Yhdysvallat testasi hypersoonista ohjusta

Yhdysvallat testasi maaliskuussa hypersoonista ohjustaan kertomatta testistään julkisuuteen. Syynä etteivät halunneet provosoida venäjää.

Yli viisinkertaiseen äänennopeuteen kiihdyttänyt ohjus lensi noin 500 kilometrin matkan noin 20 kilometrin korkeudella.

Eli peruskauraa yhdysvalloille tuo venäjäntiltujen hehkuttama hypersoonisuus jota venäjä ei vielä edes todistettavasti ole käyttänyt, mahtaako edes toimia?
1259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Testi tehtiin varmasti myös alueella, jossa ei synny väärinkäsityksiä.

Äänestä

Venäjä on käyttänyt hypersoonisia Ukrainassa. Sen on vahvistanut myös USA.

Äänestä

Yhdysvalloilla vasta testivaiheessa. Venäjällä jo käytössä.

Äänestä
  • Venäjä osui Ukrainassa maatilan latoon sotilastukikohdan sijaan hypersoonisella ohjuksellaan. Lato kyllä tuhoutui.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Venäjä osui Ukrainassa maatilan latoon sotilastukikohdan sijaan hypersoonisella ohjuksellaan. Lato kyllä tuhoutui.

    Jospa tarkoitus oli sittenkin tuhota ukrainalaisen maanviljelijän traktori, jotta hän ei enää voisi varastaa venäläisiltä tankkeja.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Jospa tarkoitus oli sittenkin tuhota ukrainalaisen maanviljelijän traktori, jotta hän ei enää voisi varastaa venäläisiltä tankkeja.

    Vai olisiko kyseessä kuitenkin putinin pirullinen taktiikka. Eli että lehmiltä tuhotaan rehuvarastot ja sitten jossain vaiheessa nälkäiset lehmät nousevat kapinaan ja syrjäyttävät Zelenskyin hallinnon.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Venäjä osui Ukrainassa maatilan latoon sotilastukikohdan sijaan hypersoonisella ohjuksellaan. Lato kyllä tuhoutui.

    En tiedä mihin ovat ampuneet tai osuneet mutta Venäjällä on jo todistetusti käytössä ja Yhdysvalloilla vasta testivaiheessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tiedä mihin ovat ampuneet tai osuneet mutta Venäjällä on jo todistetusti käytössä ja Yhdysvalloilla vasta testivaiheessa.

    Venäläisillä saattaa olla tuotanto-ongelmia noillekin kun pakotteet estää komponenttien saamisen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tiedä mihin ovat ampuneet tai osuneet mutta Venäjällä on jo todistetusti käytössä ja Yhdysvalloilla vasta testivaiheessa.

    Latoon ovat osuneet.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäläisillä saattaa olla tuotanto-ongelmia noillekin kun pakotteet estää komponenttien saamisen.

    Hyvä näin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venäläisillä saattaa olla tuotanto-ongelmia noillekin kun pakotteet estää komponenttien saamisen.

    Voi olla. Niin varmasti olisi monella muullakin vastaavassa tilanteessa.

    Äänestä

USAn testit on tähän asti epäonnistuneet

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Yhdysvallat testasi maaliskuussa hypersoonista ohjustaan kertomatta testistään julkisuuteen. Syynä etteivät halunneet provosoida venäjää.

Yli viisinkertaiseen äänennopeuteen kiihdyttänyt ohjus lensi noin 500 kilometrin matkan noin 20 kilometrin korkeudella.

Eli peruskauraa yhdysvalloille tuo venäjäntiltujen hehkuttama hypersoonisuus jota venäjä ei vielä edes todistettavasti ole käyttänyt, mahtaako edes toimia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu