä hetkellä häiriintyneen hurmoshenkisesti sotaan kannustavia ja voimakkaan musta-valkoisia.
Nyt näemme reaaliaikaisesti millainen kansakunnan henkinen tila on aiemminkin edeltänyt - länsimaisen narsistisesti - "maailman" sotia.

Erikoista tämän päivän tilanteessa on, että naiset ovat suurimpia sodan promoottoreita, vai olivatko he sitä jo aiemminkin taustavaikuttajina, itsehän he ovat niitä suurimpia kärsijiä jäädessään kotirintamalla henkiin.

Jos näiden "sosialistien" kannatus on aiemminkin ollut olematonta, nyt se tulee jatkssa olemaan marginaalista, jos nyt tulevan sodan jälkeen edes tarvitsee puhua enää politiikasta.

Äänestä

Eiköhän tuo ajattelumallin takinkääntö ole tullu valtaosalle suomalaisia tämän vuoden aikana naapurin takia , ja hyvä niin , maailma muuttuu eskoseni.....

Äänestä

Kun olosuhteet muuttuvat oleellisesti, jokainen järkevä ihminen muuttaa mielipiteitään.

Äänestä
  • Ihmisen pään sisältä muuttuu massiivisella propagandalla, muu ei ole muuttunut.

    Äänestä

  • ... ainakin siinä tapauksessa jos ei ole Perussuomalainen.

    Äänestä

Se oli odotettavissa

Äänestä

Sopulilaumalla kääntyy takki joka räsähdyksessä. Sinkoilevat päämäärättömästi sinne tänne.

Olen äänestänyt kaikissa presidentinvaaleissa Väyrystä, ja tulen äänestämään myös jatkossa.

Äänestä

Tuolloin ei ollut tällaista tilannetta kuin nyt. Ei tuolloin ollut mitään syytä kiirehtiä Natoon. On suorastaan toivottavaa, että päättäjät elävät nimenomaan tilanteen mukaan, eivätkä suinkaan pidä itsepäisesti kiinni jostain sellaisesta, mistä ei kannattanut kantaa huolta joskus entivanhaan. Tilanteet vaihtelee ja niissä vaihteluisssa pitää pysyä mukana.

Äänestä
  • Putin on kuollut ennen juhannusta. Ei sen vuoksi tarvitse skitsoilla.

    Äänestä

  • Suomessa on ollut tälläinen tilanne aina, suomi on puolueeton maa ja pysyy sellaisena.

    Äänestä

Ei tainnut Sanna kuulua vielä tuolloin WEF YGL:ään ja olikohan tuo heitto lähinnä provokaatio, jolla sai herätettyä katseita K.Schwabin suunnalta.

Äänestä

Parempi että takki vielä kääntyy eikä jumitu ihoon kuten muumilla ja patella.

Äänestä
  • Että ennen vaaleja lupaa mitä vaan ja sitten vaalien jälkeen onkin ihan eri ihminen kuin taikaiskusta, tuulihatut on sellasia, älykkäillä on sellaiset mielipiteet joita tuuli ei heiluta, miksi antaa lausunto Natosta jos ei ole miettinyt edes asiaa? Miksi Sanna oli Natoa vastaan aiemmin, se olisi kiva tietää!

    Esim Paavo Väyrynen ei kannattanut EU.ta eikä mielipide ole muuttunut, minä en kannattanut EU.ta eikä mielipide ole muuttunut, minä en kannata Natoon liittymistä, mieleni ei muutu, en pelkää Venäjää.

    Äänestä

Sannahan on Eu:n käskystä ja rahasta toimiva marionetti.

Äänestä

Fiksu muuttaa mielipidettään tarvittaessa. Ei monikaan kannattanut natoa silloin kun ei vielä ollut venäjän johtaja seonnut tuolla tavalla. Nyt on sen aika.

Äänestä
  • Kuulostaa rikollisten taktiikalla kun on jääty kiinni.

    Äänestä

Sanna on siis aiemmin ollut lääketehtaita, rokotuksia ja Natoa vastaan, nyt on ihmeellisesti rahaa ökyasuntoihin ja omaisuuskin jo useita miljoonia ja täysin vastakkaiset mielipiteet, rahako muutti mielen? Kun tarpeeksi lyödään kahisevaa pöytään niin voi olla mitä mieltä tahansa?

Äänestä

Joo, minäkään en kannattanut Natoon liittymistä vielä tammikuussa. Nyt se on mielestäni hyvä ajatus. Niin on kiakkien, jotka uutisia lukevat muualta kuin MV.lehdestä.

Äänestä

Ihan vaan muistutuksena sotaa pelkääville, kun sinua ammutaan päähän tai muuten kuolettavasti, niin kerran se vaan kirpaisee, mutta jos pelkäät kaikkea saat juosta karkuun koko ikäsi, se ei ole mitään elämää. Heittäkää nyt edes ne vitun maskit naamalta!

On siinä tietty sellainenkin vaihtoehto, että liitytään Natoon ja sen jälkeen Natomaat yhdessä kukistaa Venäjän hallinnon, sellasta ei voi olla että jatkuvasti odotellaan mitä sieltä tulee. Tilanne pitää olla hallinnassa jotta voidaan elää murehtimatta tulevaa, pelkkä uhittelu ei riitä.

Äänestä

Marin ei kannattanut 2019 vaalikoneessa Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä

https://files.luolasto.org/61826/20220218_143222.jpg

Kun poliitikko sanoo EI Natoon, on hän erikseen asiaa mitettinyt ja hän on täysin varma ettei missään tilanteessa kannata Natoon liittymistä, tämän on Sanna Marin suomen kansalle luvannut 3 vuotta sitten!

Kun poliitikko sanoo vaalilauseessa Kyllä Natolle, häntä ei vielä velvoiteta äänestämään kyllä, mutta hän jättää itselleen mahdollisuuden äänestää kyllä mikäli liittymisen ehdot ovat riittävän hyvät.

Mikäli Marin nyt äänestää Kyllä Natolle, niin hän syyllistyy vaalipuheissaan tapahtuneeseen törkeään valehteluun.

Äänestä
  • Sanna kehotti v 2018 pienipalkkaisia naisia yleislakkoon. Miksi nyt on pakkolaki tulossa sairaanhoitajille?

    Äänestä

Hieno tuo Sannan uusi nahkatakki.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

2019 Sanna oli sitä meiltä että ei Natoon, ohessa pari muutakin faktaa

Vuoden 2019 eduskuntavaalien vaalikoneessa Marin vastasi, että sosiaali- ja terveyspalvelut on tuotettava ensisijaisesti julkisena palveluina ja että Suomen tulee olla edelläkävijä ilmastonmuutoksen torjunnassa, vaikka se aiheuttaisikin Suomelle kuluja. Hän ei kannattanut vaalikoneessa Suomen mahdollista Nato-jäsenyyttä

Marin arvosteli vuonna 2010 sitä, että Suomi kasvatti sadalla miljoonalla eurolla rokotevalmistajien sikainfluenssarokotteista saamia tuloja. Hänen mukaansa kyseisten rokotteiden vaikutuksesta terveyden laatuun ja tilaan oli heikosti näyttöä ja rokotteita markkinoitiin perusteettoman pelon ja uhan tunteilla. Vuonna 2009 Marin kysyi blogikirjoituksessaan, onko Tampereen kaupunki lääkevalmistaja Pfizerin ”lahjonnan” kohteena. Kirjoituksessaan Marin viittasi Yhdysvaltain oikeusministeriön määräämään korvaukseen, joka Pfizer määrättiin maksamaan lääkepetoksista ja terveysalan päättäjien lahjomisista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu