Yksi Raamatun oudoimmista lauseista

Raamatussa on joitakin vaikeaselkoisia tekstejä mutta tämä ei ole niitä. Mitä tämä raamatunkohta ylipäänsä tarkoittaa?

“Heille hän myös kärsimisensä jälkeen monin kiistattomin todistein osoitti elävänsä, näyttäytyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta.” (Apt 1:3, FinRK)

Kuinka monella eri tavalla voi todistaa olevansa elossa? Eikö se riitä todistamaan elossa oloa, että näyttäytyy elossa olevana opetuslapsille. Mitä muita kiistattomia todisteita Jeesus mahtoi käyttää?
19126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"monin kiistattomin todistein osoitti elävänsä, näyttäytyen heille --- ja puhuen"

Siinä raamatunjakeessahan tuo suoraan lukee, että Jeesus ilmestyi ja puhui. Ja raamatussa kerrotaan myös, että hän teki niin suurelle määrälle ihmisiä. Ne ovat juuri niitä monia, kiistattomia todistuksia.

Äänestä

1Kor.15:3-6 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin nähnyt; että Kristus on kuollut meidän syntimme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois. Matt.28:16-20

Äänestä
  • Ei liity aloitukseen.

    Äänestä

  • "hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista."

    Keefas oli yksi noista kahdestatoista!

    Mutta...

    oli myöskin tuo toinen Keefas!

    Oletko huomannut tuota? Sinä itse tai kukaan muu uskisystävistäsi?

    Jos et/ette, niin se todistaa vahvasti sen tosiasian, ettette ikinä ajattele lukemaanne, vaan nielette sen kolmiyhtenäisyysoppimaisesti karvoineen päivineen !

    Jeesus muuten näyttäytyi NAISILLE ensimmäisenä, eikä Keefakselle, kuten kolmiyhtenäisyysoppimaisesti yrität tuossa kierosti valehdella !!!

    Äänestä

Niin. Yli 500 silminnäkijää on monta, kiistatonta todistetta ja osoitusta siitä, että hän oli ylösnoussut.

Äänestä
  • "Yli 500 silminnäkijää on monta, kiistatonta todistetta ja osoitusta siitä, että"

    samoihin aikoihin Jules Verne kierteli ristiin rastiin Palestiinaa itse rakentamallaan polkupyörällään. Hän oli aikakoneellaan matkustanut Jerusalemiin, tarkoituksenaan pelastaa Jeesus mutta Golgatalla seisoskelevat roomalaiset olivat estäneet häntä ja sanoneet että eläpäs tule tänne estämään ristinuskomme syntymistä. Yli 500 silminmäkijää todistaa että näin on marjat ja että näin tapahtui. Jules ajatteli samalla kierrellä hieman Palestiinaa ja rakensi itselleen polkupyörän. Aikansa polkupyöräiltyään tapasi Pietarin, jolle antoi fillarinsa sekä avaimenperät tämän saamaan TTaivaan portin avaimeen. Tätäkin tapahtumaa oli todistamassa suuri joukko ihmisiä. Yli 500 silminnäkijää on monta, kiistatonta todistetta ja osoitusta siitä, että Jules Verne todellakin kävi 2000 vuotta sitten Jerusalemissa ja ajeli siellä fillarilla.
    On paljon muutakin, mitä Jules teki; ja jos se kohta kohdalta kirjoitettaisiin, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.

    Todisteita löytyy myös Finlandia Kirja lta:

    https://www.finlandiakirja.fi/fi/haku/author:jules verne?product_list_order=new&gclid=EAIaIQobChMIpNiE7fX69gIVREaRBR1sqQM2EAMYASAAEgJlP_D_BwE

    Äänestä

Jeesus teki ihmeitä, ylösnousemuksensa ja taivaaseenastumisen väliaikana. Nekin ovat epäämättömiä todisteita.

Johanneksen evankeliumi:
21:5 Niin Jeesus sanoi heille: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?" He vastasivat hänelle: "Ei ole."
21:6 Hän sanoi heille: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte." He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden.

Johanneksen evankeliumi:
20:19 Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: "Rauha teille!"
20:20 Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran.

Apostolien teot:
1:7 Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
1:8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka."
1:9 Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.

Äänestä
  • "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte."

    Mitä tämä Jeesus sanoo nyt vaikkapa Afrikassa nälkää kokeville lapsille, joilla ei ole vettä, järveä ei venhettä ?

    Äänestä

Aloittaja ei usko samanaikaisesti Jeesuksen sekä kuolemaan että ylösnousemukseen (kolmantena päivänä).

Kuollut, tai ei kuollut (eli: elossa). Tässä vaihtoehdot. Helluntailaisuushan julistaa, ei Pääsiäistä, vaan ainoastaan heistä paljon jännempää helluntaipäivää. Pääsiäisellä ei tienaa, niin kuin helluntaipäivällä.

Kristinusko taas on Pääsiäis-uskoa.

Äänestä
  • Pääsiäinen on minulle aina ollut suurin juhla. Mutta en mikään hellari olekaan.

    En tiedä, mikä on hellujen mielestä suurin juhla. Joulua siellä kovasti joka vuosi korostetaan niin kuin muussakin kristikunnassa ja koko yhteiskunnassa.

    Helluntai taas on yhden päivän juhla, jota juhlitaan sen takia, että uuden liiton seurakunta syntyi helluntaina. Ja myös sen takia, koska helluntaiseurakunnan nimi viittaa helluntaihin ja heidän uskonkorostuksiinsa eli karismaattisiin lahjoihin.

    Äänestä

  • "Aloittaja ei usko samanaikaisesti Jeesuksen sekä kuolemaan että ylösnousemukseen (kolmantena päivänä)."

    Väitteesi on valhetta! Ettäs kehtaat! Pidätkö itseäsi uskovaisena?

    Äänestä

Ylösnouseminen kuolleista on monelle aikamoinen asia uskottavaksi.

Mutta eihän Jumala olisi mikään Jumala, jos hän ei pystyisi yliluonnollisiin ja meille käsittämättömiin asioihin. Meillehän ne asiat vain ovat ihmeitä. Eivät ihmeet Jumalalle itselleen mitään ihmeitä ole.

Äänestä
  • Miksi se olisi jokin ihme kun Jumala tekee asioita, jotka ovat jumalille ihan jokapäiväistä kauraa? Se se vasta olisi ihme, jos ihminen kuolisi syntien puolesta ja jos ihminen heräisi kuolleista. Jumala kuin jumala pystyy nousemaan kuolleista, koska jumalat eivät voi kuolla.

    Äänestä

1Kor.15:2-28 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Adamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan; esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan; sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman. Sillä hänen pitää hallitseman siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä: kaikki hän on alistant hänen jalkojensa alle. Mutta kun hän sanoo: kaikki on alistettu, niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänet valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikessa. 1Kor.3:23. 11:3

Äänestä

Matt.28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Hebr.2:7-8 Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelöitsit, ja sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja; asetit kaikki hänen jalkojensa alle. Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi.

Äänestä

Palstan aihe on helluntailaisuus

Aloittajat kopipoimat Raamatun tapahtumat ei liity mitenkään Amerikkalaiseen saarnamieheen Charles Fox Parhamiin, joka perusti helluntailaisuuden henkiliikkeen ja vahvisti sille opit ja rituaalit, joihin siihen liittyvät ovat sitoutuneet noudattamaan.

Helluntailaisuus tuli Suomeen 1920-luvulla kun tänne perusti Amerikasta tullut Gerhard Olsen-Smidt niminen mies 40 ensimmäistä helluntaiseurakuntaa.

Äänestä
  • Joten.....? Mitä yrität sanoa?

    Äänestä

Monin kiistattomin todistein ei tarkoita samaa todistetta monta kertaa. Se on ihan suomenkieltä. Jos samaa todistetta kerrotaan vaikka tuhat kertaa, kyse ei ole monista kiistattomista todisteista. Kyse on yhdestä kiistattomasta todisteesta moneen kertaan. On vain mielikuvituksen puutetta jos ei osaa selittää asiaa sen paremmin.

Jos tuntee Raamatun, niin ihan varmasti tietää, mitä Luukas tuossa tarkoittaa.

Lakatkaa selittelemästä hölmöyksiä ja kertokaa mitä aloituksen raamatunlause todella oikeasti tarkoittaa.

- aloittaja

Äänestä

“monin kiistattomin todistein”


1.Korinttolaiskirje:
15:1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
15:2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.
15:3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
15:4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
15:5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.

Tuossa Paavalin julistamassa evankeliumissa ei ole todistuksen häivääkään siitä että Jeesus olisi ristiinnaulitsemisensa jälkeen ollut hengissä!
Itse Paavali koki Jeesuksen ilmestyksenä, sokaisevana valona, äänenä ja kaatumisena!
Siitä Paavali kirjoitti kolme eri versiota, “hieman” toisistaan poikkeavia!
Julistamastaan “evankeliumista sanoo hän että, “jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin”
Jeesuksen omia puheita voi yhteen koottuna pitää hänen omana evankeliuminaan, joka sotii, ainakin minun mielestäni, niitä neljää sekä tätä Paavalin omaa evankeliumia vastaan!
Paavalin evankeliumi vuorostaan mielestäni sotii niitä neljää vastaan!

Galatalaiskirje:
1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.

Oho! Siinä tulivat sekä Jeesuksen, että niiden neljänkin evankeliumit kirotuiksi!
Mutta tässä on Paavali samaa mieltä Jeesuksen kanssa, Joh.17:3 - 1.Tim.2:5;Gal.3:20.

Luukkaan evankeliumi:
15:6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
15:7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
15:8 Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.

“viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa”

Ne “kiistattomat todisteet” ovat VAIN nuo “vielä nytkin elossa olevat” veljet puheineen, sekä hänen oma “Jeesus-kokemuksensa”!

Paavali sekä Luukas puhuvat “vanhoista kirjoituksista” “todisteina”!

Luukkaan evankeliumi: 24:1-46
Luukkaan evankeliumi: 24:13-

Miksi kaksi kulkumiestä eivät tunteneet Jeesusta?
He tunsivat hyvin opetuslapset, joten silloin hyvin myös Jeesuksen!

"Sitä, mikä tapahtui Jeesukselle, Nasaretilaiselle, joka oli profeetta, voimallinen teossa ja sanassa Jumalan ja kaiken kansan edessä,”
“profeetta, Jumalan/kansan edessä” (Matt.10:5-7 <->Matt.28:18-20) Jumala v.325-


“heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä.”
“Silloin heidän silmänsä aukenivat, ja he tunsivat hänet. Ja hän katosi heidän näkyvistään.”

Silmänkääntäjä? Imitaattori?

Oliko edes Jeesus, vai kaksoisolento, jollaisia esiintyy esim. valtiomiesten tilalla?

“Opetuslapset luulivat näkevänsä hengen”

“Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Kosketelkaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niinkuin te näette minulla olevan."

Käsistä ja jaloista piti opetuslasten tunnistaa Jeesus, kun eivät kasvoista, äänestä, olemuksesta jne. häntä tunnistaneet!

Oma mielipiteeni on se että Jeesus eli, mutta ei ollut tuo henkilö, jota eivät opetuslapsetkaan tunnistaneet, kuin vain naulan jäljistä!

Jeesuksen ympärillä pyöri paljon tuntemattomia miehiä,

Apostolien teot:
1:10 Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
1:11 ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

“Enkelit” haudalla, vesikannua kantanut mies, aasin varaus, majatalo/ateria varaus, ...

Johanneksen evankeliumi:
19:39 Tuli myös Nikodeemus, joka ensi kerran oli yöllä tullut Jeesuksen tykö, ja toi mirhan ja aloen seosta noin sata naulaa. (32 kiloa, Valtava Omaisuus!!!)
Johanneksen evankeliumi:
20:7 ja hikiliinan, joka oli ollut hänen päässään, ei pantuna yhteen käärinliinojen kanssa, vaan toiseen paikkaan erikseen kokoonkäärittynä. (Kuka/miksi tappoi aikaa?)

Tuon ylläolevan olisin selvemminkin voinut kyhätä, jos olisi aikaa, mutta jospa siitä nyt jotain iloa ja hyötyä sinulle on, toivon niin.
http://runeberg.org/raamattu/ut1938/0311.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Raamatussa on joitakin vaikeaselkoisia tekstejä mutta tämä ei ole niitä. Mitä tämä raamatunkohta ylipäänsä tarkoittaa?

“Heille hän myös kärsimisensä jälkeen monin kiistattomin todistein osoitti elävänsä, näyttäytyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta.” (Apt 1:3, FinRK)

Kuinka monella eri tavalla voi todistaa olevansa elossa? Eikö se riitä todistamaan elossa oloa, että näyttäytyy elossa olevana opetuslapsille. Mitä muita kiistattomia todisteita Jeesus mahtoi käyttää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu